perjantai 9. marraskuuta 2012

#102: Varsin kiireinen päivä!

Mun on aivan pakko tulla tekemään teille postaus, sillä saatiin tänään niin ihania kuvia Janitan vuokrahevosesta, ettei niitä yksinkertaisesti voi jättää lojumaan tietokoneen kansioihin. Vaikka huomenna on vapaapäivästä huolimatta aikainen herätys (puoli kahdeksalta, huh..), en millään malta mennä nukkumaan. Ja tietenkin koneella hengaileminen on aina tärkeämpää kuin esimerkiksi huomiseksi tehtävän uskonnon esseen valmistelu? Kuten kaikki lukijat varmasti tietävät..!
 
Olen saanut suuren inspiraation koskien tuota joulukalenteri-ideaa. Ajattelin, että voisin julkaista joka päivä joulukuun 24. asti jonkin yhden kuvan, jonka yhteyteen kirjoitan selityksen kuvan taustalta ja lisään mukaan vielä lyhyen aforismin Marleena Ansion kirjoittamasta kirjasta Hyvällä tuulella. Kirja on mulle todella tärkeä, sillä sain sen eräältä ihanalta ihmiseltä viime kesänä - ihmiseltä, jota suuresti ihailen ja arvostan hänen asennettaan elämää ja eläimiä kohtaan. Julkaistava kuva saattaa olla todella vanha tai vaikkapa samana päivänä otettu, mutta jokaisen taustalle rakentuu mielenkiintoinen ja itselleni merkityksellinen tarina. Eli kyseessä olisi samalla pienimuotoinen elämäkerta. Miltäs kuullostaa?
 
Tänään pääsin koulusta kahdeltatoista, jonka jälkeen suuntasimme Janitan kanssa iltapäivällä kuvailemaan islanninhevosruuna Tanea. Saimme kuviin ihanan taustan ja pilvisestä sekä harmahtavasta säästä huolimatta kuvat onnistuivat mielestämme todella hyvin. Lisäilen tähän postaukseen muutamia otoksia ja yhden videon, mikäli youtube suostuu nopeaan yhteistyöhön ja lataa videon ennen puoltayötä.
 












Lopuksi yritettiin ottaa muutama kuva niin, että olin itse Tanen kanssa - sen mielipide oli tämä.. :D
Tanen kuvaamisen jälkeen lähdin nopeasti videoimaan toisen ystäväni Sannin tuntia lähitallille, jossa aika vierähtikin puoli seitsemään. Sanni heitti mut suoraan ratsastuksenopettajani Piuden luokse, jossa pidimme muiden kanssa ratsastusseuramme kokouksen. Kokous kesti kaikkine virallisine osioineen niin pitkään, että lähdin sieltä Katjan, Nean ja Ellan kanssa pois jo aikaisemmin (noin puoli yhdeksän aikoihin) kohti tallia, jossa puunasimme nopeasti Cyran kuntoon ja suuntasimme maneesiin. Ratsastin tammalla noin 45 minuuttia ja kävin sen kanssa perusjutut läpi kaikissa askellajeissa niin, että se tuli suhteellisen hyvin kuulolle. Eilisen vapaapäivän takia tammalla oli hieman virtaa, joten oli ihan hyvä, että olin unohtanut kannukset pois jalasta. Loppua kohden tamma parani todella paljon ja saimme jopa muutaman siistin vaihdon oikeasta vasempaan laukkaan, normaalisti Cyra vaihtaa pukin kautta näin päin. Huomenna olisi tarkoitus hypätä iltapäivällä ja pakata sen jälkeen kaikki tallin tarvikkeet kasaan, sillä lauantaina koko tallin väki tavaroineen muuttaa uuteen osoitteeseen ja Solbackan ratsastuskoulu jää virallisesti tyhjilleen.
 
Huomisesta tulee varmaankin kuvia tai videoita, sillä Katja lupautui tulemaan kuvaajaksi estevalmennukseen. Samalla näämme, kun Salli-tamma ottaa ensimmäiset hyppynsä Suomessa. Mutta tämä tältä erää, seuraa postausta odotellessa :) Ja tuo alla oleva video on tosiaan harjoittelua, en oikein tiedä minkä kokoisena video kannattaa kuvata, jotta siitä tulisi paras laatu esille..
 
 

32 kommenttia

  1. OI IHANA POSTAUS! ihania kuvia ja muutenkin selkeä.:) Mihin ammattiin muuten opiskelet??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) opiskelen tällä hetkellä ihan vain lukiossa viimeistä vuotta eli abivuotta, mutta sen jälkeen aion hakea yliopistoon lukemaan viestintää.

      Poista
  2. Sä kyllä sitte kerkeet saman päivän aikana paikasta toiseen :D Mutta tosi kiva blogi sulla ja ihanan selkoista luettavaa. :)

    VastaaPoista
  3. Mäki halusin tollasen kameran ku sulla :) Tosi laadukkaita kuvia ja videoita, olen kateellinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kieltämättä hyvä kamera, muttei kannata olla kateellinen :)

      Poista
  4. Tane ei selvästikkään tykkää pusuista :D

    VastaaPoista
  5. Aivan tosi nättejä kuvia! Kyllä on niin sulonen ponskikin että tuitui ♥ I like veri mucho C;

    VastaaPoista
  6. Mihin Solbackan talli muuttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Solbacka ei muuta mihinkään, se lopetti toimintansa kesällä. Tallissa asusti pari ratsastuksenopettajani hevosta, jotka nyt muuttivat muualle :)

      Poista
  7. Taneei taida olla mikään pusu hirmu :)

    VastaaPoista
  8. ihana postaus ja toi joulukalenteri-idea oli hyvä !:)

    VastaaPoista
  9. Miksi Solbackan talli muuttaa? mitä sille vanhalle tallille sitten tehdään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Solbacka on lopettanut jo kesällä, nyt siellä on pari Piuden hevosta, jotka muuttavat huomenna uuteen talliin ja Solbacka jää tyhjilleen! Ollut myynnissä jo monta vuotta, kai joku sen joskus pois ostaa..

      Poista
  10. tane on kyllä super suloinen talvikarvoineen ja upeita kuvia saitte. tuo joulukalenteri juttu kuulostaa hyvältä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tane varmasti kiittää :) kiva, että kuulostaa kivalta!

      Poista
  11. Ihania kuvia, voiku söpö hevone:) oliks sillä Kaprin uudella omistajalla blogia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei mielestäni ole, ellei ole ihan tässä justiin tehnyt :)

      Poista
  12. kiva idea tuo joulukalenterijuttu ! (:

    VastaaPoista
  13. Joo, toi joulukalenterihomma kuulostaa tosi kivalta. :)) Ootan sitä jo ihan innolla :DD

    VastaaPoista
  14. joulukalenteri-idea kuulostaa tosi kivalta! :) ja nuo kuvat....♥♥! tuosta videosta tuli ihan mieleen joku mainosvideo kun siinä oli niin hyvä laatu ja sellanen fiilis :D

    VastaaPoista
  15. Millä objektiivilla toi video on kuvattu + oliko sulla jalusta, vai onko sulla sit vaan tosi vakaa käsi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä samalla millä kuvaan aina (UKK löydät linkin, en jaksa ettii tähän sitä) ja ei ollut alustaa, vissiin siis vaan vakaa käsi... :D

      Poista
  16. Aivan upee toi uus ulkoasu! Muuten , tiedätkö sä yhtään mitä nyt tolle Solbackalle tapahtuu, kun se jäi tyhjilleen?

    - Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kai se myydään, jos joku sen ostaa joskus..

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat