maanantai 15. heinäkuuta 2013

#205: Ratsastus, jossa ei ollut mitään järkeä

EDIT: Tämä postaus piti julkaista jo aamulla, mutta jostain syystä se ei ollut ilmestynyt blogiin ja julkaisen sen nyt illalla. Tämän vuoksi aikasuhteet ovat postauksessa väärentyneet - kuvitelkaa, että luitte tämän siis tänä aamuna :)

----------------

Tein teille tällaisen koostevideon viime viikon perjantain ratsastuksista, jolloin ratsasteltiin ja pelleiltiin Kian ja Janitan voimin maneesissa musiikin soidessa taustalla. Videossa ei oikeasti ole mitään järkeä, mutta meillä oli todella hauskaa! Toivottavasti jaksatte katsoa tuon videon alusta loppuun saakka, vaikkei siinä mitään ihmeellistä tapahdu.

 
 
Tänään on todella ihana päivä, nimittäin mulla alkoi virallisesti kahden viikon loma! Olen siirtänyt kuvia vaikka miten paljon tässä aamupäivällä kovalevyltä toiselle ja nyt suuntaan muutamien hoidettavien asioiden kautta tallille, jossa otamme Champista kunnollisia poseerauskuvia. Piude tulee pitämään meille alkuillasta estevalmennuksen, joten videokamerakin lähtee mukaan - toivottavasti saan jonkun kuvaamaan paikan päälle! Luvassa on kaarevien linjojen harjoittelua, sillä sain jo nyt käteeni "radan", jonka rakennan maneesiin. Ja koska aikaa rakentamiselle on, laitamme sekaan varmasti kaikkea erikoista lankuista kukkalaatikoihin.
 
Lähdin lauantai-iltana ajamaan yhdeksän jälkeen Turkuun ja saavuin sieltä eilen alkuillasta kotiin. Kuvasin sunnuntaina Metsämäessä aluekansallisia estekisoja, joista on tulossa todellinen kuvapläjäyspostaus varmaankin huomenissa. Metsämäki on niin ihana paikka kuvaamiselle - tausta ja esteet ovat mitä mahtavimmat, unohtamatta nurmea, jolta kivoja kuvia saa yleensä aina. Vielä, kun mukaan lisätään hyvä seura ja ihana ilma, ei mikään voi pilata fiilistä!
 
Loppuviikon ohjelmasta hieman: huomenna tiistaina Champilla on kevyempi päivä ja menen varmaankin maastoilemaan, mikäli ötököitä ei ole liiaksi asti. Keskiviikkona ajattelin työtää ruunan koppiin ja mennä ratsastamaan sileällä Laakson ratsastuskentälle, sillä kuulin, että sinne saa mennä ratsastamaan ilmaiseksi aina silloin, kun siellä ei ole mitään järjestettyä tapahtumaa. Onko todella näin, ettei tulosta tarvitse edes ilmoittaa mihinkään? Keskiviikkona menen myös tapaamaan Ninaa Kiloon aamupäivällä ja illalla lähdemme kaverini kanssa ajamaan kohti Polvijärveä. Champ saa huilailla torstaina äitini hoivassa ja perjantaista sunnuntaihin yksi kaverini liikuttaa sen. Sunnuntaina saavumme takaisin Itä-Suomesta ja palaamme normaaliin elämänrytmiin. Tapahtumarikas viikko on siis luvassa, toivotaan säiden suosivan!

Mulla on nyt aivan järjettömät määrät materiaalia blogissa julkaistavaksi, enkä todella kerkeä niitä kaikkia tänne laittaa. Satulansovituspäivästä lähtien on lähes jokaiselta päivältä materiaalia tallilta ja tämän lisäksi kaikkea muuta kuvien ja videoiden muodossa. Harmittaa, sillä jakaisin kaiken mielelläni kanssanne. Saa siis nähdä, mitä kaikkea tänne blogiin päätyy.
 
Oikein ihanaa viikon alkua kaikille ihanille lukijoille :)

22 kommenttia

  1. Kiva postaus ja hauska toi video:D.

    VastaaPoista
  2. Mukava postaus ja hassu video! :) Tykkäsin kovasti!!

    VastaaPoista
  3. aivan ihana video Aada, vaikkei siinä ollutkaan 'mitään järkeä'. Osaat ratsastaa Champilla tosi hyvin ja siulla on tosi kaunis istunta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos, vaikka parantamista onkin vielä huiimasti :)

      Poista
  4. mikä kypärä sull ON :)?

    VastaaPoista
  5. Mukava postaus, hyvää viikkoa sinulle ja Champillekin!

    VastaaPoista
  6. nähtiin sut tänään kilossa kattomassa nina fagerströmin valkkaa ku olin ite kanssa ratsastamassa siellä :D vilkutin vahingossa ku luulin yhdeksi tutuksi muttet onneks huomannu :D:D

    VastaaPoista
  7. kuka toi toinen tyyppi on ?:D

    VastaaPoista
  8. Mitä kuvanmuokkausohjelmaa käytät? Ja mikä kappaleon kohdassa 3.05?

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat