maanantai 2. syyskuuta 2013

#224: Rankempi viikko takana

HUOM! Tekstin aikasuhteet ovat pielessä, sillä kirjoitin sen sunnuntaina ja julkaisin vasta nyt. Kuvitelkaa siis itsenne lukemassa tätä sunnuntaina :)
_____________

Champilla oli tällä viikolla rankempi jakso, sillä tein sen kanssa neljänä päivänä putkeen valmennuksien tai oman ratsastuksen merkeissä töitä niin, että se oli aivan hikinen ja loppu jokaisen ratsastuskerran päätteeksi. Nyt viikonloppuna ruuna sai hieman levätä, tosin lauantaina heräsin 4:30 ja suuntasin tallille maastoilemaan ilman satulaa ennen töiden alkamista. Tänään sunnuntaina äitini ja isäpuoleni kävivät syöttelemässä Champia vihreällä hetken aikaa ja tekivät sen iltapuuron, jolloin sain ensimmäisen tallivapaan koko kesänä.
 
Haluan taas hieman kertoa valmennuksista, sillä sain tälläkin kertaa kuvaajia paikalle. Torstaina mukanani oli Jenna ja vuorossa Sannan pitämä kouluvalmennus. Aiheet olivat todella paljon sitä samaa mitä aina ennenkin, eli tarkoituksena saada hevonen rennoksi ja molempien ohjien tuntumalle tasaiseksi. Aloitimme tutuksi tulleen kaavan mukaan ympyröillä, lävistäjillä ja suorilla urilla hakien tuntumaa eteen-alas muodosta kaikissa askellajeissa.

Tämäkin postaus on vähäkuvainen ja molemmat kuvista on otettu videolta. Pahoitteluni!
Champ oli aikalailla oma itsensä: vasempaan kierrokseen parempi ja oikeaan hieman heikompi, varsinkin ravissa. Oikeastaan alusta alkaen ruuna oli melko hyvä ja koska koko tuntia ei tarvinnut käyttää tuntuman työstämiseen, päätimme ottaa mukaan hieman uutta! Ensimmäistä kertaa lähdimme nostamaan hevosen muotoa ylemmäs valmennustunnilla ja kaikeksi kauhuksi jouduin istumaan harjoitusravissa.. Enpä ole taas sitten kesäkuun tuota harrastanut, omaa laiskuuttani tietysti tämäkin. No, kyllähän se sitten näkyikin: heiluin miten sattuu, enkä kyennyt vaikuttamaan hevoseen yhtä tehokkaasti kuin keventäessä.
 
Ongelmakohta, joka on Champilla ehkä suurin vinouden lisäksi, on sen tapa kääriä itsensä rullaksi turpa liian paljon ryntäisiin päin. Videolla kuuluukin hyvin Sannan ohjeistuksia tämän korjaamiseksi, mutten siinä vielä oikein onnistu. Kun hevonen on oikeasti kunnolla ylhäällä, mulla on ihan sellainen tunne, että se juoksisi pää ylhäällä - vaikka tosiasiassa pää on juuri tällöin luotiviivalla. No, tähänkin asiaan vaikuttavat vain toistot toistojen ja treenin perään.


Tuo video on muuten ihan älyttömän pitkä, kun en osannut päättää, mitä klippejä siihen laitan! Tajusin myös, miksi laatu oli edellisessä videossa niin huono ja korjasin sen näihin kahteen paremmaksi. Lataaminen tosin kesti sitten koko yön..
 
Perjantaina vuorossa oli Piuden pitämä estevalmennus. Champ oli heti alusta asti hieman väsähtäneen ja epämotivoituneen oloinen. Jouduin ratsastamaan sitä paljon enemmän pohkeella, sillä se innostuu yleensä estetunneilla ja on eteenpäinpyrkivämpi. Meidän oli tarkoitus hypätä viiden pystyn linjaa yhden askeleen väleillä ja muuttaa tehtävä lopuksi pysty - okseri - okseri -linjaksi, muttemme koskaan päässeet tähän asti. Olin itse jotenkin aivan hukassa, joten tyydyimme tekemään tehtävää pelkkien pystyjen kanssa.

Champ on nyt kesän pienen saikkuilun jälkeen alkanut saamaan pyöreyttä kroppaansa ja lihaksia vähitellen mm. kaulaan.
Mun piti kiinnittää huomiota siihen, että olin itse keskellä hevosta. Jo pelkkien puomien kanssa tämä tuotti aluksi ongelmia, sillä Champin eteenpäinpyrkimys loppui toisen puomin jälkeen ja se vaihtoi laukan oikeasta vasempaan helpottaakseen omaa työtään. Monta kertaa piti taas vängätä ja vääntää, kunnes onnistuin korjaamaan virheitäni. Ärsyttävää!
 
Kotiläksyksi sain tehdä samaa tehtävää puomien ja kavalettien avulla itsenäisesti ennen seuraavaa hyppäriä. Suunnitelma tulevalle viikolle onkin seuraava: maanantaina klippaan Champin ja ratsastan sen kevyemmän ja vapaapäivän jälkeen jumppaamismielessä. Tiistaina menen tuota kotiläksytehtävää, sillä keskiviikkoaamuna estevalmennus alkaa kello 8.15! Tiistaina on itseasasiassa myös palaveri koskien Hevoset Stadikalla -tapahtumaa. Onko joku lukija tulossa paikalle? Torstaina menen Sannan kouluvalmennukseen ja perjantaina vuorossa on kävelytysvapaa - joskin ajattelin kysyä tuntimahdollisuutta tallin hevosella. Aluemestaruudet hypätään Keravalla sunnuntaina, joten lauantai menee kisoihin valmistautuessa.

 
 Kohta puoliin suuntaan nukkumaan, sillä viime yö tuli vietettyä Turun yöelämässä yhdessä ystävieni kanssa. Ajoin lauantaina töiden jälkeen Turkuun, sillä juhlistimme Sarinan läksiäisiä. Sarina lähtee ensi viikolla Australiaan vuodeksi töihin ja tämä oli viimeinen mahdollisuutemme nähdä pitkään aikaan! Kauheaa edes ajatella hyvän ystävän lähtöä.. No, Suomeen palatessaan Sarina on varmasti monta kokemusta rikkaampi ja todella ruskettunut!

18 kommenttia

  1. Täältä ollaan tulossa Hevoset Stadikalle! :)

    VastaaPoista
  2. kiva postaus ja sun blogi on ihana :)!

    VastaaPoista
  3. Täältä päin Hevoset Stadikalle ! :) Ja Champ on hiiieeno poika♥:)

    VastaaPoista
  4. Stadikalle tulossa ollaan. (päälle 50 muun tyypin kanssa)

    VastaaPoista
  5. Olen tulossa sillon suununtaina Hevoset Stadikalla tapahtumaan :)

    VastaaPoista
  6. Voitko lahjottaa sun istuntas mulle??:) Miten voit istuu noin hyvin harjotusravissa ja että jalustimet ei mee ihsn väärään kohtaan jalkaa? Vai onko champilla helppo ravi istua?:) Ihana postaus ja ihana blogi sulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi eii, enhän mä istu tuolla edes hyvin! champilla on itseasiassa aika inhottava harjoitusravi ja en istu siellä ikinä, muutakun pakon edessä eli max. kerran kuussa :D

      Poista
  7. Mitä välejä käytitte noissa puomi/kavalettitehtävissä?

    VastaaPoista
  8. Eikö ollutkin niin että chamb on pv? Mietin sillä ostan hevosen ja mietin onko puoliveriset millasii? :) Jos voisit kertoo niin olisin iloinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu kyllä se on, oikeastaan oldenburg :) puoliverisiä on niin paljon erilaisia, ettei yhtä tyyppiä voi nimetä!

      Poista
  9. Kiva postaus niin ku aina ja sul on tosi kiva blogi kans. :)

    VastaaPoista
  10. Miä oon kumpanakin päivänä stadikalla :)

    VastaaPoista
  11. eikä teillä on esteillä ihan samat probleemat kun meillä! :D

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat