keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joukukalenterin 11. luukku - tavoitteita kaudelle 2014

 
Minulta on toivottu usein postausta tavoitteistani kaudelle 2014 hevosmaailman puolelta. Nyt ajattelin näin vuoden loppupuolella kertoa näistä hieman. Painotan jo nyt, että kaikki nämä tavoitteet ja suunnitelmat ovat todellakin aivan alustavia ja asiat voivat kääntyä päälaelleen niin hyvässä kuin pahassakin - sen saimme huomata tältäkin kaudelta..

Kuten aiemmin kerroin, ei juuri loppunut kausi sujunut suunnitelmien mukaan kaikkien erinäisten vaivojen mukaan. Jos kaikki olisi mennyt kuin suunniteltiin, olisin kisannut koko kauden 110cm luokkia keräten näiltä rutiinia ja siirtynyt mahdollisesti loppukaudesta alueluokissa 120cm tasolle. Koska pääsin starttaamaan ensimmäisen yhteisen 110cm-luokkamme vasta syksyllä, pääsemme aloittamaan kauden 2014 aikalailla jäljessä tavoitteista. 

Lähdetään tarkastelemaan tavoitteita kilpakenttien näkökulmasta. Ensi keväänä olisi tarkoitus startata aluekisoissa 110cm tasolla ja kerätä sieltä puuttuvaa kokemusta siistien ja puhtaiden ratojen muodossa. Tämän korkeuden radat ovat Champille vielä niin helppoja, että se pystyy helposti pelastamaan omia virheitäni ja suorittamaan ratoja helposti, vähän kuin omana mielenvirkistyksenä. Toki oma ratsastukseni tulee olla radoilla edes siedettävää, sillä ei Champkaan pääse kapuamaan 110cm korkeista ja 120cm leveistä tasaoksereista yli aivan järkyttävistä paikoista. 
 
Kuva sunnuntain klinikalta :) Kiitos Susanna!
Näillä tämän tasoisilla radoilla mun täytyy oppia ratsastamaan rytmillä ja niin, ettei korkeus tunnu isolta. Voitte kuvitella, miten isoilta tuo meidän ensimmäinen 110cm ratamme minusta radankävelyssä tuntui - esteet olivat tapissaan ja olin mennyt edellisen kerran isompaa rataa varmaan pari kuukautta kisoja ennen. Kyseessä ei tietysti ollut mulle ensimmäinen kisasuoritus tuolla tasolla (kisasin vuonna 2011 muutamia luokkia 110-120cm tasolla), mutta aikaa näistä oli vierähtänyt niin, että ensimmäiseltä kerralta se lähinnä tuntui. Onneksi hevosen selästä eivät esteet enää isoilta näyttäneet.

En pysty kilpailemaan kansallisia ratoja ennen siirtymistämme 120cm-luokkiin, sillä mulle avoimia 110cm-luokkia ei ole: ne ovat yleensä avoimia junioreille, nuorille hevosille, suomenhevosille tai poneille. Ensi kaudelle aion kuitenkin hankkia kansallisen kilpailulisenssin, sillä sitten, kun rutiinia on kertynyt tarpeeksi pienemmistä luokista olisi tarkoituksena siirtyä hyppäämään 120cm-luokkia alue- ja kansallisella tasolla kilpailusta riippuen. Näiltä radoilta haluamme samaa kuin pienemmistä luokista: paljon siistejä suorituksia. Jos kaikki menee ihanasti ja kilpailukautemme on ehjä, ei loppukauden tavoitteita osaa yhtään arvioida.
 
Ensi kaudella lisää tätä eli kivoja kisareissuja..! (Keravalta)
... sekä tätä eli ihania ihmisiä mukana kisoissa ja muutenkin menossa :) (Laaksolta)
Konkreettisia kisoja on vaikea nimetä, sillä omat työni ja opiskeluni vaikuttavat asiaan todella ratkaisevasti. Haluaisin kilpailla kauden ensimmäiset startit aluetasolla Ypäjällä helmikuussa ja jatkaa toukokuuhun asti joka kuukausi TeHon kisoissa samaisessa paikassa. Suunnittelin myös, että voisin yrittää kerätä kvaaleja Horse Show'n semifinaaleja varten ja pyrkiä kvaalautumaan itse areenalle Amateur Tourin 110cm-tasolle. Toisaalta haluaisin kovasti pakata hevosen autoon ja suunnata nokan kohti Keski-Eurooppaa muutamaksi kuukaudeksi valmentautumista ja kilpailemista varten. Tässä kohtaa resurssit tulevat kuitenkin ehkä vastaan, mutta saa nähdä. Suomenkin kesä on kyllä aika kiva.. Kaikki on vielä niin kovin auki!

Koulupuolella eli sileäratsastuksessa haluaisin parantaa yhä hevosen ratsastettavuutta. Muutamat suurimmat konkreettiset asiat ovat ehkä hevosen tasaisuus edestä sekä takajalkojen aktiivisuuden parantaminen niin, ettei se liiku suorajalkaisena. Voisin ottaa tavoitteekseni luvata startata edes yhdet seurakoulukilpailut ensi kauden aikana! Luokkataso lienee meille helppo C jos sekään, mutta kouluaitoja haluaisin todella ruunalle näyttää. 
 
Haluaisin myös ehdottomasti päästä ratsastamaan erilaisilla hevosilla niin koulu- kuin estepuolellakin! Tahkolla v. 2012
Tässä leikin jälleen kouluratsastajaa Kouvolassa vuonna 2012.. :D
Ensi kaudella haluaisin myös päästä hyppäämään maastoesteitä, sillä tällä kaudella siitä ei tullut mitään johtuen kavioiden kipseistä. Olemme suunnitelleet tallilaisten kanssa varaavamme valmennuksen joko Keravalta tai Ypäjältä! En tiedä yhtään, miten Champ suhtautuu maastoesteisiin, mutta luulen niiden sujuvan melkolailla vaivattomasti - vesi saattaa tosin olla hieman jännittävä..!

Muuten meillä on tavoitteena pysyä terveenä (!!), maastoilla metsissä, laukata pelloilla, nauttia eri vuodenajoista ja harrastaa hyvällä fiiliksellä kuunnellen hevosta. Toivon todella, että meidän ensi vuosi tulee olemaan huikea! 

Mitä tavoitteita teillä on ensi vuodelle? 

21 kommenttia

  1. Kuulostaapa hyviltä suunnitelmilta! :) Osaatko yhtään sanoa, minkälaisiin luokkiin Champin kapasiteetti riittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Champ on kisannut euroopassa kv 140cm luokkia eli osaavalla ratsastajalla ainakin niitä. Se ei kuitenkaan ole mikään voittajahevonen enää oikeasti isoilla kansainvälisillä radoilla :)

      Poista
  2. paljon tsemppiä teille ens kaudelle! tämä oli taas tällainen hyvänmielen postaus! :)

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Ketä noi muut hevoset noissa kuvissa on? :)

    VastaaPoista
  4. Eikös tuossa kouvolan kuvassa ole anka? =)

    VastaaPoista
  5. Onko suursuolta kouvolan kuva, ja kuka hevonen? Joukukalenteri(otsikko) xD Mul ei oo khyl paljo varaa sanoo kirjotusvirheistä: jouukalenteri, juolukalenteri yms...

    VastaaPoista
  6. mitämitä miks oot kouvolasssaollu ?! tuutko tänne joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kaveriperhe pitää ratsastuskoulua siinä Suursuolla niin olin siellä joskus kuvaamassa ja ratsastamassa :) Kovasti on ollut puhetta Miljan kanssa että menisin käymään, mutta ikinä en oo kerennyt..

      Poista
  7. Mun tavoitteet on ensikaudelle aika selkeät; edetä ratsastuksessa ja nauttia siitä! :)

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus! Onkin kiva innolla odottaa ensi kisakautta täällä ruudun toisella puolella!! :))

    VastaaPoista
  9. Anka on ihana tos vikas kuvas <3

    VastaaPoista
  10. ootko joskus tulossa taas kouvolaa päin :--D kiva postaus, sun blogi on yks mun suurimmista suosikeista :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On pitänyt jo pitkään käydä, mutta ei ole ollut aikaa :) Kiitos tosi paljon! :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat