sunnuntai 12. tammikuuta 2014

#293: Tapahtumarikas viikonloppu

Jos ihminen voi olla väsynyt, mutta samalla hyvin iloinen, niin sellainen fiilis mulla on juuri nyt! Viikonloppuun on mahtunut vaikka kuinka paljon kaikkea ja yritän nyt hieman tiivistää teille tapahtumia. Kuvasimme tänään reilu tuhat kuvaa, joten kuvia ainakin riittää!
 
Aloitetaan perjantaista, joka sujui alkuun aivan normaalina työpäivänä: olin töissä seitsemästä kahteen, minkä jälkeen lähdin pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen tallille klippaamaan erästä yksityishevosta. Kyseessä oli ensikertaa klipperin nähnyt hyvin karvainen otus, joka osoittautui maailman helpoimmaksi klipattavaksi! Tällaisia kiitos lisää, hermoheikkoja kun näkee liiankin usein.. Klippaamisen jälkeen kävin kotona kuumassa suihkussa, joten voitte kuvitella, kuinka paljon iltakahdeksalta alkava kouluvalmennus houkutti. Urhoollisesti raahasin itseni tallille ja loppupeleissä sainkin olla oikein tyytyväinen päivän ratsastukseen, sillä Champ toimi aika kivasti.
 
Lauantaina olin jälleen työvuorossa, joka kesti iltaviiteen asti. Meillä oli Helsingissä eräässä ravintolassa Hippolan kokous, joka alkoi virallisesti viideltä. Koska työvuoro alkoi aamusella, pyysin äitiäni käymään puolestani tallilla hoitamassa Champin ruoat ja kävelyttämässä herraa maneesissa. Maneesissa kävellessään äiti tajusi, että hän oli unohtanut kaappini avaimet kotiin ja oli sitten jättänyt Champin isäpuoleni taluteltavaksi siksi aikaa, että hakisi avaimet (n. 10 min). Palatessaan hän sai huomata, ettei Champ ollut suostunut liikkumaan tuona aikana metriäkään eteenpäin, vaan oli mieluumin tuijottanut itseään peilistä.. Hah!
 
Hippolan kokouksessa, tosin porukasta puuttuu bloggaajia sekä taustahenkilöitä
Loistoleffa oli! Kiitos seurasta kaikille :)
Töistä päästyäni kävin nopeasti kotona vaihtamassa vaatteita ja suuntasin sitten kulkuni Susannan luokse. Matkalla ajoin kerran harhaan navigaattorista huolimatta (jep, sellainen on tosi kätevä varsinkin silloin, kun sitä ei seuraa!) ja lopulta pällistelimme Forumissa oikeaa ravintolaa tietämättä minne mennä. Perille kuitenkin selvittiin pienestä viivytyksestä huolimatta, tosin Tiia oli jo kerennyt lähteä takaisin kotimatkalle. Illan mittaan keskustelimme ja söimme hyvin, jonka jälkeen päätimme jatkaa Susannan ja Oonan kanssa Tennispalatsiin katsomaan elokuvaa. Näytös loppui puoli kahdeltatoista ja poimimme sen jälkeen veljeni sekä hänen kaksi kaveriaan Helsingistä mukaan suuntana Forumin parkkihalli. En ollut viisaana katsonut ollenkaan, mihin auton jätin, joten harhailimme erittäin viisaan näköisinä tovin parkkihallissa.
 
Auto löydettiin helpottuneissa tunnelmissa (olin jo varma, ettei sitä löydy ikinä, hah) ja pääsimme heittämään pojat omalle autolleen, jonka jälkeen heitin Oonan ja Susannan Espooseen koteihinsa. Itse olin kotona vasta puoli kahden jälkeen ja nukkumaan pääsin seuraavan aamun herätykseen nähden todella myöhään.
 

 
Sunnuntai valkenikin 3,5 tunnin yöunien jälkeen, kun kaarsin autoni tallin pihalle ja raahasin puomeja maneesiin. Ratsastin Champilla aamuvarhain pientä jumppaa puomi-kavaletti-innareilla ja isäni saapui paikalle, kun olin ratsastuksen loppuvaiheessa. Kun olin tyytyväinen ruunaan, teimme tallissa pienet varustevaihdokset ja lähdimme pellolle ottamaan muutamia kuvia oikein kunnon lumisateeseen! Sain Veljekset Wahlstenilta tässä kuussa kaksi sponsorituotetta, jotka kuvissa näkyvät ja joista on luvassa esittelyä ensi viikolla. 
 
Kun olimme kuvanneet Champia ja peukaloni olivat tunnottomia pakkasen johdosta, hoidin Champin valmiiksi ja hain Unskin talliin ratsastusta varten. Pääsen ratsastamaan tätä hevosta nyt viikon aikana omistajan lomaillessa - superhyvä tilaisuus mulle päästä muidenkin hevosten selkään! Kun olin valmis toisen ruunan kanssa, heitin Champin ulos syömään päiväruoat ja putsasin molempien hevosten varusteet sekä omat tavarani, rasvasin Champin tavaroita ja tein molemmille hevosille niiden ruoat. Kotiin pääsin lopulta puoli kolmen jälkeen. Loppuillan olenkin vain istunut sohvalla ja odottanut sitä hetkeä, kun pääsen nukkumaan. Huomenna jälleen työt, kaksi hevosta ja jännitys tiistaina julkaistavasta pääsykoekirjasta!
 
Klikkaa kuvat isommaksi, jotta ne ovat parempilaatuisia.
 


"äitii tääl sataa lunta ja on kylmä, en haluu olla kuvissa..........!"

Isä yritti asettaa Champin jalkoja järkevästi, mutta Champ näki jotain kiinnostavaa edessäpäin :D

"ihan oikeesti NYT ei kiinnosta!!! menkää muualle kameranne kaa....."




pus <3 Champpikin pussaa :3

Samassa tahdissa mennään!
Mikä kuvista oli suosikkinne? :)

34 kommenttia

  1. Sun ja champin pusukuva :) champilla ihana ilme :D:D

    VastaaPoista
  2. Kaikki kuvat oli suosikkeja, aivan ihania kuvia!!<3

    VastaaPoista
  3. Ihania noi kuvat kun sataa lunta! Ens kerralla sit miitataa sillee et ehin nähä teitäki!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no älä, sais tulla kyllä lisääkin! joo ette karkaa mihkään ja me tullaan vähän aiemmin.. :D

      Poista
  4. Kaikki kuvat oli kivoja. Champ on niin söpö :3 Oot varmasti onnellinen kun sulla on noin mahtava hevonen =)

    VastaaPoista
  5. "ihan oikeesti NYT ei kiinnosta!!! menkää muualle kameranne kaa....." -kuva nauratti :DDDD ihana champ :)

    VastaaPoista
  6. Wou ! Ooon tosi onnellinen sun puolesta et sulla on noin hyvät mahdollisuudet edistyä tässä harrastuksessa :) tosi hyvää jatkoa sulle ja Chambille!

    VastaaPoista
  7. Minusta hienoin on kuudes kuva, Champ näyttää siinä niiiin komeelta;)

    VastaaPoista
  8. alienvampyyrit ♥ en kestä tota sun heppaa, se on jotenki niin HÖNÖ, sairaan hieno sellanen ;) ihanat noi kuvat taas!!

    VastaaPoista
  9. 10. ja 12. pellolla oteituista kuvista on kivoimmat :)

    VastaaPoista
  10. Jälleen tosi upeita kuvia!!

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  11. Yleensä en kommentoi kuviin liittyen mutta nyt on pakkoa sanoa, että Champ on kyllä tosi komea noissa pääkuvissa. Etenkin 6. kuva on mun mielestä varmaan yksi parhaimmista otoksista mitä oon siitä nähnyt! :)

    VastaaPoista
  12. Mitä Champ tuumaa kun ratsastat/touhuat muiden hevosten kanssa? Mulla joskus aina kanssa sama mahdollisuus. En tiedä onko vain toiveajattelua, että hevonen osaa olla mustasukkainen. Oma mussukkani ainakin luo paljon puhuvia katseita kun tuurausratsuni on vielä just vastapäisessä boxissa. Silloin ajattelen, että olisipa kiva kun se osaisi puhua... hah, ehkä oma kulta onkin oikeasti vain vahingoniloinen kun naapuri joutuu uhrikseni :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mietin kanssa että olisko mustasukkainen, muttei oikein oo muuta kuin möllöttänyt omassa mökissään (näkee siis tosi hyvin siitä unskin karsinaan, kun melkein vastapäätä). tänään tosin olin jo muuten laittanut Champin valmiiksi (vain suitset puuttui) kun lähdin heittämään unskin ulos ja silloin champ kerran näytti hampaita kalterille, kun menin uskin karsinaan :D

      Poista
  13. En osaa sanoo suosikkiaa !! Mut siis Chambulahan näyttää jopa viisaalta suurimmas osas kuvii ?! Toi vika on hyvä: "onks meidän siis ihan pakko juosta tääl........", hehee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ja sen jälkeen se otti 50m takaperin loikkalaukkaa ja vinku, roikuin perässä ja olin jo valmis päästään irti mut onneks pysähty :D

      Poista
    2. HAHAHAAH mä niin sieluni silmin nään ton !!!! :D

      Poista
  14. hullua :DD, piude tulee tohon parin kilometrin päähän jollekin rocking horse -pientallikylälle (vai mikähän se oikee termi on) valmentaa. sain tänään vasta tietää koko tilasta vaikka se on ollu jo puoli vuotta, yli tai allekin tossa naapurissa. ;D oon tämmönen harrastajaheppatyttö vaan vaikka yritänki edistyä mutta en käy tunneilla vaan yksärillä.en ois kyllä ikinä osannu ajatella että kempeleeseen ja tähän lähiseudulle piude! ;--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piude käy valmentamassa aina sillon tällön ihan ympäri suomea, kiva että tulee sinnekin! :)

      Poista
  15. Champ näyttää tosi pieneltä vikassa kuvassa...minkä korkuinen champ on ja minkä pituinen sä olet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän tiedon olisit löytänyt nopeasti selaamalla vähän blogin välilehtiä ;) Oon itse viimeksi mitattuna 173,5cm ja Champin myynti-ilmossa oli 168cm, mutta luulen että se on reilu 165-167cm, en oo itse mitannut!

      Poista
  16. Hei hyvää luettavaa tämä sinun blogisi:) Ja hienon näköisen pelin omistat, toivottavasti näemme kisakentillä! http://twoshowjumpers.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  17. Voi kun Champpi on niin söpönen.. Ihana :)

    - Sanni

    VastaaPoista
  18. mun mielestä ehdottomasti ihanin oli teidän pusu kuva :3 Onko Champpi sun oma ja miten kauan se on ollu sulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo on oma ja se on ollut suomessa vajaan vuoden!

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat