torstai 21. elokuuta 2014

#398: Kuvapostaus: Riihimäen kisat

Kesä alkaa vähitellen olla ohi, mutta sitä ennen voidaan vielä fiilistellä heinäkuisten kisakuvien parissa. En ole kerennyt julkaista näitä aiemmin, sillä kuvien läpikäyminen ja muokkaaminen on jäänyt muiden tehtävien asioiden taakse. Mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja raivata aikaa, sillä muuta kirjoitettavaa ei oikein ole.
 
Champilla nimittäin irtosi maanantaina kenkä, enkä siksi pystynyt ratsastamaan kahteen päivään ollenkaan. Tiistaina kävelytin sitä maastossa ja ahne hevonen päätti yrittää syödä ojanpientareelta heinää. Champ ei tajunnut, että oja tosiaan alkaa heti ruohikon reunalta ja vetäessään itseään ruohikkoa kohden, putosi ruuna joka jalallaan ojan pohjalle. Onnesi se ei ollut syvä! Pienen hölmistyneen hetken jälkeen hevonen jatkoi ojassa ruohon syömistä.. On se vaan niin ahne! :D Jouduin sitten repimään sen ojan pohjalta, jossa se olisi varmasti viihtynyt pidempään.
 
Keskiviikkona saimme vihdoin kengän jalkaan ja pääsin ratsastamaan! Kengättömänä aikana Champ ei edes tarhannut, sillä se arkoi kengätöntä jalkaa niin paljon. Meillä on tosiaan simple bootsit tällaisia tilanteita varten, mutta se hiersi jo maanantaina ruununrajan ihoa ikävästi rikki suojasta huolimatta. Niinpä tyydyin kävelyttämään Champia parhaani mukaan bootsin kanssa ja pidin sitä karsinassa ilman mitään kaviosuojaa.
 
Oletteko te olleet kuvaamassa kesän kisoja ahkerasti?
Mikä kisapaikka oli kuvauskohteena suosikkinne?
 















 

23 kommenttia

  1. Wau mitä hevosia ja hienoja kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Kuvista saisi heti paljon parempia, jos vinoudeb korjaisi :) kannattaa kiinnittää siihen huomiota

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mä kuvailen nykyään niin kovin harvoin kisoja, ettei tuntumaa hommaan juuri ole :) Enkä osaa (noloa) korjata vinoutta jälkikäteen Photoshopilla :D

      Poista
  3. Saako kuviasi käyttää mallina piirroksille?:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, jos vain mainitset alkuperäisen kuvan tekijänoikeudet :)

      Poista
  4. En ole ollu edes katsomassa kisoja koko vuonna :D

    VastaaPoista
  5. Siellähän me kuvissa 5 taustalla ja 7 radalla, melkeen "keskellä" estettä :D onneks Codan harja peittää sen verran mun naamaa ettei mun kuuluisat ilmeet näy kunnolla, kivoja kuvia ja hitsi kun en bongannut sua :)

    www.iddejacoda.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että päädyitte kamerani eteen :) Hieno pari olette!

      Poista
  6. Sulla on ihana blogi, en aikaisemmin ole herättänyt silmiäni tälle mutta törmätessäsi sinun mielipidepostauksiin, rakastuin! kirjoitat täyttä asiaa ja sinä tunnut sellaiselta jalat maassa-tyypiltä. Lisäksi tavalliset kuulumispostauksesi ovat ihania sillä kuvat ovat upeita (kuten champpikin;-)). Luen jatkossakin! Tällä hetkellä blogisi on blogilistani kärjessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanasta kommentista, tervetuloa mukaan :) !

      Poista
  7. Todella hienoja kuvia! Ja sulla on tosi upea blogi, hyväntuulinen ja mielenkiintoinen. Postaukset ovat hyvin kirjoitettuja ja selkeitä, ja kuvat nyt ovat aina upeita.:) jatka samaan malliin.;)

    VastaaPoista
  8. Hei mä laitoin sulle sähköpostia näistä kuvista vähän kyseisten kisojen jälkeen. Olisi hirveen kiva jos ehtisit vastailla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sori, ne on "vähän" jääneet, yritän vastailla vielä tämän kuukauden puolella.. :)

      Poista
  9. Heippa! Saako luvan linkkaa blogisi ja kopioida bannerin omaan suosikki-blogi postaukseen, ja kirjoittaa pieni teksti mistä blogi kertoo?

    VastaaPoista
  10. Oivoi se olitkin sää! :D Verkassa mietin että hirveän tutun näköinen, mutta empä uskaltautunut moikkaamaan. :)

    VastaaPoista
  11. Mä kisaan tällä hetkellä vielä alueluokkia, mutta kansallisiin pitäisi siirtyä pikkuhiljaa omien taitojen kehittyessä. Tuo Kalajoki olisi varmasti upea paikka kisata, mutta se on valitettavasti niin kaukana, ettei meidän ole järkeä lähteä ajamaan sinne saakka :)

    VastaaPoista
  12. oisko sulla lisää kuvia ratsukosta joka esiintyy kuvissa 8&9? :) jso on voitko lähettää s-postiin: netta.uusinoka@hotmail.com

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat