sunnuntai 7. helmikuuta 2016

#689: Vetämällä ei pääse eteenpäin

Viikonloppu on kulunut vähän erilaisissa merkeissä, sillä blogi oli ensimmäistä kertaa historiansa aikana suljettuna tuntia pidempään. Sain usealta lukijalta kyselyä erilaisten sosiaalisen median kanavien kautta siitä, miksei tänne päässyt sisään, mutta odotus palkittiin ja paluu normaaliin on jälleen tapahtunut. Blogi koki valtavan muutoksen ulkoasullisesti taitavan Veeran ansiosta, mutta tästä kerron lisää seuraavassa postauksessa. 

Tämän postaus ei nimittäin käsittele ulkoasuja tai blogijuttuja, vaan Piia Pantsun perjantaista estevalmennusta. Pääsin osallistumaan Piian valmennukseen ratsastuskeskus Ainon hulppeissa tiloissa, joista olen tainnut mainita aiemminkin täällä blogin puolella. Kyseessä on juuri valmistunut tallikokonaisuus, jossa toimii niin ratsastuskoulu kuin yksityistallikin. Ulkopuolisten ihmisten kannalta asian tekee hienoksi se, että Ainossa järjestetään paljon alue- ja kansallisia kilpailuja sekä valmennuksia, joten fasiliteeteista pääsee nauttimaan yksi jos toinenkin. 

Koska piditte viime valmennustunnin ääninauhallisesta videosta, päätin toteuttaa tästä valmennuksesta samanlaisen version. Videon pituus on vähän yli 20 minuuttia eli materiaalia todella riittää! Tuon videon lisäksi halusin myös kirjoittaa jotain tekstimuodossa, sillä se on itselleni mieluinen tapa jäsennellä omaa tekemistäni. Kirsikkana kakun päällä sain tunnilta kuvamateriaalia, kun Taru Arola saapui paikalle ikuistamaan hetkiä esteiden ylittämisestä. Nyt saatte siis valita, luetteko tekstiä, katseletteko kuvia vai tuijotatteko videota - jokaiselle jotakin ;)


Linkki videoon (ääniraidallinen video).

Kaikki kuvat c. Taru Arola, kiitos! :)




Meidän valmennustunti alkoi perjantaina aiemmin ilmoitetun kahden sijaan jo yhdeltä, mikä sopi aikatauluumme paremmin kuin hyvin. Olin pakannut tallilla kaiken valmiiksi ja puunannut hevosta parhaani mukaan, mutta perillä huomasimme unohtaneeni varsin tärkeän varusteen: ratsastuskenkäni. Niinpä niin, eihän siinä auttanut kuin kiiruhtaa kyselemään kenkiä lainaan. Eräs ystävällinen naishenkilö lainasikin kaksi numeroa liian isoja saappaitaan mulle, mistä en voi olla kuin äärimmäisen kiitollinen. Ihanaa, kun tällaisia ihmisiä on olemassa! 

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kertani Piian valmennuksessa, mutta edellisestä kerrasta oli aikaa jo puolitoista vuotta. Koska aikaa oli kulunut, ei Piia luonnollisestikaan muistanut meitä ratsukkona ja vaihdoimmekin valmennuksen aluksi hieman faktatietoja. Kerroin Champista, sen suvusta ja mitä se on elämässään tehnyt sekä siitä, missä mennään tällä hetkellä. Edellinen kertamme ulkopuolisissa valmennuksissa taisi olla viime kesänä ja viimeisin poistuminen tallin pihasta trailerin kanssa kolmisen kuukautta sitten, joten olin kovin jännittynein mielin valmennusta ajatellen. Ajatustasolla valmennusten jännittäminen on täysin turhaa, sillä valmennuksiin mennään aina opettelemaan - ei näyttämään sitä, mitä osataan tehdä.

Kun suurimmat alkuhöpötykset oli saatu päätökseen, lähdimme työstämään hevosia ravissa ja laukassa. Uudesta paikasta huolimatta Champ ei tuntunut käpertyvän kuoreensa, mikä oli mulle suurtakin suurempi helpotus. Kun hevonen oireili mahahaavaansa reilu vuosi takaperin, muuttui se vieraissa paikoissa aina todella jännittyneeksi ja käpertyi niin sanotusti omaan maailmaansa, jolloin kommunikointi hevosen kanssa oli haastavaa. Ainossa mitään sellaista ei ollut havaittavissa, vaan ruuna oli pitkän tauon jälkeen vain vähän hankala ratsastaa käyden ajoittain vahvaksi, mutta jättäytyen silti pohkeen taakse. Piia halusikin Champia paremmin omille takajaloilleen niin, ettei se putoaisi niin voimakkaasti etuosansa päälle. Hevosen pään asennolla ei ollut väliä, kunhan koko hevonen oli paremmin ryhdissä ja sisätakajalka aktiivisena töissä.

Suurin ongelmani näkyy tässä: nuo kädet!! Vetää, vetää, vetää... Voiko ne leikata pois? :D




Teimme alkuverryttelyä laukassa kavalettien kanssa pitkin poikin maneesia, missä tuli esiin noiden edellä mainitsemieni asioiden lisäksi myös oman istuntani jäykkyys. Piia halusi, että olisin paremmin liikkeen mukana koko kroppani läpi: mun piti olla kevyemmin satulassa, eikä jäädä niin voimakkaasti liikkeen taakse. Tässä on yksi syy sille, mistä myöhemmin tekstin edetessä vastaan tuleva kädellä vetäminen varmasti johtuu. Kun lukittaudun ylävartalolla liian taakse ja jännityn ristiselästä, ei käsivarsi ja kyynärkulma pysty mukailemaan hevosen liikettä ja jarrutan menoa koko kropallani. Tämänkin asian havaitsin paremmin katsomalla yläviistosta kuvattua videota, sillä maan tasolta katsottuna virhe ei korostu niin pahasti. Mielenkiintoista siis seurata asioita erilaisista kuvakulmista!

Itse hyppäämisen makuun pääsimme puomi - laukka-askel - pysty -tehtävän avulla. Emme tehneet tähän kuin nelisen hyppyä, joista ensimmäinen meni meillä oikeastaan pupuloikkana. Jäin ratsastamaan liikaa taakse samalla, kun Champ hieman tuijotti maapuomia, jolloin räpelsimme esteen yli melko hulvattomalla tyylillä. Seuraavalla kerralla vedin edelleen, mutta nyt pääsimme parempaan kohtaan. Piia halusi kuitenkin, että saisin Champin jo hyvissä ajoin ennen pystyä paremmin takaosan päälle ja polkemaan aktiivisesti, jotta hyppy olisi parempi ja pääsisin ratsastamaan paremmalle etäisyydelle. Kaksi viimeistä kertaa olivatkin jo varsin onnistuneita tämän osalta, joskin oma käteni olisi edelleen voinut olla rennompi. Pysty oli lopussa jo melko iso mun ratsastustasoon nähden, muuten kaikki esteet pysyivät tunnin aikana 110-120cm korkeudella. 

Sama verryttely jatkui okserin avulla, joka oli pystyn tapaan diagonaalilinjalla. Ensimmäisissä hypyissä ei ollut mitään mainittavaa, kaikki sujui varsin tasaisesti. En enää erikseen mainitse tuosta kädellä vetämisestä, sillä sitä tapahtui ihan jokaiselle esteelle, kuten videoista voitte nähdä. Champ teki yhdellä kertaa etujalkavirheen, sillä päästin sen hieman liian pitkäksi, jolloin se tuli etupainoiseksi, eikä päässyt hyppyyn tarpeeksi nopeasti. Piia halusi korjata tilanteen ja tulimme uudelleen, jolloin vedin hevosta taaksepäin ihan puolikkaaseen askeleeseen. Champ haluaa kuitenkin pysyä puomeista irti, joten se pelasti tilanteen paremmin kuin hyvin. Seuraavalla kerralla toistin saman virheen, josta ruuna rokotti ja pysähtyi esteen eteen. Tästähän ei voinut syyttää kuin kuskia, joten sama uudelleen ja kaikki sujui normaalisti.





Tästä ne ongelmat sitten lähtivätkin! Kun olin mokannut itse kerran kunnolla, loppui herkällä nelijalkaisellani huumori ja se rupesi kyseenalaistamaan homman tarpeellisuuden. Aloimme tulemaan kolmen esteen linjaa toisen pitkän sivun puolella, jossa keskimmäinen okseri oli seinässä kiinni ja kaksi muuta kaarevalla linjalla suhteessa siihen. Jokaiselle näistä Champ teki aluksi stopin, sillä joko vedin itse vain aivan liikaa tai sitten lopetin ratsastuksen kokonaan ennen esteitä. Loppujen lopuksi tulimme tehtävän yksi este kerrallaan. Viimeinen pysty aiheutti mulle oikeita harmaita hiuksia, sillä se oli kaarteessa, joka teki siitä mulle sata kertaa hankalamman hahmottaa. Tuollaiset lähestymiset ovat mulle niitä kaikista vaikeimpia siksi, etten yksinkertaisesti saa ratsastettua kaarteen läpi tarpeeksi laukkaa kohti estettä. Kun olimme päässeet kaikki linjan osat kerran yli, tulimme koko homman uudelleen pariin otteeseen ilman ongelmia. 

Ennen varsinaista radan ratsastusta tulimme vielä kolmoissarjaa pariin otteeseen, mutta koska tässä ei ollut mitään mainittavia ongelmia, jätän sen videolta katsottavaksi ja siirryn suoraan radan pariin: muuten tämä teksti on aivan liian pitkä! Rata alkoi okserista, jota olimme tulleet verryttelyssä. Siitä jatkettiin uusi linja punaiselta okserilta seitsemällä laukalla pystylle, josta ennen kulman estettä kääntyminen kolmoissarjalle. Kolmoissarjan jälkeen suunnanmuutos tulemalla ykköseste toisesta suunnasta, josta jatkettiin matkaa kolmen esteen kaarevalle tehtävälle ja siitä sitten pitkän sivun kautta diagonaalille, jossa oli trippeli - pysty -sarja yhdellä laukka-askeleella. Paljon siis tehtävää, eikä todellakaan sieltä helpoimmasta päästä! Näitä ei niillä metrin radoilla juuri näe :P

Ensimmäinen kompastuskivi tuli vastaan punaisella okserilla, joka oli ainut este, jota emme vielä olleet hypänneet. Champ pystähtyi jo kauan ennen estettä kahdella kerralla, jonka jälkeen Piia käski komentamaan sitä enemmän. Sen jälkeen tilanne nollattiin ja tulimme homman uudelleen, ilman provosoitumista. Seitsemän laukan sijaan tosin tykitin varsin sujuvat kuusi laukkaa, eikä edes jäänyt pitkäksi! Hups.. Kaikki sujui taas ihan siedettävästi aina kolmen esteen kaarevalle tehtävälle asti, jonne tuli yksi stoppi. En vain yksinkertaisesti ratsastanut jalalla ollenkaan kaarteen läpi, joten Champ pysähtyi askelta ennen. Mitäs jätin sen yksin, jälleen täysin oma virhe. Uudella yrityksellä yli, tosin kuuden askeleen sijaan seitsemän okserille ja siitä takaperin laukaten vielä pystylle. Trippeli-pysty -sarja oli onneksi hyvin ratsastettu. 





Korjauksena tulimme vielä kerran ongelmakohdat eli punaiselta okserilta seitsemän laukkaa pystylle ja kolmen esteen kaarevan tehtävän. Näissä ei ollut enää mitään ongelmaa, vaan ratsastin jopa omaan silmääni melko kivasti. Jotain positiivista sentään :) Piia totesi yleisesti seuraavaa: pääongelmana on se, että Champilla on valtava laukka ja sen takia olen tottunut vetämään sitä kädellä. En oikein tee tätä asiaa loppuun asti, vaan vedän jatkuvasti tasaisesti, jolloin jalkani on toimimaton. Aika huono yhdistelmä, etten sanoisi! Ja kun vedän, en näe paikkoja, jolloin tuon Champia huonoihin ratkaisuihin ja se ottaa siitä itseensä. Varovaisena hevosena se ei halua tehdä virheitä ja koska se ei halua koskea puomeihin, tulee hyppääminen sille hankalaksi vaikeista paikoista ja siksi se jää kulmiin pomppimaan tai pysähtyy ennen hyppyä. Täysin loogista ja niin selkeästi nähtävissä.

Mutta ei se mitään, nyt vain treeniä entistä enemmän! Jatkamme tulevaisuudessa Piian valmennuksissa kahdesti kuukaudessa, joten ongelmiin saadaan varmasti ratkaisuja. Nämähän asiat eivät näy kotona, sillä siellä Champ on paljon anteeksiantavampi. Piia kuitenkin tykkäsi Champista, kehui sitä useaan otteeseen laadukkaaksi ja sanoi, että "näillä lahjakkailla hevosilla on usein näitä omia ongelmia". Ne ovatkin oikeita taiteilijasieluja, heh! Tai taistelijasieluja, sitten kun ne saa omalle puolelleen. Sitä päivää odotellessa, ehkä sekin vielä koittaa.

Kaiken kaikkiaan olin älyttömän tyytyväinen valmennukseen kokonaisuutena. En osannut olla harmissani lukuisista kielloista tai omasta räpellyksestäni, sillä hei - tämä on tilanne nyt ja tästä noustaan päivä kerrallaan ylös. Näin pitkän tauon jälkeen oli taas loistava kohta käydä päivittämässä tilannetta ja todeta, mikä siinä omassa ratsastuksessa taas on eniten pielessä. En todellakaan halua jäädä kierimään itsesäälissä, vaan odotan enemmän kuin innolla kuukauden päästä järjestettäviä uusia valmennuspäiviä, joissa toivottavasti osaan toimia monilta osin jo eri tavoin. Ne onnistumiset tuntuvat sitten entistä paremmilta, kun on ponnistettu pohjan kautta ylös :)

56 kommenttia

  1. Tosi hienoja kuvia ja kiva tuo video! Teidän yhteistyötä on aina niin kiva katsoa, kun se on niin sulavaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Vaikka sulavasta se onkin kaukana :D

      Poista
  2. Sulla on kiva asenne tähän hevoshommaan :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Olinkin hetken ihan kauhuissani, kun en enää lempiblogiini päässytkään :D Mutta aivan upea ulkoasu, ihanan raikas!

    Ja voi että rakastan näitä valmennuspostauksia! Itse katsoin ensiksi tuon videon ja sen jälkeen kuvat, mutta oli taas kyllä palkitsevaa. Sulla näyttää olevan ihan samoja ongelmia kuin mulla (sielunsiskoja?) joten näihin on tosi hauska saada eri näkökulmia myös toiselta ratsastajalta. Lisää näitä, ja tsemppiä teidän treeneihin! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja apua, että ihan lempiblogi! Vau :)

      Noita ongelmia mulla riittää, kiva etten ole yksin niiden kanssa. Pitkä tie edessä, mutta sitähän tää harrastus on ;) tsemppiä kovasti myös sulle treeneihin!

      Poista
  4. Champ on kyllä niin hieno hevonen! Saat olla kyllä ylpeä siitä! :) Ei varmasti mikään helpoin hevonen ratsastaa sileällä tai esteillä, mutta sitten kun saa menemään hyvin, on se kaksi kertaa palkitsevampaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri, onnistumiset tuntuvat kyllä hienoilta aina :) en osaa sanoa, onko Champ miten helppo tai vaikea, kun siihen on tottunut. Vähän se on spesiaali tapaus niiden valmentajieni mielestä, jotka ovat sillä ratsastaneet :D

      Poista
  5. Vaihdatko siis estevalmentajaa kokonaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotivalmentaja pysyy kyllä :)

      Poista
    2. Hyvä, sillä Piude on HYVÄ! Ja oli muuten mukava tuo selostettu video, äänesi on miellyttävä ja puhut selkeästi.

      Poista
    3. Kiitos, mukava kuulla! Mä pelkäsin jos puhun jotenkin tyhmästi :D

      Poista
  6. Hyvin jaksoi katsoa videon, kiva kun teit taas ton selostusversion! :) Kuvatkin oli tosi hienoja, olispa täälläkin noin valoisia maneeseja niin vois kuvatkin onnistua vähän paremmin... :D

    Tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
  7. Pisti kuvissa silmään, että onko Champilla liian pitkä kuolain, kun tulee noin paljon ulos oikeelta puolelta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se sentin liian pitkä, mutta noihin micklemeihin ei oikein saa laitettua lyhempää kun tulee muuten suitsien alle :(

      Poista
  8. Mitä tarkoitit tuolla yksityistallilla kun ovat nimenomaan kirjoittaneet etteivät ota yksityishevosia. Ainoastaan majoittaavat vierailevia hevosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä muutamien ihmisten yksityishevosia (tallinomistajien ja Hannan lisäksi), kilpailijoita esteratsastuksen puolella.

      Poista
  9. mitä fontteja käytit "kolmen vuoden kiitos" postauksen kuvissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain C:llä alkavaa, jonka lopussa oli Light ja se oli kaksiosainen :D sen verran mä muistan. Jos haluut niin voin katsoa joskus kun pääsen koneelle :)

      Poista
    2. olisi kiva jos jaksaisit katsoa oikean nimen :)

      Poista
  10. Tiedätkö mahtaako näissä Pantsun valmennusryhmissä olla vielä tilaa ja minkätasoisia muut ryhmät ovat olleet? Ainon sivuilla oli vain maininta että tämä kerta oli ollut nyt mutta en löytänyt mainintaa uudesta päivästä tai miten voisi ilmoittautua jos on kiinnostunut osallistumaan...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en osaa sanoa, mutta kannattaa laittaa tallin omistajalle viestiä ja kysellä. Eiköhän sieltä selviä, onko sopivia ryhmiä tiedossa :) seuraavan kerran Piia tulee käsitykseni mukaan 1-2.3.

      Poista
  11. Tosi kiva postaus ja mä tykkään tosta et tyylistä et selostat videon päälle, siinä pysyy hyvin mukana itse eikä tarvii rueta etsimään tekstistä sitä tiettyä kohtaa :-)

    VastaaPoista
  12. Ihan loistavia nää selostetut videot! Menee tuo 20 min videokin ihan hujauksessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva kuulla hyvää palautetta näistä, varsinkin kun musta tuntuu etten oikeen osaa pukea mun ajatuksia sanoiksi videon aikana :D

      Poista
  13. Tosi hyvä postaus! Noita videoita on aina kiva katsoa kun voi itsekin oppia jotain :)

    VastaaPoista
  14. Millä tallilla champ on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se asuu Nurmijärvellä yhdellä yksityistallilla :)

      Poista
  15. Laadukas postaus jälleen kerran.

    Tänään viimeks ite totesin tän lajin hienouden. Koskaan ei oo valmis, vaan aina löytyy korjattavaa ja parannettavaa eikä koskaan ole täydellinen. Niistä pienistä onnistumisista pitää muistaa iloita! Mulle valmentaja sano tänään hyvän palautteen: Mun pitää antaa itsestäni enemmän. Sillä ajatuksella jatkoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hei, toihan on tosi hyvin todettu. Pistää miettimään asiaa ihan uudelta näkökulmalta :)

      Poista
    2. Todellakin. Ja kyseessä on suht nuori ratsastuskouluhevonen eli ei ole edes oma, joka tuo omat haasteensa kun tekeminen ei ole niin säännöllistä. Oma hevonen on niin nuori vielä. Täytyy silti käydä valmennuksissa, jotta säilyy tuntuma tekemiseen ja pystyy sit omallakin alkaa harrastamaan. Meidät löytää instagramista @saaraleenu :)

      Poista
  16. Nää videot missä selostat ite on ihan huippuja! Teksti ja video erikseen on jotenkin irralliset, mut selostuksen kanssa jotenkin helpompi seurata. Uusi ulkoasukin on todella hieno! Ei ihan joka päivä näe tämmöstä blogissa.

    VastaaPoista
  17. Superkiva video! Mulla on näköjään tosi paljon samoja ongelmia, mm. toi vetäminen esteelle ja sitten heppa tulee lähelle kun vedän koska tuntuu että se kaahaa vaikka se menee liian hiljaa ja siitä mulle aina huomautetaan mutta ikinä en opi.. :D

    VastaaPoista
  18. Tee ihmeessä lisää treeneistä tuommosta ääniselostusta! Millon olet myös tehnyt treenivideon ääniselostuksella? Haluaisin katsoa senkin kovasti, mutta en löydä sitä postausta :( Voisitko linkata ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä samalla viikolla tein, se on tuossa olisko ensimmäisenä postauksena tämän kuukauden puolella :)

      Poista
  19. Niin tykkään näistä videoista! Ihanaa kun panostat niihin näinkin paljon! :) Mielenkiintoista katsottavaa, Champ on niin ihana ♡

    VastaaPoista
  20. Sehän on just "hyvä", että niitä ongelmia tulee esille heti alkuun uuden valmentajan silmien alla, sitten on helppo myös lähteä korjaamaan niitä. Toivottavasti ymmärsit pointin, en osannut muotoilla tätä paremmin :D

    Musta tälläinen selostusvideo on tosi kiva, toki luen aina postauksetkin, mutta tässä oli aivan eri tavalla mukana kuin erillisen tekstin ja videoiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pääsee paljon paremmin sisälle ratsukon ongelmiin ja tietysti saa sitten ratsukko kaiken hyödyn irti :) kiva että pidit!

      Poista
  21. Oli kyllä selvä ero noissa teidän hypyissä videon loppupuolella kun verrataan alkuun! Menosta tuli heti sujuvampaa ja Champ hyppäs niin ilmavasti ja rennosti! Niiku Piiakin totes et ratatreenii vaa ja toistoja niin kyllä rupee sujumaan kun jo yhdelä tunnilla noin suuri muutos! :) Piia vaikuttaa tosi tsemppaavalle ja hyvälle opettajalle! Ite en tykkää yhtään semmosista valmentajista jotka käy huutamaan ja suunnilleen haukkumaan.. Tämmösiin olen kohdannut erityisesti ratsastuskouluilla.. Valmentajalla kun on aika iso vaikutus oppilaisiinsa.

    Täytyy vielä mainita että nää videot missä puhut nauhalla ovat SUPER HYVIÄ! Näkee konkreettisesti samalla kun selostat että mitä nyt tapahtuikaan että Champ kielsi ja myös hyvät pätkät että mitä teit oikein ja mikä vaikutus sun tekemisellä oli!

    Minkä ikäinen tuo Millan hevonen on? :) Miten heillä meni?

    Ja ihana tuo ruunikko kuka oli samalla tunnilla! Niin pitkäjalkainen ja ihanan värinen :) Taisi olla paljon virtaa sillä kun loikki vaan tuolla taustalla ja teki tuolla pystylläkin hirmusen loikan :D Onko nuorikin hevonen kyseessä?

    Mun silmään ainakin Champ näytti aika rennolle ja kun hyppäs niin teki tosi hyviä hyppyjä! Mutta nuo kiellotki toki on ymmärrettäviä että kun taukoa ollut niin paljon teillä niin väistämättäkin se rutiini vähän puuttuu. En siis jokaista kieltäytymistä sun syyks laittais, oishan se Champ voinu hypätä joka tapauksessa joissakin kohdissa, taisi vaan ottaa vähän itseensä niikun sanoitkin ;) On tuo Champ vaan niin omalaatuinen kaveri! "Pikku-neiti" ;b Ootan kyllä innolla millon pääsette jo kisoihin! No nyt vaa treeniä nii kyllä se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi! Yritän vastata kaikkiin kysymyksiin, toivottavasti mitään ei jää välistä :D

      Kiva että pidät videoista, tätä oli kieltämättä hauska tehdä. Ja Piia on kyllä todella taitava :)

      Millan hevonen on nyt seitsemän ja heillä meni oikein kivasti! Muistaakseni tuo ruunikko oli 11v, mutta varmaksi en mene sanomaan. Kokenut hyppääjä ja taitava ratsastaja kuitenkin :)

      Kisat on edessä jo tällä viikolla, jännää! Toivottavasti menee hyvin. :)

      Poista
  22. Ihana postaus ja rakastan näitä selostus videoita, niitä lisää!

    VastaaPoista
  23. Tykkään myös noista ääniraidallisista videoista! En yleensä jaksa katsoa videoita, sillä ne tuntuvat vievän liikaa aikaa (ihan kuin joku kiire olisi jonnekin :D), mutta nämä 2 ääniraidallista videota oon kyllä jaksanu kattoa!

    VastaaPoista
  24. Näyttipä kivalta menolta! Mäkin tykkään tästä ääniraidallisesta videosta, koska jotenkin pysyn kärryillä paljon paremmin :)

    Mulle tuli mieleen, että jossain valkussa sulle oli sanottu (oisko ollu Nikke?), että voisit jättää takasuojat pois, koska Champ reagoi niihin. Nyt sillä oli kuitenkin suojat jalassa, joten ois kiva kuulla vähän sun ajatuksia asiasta ja syitä siihen, miksi nyt kuitenkin oot pitäny sillä takasuojia. Tämmöset jutut on aina kiinnostavia, koska kaikki tekee ratkasut eri tavalla ja asiat toimii eri tavoin muilla hevosilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri tavoin erilaisilla hevosilla* :D

      Poista
    2. Kiva että pidät videoista näin! :)

      Nikke tosiaan sanoi, että takasuojia ei kannattaisi pitää hetkeen. Meillä oli silloin ne kuminauhalliset suojat, jotka kiristivät hevosen jalkoja ja siksi se reagoi niihin olemalla todella vahva takaa hypyissä. Nikke sanoi myös, että voisin käyttää tavallisia tarrallisia takasuojia, jos champ ei liioittele niiden kanssa vahvasti. Se kuitenkin hivuttaa jonkun verran (suojissa on joitakin naarmuja), niin haluan pitää suojat takana just in case, jottei ne naarmut ole sitten hevosen jaloissa suojien sijaan :)

      Poista
  25. Pakko sanoa,että äänivideoissa pääset puhumaan tosi kivasti realiaikaisesti tapahtuman aikana videolle ja tehtävät näkee ja ymmärtää paremmin jotka teet ratsastaessasi! Oikein kiva postaus ja kiva video ja menihän toi kolmen kaarevakin hyvin lopuksi!Itselleni vaikeita esteitä on pitkä suora lähestyminen pystylle ja tiukka kaarre okserille!

    VastaaPoista
  26. Hei kymysys, kuka järjestää piian valmennukset ainossa? Oiskohan niihin mahdollista päästä mukaan..

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat