maanantai 14. marraskuuta 2016

#814: Kolikon kääntöpuoli

Sosiaalisessa mediassa puhutaan tasaisin väliajoin siitä, kuinka se luo nuorille ihmisille ja miksei vanhemmillekin valtavia paineita loistaa omassa elämässään täydellisenä. Instagram pursuaa kuvia tyylikkäistä asukokonaisuuksista upeissa maisemissa, bloggaajat päivittävät sivuilleen kuvia kiireettömistä kahvihetkistä päivä toisensa jälkeen ja toisen elämä vaikuttaa siltä, ettei ongelmia ole koskaan ollutkaan. Valmennukset sujuvat kuin vettä vain, kisoista tulee kotiintuomisina ruusukkeita ja varusteet ovat viimeisen päälle huolitellut.

Mun on pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta jo pitkään, mutta viimeisimpään postaukseeni saamani kommentti kirvoitti vihdoin ajatuksen sille tasolle, että lähdin suoltamaan tekstiä näppäimistöltä koneeni ruudulle. Kommentti kuului jotakuinkin näin: "Ja mietin vaan, että millä rahalla opiskelija asuu Helsingissä, hankkii personal trainerin, ottaa äkkilähtöjä ulkomaille ja kilpahevosen ylläpidosta pk-seudulla (tai muualla) nyt puhumattakaan..". Vaikka kommentti on sävyltään ehkä hieman negatiivinen, on monet muutkin positiiviset kommentit saaneet mut ajattelemaan aihetta. Ihan siis sellaisetkin, joissa kehutaan, kuinka mä vaikutan aina niin positiiviselta ja iloiselta ihmiseltä, osaan nauttia elämästä ja saan kamalasti aikaiseksi.

Pakko myöntää. Kyllähän mä nautin elämästäni, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Saan olla niin äärettömän kiitollinen siitä, että mulla on mahdollisuus harrastaa laadukkaasti mulle sopivan hevosen kanssa, opiskella unelmieni koulutusohjelmassa, matkustaa ja viettää vapaa-aikaa. Mulla on työpaikka, aivan ihania ystäviä ja perhe, mä olen terve ja elämässä on kaikki yksinkertaisesti hyvin. Mä olen onnellinen. Mutta se ei tarkoita, että elämä olisi sitä pelkkää fiilistelyä, onnistumisia ja positiivisuutta. Vaikka pyrin olemaan mahdollisimman positiivinen ihminen, on mullakin hetkiä, kun kaikki tuntuu menevän pieleen.



Eräs nuori esteratsastaja pohti tänään, kuinka hän suorastaan vihaa sitä, miten kaikki sosiaalisen median kanavat ovat täynnä pelkkää positiivisuutta - epäonnistumisia ei tuoda esille. Ei niitä huonoja kisasuorituksia tai valmennuksia. Ymmärrän hyvin sen, miksi moni haluaa pitää julkisuuskuvansa sosiaalisessa mediassa mahdollisimman moitteettomana. Ihmiset ovat helposti todella piikikkäitä toisilleen ja ihan harmittomanakin julkaistu epäonnistumistilanne saattaa aikaansaada myrskyn, jollaista ei olisi helposti omalle kohdalleen uskonut. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä, sillä ennen en uskaltanut julkaista blogissani kaikkea materiaalia esimerkiksi valmennuksista. Jos joku asia epäonnistui, mietin, jätänkö asian vain omaan tietooni. 

Nykyään olen täysin avoin ratsastukseen liittyvissä tilanteissa. Kerron reippaasti niin videoiden, kuvien kuin tekstinkin muodossa tilanteista, jotka eivät sujuneet. Kaunistelematta, ihan samalla tavoin kuin niistä onnistuneistakin hetkistä. Myönnän myös, etten ole kovin kummoinen ratsastaja, joten teen virheitä oppimismatkallani ihan samalla tavoin kuin jokainen meistä on tehnyt. Sen tajuamiseen meni aikaa, mutta kun olen sisäistänyt asian, pystyn julkaisemaan kaikenlaista materiaalia ratsastuksestani. Nuorempana olin epävarmempi, sillä halusin todistella muille osaavani ratsastaa. Nyt mulle ei ole siihen tarvetta, sillä hyväksyn omat taitoni sellaisena kuin ne tällä hetkellä ovat. 

Saan tasaisin väliajoin kommenttia siitä, miten paljon saan aikaan päivieni aikana. Olen tottunut touhuamaan, eikä paikallaan oleminen sovi mulle: tulen vain kärttyisäksi ja uneliaaksi, jonka jälkeen mulla on paitsi todella epämotivoitunut olo, myös hirveän huono omatunto. Mutta vaikka postaan aamulla kuudelta salikuvan, ei se tarkoita, että olisin herännyt viiden jälkeen iloisena uuteen päivään ja sykkinyt sen jälkeen täydellä teholla hymyssä suin. Ei todellakaan! Tämä päivä on loistava esimerkki. Heräsin tosiaan aamulla vähän viiden jälkeen ja torkutin herätyskelloani kolmeen otteeseen miettien vakavasti, voisinko yksinkertaisesti skipata aamutreenit ja nukkua ylimääräiset kolme tuntia. Olin kuolemanväsynyt nukuttuani aivan liian vähän viimeiset neljä yötä, mutta sullouduin treenivaatteisiini ja palelin matkalla salille. Kuudelta aloitin treenin ja kahdeksalta olin takaisin kotona. Fiilis oli tähän mennessä parantunut, sillä liikunta saa mut aina hyvälle tuulelle. Kävin suihkussa, luin kirjaa ja valmistin kunnollisen aamupalan. Päivä tuntui alkavan loistavasti aamun väsymyksestä huolimatta.



Yhdeksän jälkeen lähdin suunnistamaan kohti Pasilaa, koska osallistuin yhteen työssäni vaadittavaan tenttiin. Olin muistanut kyseisen tapahtuman vasta edellisenä iltana, joten en ollut valmistautunut siihen etukäteen. Onneksi mukana sai pitää materiaalia, jota olikin useamman sadan sivun edestä. Selasin tuon kahden tunnin aikana valtioneuvoston säädöksiä etsien kysymyksiin oikeita vastauksia ja toivoin, etten nukahtaisi kaikkien nähden. Sain kuin sainkin tentin valmiiksi ja kiiruhdin kotiin, ollen laiskalla tuulella ja odotellen bussia niin pitkään, että olisin samassa ajassa kävellyt juna-asemalta kotiin. Kotona söin kylmää pastaa ja tonnikalaa, koska en jaksanut lämmittää ruokaa mikrossa. Mun piti lähteä ennen yhtä tallille, mutta uppouduin kirjani pariin ja luin sitä aina kahteen asti, jonka jälkeen nukahdin ja torkutin herätystä aina puoli neljään saakka.

Voitte kuvitella, miten muissa maailmoissa olin herättyäni. Päiväunet eivät todellakaan sovi mulle, sillä voin henkisesti ja fyysisesti pahoin niiden jälkeen. Pakottauduin sulloutumaan toppavaatteisiin, koska olin kylmissäni nukkumisen jäljiltä - ulkona oli miltein plussakeli. Ajoin tallin lähellä olevaan tavarataloon ja seisoin toppavarusteissani, hiukset sekaisin ja ilman meikin meikkiä tietämättä, mitä ruokaa ostan. Haahuiltuani hetken ympyrää löysin koristani kaikkea muuta paitsi kunnollista ruokaa, mutten jaksanut ajatella asiaa sen enempää ja kiiruhdin kassalle. Tallille päästyäni luovuin ratsastusajatuksistani, sillä olisin halunnut mennä maastoon, mutta koska olin nukkunut ja lukenut kirjaa, en ehtinyt paikalle valoisaan aikaan. Olin yksinkertaisesti liian väsynyt jaksaakseni ratsastaa maneesissa ja koska Champ oli tehnyt kunnolla töitä siellä neljä päivää putkeen, päästin ruunan juoksemaan kentälle irtona. Siellä se riehui onnessaan, itse seisoin keskellä kenttää ja nautin seuraamisesta. Leikimme "hippaa", rapsuttelin hevostani ja vain katsoin, kun se mutusteli kentän reunalta löytyviä kasveja lumipeitteen alta.

Olin tallihommista valmis alle tunnissa. Jotenkin tulin kamalan hyvälle tuulelle, vaikka väsymys painoi edelleen silmäluomia. Tallilla käynti saa muhun ihan valtavasti boostia, se piristää synkempääkin päivää mielettömästi! Istuessani autoon laitoin muutamalle kaverilleni viestiä ja kyselin heidän kuulumisiaan. Lauloin radiosta tulevia kappaleita, nautin pimeästä talvi-illasta ja haaveilin pääseväni nukkumaan pian. Kotiin tultuani söin pari leipää ja liikaa karkkia, mistä tunsin pientä morkkista. Siivosin, luin jälleen kirjaani, mutta tällä kertaa jätin homman kesken, koska päätin lähteä pesemään pyykkiä - olihan edellisestä kerrasta jo pari viikkoa aikaa.. Kun pyykkikone oli saatu pyörimään, istahdin koneelle ja aloin kirjoittamaan tätä postausta.



Tässä sitä ollaan, kovin erilaisen päivän jälkeen. Tunnen epäonnistuneeni, koska mun olisi pitänyt ratsastaa, saada paljon enemmän blogijuttuja valmiiksi ja ennen kaikkea kirjoittaa kandia. Sitä, jonka pitäisi olla ensi viikolla hyvää vauhtia puolessa välissä valmista. Sitä, jota en ole vielä aloittanutkaan. Huomisen huolia, totesi eräs, joka on tuonut elämääni paljon iloa viime aikoina. Siltikin tunnen jatkuvasti sisälläni sen tunteen, että mun pitäisi tehdä paljon enemmän ja suorittaa kovempaa, jotta saisin kaiken tehtyä. Kun jättää pidemmältä ajalta asioita hoitamatta, kasaantuvat ne nopeasti isoksi kasaksi, jota on hirveän työlästä lähteä purkamaan. Ja sellaista tehtäväkasaa on kamalan raskasta aloittaa tekemään. Onneksi mä olen sellainen, että kun saan aloitettua jonkun asian, uppoudun siihen täysin ja tekemisestä tulee todella mukavaa. 

Tästäkin päivästä olisi saanut ihan erilaisen postauksen. Olisin voinut kertoa, miten ahkerasti kävin salilla ja suoritin tentin, uppouduin mielenkiintoisen romaanin pauloihin ja nautin viileästä talli-illasta rakkaan hevoseni kanssa. Kuinka monet kaverini piristivät arkeani pitkin päivää lähettämällä viestejään, kuinka vatsanpohjassa leijaili perhosia. Miten ahkerasti pyykkäsin ja ainakin suunnittelin aloittavani vihdoin operaation opintojen eteenpäin viemiseksi. Enkä olisi valehdellut, sillä ihan totta, kyllähän nuo kaikki asiat tapahtuivat. Mutta olisin jättänyt kertomatta monta hetkeä, jotka saavat päivääni ihan erilaisen säväyksen.

Kannatan positiivisuutta. Välillä saatan olla ihan äärettömän väsynyt ja kiukkuinen, mutta pakotan itseni hymyilemään. Ajattelen, että jos yritän pysyä positiivisena, paranee olonikin samaa tahtia. Mulle on sanottu, että "sä se olet aina väsynyt". Mutta myös sitä, kuinka mä olen aina niin uskomattoman pirteä ja positiivinen. Joskus työkaverini valittavat mulle, että ärsytän heitä, koska suorastaan hehkun elämäniloa. Tiedättekö niitä päiviä, kun tekisi vain mieli nauraa koko ajan - on yksinkertaisesti niin äärettömän onnellinen siitä, mitä elämällä on tarjota. Sellaisia päiviä mulla on onneksi usein, nyt viime aikoina entistä enemmän. Koska haluan jakaa hyvää oloa myös ympärilläni, en halua julkaista sosiaalisessa mediassakaan valitusvirsiä siitä, miten väsyttävä maanantai mulla oli. Tai olla katkera toisille, jos heillä menee hyvin. 

Tämän postauksen ideana on muistuttaa varsinkin teitä nuorempia lukijoita siitä, että ihan jokaisella on niitä huonompiakin päiviä. Sellaisia, ettei mikään tunnu kivalta, eikä mikään onnistu. Hevonen ei kulje hyvin, koulussa on ikävää ja kaveritkin jättävät vastaamatta viesteihin. Väsyttää, eikä saa mitään aikaiseksi. Välillä vastoinkäymisiä tulee viikkotolkulla putkeen. Ihan kaikille, myös niille, jotka vaikuttavat onnellisilta ja joiden elämää seuraavat tuhannet tai miljoonat ihmiset ympäri maailman. En väitä, että kaikki se "täydellinen elämä" olisi valhetta, mutta hei, me ollaan kaikki ihmisiä. Ja jokainen meistä tietää, millaista ihmisen elämä on. Arjessa ja juhlassa.

Reipasta maanantaita itse kullekin, tästä se viikko taas lähtee käyntiin :)

33 kommenttia

  1. Todella hyvä postaus! Champ näyttää erittäin iloiselta näissä kuvissa! Saisipa itsekin aikaan tehdä yhtä aktiivisesti esimerkiksi treenejä tai olisipa niihin aikaa. Lukio vaan vie nyt näin ykkösellä ainakin jotenkin todella paljon aikaa, varsinkin kun opiskelu IB-linjalla tuottaa englannin kanssa välillä ongelmia. Pitäisi jostain löytää vaan motvaatiota ja suunnitella aikatauluja, joissa olisi merkattuna tauot sun muut tehtävät tehtävät. Hyvää talven aikaa molemmille, sinulle ja Champille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein tuollaisia tehtävälistoja, kun luin pääsykokeisiin. Minuutilleen kaikki ylös, että mihin aikaan herään ja muuta. Mulle ainakin toimi! Nykyään en jaksa, kirjoitan vaan ylös asiat jotka on pakko muistaa etten vaan unohda :D kiitos paljon ja tsemppiä sulle opintojen kanssa!

      Poista
  2. Ajankohtainen ja tosi hyvin kirjoitettu postaus! Aihe on niin tärkeä että siitä pitäis puhua paljon enemmän... Itse olen jo vähän "varttuneempi" (siis jos some-maailmasta puhutaan), mutta kyllä varsinkin teinien puolesta vähän huolestuttaa jatkuva täydellisyyden tavoittelu.

    Muuten, tämän postauksen kuvat ovat aivan käsittämättömän hienoja! :D Champ on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! Jep, nuoret (varsinkaan ne nuorimmat) kun eivät välttämättä tajua sitä, että kaikki siisti ei aina ole sitä :)

      Poista
  3. Millon teet taas mydayn? Tai jonkun höpöttelyvideon? ��
    Onks sun varsatilille tullut rahaa? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulossa on ;) millaisia höpöttelyvideoita haluaisit katsoa?

      Poista
    2. Kaikki käy! Kyllä niille katsojia on :)

      Poista
  4. Tuohon alun tekstiin, jossa puhuit siitä, ettei ihmiset jaa epäonnistumisia somessa (joka on todellakin totta!), tuli mieleen instagramin @epaonnistumisia tili. :D

    Tämä oli kyllä ihana postaus ja mielestäni Sait kerrottua hienosti sen, mitä siellä kuvien ja tekstejen puolella oikeasti tapahtuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin käydä katsomassa, kiitos vinkistä :) voi Kiitos!

      Poista
  5. Tosi mielenkiintoinen postaus, herätti uusia ajatuksia!

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva postaus ja pistää varmasti monet miettimään. Taas aivan ihania kuvia, jatka Aada samaan malliin! :)

    VastaaPoista
  7. Sulla on mun mielestä aivan ihana elämänasenne! Sitä pitäis melkein itekin opetella hymyilemään mutta myös ottamaan ilo irti elämästä ja unohtamaan välillä kaikki kiire ja stressi. Useasti tuuppaa juuri ajattelemaan sitä mitä ei ole tehnyt ja ahdistuu niistä vaikka pitäisi keskittyä ehkä muihin asioihin. Loppu varsinkin saa ajattelemaan sitä miten itse toimii ja onko se henkilö joka saastuttaa kaveripiiriään kiukkuisuudellaan vai onko se henkilö joka vie ryhmähenkeä parempaan suuntaan. Tykkäsin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, kiitos superisti! On totta, että omalla tekemisellä saa kovin vaikutettua kaveripiiriin. Enhän mä voi sanoa, että oon mikään kaveripiirin mallioppilas (huh, en tosiaan), mutta yritän silti olla tsemppaava ja kannustava muille. Välillä töpeksin ollessani ajattelematon tai itsekäs, mutta yritän sitten paikkailla ja oppia niistä :)

      Poista
  8. Champ on niin hieno :)
    Mahtavaa tekstiä! Ihmisten pitäis ylipäätänsä nauttia enemmän elämästä, inhoon kans sellasta arkipäivän valitusta ku kaikki on niin kamalaa. Ei jaksa mennä kouluun, ei jaksa mennä töihin, ei jaksa sitä ja tätä. Pitäis osata oikeesti nauttii asioista, niistä pienistäkin. Koska ei elämä oo niin vakavaa, se on just vaan asenteesta kiinni. Ite olin nuorempana kans vähän valittaja-tyyppiä. Mut täs muutaman vuoden sisällä muuttunut se niin paljon, ku tajunnut että mitä järkeä tossa valittamisessa ees on. Kaikki on hyvin ni pitäis osata nauttii siitä, vähintääkin muuttaa muutettavissa olevat asiat sellasiks mistä tulee hyvä fiilis. Ja ei tarkota etteikö ois huonoa fiilistä ikinä tai vastoinkäymisii, tottakai on mutta se yleinen fiilis elämässä.
    Tää teksti nyt ei varsinaisest ollu sulle Aada tarkotettu, mut aiheeseen liittyen :D
    Löysin sun blogis ja youtube-kanavas vasta muutama päivä sitte, mut oon lukenut sun postauksias ja kattellu videoita (mitä en yleensä ees tee), niin vaikutat niin aidolta ja ihanalta ihmiseltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, tervetuloa lukijaksi! Kiitos <3 Mä myönnän, että tulee vakuutettua välillä väsymystä liikaa. Nyt oon kiinnittänyt siihen huomiota ja pyrkinyt jättämään valituksen pois, koska hei, itsehän olen valinnut valvoa syystä tai toisesta myöhään. Ja positiivinen asenne auttaa niin pitkälle! :)

      Poista
  9. Omalla asenteella pääsee yllättävän pitkälle. Tekopirteydellä ja hymyllä voi huijata itseään olemaan oikeasti iloisempi ja onnellinen :)
    Mä itse olen laiska ja väsynyt, mutta kun töissä mun on "pakko olla" tekopirteä/ hymyillä, niin sitten yleensä ilostun oikeasti :) Aamut on pahimpia kun oon yksin ja kiroan, että taasko pitää mennä.. Ajomatkalla töihin mietin, että "kohta helpottaa kun pääsen työkaverien pariin" - ja niin helpottaakin :) Myös ihanat asiakkaat antaa yleensä valoa päivään, ja vaikka joku asiakas olisi huonolla tuulella - pysyn itse yleensä pirteänä ja iloisena, jolloin se siirtyy myös asiakkaaseen (joskus lievemmässä muodossa tosin) :)

    Ja sitten kun pääsee talliin tekemään vaan jotain rutiininomaista illalla kun oot huippuväsynyt, niin siitä tuleekin boostia että kotiin kun tulee 20-21 aikaan illalla jaksaa vielä tiskata, imuroida, pestä yhden pyykkierän tmv :)

    Tosi kiva postaus Aada! Ihan kaikkea en ehtinyt lukemaan tässä työn lomassa, mutta palaan uudestaan kun on aikaa enemmän ^___^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kuulostaa ihan multa, siis silloin kun oon väsynyt :D tuo on muuten totta, että oma hyvä fiilis välittyy asiakkaaseen. Otan usein haasteeksi sen, että jos huomaan asiakkaalla olevan huono päivä, pyrin saamaan häneltä hymyn palvelutilanteen lopussa. Ja lähes poikkeuksetta tässä onnistuukin, on ne ihmiset sen verran samalla kaavalla toimivia. Siitä tulee itsellekin hyvä fiilis!

      Jos mua väsyttää tai laiskottaa, pyrin usein kuuntelemaan musiikkia, josta tulen hyvälle tuulelle. Nopeasti se väsyneinkin päivä saa ihan uuden käänteen ja huomaan laulavani sydämen pohjasta jonkun biisin tahtiin, sitten alkaa tehdä mieli lähteä kavereiden kanssa jonnekin ja yhtäkkiä tarmoa on vaikka muille jakaa :D

      Poista
  10. Jäin kaipaamaan selvitystä siitä miten ihmeessä sulla opiskelijana riittää rahat kämppään helsingissä, matkustelemaan ja ylläpitämään kisahevosta pk-seudulla. Nää ei vaan mee yks yhteen millään jos muka maksat kaiken itse. En voi uskoa! T. 24/7 töissä että saan kustannettua oman hevosen pk-seudulla eikä yli jää todellakaan rahaa matkustamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vastasin tähän jo tuolla aiemmassa postauksessa, mutta selvennän vielä tännekkn: asun todella halvalla vuokralla solukämpässä, saan opinto- ja asumistukea yli tuplat verrattuna vuokran suuruuteen. Käyn töissä, jolla kustannan hevosen tallipaikan. Lisäksi nostan opintolainaa ja saan toki esim. ell-kuluihin jne yllättäviin menoihin rahaa vanhemmiltani. He auttavat aina, niin rahallisesti kuin muutenkin tukemalla. Lentoja saa halvalla, me asuttiin Tanskassa Millan veljen luona eli asuin- ja oikeastaan myös ruokakustannukset oli tuolla reissulla nolla. Ja esim syksyn matka Brysselissä oli mulle täysin ilmainen :) samoin nyt äskeinen reissu Maltalla, sillä sain sen porukoiltani lahjana. Pitää olla kiitollinen näistä mahdollisuuksia! Ja tottahan se on, ttä ilman vanhempiani en pystyisi tähän kaikkeen. Ei mulla olisi varaa maksaa monia valmennuksia viikoittain jne. Blogin kautta saan onneksi nykyään suurimman osan hevosen varustehankinnoista, niihin en ole käyttänyt rahaa pitkään aikaan kunnolla :)

      Toivottavasti tämä oli tällä selvä!

      Poista
    2. Sulla on Aada ihan mielettömän upeat vanhemmat!
      Ja sekin on hienoa, että isäpuolesi osallistuu elämääsi ja kustantaa harrastustasi ym, sillä sekään ei ole päivänselvää.. Ystäväni isäpuoli ei edes halua kaupasta ostaa mitään mitä tytärpuoli haluaa. Ei kuulemma ole hänen lapsensa, eikä hän ole velvollinen elättämään toisten lapsia :(

      Ja olenko ymmärtänyt oikein, että isäpuolesi ja äitisi ovat nimenomaan yhdessä ostaneet champin sinulle? :)

      Miksi et tee mitään perhe-esittelyä? Sulla on niiin huippuperhe <3 odotan jo jotain jouluvideota teidän perheestä :D ihania olette!

      Milloin vanhempasi ovat eronneet? Onko se vaikuttanut sinuun mitenkään? Asuuko isäsi yksin? Tai siis oletko koskaa asunut siellä, entä veljesi?

      Miksi et hanki blogilla lisätuloja? :)

      T. Toinen ano

      Poista
    3. Jep, mun pitää olla tosi kiitollinen tällaisesta perheestä, kaveripiirissä, sukulaisista jne!

      Kyllä, äitini ja isäpuoleni ovat ostaneet Champin mulle yhdessä. Mä en halua esitellä perhettäni sen tarkemmin, he eivät sillä tavalla kuulu tänne ja tähän aihepiiriin, enkä välttämättä halua tuoda sitä aluetta elämästäni sen enempää "julkiseksi". Ymmärrät varmasti :) jouluvideo on kyllä varmasti tulossa!

      Vanhempani erosivat mun ollessa ala-asteella. En muista tarkemmin minkä ikäinen olin, ehkä kolmannella luokalla. Toki ero vaikuttaa lapseen aina jollain tasolla, mutta en pysty sanomaan mitään konkreettista vaikutusta - vanhempani ovat aina olleet hyvissä väleissä jne. Olimme nuorempina aina joka toinen viikonloppu isäni luona veljeni kanssa, mutta emme asuneet siellä pidempiä aikoja lomia lukuunottamatta.

      Blogi on mulle rakas harrastus, jollaisena sen haluan pitää ainakin toistaiseksi :)

      Poista
    4. Minä luulen, että niitä kysymyksiä rahojen riittämisestä kaikkeen mahdolliseen tulee ehkä sen takia, kun olet sanonut että teillä on ihan tavallinen perhe joka vaan tukee sinua harrastuksessa. Ihmiset elävät tässä maassa hyvin erilaisissa todellisuuksissa ja minun nähdäkseni teidän perheenne tilanne on kyllä huomattavasti keskimääräistä parempi. Siinä ei ole mitään väärää, mutta en myöskään ihmettele jos etenkin nuoremmat lukijat, jotka ovat ehkä mankuneet hevosta, eivät ymmärrä sitä miksi heidän "ihan tavallisella perheellään" ei ole varaa samaan. Ja opiskelijat harmittelevat, miten ei ole varaa hevoseen, autoon ja matkoihin, vaan hyvällä tsägällä yhteen noista. Kaikilla sitä backup apua vanhemmilta ei ole noin vain saatavilla, vaikka halua auttaa olisikin. Se on hienoa, että osaat sanoa ääneen olevasi kiitollinen siitä mitä sinulla on! Kaikkea hyvää talveen teille Champin kanssa.

      Poista
    5. Ymmärrän tämän kyllä, mutta mä en halua puhua läheisteni taloudesta tai vastaavista. Tai eritellä sitä, mikä on kenenkin asema yhteiskunnallisella tasolla ajateltuna. Ne ei mun mielestä kuulu tänne :)

      Tiedän omakohtaisesti sen, kun nuori haluaa hevosen, mutta vanhemmilla ei ole siihen taloudellisesti varaa. kyllälähän mäkin haikailin hevosesta jo ihan pikkulapsesta asti, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta - hyvä jos yhteen viikkotuntiin.

      Kiitos ja samoin sulle :)

      Poista
  11. Ymmärrän toki, ettet halua avautua kenenkään taloudesta tai ylipäätäänkään raha-asioista, eihän se kenellekään kuulu.

    Ja toiset tosiaan ajattelee eritavalla. Jos perhe ykkösessä isä on lääkäri ja äiti pankissa töissä, niin kyllä sitä rahaa tulee eritavalla taloon, kun esim perhe kakkonen, jossa isä on rekkakuski ja äiti laitoshuoltaja. Molemmat perheet ovat ihan tavallisia perheitä, tulotaso on vaan eri!

    Mitä mieltä perheesi on bloggaamisestasi? Entä ovatko he olleet itse vastaan sitä, että eivät halua näkyä blogissa?
    Ja mitä he ajattelivat, kun viimeksi kuvasit jouluvideota teidän kotoa? :)

    T. Anonyymi, joka oottelee sitä jouluvideota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri :) mun perhe on aina ollut tosi neutraali bloggaamisen suhteen. He lukevat postauksia, isä aina välillä kommentoi mulle kommentteja joita saan :D Tarjoutuvat kuvaamaan, äiti on jakanut jotain kirjoituksiani omassa somessaan jne. Koskaan eivät ole kieltäneet näkymistään, onhan heistä kaikista ollut täällä kuvia useampaankin otteeseen muiden kuvien ohella. En usko, että he kuitenkaan haluaisivat, että lähtisin toteuttamaan mitään spesifiä esittelyä. Viime jouluna jouluvideon kuvaus oli täysin Ok, meillä kaikki ovat niin tottuneet siihen, että kuvaan ja puhun kameralle :)

      Poista
  12. Todella hyvä postaus!(:
    Champ on niin ihanan näkönen kun on lunta

    VastaaPoista
  13. Jotenkin huojentavaa kuulla, etteivät bloggaajatkaan ole niitä täydellisiä ihmisiä, joiden elämä on helppoa ja mikään ei mene pieleen. :D Ei siis millään pahalla, itsekin olen yliopistossa ja voin vain kuvitella miten paljon aikaa vie sen lisäksi urehilu, työt ja hevonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei todellakaan olla :D tsemppiä sulle opiskeluun!

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat