Niinhän tässä kävi, että näin teinivuosien jälkeen turvallisuusajattelu on saavuttanut myös allekirjoittaneen pään. Moni teistä on kysellyt muissa sosiaalisen median kanavissa milloin mitäkin kautta siitä, että olenko tosiaan alkanut käyttää turvaliiviä ratsastaessani. Nämä näköhavainnot ovat olleet ihan totisia tosia, sillä kyllä - ostin jokin aika sitten HorsePilotin paukkuliivin, ja nykyään pyrin pitämään sitä päällä jokaisella ratsastuskerralla, varsinkin hyppäämistä korostaen. Korostan jo alkuun, että tämä postaus ei ole yhteistyö kenenkään tahon kanssa, vaan kerron puhtaasti omasta kokemuksestani paukkuliivin käytön suhteen.
Turvaliivin käyttö ei ole mulle uusi asia. Aikoinaan ratsastuskouluoppilaana meillä oli Equstomissa sääntö, jonka mukaan jokaisella estetunnilla oli pakollista käyttää turvaliiviä. Hankimme mulle silloin nykyaikaisen palaturvaliivin, joka oli silloisella suunnittelulla varsin mukava päällä edelliseen yksipalaiseen turvaliiviin verrattuna. Joskun ihan junnuna mulla oli nimittäin myös sellainen, mutta nopeastihan tuollaisen liivin käyttö jäi unholaan joustamattomuuden vuoksi. Palaliivikään ei tuntunut enää teinivuosina kovinkaan luonnolliselta, koska se oli paitsi ikävä päällä, myös tietysti teinin ajattelumallilla nolo. Ja ruma. Siispä sen käyttö jäi heti, kun pakollisuus estetuntien osalta loppui.
Ilman turvaliiviä ratsastaminen on mulle luonnollista, enkä missään nimessä halua arvostella ketään, joka ei niitä omakseen koe. Mun turvallisuusvarusteiden käyttö on kasvanut näin vanhemmalle iälle tultaessa, sillä esimerkiksi vielä viitisen vuotta sitten ratsastin huoletta ilman kypärää, hanskoja ja tennarit jalassa laukkaradalla oreilla, jotka saattoivat olla arvaamattomia. Yksi muistikuva mulla on juuri Belgian työjaksolta, kun ratsastin yhdellä rautiaalla orilla laukkaradalla tammalaitumen ohi. Vaikka mulla oli gramaanit, alkoi ori riehumaan normaalia enemmän. Kun ratsastusvarusteena oli pelkät ratsastushousut, tuli kyllä mieleen, että täältä selästä ei kyllä nyt kannata tippua. Meidän työnantaja toivoi silloin, että meillä kaikilla olisi ratsastuskengät jalassa. Kypärän käyttöä ei vaadittu, eikä sitä oikeastaan käyttänyt kuin yksi hevosenhoitajista.
|
Kaikissa postauksen kuvissa mulla on päällä uusi paukkuliivini. Kuvat otettu Ypäjällä mun kameralla, eri kuvaajien toimesta. |
Sittemmin kypärä on pysynyt päässä paremmin, enkä nykyään ratsasta ilman kypärää käytännössä koskaan. Joskus loppuvuodesta istuin hevosen selässä kuvia varten ilman kypärää, ja siitäkin tuli haloo omassa mittakaavassaan. Ymmärrän oikein hyvin, että kypärä on halpa henkivakuutus, mutta se ei onneksi ole tämän postauksen pääpointti. Turvallisuusvarusteista yleisesti saisi varmasti tehtyä postauksen jos toisenkin sellaisenaan. Kypärän lisäksi mulla on nykyään poikkeuksetta kädessä ratsastushanskat, mitkä eivät aiemmin kuuluneet varustukseeni edes talvisin. Ja ne ratsastuskengätkin ovat jalassa suurimman osan ratsastuskertoja, vaikka maastoillessa ja toisinaan hölkätessä menen kyllä edelleen kumisaappailla.
Mikä ihme sitten sai mut ostamaan paukkuliivin? Olin nähnyt vastaavia liivejä jo kauan sitten kavereillani ja tutuilla kilparatsastajilla. Ajattelin, että tuollainen olisi varmasti hyvä, mutta pohdin samalla sitä, tulisinko oikeasti käyttämään liiviä pidemmän päälle tarpeeksi aktiivisesti saadakseni siitä täyden hyödyn. Kun aloimme talvella hyppäämään isompia esteitä, totesi äitini, että mun tulisi ostaa paukkuliivi itselleni. Kerran julkaisin Instagramissa kuvan, jonka kuvatekstinä oli laulun sanat "rohkeus ei oo sitä ettei pelota, vaan et uskaltaa hyppää, vaikkei tiedä selviikö elossa". Äitini ilmeisesti huomasi kuvan, koska hän laittoi alle tunnin sisällä mulle viestiä siitä, olenko jo ostanut paukkuliivin itselleni. Niinpä kävelin Putiikki Ainoon, ja pitkän harkinnan jälkeen liivi tuli hankittua.
Testasin paukkuliiviä ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten Tampereen messuilla, kun sellainen poksautettiin päälleni testimielessä. Tiesin siis entuudestaan toimintaperiaatteen sekä sen, millaisia paukkuliivejä Suomen markkinoilla tällä hetkellä on. Pohdinkin pitkään kahden mallin väliltä, joita kumpaakin suositeltiin mulle eri tahoilta. Toinen on HorsePilotin malli, joka mullakin on nykyään, ja toinen Heliten malli, joka on parilla kaverillani. Heliten paukkuliivi on käsittääkseni noin 150 euroa halvempi, mutta HorsePilotin malli on mielestäni ehkä aavistuksen verran tyylikkäämpi. Toki nämä ovat täysin mielipidekysymyksiä, eikä mulla olisi ollut mitään syytä, miksen olisi voinut Heliteä ostaa. Tällä kertaa päädyin HorsePilotiin siksi, että mulla oli Putiikki Ainoon lahjakortti, jolle ei ollut muuta käyttöä.
Suurin epäröintini paukkuliivin hankintaa kohtaan liittyi puhtaasti ulkonäköön. Myönnän avoimesti, että olen varmaan tosi pinnallinen, kun edes ajattelen tällaisia asioita. Paukkuliivi tuo mun mielestä itselleni kuviin heti kymmenen lisäkiloa, vaikka olen muuten laihtunut, ja tiedostan kyllä olevani hoikka. Epäröinkin siis, tulenko käyttämään paukkuliiviä siksi, etten haluaisi näyttää paksulta kuvissa. Ja kyllähän tuo liivi peittää esimerkiksi monet ratsastusvarusteet, kuten vyöt, paidat ja housujen yläosan yksityiskohdat. Turvallisuutta mietittäessä tällaisilla asioilla ei aikuisten oikeasti ole mitään väliä, mutta kyllä mä mietin, että tuleeko liiviä käytettyä noiden seikkojen vuoksi. Lopulta päädyin kuitenkin siihen, että pakkohan se on miettiä asioita järjellä. Harmillistahan se olisi pitää kivoja varusteita päällä vammautuneena. Vaikka onneksi mulle ei ole sattunut mitään vakavaa ratsastuksen parissa yhtä katkennutta solisluuta lukuunottamatta.
Nyt käytän paukkuliiviä päälläni kaikissa valmennuksissa ja muutenkin ratsastaessani, jos ulkona ei ole superkylmä sää. Paukkuliivinhän tulee aina olla päällimmäisenä, koska poksahtaessaan se rikkoisi päällysvaatteet. Liivin ideana on, että ratsastajan tippuessa satulaan kiinnitetty remmi irtoaa liivistä voimakkaalla nykäisyllä, jolloin liivi täyttyy sekunnin sadasosissa kauttaaltaan ilmalla suojaamaan tärkeitä kohtia ratsastajan keskivartalossa aina niskaa myöten. Liivi pitää muistaa kiinnittää selkään mennessä ja irrottaa alas tullessa. Odottelen sitä hetkeä, kun unohdan irrottaa liivin ennen laskeutumistani, ja liivi poksahtaa päälleni ihan turhaan. Kuulemma tuollaisessa hitaassa venymisessä liivi ei kuitenkaan poksahda, joten se taitaa olla turha pelko.
Positiivisia puolia miettiessäni on pakko sanoa, että paukkuliivi on yllättävän huomaamaton päällä. Se ei vaikuta ratsastukseen mitenkään, paitsi hiostavuutensa vuoksi. Liivi ei ole kovinkaan hengittävä, ja olenkin vitsaillut, että kesän loppuun mennessä mulla on kunnon vatsalihakset tuon kanssa hikoillessani. Liivi on helppo kiinnittää pelkän magneettiklipsin avulla, eikä siihen tarvitse kahta kättä. Se on myös helppo pestä, sillä päällysosan saa irti sisäosasta. Näin ollen paukkuosan voisi kiinnittää myös HorsePilotin kisatakkiin tai bomberiin. Sama ominaisuus lienee myös muissa malleissa. Kun liivi on poksahtanut, tulee patruuna vaihtaa. Uusi patruuna maksaa noin 20 euroa. Itse paukkuliivin hinta on 625 euroa.
Negatiivisina puolina sanon ehdottomasti tuon hengittämättömyyden, koska viime valmennuksessa meinasin oikeasti kuolla kuumuuteen. Innolla odottelen siis kesää! Okei, mulla oli liivin alla softshell-takki, mitä ei todella olisi tarvittu. Lisäksi olen kuullut, että liivi paukahtaa toisinaan väärissä tilanteissa. Tuttuni oli ratsastanut pari viikonloppua sitten kilpaa, ja hevosen kieltäessä hän oli lentänyt kaulalle. Ei siis tippunut, mutta kuitenkin siirtynyt pisteestään reilusti eteenpäin. Liivi oli poksahtanut, eikä hän ollut voinut jatkaa rataansa, koska liivin poksahtamisen jälkeen ratsastus on mahdotonta liivin koon takia. Näinkin voi siis käydä.
Olen nyt koeajanut paukkuliiviä kolmisen viikkoa, enkä näe mitään syytä, miksen käyttäisi sitä jatkossa käytännössä aina. Joudun siis myöntämään itselleni, että turvallisuusajatuksen suhteen taidan olla aikuistunut siihen pisteeseen, missä ulkonäkö ei enää mene turvallisuuden edelle. Ja hyvä niin! Nyt äitinikin voi olla rauhallisin mielin ratsastukseni suhteen ;)
Onko teillä kokemuksia paukkuliiveistä tai muista turvaliiveistä?