lauantai 23. heinäkuuta 2016

#763: Ötökkävaroitus!

Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja vähäluminen. Ainakin täällä eteläisemmässä Suomessa ollaan kuitenkin päästy nauttimaan tänä vuonna myös niistä paremmista säistä, kun hellemittarit ovat kavunneet useana päivänä korkeampiin lämpötiloihin. Hevosihmisten kannalta lämpöaallot ovat kaksipiippuinen juttu: toisaalta on ihana antaa auringon helliä itseämme, mutta liika lämpö on hevosille ikävää. Ratsastus saattaa hankaloitua, minkä lisäksi aurinkoiset ja tuulettomat päivät tuovat mukanaan etenkin niitä kaikkien vihaamia ötököitä. 

Ei kesää ilman ötököitä. Ah, ne ovat varsinainen riesa ainakin omalla kohdallani! Champ on muutenkin melkoinen herkkis, mutta klippaamisen johdosta se on pakko loimittaa sadettomilla päivillä ötökkäloimella - muuten ruuna seisoo portilla vinkumassa sisälle tai juoksee tarhaansa ympäri karistaakseen paarmat, hyttyset tai mäkäräiset kannoiltaan. Kärpäsetkin tuntuvat olevan sille välillä suuri ongelma. Tästä johtuen panostin mummolassa ollessani ostamalla Champille ratsastukseen sopivan hyönteisloimen. Elämä helpottui ja ruuna pystyi vihdoin kävelemään maastossa ilman jokaisella askeleella tapahtuvaa yritystä kotiinpäin kääntymisestä. 

Kesän alussa sain kyselyn, haluaisinko tehdä yhteistyöpostauksen Horzen kanssa. Olin pohtinut koko kevään ajan uuden hyönteisloimen hankintaa ja kun tällainen mahdollisuus tuli eteen, oli tilaisuuteen tietenkin pakko tarttua. Kyselin tallikavereiltani, tutuilta ja vähän tuntemattomiltakin suosituksia hyvistä hyönteisloimista ja lopulta punnitsin vaihtoehtoja Bucaksen ja Horsewaren välillä. Bucaksessa itseäni miellytti seeprakuosin mahdollisuus, mutta jäin miettimään sen istuvuutta hevoselleni. Champilla on yllättävän leveä etuosa, joka vaatii yleensä lapalaskokset loimien istuvuuden takaamiseksi. Käyttökokemusten perusteella päädyin lopulta Horsewareen ja tarkemmin ottaen malliin Amigo Bug Buster Vamoose





Miksi päädyin juuri tähän kyseiseen loimeen? Aloitin loimien selailun pohtimalla hieman hintaa ja mallia. Halusin loimen, jossa olisi kiinteä tai irrotettava kaulakappale - irrotettavan kaulakappaleen tapauksessa sen tuli olla niin hyvin suunniteltu, ettei välistä pääsisi pujahtamaan ötököitä loimen sisälle. Seuraavana kiinnitin huomiota merkkiin ja siihen, miten loimet näyttivät tuotekuvissa hevosten päälle istuvan. Champ on rungostaan pitkähkö, mutta sillä on aavistuksen runkoonsa nähden lyhyet jalat. Halusin loimeen ehdottomasti häntäläpän, kunnollisen kaulakappaleen ja mahaosan suojaavan läpän. Kangas ei saanut olla hiostavaa, sillä kesähelteillä loimi voi olla ikävä, jos se on liian raskasta materiaalia tai niin sanotusti sieltä vähän halvemmasta päästä.

Meidän edellinen loimi palveli meitä käytössään ihan kohtalaisesti, joskin sen parhaimmat päivät alkoivat olemaan takana. Loimen iän huomasi paitsi sen ulkonäöstä, myös sen teknisistä ominaisuuksista: se oli jonkin verran hiostava ja loimi keräsi pesukerroista huolimatta harjan sekä lapojen kohdalle ikävästi "rasvaa" kankaaseen, jolloin loimi oli aavistuksen tahmaisen tuntuinen käteen. Uuden loimen hankinta olikin siis ajankohtainen! Varsinkin näin uuden loimen oltua tovin käytössä, huomaa eron vanhaan suuresti. Miksi en hankkinut uutta loimea jo aiemmin? Olisi hevosellakin ollut varmasti mukavampaa kesäpäivinä..





Horsewaren Amigo Bug Buster Vamoose -hyönteisloimessa käytetään Vamoose-teknologialla käsiteltyä kangasta. Sen kudottu polyesterikangas on imukykyistä, vahvaa, mutta samalla pehmeää materiaalia. Siltä se tuntuukin käteen! Yllätyin siitä, miten "raskas" loimi oli - edellinen hyönteisloimemme oli nimittäin varsinainen rätti. Eihän tämä nykyinen paljon paina, mutta ero entiseen oli selkeä. Loimi on kuitenkin todella jämäkkä ja pysyy päällä hyvin, eikä valu vasemmalle, mitä edellinen loimi teki. Kankaan painosta huolimatta se on valehtelematta pehmeää, oikeasti miellyttävää omallekin kädelle. Ja mitä tärkeintä, loimi ei sähköistä Champin karvaa ollenkaan. Ainakaan oma silmäni ei havaitse tätä, sillä edellinen loimi sähköisti karvaa sen verran, että loimea poisottaessa hevosraukka sai usein pieniä sähköiskuja. Isoakin isompi plussa tästä!

Loimen kankaan käsittely mahdollistaa sen, että se heijastaa auringonsäteitä poispäin hevosesta. Tämän huomasin konkreettisesti, kun menin käymään tallilla yli 25 asteen helteillä. Ajattelin Champin seisovan läkähtyneenä loimensa alla, mutta kun kokeilin kädelläni loimen alta, oli hevonen oikeasti viileämpi kuin mitä loimen ulkopinta oli. Hämmennyin, sillä en olisi uskonut tähän myyntipuheeseen sokeasti ilman kokeilua. Edelleenkään en ymmärrä tuon kankaan toimintaperiaatetta, mutta se ei haittaa. Jos se toimii, ei tavalla ole ainakaan mulle konkreettista merkitystä.



Champ ajattelee, että menes kamerasi kanssa siitä, nyt alkaa syömisoperaatio! :D
Champ tykkää juoksennella tarhassa ja varsinkin laitumella, joten loimen pitää kestää elämää ja pysyä paikallaan hyvin. Tässä Horsewaren mallissa on kaulaosaan kuuluvat vahvikkeet, joiden pitäisi pitää kaulaosa hyvin paikallaan ilman, että se valuu alas. Olen seurannut hevosen elämää loimen kanssa nyt hyvän tovin ja todennut, että tämä lupaus on toteutunut ihan hyvin: kaulaosa pysyy ylhäällä aina, kun hevonen ei juokse kiitolaukkaa ympäriinsä. Silloin kaulaosa valahtaa hieman alas, mutta palautuu kyllä takaisin ylös heti, kun hevonen on rauhoittunut ja jatkaa syömistä tai muuta aktiviteettiaan (eli paikallaan seisomista, heh). Suurta plussaa saa myös isokokoinen häntäläppä ja mahaosassa olevat tarrat normaalien solkien lisänä.

En tiedä uskallanko sanoa ääneen, mutta kyseinen loimi on ainakin nykyisten kokemusten perusteella osoittautunut jokaisen senttinsä arvoiseksi ja yhdeksi vuoden parhaista hankinnoistani. Jos voisin, olisin ehkä ottanut loimesta koon 145cm, sillä nykyinen 155cm on Champille aavistuksen verran reilun kokoinen. Toinen kokovaihtoehto olisi kuitenkin ollut 140cm ja se olisi ollu Champille varmasti liian lyhyt pituudeltaan, joten se saa nyt pukeutua konkreettisesti mekkoon tästä eteenpäin. No, miehekäs mies voi viettää aikaansa myös naisellisemmassa lookissa ;) Tätä ja monia muita hyönteisloimia saa siis tilattua Horzen nettikaupasta, kyseinen loimi maksaa 139 euroa. 

Käyttääkö hevosesi hyönteisloimia ja jos, miksi?
Mikä loimi on osoittautunut parhaimmaksi? 

17 kommenttia

  1. Maaikella on Rambo fly buster ja se on kyllä aivan loistava. Istuu rotevalle friisille, ei ole kuuma ja pitää ötökät loitolla! Käsittääkseni siinä kankaassa on vielä joku ötökänkarkoitinominaisuus mikäli ymmärsin/käsitin lukemani oikein. Kallis loimi mutta todellakin sen arvoinen! Ekaa kertaa loimea hiplatessani huomasin miten jykevää mutta kevyttä se kangas on. Ihan kuin kevyttä rautalankaa. Eipähän paarmat saa purtua läpi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hyvältä! :) oonkin kuullut hyvää siitä merkistä.

      Poista
  2. Moikka,

    Ei liity tähän postaukseen millään tavalla, mutta olisin kysynyt Horse Comfortin ratsastushousuista, joista kirjoitit 27.5. Onko pysynyt hyvinä käytössä ja toimivatko housut myös hypätessä? Oletko vielä tosi tyytyväinen housuihin? :) Harkitsen itselleni kyseisiä Housuja ja olis kiva kuulla Kokemusta käytön jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan niitä grippipaikallisia? Kyllä ovat pysyneet hyvinä, ihan mun suosikkihousut sileällä. Hypännyt oon niillä paristi, mutta suosin vähemmän pitäviä housuja siellä hommissa. Ei ne mitenkään huonot ole, mutta kivempi mennä muilla silti. Gripit ovat kestäneet hyvin ja laitan nuo housut jalkaan lähes joka päivä tallille! :)

      Poista
  3. Ihan pämppis tossa loimessa. Se sopii sille tosi hyvin mun mielestä.
    Mä jotenkin veikkaan että tässä on sitten meidän seuraava ötö loimi. Ostetiin edellinen vähän käytetynä testi mielessä, todettiin hyvin tarpeeliseksi. Ja nyt kun laidun kaverit on repinyt rikki nii pitäis ostaa uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, ainakin meille sopii hyvin :)

      Poista
  4. Mä olen aina miettinyt näiden ötökkäloimien kanssa, että eikö paarmat pure kuitenkin kankaan läpi? Saavathan ne ihmisetkin kupattua vaatteiden läpi..
    Otitko Champille tämän loimen samankokoisena, mitä se normaalistikin käyttää? Onko siis vähän reilua kokoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä loimi on sen verran paksuhkoa verkkokangasta, että ei ihan heti järeämpikään paarma pääse puremaan läpi. Ihmisten vaatteet ovat kuitenkin todella ohutta kangasta :) Ja joo, Champin ulkoloimet ovat kokoa 155cm eli sen mukaan otin. Tuo Horseware on kyllä vähän reilua kokoa!

      Poista
  5. Voi olla että olet joskus kertonut, mutta multa ainakin mennyt ohi, että miksi klippaat kesällä?

    Eikö hevoselle olisi kuitenkin kivempi olla (kesäkarvassaan) ilman loimea edes sen Suomen lyhyen kesän.
    En usko, että terveellä hevosella voi olla niin pitkö kesäkarva että se näyttää epäsiistiltä ja hikoaa sen takia jotenkin yyber paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa edellisessä videopostauksessa kerron kyllä syyt :) Kesäkarvasta huolimatta olisi Champilla pidettävä ötökkäloimea eli vähän yhtä tyhjän kanssa sen suhteen. Ja eihän se nyt niin epäsiisti ole, mutta omaan silmääni klipattu on aina siistimpi :)

      Poista
  6. "Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja vähäluminen"?:D

    VastaaPoista
  7. Hienoja kuvia :D Käytän ötökkäloimea hepalla, sillä on tosi herkkä iho. Se on kimo, joten palaakin suhteellisen helposti... (Ei sitä ehkä edes ajattelisi, että hevosenkin iho voi palaa!) Seisoskelee kyllä onneksi mielellään puiden varjossa laitumella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sanos muuta, ei heti uskoisi, että hevosetkin voivat palaa!

      Poista
  8. Meidän issikka käyttää ötökkäloimea issikoille tyypillisen ötökkäihottuman takia. Loimi auttaa tosi paljon, mutta joskus jos heppa itseään hankaa kovasti esim. puuhun, saattaa loimi vähän revetä (halpisloimia, harkitaan parempien ostamista).
    Meidän loimet on ihan "tavallista" kangasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että loimet hajoavat :/ Laadukkaammat saattavat toki kestää paremmin, mutta jos hevonen on kova hinkuttamaan, eivät nekään ikuisuuksiin kestä. Mutta hyvä, että loimista ollut apua :)

      Poista
  9. Meillä on kaikilla hevosilla horse comfortin seeprakuvioiset ötökkäloimet. Ne auttaa tosi hyvin varsinkin tummemmilla hevosilla. Omani on vaan hirveä loimenrikkoja joten koko ajan on oltava jotain korjaamassa xD

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat