#911: Muistoja vuosien takaa + arvonta

En liene ainoa ihminen, joka saa vanhoista kappaleista mieleensä ihan valtavan hyviä muistoja. Tässä yhtenä päivänä kuuntelin soittolistaa, jolle olen taltioinut vuosien saatossa lähemmäs tuhat kappaletta - osa tältä vuodelta, mutta lähes kaikki kauempaa historiasta. On ihmeellistä, miten jokainen biisi tuo mieleeni jonkun muiston elämästä. Hauskoja hetkiä kavereiden kanssa, lämpimiä kesäiltoja aurinkomatkoilla, kisasuorituksia, ihmissuhteita ja vaikkapa sen, miten nautin jostain tietystä maastoreissusta alkavan syksyn viimeisissä kullanhohtoisissa auringonsäteissä. Paloja onnellisuudesta. 

Monet kappaleet liittyvät hevosiin, sillä kuten varmasti uskoa saattaa, on tallilla ja hevosten parissa tullut vietettyä vuosien saatossa useampikin tunti. Eilen illalla ajelin tallilta kotiin myöhään illalla kuunnellen samalla radiota, kun joltakin kanavalta alkoi soimaan tuttu kappale. Se oli soinut paljon kesän alussa ja toi mulle heti mieleen sen päivän, kun Maco saapui Suomeen. Uskomatonta, että siitäkin on kulunut jo yli neljä kuukautta aikaa! Vastahan puunasin karsinaa puhtaaksi uutta hevosta varten ja jännitin, millaiseksi uusi nelijalkainen ystäväni lopulta osoittautuisikaan. Elin uudestaan sitä uuden hevosen tuomaa huumaa, mutta olin kuitenkin jo neljä vuotta kokeneempi hevosenomistaja vailla sitä äyräiden yli pursuavaa intoa. Vaikka taisi meidän tallimestarimmekin todeta Macoa ensimmäistä kertaa rekasta karsinaan taluttaessani, että "tuon onnellisemmalta ei taida ihminen näyttää".

Postauksen loppupuolella arvonta, joka on tehty yhteistyössä Equestrian Stockholmin kanssa.

Enpä olisi voinut parempaa hevosta toivoa. Neljä kuukautta ovat menneet nopeasti ja kun pysähdyn miettimään kulunutta aikaa, en ehkä edes osaa olla tarpeeksi kiitollinen saamastani mahdollisuudesta uuden hevosen hankintaan. Tottakai arvostan jokaista päivää, mutta toisaalta en edes osaa kuvitella tilannetta, jossa olisin jättänyt hevosen ostamatta. Julkaisin parisen viikkoa sitten blogini Facebookissa päivityksen, jossa kerroin Horse Show'n merkityksestä mulle lapsena, kun asuimme äitini ja veljeni kanssa kolmistaan vanhempieni eron jälkeen. Tuon kilpailun katsominen paikan päältä oli mulle ihan valtavan iso juttu, sillä pääsin seuraamaan kymmenvuotiaana ja vähän vanhempana hienoja hevosia ja ison maailman meininkiä. Olimme paikalla äitini kanssa aina torstainäytöksessä, sillä muuhun ei ollut mahdollisuutta rahallisesti. Istuin katsomossa iltamyöhään seuraamassa kouluratsastusta tuulipuvun housut jalassani, äiti mukanani. En ymmärtänyt sen enempää ratsastuksen saloista, äiti sitäkin vähemmän. Mutta me nautittiin, yhdessä. 

Halusin tuossa Facebookin päivityksessä tarjota jollekin äidille ja lapselle mahdollisuuden lähteä katsomaan samaa torstain näytöstä Horse Show'hun antamalla kaksi lippua, jotka olin voittanut aiemmin kisoista Ypäjältä sijoituttuani lauantain luokassa. Kaverini piti ideaa hyvänä ja lahjoitti oman lippunsa mukaan, jota täydensimme vielä yhdellä lipulla. Sain satakunta aivan ihanaa viestiä, jossa äidit tai tyttäret kertoivat omasta yhteisestä harrastuksestaan, elämäntilanteistaan ja unelmistaan. Niitä lukiessa huomasin, miten valtavasti vanhemmat rakastavat lapsiaan ja miten lapset toisaalta välittävät vanhemmistaan haluten tarjota heille irtiottoa arjesta. Jotkut tarinat olivat surullisia, mutta kaikista paistoi läpi toivo paremmasta huomisesta. Silloin tajusin, miten suuresti mun pitää oikeasti osata arvostaa hyviä perhesuhteita ja ennen kaikkea sitä iloa, mitä tämä harrastus meille hevosihmisille antaa. Niin paljon yhteistä aikaa meille tärkeiden ihmisten kanssa.

Harmittavasti noitakin lippuja oli vain neljä jaettavana, mutta sen lisäksi arvoin sitten yhteistyössä Horse Show'n kanssa blogissa ja Instagramissa useampia lippupaketteja. Toivottavasti jakamani ja arpomani liput ilahduttavat saajiensa mieltä! Kohtahan sitä mennään, sillä Horse Show starttaa virallisesti huomenna. Mä menen paikalle huomenna vasta alkuillasta, koska autan illan toisiksi viimeisessä luokassa Erikaa, joka kisaa hevosensa kanssa nuorten hevosten luokassa. Tarkoitus olisi myös kannustaa ystäviäni Lucky Winners -luokassa, jos ehdin paikalle siihen aikaan. 

Ennen Horse Show'n viiden päivän rupeamaa aion kuitenkin nauttia Macon kanssa hengailemisesta oikein olan takaa, sillä se on jäänyt enemmän ja vähemmän taka-alalle muiden tapahtumien takia. Sunnuntaina olin tallilla taas ensimmäistä kertaa Aino Mastersin jälkeen uuden testikuolaimen kanssa, jonka hankin kisoista pitkällisen pohdinnan jälkeen. Enkä edes liioittele, sillä ehdotus tuon kuolaimen käytöstä tuli mulle ensimmäisen kerran jokus kaksi kuukautta sitten! Voimme ehkä virallisesti julistaa, että mä oon maailman huonoin erilaisten varusteiden kokeilija.. Meninhän mä aikoinaan Champillakin monta vuotta putkeen samalla kuolaimella, koska olin niin mielikuvitukseton, etten viitsinyt lähteä testaamaan erilaisia vaihtoehtoja. 

Joka tapauksessa hankin nyt Macolle viiksellisen kolmipalan, jossa keskiosa on jonkinlainen kuparirulla. Tuota kuolainta olisi tarkoitus käyttää vain esteillä, sillä haluaisin sinne hieman enemmän kääntöapua ja toisaalta pidätteet paremmin läpi esteen jälkeen. Missään nimessä en voisi kuvitella laittavani Macolle suuhun kovempaa kuolainta, kuten pelhamia, koska se ei ole tarpeeksi hyvin mun jalan edessä toimiakseen sellaisella ratkaisulla. Toisaalta en näe esimerkiksi gägiäkään vaihtoehtona, sillä Maco rullaisi turpansa ihan kamalan alas tullen entistä enemmän lapojensa päälle. Olen nyt ratsastanut tuolla uudella kuolaimella kahdesti sileällä ja toistaiseksi se on vaikuttanut oikein kivalta! Samalla muutin hieman suitsitusta meksikolaiseen eli testaushommia on menossa enemmänkin.

Aluksi pidin Macon turpahihnaa melko kireällä, mutta nyt olen jättänyt sitä tarkoituksella löysemmäksi. Macon ärsyttävä puoli on sen kieli, jota se roikottaa suustaan riippumatta siitä, onko se liikutuksessa vai seisooko se karsinassaan odottamassa heiniä. Tai no, eipä sitä voi kielen roikottamiseksi kutsua, kun ruuna työntää koko kielensä mitä ihmeellisimmissä asennoissa ulos suustaan. Toisaalta tuo vähenee todella hyvin sen mukaan, mitä paremmin hevonen kantaa itsensä ratsastuksen aikana. Voisin sulkea Macon suun aika hyvin turpahihnoilla, mutta silloin siitä tulee ajoittain aika tahmea kädelle, eikä se ole esteillä ollenkaan hyvä juttu. Löysemmällä suitsituksella kieli on ulkona enemmän, mutta tuntuma suuhun on kevyt kuin mikä. Kaksipiippuinen juttu. No, emmehän me onneksi koulua kisaa, niin asian suhteen ei ole suurepaa paniikkia. Pitää vaan ratsastaa paremmin, jotta kieli pysyisi suussa tulevaisuudessa aina. Ehkä.

Toinen uusi ja ihmeellinen asia, joka viime viikolla täydensi meidän elämäämme, on Equestrian Stockholmin uutuusmallisto. Osa noista uutuusväreistä myytiin loppuun jo ennen kuin ne kunnolla rantautuivat Suomeen, mistä johtuen monet meistä yhteistyöratsukoista eivät saaneet varusteita itselleen heti. Mä kuitenkin kuuluin näihin onnekkaisiin, joille varusteet saapuivat. Ja voi että, miten oon tykästynyt! Aina aihemmin olen liputtanut puhtaasti vain tummansinisen nimeen, mutta nyt on pakko myöntää, että tuo kiiltävä harmaa sopii ainakin Macon väriselle kimolle kuin nenä päähän. Vai voinko olla niin väärässä?

Jotain mun innostuksesta kertoo ehkä sekin, että olen pitänyt uutta takkiani tallihommien sijaan töissä. Tänään palelin lounaan jälkeen ja istuin tietokoneen ääressä tuo takki päälläni saaden työkavereiltani ihmetteleviä kommentteja, mutta myös kyselyitä siitä, mistä tuollainen takki on löytynyt. Moni ei varmasti yllättynyt sanoessani, että hevostarvikeliikkeessähän näitä myydään.. Heppatyttö mikä heppatyttö! 

Olen tehokkaasti myynyt pois vanhoja huopiani, sillä kaappini alkaa pikkuhiljaa täyttymään näistä Equestrian Stockholmin ihanuukista, enkä millään meinaisi enää käyttää muita vanhoja huopiani. Tällä hetkellä mulla on viisi settiä, joissa jokaisessa on toisiinsa sopivat huopa ja huppu. Champin kanssa hupun käyttö oli vähän turhaa, koska halusin sen hauskan päämerkin olevan esillä, mutta Macolla tuota samaa tarvetta ei ole ja huppu on oikeinkin sopiva varuste varsinkin kisoihin. Alan pikkuhiljaa tykästymään kimon hevoseni väriin, vaikka aluksi olinkin ihan varma, että kimo hevonen on vihoviimeinen valinta maan päällä. Okei, en edelleenkään ole vakuuttunut siitä karvasta, mitä on ja mikä näkyy erittäin hyvin kaikissa vaatteissani ja etenkin satulahuovissa. Equestrian Stockholmin huopien ehkä paras puoli on kuitenkin niiden ulkopinnan liukkaus, sillä karvat eivät todellakaan jää kiinni. Toisin kuin yhteen vanhaan huopaani, joka odottaa takakontissani sitä päivää, että yrittäisin irrottaa siitä pesukoneessa varsin tiiviisti tarttuneet yksittäiset valkoiset karvat.

Johan tässä onkin tullut höpöteltyä yhtä jos toista, mutta ei anneta sen häiritä! Kiva välillä kirjoittaa postausta sen kummemmin aihetta etukäteen pohtimatta. Mulla on tänään vielä vuorossa estevalmennusta, jonne saan teidän iloksenne kuvaajan paikalle. Enkä mitä tahansa kuvaajaa, vaan tämänkin postauksen upeat kuvat ottaneen Vilman. On mulla käynyt onni, kun näin taitava kuvaaja sattuu omaan ystäväpiiriin. Hevosihminen vielä. Huh!

Alkavan Horse Show'n kunniaksi pistetään vielä yksi arvonta pystyyn ennen jäähallille siirtymistä. Arvonta on tehty yhteistyössä Equestrian Stockholmin kanssa ja palkintona on Maconkin päällä esimerkiksi Ypäjällä nähty Midnight Blue -estesatulahuopa (klikkaa nimeä, näet kuvan). Toki käyttämättömänä ;) Huovan hinta on normaalisti 82,00 euroa, mutta nyt rintasyöpäkampanjan ajan huopaa voi ostaa ESS:n verkkokaupasta hintaan 70,00 euroa. Kommentoi tähän postaukseen oma nimesi ja sähköpostiosoitteesi perjantaihin 20.10. mennessä, niin pääset mukaan arvontaan. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla ja mikäli hän on tulossa Horse Show'hun, voi huovan noutaa mukaansa jo sieltä. Eikun kaikille tasapuolisesti onnea arvontaan!

Pakko vielä erikseen hehkuttaa näitä kuvia - eikö olekin upeita? :)

Lue lisää

#910: Tunnelmia Aino Masterseista

Terveisiä Ratsastuskeskus Ainosta! Me ollaan oltu täällä tiimini kanssa keskiviikosta asti tekemässä hommia tallialueella, sillä toimin Aino Masters CSI2* -estekilpailuissa tallimestarina. Näiden kisojen ajan majoitun kisajärjestäjän hevosrekassa - paikalla kun on oltava kellon ympäri vastuutehtävän takia. On kyllä ollut hauskaa, vaikkakin välillä olen joutunut heräilemään yöllä milloin minkäkin hoidettavan asian selvittämiseksi. Toisaalta mulla on kasassa niin hieno porukka, että olen pystynyt luottamaan täysin kaikkiin heihin ja sen vuoksi olemaan myös oikein hyvillä mielin koko tapahtuman ajan. Iso kiitos siis kaikille heille jo tässä vaiheessa!

Vielä on yksi kokonainen ja tämä puolikas päivä jäljellä. Tälle päivälle oli siitä erikoinen ohjelma, että meillä oli aamusta kouluratsastusluokkia esimerkiksi Grand Prix Kürin muodossa. Valitettavasti en ehtinyt itse noita seurailemaan määräänsä enempää, mutta sivusilmällä vilkuilin kaksoisvoittoon ratsastaneen Stella Hagelstamin suoritusta. Ajattelin kuitenkin julkaista teille sen kummempia kertomatta näitä eilen napsimiani kuvia tunnelmasta, joka meillä kulissien takana on. Toivottavasti saatte näistä jotain irti!

Huomenna kisat loppuu alkuillasta, jonka jälkeen palailenkin normaalin elämän pariin kahdeksi päiväksi. Ja tallille, jee! 

Oletko seurannut Aino Masters -kisoja livestä tai paikan päältä? :)

Lue lisää

#908: Opiskeluiden, työn ja hevosen yhdistäminen

Lähiaikoina mulle on tullut kymmeniä pyyntöjä siitä, voisinko tehdä postauksen omien opiskeluideni, työnteon ja hevosharrastuksen yhdistämisestä. Olen vieroksunut aihetta hieman, koska jokaisella on oma tapansa hoitaa arjen kulku, enkä todellakaan voi väittää omaani ainoaksi, saati parhaaksi vaihtoehdoksi. Näin koulujen alkamisen jälkeen mua on kuitenkin lähestytty useasti myös sähköpostilla aiheeseen liittyen, joten ehkäpä tällaisten omien kokemuksien esilletuominen on ihan hauska idea! 

Ensi alkuun on lähdettävä liikkeelle siitä faktasta, että oman hevosen hankkiminen, omistaminen ja elättäminen on ihan täysin vapaaehtoista puuhaa. Vaikka välillä saattaa väsyttää ja ilman oman hevosen vastuuta elämä saattaisi tuntua paljon helpommalta, ei sitä osaisi olla ilman nelijalkaista ystävää. Joskus tulee valitettua kiirettä ja jaksamista, mutta niilläkin hetkillä on oikeasti kiitollinen niistä mahdollisuuksista, jotka oma hevonen tai tämä harrastus ylipäänsä tuo kohdalle. Itseään ei kuitenkaan kannata ajaa loppuun, edes sen hevosharrastuksen takia. Meistä jokainen on erilainen ja se, mikä on toiselle paljon tekemistä päivään, voi olla toiselle vasta päivän ensimmäiset toimet. Kannattaa siis kuunnella itseään, eikä yrittää painaa sata lasissa vain siksi, että joku muukin tekee niin.

Jotta voin lähteä kertomaan tarkemmin arkeni kulusta, pitää alkuun tietysti kerrata nykyistä tilannettani. Olen tällä hetkellä töissä osa-aikaisesti tehden kolmesta viiteen vuoroa viikossa, kahdeksan tuntia kerrallaan. Osa-aikaisuus alkoi taas syyskuussa, mutta tammikuusta eteenpäin olen jälleen kokoaikaisena eli teen maanantaista perjantaihin perinteistä "kahdeksasta neljään" -duunia. Työnkuvani vaihtuu ensi kuussa, sillä siirryn tekemään hommia oman alani eli viestinnän parissa, toki edelleen samassa työpaikassa pankissa kuin tähänkin asti. Työpaikkani sijaitsee reilun 20 minuutin päässä kotoani eli työmatka ei sinänsä ole julkisilla kuljettuna pitkä, jos junan aikataulut osuvat kohdalle.

Opiskelen tällä hetkellä kolmatta vuotta Helsingin yliopistossa pääaineenani viestintä. Sivuaineina luin kandivaihdeessa johtamisen tutkimusta sekä valtio-oppia, jota jatkoin maisterivaiheessa politiikan tutkimuksen linjalle painottuen. Kirjoitin kandidaatintutkielman viime talvena ja olen tällä hetkellä pro gradu -seminaarissa tekemässä graduani, jonka pitäisi valmistua ensi keväänä samasta aiheesta kuin kandini oli ("Julkaisen, siis olen: Yksilön sosiaalisen pääoman merkitys sosiaalisessa mediassa"). Mulla on kasassa noin parisataa opintopistettä, mutta tällä hetkellä opiskelutahti ei ole kovin nopea ihan jo töiden ja muun eämän takia. Yritän saada syksyn aikana kasaan noin 30-35 opintopistettä, mutta voi olla, etten suorita kaikkia noita kursseja kuitenkaan. Mikään kiire mulla ei ole, sillä varsinainen valmistumisvuoteni pitäisi olla normaalien aikataulujen mukaan 2020 ja opintoaikaa mulla on tukineen aina vuoteen 2022 asti. Jos haluan, voisin hyvin ottaa paperit ulos yliopistosta jo vuoden 2018 jouluna. Uskon kuitenkin venyttäväni opintoja hyvillä mielin aika pitkälle, vaikka tekisin gradun valmiiksi jo keväällä. Eihän sitä tiedä, vaikka lähtisin vaihtoon joskus tulevien vuosien aikana!

Hevostilanteeni taitaakin olla pitkälti selvä, joten sitä on ehkä tarpeetonta lähteä avaamaan sen kummemmin. Omistan siis oman hevosen, joka on vastuullani jokaisena päivänä viikossa vuoden ympäri. Toki mulla on kavereita, jotka auttavat Macon hoidossa, mutta pyrin tietysti liikuttamaan hevosen niin hyvin itse kuin vain mitenkään on mahdollista. Toisinaan en pääse tallille pitkiin aikoihin esimerkiksi muiden töiden takia: alkusyksystä olin työmatkalla, nyt olen pari viikkoa kiinni kansainvälisissä kisoissa ensin vastuutehtävissä ja sen jälkeen muuten aamusta iltaan. Näinä aikoina multa jää väliin niin oman hevosen ratsastus kuin opinnot ja päivätyöt. Sellaista kauhun tasapainoa siis ;)

Normaalina viikkona käyn tallilla viidesti tai kuudesti. Kaverini Milla ratsastaa Macolla yleensä kerran viikkoon, mutta joskus parikin viikkoa saattaa olla taukoa tai sitten hän käy useamman kerran viikossa omien menojensa tai mun menojen mukaisesti. Kouluvalmennuksessa käyn kertaalleen viikossa, kuten myös estevalmennuksessa. Muut päivät pyhitän maastoilulle, omalle sileäntreenille, kavalettityöskentelylle, juoksutukselle tai vapaalle - eli siis ihan tavalliselle muulle viikko-ohjelmalle. Kisaviikot ovat erikseen, jolloin hyppään lauantaina ja/tai sunnuntaina kilpaa sen samalla vähentäessä treenejä aiemmilta päiviltä.

Uuden hevosen myötä musta on tullut hieman vähemmän kontrollifriikki hevosenomistaja. Nykyään saatan jättää hevosen vapaapäivälle pelkän kävelykoneliikunnan kanssa, jos en yksinkertaisesti ehtisi järkevään aikaan tallille ja samalla vähentäisi yöuniani muutamaan hassuun tuntiin. Champin kanssa olin paljon tarkempi, mutta se nyt oli ensimmäinen oma hevoseni ja silloin kaikki piti tehdä viimeisen päälle itse. Meillä tallilla onneksi huolehditaan hevosen ruokinnasta ja yleisestä kunnosta, esimerkiksi he ilmoittavat mulle, jos hevonen vaikuttaa vaisulta ja mittaavat lämmön ilman erillistä pyytämistä. Tämä on tosi iso plussa, sillä mun ei tarvitse huolehtia siitä, uskallanko elää ilman jatkuvaa läsnäoloa tallilla. Loistava esimerkki oli mun viime syksyn loma Maltalle. Champ oli sairastunut ilmeisen pahasti ja se oli tarvinnut eläinlääkärin nesteytystä kovan kuumeen takia. Tallimme oli hoitanut kaiken ja ilmoitti mulle säännöllisin väliajoin, missä mennään. Aluksi olin toki huolissani, mutta nopeasti huomasin, ettei mun tarvinnut stressata. Tallimestarimme olisi tarvittaessa ajanut Champin vaikka klinikalle, jos niikseen olisi tullut.

Se siitä! Miten mun normaali päiväni siis oikein rakentuu? Ihan tavallisena päivänä herään puoli seitsemän aikaan ja laittaudun kuntoon töitä varten. Joskus menen töihin vasta myöhemmin, sillä nykyisessä työssäni meillä on vuorot myös illassa. Tuolloin käyn ratsastamassa aamuisin, mutta näitä on ollut vain muutama kuukaudessa. Pääosin olen töissä suunnilleen neljään tai toisinaan viiteen, jonka jälkeen lähden junalla kotiin ja siitä suoriltaan vaatteiden vaihdon jälkeen tallille. Syön aina vain töissä lounaalla ja sitten illalla tallin jälkeen, mutta haluaisin muuttaa tuota ruokarytmiä ja opetella syömään oikeasti terveellistä ruokaa sen ainaisen leivän ja puuron sijaan. Eli vinkkejä voi antaa siihenkin!

Tallille ajan yleensä noin puolisen tuntia, mutta ruuhkassa helposti 45 minuuttia. Perille pääsen yleensä viiden ja kuuden välissä, joten kotiinlähtö koittaa seitsemän ja yhdeksän aikoihin riippuen siitä, mitä olen tallilla tekemässä. Jos ratsastan hevosen kunnolla, menee mulla helposti tallilla kolmekin tuntia. Nykyään olen tosin oppinut paljon tehokkaammaksi, enkä vietä aikaa hengailumielessä kuin täysin kiirettöminä päivinä. Jos mulla on valmennus vasta illemmalla, olen tietysti kotona pidempään töiden jälkeen, mutta yleisesti starttaan auton heti töiden loputtua. Kotona olen tallilta normaalisti siinä kahdeksan ja kymmenen välillä, jonka jälkeen syön, siivoan kotia kerran viikossa kunnolla, käyn salilla pari kertaa viikossa, teen blogihommia tai opiskelen. Katson jotain hyvää sarjaa, juttelen kavereiden kanssa puhelimessa tai luen kirjoja. Riippuen ihan illasta ja fiiliksestä!

Nyt, kun mulla on osa-aikainen sopimus töiden osalta, pääsen tekemään paljon enemmän hommia myös päivisin - tosin vain niinä päivinä, kun mulla on vapaapäivä. Yleensä noina päivinä yritän nukkua vähän pidempään eli ainakin kahdeksaan, teen kouluhommia ja käyn tallilla pitkän kaavan mukaan. Nämä päivät pyhitän myös kavereiden näkemiselle ja blogihommille. Pakko sanoa, että varsinaista opiskelua on tullut tehtyä tänä syksynä aika vähänlaisesti kaiken muun tekemisen takia, mutta nyt HIHSin jälkeen olisi tarkoitus jättää hetkeksi kaikki tällainen vapaaehtoistoiminta kisoissa ja keskittyä välillä siihen koulunkin käymiseen. 

Joskus en käy tallilla ollenkaan iltaisin töiden jälkeen, jos mulla on esimerkiksi maisteriseminaari tai muita luentoja. Välillä jätän tallipäivän väliin käydessäni jonkun kaverin tai perheenjäsenen kanssa syömässä tai vaikkapa leffassa, mutta silloin olen yleensä suunnitellut sen kauankin etukäteen ja ehtinyt hankkia Macolle liikuttajan sille illalle. En siis yritä orjallisesti käydä tallilla jokaisena arki-iltana, vaan sovellan sen mukaan, miten kalenteri näyttää muodostuvan. Varsinkin nyt alkusyksystä maneesimme ollessa remontissa jätin kyllä surutta muutamia talli-iltoja väliin sateisina päivinä, sillä meidän kentällä ei voinut ratsatsaa kaatosateilla kunnolla. Silloin Maco sai olla vapaalla ja mä tein muita hommia.

Ajallisesti työn, opintojen ja hevosenomistajuuden (ja toisinaan muidenkin hevosten ratsastamisen) saa siis sovitettua yhteen siten, että mukaan mahtuu myös sitä sosiaalista elämää ja toimintaa. En mä voi väittää, ettenkö koskaan näkisi kavereitani tai pitäisi hauskaa elämässä. Sellaista elämää ei varmasti jaksa pidemmän päälle kukaan! Joskus yöunet jäävät vähäisiksi ja silloin väsyttää, mutta sitten taas nukutaan joku yö vähän normaalimmat unet. Nyt täällä Aino Mastersissa ollessani yöunet jäävät väkisinkin vähäisiksi, sillä mulle soitellaan yön aikana milloin mistäkin talliin liittyvistä asioista, eikä sellaista levollista unta ehdi muodostumaan. Yllättävän pirteänä täällä silti painetaan, mulla on ihan huippu porukka kasassa ja kaikki tekevät hommaa hyvällä fiiliksellä!

Suurin kysymys kaiken tämän yhdistämisessä lienee siis raha, mutta sekin on vain yksi osa oravanpyörää. Käyn töissä siksi, että tarvitsen rahaa hevosen ylläpitämiseen. Maksan Macon tallipaikan ja muut kulut kokonaan itse, mutta porukkani auttavat toki esimerkiksi eläinlääkärikulujen kanssa. Kisamaksut ja estevalmennuskulut kustannan itse, mutta äitini maksaa kouluvalmennustuntini. Uusia varusteita mulla ei ole varaa hankkia, mutta blogin kautta olenkin saanut paljon juttuja aikoinaan Champille ja nykyään Macolle korvauksena tehdystä työstä. Se auttaa oikeasti paljon, sillä varusteisiin lohkeaa iso osa hevosenomistajan kuluista. Esimerkiksi nyt mun on hankittava Macolle uusi talliloimi, ulkotoppaloimi sekä suojat kotikäyttöön. Yritän pitää varusteistani viimeisen päälle hyvää huolta, jotta ne kestäisivät mahdollisimman pitkään, mutta nyt kaksi vuotta uskollisesti palvelleet Eskadronit alkavat vetelemään viimeisiään. Ja näille sadesäille on pakko hankkia toinen kevyttoppaloimi ulos, koska kastunut loimi ei ehdi kuivumaan seuraavalle päivälle.

Kuulen usein kyselyitä siitä, ehtiikö yliopisto-opiskelun ohella omistaa hevosen ja treenata sitä aktiivisesti. Vastaukseni on aina ollut sama: se riippuu opiskeltavasta alasta, perheen mahdollisuudesta auttaa opiskelijaa rahallisesti sekä ihmisen luonteesta ja halukkuudesta tehdä asioita organisoidusti. Mulle tämä yhtälö on mahdollinen jo ihan opintojenkin joustavuuden puolesta, mutta jos opiskelisin vaikkapa eläinlääkäriksi, en pystyisi mitenkään käymään samalla töissä ja elättää hevosta. Silloin mulla pitäisi olla joku, joka maksaa hevosen kokonaisuudessaan.

Ehtiminen ja raha-asiat eivät ole kuitenkaan mielestäni se suurin kysymys näissä asioissa. Eniten mun mielestä jokaisen tulevan opiskelijan tai hevosen hankkimista miettivän nykyisen opiskelijan kannattaisi pohtia, ovatko he valmiita laittamaan itsensä kiinni hevoseen vuoden jokaisena päivänä. Mä olen sanonut ihan reilusti jokaiselle multa tätä asiaa kyselevälle, että jos saisin antaa neuvon nuorelle Aadalle, joka sai abivuotenaan ensimmäisen hevosensa, jättäisin näin jälkikäteen ajateltuna ostamatta. Olisin sanonut, että mene sinne yliopistoon ja elä se fuksivuosi oikeasti opiskelusta nauttien, katso sitten tilannetta uudelleen. Ja ei, en todellakaan kadu päätöksiäni ja olen aidosti sitä mieltä, että hevosen omistaminen on ollut elämäni parasta aikaa. Mutta silti, varsinkin se fuksivuosi on uutta ja ihmeellistä aikaa - siitä pitäisi ottaa kaikki irti jo ihan verkostoitumisenkin takia. 

Hevosenomistajuus, työskentely ja opinnot yhdessä (kaiken muun elämän ohella) ovat mielestäni parasta ja pahinta, mitä hevosihmiselle voi tapahtua. Yhtälö tuo elämään paljon sisältöä, uusia ystäviä, opettaa vastuuta ja toisaalta muokkaa susta juuri sellaisen, kuka olet. Samalla se on toisinaan rankkaa ja kuluttavaa. Uskon, että monelle tätä yhtälöä yhdistävälle tärkeimpiä voimavaroja ovat tukena olevat vanhemmat ja muut läheiset. Sekä tietysti ne kaikki onnistumiset, joita jokaisella elämän osa-alueella kokee: hyvät kisatulokset tai onnistuneet treenit, kiitettävät arvosanat tenteistä (tai ylipäänsä sinne tentteihin meneminen, heh) ja töissä saatu tunnustus tehdystä työstä. Omalla kohdallani nämä kaikki ovat tärkeitä, sillä olen siitä perfektionisti, etten haluaisi tehdä mitään vähän sinne tänne hutaisten. Jätän mieluumin jonkun asian tekemättä kokonaan kuin olisin lopputulokseen tyytymätön. 

Tästä tuli ihan superpitkä teksti, mutta toivottavasti jaksoitte lukea loppuun saakka! Haluan vielä painottaa, että nämä ovat puhtaasti omia kokemuksiani ja mielelläni kuulisin myös teidän ajatuksia vastaavista tilanteista. Enkä oikeastaan ehtinyt kirjoittaa tähän juuri mitään pintaraapaisua kummempaa, muuten homma olisi venynyt vielä pidemmäksi. Mutta toivottavasti joku sai tästä jotain irti tai ainakin alkoi miettimään mahdollisia tulevaisuudensuunnitelmia enemmän!

Eli kerro ihmeessä, jos sulla on ajatuksia aiheeseen liittyen :)

Lue lisää

#907: Sadeleikkejä

Viime viikko olikin pitkästä aikaa poikkeuksellisesti oikea tehovalmennusviikko, sillä olin kahden valmennustunnin sijaan kolme kertaa valvovan silmän alla. Syy tähän oli oikeastaan kerrankin sopivasti kohdanneet aikataulut, kun valmentajani tuli hypyttämään tallillemme toista hevosta ja pääsin samalla osallistumaan karkeloihin myös itse. Pakko hehkuttaa heti tähän alkuun muuten sitä, että meidän maneesi on vihdoin käyttökunnossa! Hyvästi sateessa ratsastus, seuraavan kerran menen ulos sitten, kun on luvattu viikon verran pelkkää auringonpaistetta ;)

Ja tuota auringonpaistetta saadaankin odotella varmasti ihan ajan kanssa. Sunnuntaina tuijotin ikkunasta pihalle ja katselin varsin harmaata näkymää, jossa ihmiset parveilivat sateenvarjojensa kanssa katutasossa. Omalle kohdalleni osui vielä iltatalleilu, sillä hoidin koko päivän ajan muita hommia aamun Ullanlinnassa vietetyn brunssin jälkeen. Viikonloput ovat yleensä oikein mukavia rentoutumishetkiä arjen työn jäädessä hetkeksi pois kuvioista, mutta toisinaan on tehtävä hommia sitten senkin edestä. Sain samalla tiedon siitä, että olemme menossa joulukuussa Thaimaahan viettämään kunnon lomajakson. Siitä onkin ihan liian pitkä aika, kun olen ollut viimeksi aurinkolomalla, joten en oikeasti malta odottaa! Tai tarkemmin ajateltuna vuosihan siitä edellisestä aurinlomasta on kulunut, mutta täällä sateen keskellä se tuntuu ikuisuudelta.

Onneksi hevoset piristävät arkea ihan loistavasti. Tai niinhän sitä sanotaan, että hevoseton on huoleton ja muuta vastaavaa, mutta kaikki hevosihmiset tietävät, että vaikka sitä onkin vähän päästään tämän lajin takia sekaisin, tekee tätä hommaa silti mieluumin kuin mitään muuta. Eikö totta? Kyllä sitä taas keskiviikkona mietin, että nämäkin tunnit voisin käyttää elämässä johonkin muuhun, kun kannoin tallista tavaroita traileriin kaatosateessa sellaisen valtameren läpi, etten ollut ennen nähnyt. Olimme siis valmentajani tallilla yöreissulla keskiviikosta torstaihin maneesimme remontin, sillä vettä tuli monta päivää kaatamalla ja meidän kenttämme ei ollut enää siinä vaiheessa kovinkaan hyvä kunnolliseen ratsastukseen. Tai todennäköisesti olin itse liian sokerista tehty, etten vain viitsinyt mennä useampaa päivää kaatosateessa, joten ajoin Macon tyytyväisenä Solbackaan ja kävin siellä ollessani tiitai-iltana kouluvalmennuksessa sekä keskiviikkoaamuna estevalmennuksessa.

Joku saattoi seurata Snapchatin puolelta videoita tuolta reissulta, sillä sitä vettä oli tullut yöllä niin paljon, että tallin eteen oli tullut paikoitellen jopa 20cm syvä vesilammikko, joka oli leveydeltään viitisen metriä ja pituudeltaan koko tallirakennuksen mittainen. Onneksi olin ottanut kumisaappaat, sillä siitä ei olisi päässyt yli kuivin jaloin, vaikka auton olisi ajanut suoraan tallin oveen kiinni. Keskiviikon valmennusta ennen suurin ongelma olikin saada Maco tallista ulos, koska se ei tunnetusti Ypäjän reissun perusteella suostunut ulkoveteen menemään. Kun me pienen kannustuksen jälkeen saimme hevosen tallista ulos, oli sama duuni vielä takaisin sisälle mentäessä. Ja toki sitten vielä kertaalleen ulos tultaessa. Se oli hauskaa kaksi ensimmäistä kertaa, mutta kolmannella kerralla totesin vain, että kyllä mulla on yksinkertainen hevonen. Ja ahne, sillä raippa tai paine ei auttanut, mutta sain lahjottua sen yhdellä heppanamilla keskelle vesilammikkoa. Jep.

Macon ilme, kun se ei halunnut mennä veteen kävelemään..

Keskittynyt ilme mullakin :D

Itse valmennukset menivätkin sitten viime viikolla vaihtelevasti! Kouluvalmennuksissa olen kokenut varsinaisia herätyksiä ihan sen oman tekemisen suhteen, joten hommaan on tullut jotain edistysaskeleita. Me ollaan Macon kanssa kumpikin ihan kamalan toispuoleisia, mikä näkyy varsinkin koko runkoa taivuttavissa liikkeissä ja heijastuu samalla sinne esteille hypätessä. Vasen kierros on Macolle oikeasti paljon hankalampi, mistä todisteena on keskiviikkona koetut tuskanhetket laukkasulkujen parissa. Oikeaan suuntaan laukkasulku onnistui ilman mitään ongelmia, mutta vasemmassa kierroksessa pääsimme lopulta menemään lähinnä pohkeenväistöä uraa pitkin ilman taivutusta. Pitää toki muistaa, että kyseessä on seitsemänvuotias estehevonen, jolla on ratsastettu aiemmin varmaankin vain suoraan ja jokunen ympytä suuntaan tai toiseen. Kun ei siellä monien satojen hevosten talleilla käytetä kovinkaan paljon aikaa ja vaivaa siihen, että hevonen taipuisi oikeasti rehellisesti sisäpohkeen ympäri.

Sainkin kouluvalmennuksesta suureksi kotiläksyksi treenata paitsi esimerkiksi laukkasulkuja, myös sitä vähän kootumpaa laukkaa. Oikeaan suuntaan laukka pyörii hyvin, mutta vasemmassa Macolla ei ole tarpeeksi kantovoimaa. Jos ratsastan sitä enemmän eteen, on laukka hienoa ja tahdikasta, mutta se ei pidemmän päälle kehitä hevosta siihen pisteeseen, johon sitä haluaisimme. Toki me olemme oikeasti tulleet tämän kolmen kuukauden aikana ihan valtavan suuria edistysaskeleita, sillä Maco on jo paljon paremmin pohkeen edessä ajatellen itse ylös ja ennen kaikkea se vastaa apuihin nopeammin. Mutta vielä paljon enemmän on tehtävää, jotta kaikki palaset loksahtelisivat kohdilleen ja esteilläkin homma rupeaisi pelittämään niiden hyppyjen välissä oikein.

Tää hevonen ei innostu kyllä kunniakierroksista, sen oon päässyt todistamaan. Ei sitten millään. Champilla keitti aina yli!

 Esteillä meillä ei ole mitään suurempia ongelmia silloin, kun tulemme yksinkertaisia linjoja tai rataa. Maco on niin suoraviivainen, että se tekee kiltisti ja menee kuin juna. Okei, välillä se saattaa olla liian vahva esteiden jälkeen ja haluaisinkin sitä paljon enemmän takajaloilleen, jotta se ottaisi pidätteet paremmin läpi ja tulisi oikeasti itsekin takaisin jäämättä nojaamaan mun kädelle. Tätä varten olemme pohtineet sopivaa kuolain- tai suitsiehdotusta useiden valmentajien kanssa, mutta ainakaan toistaiseksi en ole keksinyt mitään mullistavaa ratkaisua. Haluaisin kokeilla micklemeitä ja kolmipalaa rullaavalla keskiosalla, mikä oli itseasiassa yksi Niken ehdotuksista, mutta katsotaan, koska saan sellaiset testattavaksi hommattua! Nyt olen hypännyt ja ratsastanut meksikolaisilla, jotka ovat olleet paremmat kuin tavallinen englantilainen turpahihna alaturpiksella. Toisinaan olemme menneet ilman alaturpahihnaa ja hyvin löysällä turpahihnalla, toisinaan kokonaan ilman mitään turpahihnaa ja joskus vähän erilaisilla kuolaimilla. Sileällähän tuo on oikein kiva ja kevyt, mutta se pidätteiden hitaus tulee esiin nimenomaisesti esteillä, kun Maco jännittää alakaulan ja vetää kättä vasten innostuessaan.

Ja kun mukaan liittää vielä sen taipumattomuuden, niin siinähän sitä ollaan. Tämä tuli esiin keskiviikon estetunnilla, kun teimme yksinkertaista tehtävää ympyrällä yhden esteen muodossa. Sepäs olikin sitten haaste, sillä perille pääseminen järkevään paikkaan oli melkoinen urakka. Ehkä liioittelen, mutta siltä se tosiaan tuntui! Kun Maco ei taipunut kyljistään ollen oikeasti sisäpohkeen ympäri rehellisesti ja jäi herkästi vetämään estettä kohden pari viimeistä askelta, tulin mä monesti vähän turhan lähelle estettä. Tämä johtikin kertaalleen siihen, että lähdimme hyppyyn ihan puolikkaasta askeleesta, jonka jälkeen seisoimme keskellä estettä tolpat kaatuneena. Harmi, ettei mulla ollut aamulla kuvaajaa mukana, mutta tuon jälkeen tulimme estettä vielä muutaman kerran uudelleen hypäten sen jälkeen radan kertaalleen. Lauantaina hyppäsimme uudelleen, jolloin hommassa oli ehkä hieman enemmän järkeä, mutta hevosella oli virtaa sitten senkin edestä kahden kevyemmän päivän takia. 

Linkki videeon (Ypäjän tunnelmavideot).

Se kauhun tasapaino on asia, mikä olisi hyvä löytää omaan tekemiseen. Seuraavat kaksi viikkoa tulee olemaan hevoselle kevyttä ja helppoa, sillä en pääse itse Ainon kisojen ja Horse Show'n takia tallille kuin kolmena päivänä, joten esimerkiksi valmennukset voimme jättää suosiolla kuun loppuun. Sinne meillä onkin toivottavasti suunnitteilla seuraavat kisat, mahdollisesti sitten 110cm ja 120cm -luokkien muodossa. Mä olin jo ilmoittautunut lauantaina Ainoon hyppäämään viime viikolla nuo luokat, mutta peruin startit meidän keskiviikkoisen esteen sekaan ratsastuksen jälkeen, koska en halunnut ottaa riskiä, jos Maco olisi varonut sen takia jotain jalkaansa. Onneksi mitään tällaista ei ollut ja kylmäsimme varmuuden vuoksi kinttuja seuraavien päivien ajan. Otin oikeasti varman päälle, sillä emmehän menneet edes nurin. Sivusta näitä seuranneena en kuitenkaan halunnut ottaa riskejä asian suhteen, sillä eihän tuo kylmääminen haitaksikaan ollut.

Sellaista tältä erää! Tässä postauksessa oli tosiaan Vilman ottamia kuvia parin viikon takaiselta Ypäjän reissulta sekä pieni koostevideo tunnelmista. Toivottavasti piditte! Ja toivotaan, että pääsemme nauttimaan Ainon kisoissa tällä viikolla yhtä hyvästä säästä kuin Ypäjällä tuolloin oli. Sade saa jo riittää! Ja hei, jos et ehtinyt lukemaan eilen julkaistua postausta, niin klikkaile itsesi sinne seuraavaksi. Oon nyt yrittänyt kunnostautua täällä bloginkin puolella, joten odotettavissa on ehkä hieman aktiivisempi postaustahti.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille teille :)

Lue lisää