#877: Yli pitkästä vedestä

Lauantaina meidän tallilla oli jokavuotiseen tapaan kevättalkoot. Puolen päivän tienoilla hevosenomistajat, omaiset sekä monien hevosten vuokraajat olivat saapuneet paikalle kuuraamaan tallin seiniä, pihaa sekä kaikille yhteisiä tiloja. Meillä on tallilla sen verran mukavaa porukkaa ja hyvä yhteishenki, että tuota hommaa tekee oikeasti mielellään! Alkuun sitä aina ajattelee, että yrittää tehdä hommia siististi itseään sotkematta, mutta lopulta huomaa olevansa enemmän tai vähemmän likaveden peitossa. Niin myös tänä vuonna, kun innostuin pesemään omia hevoselle tarkoitettujen ruokien säilytyslaatikoita ja auttamaan Vilhon karsinan putsaamisessa.

Nuo säilytyslaatikot ovat mulle sellainen henkireikä, sillä haluan pitää omat tavarani aina putipuhtaina. Tämä tarkoittaa sitä, että putsaan valkoiset Ikeasta ostetut curverit päivittäin vähintään harjaamalla irtopölyn pois ja useasti viikossa myös ihan pesusienen kanssa, jotta lika ei pääsisi pinttymään. Kun Champ lähti Saksaan tammikuussa, päätin jättää laatikot oman onnensa nojaan siihen saakka, kunnes mulla olisi edes ajankohtaista alkaa etsimään hevosta. Nyt sopivasti tallitalkoiden yhteydessä kaivoin nuo harmaiksi muuttuneet laatikot ruokintahuoneen perältä ja puunasin ne jälleen hohtavan valkoisiksi. Tänään sunnuntaina kävinkin jo tuttuun tapaan pyyhkäisemässä pölyt laatikoiden päältä. Niin se rutiini tulee selkärangasta viidenkin kuukauden tauon jälkeen ;)

Suloinen Vilho pääsi kameran eteen myös tarhassa hengaillessaan. 

Kun siivoushommat oli saatu valmiiksi, rupesimme porukalla nauttimaan ruoasta ja juomasta. Tallin omistajaperhe oli loihtinut meille vaikka mitä herkkuja, mutta itse ehdin syömään vain grillimakkaran ja lihapalasen ennen ratsastuksen pariin siirtymistä. Tai no, pakko myöntää, että jo aiemmin päivällä ehdin makoilla tallin pihapiiristä löytyvästä aurinkotuolista ja syödä sipsejä. Siinä harmittomasti musiikkia silmät kiinni kuunnellessani tallimme omistaja hiipi taakseni ja heitti vettä päälleni. Tallitytöt saivat tämän ilmeisesti videolle, mutta heidän pettymyksekseen en kuulemma kiljaissut niin kovaa kuin he olisivat odottaneet. Heh, tulipahan virkistyttyä lämpimän sään alla.

Tosiaan, olin varannut kentän estetreenejä ajatellen viidestä eteenpäin. Kannoin jo aiemmin päivällä esteitä haluamiini kohtiin ja viiden jälkeen köpöttelin Vilhon kanssa pelipaikoille. Tarkoituksena oli hypätä itsenäisesti, sillä valmentajani ei päässyt paikalle omien kiireidensä vuoksi. Viime aikoina olen käynyt huomattavasti normaalia vähemmän valmennuksissa niin este- kuin kouluratsastuksenkin parissa, mutta tulevina viikkoina asia varmasti korjaantuu kaikkien kiireiden hellittäessä. Toisaalta on tehnyt ihan hyvää hypätä itsenäisestikin, sillä siinä joutuu ajattelemaan ihan eri tavalla ja keskittymään itse täysillä hommaan. Helposti itsenäisesti hypätessä antaa itselleen virheitä anteeksi, esimerkiksi kelluu jalustimilla, kuten allekirjoittanut.. On se vaan niin vaikeaa saada sitä takapuolta satulaan!

Onnekseni kentällä oli samaan aikaan ratsastamassa tallikaverini, joka on ollut samoissa valmennuksissa kanssani useaan otteeseen. Kyllä siinä olisi ollut sivullisilla ihmettelemistä, kun kentällä raikui tasaisin väliajoin pelkkä huudahdus "perse!!". Sehän tarkoitti siis sitä, että mun piti liimata se takapuoli esteiden jälkeen sinne satulaan jalustimilla seisomisen sijasta, mutta ulkopuolisten saattoi olla hieman hankalaa sisäistää tätä meidän varsin lyhytsanaista viestintää. Kyllä siinä naurettiin puolin ja toisin, mutta tehokasta tuo huutaminen on - ainakin silloin se takapuoli meni lähemmäs satulaa. Musta on hirveän kiva, että tallilta löytyy ihmisiä, jotka haluavat auttaa toisia ratsastajia ihan siinä oman ratsastuksensa sivussa. Niin mäkin teen aina välillä, jos joku meidän kouluratsastajapainotteisempi ihminen haluaa hypätä. He saattavat kysäistä neuvoa ja annan ohjeistuksia osaamiseni mukaan. Sellaista se on, auttaminen puolin ja toisin. 

Rakensin Vilholle ensimmäistä kertaa "pitkän veden" eli meidän pitkän vesimaton ja siihen eteen sokeripalat sekä päälle pitkä valkoinen puomi. Tällä yritin matkia sitä aitoa pitkää vettä, jossa edessä on valkoinen aita ja päällä juurikin tuo samainen valkoinen pitkä puomi. Toki tällä harjoitusversiolla ei ole pituutta ihan saman verran kuin aidolla kaimallaan, eikä vettä konreettisesti ole mattoon lisätty. Mutta kyllähän tuo harjoittelukappaleesta käy, olemme sitä aikoinaan Champinkin kanssa treenanneet. Olin jo valmistautunut tekemään enemmän töitä pitkän veden ylittämiseksi, mutta ilokseni Vilho hyppäsi siitä heti ensimmäisellä yrittämällä yli kuin vanha tekijä. Niin nuo hevoset ovat fiksuja, kun niitä ei ole ehditty pelottelemaan asioilla. Silloin ne harvemmin edes kyseenalaistavat, vaikka kurski saattaisikin ratsastaa esteelle eri tavoin.

Linkki videoon (ääniraidallinen estevideo).

Muuten meidän meno oli sitä samaa vanhaa, missä nyt ollaan viimeisen kuukauden aikana suunnilleen pyöritty. Vilhoon on tullut esteillä paljon enemmän säätelyvaraa, mutta toki siltä puuttuu edelleen voimaa, mikä tuleekin ajan kanssa lisääntymään. Suurin haaste lienee juuri esteiden jälkeen oleva kontrolli, mutta sekin paranee aina heti, kun muistan itse ratsastaa tarkemmin heti hypyn alastulosta asti. Huomasin edellisellä kerralla hypätessäni, että grippihousuilla meno on paljon tasaisempaa. Silloin pääsen koko jalkani pituudelta kiinni hevoseen, enkä liu'u satulassa edes takaisin yrittäessäni istua hevosta hitaammaksi. Vaikka ratsastan pelkästään kokopaikkaisilla housuilla, on tuo mun satula sen verran liukasta nahkaa, että siinä ei kovin moni ratsastaja viihdy. Muistan edelleen sen päivän, kun Nikke totesi, ettei hän halua hypätä satulallani yli 120cm korkuisia esteitä, koska siinä oli niin ikävä pysyä kyydissä. Ehkä mä joskus voisin hankkia rasvanahkaisen penkin!

Sen enempää löpisemättä päästän teidät videon pariin. Pitkästä aikaa sain kuvaajan lisäksi paikalle myös videokameran, mikä mahdollisti ääniraidallisen videon tekemisen. Niitä onkin toivottu paljon ja uskon, että jatkossa näitä tullaan taas näkemään aktiivisemmin. Kesällä on helpompi saada paikalle kuvaajia, kun monella meidän tallin nuoremmalla tytöllä alkaa kesälomat koulusta ja näin ollen vapaa-aikaa on varmasti enemmän kuin talvella. Kiitoksena kuvaamisesta tarjoan tytöille aina välillä pitsaa tai muuta ruokaa, se lienee vähin vaivanpalkka, mitä kuvaamisesta voin antaa. Onneksi tuollaisia ahkeria nuoria on olemassa, jotka vapaaehtoisesti haluavat kuluttaa aikaansa kentällä muiden ratsastusta tallentaen!

Onko teidän tallilla ollut jo kevättalkoot? :)