keskiviikko 12. joulukuuta 2012

#122: Joulukalenterin 12. luukku - tallin joulujuhlat!

 
Olettehan muistaneet toivoa teille jotakin todella tärkeää asiaa? Tänäänhän on kuuluisa ja varsinkin hääpäivänä suuren suosion saavuttanut 12.12.12 ja toivomus olisi luonnollisesti pitänyt esittää kello 12.12! Itsehän istuin englannin tunnilla ja vilkaisin kelloa 12.13.. Tyypillistä!
 
Joulukalenterin maaginen kahdestoista luukku käsittelee jouluaattoa tallin näkökulmasta. Monilla talleilla vietetään jonkinlaista joulujuhlaa, pikkujoulua tai jouluaattoratsastusta. Koska Suomessa on monia erilaisia talleja, on joulunviettotapojakin yhtä monta. Toiset haluavat panostaa tähän koko perheen juhlaan kaikkensa, kun toisilla talleilla joulua ei vietetä ollenkaan.
 
Ratsastaessani Solbackan ratsastuskoululla oli meillä muutamana vuonna joulujuhla, jota juhlittiin enemmänkin pikkujouluina ennen jouluaattoa. Tapahtuma vietettiin vuodesta vaihdellen joko tallin maneesissa tai jossain vuokratussa tilassa. Paikasta vaihdellen juhlaan sisältyi varsin erilaista ohjelmaa - nyt kerron tallilla järjestetyistä juhlista!
 
Koska paikkana oli tallin maneesi, kuului ohjelmaan luonnollisesti hevoset. Yhdessä joulujuhlassa ratsastuksenopettajamme oli valinnut muistaakseni neljä ratsukkoa, jotka hyppäsivät six bar-kilpailun, tosin kutistettuna neljään esteeseen. Tämä oli kiva ohjelmanumero myös kaikille ratsastuskouluoppilaiden läheisille, jotka eivät ratsastuksesta juurikaan ymmärtäneet. Viimeinen este nousi tuolloin 140cm:iin ja muistan, kuinka se tuntui silloin kauhean isolta! Muita ratsastusohjelmia oli jokavuotinen katrilli, jossa oli vuodesta vaihdellen kahdeksan tai neljä ratsukkoa. Yhtenä vuonna suunnittelimme ohjelman yhdessä ratsastuksenopettajamme kanssa, mutta viimeksi toteutimme sen tyttöjen kanssa keskenämme.
 
Katrillin suunnittelu ja sen harjoittelu on hauskaa puuhaa. Sitä tehdessä on syytä muistaa, ettei monimutkaiset ratsastustemput ole katsojien mielestä tärkeitä, vaan esitykseen sopiva musiikki ja ratsukoiden yhdenaikaisuus. Tehtävät kannattaa pitää simppeleinä ja helposti hahmotettavina, sillä paikalla on paljon myös aivan nuorinta ratsastusväkeä. Meidän katrilleissamme on ollut esimerkiksi diagonaaleja keskiraveilla, pysähdyksiä limittäin, pohkeenväistöä, ympyröitä, erilaisia volttikuvioita ja ratsastusta yksin, pareittain, neljästään sekä kahdeksan vierekkäin. Jotta tunnelma olisi mahdollisimman jouluinen ja juhlava, on ratsastajilla ollut päällään yleensä punaiset tonttulakit, punainen/vihreä paita ja valkoiset housut. Hevoset on tietysti koristeltu asianmukaisesti letein ja punaisin huovin, pintelein ja kulkusin tai muiden koristeiden avulla!
 
Aattaamun ratsastus vuonna 2009, Jenna ja Uuno.

Minä ja Mira aattoaamun ratsastuksessa 2009.
 
Aina joulujuhlassa on ollut myös jouluevankeliumi! Se on muutettu maneesiin sopivaan muotoon ja me tallin hoitajat olemme esittäneet sen hevosten kanssa tai ilman (aasina toimi poni). Jokaiselle näyttelijälle on tehty asu, joka on näytelmään sopiva. Yleensä esimerkiksi vanhoista lakanoista on saatu hyvät kaavut ja kenenkään ei ole näytelmää varten ostaa mitään uutta. Viimeisimmässä joulujuhlassa evankeliumin teko oli minun vastuullani, joten päätin värvätä hevoskerhomme sen pariin. Vedin siis monta vuotta tallimme heppakerhoa, jossa oli lapsia 7-13-ikävuoden välistä. Otimme hieman erilaisen lähestymistavan tuttuun näytelmään ja tuunasimme siitä nykyaikaisen: Maria taisi olla pissis, Joosef oli rokkari.. Kyseessä oli varsin nykyaikainen esitys, joka sai katsojat nauramaan! Kaikki heppakerholaiset olivat todella hyvin jännityksestä huolimatta mukana ja he saivat palkkioksi raikuvat aplodit :)
 
Joulupukki on tärkeä osa joulujuhlaa, mikäli siihen saadaan joku isä vapaaehtoiseksi. Yhtenä vuonna joulupukki saapui paikalle hevosen kyydissä, mutta viimeisimmässä joulujuhlassa isäpuoleni toimitti pukin virkaa, jolloin hevosta ei paikalla nähty. Jokaisen lahjaa haluavan tuli ostaa noin 5 euron arvoinen lahja ja paketoida se. Lahjan tuli aina alkaa jollain tietyllä kirjaimella, joten sen keksimiseen tarvittiin haastetta! Lahjat laitettiin yhteen isoon säkkiin, joista pukki jakoi ne kaikille osallistuneille. Pienimmät lapset olivat todella innoissaan ja vanhemmatkin pääsivät nauttimaan joulupukin vierailusta.
 
Tarjoilusta sen verran, että paikalla on yleensä vähintään glögiä ja pipareita. Mikäli innokkaita kokkaajia löytyy, on esimerkiksi riisipuuro hyvä ruokavaihtoehto. Mantelin löytäjälle voi luvassa olla palkinto, esimerkiksi ilmainen ratsastustunti!
 
Viime aattoaamun ratsastus Kaprin kanssa :)
 
Tallin resursseista riippuen joulujuhlat voivat olla hyvinkin erilaisia. Tallilla, jossa on paljon ratsastajia, voidaan järjestää talutusratsastusta pienimmille tai vaikka vanhemmillekin. Arvonnat ovat kiva pieni lisä ja miksei paikalle voi järjestää ratsastustarvikekirpputoria! Vain taivas on rajana siinä, mitä kaikkea tallin joulujuhlaan voi kehitellä. Jos tallilla on luvat teillä liikkumiseen hevosten kanssa ja maastovarmat hevoset, voivat tallilaiset järjestää joulukulkueen esimerkiksi lähialueen naapurustoon.
 
Jouluaattoratsastus on toinen joulujuhlan ohella talleilla paljon esiintyvä tapahtuma. Meillä oli tapana, että jokainen hoitaja sai ratsastaa omalla hoitohevosellaan ilmaiseksi. Mitään katrillia ei tehty, mutta maneesissa soi jouluinen musiikki ja tarjolla oli piparia sekä glögiä halukkaille. Paikalle kerääntyi vuodesta riippuen vaihteleva määrä katsojia, ja yleensä rallittelimme ilman satulaa. Hevoset toki puettiin mahdollisimman jouluisesti ja kaikilla oli mukava fiilis. Jouluaattoratsastuksen parempi nimitys olisi varmaankin aattoaamun ratsastus, sillä se alkoi yleensä yhdeksältä ja loppui sitten, kun se parhaaksi nähtiin.
 
Minkälaisia joulunviettotapoja teillä on ollut talleilla?
 

12 kommenttia

  1. meillä on aina pikkujoulut maneesissa heppojen kanssa, muttei oo ikinä ollu mitkään ihmeelliset :D

    VastaaPoista
  2. Meillä kotona viedään talliin aina joulun alla joukuusi ja karsinaan viritellään kaiken näköisiä herkkuja ja kuusenoksia. Aattoaamuna ollaan käyty sitten yleensä joulumaastossa tai pellolla umpihankikävelyillä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulumaasto on varmaan huippukiva! :)

      Poista
  3. Meillä on koko tallin joulushow, sekä viedään hepoille aina aattoaamuna hekuja :)

    VastaaPoista
  4. ainii, toi meiän evankeliumi :DD Eka siin piti olla Tooni, sitte keppari ja lopuks se heppa oliki näkymätön :DD siis se aasi..

    VastaaPoista
  5. meillä on noin viikko ennen tallin pikkujoulut johon tulee tallin henkilökuntaa yms.(ei ketää vuokraajia siis vaa niiku omistajia) ja sit jouluaattona yksäreiden jouluratsastus maastossa :) ollaan kavereitten kaa tehty aina joku katrilli pikkujouluihin kans!

    VastaaPoista
  6. Pikkujoulut,tallin koristeleminen ja joulumaasto ennen aattoo :) !

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Yhteistyössä