tiistai 14. marraskuuta 2017

#920: Se on täällä, vihdoin!

17
Monet teistä saattavat muistaa postauksen, jonka tein aiemmin syksyllä kisatakkini sovitus- ja tilausrupeamaan liittyen. Lupasin palata asiaan uudelleen, kun oma kisatakkini olisi saapunut perille, joten tässä sitä ollaan! Kisatakki saapui tosiaan mulle jo vajaa kuukausi sitten Horse Show'n aikaan, jolloin sen myös Just Dressagen ständiltä itselleni hain. Valitettavasti onni ei suosinut kisojen suhteen, eikä takki ole päässyt vielä tositoimiin, mutta viikonloppuna siihen on toivottavasti tulossa muutos!

Jos kisatakin tarina on jo ehtinyt unohtumaan, kertaan sen pikaisesti tähän alkuun. Sain siis jo aiemmin kesällä kyselyä Just Dressagelta, olisinko halunnut suunnitella itselleni uuden Lotus Romeo -merkkisen kisatakin. Takkeja ei vielä tuolloin ollut ollenkaan myynnissä Suomessa, mutta Just Dressage aloitti takkien myyjänä alkusyksystä. Kävinkin tuolloin Espoon Tapiolan myymälässä tutustumassa esillä oleviin malleihin, jonka pohjalta suunnittelimme yhdessä liikkeen omistajan kanssa juuri mulle sopivan kisatakin. Eikun takki tilaukseen ja odottelemaan! Pahinta uusien juttujen hankkimisessa lieneekin aina se odotusaika, sillä jo kertaalleen "hypistelyn" makuun päästessään ei millään malttaisi odottaa sitä hetkeä, kun tuote tulee oikeasti käyttöön.

Postaus on tehty yhteistyössä Just Dressagen ja Lotus Romeon kanssa.

Kaikkien upeiden kuvient takana jälleen ihana Vilma T. Kiitos! 


Kerroin jo aiemmassa postauksessa itse sovituskokemuksesta ja Lotus Romeon tarjoamista lähes rajattomista mahdollisuukista takkien suunnittelun suhteen, joten tässä postauksessa painotan sisältöä enemmänkin juuri tämän mun takin ominaisuuksiin ja tekemiini havaintoihin. Ja jos teillä tulee kysymyksiä takkeihin liittyen, kannattaa niitä ehdottomasti laittaa kommenttikenttään tai kysyä vaikka yksityisviestillä Facebookin kautta! Mua on lähestynyt useampikin ihminen näiden suhteen ja osaan sitten ohjata eteenpäin kysymyksiä, jos niitä mieleen tulee.

Miksi mä oikeastaan edes lähdin hankkimaan uutta kisatakkia? Uskokaa tai älkää, vaikka olen muuten ehkä vähän materialistinen persoona ratsastustarvikkeiden suhteen, en ole koskaan panostanut kisavaatteisiini. Mulla on ollut viimeisen neljän vuoden ajan kisatakkina aikoinaan alle 40 euroa maksanut kisatakki, joka mukaili mallissaan sillon kovinkin pinnalla ollutta takkimerkkiä. Kisahousut olivat nekin halvat, ennen kuin sponsorituotteena sain uudet kisahousut toisesta liikkeestä. Vaikka ne ovat osoittautuneet vuosien saatossa oikeasti hyviksi housuiksi, on kaikilla valkoisilla housuilla oma elinkaarensa. Kisapaitapolitiikka olikin poikkeus, sillä siinä mulla oli käytössäni useampia merkkipaitoja. Nekin tosin useita vuosia vanhoja ja alennuksesta ostettuna.





Tänä syksynä laitoinkin elämän risaiseksi ja päätin panostaa kisavaatteisiini. Vanha estevalmentajani sanoi aina, että saisin hankkia uuden takin, kun kisaan 130cm-luokissa. Valitettavasti tuo haave tuntuu aina yhtä kaukaiselta, ja kun en lopulta enää tuntunut mahtuvat kisatakkiini oikein mistään suunnasta, olin enemmän kuin innoissani uuden Lotus Romeon kisatakin suunnitteluprosessista, jonka Just Dressage mulle mahdollisti. Tämän uuden kisatakin lisäksi hankin itselleni vastikään ihan upouuden Horse Pilotin malliston kisahousut ja Animon kisapaidan, joka sopii kisatakkiini Swarovski-kristalliensa puolesta hyvin. Nyt ei voi siis syytää huonosta kisamenestyksestä vaatetusta ;)

Takki, jonka Lotus Romeolta ja Just Dressagelta sain, sopii ehkä parhaiten valmiista malleista juuri tuohon Simply Cooliin. Se ehkä kertoo siitä, että loppujen lopuksi tykkään kuitenkin klassisesta kokonaisuudesta, vaikka vähän ne kaikki erikoisuudet ja hienoudet kiehtoivatkin suunnitteluvaiheessa. Piti vaan pitää oma pää kylmänä ja ajatella, että tätä takkia käytän pitkään, joten sen on oikeasti oltava jollain tapaa ajaton. Ei mitään röyhelöitä tai muuta härpäkettä, vaikka ne nyt saattaisivat silmää miellyttääkin. Niin monta kertaa olen huomannut, että ne "tää on niin siisti" -jutut ovatkin lopulta lojuneet kaapin pohjalla muutaman käyttökerran jälkeen.




Lotus Romeon takkeja voi tuunata lähes rajattomasti. Ensiksi pitää toki tehdä valinta, mitä mallia haluaa lähteä tuunaamaan. Malleista riippuen muutettavat asiat vaihtelevat, ja kuten varmasti ihan jokaiselle on loogista, ei esimerkiksi estetakkiin pysty tekemään kaikkia samoja juttuja kuin esimerkiksi frakkeihin. Vaikka mä heitinkin ilmoille vitsin Suomi100-teemaisesta frakista ja kouluratsastajaksi kääntymisestä, en kuitenkaan lopulta raaskinut hylätä tätä nykyistä lajiani ja estehevostani. Vaikka pahaa toki teki ;) Jokaisessa Lotus Romeon takki- ja frakkimallissa on mahdollista valita vähintään takin kangas ja väri, sekä siihen käytettävien tereiden väri. Kaikista suurin plussa omasta mielestäni on kuitenkin kokoon tehtävät muutokset, sillä takkeja voi muokata suuntaan tai toiseen 1-4cm verran rinnanympäryksestä, hihojen pituudesta, vyötärönympäryksestä tai takin pituudesta verrattuna listakokoihin. Nuo muutokset ovat mahdollisia 50 euron lisähinnasta. 

Oma takkini on malliltaan Simply Cool, kuten ylempänä kerroin. Valitsin takkini materiaaliksi teknisen kankaan, koska se tuntui tässä kohden villakangassekoitetta sopivammalta vaihtoehdolta omaan käyttööni. Kankaan väriksi valikoitui tietysti tummansininen ja tereiden väriksi vaalean sininen. Pohdin pitkään valkoisen ja vaaleansinisen välillä, mutta lopulta päädyin ottamaan pientä irtiottoa vaaleansinisen merkeissä. Valkoinen on toisaalta todella arka väri lialle, joten siltäkin osin tuo lienee hyvä valinta. Ja hei, omaan silmääni tuo vaaleansininen näyttää ihan super kivalta! Napeiksi valitsin kirkkaat "timanttinapit", tosin valintaa olisi näissäkin ollut yllin kyllin. 

Kuten jo kerroin, ei takki ole päässyt vielä tositoimiin. Meillä piti olla Macon kanssa kisat Ainossa parisen viikkoa sitten, mutta hevonen alkoi ontumaan edellisenä päivänä ja klinikkakäynnin jälkeen syyksi paljastui kengityksellinen seikka. Positiivisena ihmisenä olin tietysti jo valmistautunut jännevammaan, joten se, että klinikkareissua seuranneena päivänä saikin alkaa ratsastamaan, tuntui maailman helpottavimmalta asialta. Tällä viikolla kokeillaan onnea uudelleen kisojen merkeissä, josko siihen asti pysyttäisiin hevosen kanssa kummatkin kunnossa.




Vaikka takki ei ole ollut päällä kisoissa, olen kokeillut sitä kyllä muuten näiden kuvausten ajan tallilla ja tietysti kotona fiilistellen. Haha, pakkohan se oli testata, miten takki toimi ihan tavallisessa käsien ojennuksessa ja muussa liikkumisessa, sillä edellinen takkini oli vallan tukala päällä. Tekninen kangas tuo todellakin liikkumavaraa, eikä takki kiristä yhtään mistään! Se on todellakin ihana päällä, mitä olen pystynyt näin lyhyen tutustumisen perusteella huomaamaan. Mulle ongelmakohta on nimenomaan hartiaseutu, sillä olen melko harteikas, ja se tekee monista takeista ja paidoista pienen oloisia. Tässä kohden ratkaisimmekin ongelman ottamalla takista koon 38 ja pienentämällä sitä muuten. Näin mulle jäi hartiaseudulle tilaa ja kädet pääsevät liikkumaan vapaasti esimerkiksi myötäämisen tahtiin.

Odottelenkin innolla sunnuntain kisoja ja sitä, että saan pistää uuden kisalookin päälle ensimmäistä kertaa virallisesti. Seuraavat kisat meillä taitaakin olla Ainon puurojuhlassa, jossa tarkoituksena on hypätä 115cm luokka AM5-arvostelulla ja päälle sitten 40cm luokka pukuratsastuskilpailuna. Meillä on ihan loistava suunnitelma pukuja varten, mutta jos teillä on hyviä ehdotuksia parikisaan, niin otamme niitä vastaan mielellämme! Koska mehän mennään voittamaan, eihän kukaan mitään leikkimielisiä kisoja voi olla tosissaan ottamatta. Haha :)

Mitä mieltä olet uudesta kisatakista tai kisalookista?
Lue lisää Read More »

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

#919: Joulu tulee, oletko valmis?

9
Se on kuulkaas 42 päivää jouluun. Tässä kohtaa pitäisi jo ensimmäisen jouluvastaisen ihmisen parkaista kauhistuneena, koska joulun hehkuttamista ei varmaankaan pitäisi aloittaa vielä tässä vaiheessa. Mutta hei, mä istun kotona ja kuuntelen Spotifystä tällä hetkellä kaikkia ihania joululauluja. Mulle jouluaika alkoi nimittäin tällä viikolla!

Mä olen aina ollut todella suuresti jouluihminen. Rakastan ihan yli kaiken koristelua, joulukalenterin väsäämistä hevoselleni, pimeitä iltoja takkatulen ääressä ja ennen kaikkea lunta. Sitä joulun fiilistä. Takkatuli on kyllä ollut jo viime vuonna melko mahdoton yhtälö, kun en asu enää porukoillani, eikä täällä Helsingin kerrostalossa sellaista ihanuutta tietystikään ole. Mutta se ei estä sitä, ettenkö voisi käpertyä takkatulen ääreen jouluaattona porukoideni luona jouluilallisen päätteeksi.. Eikun hetkinen, enhän mä voikaan, sillä lähdemme jo aattoa ennen ulkomaille viettämään erilaista joulua. Tällä verukkeella olen myöntänyt itselleni luvan aloittaa fiilistelyt jo tässä vaiheessa vuotta. Viime vuonna en ollut niin joulufiiliksissä aattoa ennen, joten otetaan tästä vuodesta kaikki irti.




En voi sanoa olevani ainut, sillä omassa läheisimmässä kaveriporukassani on ainakin yksi muakin pahempi jouluintoilija. Muut kaverimme ovat ihan kypsiä meidän jouluhössötykseen, koska se on lähtenyt lapasesta jo ihan sillä, että tägäämme toisiamme joskus syyskuussa jouluaiheisiin meemeihin netissä. Tiedättehän, kun joku juttu on hauskaa, se menee aina vähän yli. Loppujen lopuksi en varmaankaan edes osta lahjoja tai koristele kämppääni joulukoristeilla, koska ne joutuisi kuitenkin ottamaan pois heti matka palattuamme. Mutta kiva fiilistellä sillä ajatuksella, että joulu tulee.

Ulkoilma ei näytä kovinkaan jouluiselta, ainakaan täällä Helsingin suunnassa. Tällä hetkellä silmäni kohtaavat kirjaimellisesti tasaisen harmaan taivaan, enkä ole varma, onko tuo sumua vai pilviverhoa. Puissa ei ole juurikaan lehtiä, maassa lunta tai teillä jäätä. Eilen satoi kaatamalla vettä. Ja tuulee. Millonkas ei. Ihanan talvista. 

Vaikka sää on nyt kehno, en voi olla hehkuttamatta muutaman viikon takaista tilannetta. Uskokaa tai älkää, silloin Etelä-Suomeen satoi oikeasti paljon lunta! Ainakin täällä Pohjois-Haagassa lunta oli parhaimmillaan reilut kymmenen senttiä ja tallilla Nurmijärvellä sitäkin enemmän. En tietysti voinut jättää tätä tilaisuutta käyttämättä, vaan otin kamerani mukaan tallille ikuistaakseni Macon ensikohtaamisen lumen kanssa Suomessa. Voihan olla, että Saksassa lunta on tullut sen seitsemän vuoden elinajan aikana runsaastikin, mutta lopulta uskallan vähän epäillä. Niinpä kurvalin tallille ja päästin Macon tutkimaan lunta kentällemme, jossa se käppäili tyytyväisenä kulmasta toiseen ihmetellen maisemia ja tutkiskellen lumitilannetta. Olihan se ehtinyt hengaamaan sitä ennen tarhassa jo tovin, mutta silti sen puuhastelua oli hauska seurata. Poika käveli välillä turpa lumen sisässä, jonka jälkeen sen turpaan oli jäänyt kiinni lunta. Niin suloinen!




Nuo lumet valitettavasti sulivat melko pian pois, mikä karkotti samalla unelmani aikaisesta hankitreenistä viereisellä pellollamme. Jos aiempia vuosia on uskominen, sataa lunta Helsingin alueelle seuraavan kerran pysyvästi vasta ensi vuoden puolella. Ikävä kyllä en edes muista, koska meillä olisi ollut valkoinen joulu. Mutta minkäs teet, joulufiilis pitää saada kasaan muita keinoja käyttämällä. Ja niitähän löytyy, kuten ylemmästä tekstistä varmasti ymmärsittekin.

Olen samalla pohtinut, pitäisikö mun tehdä tänä vuonna joulukalenteri blogiin. Näiden kuuden vuoden bloggaamisen aikana joulukalenteri on tullut kai viidesti, kun viime vuonna aloitin kalenteria ja jätin sen kesken oman elämäntilanteen takia melko alkuvaiheessa. Joka vuosi kaleneri on ollut ihana saada kasaan, mutta sen tekeminen on toisaalta stressannut aika paljon. Jos mulla olisi oikeasti hyvä idea jokaiselle päivälle, voisin sen mielelläni toteuttaa, mutta toisaalta pohdin, olisiko tuo aika järkevämpää käyttää opiskelujen etenemiseen. Ja blogata siinä sivussa normaaliin viikkotahtiin tai vaikka kolmesti viikossa. Olisihan sekin jo jotain ;) Jos sä pidät blogia, kerro ihmeessä kommenteissa, aiotko toteuttaa joulukalenterin tänä vuonna!

Aivan ihanaa viikonloppua teille ja mahtavaa isänpäivää, jos siellä on isiä ruudun takana!
Muistakaahan kaikki halata isää tänään 
Lue lisää Read More »

tiistai 7. marraskuuta 2017

#918: Hiukset kypärän sisään?

47
Jos loimituskeskustelu on aina pinnalla oleva aihe, niin on myös ratsastajien hiustyyli kypärän ollessa päässä. En tiedä, ovatko ratsastajat ja hevosihmiset poikkeuksellisen innokkaita väittelemään mielipiteitä jakavista aiheista, mutta erinäisiä keskustelufoorumeita lukiessaan ei tältä mielikuvalta voi välttyä. 

Ratsastaja voi pitää hiuksia kiinni tai auki monella erilaisella tavalla. Yleisin käyttötapa lienee poninhäntä, joka on suurimmalle osalle täysin pätevä ja siisti tapa saada hiukset kuriin ennen kypärän asettamista päähänsä. Mutta annas olla, jos hiukset ovat pitkät. Silloin monen keskustelijan mielestä vaarana voi olla, että hiukset jäävät tippumisen yhteydessä hevosen jalkoihin tai varusteisiin kiinni. Tai jos selästä ei tipu, niin ainakin pitkät hiukset ovat valtavan epäsiisti tunnusmerkki jopa ponnarilla ollessaan. Ja voihan olla, että Polle häiriintyy pitkien hiuksien lepattaessa valtoimenaan ratsastajan selkää vasten. 

Mutta ei hätää - pitkät hiukset voi aina letittää! Vai hetkinen, voiko sittenkään? Ihan samalla tavoin ne letillä tai leteillä olevat hiukset voivat jäädä kiinni hevosen varusteisiin ratsastajan laskeutuessa tarkoituksettomasti ratsunsa selästä. Eikä edes samalla tavoin, vaan varmasti vielä todennäköisemmin, sillä letillä ollessaan hiuksiin voi takertua helpommin jotain ylimääräistä. Ja voihan hevonen vaikka pelästyä, jos paksu letti pitää ääntä osuessaan tuulitakkiin harjoitusravin tahdissa. Taas yksi syy, miksi letit ratsastaessa pitäisi kieltää.

Kaikkien upeiden kuvien takana Vilma Töyräs, kiitos! :)


Onneksi keskustelufoorumeilla esitetään myös ratkaisuja tähän polttavaan puheenaiheeseen. Hiukset kun voi aina laittaa nutturalle! Nutturan pystyy tekemään mihin tahansa hiuksiin ja ihan kuka tahansa, mikäli raatia on uskominen. Ja jos homma ei muuten pelitä, voi nutturan tekoa avittaa hiusverkolla. Hiusverkko on todella halpa, joten jokaisella on siihen varaa. Ei haittaa, vaikka niiden käyttö olisi kuinka vastenmielistä tahansa. Joskus nuttura voi nimittäin myös taivatankin ratsastajan tekemänä lopulta aueta kesken ratsastuksen, jolloin tuo hiusverkko ehkäisee katastrofin eli sen, että hiukset saattaisivat valahtaa alaspäin tai vaikka heilua hetken valtoimenaan.

Koska siitähän kaikki ovat yhtä mieltä: tosiratsastaja ei ratsasta tukka auki. Harvoin sitä näkee yhtä vahvaa yksimielisyyttä hevosihmisten keskuudessa jostain asiasta. Täysin valtoimenaan vapaana roikkuva tukka on etiketin vastainen paitsi siisteydeltään, myös turvallisuudeltaan. Kaikki tuntevat lapsuudestaan jonkun teinin, joka halusi aina mennä hiukset auki, koska hän omasta mielestään näytti typerältä poninhännän kanssa. Ja samalla vanhemmat tuntiratsastajat päivittelivät kuorossa, miten kamalalta auki oleva tukka näyttää kypärän kanssa. Siihen asti, kunnes opettaja käski teiniä laittamaan hiuksensa kiinni. Joo, olen ollut todistamassa tätä tilannetta itse aikoinaan.

Itse en sentään ollut tuo pitkähiuksinen teini, koska fiksuja tyttönä olin aikaani edellä ja leikkasin hiukseni niin lyhyeksi, ettei niitä saanut edes poninhännälle. Se onkin varmaan paras vaihtoehto tähän hiuskeskusteluun, sillä silloin kenelläkään ei ole varaa valittaa hiuksien ja kypärän väärästä yhtälöstä. Nyt siis kaikki leikkaamaan hiukset lyhyiksi tai vaikka kokonaan pois, se kun tuntuu olevan muotia ainakin sosiaalisen median vaikuttajien keskuudessa. Tukka veks, niin ei tarvitse pahoittaa kenenkään mieltä. Ihan sama, vaikka itse pitäisit enemmän omista pitkistä hiuksistasi.



Jos kuitenkin koet haluavasi säilyttää nykyisen mahdollisesti pidemmän hiustyylisi, on olemassa vielä yksi tapa hiljentää keskustelufoorumeiden hiuspoliisit. Laita tukka kypärän sisälle ja uskottele muille olevasi kalju! Silloin ei pitäisi kenelläkään olla sanomista mihinkään, kun hiuksia ei näy lainkaan kypärän alta. Tai varmasti joku sanoo sen olevan typerän näköistä tai vähintäänkin turvallisuusriski. Ehkä parasta olisi siis vain jättää ratsastus sikseen, niin ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat.

Puhutaan hetki ihan tosissaan, tuon muun humoristisen kirjoittelun jälkeen. Mä itse tykkään pitää hiuksia kypärän alla, sillä mielestäni se on oikeasti siistin näköistä. Yhtä lailla pidän hiuksia poninhännällä toisen kypäräni ollessa päässä, koska sen kypärän alle hiukseni eivät ehkä mahtuisi (myönnettäköön, etten ole edes vaivautunut kokeilemaan). Aurinkolopallisessa kypärässäni tuntuu olevan enemmän tilaa, jolloin hiukset mahtuvat sinne ongelmitta. Ostin kypärän alun alkaen sillä ajatuksella, että haluan pitää hiuksia siellä alla jokaisella ratsastuskerralla: hankinkin kypärän yhtä kokoa normaalia isompana. Kypärä oli mulle ehkä aavistuksen verran liian iso silloin, jos hiukset olivat poninhännällä. Nyt mulla on sama kypärä koon pienempänä eli normaalissa kypäräkoossani, jolloin kypärä on mulle sopiva, oli hiukset alla tai ei. 

Eli omana huomiona voin sanoa, että ainakin tällaisten lyhyiden hiusten kanssa ei kannata ostaa yhtä kokoa isompaa kypärää, vaikka haluaisi pitää hiuksia kypärän alla. Eri asia on, jos hiukset ovat todella pitkät ja todella paksut. Sellaisetkin saa hyvin kypärän alle piiloon, mutta se vaatii jo hieman enemmän tekniikkaa ja toistoja. Koska multa on kyselty useasti siitä, miten laitan hiukseni kypärän alle, päätimme vihdoin kuvata aiheesta videon ohjeineen. Toivottavasti tästä on hyötyä niille, jotka asiaa ovat pohtineet! Ja loppuhuomiona totean, että älkää lukeko tätä tekstiä kauhean kireän pipon kanssa. Moni varmaan huomasi mun kirjoittaneen tätä kömpelösti kieli poskella, mutta jos joku ei vielä tajunnut, niin just saying. Hevosihmiset ovat ihania!

Miten sä pidät hiuksia kypärän kanssa?
Lue lisää Read More »

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

#917: Kameran väärällä puolella

25
Olen tottunut kuvaamaan kavereita hevosten kanssa ja ilman. Tällä viikolla kävi kuitenkin hassusti, sillä media-alalla muutenkin töitä tekevä ystäväni Vilma ehdotti, josko olisimme menneet yhdessä lähiseudulle kuvaamaan tällä kertaa minua. Hassu idea, mutta mikäs siinä! Edellisestä kerrasta onkin aikaa.

Tuumasta toimeen! Lauantaina sää suosi ainakin hetkellisiä sadekuuroja lukuunottamatta, joten pääsimme toteuttamaan kuvauksen Helsingissä. En olisi itse keksinyt lähteä kuvaamaan tuollaiseen ympäristöön, joten isoakin isompi plussa Vilmalle tästä ideasta. Kyllä sen vaan huomaa, kun ihmisellä on taitoa tehdä asioita kunnolla. Ammattitaidon näkee myös siinä, miten kuvattavaa ohjaa tilanteissa. On ihan erilaista olla kameran takana tai edessä - vaikka itse osaisi kuvata, voi kameran edessä olla kovinkin kömpelö. Tai yhtä lailla myös toisella tavoin! Ja sitten on näitä meikäläisiä, jotka eivät onnistu ottamaan yhtä taiteellisia kuvia, mutta se mallityökään ei ehkä ole vahvuutena. Oppia ikä kaikki ;)

Muutamia erilaisia kuvia siis tähän väliin! Ensi viikolla luvassa on paitsi valmennuspostausta, myös paljon toivottu "hiukset kypärän sisälle" -video. Meidän lauantaiset kisat jäivät väliin, mikä mahdollisti tällaisen vähän erilaisen kuvauspäivän toteuttamisen. Syy kisojen väliinjäännille oli Macon ontuminen, sillä ruuna alkoi perjantaina ontumaan mystisesti toista etustaan. Toivotaan, että kyseessä on kaviossa oleva naulanpainama tai muu vastaava pikkuseikka, jotta pääsemme pian normaaliin treeniin! Nyt siis peukut pystyyn sen osalta, alkuviikosta sekin selviää. 

Ihanaa alkavaa viikkoa just sulle :)
















Lue lisää Read More »

perjantai 3. marraskuuta 2017

#916: Viimeiset tunnelmat

18
Palataan vielä kerran pari viikkoa taaksepäin Helsinki International Horse Show’hun ja sen tunnelmiin. Julkaisin jo hyvän aikaa sitten muualla sosiaalisessa mediassa kyseisestä tapahtumasta kuvatun videopostauksen, mutta se ei vielä päätynyt tänne blogin puolelle. Video kuvattiin ihanan aurinkoisena ja kirkkaana päivänä, joten tuohon palaakin oikein mielellään!

En halunnut julkaista videota heti tapahtuman jälkeisellä viikolla, sillä odottelin kamerastani uusia kuvia kahdelta viimeiseltä Horse Show’n päivältä. Unohdin kamerani siirtopiuhan näppärästi jäähallille, joten sain sen takaisin itselleni vasta viime viikon sunnuntaina. Sen jälkeen alkoikin melkoinen pyöritys, kun aloitin uudessa työtehtävässä, yritin sovittaa väliin opiskelua, käväisin katsomassa The Royal Ballettia ja ennen kaikkea yritin ehtiä illan tärkeimpänä reissuna tallille. Siihen väliin oli oikeastaan mahdoton lohkaista aikaa valokuvien muokkaamiselle, joten tämä video sai jäädä senkin osalta odottelemaan. Kuvat ovat ainakin itselleni tärkeä osa postauksia, eikä vanhojen Horse Show’n kuvien julkaiseminen olisi ollut mielekkään tuntuista.




Mutta tässä sitä ollaan! Kuvasimme videopostauksen kokonaisuudessaan lauantailta ja siinä on mukana lähestulkoon koko mun lauantaipäivä. En kuvannut ihan aamun ensimmäisiä tunteja ollessani kotona valmistautumassa, mutta kamera pääsi mukaan heti jäähallille saavuttuani. Samalla tavoin linssi sulkeutui jäähallilta lähtiessämme, sillä kamera ei päässyt mukaan jatkopaikalle Scandiciin. Sen kummemmin lauantaita selittelemättä pääsettekin tutustumaan päivän sisältöön videon parissa!

Tapahtuman viimeinen päivä eli sunnuntai oli varmasti se, mitä jokainen meistä odotti eniten – ainakin huippu-urheilun kannalta ajatellen. Silloin kilpailtiin nimittäin FEI World Cup –sarjan osakilpailu 160cm estekorkeudella. Vaikka lauantainakin oli kiva seurata Helsinki Grand Prix –luokkaa vastaavalla tasolla, on maailmancupissa silti aina oma jännityksensä. Oman erilaisuutensa asiaan tuo myös vaihtelevat katselukokemukset, sillä bloggaajana pääsin seuraamaan suorituksia paitsi katsomosta, myös ihan esteiden tasolta kentän vierestä. Sieltä todella näki, miten valtavan isoja nuo esteet olivat ja miten ratsastajat tekivät ratkaisunsa niiden esteiden kohdalla, jotka vierelle osuivat. Pääsin myös tutustumaan Wolrd Cupin rataan ennen luokan alkua pressille tarkoitetussa radankävelyssä, jossa ratamestari myös kertoi meille hieman rakentamastaan radasta.  





Vaikka Horse Show on joka vuosi ihmisen parasta aikaa, on silti pakko myöntää, että onneksi kisa on vain kerran vuodessa. Tapahtumaan lataa niin paljon odotuksia, ohjelmaa ja toisaalta omaa energiaansa, että useamman kerran vuodessa painellessa vastaavaa saattaisi väsymys iskeä. Meillä oli jälleen todella mukavaa kaikkien kavereiden kanssa, kun pääsin näkemään tuttuja vuosien varsilta, hyviä ystäviä kauempaa maailmalta ja toki niitä ihan lähelläkin asuvia kavereita. Ja niitä hienoja hevosia! Sitä en voi painottaa, miten valtavan paljon motivaatiota hyvien ratsastajien katsominen tuo omaan treenaamiseen. Samalla se on niin masentavaa, kun tajuaa sen oman osaamattomuutensa entistä konkreettisemmin. Jokainen varmasti tietää, ettei mestariksi tulla yhdessä yössä, mutta entäs kuudessatoista vuodessa. Sitä vaan kysyn..! Ehkä joskus, jonain kauniina päivänä.

Mutta sen kummemmin selittämättä, tässäpä teille paljon toivottu Helsinki Horse Show’n videopostaus lauantailta. Mukana on paitsi hevoskisoja, myös hieman muutakin seikkailua kaupungilla kavereideni kanssa. Videoiden ystäville iloisia uutisia on tarjolla reilumminkin, sillä tällä viikolla on kuvattu kolme uutta videota, jotka yritän julkaista tässä vähitellen. Ja kuvia luvassa myös, joten teksteiltäkään ei voida välttyä!

Mikä oli sun suosikkijuttu HIHSistä? Hienot hevoset,
kaverit, joku luokka vai ihan muu juttu?
Lue lisää Read More »

lauantai 28. lokakuuta 2017

#915: Kaksi kimoa

52
Jos mun pitäisi nimetä yksi postaustyyppi, jota multa toivotaan ihan ylivoimaisesti eniten, on se varmasti videopostaus ja nimenomaisesti tallilta. Joskus aikoinaan tein noita oikeinkin runsaasti, mutta viimeisen vuoden aikana tallivideopostaukset tai videopostaukset muutenkin ovat jääneet kovin vähäisiksi. Ajattelin rikkoa tältä osin tuon tauon ja laittaa tulille suoraan useamman videon tälle viikolle, jotka ovat kaikki jo katsottavissa YouTubessa. Tänne blogiin tähän postaukseen on valikoitunut tallipäivän MyDay, jonka kuvasin tämän viikon tiistaina.

Videoita on ihan kiva kuvata. Kuvaus on hauska varsinkin silloin, kun mulla on mukana joku kaveri auttamassa videoinnin kanssa: silloin ei tarvitse miettiä, missä kohden kameraa pitäisi itse muistaa laittaa päälle tai onko ruudussa useasti vain se oma naama. Mä olen kuitenkin jo sen ikäinen, ettei mun kaverit halua viettää vähäistä vapaa-aikaansa kuvaten mun tekemistä tallilla videolle ihan joka viikko, joten tuollaisten videoiden toteuttaminen on siksi haasteellista. Ja kun se videointi ei ole ainoa postauksen valmistumiseen liittyvä tekijä, vaan mukana on myös itse editointi ja tietysti se tärkein eli kameran hankinta. Mun omalla järjestelmäkameralla ei valitettavasti ole kovin näppärä kuvata puuttuvan kääntyvän näytön takia, joten lainaan tähän yleensä isäni Canon 70D -runkoa. Asia monimutkaistui vielä tuplasti, kun videokuvaukseen sopiva objektiivini hajosi viime keväänä. Nämä nyt kuvatut videot onkin kuvattu isäni kameralla, jossa on kiinnitettynä kaverini pikkusiskon objektiivi. Haha :)

Otan siis ilomielin vastaan ehdotuksia hyvistä videokameroista! Periaatteessa voin tyytyä kuvaamaan mun omalla Canonin 7D Mark II -rungolla videoitakin, jos siihen löytyy hyvä videointiin tarkoitettu objektiivi, mutta mielellään hankkisin ihan videointiin tarkoitetun kameran. Hintalappu vaan ei saisi olla kovinkaan suuri, mikä tietysti rajoittaa tarjontaa. Mihinkään tuhansien eurojen kameraan mulla ei ole varaa tällä hetkellä, tuskin koskaan. Tai toivottavasti joskus tulevaisuudessa, sitten kun olen rikas ja menestynyt. Oi voi, haaveita haaveita..

Mutta asiaan! Kuvasin siis viime viikon tiistaina videopostauksen tallilta, kun ratsastin Macon lisäksi pitkästä aikaa myös Kallella. Meillä oli Macon kanssa kouluvalmennus, joka meni todella kivasti ja siitä onkin enemmän juttua videolla. Mulla oli töistä vapaapäivä, joten pääsin tallille päiväsaikaan. Se mahdollisti vähän rennomman tahdin ja ennen kaikkea kahden hevosen ratsastuksen. Arki-iltoisin töiden jälkeen meinaa tulla turhan kiire useamman hevosen ratsastuksen kanssa, ellei tallilla halua viettää ihan koko iltaa. Ensi viikolla olisi tarkoitus palata taas useamman kuukauden jälkeen hyppyhommiin myös Vilhon kanssa, mitä odotan innolla. Saas nähdä, mistä pisteestä lähdemme silloin liikkeelle!

Toivottavasti tykkäät katsella videota. Jätä ihmeessä kommenttia, 
jos näitä olisi kiva katsoa myös jatkossa :)


Lue lisää Read More »

torstai 26. lokakuuta 2017

#914: Irti ja ylös

24
Parin viikon työrupeama kansainvälisten kisojen parissa rokotti hieman oman hevosen liikutusta ja varsinkin omaa kisaamista, mutta nyt lokakuun lopulla olemme päässeet vihdoin takaisin kunnollisen treenin makuun niin este- kuin kouluvalmennustenkin osalta. Muiden kisaamista katsellessa huomasin, että mulle tuli hinku päästä itsekin kilpailemaan. Tämä on ihan uusi juttu, sillä muistan kirjoittaneeni vielä parikin vuotta sitten siitä, että viihdyn paremmin kisoissa toimihenkilötehtävissä itse kilpasuoritukseen keskittymisen sijaan. Niin se sopivampi hevonen voi tehdä paljon itseluottamukselle!

Jos Ainon kansainvälisten starttien katseleminen herätti kisaamisinnon, niin viimeistään Helsingin kisojen aikaan kaikkien kansainvälisten ratsukoiden verryttelyn ja kisasuoritusten seuraaminen antoi ihan valtavasti motivaatiota keskittyä kunnolla siihen omaan tekemiseen. Näin HIHSin jälkeisellä viikolla olenkin päässyt todella hyvin tallille, sillä ainoastaan tämä torstaipäivä jää väliin ja sekin oman flunssani takia. Eilen olimme estevalmennuksessa, tiistaina kouluvalmennuksessa ja viikonloppuna aion mennä sileätreenin ja puomien lisäksi vaihtelun vuoksi myös maastoon. Ensi viikon maanantaina pääsemme pitkästä aikaa Niclaksen silmien alle, kun körryyttelen traileri perässäni Lohjalle. Toivotaan kohtuullista ajosäätä, mitä tuo ei ainakaan tällä hetkellä ole - ulkona nimittäin sataa lunta ihan kunnolla.

Tässä postauksessa kerron vähän tarkemmin estevalmennuksista, joita olen päässyt kokemaan tämän ja viime viikon aikana. Moni varmasti tietää valmennuskuvioni jo aiemmalta ajalta: sileäpuolella mua on auttanut pitkäaikainen kouluvalmentajani, estepuolella kotivalmentajana on toiminut nyt puolentoista vuoden ajan toinen estevalmentaja. Niclaksen treeneissä olen käynyt aina silloin, kun sille on ollut mahdollisuus ajallisesti tai rahallisesti. Tämä combo on ollut todella toimiva, mutta nyt Macon myötä koen tarvitsevani entistä enemmän apua myös ihan siinä kavaletti- ja perustyöskentelyssä esteillä. Vaikka nyt mua pitkään opettanut estevalmentajani toki teettää todella hyviä tehtäviä ja on saanut muhun ihan valtavasti parempaa rataratsastustaitoa, halusin mukaan yhtälöön vielä yhden ihmisen, jonka opit sopivat kauttaaltaan muidenkin valmentajieni teettämään malliin.



Joskus aikoinaan kirjoitin siitä, että liian monet valmentajat saavat ratsastajan pään helposti sekaisin. Olen edelleen täysin samaa mieltä varsinkin silloin, jos valmentajien tyylit eroavat toisistaan huomattavasti. Tai edes sen verran, että vasta oppeja hakemassa oleva ratsastaja ei enää lopulta tiedä, mihin suuntaan hänen pitäisi omaa ratsastustaan kehittää. Uskalsin kuitenkin lähteä kokeilemaan tätä valmentajakuviota esimerkiksi siksi, että tämä nyt mukaan tullut estevalmentaja on auttanut nykyistä estevalmentajaani ja pitää tunteja myös monille muille henkilöille, jotka käyvät Niclaksen valmennuksissa. Parastahan tässä on se, että mun kouluvalmentaja painottaa juuri samoja asioita kuin estevalmentajani. Esimerkiksi viime viikkoisen estetunnin jälkeen oivalsin ihan eri tavalla asioita, joista kouluvalmentajani oli puhunut jo ties kuinka pitkään. 

Valmennuksissa kyse ei siis ole siitä, etteikö joku valmentaja osaisi tuoda jotain korjattavaa asiaa ilmi. Usein kyse on puhtaasti siitä, että ratsastaja ymmärtää asioita erilaisten tehtävien ja ilmaisujen kautta, jolloin opittua asiaa on helpompi käyttää myös muissa konteksteissa. Eihän ratsastus lopulta ole mitään tähtitiedettä, vaan jokaisen meidän tavoite on päästä pisteeseen, jossa hevonen on ratsastajan apujen välissä ja kuulolla, tehden pyydettävät asiat toivotulla tavalla. Tie tuohon pisteeseen on kuitenkin pitkä ja sinne voi päästä hyvin montaa erilaista reittiä pitkin.

Tämän pienen alustuksen jälkeen pääsenkin itse asiaan eli näihin kahteen menneeseen estevalmennukseen. Viime viikolla aloitimme tämän uuden valmentajan kanssa ihan perustehtävillä, mikä osoittautui ehkä parhaaksi ratsastusharjoitukseksi, mitä olen kuluneen vuoden aikana päässyt toteuttamaan. Alkuverryttelyn jälkeen menimme nimittäin noin kahdeksan metrin voltilla neljää ravipuomia siten, että mun piti tulla kaksi kertaa peräkkäin puomit ja sen jälkeen yhden kierroksen verran niiden ulkopuolelta. Samaa toistettiin aikansa, kunnes vaihdoin suuntaa ja välissä kävelin. Ja sitten taas sama toiseen suuntaan. Välillä puomit korotettiin vinopuomeiksi. Ravien jälkeen väleistä tehtiin laukalle sopivat innarivälit, jolloin puomeja oli enää kolme. Tätäkin vinopuomeilla ja ihan maapuomeilla.



Ensimmäisellä puomien ylityskerralla luulin, että tunti tulisi olemaan meidän osalta ihan katastrofi. Olen laiminlyönyt puomitehtäviä kesän jälkeen oikein urakalla ja Maco ei tuntunut tajuavan, että puomien yli voi ravata hyppäämisen sijaan. Mun piti jatkaa kuitenkin ihan samalla tavalla, antaen hevosen itse katsoa, mihin se jalkansa pistää. Liikaa ei saanut auttaa. Sain noottia seuraavista asioista:
  1. Jalat ovat kauttaaltaan jännittyneet, jolloin yläpohkeen käytön sijaan tulee käytettyä herkemmin kannusta.
  2. Olen liian varovainen ja samalla passiivinen apujeni kanssa, mikä tekee hevosesta hitaan ja huonosti avuille vastaavan.
  3. Pyrin ratsastamaan turhan siististi, enkä uskalla jättää hevosta yksin tekemään virheitä.
Näin listalle kirjoitettuna tuo kuulostaa aika kamalalta, mutta näitä samoja asioita olen kuullut vuodesta toiseen. Tai tuota ensimmäistä en ollut tajunnut itse, vaikka usein mietin, miksi mun on niin hankala käyttää jalkaa kokonaisuutena sen kannuksen käytön sijaan. Mutta toden totta, kun rentoutin jalkani aina lantiosta lähtien, asettui jalka paljon paremmin hevosen kylkiä vasten olematta kuitenkaan puristava ja samalla pääsin käyttämään yläpohjetta ensisijaisena apuna. Hitsi, mikä ero jo pelkästään sillä oli kaikkeen tekemiseen! 



Millä tavalla me sitten lähdimme korjaamaan näitä asioita tuon ympyrätehtävän avulla? Ensimmäinen asia oli se, että mun oli pakko uskaltaa jättää hevonen yksin. En voi kantaa hevosta ja peitellä sen virheitä, koska se tekee mun oman ratsastuksen lopulta mahdottomaksi. Sellaiset hevoset ovat hitaita, koska ne ovat ikään kuin turtuneet siihen, että niitä autetaan jatkuvasti. Ihmisen käsi voi olla niiden viides jalka. Sama oli jo Champin kanssa, vaikka se olikin helposti enemmän tyhjä kuin painava kädelle. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa se, kun hevonen ei taivu kunnolla pohkeen ympäri ja sitä pitäisi käyttää avun läpi saamiseksi. Mun pitää uskaltaa ottaa se riski, että hevonen saattaa vaikkapa siirtyä laukalle korjaukseni takia tai nostaa päänsä taivaisiin, jos asia on sille hankala. Koska näitä virheitä ei voi korjata muuten kuin niitä tekemällä.

Samalla tavoin en saa pelätä myöskään sitä, että omat apuni olisivat liian isoja. Jos hevonen ei kuuntele pidätettä, on oikeasti paljon järkevämpää ottaa se pidäte kerran terävästi ja selvästi kuin jäädä nypläämään pienesti ja huomaamattomasti pitkäksi aikaa. Se siisti ja huomaamaton apu ei nimittäin välttämättä saa mitään aikaiseksi. En tarkoita, että kenenkään pitäisi ratsastaa automaattisesti aggressiivisesti, mutta mietippä omalle kohdallesi: jos hevonen ei kuuntele kevyttä pohkeen puristusta, onko parempi jatkaa puristamista pienesti koko lopputunnin ajan saamatta reaktiota vai kenties kertaalleen käyttää pohjetta isommin. Mun kouluvalmentaja totesikin hyvin, että mun pitää nyt opetella pois pakonomaisesta tarpeesta ratsastaa siististi ja opetella olemaan välillä efektiivisempi apujen kanssa. Siten Maco tulee paljon paremmin avuille, jolloin pystyn ratsastamaan niillä pienillä ja huomaamattomilla avuilla. 

On väärin ajatella, että ratsastajan pitäisi istua hevosen selässä tekemättä mitään, koska juuri sellainen passiivisuus tekee hevosista lopulta todella hitaita. Maailman parhaita koulu- ja esteratsastajia katsoessa huomaa, miten paljon siellä kisaradalla lopulta pitäisi tehdä. Kouluratsastajilla nuo avut ovat hioutuneet todella pieniksi, koska hevoset ovat hyvin avuilla ja vauhti on sen verran hallitumpaa. Esteillä avut saattavat välillä olla todellä näkyviäkin, mutta se ei tarkoita, etteivätkö hevoset olisi hyvin avuilla. Niillä jatkuvilla oikeanaikaisilla avuilla pidetään nimenomaan se hevonen omien apujen välissä, jotta se pystyy kääntymään 160cm pystyn jälkeen jo seuraavassa askeleessa täyskäännöksen tai lähestyä saman kokoista okseria valtavassa laukassa ennen maalilinjaa. 



Linkki videoon (ääniraidallinen estevalmennusvideo).

Mitä konkreettista me sitten korjattiin mun ja Macon tekemisessä heti ensimmäisellä valmennuskerralla? Suurin oivallus mulle lähti kääntämisestä, joka on ollut meille hankalaa. Monesti on käynyt niin, että Maco tuntuu jäävän kaarteissa todella pitkäksi ja purevan samalla silloin tällöin kiinni kuolaimeen. Vaikka yritän kääntää ulko-avuilla ja samalla jarruttaa, kiihtyy vauhti siitä huolimatta ja käännös ei vain yksinkertaisesti onnistu sulavasti. Nyt mut laitettiin tekemään ympyrät, voltit ja kaikki kääntyminen siten, etten saanut jäädä yhtään passiiviseksi, vaan mun piti ajatella jokaisella askeleella hevosta irti ja ylös ohjalta. Maco ei saanut painaa kuolaimen alle tai lavoilleen, eikä nojata kuolaimeen, vaan ulko-ohjan tuli tehdä jokaisella askeleella pidäte ja kääntävä apu. Sen ei tarvinnut todellakaan olla iso, sillä ai jestas, millainen ero hevosen kääntymisessä oli! Se ei enää nojannut kädelle, saati tarttunut kuolaimeen kiinni.

Koska kropan läpi rehellisesti taipuminen on Macolle haastavaa, tuli mun auttaa hevosta ympyrällä tietyissä asioissa. En saanut kantaa sitä, mutta mun tuli esimerkiksi tehdä oikeasti pienempää ympyrää puomeja lähestyttäessä, jotta Maco joutui oikeasti taipumaan kyljensä läpi. Samalla pystyin työstämään hevosta esimerkiksi viemällä sen takaosaa hivenen ulos. Tämä ei ollut iso poikitus, vaan pikemminkin ajatus hevosen sisätakajalasta kohti ulko-ohjaa, mutta se teki heti suuren eron siihen, miten Maco käytti kroppaansa. Pieniä muutoksia, isoja vaikutuksia.

Samaa ideaa jatkoimme toisellekin tunnille, joskin ihan eri tehtävien kanssa. Koska tässäkin alkaa olla jo melkoisesti tekstiä, jätän tarkemman selittämisen toisen tunnin osalta sikseen. Sen sijaan voitte katsoa tuota ääniraidalliselta videolta, jossa on hieman enemmän selitettynä toisen tunnin antimista. Siinäkään ei valitettavasti ole kaikkea, mitä olisin halunnut sanoa, mutta eiköhän sen aika ole sitten seuraavassa postauksessa! Nyt rupean nukkumaan, sillä odottelin tuota videota ladatessani hetken kirjaa lukien ja nukahdin siihen. Takaisin vällyjen väliin siis!

Oletko sä saanut joskus ahaa-elämyksiä joltain valmentajalta siten, että
olet pystynyt hyödyntämään niitä muidenkin valmentajien oppeihin? :)
Lue lisää Read More »

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä