lauantai 26. tammikuuta 2019

#1043: Uusi vuosi, uudet suunnitelmat

Joskus tuntuu siltä, että vuorokaudesta toden teolla loppuu tunnit kesken. Alkuvuosi on ollut melkoista haipakkaa, sillä uusi työ on verottanut osansa jatkuvalla uuden oppimisella, yliopistolle on jälleen kipitetty ahkerasti valmistuminen silmissä kiiltäen ja Macokin on palannut normaaliin treeniin, joka osaltaan vie aikaa siihen puolen tunnin kävelytykseen tai kevyeeseen ratsastukseen verraten. Kun mukaan ujuttaa vielä ihmissuhteiden ylläpidon, normaalit arkityöt kotona ja ihan sen yleisen liikunnan, on paketti aikalailla kasassa. 

Siihen päälle olen ollut viime aikoina melko työllistetty sosiaalisen median puolelta, vaikka blogiin tai muihinkaan kanaviin ei ole tullut materiaalia niinkään tuotettua. On tullut luvattua osallistua puhujaksi erääseen tapahtumaan, annettua haastatteluja eri suuntiin ja tietysti kuvattua materiaalia ihan normaalista hevosarjesta tulevaisuutta varten. Tosi kivoja juttuja, joista olen äärimmäisen kiitollinen ja innoissani - mutta samalla ne osaltaan työllistävät ja vievät aikaa muulta tekemiseltä. Tämä siis pienenä alustuksena siihen, miksei blogissa ole ollut elämää pariin viikkoon, ja toisaalta miksi samanlainen hiljaisempi elämänrytmi saattanee jatkua vielä helmikuun ajan. Kuten joskus olenkin sanonut, pyrin panostamaan tekemisiini täysillä ja jos se tarkoittaa jostakin vähentämistä, on blogi ja sosiaalinen media aina ensimmäinen kärsijä. Mutta ei anneta sen häiritä! Nyt on lauantai ja luvassa todella ihana päivä tallilla pulkkaratsastuksen ja kavalettivalmennuksen parissa, unohtamatta huippuja tallikavereita. Siispä hymy huulille ja nopeat päivitykset tänne ennen kuin suuntaan kulkuni lumiseen luontoon.

Paljon olisi kerrottavaa, kuten arvata saattaa. Maco on tosiaan palannut ihan normaaliin elämänrytmiin, joskin varsinaiset isommat esteet saavat vielä odottaa helmikuun alkuun. Niin, parin viikon päästä meillä on virallisesti lupa tehdä taas kaikkea ihan normaalia. Marraskuussa, kun eläinlääkäri suositteli kahden kuukauden hyppylomaa ja laukkapainotteista työskentelyä, tuntui ajatus normaalista treenistä luonnollisesti todella kaukaiselta. Aika menee kuitenkin tuttuun tapaan todella nopeasti, eikä tässä kahden kuukauden aikana ole tarvinnut juuri pohtia tarkemmin sitä, milloin pääsemme jälleen tekemään sitä, mistä me molemmat pidämme eniten. Kevään suhteen ajatukset ovat aikalailla selkeät, mutta toki kaikki voi muuttua, kuten elämässä yleensäkin. Haluan ajatella tulevaisuuden mahdollisuutena, mutta pitää tietysti realiteetin mukana: jos Maco ei syystä tai toisesta tuntuisi esimerkiksi syksyllä hyvältä, pitää miettiä vakavasti, kannattaako hevosen hoitoihin laittaa tuhansia euroja rahaa peräjälkeen vai olisiko sen paikka taivaslaitumilla. Vaikka tuo kuulostaa ikävältä ajatukselta, ei elämä kaadu siihen, ettei mukana olisi se itselle rakas ja tärkeä hevonen. Aina sitä keksii muuta: vaikka sitten aloittaa kirjoittamaan väitöskirjaa tai ostaa joskus uuden hevosen, jos siltä tuntuu ja resurssit sen sallivat.

Muutamia kuvia tältä viikolta, kun menimme puomeja ja kavaletteja ensimmäistä kertaa :)


Ilmeestä varmasti näkee, miten iloinen olin!

Nyt ei kuitenkaan ole syytä maalailla piruja seinille, vaan nauttia hetkestä ja elää täysillä. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, ettei Maco ole tuntunut sitten viime talven näin hyvältä sileällä kuin nyt. Enkä tarkoita ratsastettavuutta, vaan yleisesti sen liikkumista ja jollain tavalla myös tasaisuutta. Raviin on löytynyt joustoa, mikä tuntui kadonneen syksyllä varmastikin juuri siksi, ettei ruuna ollut täydessä iskussa. Ja jotta kukaan ei tulkitse väärin, en missään nimessä myöskään väitä, että Maco olisi yhtäkkiä muuttunut liikeihmeeksi ja tulisi liitelemään valkoisten aitojen sisällä tulevalla kaudella napsien 60 prosentin tuloksia vaativista luokista. Ehei, siitä ei tule kouluhevosta tekemälläkään, siitä pitää huolen jo ihan sen melova liike ravissa - joka osaltaan rasittaa sen kroppaa. Mutta näin estehevosen käyttöikää ajatellen olemme menossa oikeaan suuntaan, jossa on löydetty jonkinlainen tasapaino sopivan treenin, levon, ylläpitävän hoidon ja ruokinnan suhteen.

Macon normaali arki koostuu nykyään pitkälti noin kolmesta kunnon ratsastuksesta viikossa, jonka lisäksi se saa maastoilla, kävellä käsikävelyssä ja olla toisinaan juoksutettavana. Käsikävelyä tulee tehtyä pääosin Macon hoitajan Idan toimesta, joka on korvaamaton apu arkeemme ihan jo siksi, että voin luottaa häneen täydellä sydämelläni. Pyrin järjestämään ratsastuksen rytmityksen siten, että Maco liikkuu ratsain sileällä, hypäten tai maastossa kahdesta kolmeen päivään putkeen, jonka jälkeen sillä on aina yksi kävelypäivä maastakäsin. Tuona päivänä voi olla mukana kevyt juoksutus tai maastoilua, mutta päivä on kuitenkin pääosin aina satulaton. Tällä rytmillä ruuna on tuntunut oikeinkin hyvältä ja motivoituneelta, sillä se on tapaus, jota ei kannata prässätä liikaa ja varsinkaan turhaan. Tiedättehän, se keski-ikäinen mies, joka mieluummin makaisi sohvalla nauttien sitä hampurilaisateriaa tv:n edessä... ;)

Ratsastuksen lisäksi Maco joutuu joka päivä tekemään venytykset porkkanoiden avulla. Siitä onkin tullut ihan haka ja samalla todella perso noille herkuille. Hauskinta on, miten se tarjoaa itsenäisesti esimerkiksi kumartamista laittamalla toisen jalkansa koukkuun ja toisen suoraksi. On se vaan fiksu! Tuon opettaisi helposti tekemään mitä vain namien perässä, vaikka kiipeämään sinne kuuluisaan puuhunkin. Yhtä lailla tärkeää on säännöllinen hieronta, josta vastaa meidän luottohierojamme Marko. Hän on ihan velho, sillä hän antoi samansuuntaiset diagnoosit Macon kipeistä kohdista jo ennen eläinlääkärin tsekkausta syksyllä. Juuri viime viikolla olleen hierontakerran jälkeen kuulin hyviä uutisia siitä, että Maco on jo lihaksistostaan paremman tuntuinen kuin viime vuoden lopussa, joten selvästi tehdyt hoidot ja toivottavasti sopivanlainen ratsastus on auttanut asiaan. Kuulemma siitä tulee vielä hyvä, kunhan päästään kunnolla ratsastamaan ja sitä kautta saadaan hevonen oikeaan asentoon eli juuri sinne takaosansa päälle, kuitenkaan lyhentämättä liikaa.




Maco ja Macon hoitaja Ida <3

Nyt vuoden vaihduttua ja takaisin treeniin palatessamme olen joutunut miettimään valmennuskuvioitakin uusiksi, sillä meidän pitkäaikainen ja erittäin sopivaksi todettu estevalmentajamme lähtee talvea pakoon muutaman oppilaansa kanssa Espanjaan. En koe olevani tarpeeksi taitava tekemään pohjatyötä Macon kanssa itsenäisesti, joten kontaktoin erästä erittäin kokenutta MM-kisoissa hypännyttä ja jopa maailmancupeissakin sijoittunutta ratsastajaa, jonka kanssa olemme sopineet valmennuskuvioista. Tiedän hänen olevan todella tarkka ja vaativa valmentaja, joka vaatii ratsastajaa sitoutumaan tekemiseen sataprosenttisesti. Olen tästä innoissani, sillä uskon saavani ihan erilaista ajattelua, järjestelmällisyyttä ja tavoitteellisuutta omaan ratsastukseeni. Ja vaikken taitava ratsastaja olekaan, uskon olevani hyvä oppilas ihan vain siksi, että haluan sitoutua tekemiseen sataprosenttisesti. 

Sellaisia ajatuksia tähän kohtaan viikonloppua! Mulla olisi paljon kerrottavaa esimerkiksi siitä, miten olen päässyt ratsastamaan viisivuotiaaksi kääntyneellä Dumlella oppien valtavasti uutta ajattelua nuorten hevosten kanssa olemisesta tai ihan vaikka siitä, miten arki on rullannut tallilla - tai miten ensimmäiset hypyt Macon kanssa sujuivat. Mutta valitettavasti yhden postauksen tekstimäärä on siltä osin rajallinen, ettei kaikkea kannata purkaa yhteen tekstiin. Yritän kuitenkin ennättää kirjoitella teille vielä viikonlopun aikana lisää kuulumisia, kun niitä on nyt pyydelty oikein urakalla muiden sosiaalisen median kanavien kautta. Nyt lähden kuitenkin valmistamaan aamupuuroa ja paistamaan kanaa iltapäivää varten, jotta pystyn nauttimaan tallilla pulkkaratsastuksen jälkeen jotain välipalaa ennen alkuillan valmennusta. Illalla ajattelin pulahtaa uimaan matkaa, sillä Helsinkiä hellii hirmupakkaset seuraavien parin päivän ajan. Huomenna maastoillaan - sanokaa mun sanoneen!

Ihanaa viikonloppua - tee jotain, mistä todella nautit! :)
Lue lisää

tiistai 15. tammikuuta 2019

#1042: Hevosentuoksuinen viikonloppu

Toimistoaikoihin työskentelevän ihmisen elämä rytmittyy usein kolmeen osaan: arkeen, viikonloppuihin ja lomaan. Koska lomia on suhteellisen vähänlaisesti, pyörii ainakin allekirjoittaneen tekeminen pitkälti siis arjen ja viikonloppujen ympärillä. Hyvin pelkistetysti se tarkoittaa sitä, että maanantaista perjantaihin istun päivät työpaikalla milloin missäkin päin Helsinkiä tai muuta Suomea siten, että tallille ja muiden harrastusten tai kavereiden pariin ehtii korkeintaan kello kolmen jälkeen - toisinaan ei ollenkaan. Viikonloput sen sijaan ovat varsinkin näin talviaikaan varsin vapaita, kun kisoja tai muita pakollisia menoja tuntuu olevan vähemmän. Silloin on siis toden teolla aikaa tehdä juuri sitä mitä kulloinkin parhaaksi näkee.

Ei liene tarpeen sanoa, että moni meistä hevosihmisistä haluaa käyttää vapaa-aikansa tallilla rakkaiden nelijalkaisten parissa. Niin kävi myös mulla, vaikka perjantaina pohdinkin ääneen sitä, miten mulla oli kerrankin viikonlopun osalta täysin tyhjä kalenteri tallireissuja lukuunottamatta. Viime viikolla tuli nukuttua ihan liian vähän viitenä yönä putkeen, joten nukahdin perjantaina käytännössä ennen kuin ehdin edes ajatella katsovani esimerkiksi jotakin hyvää elokuvaa illan päätteeksi. Univelat kuittaantuivat mukavasti yhdentoista tunnin yöunilla, jonka jälkeen olo oli yhtä pirteä kuin nuorella varsalla, joka laukkailee vihreällä niityllä perhosia jahdaten. Ei yhtään pöllömpi tapa aloittaa viikonloppu!

Hyvin pitkien ja levollisten yöunien jälkeen oli mukavaa syödä aamupala rauhakseltaan ja käydä kolaamassa pihamaata lumen peitosta. Enpä muistanut, miten tuokin harrastus käy urheilusta: tunnin lunta työnneltyäni oli selkä ihan märkänä hiestä, eikä kädetkään olleet välttyneet rakoilta. Mutta kivaa se oli siitäkin huolimatta, että lumi oli painunut varsin ikävästi kasaan ja saanut jo kertaalleen uudelleen jäätyneen pinnan tehden hommasta entistäkin raskaampaa. Sää oli kuitenkin kuin morsian konsanaan, eikä siinä musiikkia kuunnellessa ja iloisesti laulellessa voinut toivoa parempaa aktiviteettia siihen hetkeen. Tallillekin oli kiva lähteä, kun aamu oli aloitettu jonkinlaisella hyötyliikunnalla.

Kamalasti puhelinkuvia nyt tässä postauksessa! Tässä me Macon kanssa nautitaan lauantaista :)




Tallille päästyäni kello lähenteli kahta. Kävin heti ensi alkuun seuraamassa tovin verran Hauke Lutherin valmennuksia nyt, kun tämä saksalainen huippuvalmentaja sattui olemaan tallilla juuri samaan aikaan jakamassa oppejaan suomalaisille esteratsastajille. Hauke käy Stable Novassa noin kerran kuukaudessa aina kahden päivän ajan, joten noita valmennuksia pääsee halutessaan seuraamaan ihan säännöllisesti vaikka ulkopuolisetkin. Kauhean kauan en kuitenkaan maneesissa viihtynyt, sillä sää toden teolla houkutteli ulos. Siispä nappasin Macon karsinastaan kulkusuuntana maastoreitit, jonne lähdimme kävelemään ihan jalkaisin nauttien tammikuisesta auringonpaisteesta. Maco on aivan mainio kävelykaveri, joskin sen puuhakkuus on joskus kovin rasittavaa. Lauantaina meidän lenkin suurimmat ansiot Macon mielestä olivat ehdottomasti naapuritallin hevosien ihmettely ja lumen alta löydettävät heinänkorret. Kuten ruunan ulkomuodosta näkee, on se suorastaan nälkiintynyt ja tarvitsee siksi kaiken ylimääräisen ja saatavilla olevan ravinnon, vaikka sitten sieltä hangesta kaivettuna (ja jottei kukaan ottanut tätä tosissaan, painotan kyseisen virkkeen olevan huumoria - kutsummehan Macoa tallilla FätiMakkaraksi sen lihapullamaisen olomuodon vuoksi).

Hyvässä säässä ulkoilu tuo hymyn ihan kenen tahansa huulille. Kun päivälenkkimme oli ohitse, talutin ruunan takaisin talliin ja lähdin itse kävelemään parinsadan metrin päässä olevalle naapuritallillemme, jossa autoin kaveriani hänen hevostensa liikutuksessa. Tai tarkemmin ottaen en tokikaan kiivennyt itse ratsujen kyytiin, vaan toimin groomina hoitaen aina edellisen hevosen poislaiton ja seuraavan kuntoolaiton kävelytyksineen, jotta ratsastus sujui ratsastajalta aikataulussa. Groomina toimiminen oli kyllä mukavaa vaihtelua, vaikken sitä toki työkseni tai edes kovin säännöllisesti jaksaisi ihan hyvää hyvyyttäni tehdä. Tulee ihan nuoruusajat mieleen, sillä tuotahan se työ Belgiassa ja Hollannissa pitkälti oli! 



Lauantain päiväkävelyn saldona oli luminen turpa ja itseensä tyytyväinen hevonen.
Harmaata! Yksi groomattavista hevosista oli tämä tamma, väritykseltään kuin Maco :)
Vaan on se oma harmaa silti paras ♥

Jos jotain osaan, niin olla tehokas ja aikaansaava tuollaisissa tilanteissa. Siispä olin tyytyväinen lopputulokseen, kun ehdin kävelyttämään seuraavaa hevosta maneesiin ennen edellisen lopetusta tai kun kerkesin jaksottamaan jonkun hevosen kylmäyksen siten, että ehdin samalla harjaamaan toisen ja varustamaan sen kuntoon putsaten samalla edellisen varusteita. Ja kun kaikki varusteet olivat putsattuna paikoillaan, loimet kaapeissa ja hevoset karsinoissa ennen kuin aikaraja tuli vastaan, olin salaa ylpeä siitä, että olin voinut olla avuksi edes tuon verran. Eivät ne kaikki organisoitumistaidot ole menneet hukkaan sieltä ajoilta, kun maailman huiput käskyttivät tekemään asiat ripeästi ja järkevästi. Vaikka silloin se saattoikin tuntua ajoittain turhalta nalkuttamiselta. Mikäpä ei teinin mielestä olisi tuntunut ;)

Vaan eipä se tekeminen loppunut lauantain osalta tuohon, sillä olimme sopineet Macon hoitajan Idan kanssa ratsastusharjoitteita vielä illan päätteeksi Stable Novaan. Lähdinkin siis kuuden jälkeen takaisin Macon kotitallille, jossa tein ruunalle puuron valmiiksi ja aloitin jo sen kuntoonlaiton Idan liittyessä hetken kuluttua seuraamme. Yhdessä puuhastellen ruuna pääsi nauttimaan oikein tuplahuomiosta, mikä ei ollut sen mielestä yhtään hullumpi tilanne. Seitsemän aikoihin olimme maneesissa vähän normaalista poikkeavalla järjestelyllä, sillä satulassa istui mun sijaan Ida tarkoituksenaan kokeilla Macolla ratsastamista ensimmäistä kertaa ihan kunnolla. Aiemmin hän on toki kävellyt Macoa selästä käsin, mutta varsinaista ratsastusta ei ole tapahtunut, sillä haluan olla näissä tilanteissa itse paikalla Macon kiltteydestä huolimatta. Uusia haasteita siis Idalle!

Olin oikein iloinen siitä, miten kivasti parivaljakolla menikään. Ida on tottunut ratsastamaan pienemmillä hevosilla ja poneilla, joten ison hevosen kyytiin kipuaminen on aina oma juttunsa. Lisänä on tietysti jännitysmomentti, kun ratsastaa uudella hevosella ensimmäistä kertaa. Macoon Ida on toki saanut tutustua jo kohta parin kuukauden ajan, mutta onhan tilanne toki erilainen, kun hevosella pitäisikin mennä käynnin sijasta vähän reippaammin eteen. Turha oli kuitenkaan jännittää, sillä kaikki meni paremmin kuin hyvin ja ratsastuksesta taisi nauttia niin Maco kuin Idakin. Maco on siitä mahtava tyyppi, että kokeneemman ratsastajan alla se osaa olla herkkä ja reaktiivinenkin, mutta aremman tai kokemattomamman ratsastajan kanssa se ottaa selvästi varovaisemmin. Toki se on myös tottunut tietynlaiseen tapaan toimia, joten se ei välttämättä aina ymmärrä, mitä siltä halutaan, jos ratsastaja jää puristamaan vaikkapa polvella pyytäessään hevosta eteen. Ihan samalla tavalla, jos meikäläinen yrittää saada säkää ylös sallien kuitenkin samalla hevosen nojaavan kädelle. Ikuisia ongelmia, joista pitäisi vain yrittää päästä eroon.

Yksi groomattava lisää: 4v ori, tällä kertaa ruskeana.
Maco ja hoitaja Ida ♥

"Pakkohan sieltä on löytyä ruokaa?!"

Mutta olen kyllä niin kiitollinen ja iloinen noin ihanasta hoitajasta, joka on meidän tiimiin löytynyt! Ida on ihan huippu, ja sen ovat huomioineet myös muut meidän tallilaiset. Macokin tykkää, kun sillä on yksi lisäkäsipari paijaamassa ja antamassa herkkuja. Ida tekee kaiken niin tunnollisesti ja juuri mun ohjeiden mukaan ollen kuitenkin maalaisjärkinen ja oma-aloitteinen, etten kyllä toivoisi parempaa lisää helpottamaan hevosenomistajan arkea. 

Tallipäivä loppui lauantaina vasta pitkälti yhdeksän jälkeen. Naureskelin itsekseni, miten voikin olla ihmisellä vähän sisältöä elämässään, kun perjantainakin tuli vietettyä tallilla aikaa iltamyöhäisellä. Meitä oli perjantaina tallilla vielä kymmenen aikaan aika iso porukka normaaliin verraten, emmekä osanneet edes sanoa, mitä perjantai-iltaisin voisi tehdä toisin. Tallillahan sitä ollaan, tietysti! Ja hyvä niin.

Lauantaista jäi hymy huulille jo ihan säänkin vuoksi, mutta viikonlopun kruunasi ehdottomasti sunnuntai viiden tallin ja kolmen hevosen ratsastuksen osalta. Vai miltä kuulostaisi kunnon matkailu, jonka reitti menee kutakuinkin näin: Eriksnäsin ratsastuskeskus - Tiipii-talli - Stable Nova - Kytäjän kartano - Stable Nova - Stable Chablis. Ja ennen kaikkea hevoset, joiden selkään pääsin kipuamaan: Dumle, Maco ja Penno. Mutta näistä lisää ihan omassa postauksessaan, sillä tuo 11 tunnin tallipäivä ei valitettavasti mahdu enää tähän postaukseen. Jatketaan siis juttua taas myöhemmin tällä viikolla!

Oletko sä päässyt viettämään tallipäiviä oikein pitkän kaavan mukaan lähiaikoina? :)
Lue lisää

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

#1041: Ajatuksia nettikommentoinnista

Kuvien ystäviä on hemmoteltu viime postauksissa Rositan ottamilla kuvilla Macosta varsin talvisissa maisemissa, joten tähän väliin voidaan antaa videoiden kannattajilla oma areenansa. Julkaisin aiemmin tässä kuussa muutaman videon, jotka eivät vielä ole päätyneet blogin puolelle. Korjataan tilanne ja otetaan katsaus hieman taaksepäin!

Ensimmäinen video kertoo päivästä, kun olimme tallilla juurikin näiden talvisten kuvien ottohetkellä Rositan kanssa. Video oli tarkemmin ottaen varsinainen tallivideopostaus, sillä kuvailimme paikan päältä yhtä jos toista sen kummemmin asiaa miettimättä. Varsinaista ratsastamista ei videolla näy, sillä tuona päivänä Maco sai tyytyä kevyempään oleskeluun muun tekemisen ohella. Videolla on kuitenkin yleistä tunnelmaa, höpöttelyä ja tallilla oleskelua senkin edestä. On aina mukavaa saada tallille mukaan kavereita, joiden kanssa voi hyvillä mielin vaihtaa kuulumisia tai vain parantaa maailmaa jutustelemalla niitä näitä. Vai voiko joku väittää muuta?



Rositan kuvauspäivä (linkki videopostaukseen)


Ihan tavallinen perjantai (linkki MyDayhyn)

Toinen video onkin vähän tuoreempi, sillä se on kuvattu vain noin viikko sitten ihan tavallisesta perjantaipäivästä. Tarkoituksenani oli kuvata MyDay työpäivästä, tallilta ja illan menoista, mutta menojen peruunnuttua päädyinkin viettämään tallilla aikaa ihan kunnolla iltamyöhään saakka. Näin ollen Macon kanssa tuli puuhasteltua vaikke mitä ylimääräistä ja vietettyä aikaa ilman kelloon katsomista. Mikäs sen rentouttavampaa! Samalla innostuin juttelemaan videolle hieman enemmän ajatuksistani nettikommentointiin liittyen. Jos siis kiinnostaa, mitä mieltä olen esimerkiksi siitä, jos joku vihjailee aiheetta jonkun kiertävän veroja tai arvostelee muiden tapoja huolehtia hevosen hyvinvoinnista, suosittelen katsomaan tämän videon loppuun asti. Ei kuitenkaan mitään vakavamielistä, sillä eihän tuo aiheenakaan ole lopulta sen kummallisempi. Mielipiteitä mahtuu maailmaan, ja niinhän sen kuuluukin olla! On hienoa, että meillä on niin paljon mahdollisuuksia toteuttaa itseämme elämässä ja myös täällä sosiaalisessa mediassa. Jokainen valitsee sen tyylin, jolla haluaa itsestään viestiä - nimellä tai anonyymisti.

Tässä postauksessa ei sen enempää tekstille aikaa tuhlata, vaan keskitytään liikkuvan kuvan ihmeelliseen maailmaan. Tulevalla viikolla on luvassa paljon kaikkea kivaa, sillä tallipäiviin sisältyy paitsi sitä hauskanpitoa ja treenaamista, myös esimerkiksi Niclas Aromaan valmennusten seuraamista ja niiden kanssa auttelemista. Tiedä sitten, josko innostuisin kirjoittamaan näistä treeneistä tarkemmin ajatuksia myös tänne bloginkin puolelle. Miltä kuulostaisi?

Vietä ihan mahtava sunnuntai! :)
Lue lisää

torstai 10. tammikuuta 2019

#1040: Kolme ohjetta parempaan ratsastamiseen

Tammikuun alku tarkoitti sitä, että pääsin laskemaan päiviä päässäni hetkeen, jolloin olisimme jälleen Macon kanssa niin sanotusti normaalissa treenivaiheessa. Vaikka rennot hetket ihan selästäkin käsin tekevät välillä hyvää, menee homma ainakin omalta osaltani helposti ihan pelkäksi haahuiluksi, jos tuo olotila on päällä liian kauan. Tiedättehän: sitten, kun sitä ratsastusta pitäisi oikeasti jo alkaa tekemään ajatuksella, ei omasta niskasta olekaan niin helppoa napata kiinni. Ratsastaja lipsuu ja antaa hevosen levähtää liian pitkäksi. Tai ei oikeastaan edes anna, sillä jo se pyytäminen tai vaatiminenkin on unohtunut.

Haahuileminen alkaisi pikkuhiljaa riittämään. Tiistaina istahdin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Macon selkään siten, että ratsastuksen lopputulos oli jollain tavalla säntillinen. Olen toki yrittänyt tehdä avoja, väistöjä, siirtymisiä ja vaikka mitä muuta sillä ajatuksella, että ruuna tulisi paremmin avuille ja työskentelisi rehellisesti. Se ei vain auta, jos pääajatus on sieltä taustalta hukassa. Onnekseni tallikaverini sattui maneesiin samanaikaisesti ja muistutti muutamasta varsin tärkeästä ja yksinkertaisesta asiasta. 

Kaikki upeat kuvat c. Rosita Dahlberg, kiitos!



  1. ÄLÄ JAHTAA HEVOSTA
    Hevosen on pakko mennä eteenpäin ilman, että sitä jahdataan jokaisella askeleella. Mikään ei turruta hevosta apuihin niin hyvin kuin tilanne, jossa ratsastaja tiedostamattaan pyytää ratsuaan eteenpäin joko istunnalla tai vaikkapa niillä kantapäillä lähes jokaisella askeleella. Jalan pitäisi pystyä olemaan aivan rentona ja hiljaa hevosen kylkiä vasten, jopa hieman irti. Ainakin niin, että jalat irrottamalla hevonen ei suinkaan hidasta vauhtia, vaan jopa ottaa sen eteenpäinvievänä apuna.

    Jalkaa saa ja pitää käyttää. Se ei kuitenkaan saa olla jatkuva apu: jos hevonen ei reagoi jalkaan pienestä avusta, käytetään apu kerran kunnolla, jonka jälkeen jalka on taas aivan hiljaa. Lopputulos ei varmasti synny hetkessä, mutta jo yhden ratsastuksen aikana huomaa eron hevosen reaktioissa. Ratsastuksesta tulee lopulta paljon helpompaa, kun hevosellakin on aikaa suorittaa.
  2. ÄLÄ KANNA HEVOSTA
    Sitä hevosta ei myöskään tarvitse kantaa ja toimia samalla niin sanotusti viidentenä jalkana. Ratsujen pitäisi pystyä liikkumaan oman takaosansa päällä olematta etupainoisia ja aiheuttamatta ratsastajalleen käsikramppeja nojatessaan koko painollaan kädelle. Vähän liioitellusti ilmaistuna, mutta kuitenkin.

    Hevoset, ainakin Maco, ovat ihan mahdottoman hyviä käyttämään tilaisuuksia hyväkseen. Jos jään kantamaan kädellä ja jalalla, ei Maco varmasti jätä tilaisuuttaan hyödyntämättä. Se on fiksu ja vähän mukavuudenhaluinen, mutta todella reilu: tekee juuri sen, mitä ratsastaja osaa ja tajuaa pyytää. Ja kun siihen onnistumisen tunteeseen uppoutuu vahingossa liian pitkäksi aikaa unohtaen samalla varsinaisen ratsastuksen, kostautuu se heti sillä, että pakka levähtää uudelleen kasaan. Tuttu juttu!
  3. ISTUNTA KUNTOON
    "Sun alaselkä on suorassa, mutta yläselkä jää vähän turhan pyöreäksi." Niin, ne kuuluisat hartiat ja ryhti! Se huono puoli mukavissa työtuoleissa ja sata kilometriä päivittäin autossa viettämisestä on, että hartianseutu unohtuu usein ryhdittömäksi. Selkä saattaa olla suorassa, mutta hartiat edessä. Ei hyvä juttu ratsastuksen kannalta, mutta vielä huonompi tulevaisuuden terveyttä ajatellen. En halua olla tilanteessa, jossa poden nelikymppisenä nikamien ahtaumaa vain siksi, etten nuorempana tajunnut tai viitsinyt kiinnittää huomiota siihen, missä asennoissa työskentelen.

    Istunta vaikuttaa hevoseen ihan valtavasti. Jos puristan reidellä tai polvella, toimii hevonen pyynnön mukaisesti. Sama pätee ylävartaloon ja lantion alueeseen. Jos en istu suorassa ja ryhdikkäänä, on hevosen entistä helpompi valua kulkemaan alamäkeen. Miksi? Koska tällöin oma lantioni on paljon vaikeampaa pitää asennossa, joka ajattelee hevostakin ylämäkeen. En osaa selittää, missä asennossa lantion pitäisi olla, mutta eron tuntee ihan selvästi sen tietäessään. Jos lantion asennon vaikutus ratsastukseen on sulle vielä tuntemattomampaa aluetta ja tiedät jonkun, joka osaa sen sinulle neuvoa ihan konkreettisesti näyttämällä (esimerkiksi siten, että kädestä pitäen avustaa hevosen selässä istuessa lantion oikeaan asentoon jonkun CR- tai muun istuntapainotteisen opettajan neuvoin), suosittelen lämpimästi! Siinä tulee nopeasti aika isokin ahaa-elämys.




Nämä kolme asiaa jäivät päällimmäisenä mieleen tiistain ratsastustuokiosta. Macokin joutui töihin, vaikkei varsinaisesti pitkäaikaisesti - ehkä se joutui ajattelemaan, sillä korvantaustat hikosivat ihan kunnolla. Samaa ajatustyötä jatketaan tulevillakin ratsastuskerroilla, ja pääsemme toivottavasti soveltamaan tätä samaa myös puomeille ja kavaleteille tulevien viikkojen aikana ennen hyppäämiseen palaamista. 

Ensin kuitenkin odotetaan, että Tuhkimo saa kenkänsä takaisin. Maco oli nimittäin onnistunut pudottamaan toisen etukenkänsä jonnekin matkan varrelle tämän päivän aikana, ja sain tallilta soiton Macon hoitajan Idan huomatessa jonkin oleellisen puuttuneen. Eikun kengittäjälle lisää hommia! Treenejä jatketaan toivottavasti huomenna, jos vaan tähdet ovat kengittäjän aikataulujen suhteen kohdillaan. Muussa tapauksessa odotellaan tuleviin päiviin. Mikäs tässä kiire, valmiissa maailmassa.

Tunnustatko jääväsi itsekin joskus haahuilemaan ratsastamisen sijasta? :)
Lue lisää

maanantai 7. tammikuuta 2019

#1039: Henki salpautuu

Onni on, että maailma on täynnä lahjakkaita ihmisiä. Lahjakkuutta on toki monenlaista, mutta erityisen onnellinen olen visuaalisesti lahjakkaista ihmisistä, jotka ovat kaiken lisäksi osana lähipiiriäni. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat toteuttaa visioitaan kuvan tai videon voimalla. Joku joskus totesi, ettei hyvä kamera tee kuvaajaa: sen kameran pitelemisen lisäksi on osattava ajatella kokonaisuutta aina sommittelusta kuvanmuokkaukseen. Ei riitä, että kuvattava kohde osuu kuvan keskelle.

Ja jos tilanteen voi vielä viedä astetta paremmaksi, on pakko iloita niistä lahjakkaista lähipiiriläisistä, jotka ovat eläin- tai hevosihmisiä. On ihan eri asia ottaa kuvia ihmisistä, saati esimerkiksi maisemista - vaikka toki sekin taitoa ja luovuutta vaatii. Hevoskuvauksessa on kuitenkin aina se oma suolansa, kuten kaikessa eläin- tai lapsikuvauksessa. Liikkuvia osia on normaalia enemmän, emmekä koskaan voi määrätä täysin sitä, miten kuvattava kohde käyttäytyy tai tilanteeseen reagoi. On siis elettävä hetkessä. Ja oltava nopea, kadottamatta sitä taiteellisuutta. 

Blogia kirjoittaessani olen saanut tutustua valtavan ihaniin ihmisiin, jotka ovat toinen toistaan taitavampia valokuvaajia ja sisällöntuottajia. Kuvia on tullut otettua milloin ratsastuksesta, milloin poseeraten. Talvella ja kesällä. Hyvin tavallisia fiilistelykuvia, mutta myös pidemmälle mietittyjä otoksia, joissa hevonen on suorastaan satumaisessa ympäristössä jo ihan kuvanmuokkauksen puolesta. Harvemmin sitä tajuaa, miten paljon elämää hevosten kanssa onkaan tullut ikuistettua juuri sosiaalisen median käyttötarkoituksia varten. Ja se on yksi erittäin iso plussa blogin pitämisessä. En nimittäin usko, että olisin todella muuten päätynyt niin monesti kameran eteen hevosteni kanssa. Näitä tilanteita on ihana muistella jälkikäteen. Monia rakkaita muistoja, jotka ovat elävästi mielessä siitäkin huolimatta, että niistä on kulunut toisinaan pitkäkin aika. Kuvien ja videoiden kautta tilanteita voi helposti elää hyvinkin aidosti uudelleen.

Vaikka menneeseen ei kannata jäädä kiinni, olen silti äärimmäisen otettu joka ikinen kerta saadessani nähdä valmiita kuvia eri kuvaustilanteista, joissa Maco tai joku muu ratsastamani hevonen on ollut kuvattavana. Kuvat merkitsevät ainakin mulle paljon, kuten ehkä arvata saattaakin. Joskus haluaisin teettää jonkun kuvan mustavalkoisena asuntoni seinälle isona tauluna, ihan vain sisustuselementtinä. En mitään hyppykuvaa kisoista, vaan jonkun pienen hetken, joka on ikuistettu ikään kuin vahingossa. Vaikkapa kevyen kosketuksen Macon otsaan, hyvin tiiviillä rajauksella. Tarkoituksettomat kuvat ovat yleensä niitä, mitkä sisältävät suurimmat muistot ja tunteet. 

Välipäivinä sain jälleen nauttia lahjakkaan ihmisen seurasta, kun ystäväni Rosita saapui kuvaamaan Macoa Suomen vierailullaan. Kuvauspäivä oli hauska ja sää otollinen, mutta en silti olisi uskonut, miten hieno lopputulos kuviin tallentuisi. Jään harvoin sanattomaksi, mutta tällä kertaa tilanne on pitkälti se, ettei näin hienot otokset taida kaivata sen kummempaa selitystä. Lahjakkaiden kuvaajien lisäksi onni on toki kuvauksellinen ja kaunis hevonen, jota saan katsella päivittäin. Muistan, kun laitoin Macosta ensimmäisen kuvan sosiaaliseen mediaan sen ostettuani. Eräs suomalainen bloggaaja kysyi leikkisästi: "ostatko sä näitä hevosia aina ulkonäön perusteella?" En, mutta hyvä tuuri on kyllä käynyt. Toinen ehdokkaamme vajaan parin vuoden takaisessa hevosenhankintaprosessissa oli varsin tavallisen näköinen tummanruunikko, vähän kolho ruuna ilman mitään valkoisia merkkejä. Lähes sama tilanne oli aikanaan Champia ostettaessa. Silloin ruunikko ruuna jäi ostotarkastukseen.

Näillä sanoilla päästän teidät katselemaan Rositan ottamia kuvia ja toivottelen kaikille ihanaa alkanutta viikkoa! Tällä viikolla yritän päivitellä blogiin enemmän kuulumisia niin videoiden kuin kuvienkin muodossa. :)

Mikä kuvista on suosikkisi?















Lue lisää

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

#1038: Unohtumaton vuosi 2018

Oikein ihanaa alkanutta vuotta 2019! En tiedä teistä, mutta ainakaan itselleni tuon uuden numeron kirjoittaminen ei tuota lainkaan vaikeuksia. Uskon, että syynä on tälle vuodelle tehdyt suunnitelmat, joista osaa on alettu miettimään jo lähes vuosi sitten. Vuosi tuo siis mukanaan paljon kaikkea pitkään odotettua, vaikka osa suunnitelmista ei mennytkään lopulta alkuperäisten ajatuksien mukaisesti (esimerkiksi kilpailumatka Espanjaan).

Vaikka uusi vuosi onkin jo hyvää vauhtia käynnissä, on mielestäni silti syytä pysähtyä hetkeksi ja muistella mennyttä vuotta. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, on vuosi 2018 ollut ehdottomasti yksi elämäni parhaista. Nyt onkin aika koostaa lyhyesti kokoon kaikki se, mitä vuoden aikana tapahtui juuri sosiaalisen median puolelle kerrottuna. Eikä sitä tiedä, jos mukana on jotakin sellaista, mitä ei vielä olisi tullut täällä sanottua! Hae siis kouraasi jotakin naposteltavaa ja hyppää mukaan aikamatkaan, joka käsittelee Macon ja mun vuotta 2018. Teksti on täynnä linkkejä menneen vuoden postauksiin, joten eikun availemaan!







TAMMIKUU
Vuosi 2018 alkoi perinteisesti muistelemalla edellistä vuotta ja todeten, että vuosi 2017 oli ollut elämäni paras vuosi. Tässä on menty niin monta vuotta ylämäkeä, että liekö se alamäki tulee joskus, haha! 

Tammikuussa arki rullasi ihan tavalliseen tapaan niin töiden kuin tallimaailmankin osalta. Kuvasimme vuoden ensimmäisen tallivideopostauksen ja pohdin blogissa asioita, jotka tekivät mut juuri sillä hetkellä onnelliseksi. Tätä listaa lukiessani voin edelleen samaistua näihin kohtiin. Yksi onnellisuutta tuovista tekijöistä oli toki Maco, jonka kanssa pääsimme treenaamaan Juulia Jyläksen silmien alla ensimmäistä kertaa kuun loppupuolella Niclas Aromaan tammikuisten treenien ohella. Treenit menivät paremmin kuin uskalsin odottaa, ja olin erittäin innoissani tulevasta kaudesta. Valmennuksien toisena päivänä hyppäsin elämäni isoimman esteradan, josta kerroin avoimen onnellisesti blogissani ollen kerrankin tyytyväinen omaan tekemiseeni. Iso kehitys itsekriittisyyden saralla!

Kuun loppupuolella käsittelin blogissani myös aihetta epäonnistumisesta. Olin päässyt kuuntelemaan Henrik Dettmanin esitystä, jonka pystyi mielestäni tiivistämään yhteen lauseeseen: "asiat epäonnistuvat, ihmiset eivät". Myöhemmin kesällä luin Dettmanin kirjan "Johtamisen taito", joka oli hyvin koukuttava ja ajatuksia herättävä. Suosittelen tätä kaikille!










HELMIKUU
Jos tammikuu tuntui aktiiviselta kuulta, ei helmikuu todellakaan jäänyt huonoksi häviäjäksi! Vuosi alkoi heti työmatkalla Tanskaan, ja samalla viikolla kävin hyppäämässä Kirkkonummella treenit meille uudessa paikassa Sannan johdolla. Samalla viikolla päästiin myös korkaamaan vuoden ensimmäiset kilpailut Ratsastuskeskus Ainossa 115cm tasolla. En ollut ollenkaan tyytyväinen suoritukseen, vaikka tuloksena olikin puhtaat kaksi vaihetta. Toisaalta tästä oli hyvä aloittaa kausi: tuo korkeus tuntui pieneltä, vaikka viime kaudella ei oltu päästy sitä kovinkaan moneen otteeseen hyppäämään.

Kisakauden aloituksen jälkeen jatkettiin treenaamista. Kouluvalmentajani ratsasti Macolla ja totesi sen olevan paljon parempi kuin aiemmalla kerralla. Kävimme myös treenaamassa silloisessa Riders Innissa, enkä olisi voinut uskoa, että tulemme joskus asumaan siellä virallisesti! Treenit itsessään eivät menneet kovinkaan hyvin, mutta kuten postauksessa totesin: oppia ikä kaikki! Eikä helmikuu mennyt pelkkien treenien parissa, vaan yhtä lailla pääsimme rallittelemaan pellolla lumihangen keskellä.

Yksi kuun ehdottomista kohokohdista oli rakkaan siskoni vanhojentanssipäivä, jonka ikuistin Tuomiokirkon edustalla. Nuo kuvat saivat Instagramissa valtaisan suosion ja taitavat edelleen olla yhtiä katsotuimpia kuviani! Muuten tuli aloitettua taas aktiivisempi kuntoilu salilla (esimerkiksi ollen kello 05:50 ikuistamassa tätä tapahtumaa) ja seistyä ensimmäisen kerran Macon selässä. Kaikkea sitä!







MAALISKUU
Perinteinen Helsinki Horse Fair järjestettiin Messukeskuksessa heti maaliskuun alussa. Toimin tällä kertaa tallivastuuhenkilön sijaan groomina kavereilleni, joten paikalla tapahtumassa tuli vietettyä aikaa ihan hyvä tovi. Kuun alkuun sijoittui myös Petran kuvaussessio, josta tuloksena oli ihania pakkaskuvia Macosta. On se vaan niin komea tapaus!

Vaikka ratsastus ei aina ole helppoa, voi se silti joskus tuntua yllättävänkin mukavalta. Pohdin tätä blogissani, kun pikkuhiljaa alkoi tuntumaan siltä, että palaset Macon ratsastuksessa alkoivat loksahdella kohdilleen. Tuo näkyi myös Juulia Jyläksen treeneissä, jotka olivat jälleen menestys oman ratsastukseni parantamisen osalta. Voi että, miten kaipaankaan Juulian treenejä! Hän sai mut jotenkin aivan liekkeihin ja suorittamaan oman osaamiseni ylärajoilla. Tuota tunnetta kaipaan päivittäin. Juulian sanoin suurin ongelmamme olikin se, että mulla oli allani liian kapasiteetikas hevonen - se antoi virheet anteeksi, vaikka sen kanssa lähestyi huonosti 140cm korkuista estettä.

Kuvasimme maaliskuussa jälleen tallivideopostauksen ja otimme kuvia keväisessä säässä. Ihan hullua, miten nopeasti talvi alkoi väistymään! Kevään tulon tiesi myös siitä, että vietin Aino Mastersien parissa kaksi viikkoa tallimestarina kansainvälisissä kisoissa. Nuo jäivät viimeisiksi tallimestarihommikseni, kun luovutin kiitollisena pestin eteenpäin kaverilleni Saralle. Päätin keskittyä jatkossa omaan työhöni ja ennen kaikkea mahdolliseen kilpailemiseen. Siinä sivussa kirjoitin graduani ja suoritin maisterivaiheen opintoja eteenpäin.

Ja kirsikkana kakun päällä Aadan hevoselämää -blogi voitti Vuoden ratsastusblogi -palkinnon Messukeskuksessa. Kiitos siis siitä vielä jälkikäteen kaikille!









HUHTIKUU
Heti jännän äärelle! Kun työnteko kansainvälisissä kisoissa oli ohitse, pääsin itse jatkamaan kisakauttani Ypäjällä kolmen päivän reissulla, jonne otimme mukaan tallikaverimme Saiman hevosineen. Starttasin tuolla kaksi luokkaa 120cm-tasolla kansallisella tasolla ja pakko sanoa, että en ollut jännittänyt pitkiin aikoihin noin paljon. Virheitä tuli tehtyä runsaasti, mutta maaliin päästiin ja hyviäkin hetkiä koettiin. Ennen kaikkea takana oli ensimmäiset yhteiset kansalliset startit tuolta tasolta! Ulkokautta varten treenasimme jälleen Juulia Jyläksen opissa Solbackassa.

Taas kuvattiin tallivideopostausta ja vietettiin aikaa Tampereen hevosmessuilla. Tuo messuviikonloppu olikin oikein mukava, vaikkei Tampereella taida koskaan messujen aikaan tylsää ollakaan. Kirjoitin myös blogiini listan asioista, joita aion tehdä heti, kun kesä koittaa ja opinnot väistyvät. Tuota listaa lukiessa hymyilyttää. Aika moni asia toteutui, vaikkei kaikki. Ikkunat jäi pesemättä!

Huhtikuussa pääsin käyttämään toden teolla hankkimaani paukkuliiviä, josta tein oman postauksensa sen herättäessä paljon kysymyksiä. Tuo liivi on syytä ottaa jälleen käyttöön, kun palaan treenien pariin Macon kanssa. Paukkuliivi oli käytössä myös Ratsastuskeskus Ainossa, kun pääsimme korkkaamaan ulkokisakauden huhtikuussa (!!) puhtaalla suorituksella 120cm luokasta. Ja kuun päätti ehdottomasti paras asia eli ihanan Millan varsan syntyminen. Musta tuli kummi maailman söpöimmälle Tofu-tammalle! Huhtikuussa valmistuin myös virallisesti VTK:ksi eli Valtiotieteiden kandidaatiksi ja Maco laitettiin yhteistarhaukseen.










TOUKOKUU
Toukokuu alkoi sairastelulla, kun podin kuumeflunssaa ja korvatulehdusta ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Se ei menoa haitannut, sillä sain palautettua kuun alkupäivien aikana pro gradu -tutkielmani. Kevään työ oli nyt ohitse!

Jostain syystä Suomi sai nauttia lämpöaallosta heti toukokuussa, kun elohopea kapusi aina +25 asteeseen saakka. Sehän ei haitannut, sillä pääsimme starttaamaan esteratsastuksen GP-sarjan huimissa olosuhteissa. Kyllä kelpasi! Keskityin itse treenaamaan salilla ja seuraamaan muiden ratsastusta, sillä Maco sai viettää ansaittua lomaa kovan treenin jälkeen. Opin, että ruuna tarvitsee noin kuuden viikon välein viikon tauon, jotta se jaksaa tehdä töitä motivoituneena.

Toukokuussa tuli taas kuvailtua ja nautittua kesän tunnelmasta. Kun lomat oli lusittu, palasi Macokin takaisin töihin ja tuntui yllättävän hyvältä. Muita kuun tapahtumia oli esimerkiksi reissu Turkuun kaverien luokse ja Juankoskelle mökille, äitienpäivän vietto ja kymmenet maastolenkit tallikavereiden kanssa. Päästiinpä me myös viettämään vuosipäivää Macon kanssa kuun lopussa ja kisaamaan 120cm startti ykköstason kisoissa Stall Solbackassa ihan hyvällä radalla.

















KESÄKUU
Maco sai kesäkuussa uuden tarhakaverin Kallesta, ja tästä parivaljakosta tulikin oikeat paita ja peppu. Aloitimme treenaamisen kohti kesän kisoja Kirkkonummella, jonne Rosita saapui kuvaamaan Macoa ollessaan visiitillä Suomessa. Tuolloin tuli hypättyä yhdessä ensimmäinen pitkä vesi! Vaan siihen ei erikoisesteet jääneet, sillä lähdimme myös hyppäämään maastoesteitä Keravalle Danielan ja Goldin kanssa. Tuo oli kyllä ehdottomasti yksi kesän kohokohdista. En olisi ikinä voinut kuvitella, miten hienosti Maco suorittaisi kaikki tehtävät!

Julkaisin kesäkuussa postauksen opintoihin liittyen, sillä sain arvosanan gradustani Julkaisen, siis olen. Pohdin samalla myös erikoisesteiden pelkoa, joka oli hälventynyt Macon kanssa. Yksi kesäkuun erikoisuuksista oli yhteisvideo Tiia Suomalaisen kanssa, kun osallistuin hänen Ratsastuskoulut testissä -sarjan kuvaukseen Stall Solbackassa päästen samalla hyppäämään Kerttu-tammalla. Siinähän olikin tekemistä, sillä hevonen oli kovin erilainen kuin Maco!

Estetreenien ohella treenattiin myös sileällä, josta julkaisin ääniraidallisen videon pohtien samalla systeemin merkitystä. Tuota systeemiä painotan edelleen, ja aion ottaa sen aiempaakin isompaan rooliin tälle vuodelle. Kesäkuussa viihdytettiin ihmisiä myös kestosuosikilla eli hauskoilla hakusanoilla. Lisäksi pohdin kesäkuun kisoja, jotka koostuivat Ainon kansallisesta 115cm ja 125cm starteista ja Stall Solbackan 120cm startista. Olin enemmän kuin tyytyväinen Ainon 125cm luokkaan, joka oli isoin ratani siihen mennessä kisoissa.

Mitä muuta kesäkuussa tehtiin? Maastoiltiin ilman varusteita pelkkä riimu päässä, vietettiin valmistujaisjuhlia ja ennen kaikkea juhannusta. Ja juhlittiin kaverini Juhon senioreiden kenttäratsastuksen SM-hopeamitalia!










HEINÄKUU
Kesäkuun loppupuolella aloin ratsastamaan aktiivisesti Kalle-ruunaa, sillä sen omistaja oli estynyt ratsastamasta itse. Tämä yhteistyö jatkui pitkälle syksyyn, sillä ratsastan aina silloin tällöin edelleen ruunalla niin sileällä kuin maastossakin, vaikkei se enää ole päivittäistä. Heinäkuussa tuli siis vietettyä oikein reippaasti aikaa hevosten selässä!

Kesään saatiin vähän jännitystäkin, kun menin hyppäämään ensimmäiset nurmikisamme Macon kanssa Lohjalle 115cm ja 125cm luokkien muodossa. Ensimmäisestä luokasta tuli sijoitus ja toisesta yksi todella harmittava puomi, vaikka rata oli muuten ihan super! Olin niin onnellinen kisapäivän päätteeksi, sillä jostain syystä tämä oli jännittänyt mua kamalan paljon. Tämän pohjalta pääsin suunnittelemaan myös loppukauden kisoja, joskin suunnitelmat kaatuivat Macon sairaslomaan.

Heinäkuu oli yksi vuoden kivoimpia kuukausia, sillä vietin perinteisesti Hangossa aikaa tällä kertaa ihan kilpaillen Sea Horse Weekissa kolmena päivänä 120cm luokissa. Vaikka kisat eivät missään nimessä olleet ratsastuksellisesti menestys omalta osaltani, oli viimeisen päivän joukkueiden välisen SM-kilparadan suoritus jo oikein kivan näköistä tekemistä. Siihen olikin hyvä päättää viikonloppu kivojen ihmisten ympäröimänä. Hanko on ihmisen parasta aikaa!

Ennen Hankoa vietin myös hetken Porissa ollen viikon verran SuomiAreenassa työjuttujen parissa. Tuo oli kyllä ikimuistoinen reissu, joka toivottavasti toteutuu yhtä mukavana myös tänä vuonna! Ja olihan heinäkuussa myös Ruisrock, jonka lisäksi suppailtiin, vietettiin pitkiä kesäiltoja ja herättiin valmennuksiin ennen viittä. Olin myös viikonlopun Salossa kansallisissa kisoissa groomina ja innostuin ihan eri tavalla lenkkeilemisestä aiempien ryhmäliikuntatuntien lisäksi.










ELOKUU
Yksi vuoden suurimpia muutoksia oli Macon muutto sen uudelle kotitallille Stable Novaan eli entiseen Riders Inniin. Muuttopäivä oli virallisesti suunniteltu syyskuulle, mutta päädyin lähtemään uudelle tallille uusien omistajien mukana jo heinäkuun viimeisenä päivänä. Elokuussa siis opeteltiin ja ihmeteltiin uutta täysin uusissa olosuhteissa. En voi vieläkään uskoa, miten hienoissa puitteissa mulla onkaan mahdollisuus harrastaa. Saan olla joka päivä valtavan kiitollinen!

Elokuu alkoi kisareissulla Ratsastuskeskus Ainoon, jossa hyppäsimme vain yhden luokan 125cm tasolla. Rata oli ihan kamalan huono, mutta hevosta ei tästä todellakaan voinut syyttää. Uskon tosin, että Macon etupainoisuus ja pitkäksi valuminen johtuivat paitsi huonosta ratsastuksestani, myös sen kipeytymisestä. Se toki suoritti, mutta sen oli vaikeampaa laukata oikeasti takaosallaan, jolloin mun taidot eivät yksinkertaisesti riittäneet hyvään suoritukseen. Ainon kisoja seuranneena maanantaina kävimmekin klinikalla, jossa Macolla piikitettiin oikea etunen ja muutettiin hieman kengitystä lisäten pohjalliset eteen tuomaan kavioon erilaisen kulman.

Pohdin elokuussa myös omia elämäntapojani. Aloitin vuoden 2017 lopussa herkkulakon ja kevään 2018 aikana lisäsin merkittävästi liikuntaa ratsastuksen oheislajeihin. Kesällä olin jo paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Suurin muutos oli kuitenkin omassa jaksamisessa. Turhan sokerin pois jättäminen on vaikuttanut vireystilaan ja unenlaatuun positiivisesti.

Kauniit säät ja kesälomani mahdollistivat monet kuvaussessiot, kun ihana luottokuvaajamme Vilma vieraili useampaan otteeseen Novassa kuvaamassa Macoa ja myös allekirjoittanutta. Julkaisin elokuussa myös blogin 1000. postauksen, jossa kiitin teitä lukijoita menneistä vuosista. Ja kiitän syvästi edelleen! Elokuussa summasin blogissani menneen kesän ja totesin sen ylittäneen kaikki odotukseni. Yhtä lailla odotin myös syksyä ja kaikkia kivoja tapahtumia.

Elokuussa tuli esimerkiksi käytyä kolmena päivänä Weekend Festivaaleilla ihan extempore-rupeamana, mökkeiltyä vajaan viikon verran Itä-Suomessa mustaherukoita keräillen, kuunneltua valtavasti äänikirjoja, leivottua, toimittua mallina erään julkisuudenhenkilön syntymäpäiväjuhlilla ja juostua Helsinki Horse Show'n tiimissä Blondi-ponin kanssa RunFestissa. Paljon tuli tehtyä juttuja ilman hevosia kavereiden kanssa Macon sairasloman vuoksi. Mutta paljon myös ratsastettiin, esimerkiksi Kallella! Maco kävi klinikalla kuun lopussa, ja sen sairasloma sai vielä jatkoa tildren-hoidon myötä.










SYYSKUU
Joka vuoteen pakollisena kuuluva Linnanmäki-reissu toteutettiin heti syyskuun alussa Millan kanssa. Hommaan tuli tosin pieni mutka, sillä olin katsonut ajankohdan väärin, joten olimme paikalla kaksi tuntia ennen paikan avautumista..

Nyt jo monille tuttu Penno tuli osaksi ratsastettavia hevosiani elo-syyskuun vaihteessa. Penno on serkkuni ja hänen äitinsä hevonen, jolla oli varsin vähän hyppykokemusta entuudestaan. Aloitimme vähitellen ja nyt ruuna on jo varsin mallikas suorittaja! Hyppäsin koko syksyn ajan Pennolla noin kerran viikossa ja tätä on tarkoitus jatkaa niin pitkään kuin vain tarve on. Kävimme syyskuussa myös ensimmäiset yhteiset estevalmennuksemme.

Osallistuimme heti kuun alussa Petra Lönnqvistin järjestämälle valokuvauskurssille mallien roolissa Macon kanssa. Tuosta tilaisuudesta saldona jäi aivan ihania kuvia kasapäin, mutta myös varsin onnistunut otos hetkestä, kun Maco hyppäsi 140cm korkean aidan yli kyllästyessään oleskeluun tarhassa. On se kyllä varsinainen otus!

Macon treenit keskittyivät sileätyöskentelyyn ja sen parempaan ratsastettavuuteen sileällä. Hyppäämään ei siis päästy, mutta muuten treeni oli normaalia. Kirjoittelin blogiin loimittamisesta ja erilaisista rutiineista tallilla. Kuvattiin jälleen tallivideopostausta ja avasin hieman tarkemmin Macon tilannetta kuulumisten kera.

Syksyn ensimmäinen kuukausi huipentui ruotsalaisen Rolf-Göran Bengttsonin esteratsastusklinikkaan Ratsastuskeskus Ainossa. Huipuilta saa aina oppia! Kuun aikana ehdittiin myös juhlistamaan Stable Novan tupareita ja mun syntymäpäiviä täyttäessäni 24 vuotta. Olin mukana Stall Solbackan järjestämissä aluemestaruuksissa somevastaavana ja radalla apukätenä, kun Maco ei päässyt hyppäämään. Oltiin mukana kerääjinä Nälkäpäivä-keräyksessä ja käytiin klinikalla päivystyksessä Macon kanssa, kun se oli ihan kolmijalkainen. Tuo vaiva selvisi onneksi myöhemmin mustelmaksi. Aloitin myös uudessa työnkuvassa!








LOKAKUU
Jos jotain postausta on toivottu, niin se on varustekaappini esittely. Siispä lokakuu alkoi toiveiden toteuttamisella, kun kuvasin tästä videon. Alkukuusta tein myös päätöksen siitä, ettei Maco lähde hyppäämään Horse Show'hun - se ei olisi ollut reilua sille eikä minullekaan kisatauon ja hyppytauon vuoksi.

Syksy kuitenkin jatkui mukavasti Macon sileätreenien parissa, joissa panostin entisestään siihen, miten ratsastan ilman valmentajien läsnäoloa. Novassa olen jatkuvasti itseäni todella paljon taitavampien ammattilaisten ja harrastajien ympäröimänä, joten saan väkisinkin vaikutteita tekemiseeni. Niin hienoa! Mutta yhtä lailla sitä osasi ottaa lokakuussa myös rennosti esimerkiksi maastoilun ja uittamisen kanssa, jota pääsin kokeilemaan Pennon selästä käsin yhden estetreenin päätteeksi.

Sitten alkokin Helsinki Horse Show - vuoden ehdoton kohokohta! Vietin jälleen viikon ajan jäähallilla seuraamassa huippuratsastusta ja tapaamassa ystäviä. Tätä ei varmasti tarvitse perustella: tuosta ajasta vain yksinkertaisesti nauttii. Tein blogiin monta videota HIHSin ajalta (joka päivältä yhden), jonka lisäksi haastattelin Anna-Julia Kontiota ihan tekstin muodossa.

Lokakuussa kävimme Macon kanssa jälleen klinikalla, jossa se hoidettiin osphoksella. Tuosta päivästä tuli kuvattua video, joka sekin löytyy blogista. Lokakuussa olimme Macon kanssa esillä parissa eri lehdessä, kävin HIHSiin liittyvissä tapahtumissa ja tein vähän normaalista työnkuvastani poikkeavia töitä esimerkiksi osallistuen Alex Mattsonin olohuonekeikalle. Vaikka Macon tilanne oli vielä vähän epävarma, olin silti todella onnellinen elämästäni - kuten nytkin.







MARRASKUU
Koska postauksista oli kulunut vähän aikaa, koostin heti marraskuun alussa kattavan selostuksen aihealueittain siitä, mitä mulle ja Macolle sillä hetkellä kuuluikaan. Yksi iso muutos oli se, että innostuin uimisesta salillä käynnin ohella! Sain myös ahaa-elämyksiä kouluvalmennuksissa Macon kanssa ja avasin hieman enemmän sitä, miten klippaan Macon.

Jos lokakuu oli hieman seesteisempi kuukausi esimerkiksi HIHSin viedessä muusta tekemisestä kokonaisen viikon, oli marraskuussa senkin edestä puuhaa ja tekemistä. Kuun alussa tein pitkiä , jopa yli 13 tuntisia työpäiviä ja kävin työmatkalla Kööpenhaminassa. Taas tuli herättyä viideltä kouluvalmennukseen ja toisaalta ratsasteltua yömyöhään. Kuun unohtumattomin asia oli kuitenkin uuden työsopimuksen allekirjoittaminen, kun sain vakituisen työpaikan Viestinnän yksiköstämme. Maisterivaiheen opinnotkin etenivät syksyn aikana siihen pisteeseen, ettei tenttejä ole jäljellä kuin enää kolme kappaletta ennen valmistumista.

Elokuusta alkaen kävimme Macon kanssa kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa klinikalla, eikä tähän tullut poikkeusta marraskuussakaan olympialaisissakin eläinlääkärinä toimivan Dr. Pepe Simon saavuttua tallillemme. Hän hoiti Macoa ja antoi meille tarkat ohjeet jatkoon: kaksi kuukautta pääosin käyntiä ja laukkatyöskenteltyä, venytykset, uusi kengitys, eri padi satulaan ja niin edelleen. Vaikka kuntoutusjakso kuulosti pitkältä, on siitä nyt taputeltu yli puolet. Tulevaisuus on toivottavasti valoisa!

Mitä muuta marraskuussa tapahtui? Kävimme äitini kanssa teatterissa ja juonsin pikkujoulut työpaikallamme yli 1000 ihmiselle. Urheiltiin monipuolisesti niin hevosten kanssa kuin ilmankin. Taidettiin olla monen monta viikonloppua putkeen istumassa iltaa tallikavereiden tai muiden hevostuttujen kanssa milloin missäkin. Rentoa ja kivaa ajanviettoa oli siis marraskuu täynnä!









JOULUKUU
Vuoden viimeinen kuukausi alkoi Ratsastuskeskus Ainossa järjestetyssä Riders' Galassa. Puhelimeni varastettiin, joten kuukausi alkoi puhelittomana. Kirjoitin tästä postauksen, koska tuo aika avasi hyvin silmiä sille, miten kiinnittyneitä me olemmekaan sosiaalisen median maailmaan ja siihen tunteeseen, että koko ajan pitäisi olla tietoinen siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Faktahan on se, että harva asiaa jää tapahtumatta, vaikkemme valvoisi puhelimen vieressä jatkuvasti.

Itsenäisyyspäivä vastaanotettiin perinteisellä tavalla kavereiden kanssa ruokaa tehden, ja kuun alussa kävimme perheeni kanssa Viron Tallinnassa jouluostoksilla. Sain myös kunnian istahtaa Saiman Bella-tamman kyytiin ensimmäistä kertaa ja ottaa jopa muutaman hassun hypyn pienillä esteillä maneesissa. Hauska kokemus! Saima kokeili samalla Macoa, joka oli kuulemma kuin valtamerialus. Onhan tuo kokoero melkoinen ;)

Joulukuussa tuli pohdittua opiskelijan, hevosenomistajan ja nuoren talousasioita. Postauksen suosio ylitti kaikki odotukseni, sillä se on yksi tämän vuoden luetuimmista! Samalla pohdinta-linjalla jatkettiin myös hevosaiheissa, kun mietin, miten hieno asia hyvä tallihenki on. Ja toisaalta, miten sitä voi omalla tekemisellään edistää.

Macon iloksi saimme joulukuun puolessa välissä tiimiimme uuden jäsenen, kun ihana Ida aloitti Macon hoitajana. On upeaa nähdä, miten motivoitunut 16-vuotias voi olla hevosen hoitamisesta ja siihen liittyvistä asioista! Iso kiitos siis Idalle, kun olet tullut osaksi joukkoamme. Hevosrintamalla tuli edelleen hypättyä viikottain Pennolla, mentyä silloin tällöin Kallella ja ratsastettua Macolla sileällä.

Tylsää ei ehtinyt loppuvuonnakaan tulemaan, sillä joulua vietettiin Itä-Suomessa perheen ja sukulaisten kanssa kuvaten tästä perinteisen jouluaaton MyDayn. Joulun paras juttu oli entisen hevoseni Champin tapaaminen melkein kahden vuoden tauon jälkeen - Pämppis voi hyvin ja oli oma iloinen itsensä ♥ Välipäivinä huiman taitavia kuvia ikuistava Rosita saapui Suomeen ja tuli napsimaan myös Macosta kuvia, joita on esillä blogissa myöhemmin. Uutta Vuotta juhlistettiin ystävien kesken. Siihen olikin hyvä päättää uskomaton ja ennen kaikkea unohtumaton vuosi 2018. Parempaa en olisi voinut toivoa!

Tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2019. Mä olen valmis!
Miten sun vuosi 2018 meni? :)
Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat