perjantai 28. marraskuuta 2014

#450: Keskittyminen johtaa onnistumiseen?

Torstaiseen tapaan olin eilen illalla estevalmennuksessa ja tälläkin kertaa sain paikalle kuvaajan. Kiitos siis kaverilleni Janitalle, joka on jaksanut käydä ahkerasti viime aikoina kuvaamassa ratsastustani! Nyt vain toivon, etteivät nämä estevalmennuspostaukset ala tulla teidän korvista ulos, kun niitä on nykyään täällä blogissa melkoisen usein. Toisaalta luulen, että ne ovat teidän mieleenne. Vai olenko ihan väärässä?
 
Otin jo ennen valmennusta erilaisen asenteen tätä tuntia kohtaan. Normaalisti puhelen hirveästi kaikkea ja välillä keskittymiseni herpaantuu, mutta tällä kertaa keskityin vain oleelliseen ja jätin turhan juttelemisen kokonaan pois. Kyllähän se vähän vaati tahdonvoimaa, kun en voinut pälpättää normaaliin tapaani kaikkea maan ja taivaan väliltä.. Tulos oli kuitenkin positiivinen, sillä valmennus sujui oikeasti ihan hyvin ja ratsastin jo pienemmiltä esteiltä asti paremmin.
 

 
Meitä oli tällä kertaa valmennuksessa vain kaksi, joten jouduin pääsin oikeaan tehotreeniin. Itsenäisen alkuravailun jälkeen saimme käskyn tulla ravipuomeja samalla tavoin kuin viimeksi: ensin kolme puomia, vajaan 20m matka ja siitä vielä neljä puomia. Kerkesin tulla puomitehtävän muutaman kerran, kunnes valmentajani käski istua harjoitusraviin ja tehdä sama alas istuen. Olin juuri ennen tallille lähtöä syönyt hirveän ison annoksen ruokaa, joten ilmapallo-oloisena (mikä sana!?) teki oikein tuskaa tehdä töitä kunnolla..
 
Jos jotain positiivista pitää sanoa, yllätyin todella siitä, miten kivalta Champ tuntui puomeilla. Se oli menossa, mutta kuitenkin niin, että sitä pystyi hyvin ratsastamaan. Lisäsimme puomien väliin siirtymisen käyntiin: hevosen piti olla suorana siirtymisen läpi ja tukeutua ohjaan eli olla tuntumalla. Mulle se on haastavin osuus, sillä Champ yleensä nyppää päällään alaspäin siirtymisissä, jolloin tuntuma on hetkellisesti kokonaan pois, ellen osaa toimia käden kanssa tarpeeksi nopeasti ja joustavasti. Luulin ensin, että käyntiä piti mennä jonkin matkaa ennen raviin siirtymistä, mutta Piude olisi halunnut sitä vain muutaman askeleen verran. No, viimeinen kerta onneksi onnistui ihan hyvin, joskaan sitä ei tullut videolle.
 
 
Tässä pelkästään viimeisen radan video, linkki.


Tässä videossa kaikki videomateriaali tunnilta, linkki.
 
Ravityöskentelyn jälkeen lisäsimme mukaan laukkaa. Ensimmäisten ravipuomien jälkeen piti nostaa laukka ja hypätä pienen pystyn yli jatkaen siitä suoraan ennen kulmaa. Mulle tehtävänä oli muistaa jatkaa laukkaa heti nostosta eteenpäin, eikä jäädä ratsastamaan taakse, mitä teen herkästi. Tämä tehtävä ei ollut sinänsä sen vaikeampi, kunhan muistin vain jatkaa laukkaa taakse ratsastamisen sijaan. Toisesta suunnasta tullessa haasteita olikin sitten enemmän, sillä esteen jälkeen piti siirtää hevonen raviin ennen puomeja. Champ olisi halunnut laukata koko matkan ja nostikin aina puomien päällä/jälkeen laukan, mikäli en saanut sitä apujen väliin. Piude totesikin, että tällaiset tehtävät ovat juuri niitä, jotka mittaavat hevosen ratsastettavuutta ja kehittävät sitä.
 
Kontrollitehtävien jälkeen rupesimme hyppäämään okseria, joka oli rakennettu lävistäjälle kohti tallia. Champ oli todella menossa! Normaalisti sitä kyllä saa pitää esteitä kohden, mutta myös tukea jalalla - ei tällä kertaa. Se tuntui lähinnä räjähtävältä aikapommilta, joka olisi halunnut hypätä ihan jokaisen edessä häämöttävän kappaleen yli ihan vain siksi, että se rakastaa hyppäämistä. Esteitä lähestyessäni yritin vain pitää ja tehdä puolipidätteitä tasaisesti toivoen, ettei hevonen ihan lähde lapasesta. Hypyt olivat todella voimakkaita ja mulla oli varsinkin oksereilla vaikeuksia päästä hyppyyn mukaan niin, että myötäsin tarpeeksi ilman takertumista hevoseen.
 
 
Rata meni seuraavanlaisesti: ensin diagonaalilla okseri, siitä lyhyen sivun kautta pitkällä sivulla pysty-pysty linja 21 metrillä, lyhyen sivun kautta eräänlaisella diagonaalilla vesimattopysty ja siitä kaarevalla uralla takaisin ensimmäiselle pystylle. Ensimmäinen rata oli noin metrin korkeudella (paitsi vesimatto oli matalampi) ja se sujui ihan hyvin lukuunottamatta ensimmäistä okserin ylitystä, jolloin tulin liian pohjaan ja sain aloittaa radan alusta. Toisella kerralla rata oli 110cm, tosin okseri oli isompi ja vesimatto pienempi. Näistä radoista mulla ei ole oikeastaan mitään sen kummempaa selitettävää, sillä varsinkin viimeinen rata tuntui selkään todella hyvältä ja siltä, miltä oletan esteratsastuksen omalla tasolla parhaimmillaan tuntuvan.
 
Seuraavan kerran hyppään todennäköisesti valmennuksessa vasta joulukuun toisella viikolla, sillä emme saa ensi viikolle näillä näkymin sovittua tuntia. Ensi viikolla yritän ratsastaa alkuviikosta hevosen kunnolla avuille, jotta sillä voi olla muutama kevyempi päivä ennen Jonnan luokse vientiä. Siellä hevonen pääsee kunnolla töihin neljäksi päiväksi, joten siitä seuraavat päivät otetaan varmaan vähän palauttelevammin, riippuen tietysti miten hevonen siellä on liikkunut.
 
Treenaatteko te vielä kunnolla loppuvuoden vai jääkö hevosenne "lomalle"?
Lue lisää

torstai 27. marraskuuta 2014

#449: Kiitos, Hippola!

Sitä sanotaan, että joskus on aika jatkaa kohti uusia seikkailuja. Tai että kehittyäkseen ihmisenä (tässä tapauksessa bloggaajana) on uskallettava haastaa itsensä ja kokeilla erilaisia asioita, niitäkin, jotka tuntuvat aluksi vaikeilta ja vierailta. Tässä kohtaa on oma aikani päättää tämän blogihistorian yksi vaihe ja kääntää auki uusi sivu, jolta lukemista voi jatkaa.
 
Aadan hevoselämää -blogin viimeinen päivä blogiportaali Hippolan tiimissä on tänään torstaina. Haluan heti aluksi painottaa, että päätös ei ollut itselleni helppo tai tapahtunut mitenkään negatiivissävytteisenä: se kypsyi päässäni pitkälti syksyn aikana ja itse eroamispäätöksen tein jo jonkin aikaa sitten.
 
Tämä kuva on otettu noin vuosi sitten Hippolan järjestämästä kouluratsastusklinikasta Ruskeasuolta.
Samasta tilaisuudesta toinen kuva, kiitos Susanna Niemi!
Kyse ei ole mistään sellaisesta, ettenkö olisi viihtynyt Hippolan tiimissä tai kokenut sitä omaksi jutukseni. Sanoin kaikille Hippolan vetäjille ja bloggaajille, että arvostan äärettömän paljon sitä kaikkea työtä, jonka he ovat tähän mennessä tehneet ja joka heillä on vielä edessään tehtävänä. Hippolan bloggaajana olen päässyt kokemaan paljon kaikkea sellaista, mitä en olisi voinut kuvitella bloggaajana kokevani: ratsastusklinikoita niin este- kuin kouluratsastuksessa, bloggaajien luomaa yhteisöllisyyttä ja uutta energiaa itse bloggaamiseen.
 
Nyt on kuitenkin oma aikani kiittää koko Hippolan porukkaa ja toivottaa hirmuisesti tsemppiä jatkoon! Oma bloggaamiseni ei tule muuttumaan millään tavalla, vaan tavoitatte minut blogini parista edelleen aivan kuten ennenkin. Omat opiskeluni tulevat helpottamaan joulukuun loppua kohden, joten toivon, että alkuvuodesta aikaa bloggaamiselle jää nykyistä paremmin. Joulukuussa pääsette viettämään aikaa blogini joulukalenterin parissa, joten loppuvuosi kuluu varsin sisältörikkaissa merkeissä :)
 
Kiitos Hippolalle, niin vetäjäjille kuin bloggaajillekin!
Lue lisää

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

#448: Kuvapostaus - lumivalkeaa

Viikonloppuna täällä Etelä-Suomessa päästiin nautiskelemaan valkeasta luonnosta, kun maahan satoi yli viiden sentin lumipeite. Talvi- ja kamerahulluna ihmisenä halusin tietysti heti hyödyntää tilaisuuden ja pyysin äitiäni saapumaan sunnuntaina nukkumisen sijaan tallille heti aamusta auringon kiivettyä taivaalle. Olisin voinut odottaa muutaman tunnin myöhempään, jolloin aurinko olisi valaissut kuvauskohdetta vähän paremmin, mutta silloin pellolla ei olisi enää pystynyt ratsastamaan tilsojen vuoksi.
 
Otimme ensin jouluisia kuvia, joita en julkaise vielä tässä vaiheessa. Kun tonttulakki oli saatu turvallisesti talliin, vaihdettiin varusteet urheilullisempiin ja suunnattiin alkukäyntien jälkeen yhdelle laitumistamme. Ravasin ylämäen kahdesti ylös ja laukkasin kerran, jonka jälkeen poistuimme pellolta ja lähdin maastolenkille aurattuja teitä pitkin. Vaikka sää oli vielä pakkasen puolella, kertyi hevosen kavioihin tilsapaakkuja siinä määrin, ettei pellolla ratsastuksessa ollut oikein mitään mieltä. Otetaan siis uusiksi sitten, kun pakkaset ovat kunnolla saapuneet!
 
Lätkäisin kameran äitini käteen asetuksilla, jotka oletin ihan hyviksi siinä säässä. Äitini ei osaa käyttää kamerastani muuta kuin kuvausnappia, joten jouduin valitettavasti toteamaan kaikkien kuvien olevan reippaasti ylivalottuneita tai epätarkkoja. Yritin pelastaa muutamia niistä kuvanmuokkausohjelman avustuksella, mutta tulos jäi laihaksi. Tässä kuitenkin pari otosta, jotka ovat edes siedettävyyden rajamailla.
 
Oletteko te päässeet ratsastamaan lumisilla pelloilla tänä talvena?
(Klikkaa kuvat isommiksi, jotta ne ovat parempilaatuisia)
 













 
 
Lue lisää

tiistai 25. marraskuuta 2014

#447: SRL:n Urheilufoorumi 2014

Blogiani lukee varmasti moni aktiivisestikin kilpailuissa pyörivä ratsastaja, mutta luulen, että suurin osa lukijoista on puhtaasti harrastajia. Tämän postauksen sisältö saattaa siis tuntua aluksi kuivalta tai sellaiselta, joka ei itseä välttämättä niin kosketa, mutta suosittelen kaikille silti lukemista. Olin nimittäin lauantaina Suomen ratsastajainliiton urheilufoorumissa kuuntelemassa esteratsastuksen lajiseminaarin oman yliopistoluentoni jälkeen, kun sain pyynnön tulla paikalle.

Urheilufoorumi oli osa SRL:n toimintaviikonloppua, jonka toisena päivänä (sunnuntaina) puitiin monenlaisia asioita aina maksujen korotuksista uuden puheenjohtajan  valitaan syyskokouksen merkeissä. Sunnuntaina olin itse muissa puuhissa, joten kokouksen sisältö on jäänyt omalla kohdallani selvitettäväksi median kautta. Eniten ennakkospekulaatiota sai varmasti aikaan maksujen nostaminen, mutta tästä asiasta en kirjoita sen enempää tähän postaukseen, jottei ihan eksytä aiheesta.
 
Lauantain ohjelma oli alkanut jo aamulla erilaisten tietoiskujen ja puheiden merkeissä, mutta saavuin itse konferenssikeskukseen vasta kolmen jälkeen. Aamun vietin yliopistolla johtamisen ja asiantuntijaviestinnän luennolla, jossa yksi blogini lukija blongasikin minut. Kävimme sitten lounaalla yhdessä, kiitos seurasta Sofia! Luennon jälkeen vietin hetken aikaa Kaivopuistossa kuvaillen lumista Helsinkiä, sillä halusin olla ulkona ennen pitkää iltaa sisätiloissa.
 


Tässä Stefan Wirth esittelee tekemäänsä kaaviota Magna Racino Spring Tourille. Hän on listannut jokaisen neljän viikon ajalle jokaiselle ikäluokalle, mitä millekin radalle tulee (sarjat, maapuomit, vesimatot, avoin vesi jne..).
Illan ohjelma urheilufoorumissa oli lajiseminaarit: jokaiselle ratsastuslajille omansa. Valitsin luonnollisesti esteratsastuksen, sillä sitä harrastan ja siinä pääosin haluan kilpailla. Seminaari alkoi tulevan kauden toimintasuunnitelman esittelemisellä, jatkui saksalaisen  ratamestari Stefan Wirthin luentoon modernista radanrakentamisesta ja nuorten hevosten radoista, eteni sitten vuoden 2015 kilpailukalenteriin ja lopulta estekomitean esittelyyn. Kokonaisuudessaan vietin paikan päällä noin neljä ja puoli tuntia, minkä aikana mieleen ehti painautua vaikka mitä uutta ja mielenkiintoista.
 
Itseäni erityisesti kiinnostanut osuus alkoi neljältä, kun Stefan Wirth pääsi ääneen. Hän on saksalainen ratamestari, joka on mukana Ludger Beerbaumin uudessa koulutuskeskuksessa. Wirth aloitti luentonsa kertomalla hevosurheilusta huippu-urheiluna ylipäänsä: siitä, miten hevosurheilun keskus on laajentunut Euroopasta kaikkialle maailmaan aina Aasiaan ja Afrikkaan asti. Kisat eivät enää painotu vain yksittäisiin viikonloppuihin, vaan ne kulkevat formaatteina (GCT, Sunshine Tour, Central Park Horse Show, Arezzo..) ja tämä vaikuttaa paljon siihen, miten ratamestarien tulee suunnitella radat. Media on mukana ratsastuksessa entistä laajemmin ja voit olla melkein varma, että jokaisesta startistasi löytyy jonkinlaista materiaalia jostain.
 
Kilpailuja suunnitellessa on otettava huomioon monta seikkaa. Järjestäjä haluaa pienet kulut ja pehmeästi etenevän sekä aikataulussaan pysyvän kisan. Sponsorit etsivät parasta näkyvyyttä, urheilijat taas odottavat ammattimaista ja reilua ratamestaria sekä informaatiota. Yleisö haluaa nähdä kilpailua, tunnetta ja vauhtia. Ratamestarin tehtävä kisoissa on valtava: hänen tulee kyetä rakentamaan rata, joka sopii kisan formaattiin, aikatauluun ja luokassa hyppääville hevosille. Ratamestari ei voi lukea pelkästään ratsastajien nimiä, vaan myös heidän hevosiaan: jokaisella huippukuskilla on myös kakkos- ja kolmoshevoset, eivätkä kaikki ykköshevoset tee kaikkea yhdessä kisassa. Balanssi tulisi siis löytää "parhaimmalle esitykselle" ja reiluille radoille.
 
Nämä muut kuvat otin kävellessäni Helsingin Kaivopuistossa, joten ne eivät oikein liity postauksen muuhun sisältöön tällä kertaa :)

 
Ollakseen hyvä ratamestari, tulee ihmisen päivittää tietämystään. Itseäni ärsytti valtavasti, miten Wirthin luentoa oli saapunut kuuntelemaan paikalle ilmeisesti vain kolme suomalaista ratamestaria, joista yksi olikin maamme ehdoton ykkönen. Ratamestarilla tulee olla hallussa hevosmiestaidot ja aivojen käyttö, sillä vaikka säännöt ovat tehty noudatettaviksi, ei niitä pidä lukea orjallisesti ilman omaa ajattelua. Kisatilanteessa ympärillä tulee olla tiimi rakentajista, joihin ratamestari voi luottaa. Tarvitaan myös sosiaalisia taitoja, halua kehittyä ja kyseenalaistaa itseään. Wirth totesikin, että kisan jälkeen on helppo käydä kysymässä voittajalta tämän mielipidettä radasta - se on yleensä aina positiivinen. On hyvä välillä kritisoida omaa kädenjälkeään, sillä muuten jää helposti junnaamaan paikalleen.
 
Huippu-urheilu on muuttumassa yhä paremmaksi maailmalla. Rakennetaan parempia ratoja, nähdään parempaa ratsastusta, rahapalkinnot kasvavat ja yhä nuorempia hevosia nousee maailman kärkeen. Radanrakentaminenkin on kokenut muutoksia. USA:ssa on esimerkiksi keskusteltu ilmeisesti jonkin aikaa siitä, pitäisikö vesihauta ja jopa vesimatot jättää kokonaan pois kilpailuista. Myös aikarajoituksia halutaan tiukemmiksi.
 
Kun yleinen osa oli käyty läpi, aloitti Wirth nuorten hevosten radoista luennoimisen. Hän painotti, että tärkein asia on se, että hevonen opetetaan menemään esteille. Nuorten hevosten radoissa vähemmän on aina enemmän, sillä niiden kanssa kilpailu on aina treenaamista, kouluttamista ja esteiden esittelemistä hevosille. Nuorten hevosten luokat ovatkin aina koulutusluokkia, eivät testausluokkia ja se pitäisi kaikkien ratamestareiden pitää mielessä.
 

 
Wirthin mukaan nuorille hevosille sopivia arvosteluja ovat tyyliarvostelu (jos osaavat tuomarit), 367.1 special (kaikki jatkavat toiseen vaiheeseen, vaikka ensimmäisessä olisi virheitä) ja A.0.0, muutamia mainitakseni. Aikaa ja virheitä vastaan kilpailu ei ole hyvä, joskin sitä tulee treenata aina loppukautta kohden esimerkiksi mestaruuksiin valmistautuessa. Saksan ja Suomen välillä suuri ero on siinä, että jokaisella radalla minimestemäärä Saksassa on kymmenen siinä, missä Suomessa se on yleensä kahdeksan. Wirthin mukaan neljä ensimmäistä hyppyä ovat usein nuorilla vielä hakemista ja jos radalla on vain kahdeksan estettä, ei hevonen pääse jatkamaan flowssa kuin hetken. Huomasin viimeksi Ypäjällä, että kun radat suunnitteli virolainen ratamestari, oli A.2.0 arvostelussakin kymmenen estettä kahdeksan sijaan. Ja esimerkiksi 367.1 radalla kahdentoista esteen sijaan esteitä tulisi olla 13-14.
 
Saksassa neljävuotiaat kilpailevat 105cm luokkia ja niillä on mukana vesimatto puomien kanssa. Viisivuotiaat hyppäävät 105-110cm luokkia ja saavat startata kaksi kansainvälistä kisaa vuodessa. Niillä on mukana vesimatto ja vesihauta puomin kanssa. Kuusivuotiaat hevoset hyppäävät 120-130cm luokkia ja niillä radoilla on vesimaton lisäksi vesihauta. 7-8-vuotiaat hevoset kisaavat 135-140cm luokissa, niitä valmistellaan kansainväliselle tasolle isoihin luokkiin ja ne hyppäävät myös avoimen vesihaudan.
 
Seminaarissa keskusteltiin myös siitä, miten Suomessa on usein nuorille hevosille (5-7v) aina sama rata, mutta vain eri korkeuksilla. Tätä perustellaan usein aikataulusyinä (aikatauluun ei sovi rakentaa kolmea eri rataa). Wirthin mukaan ratamestarin tulee olla niin fiksu, että saa pienillä muutoksilla aikaan eri radat eri-ikäisille hevosille, sillä kolme eri ikäluokkaa ei voi mennä samoja ratoja: silloin viisivuotiaat menevät liian vaikeaa tai seitsemänvuotiaat liian helppoa.
 

 
Varsinkin nuorilla hevosilla tulee muistaa, että esteelle tullessa sekä sieltä poistuttaessa tulee radan puolesta löytyä balanssi. Esimerkiksi esteitä lähestyessä esteiden väliin tulisi jäädä tilaa ainakin viisi metriä, jotta hevonen ei joudu menemään liian pienistä väleistä esteille. Tällöin hevonen yleensä katsoo pientä väliä, eikä keskity tulevaan esteeseen. Hallikisoissa tämä on tietysti haastavaa varsinkin pitkillä puomeilla, mutta se vaatii ratamestarilta taitoa rakentaa rata oikein.
 
Wirth painotti maapuomien tärkeyttä nuorilla hevosilla myös kilparadoilla. Hän näytti paikalla oleville kuvasarjan yhdestä kisaradastaan, jossa neljästätoista esteestä yhdessä ei ollut maalinjaa noin 20cm irti esteestä. Esteet tulee rakentaa niin, että niistä näkee hyvin läpi, muttei kuitenkaan liian ilmaviksi. Nykyäänhän trendinä tuntuu olevan todella ilmava rakentaminen, jolloin puomeja esteissä on erittäin vähän. Sarjojen rakentamisesta nuorten hevosten kohdalla Wirth kertoi sen verran, että niiden tulee olla kutsuvia, eikä toisina elementteinä linjalla (eli siis niin, että ensin olisi pysty ja siitä esimerkiksi neljä laukkaa sarjalle).
 
Viimeisenä asiana mulle jäi mieleen Wirthin luennosta, että ratamestarin ei tulisi koskaan rakentaa hevosta vastaan, vaan mieluumin aina ratsastajaa vastaan. Se vaatii älykkyyttä, mutta se onkin hyvän ratamestarin piirre.
 
Olitko paikan päällä urheilufoorumissa?
Lue lisää

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

#446: Estevalmennus Champin kirjoittamana

Olin jättänyt bloggerin sisäänkirjautuneeksi ja huomasin nyt, että Champ oli päättänyt kirjoittaa teille oman postauksen torstain estevalmennuksesta! Vaikka ruuna ei ole se kaikista taitavin kirjoittaja, on sillä kyllä sitäkin enemmän sanavalmiutta. Päästetään siis Champ ääneen!

"Hirnahdus kaikille, blogin päätähti Champ täällä taas! Muistatteko, kun viimeksi kirjoitin teille tänne Aadan blogiin melkein vuosi sitten? Tykkäsitte tosi paljon pienestä vierailustani ja ajattelin näin tilaisuuden tullen ottaa uusintakierroksen. Haluan nimittäin kertoa teille vähän torstaina olleesta estevalmennuksesta, kun Aada on aina niin hirvittävän hidas kirjoittamaan tänne mitään reaaliajassa.. Pitääkin muistaa antaa hänelle noottia asiasta huomenna!
 
Tosiaan, Aadan estevalmentaja Piude tuli pitämään meille tuntia pitkästä aikaa. Mä olen vähän sellainen, että kun Piuden ääni kuuluu, otan kaiken vähän enemmän tosissani. Sillä on nimittäin jotenkin tosi käskevä sävy mun mielestä. Tosin se johtuu vaan siitä, kun Aada ei osaa ratsastaa aina ohjeiden mukaan ja joudun sitten paikkailemaan sen virheitä.. 
 
Kuvituskuvana otos tältä päivältä. Näistä kuvista on tulossa oma postaus tulevalla viikolla :)
Me tultiin Aadan kanssa myöhässä tunnille, koska sillä oli kuulemma ollut joku luento illalla. Mä en usko, luulen, että se vaan väsäili kotonaan mulle jotain kivoja jouluyllätyksiä. Maneesissa huomasin, että himpskatti, Piude oli laittanut vesimaton yhden esteen alle! Vähän meinasi alkaa jänskättämään ja kävinkin ihan vaan pörisemässä maton vieressä muutaman kerran. Eihän tollasesta oikeasti voi tietää, hyppääkö se päälle vai putoanko rotkoon sen yli hypätessä. Hulluja ihmisiä!

Aada antoi mun kuitenkin kävellä pitkään ja hölkätä pitkin ohjin normaaliin tapaan. Olin aika innoissani ja yritin saada muita hevoskavereita mukaan heittelemällä päätäni aina niiden kohdalla. Ei ne tajunneet, ovat sen verran yksinkertaisempia kuin mä. Kun Aada otti ohjat käteen ja alkoi ratsastaa, muistin edellisen päivän opit Jonnan kanssa ja pistin ihan parastani. Piudekin sanoi, että olin puomitehtävillä suora - totta kai olin, kun en jaksanut alkaa vänkäämään vastaan. Tulimme siis ensin ihan vaan ravissa suoraa linjaa, jossa oli kolme ravipuomia, n. parikymmentä metriä ja neljä ravipuomia. Tästä mun ei tarvitse selittää sen enempää, koska oon niin loistava, että tollaset tehtävät on mulle tosi helppoja. Tietty.

Laukassa tehtiin ennen hyppäämistä ympyrällä töitä niin, että meidän piti ylittää puomikasa ympyrän kaarella. Ihan sairaan helppoa! Yritin kertoa, että hei, nostakaa nyt edes vähän. Ei siinä ollut yhtään haastetta mulle! Ensimmäisellä kerralla vinkaisin taas ja muutenkin tein vähän haastetta ponnistamalla takajaloilla voimakkaasti. Pienenä mausteena päätin spookata ympyrän vieressä olevaa vesimattoa ja siitäkös Aada riemastui! Sitä on niin helppo ärsyttää, haha! Aada oli ihan hukassa ja jouduinkin sen takia kiertämään ympyrää ainakin sata kertaa enemmän kuin muut, olin kuulemma liian kuriton. Meinasi mennä pää pyörälle, joten päätin sitten olla parin kierroksen ajan kiltti.
 
Lopulta pääsimme hyppäämään! En kyllä yhtään ymmärrä, miksi me ei voida heti hypätä jotain isoja esteitä.. Aina pitää mennä niitä pieniä aluksi. Nytkin tulimme sellaista suoraa (linjaksi ne kai sitä kutsuivat, jos oikein kuulin), missä ensin oli se pieni puomikasa ja siitä sitten okseri. Olisin halunnut tulla neljällä laukka-askeleella, mutta Piude vaati Aadaa ratsastamaan väliin aina viisi laukkaa. Olin kyllä ihan eri mieltä, koska jouduin tulemaan sisään linjalle ihan pienesti ja kontrollissa, minkä jälkeen jatkaa vielä pientä laukkaa. Kerran Aada teki virheen ja päästi mut etenemään välissä kunnolla eteen ja siitähän otin riemun irti! Okserin jälkeen vinkaisin ja kaahasin hirmuisesti eteen, yritin oikein kuvitella olevani samanlainen kuin isäni World Cup -radalla. Tätä riemua ei kauaa kestänyt, kun kuski roikkui ohjissa ja halusi, että hidastan vauhtia. En mä sitten kehdannut alkaa tappelemaan, oon sen verran herrasmies.

Teimme vielä samaa tehtävää toisin päin ja sen jälkeen rupesimme hyppäämään pientä rataa. Ensin Aada halusi tulla vesimattoesteen, koska mä kuulemma yritän possuilla sen kohdalla. En kyllä yhtään ymmärrä! Meinasin vähän suuttua, kun kuulin, että mua sanotaan possuksi. Päätin sitten kerta heitolla näyttää, miten hirmuisen rohkea oon ja tulin vesimaton joka ikinen kerta kuin se olisi ihan tavallinen este. En mä nyt oikeasti mikään jänishousu ole, kunhan välillä kiusaan (ei kerrota kenellekään, että oikeasti saattaa joskus jännittää!).

Kun esteitä nostettiin, sain vihdoin tulla linjan viiden sijaan neljällä askeleella. Mutta vielä mitä, muut hevoskaverit saivat pinkoa eteen siinä, missä Aada pidätteli mua edelleen kunnolla. En kuulema muuten mahtuisi väliin.. Pari kertaa Aada sössi lähestymisen ensimmäiselle ja tuli siihen samanlaista laukkaa kuin tullessaan viidellä, jolloin hän joutui sitten ratsastamaan vähän enemmän eteen välissä ja otin aina riemun irti villiitymällä okserin jälkeen. Lopulta homma alkoi sujumaan, mutta mietin kyllä, kuinka monta kertaa mä oikein saan riekkua.


Kyllä ne takajalatkin nousevat, kun puomeja laitetaan alle..
.. laukassa sitten vähän enemmänkin :D "Tää este on ainakin 150cm??"
 
Rata meni näin: pysty-okseri -linja pitkällä sivulla, lyhyen sivun kautta diagonaalilla vesimattopysty ja viimeisenä toisella pitkällä sivulla yksi pysty todella pitkällä lähestymisellä. Aada halusi aina, että me oikaistaan pystylle niin, että lähestyminen ei olisi niin pitkälti suoraa. Viimeinen rata meni oikein hyvin (tarviiko mun edes sanoa, että se oli pelkästään mun ansiota - Aadahan heilui selässä kuin perunasäkki, koska hyppäsin kuulema niin erikoisia hyppyjä. Pah!). Piude kuitenkin halusi, että me tullaan vielä kerran viimeinen pysty niin, ettei Aada oikaise, vaan ratsastaa pitkän lähestymisen. Se meni hyvin, mutta Aada hakusi tulla uudestaan valmentajan toiveesta huolimatta. No, eiköhän se sitten sössinyt sen kerran ja hypyttänyt mua hirveän kaukaa. Vähän mä nauroin, kun Aada sai kuulla kunniansa! Pääsin tietysti tulemaan vielä kerran ja sitten se onneksi sujuikin paremmin.

Mä olin jälleen niin hieno, että sain paljon nameja ja taputuksia. Tuntuu kyllä hyvältä olla tallin ehdoton kuningas, vaikka kuulema kaikkien mielestä en sitä ole. Sanonpahan vaan, että ne eivät selkeästi ymmärrä hyvän päälle..

Nyt mun pitää jatkaa omia puuhiani, joten päästän teidät omien tekemisienne pariin! Naapurikarsinan hevonen kertoi, että tuolla toisessa kulmassa tätä tarhaa saattaisi löytyä lumen alta jotain mielenkiintoista. Pitääkin mennä tutkimaan tarkemmin. Sitä ennen mä revin vielä nämä suojat pois mun jaloista, koska ne ovat hirveän rumat. Mutta näkyillään taas!"
Lue lisää

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

#445: Kun omat taidot eivät riitä

Joskus aiemmin kerroin siitä, millaisia tuntemuksia minussa herää aina silloin, kun kouluvalmentajani kiipeää Champin kyytiin ja läpiratsastaa hevosen. Päädyin tänään jälleen kerran pohtimaan samaa katsellessani maneesin keskeltä hevostani, joka joutui tosissaan töihin ilman, että sille annettiin vaihtoehtoja tehdä asiat oman mielen mukaan.
 
En ole hyvä ratsastaja, sen olen myöntänyt itselleni jo kauan sitten. Faktaahan on, että tie oppimiseen käy virheiden myöntämisen kautta: jos et tiedosta puutteitasi, et pysty kehittämään niitä. Huomaan  päivittäisessä elämässäni eri asioiden ympärilläni ihmisiä, jotka arvioivat taitonsa jatkuvasti väärin ja tämä on suurin syy heidän taitojensa hitaammalle kehittymiselle. Toisaalta itsesääliin ei saa jäädä kieriskelemään ja liika negatiivinen ajattelu estää oppimista vähintään yhtä tehokkaasti kuin sen vastakohta. Tässä kohden kuvioon astuvat valmentajat, jotka osaavat tasapainoilla näiden kahden asian välillä tukien oppilaitaan oikealla tavalla.
 

 
Champ ei ole helppo hevonen. Tämän olen saanut kuulla kaikilta niiltä, jotka ovat hevosen selässä käyneet. Suurin "helpotus" oli, kun kouluvalmentajani sanoi suoraan vajaa vuosi sitten Champilla ratsastaessaan sen olevan ehkä vaikein hevonen, jolla hän on koskaan ratsastanut ja hirveämpi kuin eräs nelivuotias, jolla hän silloin ratsasti. Helpottavaa tämä oli siksi, että ymmärsin silloin, miksi en ole itse osannut ratsastaa hevosta oikein. Naivia ajattelua toki, sillä kolikon kääntöpuolena jouduin samalla kantamaan kaiken vastuun siitä, miksi hevonen oli niin hirveä ratsastaa - oman ratsastukseni vuoksi. Onneksi tästä ollaan tultu jo valovuosien päähän, vaikka meno on silti välillä melko mielenkiintoista.
 
Vaikka moni saattaisi pitää Champia hyvin yksinkertaisena tai tyhmänä hevosena, on se oikeasti äärettömän viisas: se yrittää aina keksiä tien, mitä kautta se pääsee helpommalla asioissa, joista se ei niin välitä. Ruuna on todellinen ADHD, mutta samalla hyvin jätkämäinen. Koska hevosta on sen aiemmassa elämässä ratsastettu lähinnä miesten toimesta hyvin paljon saksalaisittain, voitte kuvitella, miten se kuskasi nuorta suomalaistyttöä ihan miten tahtoi ensimmäisen vuoden. Eihän mulla ollut voimaa jaloissa, saati taitoa päässä ja kropassa tehdä asioita samalla tavalla kuin sitä oli aiemmin ratsastettu.
 

 
Suurimmat ongelma ratsastuksellisesti on varmaankin se, että Champ on äärettömän taipuisa rungostaan ja menee välillä kuin käärme kännissä, jos sitä ei ratsasta pohkeen ja ohjan väliin. Se ei ole juuri ollenkaan vino ja se kulkee hyvin myös suoraan, mutta jos se on pohkeen takana ilman kunnollisia raameja, ei se yritä yhtään itse auttaa suoruuden löytämiseksi. Aina, kun unohdat vahtia jotain pientäkin kohtaa sen kropasta, olet jo menettänyt tilanteen. Olen itse maailman hitain ratsastaja ja siksi usein ongelmissa - teen asiat ainakin sekunnin liian myöhään, ja ratsastuksellisesti se on pitkä aika.
 
Kun taidot loppuvat, voimankäyttö alkaa. Hevoset ovat äärimmäisen hyviä kovettamaan kylkensä potkuja vastaan, sillä tavoin ne suojautuvat toisten kavereidensa potkuilta esimerkiksi laitumella. Champ jää todella helposti pohkeen taakse, jolloin potkiminen eteen ei auta. Jään helposti vain ratsastamaan jalalla eteen, mikä johtaa hevosen tasapainon menettämiseen ja paketti hajoaa kokonaan käsiin. Jonna selitti mulle tänään, miten tuollaisen hevosen kanssa potkiminen ei auta, vaan hevonen on huijattava eteen muilla tavoilla. Ja ennen kaikkea jalalla pitää reagoida jo ennen kuin hevonen on kovettanut kylkensä jäädessään pohkeen taakse. Kun Champ on pehmeä kyljistä, on se myös erittäin herkkä ja ajattelee itse eteen.
 

 
Ratsastaessani takajalkoja aktiivisemmaksi käytän usein raippaa takaosan päälle pienellä napautuksella tehostamaan pohje- ja istunta-apuja. Champ protestoi raippaa usein laukassa pukittamalla, jolloin ratsastan eteen kevyemmässä istunnassa. Tämä on virhe, sillä se on hevoselle ikään kuin palkinto - vaadittu tehtävä lopetetaan ja siirrytään sille helpompaan vaihtoehtoon. Jonnan kanssa Champ yritti tänään samaa ja pukitti kerran raipasta molemmissa suunnissa, jolloin ratsastaja kerran kertoi hevoselle erittäin selvästi ettei sellaista sallita. Sen jälkeen raipan käyttö ei ollut mikään ongelma, vaan hevonen toimi kuten piti.
 
Kaiken kaikkiaan Champista tuli taas lopuksi oikein kivan näköinen ja Jonnakin sanoi, että se oli lopulta miellyttävä ratsastaa. Mun täytyy vain itse pitää mielessä erityisesti seuraavat asiat:
 
  • Ratsastaakseen eteen täytyy ensin mennä rauhallisemmassa tempossa. Jos potkit hevosta koko ajan eteen, ei se ole tasapainossa saati tule takajalkojensa päälle tai apujen väliin. Myös silloin, kun hevonen tuntuu hitaalta.
  • Aseta hevoselle selvät raamit ja pidä niistä kiinni. Älä anna sen keksiä omia typeryyksiä ja vie haluamasi asiat joka kerta määrätietoisesti loppuun. Esimerkiksi jos haluat, että hevonen kävelee pitkin ohjin reippaasti, tee niin joka kerta.



 
Tästä tuli taas ihan erilainen postaus kuin suunnittelin, sillä tarkoituksena oli kertoa Jonnan mietteitä Champin ratsastuksesta eikä suinkaan omia mietteitäni siitä, miten huono ratsastaja olen. No, onneksi tuonne sekaan päätyi vähän tuota ensimmäistäkin! Sain loistavan idean ja aion viedä Champin Jonnan luokse joulukuun alussa vähintään neljäksi päiväksi ratsutukseen siksi aikaa, kun olen itse Pariisissa. Voin vaan kuvitella, miten kiva hevonen mulla on sen jälkeen ;) Nyt vain toivotaan, että tämä toteutuu!
 
Ratsastaako valmentajasi / muu ammattilainen hevostasi itsesi lisäksi?
Lue lisää

maanantai 17. marraskuuta 2014

#444: Vinkulelu vai hevonen?!

Kerroin muutama postaus sitten, ettemme saaneet estevalmennusta sopimaan edelliselle viikolle valmentajan ja omien aikataulujeni erotessa liikaa toisistaan. Koska Ypäjän kisat eivät menneet ihan halutulla tavalla, oli hyppääminen kuitenkin jollakin tavalla suotavaa ja siksi päätin osallistua tallikavereideni hyppykertaan lauantaina. Meillä on tallilla muutamia muitakin esteratsukoita, jotka käyvät saman valmentajan tunneilla kanssani, joten he olivat varanneet maneesin ja yhdessä pähkäilimme jonkin meille kaikille sopivan tehtävän.
 
Ilman valmentajaa hyppääminen ei sinänsä ole suotavaa kokemattomien ratsukoiden kohdalla, mutta pieniä esteitä ja muuten järkeviä tehtäviä voi mielestäni tehdä myös itsenäisesti silloin, kun paikalla on muita ihmisiä. Tuolloin lauantaina paikalla olleiden kesken olemme nähneet toistemme ratsastusta lähes päivittäin, joten tarvittaessa osasimme antaa edes jotain vinkkejä, jos joku asia ei sujunut. Toisaalta, kuten joku viisas on joskus sanonut, tällaisten harrastelijoiden toistensa neuvominen on välillä vähän samanlaista kuin sokea ohjaisi toista sokeaa..
 
Maneesikuvia ei tälläkään kertaa ole, mutta laitetaan tähän alkuun yksi kuva viime kesältä vähän tuomaan väriä :)
Päätimme rakentaa maneesiin pienen jumppatehtävän, sillä meillä oli aika samanmittaisella laukalla varustettuja hevosia paikalla. Laitoimme tehtävän seuraavanlaisesti: puomi - pysty - puomi - pysty - puomi - puomi - okseri. Nuo välit olivat käsittääkseni suunnilleen 3m (ensimmäinen väli lyhempi), mutta varmaksi en osaa sanoa, koska en mitannut niitä itse. Lisäksi meillä oli toisella pitkällä sivulla verryttelypysty ja lyhyellä diagonaalilla pysty, jossa oli lankku ja aurinkoportti (sekä kasa punaisia tötteröitä, kumiankkoja ja hattivatti..!), sillä Champ kyttäsi tätä porttia joskus ja halusin tulla sitä muutamia kertoja ihan vain harjoitusmielessä.
 
Aloitimme jokainen omalla tavallamme, itse tein alkukäyntien jälkeen tyypillisesti pitkin ohjin ravia ja laukkaa. Ohjien lyhentämisen jälkeen aloitin ravailemaan koko maneesia käyttäen tehden isoja ympyröitä ja hakien hevosta avuille. Kun olin keventänyt hetken aikaa, istuin harjoitusraviin ja lähdin pujottelemaan tuota jumppalinjaa niin, että menin joka toisen puomin välistä. Koska puomien välit olivat melko lyhyet, sai tuossa jo keskittyä omaan olemiseen ja tekemiseen kunnolla. Samalla hevosen sai hyvin pohkeen ja ohjan väliin, kun kääntämistä ja suoristamista tuli vuorotellen nopealla tahdilla.
 
Muistellaan vanhoja! Tämä kuva on otettu suunnilleen muutama viikko sen jälkeen, kun Champ saapui omistukseeni Suomeen eli vajaa 2 vuotta sitten.
Ja tässä kuva meidän ensimmäisestä estevalmennuksesta! Ihan hävettää katsoa niitä kuvia tai videoita.. :D
Laukassa tein ihan perinteisen verryttelyn esteille, jonka jälkeen aloitin verryttelypystyn parissa: muutama hyppy noin 70cm korkuisella pystyllä molemmista suunnista ja sitten yksi vähän isompi pysty. Tulin myös pari kertaa molemmista suunnista aurinkoporttiesteen, eikä Champ katsonut sitä yhtään. Pystyin tulemaan sitä kohden joko vähän suuremmalla paineella tai sitten ihan rennosti. Parempi näin päin!
 
Jumppatehtävää teimme aluksi niin, että kaikki esteet olivat pystyjä ja ehkä 60cm korkeudella. Sain aluksi pitää Champia todella paljon, sillä se oli menossa itse valtavasti eteen. Edellinen hyppykerta oli tosiaan Ypäjällä vajaa viikko aiemmin ja kyllä huomasi, miten hevonen oli innoissaan! Mun piti huolehtia siitä, etten jäänyt vetämään taaksepäin, vaan pidin käden tasaisena ja vain pidin tarvittaessa. Ajattelin kaikkia saamiani ohjeita, kuten sitä, että vaikka esteiden välissä pidän, pitää silti hypyissä antaa hevoselle tarpeeksi tilaa edestä heittämättä kuitenkaan ohjaa löysäksi, jolloin hevonen on nenillään, eikä pääse seuraavalle esteelle perille halutulla tavalla.
 
 
 
En tehnyt montaakaan hyppykertaa jumppatehtävälle. Muutaman kerran tulimme ihan pienillä korkeuksilla, jonka jälkeen laitoimme viimeisestä esteestä okserin ja siitä eteenpäin kaikki kerrat ovatkin kuvattuna videolle, joka on tämän postauksen ohessa. Kun nostimme viimeisen esteen okseriksi, rupesi Champ ihan villiksi: se vinkui okserilta laskeutuessaan ja heitteli sen jälkeen päätään kuin mikäkin villihevonen. Sen koko olemus oli niin innostunut, etten voinut taas kuin nauraa hevosen innokkuudelle. Tuollaisissa tilanteissa pitäisi tietysti potkaista hevonen eteen eikä sallia sen "riehumista", mutta en raaskinut komentaa sitä, vaikka olisi pitänyt. Tuon vinkumisen Champ teki kolme kertaa putkeen okseria ylittäessämme ja viimeisellä kerralla se myös potkaisi esteen päällä takajalkansa ihan ylös. Oli muuten kyydissä pysymistä! Tulin vielä kerran tehtävän ja silloin hevonenkin oli hiljaa.
 
Champ tuntui oikein kivalta hypätessä ja ennen kaikkea se näytti nauttivan siitä täysin rinnoin. Tällä viikolla pääsen taas estevalmennukseen, minkä lisäksi kouluvalmentajani ratsastaa Champilla. Yritän ottaa kameran mukaan ja napata muutaman kuvan ratsastuksesta, jos teitä kiinnostaa ja se on valmentajalleni ok.
 
Joku teistä toivoi, että tekisin postauksen, johon saisi jättää toiveita joulukalenteriluukuista. En aio sellaista erikseen tehdä, mutta minkä tahansa postauksen yhteyteen voitte halutessanne laittaa toiveita tulemaan! Blogin Fb-sivuilla onkin jo yksi kysely toiveista, sinne voi siis myös käydä kommentoimassa. Eli siis kyllä, joulukalenteri tulee tänäkin vuonna olemaan osa blogini loppuvuotta. Jotain olen jo suunnitellut, sillä kohtahan se joulukuukin tulee!
Lue lisää

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

#443: Karvaturkista luopuminen

Otsikko on ehkä hieman harhaanjohtava, sillä kukaan ei ole luopumassa mistään karvallisesta eläimestä, vaan hevoseltani lähti lauantaina karvat klippauksen merkeissä. Kurvasin tallin pihaan lauantaina ennen puolta päivää klipperini kera, jonka jälkeen käsittelyyn pääsi Champin lisäksi eräs toinen tallimme hevonen. Näiden hommien parissa puuhastellessa kerkesi vierähtää hyvä tovi ja pidimme vielä porukalla alkuillasta estetreenit. Mukava tallipäivä siis takana!
 
Multa on toivottu paljon postauksia klippaamiseen liittyen: tekisinkö videoita siitä, selittäisinkö sitä kuvilla, kertoisinko, miten klippaan. Olen aina vastannut, että netistä löytyy älyttömän hyviä videoita jo valmiiksi, joten en näe tarvetta uuden tekemiseen. Lukijoiden pyynnöstä päätin kuitenkin tehdä pienen tekstin siitä, miten itse näen klippaamisen, miksi klippaan ja miten klippaan.
 
Alkuun "ennen"-kuvat eli näissä neljässä ensimmäisessä Champ on vanhassa karvassaan, klipattu suunnilleen 3 viikkoa sitten ja harjaamatta, otettuna suoraan karsinasta.
"KYLLÄ MÄ YLLÄN, jos oikeen kurkotan...!!"
"ei sit, pidä rehus, en olis ees halunnu"
 
 
KLIPPAAMINEN?
 
Klippaamisella tarkoitetaan hevosen karvojen ajelemista koneellisesti. Syitä klippaamiselle ovat ensisijaisesti hevosen turkin hoitoon liittyvät seikat, mutta myös ulkonäkökysymykset. Varsinkin säännöllisessä ja rankemmassa treenissä olevat hevoset hikoilevat herkästi enemmän, jolloin klippaaminen vähentää hevosen hikoilua ja toisaalta lyhentää kuivumisaikaa. Joillakin hevosilla klippaaminen on välttämätön toimenpide terveydellisistä syistä, mikäli karvan kasvu on häiriintynyt erinäisistä syistä tai ihon pitää pystyä hengittämään paremmin.
 
Varmasti jokainen teistä on nähnyt ainakin kuvista, miltä klipattu hevonen näyttää: yleensä se on joko kokonaan karvaton tai sitten ajeltu erilaisten mallien mukaan osittain karvattomaksi. Varmasti yleisimmät mallit ovat pelkän rungon ajeleminen (jalat ja pää jäävät karvallisiksi) tai sitten koko hevosen vetäminen karvattomaksi. Tarkemmin klippauksesta voi lukea esimerkiksi Hevostietokeskuksen sivuilta.
 
Ja tästä kuvasta eteenpäin Champ klipattuna uudelleen ja muutenkin siistittynä.

 
 
MIKSI KLIPPAAN?
 
Ylempänä selitinkin erilaisia syitä, miksi hevosia voidaan klipata. Itselläni noita syitä on muutama, joista yksi painaa vaakakupissa muita enemmän.
 
Ensimmäisenä syynä on omalla kohdallani hevosen ulkonäkö. Toiset syyt eli hevosen nopeampi kuivuminen ja turkin helppohoitoisuus ovat tietysti nekin tärkeitä, mutta niistä voisin vielä joustaa, mikäli hevonen näyttäisi karvojensa kanssa yhtä siistiltä kuin ilman karvojaan. Tiedän, että tästä asiasta ollaan montaa mieltä ja ymmärrän hyvin myös toisen näkökannan.
 
Hevonen on mun mielestä siistimpi, kun se on klipattu huolellisesti. Mulle tämä on jäänyt suoranaiseksi pakkomielteeksi niiltä ajoilta, kun olin töissä Euroopassa: siellä hevoset klipattiin vuoden ympäri ja niin olen tehnyt myös Champin kohdalla. Esimerkiksi tämän postauksen kuvista näette asian hyvin: "ennen"-kuvissa Champin karva ei ollut kovinkaan pitkä (tallilaiseni lähinnä nauroivat, kun sanoin, että mun pitää klipata ruuna nyt), mutta ero "jälkeen"-kuviin on kuitenkin suuri.
 
Ratsastan Champin monta kertaa viikossa kunnolla hikeen, joten itselleni on helpompaa opiskelevana ja työssäkäyvänä ihmisenä pitää hevonen lyhyessä karvassa, jotta sen kuivuminen olisi nopeampaa. On myös paljon helpompi harjata hevonen oikeasti kunnolla silloin, kun sillä on lyhyt karva, verrattuna todellisiin talvikarvamonstereihin. Olen nähnyt monta tapausta, jossa kuivunut hiki ja huono karvahoito ovat aiheuttaneet hevoselle pahoja terveysongelmia.
 
En ole mikään klippaamisen puolestapuhuja, sillä mielestäni esimerkiksi pihatto- ja kevyellä käytöllä olevat hevoset pärjäävät paljon paremmin karvaisina. Klippaamisessa on puolensa, mutta tietysti myös ongelmansa: loimitusta on mietittävä tarkemmin ja kesäisin esimerkiksi ötökät kiusaavat hevosta herkemmin.
 
"Tuolla olis jotain paljon kiinnostavampaa..." Champ katsoo AINA tuonne, kun yritämme ottaa siitä kuvia! :D

 
MITEN KLIPPAAN?
 
Mulla on itselläni Lister Star -klipperi, jonka sain syntymäpäivälahjaksi aikoinaan. Se maksoi muistaakseni 420 euroa ja olen ostanut siihen lisäksi kahdet vaihtoterät: yhdet 1mm ja yhdet 3mm. On muistettava teroittaa klipperin terät säännöllisesti ja ostaa tarvittaessa uudet, sillä tylsillä terillä klippaaminen on tuskaa paitsi klippaajalle, myös hevoselle.
 
Klippaan Champin aina niin, että jätän karvaiseksi vain puolet päästä, satulan kohdan selästä ja pienen kolmion hännän tyveen. Ruuna antaa klipata itsensä hyvin, mutta se saattaa osoittaa mieltään esimerkiksi vatsan kohdalla ja takajaloissa, mikäli ajan niitä liian kuumilla terillä. On siis syytä muistaa antaa klipperin välillä levätä, mikäli se kuumuu paljon. Onnekseni tuo klipperi ei ole ainakaan omassa käytössäni koskaan ollut niin lämmin, etten olisi sitä voinut jatkuvalla syötöllä käyttää.
 
Syy, miksen klippaa Champilta koko päätä on se, ettei se anna koskea klipperillä korviin - ei edes  rauhoitettuna saksilla. Näyttäisi hassulta, jos sillä olisi vain karvaiset korvat muuten kaljussa päässä! Tullessaan Suomeen Champ oli vedetty ihan kokonaan kaljuksi korvien sisäosaa myöten, joten se on pitänyt rauhoittaa ihan kunnolla sitä varten. Jalat klippaan siksi, että ne on siistimmät ja varsinkin näin muta-aikoina helpommat pitää puhtaina. Champ tarhaa vain 6h päivittäin, joten talvellakin se pärjää oikein hyvin ulkona kovista pakkasista huolimatta, jos se on muuten loimitettu oikein.
 
"Kuules tää ei nyt yhtään mee niinku mä suunnittelin" Huomatkaa Champin tapiiri-turpa, kun se yrittää pitää ketjua suussaan..
"Mä meen tasan niin kovaa kuin haluun!! Oon ihan sika villi"
Voiko hevonen näyttää enää tätä typerämmältä? :D
"Okei voin mä sun mieliks olla hetken aikaa nätistikin"
Olen klipannut viime vuosien aikana satoja kertoja, joten jos jonkinlaisia tapauksia on tullut vastaan: melkein hengenvaarallisia yksilöitä ja sitten niitä, jotka nauttivat täysin siemauksin klippaamisesta. Omalle hevoselleni tarjoan aina mahdollisuuden syödä klippauksen yhteydessä heinää, jotta se malttaa seistä paikallaan. Klippaustilanne on aina jollain tasolla stressaava kokemus hevoselle, aivan kuten kuljetuskin, vaikka se näyttäisi ulospäin rauhalliselta.
 
Klippaan hevosen aina yleensä aloittaen päästä ja jatkaen siitä kohti takaosaa. Jos en tiedä, miten hevonen reagoi, yritän ensin ottaa jostain sellaisesta kohtaa, mikä ei näy heti silmiin. Olisi nimittäin aika ikävää jättää hevoselle raita kylkeen, mikäli se ei antaisi koskea klipperillä itseensä uudelleen.. Keskimäärin hevosen klippaaminen kokonaan vie multa aikaa reilun tunnin: klippaan ensin hevosen kokonaan, sitten harjaan sen ja lopuksi vielä viimeistelen kaiken siistiksi. Huolellinen harjaus/pesu on tärkeää klippaamisen jälkeen, sillä loimien alle ei kannata jättää irtokarvoja kutittamaan hevosta.
 
Klippaatteko te hevosianne? Miksi / miksi ette?
Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat