tiistai 30. tammikuuta 2018

#944: Asiat epäonnistuvat, ihmiset eivät

Eilen maanantaina osallistuin työni puolesta tilaisuuteen, jossa yhtenä puhujana toimi Suomen koripallomaajoukkueen valmentaja Henrik Dettmann. Inspiroiduin puheesta valtavasti, ja haluan nostaa hänen puheestaan pointteja esiin ihan jokapäiväiseen ratsastukseen ja ennen kaikkea ratsastajan kehitykseen liittyen. On ilo kuunnella ihmistä, joka hallitsee puhumisen taidon ja uskaltaa seistä satojen ihmisten edessä kertomassa mielipiteitään tavalla, joka vakuuttaa paikallaolijat. Se jos joku kertoo siitä, että puhuja uskoo itse omaan tapaansa toimia ja toteuttaa visiotaan. 

Vaikka Dettmannin puhe koski pitkälti joukkuelajien henkilöjakoa ja erilaisten tiimipelaajien merkitystä joukkueen tuloksen kannalta, voi monia hänen pointtejaa soveltaa yhtä lailla myös ratsastukseen. Näistä eniten juuri mua puhututti epäonnistumisten käsittely ja niistä puhuminen. Ei varmasti ole ratsastajaa, joka ei olisi koskaan epäonnistunut jossain hevosiin liittyvässä asiassa. Tai toisaalta henkilöä - varsinkaan nuorta sellaista - joka ei jatkuvasti pelkäisi epäonnistuvansa. Varsinkin sosiaalisen median aikakaudella paine täydelliseen suorittamiseen on jatkuvasti läsnä. Omia mokailuja ei uskalleta myöntää ja ne halutaan haudata kauas siitä minäkuvasta, jota jaetaan esimerkiksi erilaisiin kuva- tai videopalveluihin. Usein unohdetaan, että se epäonnistuminen on osa normaalia elämää. Varmasti jopa normaalimpaa kuin onnistuminen! Olen puhunut tästä aiheesta niin monesti vuosien saatossa blogissani, etten varmasti voi sanoa aiheen olevan uusi munkaan suusta. Sain tähän kuitenkin ihan uuden näkökulman maanantain jälkeen. 





Dettmannin kanta epäonnistumiseen oli ajatuksia herättävä: "asiat epäonnistuvat, eivät ihmiset". Kun esimerkiksi joukkue ei saa toivottua tulosta kisatilanteessa, haetaan mediassa ja katsojien keskuudessa yhtä joukkueen jäsentä syntipukiksi tapahtuneelle. Milloin päävalmentaja ei ole onnistunut, milloin joku pelaaja on tehnyt ratkaisevan virheen. Tämä ajattelutapa on kuitenkin väärä, sillä se on lähtökohtaisesti negatiivinen ja vaikeuttaa tulevia onnistumisia. Sen sijaan, että keskitytään etsimään virheitä tietystä ihmisestä, pitäisi keskittyä korjaamaan epäonnistunut asia eli pelitilanne. 

Mietitäänpä tätä osana ratsastusta. Montakohan kertaa olette kuulleet jonkun sanovan, että kisaradalla suoritusta tekevä ratsastaja epäonnistui? Montakohan kertaa olette itse sanoneet jostakin vastaavalla tavalla? Niin, uskallan väittää, että varmasti kymmeniä kertoja. Minä ainakin olen, etenkin nuorempana. Monta kertaa olette lukeneet sosiaalisen median kanavilla tai keskustelufoorumeilla negatiivista palautetta kohdistuen johonkin tiettyyn henkilöön? Varmasti useita. Kukaan ei väitä, etteikö virheitä tapahtuisi - ehei, niitähän tapahtuu jatkuvasti. Tyyli, jolla niistä puhutaan, vaikuttaa kuitenkin merkittävästi oppimisprosessiin ja palautteen vastaanottoon. Pohdi hetki näiden kahden virkkeen eroa:

1. "Tuo ratsastaja on huono, koska se pudotti kolmannen esteen. Ei se osaa rastastaa, kun se epäonnistuu aina kisoissa."
2. "Tuo ratsastaja yritti äsken tehdä ratkaisua, jonka vuoksi puomi putosi kolmannella esteellä. Se ratkaisu epäonnistui, mutta muuten rata oli sujuva, vaikka ruusuketta ei tullutkaan."





Esimerkit olivat tarkoituksellisen kärjistettyjä, jotta jokainen ymmärtäisi niiden sävyerot. Kumpi olisi mukava kuulla omasta tekemisestä: henkilöä vai asiaa kritisoiva kommentti? Jos vastasit hiljaa mielessäsi jälkimmäiseen, voit varmasti harkita myös omien toimintatapojesi muuttamista jatkoa ajatellen. Sen sijaan, että haukumme toinen toisiamme, voisimme keskittyä ratkaisemaan niitä virheitä, joiden vuoksi epäonnistumiset ovat kohdalle osuneet. Silloin itse kukin olisi varmasti vastaanottavaisempi. Toki tässä päästään taas niin syvälle aiheeseen kuin halutaan esimerkiksi siitä, onko kukaan anonyymi oikeutettu neuvomaan toista nimellä esiintyvää netin välityksellä, kun jokaiselta löytyy kotoakin valmentajat, joille hommasta maksetaan. Mutta ei mennä siihen tällä kertaa.

Dettmann nosti esiin myös toisen pointin, joka jäi elävästi mieleeni. Hänen mielestään sanat "epäonnistua" ja "epäonnistuminen" ovat lähtökohtaisesti negatiivisia ja niiden käyttöä tulisi välttää tai ainakin vähentää merkittävästi niin urheilun kuin työelämänkin saralla. Epäonnistumiset ovat useimmiten enemmänkin yrityksen puutetta, joten epäonnistumisten kohdalla tulisi pikemminkin puhua yrittämiseen liittyvistä termeistä. Ratsastuksessa yritys voi puuttua monessa kohden: ei  esimerkiksi uskalleta pyytää oikeita apuja tarpeeksi. Toisaalta yritystä voi olla myös liikaa, kun liiallinen tekeminen hevosen selässä kostautuu virheinä. Mä olen tehnyt molempia, ja teen yhä jokaisella ratsastuskerralla. 





Dettmannin ajatukset epäonnistumisesta ja sen käsittelemisestä pätevät vain silloin, jos henkilö on oikeasti motivoitunut tekemään töitä haluamansa tavoitteen eteen. Jos valmentaja näkee, että joku joukkueen jäsen ei näe vaivaa onnistuakseen, ei kyse ole enää epäonnistumisesta - se on motivaation puutteesta. Se sama koskee myös ratsastajia. Jos hevosesi ei kulje hyvin, koska et ole jaksanut ratsastaa sitä muuten kuin hölkkäämällä pitkin ohjin ympäri maneesia kaksi viikkoa putkeen, ei se johdu epäonnistumisestasi. Se johtuu siitä, ettei sinulla ole ollut motivaatiota ratsastaa sitä kunnolla (olettaen, että muut ulkoiset tekijät ovat stabiilit kummassakin esimerkkitilanteessa). Se ei tee sinusta epäonnistujaa, mutta voi asettaa esimerkiksi valmentajasi pohtimaan, onko tavoitetasoa syytä alentaa tai hommasta pitää taukoa kokonaan. Ihan kuten joukkuelajeissakin: tiimi on yhtä vahva kuin sen heikoin jäsen. Jos joku joukkueesta päättää, ettei hän halua nähdä vaivaa asian eteen, alkavat muutkin pikkuhiljaa kallistua sille linjalle. Tiedätte varmaan tilanteen, jossa hevonen tekee juuri sen verran, kun siltä pyydetään. Nimenomaan.

Epäonnistumisten kehittäminen on kuin lasten kasvatus, vaikka mulla ei siitä kokemusta vielä onneksi olekaan: siinä epäonnistutaan, mutta tullaan kerta kerralta paremmaksi. Me jokainen voimme kehittyä siinä, miten annamme muille palautetta. Sen sijaan, että syyttelemme toisia virheistä, pitäisi epäonnistumisia lähestyä positiivisen kautta ja tarjota kehitysehdotuksia, joilla asetettuihin tavoitteisiin päästään. Samalla jokaisen olisi syytä tiedostaa myös se tosiasia, ettei toisen tavoitteet ole välttämättä samoja, jotka itse jaat. Jos toisen ratsukon tavoitteena on harrastaa ja pitää hauskaa, ei sen kilpailusuorituksen nopein aika ja puhdas rata välttämättä merkitse mitään. Tai se, tuleeko harrastaja koskaan saavuttamaan kansainvälistä huippua. Tavoitteita on yhtä monta kuin meitä harrastajiakin, mikä tekee tästä lajista mielettömän rikkaan ja monipuolisen. Annetaan jokaisen hevosten parissa toimivan nauttia hienosta lajistamme ylpeinä, ja muistetaan tsempata toisiamme positiivisen asenteen kautta. Yhteisöllisyydellä pääsee yllättävän pitkälle.

Mitä mieltä sä olet Dettmannin ajatuksista? :)
Lue lisää

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

#943: Juulia Jyläksen valmennuksessa

Kuluva viikonloppu sujuu kovin valmennuspainotteisesti, kun olen päässyt osallistumaan Juulia Jyläksen valmennukseen kahtena peräkkäisenä päivänä Stall Solbackan tiloissa. Koskaan aiemmin en ollut Juulian valmennuksiin osallistunut, mutta kuullut paljon hyvää, ja siksi osallistuminen tuntui hyvältä ajatukselta. Eikun siis tuumasta toimeen! Tämä olikin melkoinen valmennusviikko, sillä aiemmin tällä viikolla Maco kävi kahdesti kouluvalmennuksessa - niin mun kuin Sanninkin kanssa. 

Pakko tähän väliin ennen postauksen varsinaista aihetta hehkuttaa pieni välispiikki siitä, että me muutetaan Sannin kanssa kämppiksinä Etelä-Haagaan kuukauden päästä! Allekirjoitin perjantaina vuokrasopparin todella kivasta, 53 neliöisestä kaksiosta, jossa on järkevä pohjaratkaisu esimerkiksi erillisen keittiön ja vaatehuoneen merkeissä. Ja mun huoneesta pääsee parvekkeelle. Ihan kaikista eniten luksusta tuo tietysti astianpesukone (ai vitsi, tätä olen viimeiset puolitoista vuotta kaivannut) ja parin minuutin kävely juna-asemalle, josta pääsen parissa minuutissa töihin. Tai vaihtoehtoisesti voin kesäisin vaikka pyöräillä töihin tuon kolmen kilometrin matkan. Etelä-Haaga on ihan mun suosikkialuetta koko Helsingistä ja haluaisin joskus tulevaisuudessa ostaa sieltä oman asunnon. Jotenka siis, iso peukku tälle! 

Mutta se siitä! Olin tosiaan sopinut viikonlopulle valmennukset, jotka järjestettiin mulle entuudestaan hyvin tutussa Stall Solbackassa. Ensimmäisen päivän perusteella olen ainakin todella tyytyväinen osallistumiseeni, vaikka toisinaan nuo nimivalmentajien tunnit kustantavat turhan paljon opiskelijan kukkarolle. Tässä sitä on taas käyty vajaan kahden viikon sisään niin Niken kuin Juulian tunneilla, joka on rokottanut mun pankkitiliä melkein kolmesataa euroa. Eipähän tarvitse hetkeen käydä missään ulkona tai ostella itselleen vaikka vaatteita. Tuo muutto kyllä tietää taas rahanmenoa, kun mun huoneeseen tulee vihdoin mahtumaan jotain muutakin kuin sänky ja pöytä.. Näin niin kuin tiivistettynä.

Kaikki postauksen kuvat on otettu suoraan videolta kuvakaappauksina, joten älkää ihmetelkö laatua!


Lauantaina Juulian tunti oli sovittu illalle, joten menin tallille jo joskus kahden jälkeen ajatuksenani tehdä kaikki jutut ihan rauhassa ja ilman stressiä. Tämä lauantai oli pitkästä aikaa löhöilypäivä, koska köllöttelin sängyssä puoli kahteentoista ja siirryin sen jälkeen sohvalle jatkamaan samaa menoa aina tuohon tallille lähtemiseen saakka. Okei, kaupassa oli pakko käydä välissä, mutta kuitenkin. Näin jälkikäteen voin todeta, että ei olisi kannattanut. Ei mua haittaa tekemättömät työt, mutta syystä tai toisesta pitkään nukkuminen aiheutti mulle jäätävän päänsäryn ja väsymyksen, joka on kestänyt tänne iltaan asti. Kroppa ei selvästi ole tottunut tuollaiseen rytmiin. Tallilla iltapäivä menikin vähän huurussa, vaikka luulin ulkoilman auttavan aivojen hapenpuutteeseen. Tällainen tunne mulla oli viimeksi pari vuotta sitten, kun olin maannut kaksi päivää sohvalla 41 asteen kuumeessa. Ihan kamala väsymys, joka ei ota loppuakseen.

Klippasin Macon kokonaan pari viikkoa sitten, mutta päätin kuitenkin tarttua klipperiin uudemman kerran ennen ensimmäistä Juulian valmennusta. Maco oli ehtinyt kasvattaa kaulaansa ja takaosaansa karvaa kovempien pakkasten aikana, kun mulla oli ollut sillä ensimmäisten päivien ajan vähän turhan ohut loimi ulkona. Tai sanotaan näin, että sen loimen kaulaosa oli hyvin tuulettuvaa mallia! Siispä tein ihan nopean siistimisen, jonka aikana ehdin jo menettää toivoni upeasti viisi vuotta palvellutta klipperiäni kohtaan. Siinä on ilmeisesti jonkin sortin kosketushäiriö johdon suhteen, sillä välillä klippeti sammuttaa itse itsensä ja palaa takaisin päälle jossain kohden. Noiden korjauttaminen on oma operaationsa, joten pitääpä nyt tutkailla, voiko asialle tehdä jotain. Joka tapauksessa hevonen pääse vähäisistäkin karvoistaan varsin nopeasti, jonka jälkeen puunasin vielä erikseen kaikki likaläntit pois ja selvitin ruunan jouhet edustuskuntoon. Mä olen menettänyt toivoni valkoisen hännän suhteen, koska edes hopeashampoo ei saanut tuota kellertävää häntää takaisin hopeanvalkoiseksi. Jos jollakulla on hyviä vinkkejä tähän, niin otan niitä enemmän kuin mielelläni vastaan!




Macon valmistelun jälkeen laitoin ruunan hetkeksi karsinaan syömään heinää ja pakkasin muut varusteet kasaan. Pian olimmekin pelipaikoilla Solbackassa, jossa nakkasimme hevoselle isäni kanssa varusteet päälle ja suuntasimme maneesiin valmiina omaan vuoroomme. Isäni oli järjestänyt aikaa ja tullut mukaani valmennukseen kuvaajan roolissa, joten kaikista videoista saamme kiittää häntä. Ihana isä  Katselin hetken aikaa edellisen ryhmän tekemistä, jossa mukana oli mua paljon taitavampia kuskeja tekemässä tehtävää, joka näytti maasta katsottuna ihan tuhottoman vaikealta Macon rastastettavuuteen nähden. Ajattelin jo hetken, että eihän tästä mitään tule, kun tuon ryhmän hevoset hyppäsivät 130cm esteitä tolppien korkeudella käyden. Siinä sitä tunsi itsensä kyllä todella huonoksi ratsastajaksi :D Kun edellinen tunti alkoi lopettelmaan, nousin hevosen kyytiin ja kävin vaihtamassa Juulian kanssa muutaman sanan siitä, keitä me olemme ja mitä me olemme tehneet ratsukkona. 

Juulia luotsasi meitä jo heti tunnin alusta sileällä. Teimme töitä ravissa volttien ja avotaivutusten merkeissä, jossa en saanut istua harjoitusravissa, vaan mun tuli keventää saadakseni hevosen selkää rentoutumaan. Avotaivutuksen ei tarvinnut olla kouluratsastuksellisesti oppikirjamaista, vaan verrytellä hevosta kohti esteitä. Niken neuvoista eroten Juulia ei halunnut hevosta alusta asti eteen, vaan hän halusi ensin hevosten löytävän tahdin ja tasapainon pienemmässä ravissa, josta pystyi tarpeen mukaan kasvattamaan ravia isommaksi. Laukassa idea oli ihan sama eli en saanut vain laukata ympäri maneesia ilman ajatusta, vaan mun tuli ajatella ratsastavani jokainen laukka-askel eri tempossa. Käytännössä ratsastin siis välillä eteen ja välillä enemmän ajatuksena saada hevonen istumaan takaosansa päällä. Oikeassa kierroksessa ei ollut ongelmaa, mutta vasemmassa haasteena oli ajoittain hyvinkin vahva tuntuma, jota Maco ei antanut periksi. Se raspattiin keskiviikkona ja suussa oli aika paljon sanomista, mistä johtuen sen suu voi vielä olla hieman kipeä. Paljon se kyllä parani, kunhan itse ei jäänyt vetämään tuntumaa vasten.


Ihan tarpeeksi hevosen kaulalla kyllä.. :D

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Estetehtävät te näette hyvin tämän postauksen videolta, joka on muuten tämän vuoden ensimmäinen ääniraidallinen valmennuspostaus! Teimme lauantaina melko simppeliä tehtävää, joka vaati kuitenkin tarkkuutta ja keskittymistä onnistuakseen. Käytännössä aloitimme hommat esteillä voltilla ratsastettavalta kavaletilta, josta jatkettiin kaarevalla linjalla kolmen askeleen sarjalle ja sama peilikuvana takaisin päin. Kun olimme verrytelleet aikamme näin, tehtiin linjan toisesta osasta okseri ja mukaan otettiin toiselle diagonaalille kavaletti-pysty -sarja, jossa väli oli yksi laukka-askel. Tuo pysty-okseri -linja oli 13 metriä eli ei todellakaan mitenkään pitkä kolme laukkaa, mutta se ei tainnut jäädä meillä esteiden noustessakaan kuin kerran ahtaaksi oman ratsastusvirheeni vuoksi. Kehitystä siis sillä rintamalla!

Rehellisesti sanottuna mua jännitti hypätä pitkästä aikaa vähän isompia esteitä. Kun esteet olivat mun mielestä jo aika isoja, sanoi Juulia apukäsille, että nostetaas vielä kolme reikää. Ja "ratsasta ihan samalla tavalla kuin äsken". Se näkyi sitten yliyrittämisenä, kun tulin linjalle vähän liian isolla askeleella sisälle, ja linjan okseri tuli liian nopeasti vastaan. Vaikka Maco on näppärä, ei se kuitenkaan ole etuosastaan vielä kovin nopea, joten sen on hankalampaa nousta ylös lähelle tultaessa esteiden ollessa siellä 130cm tietämillä. Samalla kierroksella päästin ruunan liian pitkäksi kavaletti-okseri -sarjalle, jolloin tulimme kavaletille ilman paikkaa ja okserille tuli vähän hassu hyppy. Toisella yrittämällä kaikki olikin sitten helppoa ja kivaa, joten siihen oli hyvä lopettaa valmennus ensimmäiseltä päivältä.

Loppujen lopuksi hyppäsimme kohtuullisesti, sillä hevosia on turha rasittaa kahden päivän treeneissä ihan loppuun ensimmäisenä päivänä. Odotan tätä sunnuntain treeniä hyvin innoissani, joten toivottavasti meillä menee hyvin ja saan taas uusia vinkkejä treeniin! Lauantaina kiinnitimme huomiota hevosen suoruuteen esteillä, rehelliseen taipumiseen rungon läpi kaarteissa ja siihen omaan tekemiseeni käsien ja ohjien osalta: ne eivät saaneet valua liian pitkäksi, ja käden piti olla joustava. Näillä eväillä siis kohti seuraavaa valmennusta! Maco sai myös kehuja hevosena, se on kuulemma oivallinen harjoittelukumppani mulle. En voisi olla enempää samaa mieltä!

Oletteko te olleet tänä vuonna jo valmennuksissa? :)
Lue lisää

torstai 25. tammikuuta 2018

#942: Mikä ominaisuus on tärkein?

Kurkistin vastikään vaatekaappiin, jossa säilytän kaikki ratsastusvarusteeni. Hylly, jolle olen sijoittanut kaikki tallivaatteet, pursuilee ikävästi vaatien pikimmiten jonkinlaista siistimistä. Nyt, kun olen jo ohittanut pituuskasvun (ja toivottavasti myös leveyskasvun) aktiivivaiheet, ei vaatteet lähde kaapista pois sillä verukkeella, että ne olisivat jääneet pieneksi. Niitä kertyy, jolloin monet jäävät käyttämättä. Joku kaunis päivä otan itseäni niskasta kiinni ja kasaan kaikki sellaiset vaatteet, joita en ole vuoteen käyttänyt, yhteen isoon jätesäkkiin ja järjestän jossain hevosvaatteiden ja -varusteiden pihakirpputorin. Sieltä voi jokainen halukas käydä noukkimassa tarpeettomaksi jääneet kappaleet halvalla parempaan kotiin.

Miksi heräsin ajatukseen? Hyvä esimerkki tästä on omien ratsastushousujeni määrä: niitä on nyt yksitoista kappaletta. En usko, että oikeasti käytän yhtiätoista eri ratsastushousuja, koska valehtelematta nappaan lähes joka kerta kolmen vaihtoehdon väliltä jotain jalkaani, kun tallille suuntaan. Sama tilanne on oikeastaan minkä tahansa muun ratsastusvaatteen kohdalla, oli kyseessä sitten takit tai puserot. Ikävä tilanne on myös siltä osin, että tällä viikolla vasta muistin omistavani kolme eri talvitakkia tallille, kun ne olivat talvisäilössä poissa silmistäni. Ymmärrätte varmaan, että noille löytyisi varmasti joku mua tunnollisempi käyttäjä. Kuten satulahuoville, koska ei kukaan tarvitse 20 huopaa yhdelle hevoselle.

Postaus sisältää tuotteita, jotka saatu yhteistyöstä Equestrian Stockholmin kanssa.




Olen malliesimerkki siitä hevosenomistajatyypistä, jonka kaappeihin kertyy vuosien saatossa tavaraa vähän turhan paljon. Siksi on aika laittaa näitä eteenpäin. Kirpputorit ovat muuten ihan ykkösjuttu, sillä aikoinaan itsekin hevosharrastajaurani alkumetreillä sain lähestulkoon kaikki kamppeet sieltä. Kerran äitini teki löydön ostaen mulle koon 40 talviratsastuskengät, vaikka olin silloin 13-vuotias. Jos ostettaessa tiedettiin, että kengät olivat mulle ihan liian isot. Äiti arveli, että kasvaisin niihin sopiviksi pian, joten tuossa oli säästynyt hyvin rahaa. Hauskan tästä tarinasta tekee se, että kengät ovat mulle vielä tänäkin päivänä liian isot. Yritin kyllä käyttää niitä tunnollisesti useamman villasukan kanssa tallilla samalla, kun muut ryhmäläiset pitivät jalassaan uusia nahkasaappaita. Pian oli pakko luovuttaa, koska ei siitä ratsastuksesta tullut senkään vertaa liian isojen kenkien kanssa. Pari vuotta sitten myin kengät pois, kun ne olivat ensin lojuneet useita vuosia käyttämättömänä varastossa.

Onneksi on varastotilaa! Sieltä löytyy yhtä jos toista: vanhoja, joskin täysin käyttökuntoisia kypäriäni, palaturvaliivi, hevosen loimia, talviratsastusvaatteita ja sitten niitä kenkiä. Kannuksia, jopa letityskuminauhoja ja ties mitä sälää. Tallella on jopa ihan ihka ensimmäinen oma kypäräni, joka hankittiin vuonna 2000 silloisesti paikallisesta eläintarvikeliikkeestä. Kypärä on musta samettikypärä, jossa remmikiinnitys leuan alla. Niin nostalgista! Tallella taitaa olla myös ensimmäinen oma raippani, mutta kaikki muu alkuaikojen tavara on taidettu myydä eteenpäin tai hävittää rikkoituneena. Voisin joskus piruuttani käydä porukoillani säilössä olevat tavarat läpi kunnolla ja kerätä kasaan kaiken sen, mitä voisin eteenpäin myydä tai lahjoittaa.





Vanhoista tavaroista uusiin! Blogini pitkäaikainen yhteistyökumppani Equestrian Stockholm lähetti mulle joulun aikaan paketin, jonka sisältä paljastui uusi huopa, huppu ja ratsastushousut. Nuo housut olivat mulle entuudestaan tuntemattomat, sillä malli on ensimmäinen kyseisen merkin valmistama housumalli. Huput ja huovat sen sijaan ovat olleet mun hevosten käytössä jo kauan, eikä niiden laadusta ole tarvinnut koskaan olla kahta mieltä. Rehellisesti sanottuna ESS:n huovat ovat olleet meillä kaikista parhaimpia huopia, sillä ne ovat pysyneet hyvin paikallaan, kuivuvat nopeasti ja ennen kaikkea ne ovat helppoja pitää puhtaina liukkaan ulkopintansa ansiosta. Pesen huovat huoletta muutaman edustuskäyttökerran jälkeen pesukoneessa, eivätkä ne ole muuttaneet malliaan tai kärsineet suuntaan tai toiseen. Iso peukku, näitä voin itse suositella kaikille. Vaikka huovat toki jakavat aina mielipiteitä, koska toiset vannovat jonkun muun merkin nimeen.

Kyselin Instagramissa seuraajiltani siitä, mikä on heidän mielestään tärkein ominaisuus hyvien ratsastushousujen hankinnassa. Vastauksia tuli runsaasti, iso kiitos kaikille yhteisesti niistä. Päällimmäisenä vastauksista nousi esiin istuvuus, mutta myös nilkoissa oleva jousto. Tarrahousut taitavat muutenkin olla jo historiaa, enkä ole itse huomannut sellaisia markkinoilla aikoihin. Istuvuus on itsellenikin a ja o, koska aikoinaan vedin monta vuotta liian pienien housujen kanssa päivästä toiseen. Niissä puristi, ahdisti ja tunsin itseni makkarankuoreen ahdetuksi. Lienee ihan luonnollista, että naisella levenee lantio ja reidet iän myötä, joten ne teininä hankitut housut eivät enää sujahtaneet jalkaan niin sulavasti. Ehkä ihan hyvä, että jotain muutosta kropassa on tapahtunut, kun mua kutsuttiin ihan rakastavasti perheessäkin ruotokusiaiseksi ja lattiamopiksi, kun olin niin laiha ja muodoton. :D





Viime keväänä ostin itselleni uudet housut, jotka ovat siitä lähtien olleet mun suosikit istuvuutensa takia: ne ovat joustavat ja siksi mukavat päällä. Hieman noottia noihin housuihin tulee napakkuuden puutteesta, koska mulla on tunnetusti (jos ette tiedä tapausta, niin unohtakaa, mutta joku ehkä muistaa "missä sun peppu, nainen?"-casen vuosien takaa) sen verran pieni takamus, että housut jäävät siltä osin turhan löysiksi. Tämä korjaantui nyt saamieni uusien housujen myötä, sillä ne istuvat päälleni kuin silkkihansikas käteen. Pelkäsin etukäteen, etten mahdu näihin koon 38 housuihin, koska sain housut aiemmin kokoa pienempänä ja ne eivät menneet mulle edes reisistä ylöspäin jalkaan. Pelko oli kuitenkin turha, sillä nuo housut ovat mukavat ja joustavat päällä, vaikka edellistä kokoa ei olisi saanut päälleni vetämälläkään. Pakko kai myöntää, että olen nykyään alakropastani kokoa 38.

Muita housujen valintaan vaikuttavia kriteerejä teidän mielestänne olivat esimerkiksi oikeanlaiset paikat (polvipaikat tai kokopaikat, gripeillä tai ilman), väri ja ulkonäkö yleensä. Mä olen henkeen ja vereen kokopaikkaisten housujen ystävä, kuten moni muukin tunnusti olevansa. Silti tässä vuoden sisään hankitut housuni ovat kaikki olleet polvipaikkaisia tai "paikattomia". Yritänköhän tietoisesti kääntää kelkkaani vihdoin sinne esteratsastajille tyypillisempien housujen maailmaan? Aiemmin rakastin grippipaikallisia housuja, koska ne liimasivat mut kunnolla muuten niin liukkaaseen satulaani. Nyt olen tainnut joko oppia istumaan selässä paremmin tai sitten tyytymään kohtalooni, koska liukkaammillakin housuilla ratsastaminen tuntuu kelvolliselta. Pitäisi investoida oikein kunnon rasvanahkaiseen satulaan. Unelmissani, muistuttaa pankkitilini tässä kohden.





Mulle tärkeää on myös se, että housut näyttävät kivoilta päällä. Tämä pätee oikeastaan kaikkiin varusteisiini ja vaatteisiini, myös tallin ulkopuolella. Nykyään on tarjolla niin paljon vaihtoehtoja, ettei ole syytä ostaa tieten tahtoen omaan silmään ikävältä näyttävää kappaletta, jos tarjolla on toinenkin, muuten ominaisuuksiltaan samanlainen malli. On turha väittää, että "hankin varusteeni käytännöllisyyden, en ulkonäön perusteella". Tänä päivänä kun on niin paljon vaihtoehtoja, että sieltä joukosta löytyy varmasti myös se vaihtoehto, joka on sekä käytännöllinen että omasta mielestä hyvännäköinen.

Tällaista varustepohdintaa tähän kohden! Jos haluat osallistua keskusteluun mukaan, kannattaa ottaa Instagram haltuun. Postailen siellä päivittäin materiaalia, joka on varmasti tätä blogia reaaliaikaisempaa. Joku aika sitten kyselin teiltä, mikä tässäkin postauksessa esiintyneistä huopa ja huppu -seteistä sopii parhaiten Macolle. Vastauksia tuli yli 1500! Toki keskustelua voi käydä myös täällä, joten kommentin jättäminen ei koskaan ole pahitteeksi. Senpä kunniaksi:

Mikä sun lemppariratsastushousuissa tekee niistä lempparit?
Lue lisää

maanantai 22. tammikuuta 2018

#941: Viikkosuunnitelmia lumihangessa

Edellisessä postauksessa hehkutin kunnollisen lumipeitteen saapumista Etelä-Suomeen, ja kuluneen viikonlopun aikana pääsimme hyödyntämään tätä myös kuvauksien yhteydessä. Onhan se niin, että kun lunta kerrankin meille saadaan, pitää se ikuistaan mahdollisimman hyvin muistoihin. Koskaan ei tiedä, milloin se seuraava kerta tulee olemaan.. Tälle viikolle kun on luvattu taas plussakelejä. Voisin valittaa yhden postauksen ajan loimituksen ongelmallisuudesta näillä säillä, mutta taidan jättää sen suosiolla väliin. 

Tämä viikko onkin melko kiireinen paitsi tavallisen työrumban, myös opintojen ja ratsastusjuttujen osalta. Huomenna palaan yliopistolle maisteriseminaarin osalta ja loppuviikosta pitäisi hioa kuntoon haastatteluiden runkoa, koska gradututkielmaa varten mun tulee tehdä kymmenisen kappaletta teemahaastatteluja aiheeseen liittyen. Varsinainen ilo ja riemu tulee kuitenkin ratsastuspuolelta, koska pikkuhiljaa tämän talven treeniohjelma tuntuu hahmottuvan selkeämmäksi meidän pitkän tauon jälkeen. Luvassa on yhtä jos toista kivaa, enkä millään malttaisi odottaa, että pääsemme toden teolla hommiin! Maco on nyt muutenkin liikkunut yllättävän elastisesti ja tuntunut kivalta ratsastaa, joten toivoa saattaa, että hyvä vire jatkuisi mahdollisimman pitkään. 






Tällä ja seuraavalla viikolla talliohjelma kuulostaa kutakuinkin seuraavanlaiselta: tänään ratsastan kunnolla Macon sileällä ottaen mukaan todennäköisesti jonkun verran puomeja ja kavaletteja. Päivän agendaan kuuluu myös Kallen ratsastus. Huomenna mulla on töiden jälkeen maisteriseminaari ja menen salille, joten meidän tiimin uusi jäsen Sanni ratsastaa Macon Jonnan kouluvalmennuksessa. Sanni on mun pitkäaikainen ystävä aina yläasteajoilta saakka, ja hän on pyörinyt jonkun verran kuluneen syksyn aikana meidän mukana milloin treenireissuilla ja milloin kotitallilla. Aloin etsimään Macolle liikutusapua vuodenvaihteessa, ja kävi ilmi, että Sanni etsii myös liikutettavaa hevosta. Yhtälö on mulle mitä mainioin, sillä voin luottaa Sanniin sataprosenttisesti, ja kaiken huipuksi hän on mun tasoinen ratsastaja. Sanni tulee ratsastamaan Macolla ainakin kerran viikossa, mutta toisinaan myös useammin, jos olen esimerkiksi töissä hevoskisoissa ja näin ollen estynyt pääsemästä tallille itse.

Keskiviikkona Macolla on kävelypäivä, mutta käyn ratsastamassa Kallella ja hoitamassa Macon tästä huolimatta. Torstaina me mennään ruunan kanssa vuorostamme kouluvalmennukseen ja perjantaina olisi tarkoitus ratsastaa hieman sileällä kevyesti ennen viikonlopun raskaampaa urakkaa. Menemme nimittäin lauantaina ja sunnuntaina Juulia Jyläksen estevalmennukseen! Niin kivaa, sillä taitavien valmentajien opissa on aina hienoa päästä käymään. En ole koskaan aiemmin ollut Juulian valmennuksissa, mutta kuullut kyllä hyvää. Kysyin valmentajaltani mielipidettä valmennukseen osallistumisesta, ja koska hän suositteli sitä ilman ongelmia, olin tietysti heti menossa mukana. Toivottavasti saan paikalle kuvaajan molempina päivinä, jotta saan blogiinkin materiaalia tästä rupeamasta.






Seuraavan viikon maanantaina ohjasajan Macon rankemman viikonlopun jäljiltä ja tiistaina se saa olla kävelytyskoneessa. Keskiviikkona ja torstaina ratsastan itse sileällä tehden torstaina varmaan jonkinlaista puomijumppaa, jos vaan maneesin varaukset sen sallivat. Perjantaina Sanni ratsastaa Macolla ja lauantaina käyn sen kanssa maastossa, koska sunnuntaina meillä on vuorossa rataharjoitukset Kirkkonummella. Paljon on siis suunniteltu, joten nyt vaan toivotaan, että kaikki menee suunnitelmien mukaisesti ja pääsisimme tekemään ehjän talvitreenikauden. Ja toki myös sen kesän kisakauden, mutta sinne nyt on niin pitkä aika, ettei kannata vielä unelmoida ;)

Aikoinaan olin todella paljon sitä vastaan, etten varmasti halunnut ottaa hevoselleni muita apukäsiä. Jos hevosella oli vapaapäivä, kävin varmasti hoitamassa sen ruokien tekemisen itse, vaikka tallille oli puolen tunnin ajomatka. Vuosien saatossa musta on kuitenkin tullut vähän realistisempi. Nyt, kun tulessa on monta rautaa, enkä enää ole pelkästään tuntityöntekijänä ihan tallin lähellä ja bensaankin menee rahaa, yritän minimoida ne "turhat" kilometrit järkeistäen koko palettia hieman toimivammaksi. Syksyllä Milla ratsasti Macolla aktiivisesti kerran viikossa, vaikka olin silloin vain kolme päivää viikossa töissä. Nyt, kun olen töissä kaikki arkipäivät, on yksi kokonainen tallivapaa ja yksi hevosen kävelypäivä iso apu: silloin pystyn tekemään blogihommia, käymään rauhassa salilla, siivoamaan ja osallistumaan vaikka luennoille. Muuten nuo hommat hoidetaan tallin jälkeen tai toisinaan ennen, kuten tänään. Lähdin töistä puoli viideltä, jotta ehdin kirjoittamaan postauksen ennen tallille lähtemistä. Tallille ei kannata muuten koskaan lähteä täältä suunnasta ennen kuutta, koska moottoritie seisoo ruuhkan takia ja matka kestää puolet pidempään. 








Muistan ikuisesti sen, kun olin vuonna 2015 ensimmäistä vuotta yliopistossa ja luin ihan hulluna tenttiin yhden viikon aikana. Mulla oli tentti keskiviikkona, joten olin pyytänyt, jos äitini olisi voinut käydä hoitamassa Champin tallilla sinä päivänä. Hän oli tehnyt lähtöä tunnollisesti, kunnes autoon noustessaan hän menetti tajuntansa. Paikalle jouduttiin soittamaan ambulanssi ja matkalla sairaalaan äidin suurin huolenaihe oli ollut se, saako Champ ruokaa. Hän oli pakottanu isäpuoleni soittamaan tallinomistajalle pyynnön, voisiko tämä tehdä Pämppiksen ruoat valmiiksi. Kun kuulin tämän, en ollut uskoa korviani. Siitä sitä huomaa, miten tärkeä Champ oli äidillenikin. Hänhän oli itkeä tihrustanut töissään sinä päivänä, kun Champ lähti Saksaan. Macoon me kumpikin osataan suhtautua vähän toisella tavalla, koska se ei ole se "meidän ensimmäinen oma hevonen". Vaikka tärkeä ja rakas tietysti, on tuo ensimmäinen oma aina kuitenkin jollain tavalla henkisesti ihan eri juttu.

Mietiskelin tässä viikonloppuna vanhoja muistoja ratsastushistoriani varrelta. Voisin joskus kirjoittaa vaikka kokonaisen postaussarjan ajoista aina ratsastuskouluhevosten hoitajasta Pämppiksen kanssa koettuihin hetkiin. Matkalle mahtuu niin paljon kaikkea uskomattoman kivaa, enkä tajuakaan, miten paljon erilaisia asioita olen päässyt kokemaan hevosten parissa. Muistin vasta, että toimin aikanaan hevoskerhon ohjaajanakin useamman vuoden! Kaikkea sitä on tullut tehtyä. Mutta kivaa on ollut, siksipä tämän lajin parissa on viihtynyt näin pitkään. Ja senpä vuoksi lähden nyt ajelemaan kohti tallia, josta toivottavasti pääsen kuitenkin kotiin säntilliseen aikaan. Jaksaa sitten huomenna pirteänä töissä!

Toivottavasti teidän viikko alkoi ihanasti :)
Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Yhteistyössä