sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

#983: Vieraalla hevosella hyppäämistä

Vanhemmat lukijat saattavat muistaa ajan, kun bloggaajat tekivät paljon yhteisvideoita ja vierailuita toistensa blogeissa. Tällaisen yhteistoiminnan kulta-aika sijoittui varmaankin sinne 2014-2015 vuoden tienoille, jolloin minäkin vierailin muiden silloin kovaa suosiota nauttineiden bloggaajien kotitalleilla. Kauas on tultu, mutta päätimme ottaa Voitto Kotiin -blogista tutun Tiian kanssa revanssin yhteisvideoiden suhteen reilu viikko takaperin. Moni onkin videon saattanut jo nähdä, mutta julkaisen sen vielä tännekin blogiin omien ajatusteni kera.

Mistä ihmeestä tässä nyt olikaan kyse? Tiia on kuvannut jo viime vuoden puolella ahkerasti Ratsastuskoulut testissä -nimistä videosarjaa, jossa Tiia ja hänen siskonsa Pinja ovat testanneet erilaisia ratsastuskouluja Kuopion alueella. Pari viikkoa sitten Tiia laittoi viestiä ja kyseli, josko olisimme saaneet aikataulumme sopimaan hänen Helsinki-visiittinsä kanssa jonkinlaisen tallireissun merkeissä. Sehän passasi, ja ehdotin samalla, josko kuvaisimme uuden jakson suosiota keränneeseen sarjaan täällä Uudenmaan alueella. Tiia innostui ajatuksesta, joten olimme yhteydessä täältäkin blogista tuttuun Stall Solbackaan, jonne sovimme tunnin lauantaiaamuksi. Hurjan jännää, sillä itselläni oli melkein kuuden vuoden tauko ratsastuskoulutunneista! Kauhean pitkä aika, vaikka niistä ajoista tuntuu olevan vain pieni hetki.

Kaikki kuvat c. Emma Virolainen, kiitos!



Kuvaamaltamme videolta tulee esiin kaikki oleellinen varsinaista ratsastuskoulut testissä -osiota ajatellen, joten sen sijaan haluaisin nostaa esiin ajatuksiani tästä tunnilla ratsunani toimineesta uudesta hevostuttavuudesta. Kyseessä oli pieni (tai siltä se Macon jälkeen tuntui, vaikka ihan normaalikokoinen hevonen oli siis kyseessä) puoliveritamma Kerttu. Se on tullut Suomeen käsittääkseni Hollannista Juulia Jyläkseltä, ja sen sisarukset ovat kisanneet ikäluokkakisoja menestyneesti ulkomailla. Ei siis yhtään pöllömpi peli tuntihevoseksi, kuten ei myöskään muut Solbackan tuntiratsut. Kerttu on kuulemma monen varttuneemman ratsastajan suosikkihevonen koulutunneilla, mutta esteillä se on vielä sen verran "kilparatsastajan säädöillä", ettei sillä voi kovin moni tuntilainen mennä. Näillä alkuspekseillä kipusin uuden hevostuttavan kyytiin.

Alku ei sujunut kyllä yhtään niin ruusuisesti kuin olin etukäteen ajatellut. Tiedättekö sen tunteen, kun otat ohjat käteesi, ja hevonen katsoo yläkautta silmiin. Ensimmäinen fiilikseni oli, että mitenköhän tällaista ajetaan. Vika ei missään nimessä ollut hevosessa, vaan nimenomaan mun omassa ratsastuksessa. Olen tottunut aloittamaan työskentelyn sellaisella "nyt mennään" -asenteella, jossa hevoselta ei pahemmin kysellä, vaan hommat tehdään. Kerttu on kuitenkin sen verran herkempisieluinen tamma, ettei se kestä puristusta, jäykkää kättä tai jarruttavaa istuntaa. Jouduin siis miettimään hetken, miten lähtisin tammalla hommia tekemään: rennompi käsi, sallivampi istunta ja pyytelevämpi ote toimintaan. Nyt ei käsketty, vaan kysyttiin. Se on kai ruunan ja tamman suurin ero ;)





Alun ihmettelyn jälkeen Kerttu oli oikeinkin näppärä ja kiva hevonen myös tällaiseen yhdenlaiseen ratsastustyyliin jumittuneelle harrastelijalle. Oli muuten mielenkiintoista päästä hyppäämään erilaisella hevosella pitkästä aikaa muutakin kuin kavaletteja, sillä Kerttu toden totta erosi Macosta yön ja päivän tavoin. Tamma muistutti mielestäni todella paljon Hämpsiä, jolla treenasin ja kilpailin viime vuoden talvesta kesään ennen sen myyntiä. Molemmissa tammoissa on suvussa Indoctroa, joka jättää jälkeensä laukkaan voimaa, mutta toisaalta sellaista pupumaista pomppimista takaosan kanssa niissä tilanteissa, joissa hevonen ei ole kunnolla takaosansa päällä. Hämpsi oli helposti hieman tyhjä edestä, ja vaikka se oli todella hyvin menossa esteille, sai sen silti hyvin pidettyä kontrollissa ilman käsivoimia. Kerttu oli kuin ilmetty Hämpsi kakkonen, mutta hieman vahvempana. Aluksi mulla oli totuttelemista esteille lähestyttäessä juurikin siinä, etten vain jäänyt vetämään käsijarru päällä hyppyä lähelle estettä, vaan sallin tamman laukata vähän vapaammin perille asti innokkuudesta huolimatta. Ja kappas, tuo tamma osasi hypätä erittäinkin näppärästi silloin, kun kuski sen sille mahdollisti!

On mahtavaa päästä ratsastamaan erilaisia hevosia esteillä. Maco on esteillä todella tasainen, juuri sellainen easy going, jonka perusteella se mulle hankittiinkin. Olen päässyt siihen hyvin sisälle vuoden aikana, joten tekeminen on yleensä noin päällepäin suhteellisen vaivattoman tuntuista erinäisiä virheitä laskematta. Ruuna on helposti vähän pitkä, hidas ja matala, joten sitä pitää ajatella ratsastavansa ylämäkeen, vähän lyhemäksi ja kuitenkin rytmissä päästämättä sitä valahtamaan pitkäksi. Kerttu sen sijaan oli hyvin ylhäällä jo valmiiksi sen laukan ollessa lyhyttä ja aktiivista. Sen kanssa sai pitää vakaan ja matalan käden estettä kohti kuitenkaan jäämättä vetämään taaksepäin. Kaksi ihan erilaista hevosta, jotka lähestyvät esteitä ihan erilaisessa asennossa. Niin kivaa ja opettavaista! Tallin omistaja vielä heitti lopuksi ilmoille mahdollisuuden siitä, josko kävisin hyppäämässä Kertulla säännöllisesti myös tulevaisuudessa. Katsotaan, miten tuon ajatuksen kanssa käy. Erittäin hyödyllistä se olisi ainakin mulle :)




Linkki videoon (Tiian tekemä video Ratsastuskoulut testissä -sarjaan)

Näin kesän kunniaksi sain tällä viikolla tiedon myös siitä, että saan ratsastaa huomisesta alkaen aina heinäkuun loppuun asti täältä blogistakin tuttua Kalle-ruunaa niin sanotusti päivittäin sen omistajan ollessa estynyt ratsastuksesta. Valmentajamme toki ratsastaa hevosen noin kerran viikossa, jonka lisäksi ruunalla on pari kävelypäivää viikottain ja toisinaan joku hevosenomistajan kaveri voi hevosta liikuttaa, mutta muuten Kallen liikutus olisi mun vastuulla. Tietää ainakin, ettei arjesta tekeminen lopu, sillä kahden hevosen hoito ja liikutus vie yllättävän paljon aikaa. Varsinkin, kun molemmat ovat kimoja.. Macosta lika ei niin näy, mutta Kalle on kyllä ihan mahdoton sen hohtavan valkoisen karvan kanssa! Olen tästä rupeamasta todella innoissani, sillä kesällä jaksaa painaa ratsastusta vähän enemmänkin. Nyt pitää vaan suunnitella hieman tarkemmin omat tekemiset, jotta ehdin mahduttamaan sujuvasti yhten lisäponin muun elämän rinnalle. Tästä tulee kyllä ihan mahtava kesä!

Mukavaa alkavaa juhannusviikkoa teille <3
Lue lisää

tiistai 12. kesäkuuta 2018

#982: Erikoisesteiden pelko?

Lähes kolme viikkoa sitten koitti päivä, jolloin lähdimme Macon kanssa hyppäämään Keisarinmäkeen ensimmäistä kertaa koskaan vähän erikoisempia esteitä yhdessä. Vaikka meiltä löytyy kotitalliltakin pitkä vesimatto ja sitä varten myös pitkän veden tapaisesti edessä oleva valkoinen aitaosuus, halusin viedä ruunan toiseen ympäristöön harjoittelemaan näitä vähän tavallisista poikkeavia estetyyppejä. Vaikka tästä on jo pitkän aikaa ja mulla olisi paljon tuoreempaakin sisältöä blogiin, haluan silti kerrata hieman niitä fiiliksiä, joita tuosta valmennuksesta käteen jäi.

Moni pitkäaikaisempi lukija varmasti muistaa, millaisia ongelmia mulla oli aikoinaan Champin kanssa erikoisesteillä. Näin jälkikäteen ajateltuna en edes muista, mistä ongelmat saivat alkunsa. Vuonna 2013, kun ruuna mulle Hollannista saapui, se hyppäsi kaiken kyselemättä kahta kertaa. Ensimmäinen vesimatto ylitettiin yhdessä ratsukkona kisatilanteessa, eikä Champ katsonut sitä ollenkaan. Kaikki tuntui helpolta - juuri sellaiselta, ettei mun tarvinnut kahta sanaa sanoa erikoisesteitä lähestyttäessä. 

Vuoden 2014 keväällä Champ alkoi kieltämään kisoissa ensimmäistä kertaa koskaan. Kiellot tulivat pääosin sarjojen b-osille ja oksereille eli sellaisille esteille, joilla Champ joutui venyttämään kroppaansa. Hoidimme klinikalla takapolvia, hiekkamahaa ja sen sellaista, jos muistan oikein. Kuvissa ei näkynyt mitään, mutta taivutuksissa reaktiota tuli milloin mistäkin jalasta. En ajatellut, että kieltelyn syynä voisi olla mahahaava, joka paljastui syyksi saman vuoden loppupuolella. Ruuna oli ollut kipeänä mahastaan jo pitkään, mutta tätä ymmärtämättä olin vaatinut siltä treeneissä jatkuvasti isommalla paineella suorituksia. Herkkänä hevosena se heitti lopulta pyyhkeen kehään ja totesi, että saisin hypätä ihan yksinäni.

Kaikki kuvat c. Rosita Dahlberg, kiitos!



Jostain syystä kaikki vaikeat tilanteet esiintyivät Champin kanssa lopulta juuri vesiesteillä ja muilla erikoisemmilla esteillä. Jos kentällä oli vesimatto, jännittyi ruuna ihan totaalisesti. Toisinaan se meni kaikesta yli kyselemättä. Ratsastin sitä varmasti liialti paineistaen ihan tottumuksesta, mutta ruuna teki saman tempun lopulta myös ammattilaisten kanssa kisatilanteissa. Siis myös sitten, kun mahahaava oli parantunut kokonaisuudessaan pitkän lääkekuurin ja jatkuvan ylläpitohoidon myötä. En osaa sanoa, olisiko tilanne äitynyt niin pahaksi, jos olisin tajunnut aiemmin, mikä kieltojen ja kipuilun syynä oli. Nuorena hevosenomistajana olisin tietysti toivonut apua myös ympäriltäni. Kukaan valmentajistani tai ystävistäni - ihan maailman huipulla asti kilpailleista - ei ehdottanut syyksi mahahaavaa. Siksi en siihen uskonut aluksi itsekään. Mutta en toki syytä tästä ketään muuta kuin itseäni. Nyt olen onneksi tämän suhteen taas paljon viisaampi.

Niinhän sitä sanotaan, että ensimmäinen oma hevonen on aina se harjoittelukappale, jonka jokainen pilaa. Ehkä vähän ikävästi sanottu, mutta niin se varmasti on. Ainakin itse pilasin, koska hevonen kuitenkin suoritti 140cm-tasolla ennen mulle tuloaan ja lopulta päätyi opetushevoseksi koulutuskeskukseen. Champ tuskin tästä välittää, koska sillä on elämässä kaikki paremmin kuin hyvin. Sain juuri vähän aikaa sitten kuvaa, jossa Champ oli laitumella isossa porukassa nauttimassa kesästä. Se kuulemma puuhastelee ahkerasti juoma-asioiden kanssa ja sisustaa täten laitumen tavaroita uudelleen. Sen elämää tuskin haittaa se fakta, ettei siitä tullutkaan maailmanluokan kisahevosta. Ja totuus lienee myös se, ettei siitä maailmanluokan kisahevosta olisi koskaan tullutkaan, kun se mulle Suomeen myytiin. Kuten eräs ammattilainen mulle jälkikäteen totesi, ei hän olisi koskaan suositellut Champin ostoa mulle ihan sen suvun puolesta. Liikaa verta ja päätä harrastelijalle.




Kun hankin uutta hevosta, oli lähtökohta se, että mun piti opetella ratsastamaan ihan eri fiiliksellä. Sellaisen jäykän ja paineistavan ratsastajan oli muututtava pehmeämmäksi ja sallivammaksi. Voitte uskoa, että siinä oli oikeasti hommaa! Edelleenkin mulla tulee toisinaan se takaraivoon usean vuoden ajan porautunut tapa jäädä jalustimille seisomaan ja vetää ohjista taaksepäin sen sijaan, että istuisin pehmeästi satulaan ja sallisin hevosen edetä rytmissä kohti seuraavaa estettä. Paljon ollaan kuitenkin tultu eteenpäin, ja tästä kuulettekin lisää myöhemmissä postauksissa. Sneak peekina todettakoon, että uusimmissa videoissani Instagramin puolella on nähtävissä ihan erilaista rentoutta mun tekemisessä. Sellaista, ettei ole koskaan aiemmin tainnut olla. Tuntuu, että mulla on aikaa tehdä ratkaisuja esteiden välissä.

Se paniikki on jäänyt pois. Tiedättehän, juuri sellainen "tuossa on seuraava este, tee sitä, tätä ja tota" -tyylinen "kaikkiavuthetinyt"-meininki. Yhä edelleen teen vääriä ratkaisuja, mutta pystyn silti hellittämään ennen estettä ja ajattelemaan vielä kerran ennen sen väärän ratkaisun tekemistä. Siinä on iso ja merkittävä ero. Hevoselle jää aikaa suorittaa, jolloin koko ratsukon olemuksesta huokuu ulospäin rauhallisempi fiilis. Enää en hengästy, kun katson omaa ratsastustani videolta. Ainakaan niin pahasti!

Suurin ero on kuitenkin juuri siinä, miten ratsastan erikoisesteille. Champin kanssa jännityin jo ennen kuin ehdin edes ajatella sellaisten hyppäämistä. Lähtökohta oli siis tilanne, jossa ratsastin alkujaankin paineella erikoisesteitä kohden. Tyhmempikin tajuaa, että hevonen näkee tilanteen silloin epämieluisana ja aistii, että esteessä on jotain sellaista, mitä sen pitäisi pelätä tai tuijottaa. Macon kanssa tätä ongelmaa ei ole koskaan ollut, koska se ei tuijota esteitä ja olen oppinut ratsastamaan paljon rennommin. Toki mulla on edelleen kaukana takaraivossa sellainen "hui, erikoiseste"-fiilis, mutta se on pienentynyt valtavasti, enkä enää esimerkiksi ajattele vesimattoja ollenkaan erikoisesteinä. Ne ovat samanlaisia kuin mitkä tahansa muutkin esteet. Sen tajuaminen saa mut äärettömän hyvälle fiilikselle.





Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo)

Yksi mörkö on siis selätetty - erikoisesteet eivät enää ole mun silmissä erikoisia. Se jos jokin ansaitsee mun mielestä selkääntaputuksen, vaikka ei ehkä muiden mielestä tunnu kovin erikoiselta saavutukselta. Mutta kyllä se vaan on niin! Eilen maastoillessamme eteemme tuli iso risukasa, jonka moni olisi varmasti jättänyt ylittämättä ja kääntynyt takaisin kotiin. Maco kuitenkin pomppari risukon yli toisen hevosen perään ilman kyselyitä. Tuon hevosen luonne on kyllä niin kultainen! Okei, sitten meillä oli myöhemmin ongelma saada ruuna ruohikkoalueelle, koska se luuli, ettei voisi astua maalta tiheään metsäkasvillisuuteen. Kyllä mä nauroin, mutta sekin tilanne selvitettiin hetkessä. Jotenkin tuntuu siltä, että olen löytänyt hevosen, jonka kanssa harrastus on kokonaisuudessaan kivaa. Voin keskittyä opettelemaan uutta ilman, että opin samalla vääriä asioita. 

Postaus ei itsessään liittynyt nyt videoon ja kuviin, mutta niistä saatte makupaloja menneestä treenistä, jossa hyppäsimme erilaisia vesimattoja, pitkää vettä ja muuria. Kaikki ilman ongelmia. Meno oli melkoista räpellystä tauon jälkeen, mutta onneksi viimeisimmissä treeneissä ja kisoissa kaikki on sujunut paljon korrektimmin. Halusin kuitenkin jakaa teille näitä fiiliksiä, koska on upea huomata, miten suuri muutos omassa ajattelussa on tapahtunut. Esimerkiksi lauantaina kisoihin mentäessä en enää ajattele, että toivottavasti siellä ei ole pitkää vettä vaihtoehtoesteenä tai vesimattoja, vaan enemmänkin mua jännittää mulle kokonaan uusi korkeus, kun hyppään luokkaa 125cm. Ja niinhän sen pitäisikin mennä!

Onko täällä muita, jotka ovat päässeet eroon erikoisestejännityksestä? :)
Lue lisää

torstai 7. kesäkuuta 2018

#981: Julkaisen, siis olen

Nyt se on sitten virallista. Sain eilen aamulla kello 7.30 sähköpostiini viestin, joka sisälsi arvostelun pro gradu -tutkielmastani. Vaikka palautin työn toukokuussa ja ohjaajani oli katsonut työn läpi useaan otteeseen sen eri vaiheiden aikana, oli mulla tietysti pieni jännitys vatsanpohjassa siitä, millaisella arvosanalla tuo tekele päätyisi julkaistavaksi. Lupasin aiemmin tänä vuonna kertoa gradustani sitten, kun se on virallisesti hyväksytty, joten tässä sitä ollaan. Vaikka aihe ei ole hevosiin liittyvä, uskon sen silti kiinnostavan lähes teitä kaikkia lukijoita. Tutkielma käsittelee nimittäin sosiaalista mediaa otsikolla "Julkaisen, siis olen - Yksilön sosiaalisen pääoman muodostuminen ja merkitys sosiaalisessa mediassa". Se on luettavissa täältä.

Ajattelin taannoin, että gradun tekeminen olisi varmasti ihan kamalan rankka ponnistus. Se tietysti riippuu paljon tiedekunnasta, sillä toisissa koulutusohjelmissa lopputyö on pituudeltaan muutamia kymmeniä sivuja, ja toisaalla nysvätään tekstin parissa pidempään. Olin aika laiska opiskelija varsinaisten maisteriseminaarien aikana, mutta siitäkin huolimatta sain kasattua ihan kelvollisen, reilut sata sivua pitkän tutkielman kokopäivätyön ja muun elämän ohessa näin kolmannen yliopistovuoden lopuksi. Uskallan siis sanoa, ettei kenenkään tarvitse stressata lopputyön tekemisen kanssa. Kyllä se sieltä valmistuu sitten, kun on sopiva aika. 

Postauksessa on haastateltavien sitaatteja, jotka esiintyvät myös osana tutkielmaani.
 Älkää siis ihmetelkö, mistä moiset tupsahtavat keskelle tekstiä :)

Kaikki kuvat c. Vilma Töyräs, kiitos! Nämä otettiin yhden työpäivän lomassa :)


Mistä ihmeestä mun gradussa sitten oli kysymys? Latasin sen teidän luettavaksenne tänne internetin ihmeelliseen maailmaan, koska virallisesti työ löytyy yliopiston tietokannasta vasta ensi viikolla. Innokkaimmat voivat halutessaan selailla työtä ihan oikeastikin, mutta yritän tiivistää olennaisimmat seikat lyhyesti ja ytimekkäästi tämän postauksen aikana. Miksi? Koska uskon, että aihe kiinnostaa ihan aidosti monia sosiaalisen median parissa toimivia ihmisiä. Sen fiiliksen sain, kun haastattelin tutkielmaani varten yhtätoista Suomen kärkikastiin kuuluvaa sosiaalisen median vaikuttajaa. Haastateltavat edustivat useita eri sosiaalisen median kanavia, sillä mukana oli tubettajia, Instagram-tähtiä ja sellaisiakin tahoja, jotka olivat siirtyneet osittain somekanavien sisällöntuotannosta joukkoviestinnän puolelle. Seuraajia haastateltavilla oli 100 000-400 000. Toteutuin haastattelut teemahaastatteluna, yksilöhaastatteluina pitkin talvea. Oli kiva jutella someammattilaisten kanssa ja huomata, miten hyvin olin osannut ennustaa vastauksien sisällön. Toisaalta sain ihan erilaista näkökulmaa, ja monien haastateltavien kanssa pääsimme varsin syvälliseen keskusteluun. Yksi haastateltavista totesi haastattelun toimineen ikään kuin terapiaistuntona.

"Oon tehny somee niin kauan, et puhelin on kasvanu käteen. En mä enää tunnista, 
mikä on työtä ja mikä on omaa aikaa. Ei oo rajaa siinä. Se on osa mua itteeni." (Haastateltava)

Avaan tutkielmani sisältöä johdannossa seuraavasti: "Yksilön toiminta sosiaalisessa mediassa vaikuttaa olevan merkittävässä asemassa yksilön olemassaolon oikeutuksen kannalta. Sosiaalista pääomaa havitellaan resurssina, jonka ajatellaan mahdollistavan yksilön toimintaa sosiaalisen median kanavissa – ja sen ulkopuolella. - - Pro gradu -tutkielmassani pohdin sosiaalisen median, aktiivisten toimijoiden ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Kiinnostukseni aihetta kohtaan nousee omasta kokemuspinnastani sosiaalisen median aktiivikäyttäjänä. Kirjoitan seurattua blogia, jonka julkaisualustoina toimivat perinteisen blogin lisäksi myös muut sosiaalisen median kanavat erilaisine toimintoineen. Bloggaajaurani aikana olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka yksilöt pyrkivät olemaan tietoisesti tai jopa osittain tiedostamattomasti esillä sosiaalisessa mediassa, jotta he pystyvät luomaan itselleen haluamansa sosiaalisen statuksen. Tämä huomio ei rajoitu pelkästään sosiaalisen median työntekijöihin, vaan levittyy laajasti kaikkien sosiaalisen median aktiivikäyttäjien keskuuteen. Samalla se heijastuu yksilöihin, jotka eivät kuluta sosiaalista mediaa aktiivikäyttäjien tavoin."

"Jos on vaikka iso tapahtuma, nii saatan mä mennä sinne siks, kun tiiän et siel on kaikki. 
Ja tiiän, et se on sen hetkin kuumin trendi, et porukka haluaa nähdä sieltä sisältöä. 
( -- ) Sillon meen sinne, et pystyn tuottaa sen saman sisällön." (Haastateltava)

Tutkielmani rakentuu eri luvuista. Johdannon alalukuna käsittelen sosiaalista mediaa, jonka jälkeen siirryn keskeisten käsitteiden pariin lukuvussa kaksi. Keskeisiä käsitteitä tutkielmassani ovat sosiaaliset verkostot (luvussa "Sosiaaliset verkostot irtaantuvat ajasta ja paikasta"), verkostoitunut individualismi (luvussa "verkostoitunut individualismi sosiaalisuuden hallitsevana muotona"), osallistumisen kulttuuri (luvussa "osallistumisen kulttuuri aktivoi yksilöitä"), tunnettuus (luvussa "tunnettuudella vaikutetaan mielikuviin") sekä henkilökohtainen minä (luvussa "henkilökohtainen voi olla julkista"). Luvussa kolme siirryn varsinaiseen teoreettiseen viitekehykseeni eli ranskalaisen sosiologi Pierre Bourdieun ajatuksiin pääomateorioista. Keskityn pääosin sosiaaliseen pääomaan, mutta sivuan omassa alakappaleessaan symbolista pääomaa. Bourdieu ei ole ainoa tutkija, jonka teoksiin viittaan, vaan yhdistän eri tutkijoiden teorioita toisiinsa.




Neljäs luku aloittaa tutkielman toisen osan ja jättää teoreettisen pohjan hetkeksi taakseen. Tässä luvussa esittelen tutkimusmenetelmäni ja aineistoni, analyysimenetelmää unohtamatta. Käytin analyysimenetelmänä teemahaastattelua mielestäni hyvin tukevaa teemoittelua. Viides luku käsitteleekin useamman kymmenen sivun verran analyysiäni ja kuudes luku sisältää johtopäätökset sekä diskussion. 

"( -- ) jos joku kommentoi mulle, et tapa ittes, nii en mä ota sitä silleen 
henkilökohtasesti. Koska mä ajattelen, et hän haluais tappaa some-minän, 
eikä sitä minää, joka istuu omas kämpässä kotona ja jonka elämä on oikeesti
 maailman normaaleinta." (Haasteltava)

Mihin mä sitten tällä kaikella yritin vastata? Tutkielmani tarkoitus oli selvittää, miten yksilö kykenee hankkimaan ja ylläpitämään sosiaalista pääomansa sosiaalisen median kontekstissa, ja millaisia toiminnallisia mahdollisuuksia se yksilölle sosiaalisessa mediassa luo. Kolmantena tutkimuskysymyksenä esitin viittauksen siihen, miten bourdieulaista sosiaalisen pääoman teoriaa (1986) voidaan soveltaa sosiaalisen median ympäristöön. Johtopäätöksien luku keskittyi pitkälti tuon viimeisen tutkimuskysymyksen pohdintaan.

"Jos sä takerrut sun lukuihin, et sä haluu tehdä enää sisältöö, koska se romuttaa. 
Jos on huono päivä ja on saanu tosi vähän näyttökertoja, nii sitä vertailee muita siitä, 
et hei tollakaan ei oo menny hyvin. Se on sisäänrakennettu juttu." (Haastateltava)

Koska analyysiluku on ihan valtavan pitkä, nostan sieltä esiin vain ne teemat, joita teemoittelu sai aikaan. Käytin tutkielmassani melko paljon sitaatteja, ja suosittelenkin katsomaan analyysilukua juuri niiden takia. Suorat sitaatit haastateltavien suusta kertovat hyvin sitä, mitä mieltä haastateltavat oikeasti ovat näistä asioista! Ja koska haastattelut tehtiin anonyymiteetti säilyttäen (tarkoittaa siis sitä, etten kertonut edes ohjaajalleni, ketkä haastateltavikseni olivat päätyneet), antoivat sosiaalisen median vaikuttajat mielestäni varsin avoimia ja rehellisiä vastauksia omista mielipiteistään. Iso peukku heille kaikille, ja kiitokset ennen kaikkea osallistumisesta.




Analyysi jakautui neljään alalukuun, jotka jokainen jakautuivat vielä omiin alalukuihinsa. Ensimmäinen analyysin pääluku keskittyi verkostojen antamiin mahdollisuuksiin (luvussa "verkostoituminen nähdään toimintaedellytyksenä"), jonka alalukuina olivat "sosiaaliset verkostot ovenavaajina", "verkostoituminen on taktikointia" ja "suhteiden välineellistyminen". Toinen alaluku keskittyi sosiaalisen median vaikuttajan minäkuvaan (luvussa "sosiaalisen median vaikuttajan on osattava tehdä itsestään kiinnostava") sen alalukujen ollessa "työ ja arki voivat sekoittua", "pääoma osana yksilön arvoa", "maine voi vaikuttaa suosituksiin" ja "kasvotusten oon enemmän ihminen". Analyysin kolmas alaluku oli edellisiä lyhyempi, ja siinä käsittelin tavoitteellisuutta sosiaalisessa mediassa (luvussa "sosiaalisen median vaikuttaja tietää, mitä tekee") alalukujen ollessa "sosiaalista mediaa hyödynnetään" ja "tavoitteellisuus vaihtelee". Viimeinen alaluku liittyi Bourdieun pääomateoriassa merkittävässä roolissa olevaan valtaan (luvussa "valta jakautuu sosiaalisessa mediassa epätasaisesti") sen alalukujen ollessa "hyvää sisältöä voi luoda kuka tahansa" ja "mediassa saavutettu valta on vaikutusvaltaa".

"Sen tiedostaa tavallaan, et jos sä et oo aktiivinen (sosiaalisessa mediassa), 
niin siitä tulee olo, ettei olis aktiivinen elämässä muutenkaan." (Haastateltava)

En tiedä teistä, mutta mä itse innostun niin paljon näistä aiheista. Nuo otsikot saavat mun sisälle sellaisen tunteen, että haluan tietää aiheesta kaiken. Koska kyllä, olen väkisinkin samaa mieltä, kun itse tuon olen paperille raapustanut. Hauskinta tässä on se, että pystyin samaistumaan lähes jokaisen haastateltavan fiiliksiin. En avaa tuloksia sen enempää, vaan jokainen innokas voi lukaista tutkielmasta haluamiaan kohtia joko valikoiden tai sitten koko homman kerralla lukaisten. Samalla heitän lukusuosituksen muutama vuosi sitten julkaistusta Elina Nopparin ja Mikko Hautakankaan tutkimuksesta "Kovaa työtä olla minä", joka kertoo muotibloggaajista mediamarkkinoilla. Vaikka en käyttänyt teosta lähteenäni, sain siitä aikoinaan paljon ajatusta omaan tekemiseeni.

"Tulee välillä fiiliksiä, et pitää laittaa päivitys someen, et jengi tietää mun olevan olemassa.
( -- ) On välillä päiviä, ettei jaksa kolmeen päivään laittaa sisältöö ihan niin aktiivisesti, niin sit ensimmäinen lause mil mä sen jälkeen alotan on ”anteeks, etten oo..”. ( -- ) sillon mä havahdun, et herranjumala enhän mä pyydä ihmisiltä anteeks etten oo tehnyt tiettyy sisältöä." (Haastateltava)

Millaisen arvostelun tästä sitten sain? Myönnän ihan avoimesti, että olen täysin noviisi akateemisten tekstien kirjoittamisessa. En pidä tutkielmaani hyvänä, mutta näin ensikertalaiseksi olen kuitenkin tyytyväinen. Olin aluksi kuulemma liiankin kriittinen tutkielmani arvioinnissa, ja ohjaajani joutui kehottamaan mua poistamaan tekstistä kohtia, joissa kerroin, miten kokematon olen tällaisten tekstien kirjoittajana. Uskon myös, että olisin voinut saada työstäni paljon paremmankin arvosanan, jos olisin käyttänyt siihen enemmän aikaa ihan esimerkiksi sillä, etten olisi tehnyt sitä tässä vaiheessa opintoja tai töiden ohella. Tärkeintä mulle oli kuitenkin päästä läpi.




Yliopistossa gradut arvioidaan ylioppilasarvosanoin siten, että huonoin arvosana on I (0 pistettä) ja paras L (7 pistettä). Tutkielma arvostellaan seitsemän kohdan avulla, jotka ovat tutkimusaihe, tutkimusongelma, teoreettinen viitekehys ja kirjallisuuden käyttö, aineisto, analyysi, päätelmät ja argumentointi sekä tutkimuksen raportointi. Sain kolmesta kohdasta arvosanan kuusi ja neljästä arvosanan viisi. Näin ollen keskiarvoksi tuli 5,4 ja arvosanaksi M. Kirjallinen arvostelu kuului seuraavasti:

"Tutkielma on kaikin puolin asiallinen, siisti ja johdonmukainen kokonaisuus. Tekijä on paneutunut huolellisesti tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin. Heikkoutena voidaan pitää analyyttisen käsitteen puutetta ja siten analyysin jäämistä hieman kuvailevaksi. Näiden heikkouksien vastapainoksi tutkielmassa on monia vahvuuksia. Se muodostaa selkeän, loogisen ja asiallisen kokonaisuuden. Erityisiä ansioita ovat ajankohtaiseen ilmiöön tarttuminen, vahva teoriapohja sekä huolellisesti kerätty tutkimusaineisto." Allekirjoitan täysin tuon kuvailevuuden, koska ihan tutkielmaani kirjoittaessani pohdin, miten kevyttä tekstiä olenkaan tuottamassa. Mutta hei, läpi meni! Sille voi kilistää kertaalleen.

"Sun pitää tehdä itestäs kiinnostava. YouTubessa lapsetkin tekee videoita 
ja ne on siellä omana ittenään. Tosi harvassa ammatissa ollaan omana ittenään, 
urheilija ehkä lähin. Silleen, että siinä antaa kaiken itestään." (Haastateltava) 

Kuten kerrottu, näin kesän kunniaksi jätin opinnot hetkeksi lomalle. Syksyllä mulla on vielä muutaman kurssin verran maisterivaiheen sivuainetta tehtävänä, minkä lisäksi aloitan lukemaan sosiaalipsykologiaa ihan vaan omaksi ilokseni. Keväällä en opiskele, vaan vietän Macon kanssa Espanjassa tammi-huhtikuun ehkä muutamia hassuja verkkotenttejä tehden. Tuskin vaan niitäkään! Mutta ei tässä toimettomaksi jäädä, sillä työnantajani osallistui Helsingin yliopiston ja Reaktorin yhteistyössä tekemään #tekoälyhaasteeseen, jonka tavoitteena on kouluttaa prosentti Suomen väestöstä tekoälyn perusteisiin tämän vuoden aikana. Mukana on käytännössä kaikki merkittävät yritykset Suomesta, kuten KONE, Finnair, Fazer, Posti.. You name it! Ja valtakunnanmediat myös. Innostuin tästä ihan valtavasti, ja siksi tartuin haasteeseen. Tarkoituksena on siis suorittaa verkkokurssi tämän kesän aikana, yhteensä noin 60 tuntia englanninkielistä opiskelua tekoälystä. Lisää voi lukea täältä. Kannattaa vinkata omalle työnantajalle!

Mutta se paasaamisesta. Mun piti lähteä tänään töiden jälkeen salille, mutta innostuin kirjoittamaan tätä romaania. Siispä kimpsut ja kampsut kasaan ja äkkiä tallille, ennen kuin kello alkaa olemaan ihan liian paljon! Toivottelisin teille pääsykoeurakan kanssa painiville tsemppiä koeurakkaan, mutta se taitaa olla suurimmalla osalla jo ohi. Siispä annan isot tsempit kaikille, kyllä se opiskelupaikka sieltä napsahtaa! Pitäkää mieli korkealla, tästä tulee teidän kesä :)

Ps. Jos et ole vielä ehtinyt osallistumaan HIHS-lippujen arvontaan, onnistuu se tästä postauksesta. Jätä vain oma nimesi, sähköpostiosoitteesi ja kesätoivotuksesi, ja olet mukana lippupaketin arvonnassa!
Lue lisää

maanantai 4. kesäkuuta 2018

#980: Vieraita ulkomailta asti

Pari viikkoa sitten pääsimme toteuttamaan pitkään suunnitelmissa olleen tempauksen, kun Ride Love Laugh -blogista tuttu Rosita saapui Suomeen pitkäksi viikonlopuksi. Varasimme jo hyvissä ajoin lopputalvesta päivän yhteistä tekemistä varten, ja lopulta mukaan liittyi kolmanneksi sankariksi Kultahippuja -blogin Daniela. Melkoinen rytmiryhmä kasassa siis, hauskuutta ei ainakaan puuttunut!

Varoittelin jo aiemmin siitä, että aion julkaista myöhemmässä vaiheessa tallivideopostauksen ja jonkinlaisen MyDayn yhdistelmän, jonka kuvasimme Rositan ja Danielan kanssa menneeltä sunnuntailta. Sain vihdoin editoitua videon valmiiksi, joten lopputulos on nyt kaikkien katsottavissa täällä blogissa. Videolle on koottu kaikkea tekemistämme, eikä se rajoitu pelkästään tallille. Ajattelin, että jotakuta teistä voi kiinnostaa seurata meidän juttuja myös muualta. Toivottavasti video miellyttää :) Oli ihana nähdä pitkästä aikaa Rositaa ja hengailla pidempi pätkä myös aina niin iloisen Danielan kanssa, meillä kolmella kun tuntuu juttua riittävän ja ajatusmaailmat kohtaavan. Harmi, ettei normaalissa arjessa tunnu olevan tarpeeksi tunteja ihan kaikkien kavereiden tapaamiseen. Onneksi nyt on kesä ja valoa iltaan asti!

Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata, että videolla näkyy muutama pätkä Keisarinmäen estevalmennuksesta, jossa hyppäsimme muuria ja pitkää vettä. Tuosta on tulossa myöhemmin oma valmennuspostauksensa, enkä siksi viitsinut laittaa videolle enempää ratsastusmateriaalia. Näin jälkikäteen omaa ratsastusta katsoessa päällimmäisenä oleva fiilis oli myötähäpeä, koska eihän tuo valmennus kauhean hyvin mun osalta mennyt: hevonen liikkui niin poissa avuilta ja etupainoisena. Heh, ehkä tähän vaikutti se kolmen viikon treenitauko.. Torstain kisat onneksi korjasivat tuota fiilistä paljon paremmaksi.

Pidemmittä puheitta päästän teidän videon pariin. Jos lauantaina julkaistu Helsinki Horse Show -lippujen arvontapostaus on mennyt ohitsesi, klikkaa itsesi postaus taaksepäin ja jätä kommenttisi osallistumista varten. Kaikilla on yhtä isot mahdollisuudet voittaa lippupaketti! 

Ihanaa alkanutta viikkoa :)






Linkki videoon (tallivideopostaus)
Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat