tiistai 23. huhtikuuta 2019

#1056: Paluu ratsastuskouluun ja istuntatunneille

Kuinka moni teistä muistaa ne ajat, kun harrastukseni pääpaino oli ratsastuskoulutunneilla käyminen muun tallityön ja hevosten vuokraamisen ohella? Uskallan väittää, ettei varmasti kovinkaan moni, sillä lopetn ratsastuskoulutunnit ensimmäisen kerran vuoden 2011 syksyllä päästessäni maistamaan hevosenomistajan arkea ylläpitohevoseni Kaprin kanssa. Seuraavan kerran palasin ratsastuskoulumaailmaan uudelleen seuraavan vuoden syksyllä, mutta tätäkin jaksoa ehti kestää vain muutamat kuukaudet ennen kuin päädyin lyhyeksi ajanjaksoksi Cyra-nimisen tamman ylläpitäjäksi ja lopulta ostamaan ensimmäisen oman hevoseni Champin. Ratsastuskouluoppilasajoistani on siis aikaa, mutta en voi tarpeeksi korostaa sitä, miten paljon nuo jo nyt kaukaiselta tuntuvat vuodet ovat antaneet ja opettaneet. Ne ovat olleet perusta sille, millainen ratsastaja ja hevosenomistaja olen tänä päivänä.

Suurimmat oppini ratsastuskouluoppilaana sain aikoinani tallilta, jonka hevosilla pääsin kilpailemaan myös ratsastuskouluoppilaiden valtakunnallisissa mestaruuskilpailuissa voittaen juniorien kouluratsastuksen pronssimitalin juuri sinä vuonna, kun päätin lopulta siirtyä harjoittelemaan hevosenomistajuutta ylläpitohevosen kanssa ja käydä hakemassa kokemusta hevoshommista Belgiasta Stephex Stablesilta kesän ajalta. Talli oli tärkeä osa harrastustani myös ensimmäisen oman hevoseni kotitallina, joten en poistunut sen vaikutuspiiristä, vaikka ratsastuskoulutunnit loppuivatkin. Tallin suurin vahvuus oli istuntatunnit ja ratsastajan kehonhallinnan opettaminen paitsi ratsain, myös erilaisten oheisliikuntatuntien, kuten pilateksen, avulla. Minulle iskostui päähän tarkka näkemys siitä, miten merkittävässä roolissa ratsastajan keskivartalon ja muun kropan hallinta onkaan perusratsastusta. Saatoimme kiinnittää kokonaisen yhden tunnin ajan huomiota siihen, miten suoliluu liikkuu. Ja tältä ajalta olen ymmärtänyt myös sen, ettei salilla saa tehdä liikkeitä repien, vaan hallitusti ja jokainen kropan lihas aktivoituneena.

Postaus toteutettu yhteistyössä Heponiityn ratsastuskoulun kanssa.

Kaikki postauksen kuvat c. Sofia Kangas


Voitte siis uskoa, että istunnan merkitys on ollut mulle aina tärkeä osa harrastusta, vaikka nykyään pääosin itsenäisesti ratsastaessani se on jäänyt hieman vähemmälle huomiolle. Tiedättehän: vaikka valmentajani huutaisi pää punaisena pari kertaa viikossa käsien asennosta, etukenosta tai mistä tahansa muusta, ehdin hienosti niiden viiden itsenäisen ratsastuskerran aikana palauttaa kropan asennon takaisin siihen könötykseen, joka muistuttaa lähinnä lentoon lähtevää mäkihyppääjää. Erotuksena se, että tällä mäkihyppääjällä on ihan omat siivet käsivarsien ollessa metrin päässä kyljistä. En voi ymmärtää, miten ne kyynärpäät on niin kamalan vaikeaa pitää kiinni kyljissä! Kaipa se tästä muuttuu, kun yrittää aktiivisesti kiinnittää asiaan huomiota.

Sain viime viikolla mielenkiintoisen tarjouksen osallistua Heponiityn ratsastuskoulun istuntatunnille, jossa hyödynnetään Saksasta asti hankittuja Franklin-palloja osana ratsastajan istunnan tukemista. Taustastani johtuen istuntatunnit ovat hyvin lähellä sydäntäni, joten innostuin oitis ajatuksesta palata hetkellisesti ratsastuskouluun oivaltamaan uusia asioita istunnastani. Heponiityn ratsastuskoulu oli entuudestaan mulle tuntemattomampi, vaikka olin toki tietoinen sen sijainnista: Macon kotitallilta matkaa oli tallin pihamaalle vain noin kilometrin verran tallin sijaitessa Hyvinkään Hyyppärässä. Siispä pistin kypärän päähäni ja palasin hetkeksi muistelemaan vanhoja hyviä aikoja ratsastuskouluissa pääsiäislomien lauantaipäivänä, jolloin Heponiityssä järjestettiin pienryhmätunti istuntapainotuksella.





Ennen uuden ratstun selkään istahtamista sain esittelykierroksen tallin tiloihin - olihan kyseessä ihan uusi paikka mulle. Tallin historia ulottuu aina vuoteen 1985, jolloin talli toimi nimellä Hyvinkään ratsastuskeskus. Sittemmin talli on muuttanut nykyisiin tiloihinsa, jossa se toimii pihattoperiaatteella. Ja miten siistinä sellaisena! Ihastelin paikan päällä sitä, miten hyvässä järjestyksessä pihamaa oli ja miten tilavat ja puhtaat pihattoaitaukset hevosille tarjottiin. Pihatot oli erikseen tuntihevosille, poneille ja tallin henkilökunnan väen hevosille. Ratsastusta varten hevoset laitettiin kuntoon tallirakennuksessa, ja ratsastusalueina toimivat 30x60 metrin mittainen kenttä ja 20x60 metrin mittainen maneesi. Ja omasta kokemuksestani olen nähnyt, miten talli hyödyntää yhtä lailla Hyyppärän alueen maastoja, kun poni- tai hevosletka kiertää aluetta maastotunneillaan. Aikoinani ratsastuskouluoppilaana arvostin valtavasti sitä, kun pääsimme maastoilemaan tuntsareilla hankilaukan merkeissä. Sieltä opin sen, että hevosten kanssa voi tehdä muutakin kuin kiertää maneesia tai kenttää ympäri: ja samalla sain rohkeutta poistua suljetulta ratsastusalueelta. Siksi on mielestäni hienoa, että tuntiratsastajia viedään yhä edelleen maastoon.

Mutta sitten itse tuntini pariin! Sain ratsukseni trakehner-tamma Iberian eli Ibben, joka on toiminut luotettavana tuntihevosena jo pidemmän aikaa. Se ei ollut korkea, mutta yllätyin valtavasti siitä, miten iso ravi tuosta pienestä punaisesta tammasta löytyikään. Istuntatunnin teeman mukaisesta hevosen selästä löytyi kaikeksi onnekseni koulusatula, joten ajattelin jo etukäteen seuraavan päivän olevan tuskaa vatsalihasten osalta. Ja niinhän se lopulta olikin, kun käyttöön otettiin pilateksesta tutut Franklin-pallot, joiden tarkoituksena oli herätellä ratsastajan kehoa aktivoitumaan. 

Mitkä ihmeet pallot? Ja miten aktivoitumaan? Tunnin opettaja Jahnu esitteli metodin mulle tiiviisti. Ideana oli, että ratsastaja asettaa erilaisia palloja vuorotellen istuinluidensa, kyynärvarsiensa tai reitensä alle. Palloja on erilaisia ja niillä on eri tehtävät jokaisesta paikasta riippuen. Esimerkiksi istuinluiden alle laitettava isompi, enemmänkin suorakaiteen muotoinen ilmalla täytetty pallo aktivoi ratsastajan keskivartaloa tuoden esiin vinoudet ja toispuoleisuudet. Näitä palloja on erilaisia, vähän pehmeämpi ja sitten hieman kovempi versio, jotka kummatkin haastavat ratsastajaa pohtimaan omaa olemistaan hevosen selässä. Aloitin tuosta hieman pehmeämmästä, joka sekin tuntui aluksi hassulta, mutta joka lopulta pian sain mut siirtymään ravista käyntiin. Alle viiden minuutin ravailun jälkeen vatsalihakseni olivat niin kipeät, että oli pakko ottaa taukoa. Ja tuntia oli kulunut vasta alle vartin verran!




Seuraavaksi kokeilin vähän kovempaa palloa istuinluideni alle. Tuossa vaiheessa oloni oli kuin olisin kasvanut pituutta kymmenen senttiä. Syynä oli se, että pallo pakotti minut istumaan suorassa ja päästämään jalkani pitkäksi alas, rennoiksi vasten hevosen kylkiä. En voinut puristaa ja jännittää kroppaani, koska silloin olisin joko itse muksahtanut alas tai pallo olisi karannut takapuoleni alta pois. Kovemman pallon kanssa totesin, että ravi oli tarpeeksi haastava askellaji, enkä edes lähtenyt testaamaan laukkaamista. Ja kun pallon otti pois istuinluiden alta, tuntui kuin olisin istunut puoli metriä syvemmälle satulaan. Hämmentävää. Keskivartalo oli ihan eri tavalla aktiivinen, kun jatkoin ravailua ja laukkaamista ilman aktivointipalloa. Tuota tunnetta on vaikea pukea sanoiksi, mutta sepä näiden pallojen ideana onkin: herätellä ratsastajan kroppa itse huomioimaan puutteita, joista muuten on helppo luistaa.

Halusin tietysti kokeilla myös kyynärvarsien ja kylkien väliin laitettavia palloja, olenhan tunnettu siitä, etteivät käsivarret pysy kyljissäni kiinni. Näitä palloja ei ole tarkoitus puristaa voimalla kroppaa vasten, vaan niiden on tarkoitus olla rennosti mukana ja sallia sitä myöden olkanivelen liike. Ratsastajat ovat antaneet näistä erilaista palautetta. Toisella on alkanut särkemään päähän, kun veri on alkanut virtaamaan paremmin hartioiden liikkuvuuden myötä. Toinen on oivaltanut, miten hartiat saa taakse ja yläkropan ryhtiin rennosti ilman väkinäistä pakottamista. Oma huomioni oli, että jättäessäni pallot pois sain asetettua käteni rennosti ja pitkinä kylkiäni vasten. Ne ikään kuin jäivät siihen, missä niiden kuuluisikin olla. En pitänyt kättä enää irti kyljestä, vaan vaikutin ohjasotteet suoralla kädellä edestä taakse, en sivulle. Näin hyvin kärjistetysti sanottuna.

Pallo istuinluiden alla sai mut kokonaan irti hevosesta, mutta kun istuin takaisin satulaan ilman palloa, tuntui kuin olisin pudonnut satulan läpi. Hurjaa! 



Linkki videoon (otteita tunnilta).

Pallojen ideana on siis se, että niitä pidetään kutakin yhdessä paikassa noin 5-10 minuuttia kerrallaan, jonka jälkeen jatketaan ratsastusta hetkellisesti ilman palloja. Istunta aktivoituu, kun sitä haastetaan ärsykkeiden eli tässä tapauksessa pallojen avulla. Hämmennyin itse siitä, miten suuri vaikutus noilla voikaan olla. Tunnin aikana pääsin havainnoimaan omaa istuntaani ja oivaltamaan noita asioita itse, joka osaltaan tukee oppimista eri tavalla kuin pelkkä opettajan huomio siitä, etten istu suorassa. Kun asian myös tuntee sen opettajan huomion lisäksi, jää siitä helpommin muistijälki omaan kroppaan.

Heponiitty tarjoaa pallotunteja kaikille halukkaille pyynnöstä, joten jos kiinnostuit, kokoa porukka kasaan ja varaa teille sopiva ajankohta tunnille! Suosittelen itse tätä tuntia kaikille vähänkään pidempään ratsastaneille, sillä aivan aloittelija ei varmasti saa palloista sitä hyötyä irti, mikä muuten olisi saatavilla. Aloittelijan kun täytyy vielä aluksi keskittyä siihen, että hän osaa rentoutua hevosen selässä, mikä ei palvele tarkoitusta pallojen osalta. Franklin-pallojen metodia voi kokeilla niin yksityis- kuin pienryhmätunneilla ja lisää tästä voi lukea Heponiityn verkkosivuilta.

Kaiken kaikkiaan pallojen avulla käyty istuntantunti oli hauska ja silmiä avaava kokemus, joka veresti muistojani ratsastuskouluajoistani ja istunnan merkityksestä. Kun tunti oli ohi ja hevonen hoidettu pois, päädyin ratsastamaan vielä kaksi muuta hevosta kotitallillemme. Noiden selässä istuessani yritin miettiä samaa tunnetta, joka mulla oli vain muutama tunti aiemmin ollut pallojen myötä keskivartalossani. Ja tuota tunnetta pitää pyrkiä hyödyntämään yhtä lailla kauas tulevaisuuteen!

Onko sulla millaisia kokemuksia istuntatunneista? :)
Lue lisää

tiistai 16. huhtikuuta 2019

#1055: Ulkokauden myötä uusia tavoitteita

Tämä vuodenvaihde olikin poikkeus sääntöön! Viime kausi lopetettiin ulkokaudella ja tämä kausi avataan vasta ulkokentillä. Monia ratsastajia ahdistaa ajatus hallissa kilpailemisesta, eivätkä kaikki hevosetkaan viihdy rajatummalla alueella. Poikkeuksena toki entinen hevoseni Champ, joka toimi poikkeuksetta paremmin kisatilanteissa maneesiolosuhteissa. Mutta näin Macon sairaslomailun myötä skippasimme sujuvasti koko tämän 2018-2019 hallikauden, ja pääsemme aloittamaan kilpakentille paluun toivottavasti toukokuussa ulkokisoista. Jippii!

Ennen kisakentille paluuta on kuitenkin laitettava perusasiat kuntoon. Maco oli suurimmaksi osaksi kävelyliikunnalla koko maaliskuun ajan, johtuen sekä omasta lomailustani ja työmatkoistani, myös sen parin viikon pakollisesta rasituskiellosta klinikkahoitojen myötä. Virallisesti olisin saanut aloittaa ratsastamisen ilot jälleen maaliskuun lopulla, mutta lopulta treenien aloittaminen venyi viikolla. Ja eihän me toki hypätty heti hikiliikuntaan, vaan palataan rasitukseen vähitellen. Maco on kävellyt päivittäin puolesta tunnista tuntiin tämän kuukauden aikana, joten sen peruskunto ei kuitenkaan ole täysin nolla. Siltikin on hyvä pitää jäitä hatussa, jottei tee ylilyöntejä ja kipeytä hevosta sen takia lihaksistostaan turhaan.


Kaikki ihanat kuvat lauantailta c. Katariina Heiskanen, kiitos!



Olin etukäteen todella skeptinen sen suhteen, miltä Maco mahtaisi tuntua pidemmän kävelyloman päätteeksi. En tiedä, onko kyse vääristä käsityksistäni vai edellisten hevosten tuomista mielikuvista, mutta mulla on aina lähtökohtainen ajatus kävelylomien negatiivisesta vaikutuksesta hevosen liikkeisiin. Champ oli ainakin mulla ollessaan hevonen, joka oli parin kävelypäivän jälkeen jo vähän jäykempi, mutta pidempään käveltyään ihan kamala ratsastaa. Se ei liikkunut epämääräisesti, mutta oli koko kropastaan "jumisen" tuntuinen ja epätasainen kädelle. Monesti myös varsinkin ratsastuskouluissa lomien jälkeen ratsastettavat tuntihevoset olivat toinen toistaan pahempia rautakankia, joita me junnut yritettiin jumppailla ennen varsinaisten syyskauden tuntien alkamista. Liekö täältä jäänyt oletukset siitä, ettei kävelylomat tai lomailut ylipäänsä tee hevosesta sen vetreämpiä.

Vaikka yksilöitähän nämä kaikki ovat! Macon kanssa olen joutunut toteamaan, että se on ollut kävelylomiltaan palatessaan aina yllättävän hyvä - ja yllättänyt joka kerta positiivisesti. Onhan se ratsastuksellisesti toki epätasainen ja varsinkin aluksi hyvin kiireinen tai levoton kädelle, mutta isona ja lähtökohtaisesti jäykkärunkoisena otuksena joudun aina hämmästymään siitä, miten elastisesti ja mielellään se liikkuu lomien jälkeen. Tästä inspiroituneena olenkin muuttanut ruunan viikko-ohjelmaa siten, että se liikkuu kaksi tai maksimissaan kolme päivää putkeen, jonka jälkeen se kävelee yhden päivän käsikävelyssä. Samalla ratsun selkä saa levätä satulan rasituksesta. Noihin kahteen tai kolmeen työskentelypäivään mahtuu aina kaikki meidän treenit niin sileällä kuin esteillä, mutta myös ne rennommat maastolenkit ja juoksutukset tai ohjasajopäivät. Samalla ruuna pysyy myös motivoituneena, kun sitä ei prässätä liikaa.





Opin kantapään kautta, etteivät kaikki hevoset kestä neljän tai viiden päivän peräkkäistä treeniä ja sitä yhtä kävelyvapaata viikossa. Vaikka pyrin maastoilemaan ja ottamaan kevyitä liikutuspäiviä useasti viikkoon, tulin silti tehneeksi viime keväänä liikaa ja liian intensiivisesti Macon kanssa. Se heijastui heti sen motivaatioon ja työskentelyasenteeseen: ruunasta tuli väsähtäneen oloinen, vaikka se toki teki työtä käskettyä. Silloin maastoilimme kolme viikkoa, joka vaikutti menoon positiivisesti. Ruuna ei kuitenkaan oltu vuosihuollettu kertaakaan mulla ollessaan (ja tuskin Saksassakaan) eläinlääkärin toimesta, mikä alkoi näkymään liikkeessä kesän mittaan jäykkyytenä ja hyppyjen ilmavuuden katoamisena. Vaikka en kannusta ketään piikittelemään tai hoidattamaan hevosiaan turhaan, vaativat jotkut hevoset lääkinnällisiä hoitotoimenpiteitä suorittaakseen parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ei sitten, kun ongelmia jo on, vaan ennaltaehkäisevästi. Maco ehti olla Suomessa mulla 1,5 vuotta ennen ensimmäistä hoitotoimenpidettä, ja sinä aikana sitä treenattiin Saksan ajoista poikkeavalla tavalla, joka olisi mahdollisesti vaatinut eläinlääkärin ennaltaehkäisevää hoitoa jo vuosi sitten. En tiedä, olisiko sillä voitu välttää tämä puolen vuoden kevyempi jakso, mutta pakkohan sitä on näin jälkikäteen pohtia. 

Oppia ikä kaikki. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä! Maco on tuntunut omaan käteeni oikeasti positiiviselta kaikin mahdollisin tavoin. Se haluaa tehdä töitä hyvällä asenteella. Ratsastuksen aluksi se vetelee hirveää kyytiä ja viipottaa kiihdytellen korvat hörössä kenttää tai maneesia ympäri. Loppukäynneissä ruunaa kiitellessäni se kävelee niin tyytyväisenä itseensä, että oma sydämeni meinaa pakahtua onnellisuudesta. On etuoikeutettua saada viettää aikaa noin mahtavan persoonan kanssa lähes päivittäin. En koskaan kyllästy ihmettelemään, miten ruuna antaa itsestään silloinkin, kun moni muu nelijalkainen heittäisi jalat pöydälle ristiin. Se on suurin syy, miksi olen käyttänyt niin paljon resurssejani - aikaa, rahaa ja mielenterveyttä - tuon otuksen terveyden edistämiseen.





Koska treeniin on jälleen hiljakseen päästy, tarkoittaa se myös uusien tavoitteiden asettamista. Vaikka katse on toki jo pitkällä tulevaisuudessa ja kesän kisoissa (arvatkaa, miten valtava kisakuume mulla jo onkaan!), on syytä malttaa mielensä ja keskittyä hieman konkreettisempiin ongelmakohtiin ennen kisakentille paluuta. Noin kuukauden tauko tarkoitti taukoa myös omalla kohdallani, enkä ratsastanut 27.2.-9.4. välissä kuin muutamana päivänä kunnolla. Ratsastustaito ei katoa päivässä tai parissa, joten en voi väittää lähteväni nollasta liikkeelle kesää kohden. Itse asiassa olen treenannut monipuolisemmin koko talven läpi kuin koskaan aiemmin, mikä näkyy positiivisesti omassa kehonhallinnassa ja kropan lihaksistossa. Tästä voisin tehdä ihan kokonaan oman postauksen, jos halukkaita lukijoita löytyy! Olo on nimittäin vahvempi kuin varmasti ikinä. Pitääkin olla, sillä näin 25 ikävuotta lähestyessäni suunta taitaa jatkossa olla vain alaspäin, vai miten se meneekään.. ;)

Viikonlopun ratsastuksien perusteella otinkin siis mietintämyssyn kaapista ja vedin sen syvälle päähäni. Mihin asioihin haluaisin kiinnittää erityisen paljon huomiota tulevien viikkojen aikana?

  1. OMAT KÄDET
    Jokainen ratsastaja voisi listata haluavansa kiinnittää huomiota omaan istuntaansa, mutta se on mielestäni turhan ylimalkainen tavoite. Pilkkomalla asiat konkreettisiin osiin, voi tuloksia saavuttaa paremmin. Ja minähän niin haluan tehdä! Siispä ensimmäisenä asiana haluan kiinnittää huomiota omiin käsiini ja siihen, miten vaikutan hevoseen selässä istuessani.

    Käsivarsien tulee olla rennot, mutta jäntevät. Liikkeen tulee lähteä kyynärpäästä taaksepäin, ei sivulle. Kyynärpäiden tulee olla lähellä kylkiä, ei siis lepattaa valtoimenaan esteratsastajille tyypillisesti irti kyljistä. Tämä on asia, johon valmentajamme kiinnitti paljon huomiota vuodenvaihteen jälkeisissä treeneissä, ja josta olen huomannut ison eron omassa vakaudessani. Onhan tästä sanottu aina, mutta ero hevosessakin on iso, kun tätä oikeasti vahtii taukoamatta.
  2. TAKAPUOLI SATULAAN
    Tai jos saan sanoa rumasti, niin se "perse penkkiin", kuten yksi pitkäaikaisimmista valmentajistani huusi mulle jo ollessani juuri ja juuri täysi-ikäinen. On tärkeää pystyä istumaan syvälle satulaan laukassa, jotta hevoseen voi vaikuttaa istunnalla. Takapuoli ei saisi nousta hevosen liikkeen mukana irti penkistä jokaisella laukka-askeleella.

    Helpommin sanottu kuin tehty! Macon ollessa virkeä, on se myös melkoisen vahva edestä, vaikkei ehkä siltä aina näytäkään. Siinä kohden teen virheen ja jään helposti puristamaan itseni kyytiin sen sijaan, että oikeasti istuisin satulaan ja käyttäisin niitä surullisen kuuluisia vatsalihaksiani. Nyt ratsastaessani Donnalla olen huomannut, miten valtavasti vatsalihaksilla voi vaikuttaa hevosen laukkaan. Yritän siis apinoida saman Macon ratsastukseen, vaikka vaikeaa se on. Pirun vaikeaa. Vatsalihakset, nyt töihin!
  3. ENEMMÄN YLÄMÄKEEN
    Aina sama virsi. Hevosen liikkeen pitäisi lähteä takaa eteen ja ylös, ei siis edestä taakse ja sidottuna maahan. Helposti varsinkin virkeämmän ratsun kanssa tulee jäätyä vetokilpailuun, jossa ratsun kaula jää liian lyhyeksi ja koko hevonen nenilleen. Lapojen liike rajoittuu ja ennemmin tai myöhemmin kierre on valmis - tuloksena on kropastaan kipeä hevonen.

    Maco on luonnostaan pitkä ja etupainoinen. Väitän, että nyt elokuun jälkeen tehdyt hoidot, säännöllinen hieronta ja päivittäiset venyttelyt ovat tehneet sille hyvää, sillä se on oikeasti paljon paremmin takajaloillaan ja liikkuu enemmän ylämäkeen ollen yllättävän hyvä kädelle. Ei missään nimessä niin hyvä kuin haluaisin, mutta parempi - ja sehän on monessa kohden jo askel oikeaan suuntaan. Töitä on silti paljon edessä, enkä ole tarpeeksi taitava tehdäkseni tätä yksin. Onnekseni mulla on valtavasti tietotaitoa ympärilläni päivittäin!



Näillä kolmella ajatuksella treenataan siis tulevien viikkojen aikana. Ajatuksenani on, että pääsiäisen aikaan käytämme yhteisiä hetkiämme paitsi maastoiluun, myös sileän työskentelyyn ja mahdollisesti myös pieniin hyppyihin. Ensi viikon alussa katsomme valmentajamme kanssa jälleen valmennuskuvioita, jos aikataulut antavat myöden. Loppukuusta olen nimittäin jälleen reissussa Tanskassa työkuvioiden vuoksi, ja huhtikuun viimeinen viikonloppu kuluu tallilla ulkokisakauden avauksen merkeissä toimihenkilönä. Ehkä me päästään itsekin kilpailemisen makuun toukokuussa! Sitä ennen keskitytään perusasioihin. Ihan vaikka siihen, että ulkona ratsastaessa hevosessa on joku kontrolli, emmekä kiidä kengurulaukkaa hiekkalaatikkoa ympäri vedet silmissä nauraen. 

Vaikka kai sitä saa nauttia elämästään. Me ainakin nautitaan, täysillä!

Ihanaa alkanutta pääsiäisviikkoa ♥
Lue lisää

lauantai 6. huhtikuuta 2019

#1054: Vielä hetkeksi paratiisiin

Olin ihan unohtanut julkaista myös tänne blogin puolelle videon, jonka kuvasin Thaimaan reissuni jälkeen! Video ei ole se perinteisin tapa kurkistaa reissuun, sillä aiemman matkalta kuvatun MyDayn lisäksi halusin kertoa koko vajaan kolmen viikon rupeamastani puhelimella kuvattujen kuvien ja videoiden muodossa. Siispä istuin alas, laitoin kameran mitä ihmeellisemmän virityksen päälle ja aloin selittämään. Ja juttuahan riitti!

Ei varmasti ole vaikeaa olla uskomatta, että nuo viikot Aasian auringon alla olivat ehdottomasti yksiä elämäni parhaista. Yksin reissaaminen on jotain sellaista, mitä jokaisen ihmisen pitäisi elämässään päästä kokemaan. Olen ihmisenä sellainen, joka ei liiaksi stressaa tulevasta tai jää murehtimaan asioita turhaan. Multa kysyttiinkin pariin otteeseen, miten aloin suunnittelemaan reissuani ja kuinka päädyin lähtemään matkaan itsekseni. Vastaus molempiin on yksinkertainen: en juuri suunnitellut, enkä oikeastaan edes ajatellut, miksi lähdin yksin. Alunperin mun piti lähteä ystäväni Millan kanssa, mutta he halusivat miehensä kanssa Amerikkaan ja minä Aasiaan. Siispä istahdin yhtenä iltana tietokoneen ääreen ja selailin eri matkavaihtoehtoja. Äitini bongasi nopeasti yhden vaihtoehdon Hua Hinista ja kun googlasin, millainen paikka on kyseessä, ostin matkan kymmenen minuutin pohdinnan jälkeen. Oikeastaan tiesin vasta ensimmäisen lomaviikon jälkeen, missä päin karttaa Hua Hin oikeastaan edes sijaitsee. Ja tämäkin selvisi vasta sitten, kun keksin lähteä käymään lauttamatkalla Pattayalla. 

Missionani oli mennä Thaimaahan, asettua hotellille ja miettiä sitten, mitä kaikkea loman aikana tekisinkään. Ajattelin, että mulle tulisi tietysti todella kiva ja rentouttava viikko. Se, mitä kaikkea pääsin kokemaan ja näkemään, ei ole kuvailtavissa järkevien sanojen avulla. Nautin ja rakastin joka ikistä sekuntia. Niitä hetkiä, kun makasin altaan reunalla kuunnellen tai lukien kirjoja tai nautin taivaallisen hyviä ruokia. Kun kävelin kymmeniä kilometriä rantaviivaa ja kaupungin katuja tai tutustuin uusiin ihmisiin. Kun juotin katukoiralle vettä pullosta tai kun istuin moottipyörän kyydissä puoliltaöin nostaen kädet taivaalle. Elin täysillä, enkä varmasti miettinyt etukäteen, mitä huominen tulee pitämään sisällään. Menin nukkumaan aikaisin tai vasta aamun ensimmäisillä tunneilla. Opin nauttimaan omasta seurastani ja heittäytymään pelottomasti kenen tahansa toisen turistin tai paikallisen seuraan. 15-vuotias ujo Aada olisi ollut todella ylpeä. No, kyllä tämä 24-vuotiaskin on hieman, jos myöntää saa. Ylitin itseni ja se jos joku tuo hymyn huulille, jota ei saa pyyhittyä pois sitten millään.

Koska halusin muistaa näitä fiiliksiä vielä myöhemmin itsekin, puhuin niitä videolle avoimesti. Toivon, että tästä videosta on inspiraatiota jollekin, joka harkitsee lähtevänsä reissaamaan yksin. Ehdottomasti - tee se! Et tule katumaan päivääkään. Jos mua ei olisi sidottu Suomeen töiden ja hevosen puolesta, lähtisin ehdottomasti uudelleen. Ja siksi aion lähteä syksyllä viettämään kesälomaa Italiaan kierrellen yksikseni yhtä pitkän ajanjakson verran. Talvella voisi sitten yrittää saada palkatonta vapaata ja lähteä pidemmäksi aikaa reppureissaamaan Aasiaan, jos työnantaja olisi suopea ajatukselle. Tämä on unelma, vaan pitäähän unelmia nuorella naisella ollakin. Tai naisilla, sillä suunnittelimme tätä reissua kämppikseni Sannin kanssa kahdestaan toteutettavaksi. Ja muutama muu kaveri liittyisi mukaan lyhyemmäksi aikaa. Katsotaan, katsotaan.. Ehkä joskus!

Pidemmittä puheitta, tässäpä vielä mainitsemani video ja kasapäin kuvia, joita blogissa ei vielä ole nähty reissultani. Näitä riittäisi niin paljon, etten saisi edes loppumaan: kuvia ja videoita tuli nimittäin napattua 1800 koko kolmen viikon ajalta. Puhelimella. Melkoinen suoritus, vaikka itse sanonkin :P

Oletko sä reissannut yksin tai haluaisitko lähteä?


























Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat