perjantai 28. elokuuta 2015

#595: Valintojen maailma

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Mainitsin jo jokin aika sitten, että Champ muuttaa uudelle tallille syksyn tullessa: tuo päivä on edessä tänään. Koulupäivän jälkeen pakkaan tallilla kimpsut ja kampsut kasaan ajellen sitten hiljalleen kohti uutta kotitalliamme. Mun oli tarkoitus pestä ja rasvata kaikki varusteet etukäteen, mutta kiireiden vuoksi en siihen hommaan ryhtynyt. Katsotaan, miten paljon kerkeän tekemään huomenna!

Olo on samalla todella innostunut, mutta silti haikea. Saimme viettää tällä tallilla todella mukavat miltei kaksi vuotta, jonka aikana kehityimme ratsastuksellisesti paljon eteenpäin. Aikoinaan muutimme Equstomista Provincialle lyhemmän matkan ja toisaalta ratsastuskoulutuntien puuttumisen takia, mutta paljon muutakin hyvää on paikasta löytynyt. Jos jotain on pakko eritellä, on mainittava ehdottomasti ihanat maastoretket, avuliaat ja mukavat tallikaverit sekä joustava asiakaspalvelu - esimerkiksi Champin mahahaavalääkitysjutut hoituivat todella vaivattomasti. Sain tutustua tällä vanhalla tallillamme ihmisiin, jotka varmasti pysyvät elämässäni vielä pitkään. Iso kiitos siis kaikille teille :)

Nyt on kuitenkin edessä uudet haasteet. Odotan uudelta tallipaikaltamme paljon, sillä paikassa on iso kuitupohjainen ulkokenttä, kävelytyskone ja solarium - ihan vain muutamia herkkuja mainitakseni. Koska kyseessä on estepainotteinen talli, helpottuu oma estetreenaukseni valtavasti ja toivon sen tuovan paljon hyvää meidän kehitykseemme ratsukkona. Valmentajani pysyvät samoina, sillä en näe mitään syytä vaihtaa hyviä opettajia toisiin. Tulen kuitenkin varmasti vierailemaan nyt useammin myös muilla valmentajilla, sillä heitä käy säännöllisen epäsäännöllisesti uudessa paikassa niin koulu- kuin esteratsastuksen saralta. 

Koska tämä viikko oli meidän viimeinen Provincialla, halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa maastossa. En itseasiassa mennyt tällä viikolla arkipäivinä kertaakaan maneesiin tai kentälle, vaan maastoilin ja ratsastin pellolla senkin edestä. Tänään perjantaina vuorossa on ensimmäinen ratsastus uudella tallillamme ja viikonloppu kuluukin heti valmennusten merkeissä. Tässä vielä muutamia kuvia viimeisiltä maastoreissuiltamme vanhoissa maisemissa. Toivottavasti tykkäätte!

Oletko sinä vaihtanut tallia viimeisen vuoden aikana? :)














keskiviikko 26. elokuuta 2015

#594: Uusi "lempiharrastus"!

Monissa blogeissa liikkui viime keväänä runsaasti juttua ohjasajosta. Mielenkiintoni heräsi, sillä pääsin näkemään kuvien ja videoiden kautta rentoja ja mielellään työskenteleviä hevosia. En kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi tutustua liikutusmuotoon sen kummemmin vielä tuolloin - enhän mä olisi uskonut laittavani ohjasajovermeitä Champin päälle. 

Kesän kolkutellessa ovelle sain asian tiimoilta uuden inspiraation. Ei mennyt aikaakaan, kun postissa saapuivat Veljekset Wahsltenin lähettämät ohjasajotarvikkeet: ohjat sekä ohjasajovyö. Otin heti samana päivänä härkää sarvista ja varustin Champin hieman normaalista poikkeavilla varusteilla. Nyt jo hieman enemmän ohjasajoon perehtyneenä voin todeta, että tätä liikutusmuotoa ei jätetä meidän kalenterista enää pois. Sekä minä, että hevonen nautitaan siitä todenteolla! 





Mutta hetkinen: mitä ihmettä on ohjasajo? Meinasinko tehdä Champista ravihevosen? Ehei, ei sinne päinkään. Olen ohjasajojutuissa vielä niin untuvikko, että mun on oikeastaan vaikea selittää asiaa sen tarkemmin. Löysin paljon erilaisia sivustoja, joissa ohjasajoa käsitellään enemmän ja haluan nostaa nyt esiin yhden jo vähän vanhemman postauksen Jillan blogista. Jilla kirjoitti aikanaan näin:

"Ohjasajo on kokonaisvaltaista hevosen fyysispsyykkistä hyvinvointia kunnioittavaa ja vahvistavaa työtä, jonka avulla tavoitellaan tasaista tuntumaa, aktiivista eteenpäinpyrkimystä, ehdotonta suoruutta, kehitetään tasapainoa ja venyvyyttä sekä valmistellaan hevosta ratsunhommissakin suoritettaviin vaativampiin tehtäviin. Mikä parasta, tämä kaikki edellä mainittu on saatavissa ilman että hevosen selkää rasitetaan ratsastajan painolla, ja ohjastaja pääsee maastakäsin havainnoimaan mahdollisia puutteita hevosen liikeradoissa ja lihaksiston toiminnassa ja korjaamaan niitä."






Tuossa on mielestäni tiivistetty aika hyvin se, miksi ohjasajo on hyvää liikuntaa hevoselle. Hevosta voi ohjasajaa joko ympyrällä niin sanotusti samalla tapaa kuin juoksuttaessa tai sitten takaa kävellen. Ohjasajaen voidaan tehdä lähestulkoon kaikkia ratsastuksellisia liikkeitä aina vaativimpiin liikkeisiin, kuten piaffiin, asti.  Kyse ei siis todellakaan ole pelkästään nuorille hevosille opetettavasta peruskoulutuksesta tai ravi- ja valjakkohevosten treenistä, vaan ihan kaikille hevosille sopivasta liikutuksesta. 

Meillä Champin kanssa ohjasajaminen on puhtaasti mielenvirkistystä. Koska olemme tässä hommassa vielä kovin alkutekijöissä, emme ole vielä tehneet ohjasajaen juuri mitään ihmeellistä: meillä homma koostuu vielä pitkälti kävelylenkeistä maastossa ja silloin tällöin tehtävistä niin sanotuista perusjutuista, kuten pysähdyksistä, käännöksistä ja muista vastaavista helpoista liikkeistä. Champ nauttii maastokävelyistä ohjasajaen ihan älyttömän paljon ja sen kanssa käveleminen näin on paljon normaalia taluttamista mukavampaa, sillä hevonen kävelee itse paljon reippaammin eteen. Mulla ei siis ole enää perässä vedettävää hevosta, jes!





Aloitin ohjasajoon totuttamisen juoksuttamalla Champia ohjasajovarusteilla ihan normaalin juoksutuksen tapaan. En siis laittanut ohjia sivuohjamaisesti kiinnitettynä vyöhön, vaan yritin vain aluksi totuttaa hevosen uusiin varusteisiin. Kun hevonen on työskennellyt tässä mielestäni tarpeeksi, kokeilin hieman ohjasajon ideaa takaa päin kävellen. Aluksi Champ oli ihmeissään pepun päältä tulevista ohjista ja se reagoi niiden kosketukseen suorastaan hypähtämällä eteen. Se ei myöskään ymmärtänyt kävellä mun edessä, saati mennä suoraan. Raukka oli aluksi ihan kummissaan, mutta muutaman kierroksen jälkeen hommaan tuli pientä tolkkua. Kun hevonen oli pysähtynyt, kävellyt suoraan ja vaihtanut suuntaa pyynnöstäni edes kohtuullisesti, lopetimme hommat siihen ensimmäiseltä kerralta.

Nyt Champia on ohjasajettu viitisen kertaa ja voi että, miten fiksusti ruuna käyttäytyy maastokävelyillä. Mulla oli aluksi apuna kentän ulkopuolella ollessamme kaveri, joka talutti hevosta samalla varmuuden vuoksi - jos Champ olisi vaikka päättänyt kääntyä tai tehdä jotain muuta ei-toivottua. Pian taluttajan pystyi jättämään pois ja nyt olemme lenkkeilleet maastossa ohjasajaen jo ihan kahden kesken. Seuraavaksi haluaisin päästä jonkun kokeneen ohjasajo-opettajan tunnille, jotta oppisin ympyrällä ohjasajon salat ja pääsisin näin ollen työskentelemään ohjasajaen tehokkaammin. Jos teillä on antaa suosituksia, kommentoikaa toki alle!





Veljekset Wahlsten myy ohjasajotarvikkeita, joista mulle tuli siis takaa-ajo-ohjat sekä ohjasajovyö. Nuo ohjat ovat etuosaltaan pyöreää synteettistä narua ja taaempaa pehmustettua nauhaa. Pyöreys edessä takaa sen, että ohja pääsee liikkumaan vapaammin ohjasajovyön läpi ja pehmustettu sekä leveämpi taaempi osa on taas hevoselle mukavampi. Kiinnitys kuolaimiin on helppoa, sillä ohjissa on pikalukot. Ohjien pituus on 17 metriä ja meille se on ainakin hyvin riittävä pituus, sillä en uskalla kävellä vielä kovin kaukana hevosesta. Hintaa näille ohjille tulee 35 euroa. 

Ohjasajovyö on materiaaliltaan nailonia ja sen koko on full. Vyössä on reilusti säätövaraa, joten se menee vähän paksummalle tai laihemmallekin hevoselle hyvin. Mä en itse ole käyttänyt vyön ja hevosen välissä mitään pehmustetta, sillä vyö ei mielestäni tarvitse alleen mitään - ellei vyötä itseään halua suojata. Monet eri renkaat antavat erilaisia mahdollisuuksia kiinnittää ohjat ja säätää näin ollen tapaa, jolla haluaa ohjasajaa. Hintaa tälle ohjasajovyölle on Veljekset Wahlstenilla 63 euroa. 

Käykäähän muuten tsekkaamassa Veljekset Wahlstenin uudet nettisivut! Etusivulla on vaihtuva kuvaesitys, jossa on kaksi kuvaa Champista. Komea poika on päässyt ihan etusivun malliksi ;) 

Onko teillä kokemusta ohjasajosta?

maanantai 24. elokuuta 2015

#593: Miten meni noin omasta mielestä?

Muutaman viikon kisatauon jälkeen vuorossa oli jälleen estekisat, tällä kertaa 3-tasolla hypättävänä. Matkustimme jo toista kertaa tänä kesänä Tuomarinkylään, jossa muutama kuukausi sitten emme päässeet kummassakaan luokassamme lähtölinjan ylitse. Eilinen olikin eräänlainen "kaivetaan verta nenästä" -testaus, sillä tässä välissä meillä on mennyt oikein mallikkaasti ja hevonen on toiminut paremmin kuin kuski on osannut ratsastaa: niin kisoissa kuin kotonakin. 

Sunnuntain kisapäivä valkeni varsin lämpimänä, sillä mittarin lukemat kohosivat päivän mittaan jopa 30 asteeseen. Pelkkä radankävely tuntui ylitsepääsemättömältä urheilusuoritukselta, saati itse ratsastus tai muu oheistoiminta. Varasimme onneksi mukaan paljon vettä ja hevoselle sankon, josta se sai halutessaan juoda. En letittänyt Champia kisoihin tälläkään kertaa, mutta muuten se kiillotettiin viimeisen päälle puhtaaksi ja lahjottiin porkkanoilla hyvää suoritusta toivoen. Toiveeksi jäi ;)

Ensimmäinen luokkani alkoi vasta puoli yhdeltä ja olin siinä lähtönumerolla 34. Kisatunnelmaan kuuluen paikalla oli iso joukko tuttujani sekä kavereitani, joten pääsin vaihtamaan kuulumisia ja juttelemaan niitä näitä yhden jos toisenkin kanssa. Meitä taisi olla 110cm-luokan radankävelyssä lähes koko matkan ajan mun lisäksi Erika, Milla, Heidi ja Senni. Mietimme yhdessä sopivia teitä ja radan kompastuskiviä. Verryttelyyn lähdin vasta ratsukon 20 jälkeen, mikä mahdollisti muutamien suoritusten seuraamisen. Mulle ei jäänyt kovinkaan varma olo suoritusten katsomisesta, sillä ensimmäiset kolme ratsukkoa (jotka siis katsoin) ottivat kaikki stopin ykköselle. 




Vähän taiteellisempi kuva :D
Verryttelyssä yritin saada Champin pohkeen ja ohjan väliin, mikä oli melko haasteellinen tehtävä. Kuuman sään (lue: oman osaamattomuuteni ja huonon läpiratsastuksen) vuoksi Champ oli aika pahasti pohkeen takana, mutta se reagoi kuitenkin ihan hyvin apuihin. Hidashan se oli, hitaampi kuin pitkiin aikoihin. Jo ennen hyppäämisen aloittamista ruuna raukka oli ihan vaahdossa, vaikken tehnyt juuri temponvaihteluita kummempaa työskentelyä. Yritin kävellä aina, kun mahdollista, sillä lämmin ilma verotti jaksamista.

Ensimmäiset verryttelyhypyt Champ oli vähän esteitä vasten, mutta sen jälkeen hevonen innostui hyppäämisestä. Ihanaa oli muutenkin huomata se, ettei Champ stressannut päällepäin ollenkaan, vaan oli tosi lungisti kuitenkin ympäristöstään kiinnostuneena. Sen mielestä kisapaikalla hengailusta on tullut jälleen tosi siistiä, mikä on tietysti näin omistajan kannalta erityisen mukava huomio. Mahahaavan akuutissa vaiheessa hevonen oli helposti tosi sulkeutuneen oloinen vieraissa paikoissa, mikä on nyt hävinnyt kokonaan.

En hypännyt verryttelyssä kovinkaan paljon, sillä halusin säästää hevosta seuraavaan luokkaan. Osasin ajoittaa kaiken kerrankin niin, että olin juuri oikeaan aikaan portilla! Valmistautumisvuorossa ollessani ravailin ja laukkailin kentällä esteiden ympäri ja väleistä, jotta Champ tottuisi areenaan. Se kyttäsi vähän kentän laidalla olevia rojuja, muttei onneksi ollenkaan esteitä. 





Meidän vuoron koittaessa nostin laukan ja lähestyin ensimmäistä estettä vähän pienemmällä tiellä. En ymmärrä, miten voi olla huono tuuri, sillä edellisissä kisoissamme samaisessa paikassa 110cm ja 120cm luokissa ykkösesteet olivat oikeastaan täysin samoissa paikoissa kuin nyt. Tämä oli enemmänkin mulle sellainen henkinen kynnys, sillä viimeksi emme päässeet edes lähtölinjan yli. Yritin siis tällä kertaa lähestyä ykköstä pienemmällä tiellä, jotta Champ ei pääsisi kulmaan pomppimaan ja jumittuisi sinne. Yritys ei kuitenkaan tuottanut tulosta, sillä reilu viitisen metriä ennen estettä ruuna veti liinat kiinni ja kääntyi ympäri. Olin päättänyt jo etukäteen, että jos tämä tapahtuisi, peruuttaisin hevosen esteen vierelle. Niinpä peruutin, peruutin ja peruutin. Champ hyppi pienesti kahdella jalalla, mutten antanut sille muuta vaihtoehtoa kuin peruuttaa esteen vierelle asti. Hevonen oli tästä selkeästi kummissaan, sillä tilanne oli sille uusi ja se koki sen epämiellyttävänä. 

Kun olin peruuttanut haluamani määrän, taputin hevosta ja nostin laukan uudelleen tehden pitkän lähestymisen. Mulla oli alla ihan eri hevonen: se imi esteille itse. Koko rata meni uudella yrittämisellä ilman virheitä, eikä siinä ollut oikeastaan mitään kummallista. Ykköselle ja neljännelle varmistin raipan kanssa, muutamalle tulin hieman lähelle. Näissäkin tilanteissa pidin kuitenkin tuntuman suuhun ja mahdollistin sen, että Champ pääsi hyppäämään vaivattomasti. Viimeisen esteen jälkeen olin oikein tyytyväinen: vaikka saimme yliaikaa enemmän kuin laki sallii, hyppäsi hevonen tuon alkuepisodin jälkeen tosi kivasti ja tsemppasin itsekin ihan hyvin.

Äiti salakuvasi meitä puhelimellaan.. Tässä siis ollaan Heidin kanssa kävelemässä 120cm rataa :)
Millan kanssa edustavina!
Champ oli vähän väsynyt jo.. :P

120cm-luokan radankävelyn suoritimme vähän pienemmällä porukalla melkoisessa kiireessä, sillä lähdin luokan alkupäässä. Esteet näyttivät aika isoilta, mutta rata oli tosi kiva. Ainoastaan sarjavälit olivat hieman ahtaat, mikä koituikin lopulta meidän kohtaloksemme. En ottanut verryttelyssä kuin kolme hyppyä, sillä pohja alkoi hieman pettää alta ja muuttua isoksi hiekkalaatikoksi järjestäjän lanaus- ja kasteluyrityksistä huolimatta. Champista sen huomasi siinä, että se rupesi ylihyppäämään ihan valtavasti. Se ei ilmeisesti tuntenut saavansa tarpeeksi tukea pohjasta ponnistuksessa, jolloin se alkoi varomaan esteitä ja tuli liikaa ylös. Mun oli oikeasti vaikea pysyä niissä hypyissä kyydissä. Mietin jo ennen luokan alkua, perunko starttini kokonaan verryttelyn pohjan takia, mutta päätin kuitenkin mennä yrittämään onneani. Näin kokematon kuski kun ei osaa ratsastaa tarpeeksi tasapainoisesti esteiden edessä ja takana, jotta se kompensoisi tarpeeksi pohjan mahdollisia puutteita.

Itse suoritus ei hirveästi silmiä hivellyt. Ensimmäiselle esteelle tultaessa Champ meinasi jäädä kulmaan, mutta melkoisen voimakkaan kannustukseni johdosta sillä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin mennä eteenpäin. Tein sen virheen, että jäin konkreettisesti kiinni hevoseen ja näin ollen menimme kauniisti ykkösen läpi. Ei sitä oikeastaan voi edes hypyksi sanoa, sillä jyräsimme esteen maantasalle. Tuosta en voi syyttää kuin itseäni, sillä puristin hevosta joka suunnasta niin paljon, ettei sillä ollut tilaa hypätä. Kakkoselle sain rytmistä kiinni ja hypyt olivat pyöreitä sekä ilmavia. Ilmavia tosiaan, sillä Champ tuli niin varovaiseksi, että se hyppäsi enemmän ylös kuin eteen. 

Koska olin rysäyttänyt hevosen jo ykkösestä läpi, olin ongelmissa sarjalla. Se oli okseri-pysty -sarja yhdellä laukka-askeleella, lyhyellä välillä. Tulin a-osalle asiat vähän liiankin hyvin ja heitin ohjat pois puolitoista askelta ennen estettä. Jätin hevosen kokonaan yksin. Miksi, oi miksi mun piti tehdä tuollainen amatöörivirhe? Champ totesi tietenkin, että hei, hyppää keskenäsi. Se pysähtyi estettä päin ja pudotti samalla puomit alas. Rahoittelin hevosta ja taputin sitä, sillä virhe oli todellakin täysin omani. Tuon kokoisilla esteillä hevosta ei voi enää jättää yksin, vaan jokainen askel pitää ratsastaa loppuun asti. 



Uudella yrittämällä Champ oli jo sitä mieltä, että eiköhän tämä ollut tässä - olin mokaillut tarpeeksi. Käytin raippaa kahdesti ennen hyppyä, jolloin ruuna loikkasi valtavan hypyn a-osan okserille ja laskeutui niin lähelle b-osaa, että meinasimme mennä siitäkin läpi. Onneksi hevonen oli fiksu ja pelasti tilanteen näppärästi kääntymällä esteeltä pois, sillä muuten olisin todennäköisesti päässyt maistelemaan pohjahiekkoja tarkemmin. Näin ollen meidän suoritus loppui siihen. Tulin vielä yhden jo hypätyn okserin uudelleen, jolloin Champ hyppäsi ihan hirväen ison loikan. Monet olisivat varmasti riemuissaan siitä, että hevonen hyppää isosti, mutta tässä tilanteessa lähinnä harmitti, että Champ rupesi niin varovaiseksi johtuen omista mokistani.

Tällainen työtapaturma tällä kertaa! Oma moka, enpähän voi ketään muuta syyttää. Jos olisin ollut fiksu, olisin jättänyt leikin kesken ennen toista luokkaa ja hypännyt isompaa rataa vähän paremmalla verryttelyllä muualla. Mutta kuten sanottu, nälkä kasvaa syödessä.. Positiivista oli kuitenkin se, että hevonen tuntui pääosin todella kivalta ja teki oikeastaan juuri kuten kuski käski. Ne kuskin ohjeet eivät kuitenkaan aina ole ne kaikista parhaimmat ;) Tuomarinkylä taitaa olla meille melkoinen kohtalon paikka, jossa kisat menevät aina penkin alle. 

Kaiken kaikkiaan päivä oli kuitenkin oikein antoisa, sillä aurinkoa ja hyvää seuraa riitti. Radat olivat erityisen kivoja ja kävinkin kiittämässä erikseen ratamestarina toiminutta Anttia. Juttelin hänen kanssaan jo luokkien välissä, jolloin hän kehui Champin hyppyä. Totesin siihen, että kyllähän se hyppäisi, jos olisi kyydissä joku, joka osaisi ratsastaa. Onneksi meillä on aikaa harjoitella, kun ei me tätä lajia niin vakavasti harrasteta. 

Onko sulla jotain tiettyä kisapaikkaa, jossa menee kaikki "aina pieleen"?

lauantai 22. elokuuta 2015

#592: Tunneside omaan hevoseen

Hevosystävä on ainutlaatuinen lahja, jota pitäisi osata arvostaa jokaisena hetkenä. Käsittelin tätä aihetta hieman toisesta näkökulmasta jokin aika sitten tässä postauksessa, mutta haluaisin nyt pohtia asiaa eri suunnasta katsottuna. Miksi hevonen - oli se sitten oma, vuokrattu tai hoidettava - voi merkitä ihmiselle niin paljon?

Helpoin tapa lähteä purkamaan tätä sokkeloista vyyhtiä on tietysti kiintymys eläimeen, jonka kanssa saa viettää lähes jokaisena viikonpäivänä aikaa niin paljon kuin itselle sopii. Oman hevosen kohdalla kiintymys ja side muodostuu paljon voimakkaammaksi kuin minkään ratsastuskouluhevosen kanssa. Toki poikkeuksiakin on, nehän vahvistavat säännön, mutta pääosin oman hevosen kanssa toimivat harrastajat kokevat saavansa harrastuksestaan irti henkiselläkin tasolla vielä ratsastuskouluoppilaita enemmän. Hevosettomat miettivät tässä kohden syyksi seuraavaa: hevosen kanssa saa viettää paljon enemmän aikaa, jolloin tunneside muodostuu vahvaksi. Se on täysin totta, muttei mielestäni se ensimmäinen ja ilmeisin syy.





Nykymaailma pyörii rahan ympärillä, se on fakta - niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Syvällisemmin ajateltuna syy omistajan ja hevosen väliseen tunnesiteeseen ihmisen puolelta voi olla myös järkiperäinen. Omasta hevosesta vastataan täysin itse: sen tallivuokrat hoidetaan ajallaan, kengitykset huolehditaan tasaisin väliajoin ja mahdolliset sairaudet hoidatetaan eläinlääkärillä mieluumin ennemmin kuin liian myöhään. Nämä kaikki toimenpiteet vaativat rahaa. Hevosen ylläpitäminen vaatii rahaa. Hevosen omistaminen ei ole jokamiehenoikeus, niin valitettavaa kuin se onkin, kuten Ruuhkavuosiratsastaja blogissaan aiemmin kirjoitti. 

Miten raha liittyy hevosesta välittämiseen? Kun ihminen maksaa jokaisen hevoseen laitettavan pennin omasta pussistaan, kasvaa välittäminen hevosta kohtaan samalla diagonaalisesti. Näin väitän itse, mutta toki asiasta voi olla montaa mieltä. Toki hevosista täytyy tykätä valtavasti jo ennen sen oman hankkimista, sillä eihän kukaan muuten sijoittaisi valtavia rahasummia harrastukseensa. Ja koska hevosesta välitetään, siihen halutaan panostaa. Vähän niin kuin omaan lapseen, jolle ostetaan uusia vaatteita ja leluja sen sijaan, että niitä hankittaisi itselle. 





Mitä enemmän yhteen hevoseen on laitettu rahaa, sitä paremmin siitä halutaan huolehtia jatkossa. Enkä tarkoita hevosen ostohintaa, vaan ylipäänsä kaikkia valmennuksia, hoitokuluja ja muita juoksevia kustannuksia. Eikä rahasummalla ole väliä - se on jokaisen omaan taloustilanteeseen nähden suhteellinen. Tämä ei ole välttämättä tietoista ajattelua, eikä varmasti päällimmäisenä mielessä monellakaan harrastajalla. Väitän silti, että suurella osalla hevosenomistajia kuvio menee pitkälti kyseisen kaavan mukaan. Ja kuten mainittu, toki poikkeuksiakin on, sillä suhtautuminen rahaan vaihtelee ihmisen mukaan. 

Hevonen on kuitenkin ennen kaikkea hyvä ystävä. "Sen oikean" hevosen kanssa arki on miellyttävää. Sen kanssa puuhaillessa tulee hyvälle tuulelle ja murheet unohtuvat. Kaikki ei aina ole helppoa, mutta mikään vastoinkäyminen ei loppujen lopuksi tunnu ylitsepääsemättömän vaikealta. Syy tähän on se, että välitämme hevosistamme. Vastoinkäymiset saattavat romahduttaa hetkeksi, sillä kiintymys ja huoli hevosesta on suuri. Samalla pienetkin onnistumiset saavat aikaan euforisen tunnetilan, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. 






Sanoin joskus, että kun Champista aika jättää, haluaisin tuhkata hevosen ja teetää sen tuhkasta timantin. Kliseinen ajatus, mutta jollain tapaa mielestäni äärettömän kaunis. Totuus on kuitenkin, ettei edes kallein timantti korvaa arvokasta ystävää. Arvostetaan siis hevosystäviämme joka päivä, niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.

Onko teillä mietteitä aiheeseen liittyen? :)