torstai 28. elokuuta 2014

#403: UB Horse Show -infoa

Longines on esteratsastuksen FEI World Cupin pääsponsori, mikä näkyy monessa kohdin kisa-areenaa. c. Satu Pirinen
c. Satu Pirinen
Jälleen olisi aika infota teitä lukijoita UB Helsinki International Horse Show'n suhteen! Saattaa olla, että tätä infoa tulee nyt jokaisesta tuutista, sillä lipunmyynti on nyt varmasti kuumimmillaan - enää vajaa kaksi kuukautta Suomen isoimpiin kansainvälisiin kisoihin. Huikean jännittävää. Meillä työntekijöillä on tässä kahden kuukauden aikana ainakin yksi palaveri Helsingin Jäähallilla ennen varsinaista koitosta ja lisäksi suunnitelmissa on, että käyn tutustumassa kameran kanssa tiloihin tulevien viikkojen aikana.
 
Tänään torstaina 28. elokuuta starttasi Horse Shown uusi kampanja, jossa Longines FEI World Cup pääsee korokkeelle. World Cup -näytöksen lipun ostaja saa nimittäin kokopäivälipun sunnuntaille tuon yhden lipun hinnalla. Tarjous on voimassa ensi viikon keskiviikkoon asti (3.9.), eli nyt kaikki halukkaat kipin kapin lippuostoksille! Lisää voit lukea täältä.
 
Anna-Julia Kontio viime vuoden Horse Show'n radankävelyssä. c. Satu Pirinen
Tässä ilmakuvaa uudesta kisapaikasta! Tuo mustakattoinen halli on siis Helsingin Jäähalli, jossa kilpailut tänä vuonna käydään. Takana näkyy Olympiastadion.
UB Horse Show'lla on tänä vuonna uusi ratamestari: Frédéric Cottier. Tiesittekö, että mies rakentaa myös kohta kilpailtavan esteratsastuksen maailmanmestaruuskisojen radat Normandiassa? Cottier on entinen kilparatsastaja, jonka saavutuksiin kuuluvat esimerkiksi MM-kulta ja olympiapronssimitali. Horse Show'n sivuilta voit lukea jutun, jossa kerrotaan Cottierista ja Johanna Mikkolasta, joka toimii Helsingissä miehen avustavana ratamestarina. Myös uusimmassa Hippoksessa on enemmän juttua aiheesta!
 
Vaikka tätä onkin hehkutettu, on silti syytä muistuttaa yhä uudelleen, että Horse Show kilpaillaan tänä vuonna Hartwall Areenan sijasta Helsingin Jäähallilla. Luvassa on siis kaikin puolin uusi tila tämän tapahtuman suhteen - niin järjestäjälle, työntekijöille, ratsastajille kuin katsojillekin. Paljon odotuksia on ilmassa ja toivotaan, että tapahtumasta tulee ikimuistoinen juhlavuoden kunniaksi.
 
Mitä te odotatte HIHSin suhteen nyt, kun se siirtyy Jäähallille?

keskiviikko 27. elokuuta 2014

#402: Vähän suunnitelmia

Viime päivät ovat kuluneet oikein leppoisasti hevosrintamalla. Olen ratsastanut edelleen ilman kannuksia ja eilen oli alusta asti sellainen tunne, että hevonen jopa reagoi pohkeeseen suurimman osan ajasta. Eihän se edelleenkään mikään loistava ollut, mutta koko ajan parempi. En siis missään nimessä menetä toivoa kannuksettoman ratsastuksen suhteen, vaan väännän ilman niitä vaikka hampaat irvessä, jos se saa toivottua tulosta aikaan muuten.
 
Tänään illalla mulla on estevalmennus, johon toivon saavani jonkun videokameran kanssa paikalle. Mun yksi parhaista luottokuvaajista (ja tietysti parhaimmista ystävistä samalla) muutti tänään toiselle paikkakunnalle opintojen perässä, joten se tulee vaikuttamaan blogin kuvatahtiin varmasti jonkin verran. Samalla harmittaa kaverin "menetys", mutta tietysti olen erittäin iloinen siitä, että hän pääsi opiskelemaan unelma-alaansa. Toivottavasti saan jonkun yhtä innokkaan kuvaajan paikkaamaan edes tätä kuvaajan roolia: vapaaehtoiset, ilmoittautukaa! ;)
 
Uusien kuvien puutteessa käytetään nyt vanhoja kuvia vuodelta 2012, Hollannista.

Eilen kävimme isäni kanssa ostamassa reilut viisikymmentä paalia kuivaheinää Champille, kun vanhan heinät alkoivat loppumaan. Noilla pärjätään pitkälle, sillä Champ syö kuivaheinää vain nelisen kiloa päivässä säilöheinän ohella. Ajattelin päivän venyvän pitkäksi, sillä pääsin töistä vasta neljältä ja matkaa heinänostopaikkaan oli kuitenkin puolisen tuntia, mutta onnekseni niin ei käynyt. Isäni nimittäin lupautui purkamaan koko kuorman yksin ja putsaamaan trailerin siihen päälle, joten pääsin heti palattuamme ratsastamaan. On se vaan onni, kun ympärillä on avuliaita ihmisiä!
 
Tälle viikolle en saanut järjestettyä sopivaa aikaa kouluvalmennukselle, joten ensi viikolla valmentaudutaan kahdesti sillä saralla. Ajattelin alustavasti, että toisena päivänä Jonna kiipeäisi Champin selkään ja toisena kokeilisin itse onneani. Nämä olisivat alkuviikon ohjelmaa, sillä torstaina luultavasti hyppään ja sunnuntaina onkin vuorossa Keravan aluekisat luokissa 100cm ja 110cm. Tämä sillä ehdolla, jos saan kyseisiin kisoihin kuljettajan mukaan. Olin suunnitellut lähteväni Laakson iltakisoihin monen monta kertaa, mutta tämä kaatui aina kuskin puutteeseen tai omiin työvuoroihini.. On se kumma, kun työt haittaavat harrastusta! :D
 
Pikku-Aada ensimmäistä (?) kertaa hevosen selässä vuonna 1999! Otin kuvan puhelimella valokuvasta, joten laatu on mitä on. Mutta eikö ole hieno ratsastusasu - hame ja sukkahousut! :D
Keravan kisojen jälkeen onkin sitten se koko vuoden odotetuin koitos, kun seuraavalla viikolla suunta on kohti Hyvinkäätä ja aluemestaruuskisoja. Tänä vuonna ei kisata ollenkaan tyylimestaruudesta, joten siinä sarjassa en pääse ottamaan revanssia viime vuotisen viidennen tilan suhteen (5./84..). Starttaan siellä alustavien suunnitelmien mukaan avoimen 105cm-luokan ja siihen perään nuorten aluemestaruuden tasolla 115cm arvostelulla AM5. Toivon todella, todella paljon, että tuolla osaisin ratsastaa loppuun saakka, saisimme sen kauden onnistumisen ja pääsisin korotettuun uusintaan. Siellä sitten pohkeet kylkiin, kädet harjaan ja silmät kiinni! Vai miten se menikään..
 
Syksyn osalta suunnitelmat ovat muuten aika auki. Mulla alkaa avoimessa yliopistossa aineopinnot, joista aion suorittaa 30-35 opintopistettä tämän syksyn aikana. Kirjoista reilu 20 kappaletta on englanniksi, joten tekemistä riittää.. Yritän parhaani mukaan päästä osallistumaan Ypäjän hallikisoihin niin monesti kuin vain mahdollista, mutta opinnot ja työt määrittelevät kisamahdollisuuksia aika pitkälle. Syyskuussa juhlitaan muuten myös pyöreitä, kun täytän 20 vuotta! Huimaa, vähän jopa pelottava luku. Niin ne vuodet vain vierivät. Äsken löysin laatikoista kuvan vuodelta 1999, kun istun ensimmäisiä kertoja hevosen selässä reilun viiden vuoden ikäisenä. Kuvassa hymyilen niin onnellisena - se hymy on edelleen kasvoilla istuessani hevosen selässä.

maanantai 25. elokuuta 2014

#401: Kohti täydellisyyttä ja sen yli

Hevosihmiset ovat aivan oma rotunsa. En ole koskaan kuullut minkään muun lajin tai harrastuksen parissa niin paljon ilkeitä kommentteja kanssaihmisistä kuin mitä olen ratsastusurheilussa joutunut todistamaan. Okei, en ole harrastanut juuri mitään muita lajeja, mutta olen pitänyt silmäni sekä korvani avoimina ja tullut siten tähän johtopäätökseen havaintojeni pohjalta.
 
Juoksin tänään kaatosateessa normaalia lenkkireittiäni ja mietin, miksi hevosihmisiltä vaaditaan täydellisyyttä jokaisessa asiassa. Johtuuko se siitä faktasta, että olemme tekemisissä elävien olentojen kanssa? Ehkä osittain, tuskin kuitenkaan kokonaan. Yleisellä tasolla virheet yleensä sallitaan ja niiden tekijöille hymyillään osanottavasti, mutta jälkeenpäin saa kuulla jotakin toista kautta, kuinka juuri nämä hymyilijät ja tsemppaajat ovat arvostelleet ratkaisujasi selkäsi takana. Jos Maija tippuu ratsastuskoulun tunnilla satulasta ratsastusvirheen vuoksi, tulevat kaverit yleensä tsemppaamaan tyttöä ja kannustavat tätä tunnin loppuun asti. Myöhemmin tallituvassa juoruillaan, kuinka huono ratsastaja Maija onkaan.
 
Minä teen virheitä. Päivittäin: ratsastajana, ystävänä, opiskelijana, hevosenomistajana, tyttärenä, työntekijänä, ihmisenä.. Lista on loputon. Virheet voivat olla vääriä valintoja esimerkiksi siitä, minkä loimen puen hevosen päälle tai toisaalta suoranaisia epäonnistumisia esimerkiksi asiakaskohtaamisessa. Välillä hautaudun mieluumin peittovuoren alle katsomaan lempisarjaani televisiosta sen sijaan, että lähtisin kaverini kanssa elokuviin tai avaisin koulukirjan, jonka lukeminen olisi pitänyt aloittaa kauan sitten.
 

 
Oleellista on kuitenkin se, etten tee konkreettisia virheitä tahallani. En koskaan tarkoita satuttaa toisia ihmisiä millään tavalla, vaikken jaksaisi raahautua elokuviin heidän kanssaan. Jos olen potkaissut hevosta ratsastaessani turhaan, en ole tehnyt sitä ilkeyttäni, vaan yleensä siksi, etten ole osannut toimia oikein. Olen myös melko mukavuudenhaluinen, jollain tapaa jopa itsekäs ihminen, joten asiat, jotka ovat itselleni epämieluisia, jäävät herkemmin tekemättä kuin asiat, jotka haluan toteuttaa itseäni varten. Ihmismieli on mielenkiintoinen: välillä teemme asioita, joita emme tarkoita tehdyksi - tai toisinpäin. Ja yleensä näiden asioiden vuoksi podemme huonoa omatuntoa, välillä pidempään ja välillä vähemmän aikaa.
 
Miten tämä kaikki liittyy ratsastukseen tai tähän blogiin? Kuten ylempänä totesin, hevosihmiset ovat oma rotunsa. Raadollisia, arvostelevia ja usein sellaisia, jotka näkevät vain oman kantansa oikeana. Asioitahan ei luonnollisesti voi hoitaa kuin yhdellä tavalla ja se oma on aina oikea. Näen jokapäiväisessä tallielämässäni tilanteita, joissa kahden tai useamman ihmisen näkemykset risteävät niin, että jollakin on asiaan sanomista. Harvemmin kukaan loukkaantuu henkisesti näissä tilanteissa, mutta joskus sanallinen syytös on ollut niin painavaa, että joku on ottanut niistä itseensä.
 
En itsekään ole mikään pyhimys, joka toimisi aina oikein ja pitäisi turhat mölyt mahassaan. Varsinkin nuorempana tuo hoitajakulttuuri toi itsellenikin sen, että juoruilimme tallissa muista ikäisistämme ja nuoremmista ratsastajista välillä jopa hyvinkin ilkeään sävyyn. Asiat on oikeasti hyvä hoitaa rehellisesti kasvotusten, ei toisten selän takana puhuen. Toisaalta liika rehellisyyskään ei ole hyvästä - jotkut asiat on hyvä pitää vain omana tietonaan, varsinkin jos kyse on inhimillisistä virheistä, kuten epäonnistuneesta ratsastustunnista tai huonosta kisasuorituksesta. Olisiko sinusta mukavaa saada tunnin jälkeen ikävä kommentti puolitutulta tallilaiselta, joka kertoi, ettet osaa ratsastaa hänen hoitohevosellaan?


 
Bloggaajana olen asettanut itseni asemaan, jossa muut voivat vapaasti - nimettömästi tai nimellisenä - arvostella sitä osaa itsestäni ihmisenä tai hevosenomistajana, minkä tänne blogiin teille jaan. Niin monesti olen saanut kuulla olevani surkea ratsastaja ja jopa aiheuttavani hevoselleni kipua tahallisesti. Onnekseni olen oppinut kanssaihmisiltä ja toisilta bloggaajilta sen, miten tuollaiseen palautteeseen tulee suhtautua. En ole täydellinen, enkä sitä missään nimessä haluakaan olla. Kukaan ei voi olla täydellinen, ei edes sitä kuollakseen haluavat. Olen tehnyt lukuisia virheitä elämässäni, myös täällä blogissa, ja tulen varmasti niitä jatkossakin haluamattani tekemään. Se, mitä kuitenkin arvostan itsessäni, on halu oppia noista virheistä ja toimia jatkossa toisin.
 
Olemme kaikki matkalla, jossa opimme jokainen hetki jotakin uutta. Kehottaisin siis jokaista miettimään, miksi vaadimme toisiltamme täydellisyyttä, johon kukaan ei voi edes päästä. Kukaan ei ole seppä syntyessään, joten aloittelijat tekevät luonnollisesti enemmän virheitä kuin ammattilaiset. Seuraavan kerran, kun olet aikeissa kommentoida blogeissa tai "oikeassa elämässä" jotain ilkeää tai edes näpäyttävää jonkun toisen tekemisistä, mieti ensin hetki, mitä tuolla kommentilla haluat saavuttaa. Jos vastauksesi on lähtökohtaisesti negatiivinen, kannattaa kommentin tarpeellisuutta arvioida uudelleen. Täydellisyyttä kohden voi ja kannattaa pyrkiä, mutta sitä ei voi koskaan saavuttaa. Sen ymmärtäminen positiivisesti avartaa meidän jokaisen katsetta moneen suuntaan.
 
Mitä mieltä olet tästä aiheesta? Ovatko hevosihmiset mielestäsi
kärkkäämpiä arvostelemaan muita?

sunnuntai 24. elokuuta 2014

#400: Kouluvalmennus - ilman kannuksia

Neljässadas postaus tässä blogissa, huh! Tämä piti olla erikoispostaus musiikkikappaleista, jotka tuovat muistoja mieleeni, mutta haluan julkaista tämän kouluvalmennuspostauksen tähän väliin. Eli tuo erikoispostaus on tulossa myöhemmin. Varoitus kuitenkin - tässä postauksessa on todella paljon kuvia!

Perjantaiaamuna kellon pyörähtäessä 8:30 kohdalle, alkoi mulla kouluvalmennus sateen kastelemalla kentällä. Kuten viime postauksessa kerroin, ratsastin tällä kertaa valmennuksessa ilman kannuksia. Itseasiassa olen ratsastanut reilun viikon verran joka päivä ilman kannuksia, lukuunottamatta estevalmennusta, ja tähän kerron syyn myöhemmin tässä postauksessa. Sen voin kuitenkin jo nyt sanoa, että tuskaista oli ja on edelleen!

Näiden korvien välistä maailma näyttää paljon paremmalta ♥
Alkukevennyksiä, jolloin hevonen ei tuntunut vielä niin hyvältä. Mulla ei muuten ollut chapseja, kun ne olivat korjauksessa.





Jonna halusi mun jättävän kannukset pois siksi, että kannuksien avulla pystyn "feikkaamaan" Champin apujen väliin ja näyttämään ihan kivalta ratsastettavuudeltaan. Kannuksien kanssa jaksan kannatella hevosta, kun annan sen nojata jalkoihini. Tällöin hevosesta tulee erittäin hidas pohkeelle ja se taas tekee mahdottomaksi kaiken muun työskentelyn, kuten selän läpi rehellisesti kulkemisen. Ilman kannuksia en jaksa (pitkistä jaloistani huolimatta) kannatella hevosta, joten jouduin oikeasti ratsastamaan pohkeet läpi, jos haluan saada hevosen edes jotenkin avuille. Tällöin hevonen liikkuu paremmin takaa eteen ja selkänsä läpi rehellisesti.. Ainakin teoriassa!

Ennen tuntia ratsastin hetken aikaa itsenäisesti tehden samoja käynti-laukka -siirtymisiä kuin edellisen päivän estevalmennuksessa. Hevosen tuli olla todella herkkä pohkeelle ja se sai heti muistutuksen raipan kanssa, jos se ei lähtenyt pienestä pohkeen hipaisusta salamana eteenpäin. Tällä kertaa Champ muisti homman nimen heti kättelyssä - ei se ole tyhmä! Itse valmennuksen aloitimme ensin ravaten ympyrällä molemmissa kierroksissa kevyttä ravia ja hakien hevosta ohjan sekä pohkeen väliin. Mulla oli ihan hirveän osaamaton olo. Tuntui, etten saanut oikein minkäänlaista otetta hevoseen. Se meni ihan kivasti pätkiä, mutta fiilis oli sellainen, etten saanut sitä säädettyä yhtään. Eli siis Champ meni siinä yhdessä moodissa ihan kivasti, muttei ollut ollenkaan avuilla, koska en pystynyt esimerkiksi siirtämään takaosaa tai ratsastamaan eteen ilman pakan hajoamista.


Jotkut väistöpätkät sujuivat ihan hyvin...
... ja välillä Champ veti herneen nenään sanoen "en pysty, en halua". Se on sen verran voimaton takaosastaan, ettei se haluaisi ottaa rehellisesti takajalkojaan alle. Julkaisen tässä postauksessa enemmänkin näitä epäonnistuneita kuvia, sillä niitä tuli jonkun verran.

Tässä kuvassa hevonen on juuri nostanut päätään ylemmäs, jolloin mun liian pitkät ohjat "pakottavat" nyrkit väärään asentoon ja kädet ylemmäs.
Tässä kuvassa taasen Champin etuosa on jäänyt jälkeen, joten korjaan johtavalla ohjalla etuosaa enemmän edelle. Oikea pohkeeni on tosin liian takana ohjatakseen etuosaa vasemmalle.
Aina pakan hajotessa Champ nostaa päänsä ylös ja yrittää tarjota jotain toista askellajia, esimerkiksi laukkaa ravin sijaan. Näissä tilanteissa en saa siirtää hevosta heti takaisin edelliseen askellajiin ja lopettaa tehtävän ratsastamista, vaan jatkaa haluttua tehtävää sitten siinä laukassa hevosen katsellessa yläkautta silmiin. Silloin se oppii, ettei toisen askellajin tarjoaminen tai pään nostaminen auta sitä pois sille hankalasta tehtävästä (kuten avotaivutuksesta tai väistöstä), joten sitä on turha tehdä. Kun hevonen nostaa päänsä, tulee tietysti mun omien käsien nousta samalla ylemmäs niin, että tuntuma hevosen suuhun säilyy samanlaisena. Oli se uusi askellaji sitten laukka tai vaikka töltti (ihan oikeasti, Champ välillä yritti tarjota jotain tölttiä.. :D). Champ on onneksi siitä viisas, ettei se halua tehdä oloaan itse epämukavaksi, joten nopeasti se laskee päätään vähän alemmas, jolloin tietysti painetta hellitetään ja hevosta kiitetään.

Kuulostaa ehkä hassulta, että kannuksien kanssa homma olisi toiminut heti kunnolla, mutta niin se vain on meidän kohdalla ollut. Kannuksilla olen saanut ratsastettua hevosen pohkeen takana olemisesta huolimatta sen verran teräväksi, että se on tehnyt tehtävät hyvin, vaikkei ole joutunut työskentelemään koko kapasiteetillaan. Jatkoimme tunnilla ravitehtäviä niin, että toisella pitkällä sivulla tein avotaivutusta ja toisella keskihalkaisijalta uraa kohden väistöä. Mun teki niin monta kertaa mieli heittää hanskat tiskiin ja pyytää ne kannukset jalkaan, kun homma ei vaan sujunut! Sitä tunnetta on aika vaikeaa selittää, mutta siis vaikka hevonen meni jalasta eteen, ei se ollut kädelle kovin tasainen (oikeastaan jopa tyhjä) ja se kannuksien kanssa saavutettava jalan nopeus oli poissa. Mulla on nimittäin maailman ylivoimaisesti hitaimmat jalat tai avut ylipäänsä, joten tämä kannuksettomuus on mulle oikeasti tuskaa.



Champ näkee edessä olevan vesilammikon...
... ja päättää muutamaa metriä ennen pysähtyä ja vaihtaa suuntaa ...
... ja lopulta lätäköstä mentiin läpi, tosin hieman suurieleisesti :D
Vaikka meno tuntui melko huonolta, Jonna kuitenkin sanoi, että Champ näytti paljon paremmalta kuin kannuksien kanssa. Se joutui oikeasti ravaamaan kroppansa läpi, kun en antanut sen nojata jalkoihini. Kaksi viimeistä avotaivutusta ja viimeinen väistö olivat mulle selkään todella hyvän tuntuisia ja fiilis oli aivan sama kuin kannusten kanssa - tai paljon parempi! Hevonen taipui, oli herkkä jalalle, meni sivulle jalasta ja oli muutenkin vastaanottavainen. Fiilis oli super, jes!

Välikäyntien jälkeen aloitimme laukkatyöskentelyn, jossa ideana oli saada hevonen, yllätys yllätys, pohkeen eteen. Ratsastin neliön muotoista uraa niin, että kulmat tuli ratsastaa jopa ulospäin asettaen (ulkolapa paremmin hallinnassa) ja "kooten", heti kulman jälkeen voimakas eteenratsastus niiden muutaman askeleen ajaksi ja sitten taas kiinni ennen uutta kulmaa. Aluksi meno oli aivan hirveää säätämistä ja jouduin todella potkaisemaan hevosen eteen, mutta muutaman kierroksen jälkeen ratsastus rupesi onnistumaan. Kun olimme saaneet tuollaisella liioittelevalla ratsastuksella hevosen ja itseni hereille, pystyin ratsastamaan normaalisti ja pienemmillä avuilla joko neliöllä tai ympyrällä niin, että hevonen tuntui ja näytti hyvältä. Kun se oli oikeasti pohkeen edessä, oli kieli suussa.

Tässä kuva neliötehtävältä, jossa tuli ratsastaa kulman jälkeen voimakkaasti eteen.





Tehtävä toistettiin toiseen suuntaan saman kaavan mukaan. Meillä oli kentällä sateiden vuoksi muutama isompi vesilätäkkö ja ensimmäisen kerran ratsastaessani laukkaa eteen järkyttyi Champ lähestyvästä vesilammikosta nostamalla pään taivaisiin ja tekemällä äkkipysähdyksen ennen lammikkoa, kääntymällä 90 astetta oikealle ja laukkaamalla omapäisesti lammikon reunoja pitkin sen toiselle puolelle jatkaen tehtävää sitten normaalisti. Vähänkö mua nauratti, on se vaan niin hassu! Seuraavalla kerralla pidin huolta, ettei ohimenoa tule toistumiseen. Champ laukkasikin joka jalka eri suuntaan vesilammikon läpi "hyi, mun jalkoihin roiskuu vettä"-ilmeellä varustettuna. Kun olimme tehneet tuota laukkatehtävää ja hevonen oli pohkeen edessä, ei se enää edes kysellyt, onko lammikoihin pakko mennä vaiko ei.

Tunnin loputtua fiilis oli mahtava. Hevonen liikkui paremmin kuin koskaan ne pätkät, jotka se liikkui hyvin. Eilen lauantaina olin valmistautunut tappelemaan samalla tavalla aluksi apujen kanssa, mutta mulla meni ainakin puolen vähemmän aikaa siihen, että hevonen tuli herkäksi ja sain tehtyä ihan superkivoja siirtymisiä käynnistä raviin/toisinpäin ja laukasta raviin/toisinpäin. Vaikka tällä hetkellä ratsastuksen aloittaminen on vähän tuskaista, en aio laittaa kannuksia jalkaan ainakaan kuukauteen sileällä ja toivon, että kuukauden päästä hevonen on tosiaan herkistynyt pohkeelle niin hyvin, että se toimii ilman kannuksia moitteettomasti heti alusta alkaen. Se vaatii itseltäni kurinalaisuutta, mutta yritän parhaani. Ideaalisin tilanne olisi, että pystyisin ratsastamaan aina sileällä ilman kannuksia ja hypätessä pitämään tylppäkärkiset kannukset mukana. Olin muuten ihan loppu tuon kouluvalmennuksen jälkeen, kun jouduin itsekin ratsastamaan matkustelun sijasta. Heh, nyt vaan tyttö töihin!


Tää kuva oli pakko julkaista, kun todistetusti siirtyminen laukasta raviin kerrankin niin, että hevonen pysyi jaloillaan! :D

Lopuksi eteenalas ravailua.
Joku lukijani oli muuten kommentoinut aiempaan postaukseen siitä, että tällainen ratsastus ei ole hevosystävällistä ja että mun tulisi ratsastaa herkemmillä avuilla. Olen 100% samaa mieltä siitä, ettei kaikki ratsastus ole aina kaunista katsottavaa (esimerkiksi silloin, jos hevosen potkaisee eteenpäin). Toisaalta toinen vaihtoehto olisi se, että kannattelisin hevosta maailman tappiin asti niillä kannuksilla ja saisin menon näyttämään ulkoisesti kivalta. Välillä tarvitsee muistuttaa kerran tai pari kunnolla, jotta hevosen saa herkäksi. Mieluumin muutaman kerran reippaampi pohje kuin koko ajan piikit maksassa asti, eikö vain?

lauantai 23. elokuuta 2014

#399: Reaktiivisuutta, reaktiivisuutta!

Torstai-iltana olin pitkästä aikaa estevalmennuksessa, joka pidettiin ensimmäistä kertaa näin kesän aikana maneesissa. Ulkona oli satanut niin monta päivää putkeen, että kenttä olisi ollut liian märkä hyppäämiseen. Niin se syksy vain tekee tuloaan! Olen itse oikeastaan jokaisen vuodenajan ystävä, joten odotan innolla syksyn ihania värejä - joskin mutakelit kauhistuttavat jo etukäteen..
 
Laitoin jälleen valmennukseen tuon D-rengaskuminivelkuolaimen, jonka tarkoitus on saada Champ suustaan "kuoletettua" (ehkä vähän hurjan kuuloinen sana) eli siis puiseksi niin, ettei se reagoi pidätteisiin niin voimakkaasti. Alkuverryttelyä tehdessämme mulla ei ollut minkäänlaista tuntumaa hevoseen: tuntui, että ohjat olisivat olleet seinässä kiinni. Kysyinkin valmentajaltani suoraan, mitä mun pitäisi tehdä toisin, mutta hänen vastaus oli, että hevosen pää saa olla ihan missä vain näin estevalmennuksen verryttelyssä, kunhan ratsu on pohkeen edessä ja muuten avuilla. Oloni oli ihan mikkihiiri merihädässä, sillä kaikki hallinnan tunne oli tipotiessään. Eikä hevonen liikkunut kertaakaan peräänannossa, mutta ei sen väliä.
 
Maneesikuvia, joten laatu sen mukainen. Huomiseen postaukseen tulee sitten superpaljon kivoja kuvia kouluvalmennuksesta :)



 
Teimme alkuverryttelyssä suoralla uralla niin, että mun piti nostaa käynnistä laukka reaktiivisesti. Champ ei saanut jäädä sekunnin puolikkaaksikaan ajatukselle taaksepäin menemisestä, vaan sen piti räjähtää eteen jo ihan pienestä pohkeen hipaisusta sen sijaan, että se jäisi pomppimaan paikalleen tai vaihtelemaan laukkoja. Aluksi jouduin käyttämään raipan pohkeen taakse, mutta pian ruuna herkistyi pohkeelle ja jäi jo käynnissä odottamaan eteenpäin vievää apua. Teimme alkuverryttelyssä myös niin, että ratsastimme aluksi vesimaton ja tolpan välistä ravissa/laukassa pienentäen koko ajan vesimaton ja tolpan väliin jäävää tilaa niin, että lopulta vesimaton yli tuli hypätä. Champ kyttäsi aluksi mattoa paljon, mutta kerta kerralta se rentoutui enemmän. Lopputuntia kohden hevosta sai taas ihan pitää esteelle, joten eiköhän tässä olla oikeaan suuntaan menossa!
 
Hyppäsimme aluksi kaikki radan osat tehtävinä ja yhdistimme ne sitten lyhyeksi radaksi. Kokonaisuus oli seuraavanlainen: lyhyen diagonaalin suuntaisesti pystyltä kaarevalla tiellä uralla olevalle vesimatolle, josta lyhyen sivun kautta diagonaalilla okseri ja kahdeksikon tapaisella tiellä kahden askeleen pysty-pysty -sarja, josta taas jatkaen okserille ja siitä sarjalle niin monta kertaa kuin valmentaja kutakin pyysi. Meillä oli Champin kanssa hyppytaukoa miltei kaksi viikkoa, joten menimme pitkään tehtävät todella pieninä, maksimissaan 70-90cm korkeuksilla.
 
Tämä kuva oli pakko lisätä, koska nauroin tälle niin paljon! Katsokaa Champin jalkoja: takanen ja etunen suorina, vaikka este välissä.. :D

Tultiin vähän lähelle estettä, jolloin itse menin ihan kieroon. Tuollaisissa tilanteissa mun vinous korostuu.
Sain hypätessä hyvän fiiliksen siitä, millainen tunne mun on saatava radalle. Tuntumaa oli tarpeeksi, mutta kuitenkin niin, etten jäänyt nypläämään taaksepäin esteitä kohden ja osasin säilyttää laukan kaarteissa. Tempo ja tahti oli hyvä, joskin pienemmillä esteillä välillä tempo liian kova estekorkeuksiin nähden ("Aada, tolla tempolla sä hyppäät sitä 110cm rataa, et näitä kavaletteja...."). Muutaman kerran myös myötäsin liikaa okserilla ja tästä sain sanomista: ohjan ei tarvitse päästä löysäksi, silloin myötäämistä on liikaa. Sain kaiken tämän lisäksi fiiliksen siitä, miten saan pidettyä tuntuman ihan viimeiseen asti estettä kohden. En saa hellittää tuntumaa (vaikkei se toki ole vetävä) nanosekunniksikaan ennen estettä, ei edes hevosen juuri ponnistaessa. Lopputunnista esteet olivat 100-110cm korkeudella ja fiilis oli hyvä.
 
Suurin syy meidän viime aikaisiin virheisiin esteradalla on nimenomaan se, että Champ on aivan kauhean pohkeen takana. Siksi olenkin viimeviikkoisen Jonnan ratsastuksen jälkeen ratsastanut jokaisen sileäkerran ilman kannuksia ja todella tehnyt töitä sen eteen, että hevonen on herkkä pohkeelle. Se vaatii todellista tahdonvoimaa itseltäni, sillä vaikka osaan "feikata" Champin näyttämään kivalta ratsastuksessa, ei se todellisuudessa työskentele kunnolla. Ilman kannuksia joudun oikeasti ratsastamaan hevosen koko kropastaan läpi, sillä se ei pysty nojaamaan jalkoihini, kun en jaksa sitä ilman kannuksia kantaa. Tästä aiheesta kerron kuitenkin lisää seuraavassa postauksessa, jossa on tarkka selostus kouluvalmennuksesta kuvineen päivineen!

torstai 21. elokuuta 2014

#398: Kuvapostaus: Riihimäen kisat

Kesä alkaa vähitellen olla ohi, mutta sitä ennen voidaan vielä fiilistellä heinäkuisten kisakuvien parissa. En ole kerennyt julkaista näitä aiemmin, sillä kuvien läpikäyminen ja muokkaaminen on jäänyt muiden tehtävien asioiden taakse. Mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja raivata aikaa, sillä muuta kirjoitettavaa ei oikein ole.
 
Champilla nimittäin irtosi maanantaina kenkä, enkä siksi pystynyt ratsastamaan kahteen päivään ollenkaan. Tiistaina kävelytin sitä maastossa ja ahne hevonen päätti yrittää syödä ojanpientareelta heinää. Champ ei tajunnut, että oja tosiaan alkaa heti ruohikon reunalta ja vetäessään itseään ruohikkoa kohden, putosi ruuna joka jalallaan ojan pohjalle. Onnesi se ei ollut syvä! Pienen hölmistyneen hetken jälkeen hevonen jatkoi ojassa ruohon syömistä.. On se vaan niin ahne! :D Jouduin sitten repimään sen ojan pohjalta, jossa se olisi varmasti viihtynyt pidempään.
 
Keskiviikkona saimme vihdoin kengän jalkaan ja pääsin ratsastamaan! Kengättömänä aikana Champ ei edes tarhannut, sillä se arkoi kengätöntä jalkaa niin paljon. Meillä on tosiaan simple bootsit tällaisia tilanteita varten, mutta se hiersi jo maanantaina ruununrajan ihoa ikävästi rikki suojasta huolimatta. Niinpä tyydyin kävelyttämään Champia parhaani mukaan bootsin kanssa ja pidin sitä karsinassa ilman mitään kaviosuojaa.
 
Oletteko te olleet kuvaamassa kesän kisoja ahkerasti?
Mikä kisapaikka oli kuvauskohteena suosikkinne?