perjantai 3. heinäkuuta 2015

#572: Ruokintamuutoksia

Olen joskus aiemmin tehnyt Champin ruokinnasta postauksen, mutta pakko sanoa, että siitä tilanteesta on muutettu yhtä jos toista. Nyt olisi siis hyvä hetki pohtia näitä asioita täällä bloginkin puolella. Istun tällä hetkellä autossa matkalla Kuopion seudulle, joten en pysty samalla lataamaan YouTubeen videoita estevalmennuksesta ja näin ollen julkaisuvuoron saa tämä paljon toivottu aihe.
 
Haluan alkuun painottaa, etten ole millään tasolla ammattilainen hevosten ruokinnan suhteen ja kaikki Champin ruokinta-asiat on pohdittu yhdessä eläinlääkärin, valmentajieni ja tallityöntekijöiden kanssa. Erilaisia ruokintatapoja on yhtä monta kuin meitä harrastajia, enkä todellakaan väitä, että omani olisi millään tavalla ainoa oikea. Hevosten ruokintaa kun pitää aina miettiä hevoskohtaisesti, käytön ja kulutuksen mukaan.
 
Vertaillaan aluksi tilannetta, joka meillä oli noin vuosi sitten. Champ söi silloin kuivaa heinää säilöheinän ohella, mutta jätin sen lopulta pois ruunan ruokavaliosta. Kuivaheinä ei jostain syystä maistunut Champille muutaman kuukauden jälkeen ollenkaan, vaan se lähinnä talloi heiniä karsinaansa ja ahmi kaiken säilöheinän, jota se sai turpansa eteen. Kuivaheinä oli laadultaan hyvää, joten syy ei voinut olla yksin siinä. Säilöheinä on yleensä sokerisempaa ja siksi maukkaampaa hevosten mielestä. Voi olla, että mahahaava oireili jo silloin sen verran paljon, että Champ koki kuivaheinän syömisen inhottavaksi. Näin jälkikäteen tuota on vaikea arvioida - yleensä kun kuivaheinää pidetään mahalle ystävällisempänä vaihtoehtona.

Champin tyylinäyte siitä, miten heinäverkosta voi syödä heinää!


 
Vanhan ruokinnan aikaan heinämäärä oli Champilla hieman tarkemmin rajattu, sillä se lihoi herkästi ja halusin pitää sen urheiluhevosen näköisenä. Jälkiviisaus on tunnetusti paras viisaus ja pakko myöntää, että kyllä tämä nykyinen kunto, pienistä liikakiloista huolimatta, on omaankin silmään ehdottomasti parempi. Champ ei enää ole "kuiva", vaan se on saanut pyöreyttä ympäri kroppaansa.
 
Väkirehuna Champ söi ennen mahahaava-diagnoosia kauraa ja Criollon TOPpia. Kauraa se sai kaksi ja puoli litraa päivittäin, TOPpia puoli litraa ja siihen päälle pellavamössön, johon oli sekoitettu MSM, suola, b-vitamiini, öljy, ade-vitamiini, biotiini ja elektrolyytti tarvittaessa. Olen monesti kertonut täälläkin siitä, miten viime vuoden lopulla Champ alkoi jättää ruokiaan kuppiinsa syömättä - se kaiveli TOP-nappulat mössön ja kaurojen alta, popsi porkkanat parempiin suihin ja jätti loput ruoat aluksi koskematta. Yön mittaan ruoat hävisivät kupista lähes kokonaan, mutta usein sain kaapia edellisen yön sekoituksia seuraavana päivänä maahan.
 
Nykyinen ruokinta on suunniteltu mahdollisimman vatsaystävälliseksi. Kaiken lähtökohtana on runsas heinäruokinta: Champ saa heinää neljästi päivässä. Aamuisin ja iltaisin ruuna saa karsinaansa heinäverkon, jossa on säilöheinää 4,5-5kg riippuen heinän kosteudesta (märempi säilöheinä painaa tietysti enemmän kuin kuivempi versio). Päivisin ja "öisin" heinät annetaan maahan, mutta määrä on yöheiniä lukuunottamatta suunnilleen samanlainen kuin verkosta annettaessa.

Heinäverkosta syöttämisen edut ovat meillä selkeät, sillä heinää riittää silloin pidemmälle ajalle. Champ söi aluksi heiniä slowfeed-verkosta, mutta se repi sen lopulta kappaleiksi ja sai sen jälkeen karsinaansa Veljekset Wahlstenilta uuden, vaaleanpunaisen ja pienisilmäisen heinäverkon. Tätä verkkoa ruuna ei ole saanut rikki hyvistä yrityksistään huolimatta, joten pakko todeta verkko kestäväksi. On nimittäin enemmän kuin ärsyttävää poimia rikkinäisen verkon palasia turpeen seasta miettien, kuinka monta kappaletta on mahtanut pudota naapurikarsinan puolelle..



Champille tulee välillä nälkä ihan kesken ratsastuksen - ruoka aina mielessä ;)
Mahahaavan myötä Champin ruokinta muuttui mahdollisimman vähän tärkkelystä sisältäväksi. Kaikki viljatuotteet jätettiin pois, eikä hevoselle saa antaa enää edes leipäpaloja tai hevosnameja. Klinikalta suositeltiin meille Racingin Selectediä, joka on viljaton ja suunniteltu tukemaan mahaongelmaisten hevosten ruokintaa. Champ saa sitä aamulla litran ja illalla puuron yhteydessä puoli litraa. Rehu maistuu sille hyvin, eikä se ole jättänyt ruokintamuutoksien jälkeen kuppiinsa mitään ruokia, vaikka klinikalta varoiteltiinkin aluksi, että ruokahalu voi aluksi hävitä "kokonaan".
 
Myös iltapuuron resepti on muuttunut meillä hieman. Pellavarouhe on edelleen pohjana kahden desin kuivamitan verran, mutta muuten asiat ovat menneet joissain kohdin uusiksi. MSM, öljy, suola, elektrolyytti ja b-vitamiini ovat pysyneet samana. Öljyn antamisen vuoksi Champ sää nykyään pelkkää e-vitamiinilisää, jotta öljystä saatava hyöty tulisi kokonaan käyttöön. Iltapuuroon laitetaan myös yeast boosteria, joka auttaa hevosen suoliston normaalifloran ylläpitämisessä. Biotiini on korvattu jälleen Formula4Feedillä, joka on kavioainesta parantava lisäravinne. Se on todettu meillä ehdottomasti parhaimmaksi ja toimivimmaksi tavaksi ylläpitää kavioiden hyvinvointia. Näiden lisäksi Champ saa sekä aamulla että illalla Ekygardia, joka on eräässä puolueettomassa tutkimuksessa todettu yhtä tehokkaaksi mahahaavan ennaltaehkäisyssä kuin Gastrogard. Kyseessä ei ole lääke, vaan ravintolisä. Senpä vuoksi jokaisen stressitilanteen yhteydessä Champ saa normaalin mahahaavalääkityksen muutaman päivän ajan.
 
Tältä kuulostaa Champin ruokinta tällä hetkellä! Näin puolen vuoden aikana se on todettu toimivaksi, eikä sitä ole syytä vaihtaa ainakaan toistaiseksi. Hevosten ruokinnassa tärkeää on mahdollisimman pienet muutokset ja jos muutoksia tarvitsee tehdä, on ne tehtävä ajan kanssa.
 
Mitä teidän hevoset syövät? :)

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

#571: Onnenkyyneleet

Jos saan sanoa ihan suoraan, en olisi uskonut tämän päivän tulevan koskaan vastaan. Tämä viikko on kummitellut kaukaisena mielessäni jo pitkään, sillä jokainen korkeakoulupaikkaa hakenut saa viimeistään tämän viikon aikana tiedon hyväksytyksi tai hylätyksi tulemisesta. Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2013 ja siitä asti tämä viikko on ollut se "totuuden hetki". Niin myös tänä vuonna.

Ensimmäisenä ylioppilasvuonnani eli vuonna 2013 hain Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan viestintää. En lukenut pääsykokeisiin juuri ollenkaan, eikä mulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä lähellekään pisterajoja. Seuraavana vuonna panostin enemmän ja hain lisäksi toisena vaihtoehtona Tampereen yliopistoon saman alan opintojen pariin. Edelleenkään opiskelupaikkaa ei herunut, mutta yllätykseksi olin varasijalla Tampereelle - vaikken lukenut kaikkia pääsykoemateriaaleja ollenkaan. 

Muutamia kuvia Este-Jusseista tämän postauksen yhteyteen! Kaikki kuvat c. Suvililja.net 


Tänä vuonna oli siis kolmas hakuvuoteni. Olin alusta asti sitä mieltä, että tänä vuonna pääsen Tampereelle sisään. Aloitin lukemisen helmikuun alussa ja vähensin työtuntejani minimiin. Jätin blogin kirjoittamisen vähemmälle, jouduin sulkemaan osan kavereistani lähes kokonaan pois elämästäni. En käynyt kisoissa töissä viimeisen kahden kuukauden aikana ennen pääsykokeita ja sosiaalinen elämäni oli muutenkin hiljaisempaa. Yritin panostaa, mutta silti lukeminen jäi vähän puolitiehen. Kevät oli kuitenkin itseltäni melkoinen rutistus, sillä kaikesta vanhasta ja totutusta luopuminen oli varsinkin aluksi melko rankkaa henkisesti.

Kävin Tampereella harjoituspääsykokeissa viikkoa ennen oikeita pääsykokeita ja lopulta itse näytön paikassa puolessa välissä toukokuuta. Kokeen päätyttyä olin antanut kaikkeni. Kahden viikon kuluttua mulla oli pääsykoe Helsingin yliopistoon ja aloitin sen artikkelimateriaalin lukemisen vasta Tampereen kokeen jälkeen. En ajatellut pääseväni Helsinkiin, sillä viestintä on siellä alana aina erittäin suosittu ja sisään otetaan vain 25 hakijaa melkein 700 hakijan joukosta. 



Eilen huomasin, että Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijavalinnat oli julkaistu. Hieman skeptisenä päätin mennä tarkastamaan tulokset ennen nukkumista: päässä vain ajatus siitä, että ei saa pettyä, vaikkei sisään pääsekään. "Kyllä mä pääsen Tampereelle, Helsinkiin on niin mahdoton päästä." Avasin ohjelman sivut ja tuijotin ruutua. 

HELSINGIN YLIOPISTO, VALTIOTIETEELLINEN TIEDEKUNTA, VIESTINTÄ, VALTIOTIETEIDEN KANDIDAATTI JA MAISTERI, HYVÄKSYTTY.

Päivitin sivun uudelleen. Ja uudelleen. En ollut uskoa silmiäni. Puin kylpytakin yöpukuni päälle ja kävelin alakertaan, josta jatkoin matkaa ulos näyttämään iPadin näyttöä äidilleni. Äiti ei ensin tiennyt, mitä oli lukemassa, mutta asian tajuttuaan itkimme molemmat onnesta muutaman minuutin ajan. Vastaanotin opiskelupaikkani ja ilmoitin asiasta muulle perheelleni, muutamille sukulaisille, kavereille ja lopulta kaikille Facebook-ystävilleni. Muutaman minuutin nettisurffailu muuttui kahden tunnin epäuskoiseksi itkun ja naurun täyttämäksi kummasteluksi. Mä pääsin yliopistoon. Enkä minne tahansa, vaan Helsinkiin, joka on Suomen arvostetuin yliopisto. Alalle, johon olen halunnut yläasteelta asti. Huh!




En voi vieläkään kunnolla ymmärtää tätä todeksi. Tällä hetkellä istun Turussa Sarinan luona viettämässä kahden päivän minilomaa arjesta ja olen onnellinen jokaisesta hetkestä, joka on näihin päiviin mahtunut. Mä en olisi ikinä voinut kuvitella pääseväni opiskelemaan Helsinkiin, mutta niin vain kävi. Kaikista ihaninta on se tunne, ettei mulla ole enää stressiä tulevaisuudesta - seuraavat viisi vuotta on aikalailla valmiiksi mietitty! Muistakaa siis uskoa unelmiinne, sillä ne voivat ihan oikeasti toteutua. Tässä on yksi hyvä, elävä esimerkki.

Miten teidän opiskelunne jatkuvat syksyllä? :)

tiistai 30. kesäkuuta 2015

#570: Kuvapostaus - Juhlia juhlien perään

 
Alkukesä on tyypillisesti aikaa, jolloin juhlia tulee kierrettyä koko vuoden edestä. Toukokuun viimeisenä viikonloppuna kiersin muutamien kavereideni ylioppilasjuhlia vieraan ja kuvaajan roolissa, kun taas menneenä viikonloppuna pääsimme juhlistamaan omassa kodissamme Paulan eli isäpuoleni tyttären rippijuhlia. Tulevana viikonloppuna suuntaan matkani Joensuuhun, tällä kertaa vuorossa on ihanan serkkuni häät. Aurinkoiset säät ovat onneksi hellineet jokaista juhlapäivää, joten toivotaan saman kaavan jatkuvan vastaisuudessakin.
 
Hevosrintamalla kaikki rullaa entiseen malliinsa ja mulla on tekeillä kasa postauksia mitä erilaisimmista aiheista: normaaleista treeneistämme, Riders Innin estevalmennuksesta viime viikolta, Champin nykyisestä ruokinnasta ja vaikka mistä muusta. Vuorokaudessa kuitenkin loppuvat tunnit kesken, sillä työviikko venyy parhaimmillaan reilun 40 tunnin mittaiseksi ja siihen päälle pitäisi keretä ratsastamaan hevonen ja hoitaa kotitöitä, lähettää kuvia niitä kaipaaville ja joskus nähdä ystäviäkin. Loppuviikon ohjelma onkin yksi iso sekametelisoppa, sillä keskiviikkona lähden suoraan töistä Turkuun ja palaan sieltä torstaina iltamyöhään keretäkseni töihin perjantaina aamukuudeksi, jotta voin taas iltapäivällä lähteä Joensuuhun koko loppuviikoksi. Onneksi Champilla on ihana ja tunnollinen liikuttaja, joten sillä ei ole mitään hätää.
 
Pientä kesäreissua siis tiedossa! Ajattelin, että haluan julkaista tähän väliin muutamia kuvia näistä menneistä juhlista. Hevoskuviahan nämä eivät ole, mutta ehkä tämä tuo pientä vaihtelua blogin aiheeseen. Viikonloppuna Champ pääsi ihailtavaksi, kun muutama juhlavieraista kävi katsomassa ruunaa kanssani tallilla. Eräs nuori kuusivuotias, hevosista kovin innostuneena, totesi mulle suunnilleen näin: "Sun poni on aika iso. Se on vähän jännittävää, kun se on niin korkea". Onneksi Champ osaa huomioida näitä pikkuisempia vähän hellemmin - se lähinnä puhisee pehmeällä turvallaan lapsen poskea vasten ja miettii, josko tuosta joskus isompana kasvaisi kunnon hevoshullu.
 
Ihanaa, aurinkoista ja helteistä alkanutta viikkoa jokaiselle :)
 
Ensin muutama ottamani kuva Paulasta. Tajusin tässä, että meidän pihalla on ihan kivoja kuvauspaikkoja!





Parina iltana olemme käyneet eri porukoilla kuvaamassa läheisellä rannalla tunnelmakuvia.





 
Vaikea ehkä uskoa, mutta tätä kuvaa ei ole muokattu juuri ollenkaan. Otin sen meidän ikkunasta, kun toissaviikolla oli uskomattoman hieno auringonlasku!
 

lauantai 27. kesäkuuta 2015

#569: Paras kisatulos ikinä!

Heh heh, otsikko on silkkaa sarkasmia. Olimme viime viikonloppuna Tuomarinkylässä hyppäämässä ensimmäistä kertaa Este-Jussi -aluekisoissa ja odotukset olivat kyllä korkealla: kiva kisapaikka, hyvää seuraa ja kaunis sää. Otimme kuitenkin Champin kanssa molemmista luokistamme (110cm ja 110-120cm) tulokseksi hylätyn, sillä emme päässeet lähtölinjan, saati ensimmäisen esteen yli. Hupsista!
 
Aamu alkoi oikein leppoisasti, sillä mun ensimmäinen luokka alkoi vasta puoli viideltä ja kerkesin siksi nukkua miltei puoleen päivään asti - ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin. Olin aivan hermona kotona, enkä saanut syötyä kuin pari haarukallista makaronia. Oikeastaan täytyy myöntää, että olin hermoillut koko edeltävän viikon ja itse kisapäivänä olin suorastaan paniikissa. Meinasin oksentaa jo pelkästä ajatuksesta, että joudun pukemaan kisavaatteet päälleni ja yrittää selvitä hengissä maaliin asti. Hyppääminen itsessään ei tietenkään pelottanut, mutta se kisatilanne ja kaikki siihen liittyvä olivat mulle suoranainen musta vaate.
 
Tässä postauksessa on tuhat ja yksi kuvaa! Kaikista kuvista kiitokset Sallalle :)

 
Lähtökohdat eivät siis olleet kovin kummoiset. En muutenkaan ole kilpailijatyyppiä ja tällainen kahdeksan kuukauden kisatauko (jos ei lasketa Riders Innin seurakisoja toukokuussa) ei varsinaisesti ole auttanut asiaa.. Valitukset eivät kuitenkaan auttaneet, joten rauhallisin mielin täydellisesti halvaantuneena letitin hevosen ja pakkasin varusteet kisakaappiin. Eikun menoksi!
 
Kisapaikalla kaikki oli onneksi kovin rentoa ja mukavaa. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja löysin heti kourallisen tuttuja, joiden kanssa vaihtelin kuulumisia ja seurasin hetken ratoja. Esteet olivat simppeleitä, ei mitään ihmeellistä missään. Oman luokan lähestyessä varustimme hevosen ja lähdin kohti verryttelyä. Pikainen radankävely ja siitä sitten selkään. Veryttelyssä kova yritys saada hevonen kahden ohjan ja pohkeen väliin, tuloksen ollessa heikohko. Champ oli kyllä varsin kiva ratsastaa, eikä tuntunut ollenkaan jännittyneeltä, mutta oman jännittämiseni vuoksi jäin lähinnä seilailemaan edestakaisin verryttelyaluetta antaen hevosen kulkea kilometrin mittaisena valtamerialuksena. Se hyppäsi nätisti, vaikka tulin välillä vähän lähelle tai kauas. Tämän kaiken näette videolta, johon latasin verryttelyn materiaalit mukaan ratavideoiden puuttuessa.
 



 
Jokainen ratsukko pääsi ennen omaa suoritustaan edellisen ratsukon ajaksi tutustumaan areenaan. Kävelin, ravasin ja laukkasin odotellessani omaa vuoroani kiertäen kenttää joka suunnasta ympäri. Champ oli ihan kiva, joissain kohden hieman jännittynyt, muttei kuitenkaan vastahakoinen. Lähtömerkin soidessa nostin laukan ja lähestyin kohti ensimmäistä estettä, joka oli pysty verryttelystä pois päin. Ennen lähtölinjaa Champ pysähtyi ja kääntyi ympäri, joten otin uuden lähestymisen samalla tuloksella. Lopulta ruuna jäi pomppimaan verryttelyn laidan viereen, eikä suostunut menemään lähellekään estettä. Tarpeeksi pitkään pompittuamme tasajalkaa, vihelsi tuomari meidät ulos. Käänsin Champin tietysti vielä uudelleen estettä kohden, tarkoituksena ratsastaa esteen vierestä ja tällä kertaa Champ laukkasi nätisti sen ohi. Katsomossa oli kuulunut kommentteja tyylillä "mä en katsoisi tuollaista sikailua yhtään" ja "jos mun hevonen tekisi noin, kyllä veri lentäisi".
 
Kehuin tietysti hevosta heti, kun se meni sinne, minne halusin. Pohdimme Millan, Sallan, Idden ja parin muun ratsastajan kanssa, miksi hevonen teki niin. Verryttelyssä se oli hyvä, eikä se jännittynyt ennen rataa kuin vasta ratsastaessani kohti ensimmäistä estettä. Tiedostin sen, että muutin ratsastustani paljon aggressiivisemmaksi lähtömerkin saatuani ja päätimme siis kokeilla seuraavaan luokkaan erilaista tekniikkaa. Sain kaikilta moitteita siitä, että kehuin hevosta radalta tullessani. Mun olisi kuulemma pitänyt antaa porkkanoiden sijaan keppiä. Noh, Champ oli liian söpö sellaiseen ;)
 
Radankävelyssä Millan kanssa. Nuo esteet alkavat olemaan jo esteen kokoisia :D


 
Uusi yritys siis! 110-120cm luokan verryttelyssä Champ oli ihan mahtava. Milla laittoi mut todella töihin, eikä katsonut hetkeäkään sitä, että menin ohjat liian pitkänä ja päästin hevosen yhtään pohkeen taakse. Hypyt olivat isommilla esteillä teräviä, ilmavia ja pyöreitä. Vaikka olin hypännyt yhden luokan - tai siis yrittänyt hypätä - ja epäonnistunut siinä surkeasti, ei jännitys silti hellittänyt. Kokeilin radalle uutta taktiikkaa: heti portista sisälle päästyäni nostin laukan ja laukkasin koko edellisen ratsukon suorituksen ajan siirtämättä hevosta kertaakaan käyntiin. Tein vähän temponvaihteluita ja yritin pitää hevosen avuilla, pohkeen edessä. Tervehdin laukasta pysähtymättä kertaakaan ja suuntasin kohden ensimmäistä estettä, joka oli ihan kentän toisessa päässä. Yritin ratsastaa estettä kohden muuttamatta mitään. Jälleen sama homma, Champ veti esteen ohi, eikä halunnut mennä sen lähelle. Toisella yrittämällä toistin saman virheen.
 
Hevonen oli ollut tosi kivan tuntuinen valmistautuessani, eikä siis oikeasti yhtään jännittänyt. Champista huomaa todella sen, milloin se on jännittynyt ja siksi käpertyy itseensä tai sen, jolloin se oikeasti sikailee ja nostaa keskisormen pystyyn. Ratsastusta pitää muuttaa sen mukaan: ensimmäiseksi mainitussa tapauksessa en saa paineistaa yhtään, vaan yritän antaa hevoselle tilaa kuitenkin tukien sitä tarvittavan määrän. Kun Champ jännittyy, sen hypyistä tulee selättömiä ja se ei halua edetä. Ja ennen kaikkea, siitä tulee äärettömän herkkä ihan kaikelle. Silloin tärkeintä on saada hevonen hengittämään ja luottamaan itseensä.
 



 

Tuolla Este-Jusseissa kyse oli kuitenkin silkasta sikailusta, sillä Champ ei todellakaan ollut jännittynyt, eikä kytännyt esteitä. Saimme ihanilta tuomareilta ja ratamestarilta luvan hypätä rata kerran palkintojenjaon jälkeen Millan ja Heidin avustamana, jolloin Champ kielsi samalla tavalla ensimmäiselle esteelle. Tai ei sitä varsinaisesti kielloksi voi kutsua, kun se ei mennyt lähellekään estettä. Possuilu sai riittää ja komensin herraa kerran kunnolla. Se riitti, ja sen jälkeen kaikki sujuikin "ongelmitta". Ensimmäiselle esteelle ratsastin todella aggressiivisesti eteen, jonka vuoksi hevonen tuli lähelle ja otti puomin. Toiselle en antanut hevoselle yhtään tilaa tulla hyppyyn itse, mistä se hämmentyi ja otti tästäkin puomin mukaan. Kolmas, neljäs ja viides este menivätkin sujuvasti ja tuudittauduin tunteeseen vähän liikaakin, mikä kostautui viidennelle. Lopetin ratsastamisen kokonaan ja ajauduimme ihan puolikkaaseen askeleeseen, jonka vuoksi esteelle tuli stoppi. Fiksu hevonen, sillä eihän se halunnut hypätä 120cm korkeaa viuhkaestettä suoraan ylöspäin esteen sekaan.. Uudella yrittämällä rata loppuun hyvin: toisiksi viimeiselle Champ meinasi kiemurrella (se oli ensimmäinen este 110cm radalla), mutta viimeinen hyppy oli todella magea!
 
Muutamia katsojia oli jäänyt seuraamaan suoritustamme ja saimmekin aplodit päästyämme vihdoin maaliin. En osannut olla pettynyt tuloksiin, sillä en varsinaisesti edes päässyt radoille. Jollain sairaalla tavalla olin ehkä jopa hieman helpottunut siitä, etten joutunut itse kisaradalle, vaan sain mahdollisuuden hypätä radan kisojen jälkeen normaalissa korkeudessaan. Siis ihan oikeasti - tämä oli kauheaa tunnistaa itsestään! Mua vaan jännitti niin hirveän paljon, että lamaannuin täysin ja hevonen käytti sitä tilaisuutta häikäilemättä hyväkseen. Kun sain apujoukkoja kentälle tsemppaamaan ja kertomaan mitä tehdä, selvisin suurimman osan esteistä edes välttävästi. Jännityksen määrästä kertoi sekin, että söin ensimmäisen kerran kunnolla vasta yöllä - sitä ennen pelkkä ajatuskin ruoasta sai mut voimaan pahoin.
 


 
Loppujen lopuksi olin onnellinen, tuloksista huolimatta. Champ hyppäsi verryttelyssä ja harjoitusradalla muutamia älyttömän hienoja hyppyjä mun sähellyksestä välittämättä ja sain kerran jopa vastata kysymykseen, onko tämän hevosen hypyissä vaikeaa pysyä kyydissä, kun se avaa niin paljon takaa. Ja kun hevonen suorittaa älyttömän hyvin kotona ja paranee sileän treeneissä kerta kerralta, ei ainakaan tässä vaiheessa kannata huolestua siitä, onko hevonen esimerkiksi kipeä jostain. Toki menemme perinteisesti jossain vaiheessa vuotta rutiinitarkastukseen tutkituttamaan hevosen läpikotaisin, mutta ajankohta lienee syksymmällä.
 
Mitä tästä opimme? Kuskille paremmat kisahermot ja valtavasti startteja alle! Eihän se jännitys lähde kuin kisoja kiertämällä, niin karulta kuin se tässä kohden kuulostaakin. Harmittavasti työt haittaavat harrastusta ja pääsen seuraavan kerran kisoihin vasta heinäkuun loppupuolella. Juttelin myös valmentajieni, kavereideni, kokeneiden hevosihmisten ja vanhempieni kanssa ideasta lähettää Champ joksikin aikaa ammattilaisen ratsastettavaksi ja kisattavaksi, jotta se saisi itseluottamuksensa takaisin ja lopettaisi pelleilyn kisaradoilla. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että se ei olisi pitkäaikainen apu: kyllähän ruuna hyppää vaikka talojen yli osaavan kuskin kanssa, joka ei anna sille vaihtoehtoja ja laittaa selkeät rajat. Todennäköisesti ongelma palautuisi kuitenkin pian, sillä en olisi taaskaan päässyt itse kisaamaan ja jännitys olisi kahta kauheampaa hevosen mahdollisesti pärjättyä toisen ratsastajan kanssa. Siitä se vasta oravanpyörä syntyisi!
 
 
Nyt on lakaistava viimeiset ylpeyden rippeet maton alle ja suunnattava leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä. Heh, ei oikeasti! Onneksi tämä laji ja ennen kaikkea kisaaminen ovat mulle pelkkää kivaa harrastamista, joten mun ei todellakaan pidä masentua vastoinkäymisistä. Itsesäälissä vellomisen sijaan yritän sisuuntua ja todeta, että ensi kerralla ei voi ainakaan mennä huonommin! Loppujen lopuksi saan olla äärettömän onnellinen, että mulla on ollut varsinainen tätikuljetin vajaan kahden ensimmäisen vuoden ajan: sen jälkeen olen joutunut opettelemaan ratsastusta. Kaikille ratsukoille tulee epäonnistumisen kausia, eikä niistä kannata tehdä suurta numeroa. Eiköhän me tästä vielä joskus nousta :)
 
Jos joku tietää, mistä voi ostaa paremmat kisahermot, kertokaa ihmeessä!

torstai 25. kesäkuuta 2015

#568: Hevostenvaihtopäivä-videopostaus

Palataan muutama viikko ajassa taaksepäin! Finnderbyssä vieraillessani törmäsin sattumalta kaveriini Millaan, jonka kanssa saimme katsomossa istuskellessamme mainion idean kokeilla toistemme hevosia selästä käsin. Pähkäilimme mahdollisia päiviä hyvän tovin, mutta lopulta ainoa sopiva aika kisojen ja muiden valmennusten puitteissa sattui samalle päivälle molempien hevosten osalta. Siispä suuntasin reilu kaksi viikkoa sitten Keravalle ensin Millan hevosen luokse, josta jatkoimme matkaa myöhemmin Champin kotitallille.
 
Ennen Champin ostoa ratsastin paljon eri hevosilla. Päivässä erilaisia ratsuja saattoi kertyä yli kymmenen, mutta yleensä määrä pysyi koulupäivinä yhdestä kolmeen. Ajat olivat todella opettavaisia, sillä jouduin väkisinkin opettelemaan erilaisilla hevosilla ratsastamista ja monenlaisia tapoja vaikuttaa hevosiin. Kaikista hienointa oli päästä hyppäämään yhden päivän aikana reilulla kymmenellä hevosella - se jos jokin oli toistoja toistojen perään.
 
Milla Champin selässä pari viikkoa sitten. Nyt on sitä ryhtiä hevosessa!
 
Oman hevosen myötä aika ja resurssit ovat tulleet rajallisemmiksi, minkä vuoksi pystyn laskemaan melkein kahden käden sormilla ne kerrat, kun olen istunut muiden kuin omani selässä näiden kahden ja puolen vuoden aikana. Aika hurjaa! Jokainen mahdollisuus toisten hevosilla ratsastamiseen pitäisi hyödyntää ja olla erityisen kiitollinen niille ihmisille, jotka uskaltavat laskea mut hevostensa satulan päälle keikkumaan. Milla tarjosikin tätä mahdollisuutta oman nuoren hevosensa kanssa ja pääsin näin fiilistelemään vielä hieman raa'an, mutta erittäin lahjakkaan ja ennen kaikkea kauniin Elma-tamman kanssa.
 
Olin juuri tuona keskiviikkona saanut lainaan Canonin videokameran, joten hyödynsin mahdollisuuden ja kuvasin päivästä videopostauksen. Tuossa kamerassa on kalansilmälinssi, joten videoista tuli hieman hassuja kuvasuhteiltaan. Oma ratsastukseni ei mennyt kovinkaan kummoisesti, sillä en saanut oikein minkäänlaista tatsia Millan hevoseen: kaikki kunnia Millalle siitä, että hän saa hevosen näyttämään niin helpolta! Tuosta kaksikosta kuullaan vielä, sanokaa mun sanoneen ;) Milla pääsi itse kokeilemaan Champia (joka on muuten hyvin erilainen kuin Elma) ja ratsastuksen lopuksi otettiin mukaan muutama hyppykin. Hienosti meni, omaa hevosta oli ilo ihastella maasta käsin osaavan ratsastajan alla.
 
 
Nyt pitäisi päästä kapuamaan useammin vieraiden hevosten satulaan, jotten ihan kangistuisi vanhoihin kaavoihin. Jos joku hyvä puoli pitäisi hevosettomasta elämästä löytää, on se ehkä juuri se ratsujen vaihtelevuus. Oman hevosen kanssa kun usein "tyytyy" siihen samaan päivästä toiseen, eikä edes osaa kaivata muunlaisia hevosia ratsastettavakseen. Kehittyäkseen monipuoliseksi ratsastajaksi on vaihtelevuus kuitenkin välttämätöntä.
 
Ratsastatteko te paljon samoilla hevosilla?

tiistai 23. kesäkuuta 2015

#567: Loimitusasiaa kesän kynnyksellä

Hevosten loimitus on yhä edelleen asia, joka puhuttaa jokaista hevosenomistajaa jollakin tasolla. Toiset ovat ehdottomasti kaikkea loimitusta vastaan ja toinen ääripää loimittaa hevosensa lämpöasteista riippumatta neljällä kerroksella. Olen bloggaushistoriani aikana pyrkinyt jättämään aiheen käsittelyn mahdollisimman vähälle, sillä tiedän miten paljon loimitus jakaa mielipiteitä ja nostattaa ihmisten pulssia, vaikkei syytä välttämättä olisi.
 
Tänään haluan kuitenkin sohaista kepillä muurahaispesään ja pohtia hieman loimien tarpeellisuutta kesällä. Kuten jokainen tietää, Suomen sekä on lyhyt ja vähäluminen. On kausia, jolloin vettä tulee taivaan täydeltä lämpötilojen pysytellessä visusti kymmenen asteen tuntumassa. Toisaalta auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta voi elohopea kohota miltei kolmeenkymmeneen asteeseen. Lienee siis perusteltua väittää, ettei loimitusaika rajoitu pelkästään talveen - välillä se loimi pitää heittää hevosen selkään myös kesäisin.
 


 
Loimitus on aina puhtaasti hevosen tarpeista lähtevää. Kaatosateella ja kylmillä säillä paksukarvainen ja loimettomuuteen tottunut kylmäverinen pärjää loistavasti ilman ylimääräisiä kangaskappaleita, mutta klipattu tai muuten erityisen herkkä nelijalkainen saattaa tarvita suojaa ja lämmikettä yllensä. Meidän tallilta löytyy hevosia ja loimittajia laidasta laitaan: on yksilöitä, joille ei pueta loimea edes talven kovimmilla pakkasilla ja sitten on niitä, jotka saavat sadeloimet päälleen pienestäkin tuulenvireestä. Keski-Euroopassa ollessani totuin näkemään loimitusta kesäisin ihan päivittäin, sillä lämpiminäkin päivinä kivitallit olivat viileitä ja sisällä hevosilla oli lähes aina päällään talliloimet - ainakin öisin. Loimittaminen ei siis ole koskaan ollut itselleni minkäänlainen tabu.
 
Champin kotitalli on kivitalli, joten se on kesäisin mukavan viileä sisältä. Öisin ovien ollessa kiinni kohoaa lämpötila tietysti suuremmaksi, jolloin loimea ei todellakaan tarvita. Aamulla hevosten lähtiessä pihalle talli viilenee vähitellen ja iltaisin hevosten sisälle ottamisen jälkeen sisätilat voivat oikeasti olla paljon ulkolämpötilaa alempana. Niiden seuraavien tuntien aikana jotkut hevoset voisivat tarvita päälleen kevyttä talliloimea, mutta toisaalta loimen jättäminen yöksi voi tuntua ikävältä ajatukselta. Keväällä olin jättänyt Champille ohuen puuvillaloimen yöksi illan ollessa oikeasti viileä ja ruuna oli taiteillut itsensä nakuksi yön aikana tehden loimeen ison reiän. Sillä oli siis selkeästi ollut liian kuuma.
 

 
Pohdin asiaa hetken verran ja selailin erilaisia loimivaihtoehtoja. Olin pitkään miettinyt W-Healing Rugin hankintaa, sillä loimi olisi meille passeli kuljetukseen, alkuillan viileisiin säihin ja viileämmillä säillä kokopäiväisesti. Kyseessä on siis Veljekset Wahlstenin oman merkin loimi, jonka selkäosan keraaminen materiaali ja samaa ainetta sisältävä toppaus heijastavat hevosen omaa lämpöä takaisin hevoseen. Tästä seuraa voimakas lämpövaikutus hoidettavalle alueelle.
 
W-Healing tuotteet ovat mulle ja Champille ennestään tuttuja tallisuojien käytön ansiosta. Aiemmin mulla on ollut toisen valmistajan samalla idealla toimiva selänlämmitin, mutta sen virittäminen paikalleen oli aina melkoinen rumba. Loimen ansiosta hoitava alue ulottuu ihan loimen säkäosasta häntään asti ja se pysyy paikoillaan vaikka jatkuvassa käytössä. Tällaiset tuotteet on tietysti hyvä totuttaa hevoselle vähitellen, lyhyissä jaksoissa. Tuotteiden teknologian kerrotaan lisäävän verenkiertoa ja vähentävän näin turvotusta. Sitä voidaan käyttää ennaltaehkäisemään vammoja tai tukea jo syntyneiden vammojen paranemista.
 
Tässä näkyy hyvin tuon loimen materiaali: tuollaista verkkoa, josta näkyy läpi! Selkäosa on sitten keraamista ja lämpöä heijastavaa.

 
Miksi sitten kiinnostuin tästä loimesta? Champilla on aina ollut hierottaessa joitakin jumeja selässä, onneksi ihan pieniä. Se on pitkärunkoinen hevonen suorilla takajaloilla, enkä välttämättä saa sitä tarpeeksi aktiiviseksi takaosasta siten, että selkä olisi aina käytössä oikein. Herkillä hevosilla selkä on yleensä juuri se alue, joka on alttein kylmälle ja siksi se olisi hyvä suojata ensimmäisenä. Tässä kyseisessä W-Healing Rugissa vain selkäosa on keraamista materiaalia - muu loimen alue on verkkokangastyyppistä, hengittävää ja todella ilmavaa materiaalia, josta voi nähdä vaikka oman kätensä läpi. Loimi sopii siis loistavasti tällaisille vähän viileämmille kesäpäiville, jolloin normaali puuvillaloimi olisi liikaa, mutta jotain haluaisi kuitenkin laittaa selän suojaksi.
 
Olen pitänyt loimea Champilla nyt jopa vuorokauden ympäri ja todennut, että lämmittävän alueen kohdalta hevonen on oikeasti lämmin ja muuten normaalin "viileä". Lämpiminä päivinä Champ saa tietysti olla ilman loimea. W-Healing Rugin iso plussa on ehdottomasti se, että loimesta löytyy etusoljen ja vatsalenkkien lisäksi häntä- ja jalkalenkit! Tällaisissa kevyemmissä loimissa ei usein jalkalenkkejä näe, jolloin loimi voi liikkua hevosen päällä yllättävänkin paljon. Ainoa miinuspuoli, joka mulla tulee mieleen, on loimen etukiinnitys: yksi solki ei anna hirveästi säätövaraa, jolloin isolapaisille hevosille loimi voi helposti olla edestä vähän pieni, vaikka pituus olisikin muuten hyvä. Itse arvoin koiden 145cm ja 155cm väliltä, mutta onneksi valitsin isomman koon. Tämä on meille juuri passeli :) Hintaa loimelle Veljekset Wahlstenilla on 139 euroa ja sitä saa koissa 135-165cm.
 
Onko teidän hevosillanne keraamista materiaalia sisältäviä loimia?