keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

#384: Miten valmistaudun kisoihin?

Huomenna koittaakin meidän kesän ensimmäiset kilpailumme, kun suuntaamme trailerin kanssa kohti aurinkoista Hankoa ja Sea Horse Weekiä. Olen viimeksi kilpaillut tällä kaudella Laaksolla toukokuun ensimmäisinä päivinä, joten kisatauko on ollut melko pitkä. Tähän liittyen mulle on noussut melkoinen kynnys lähteä kisaamaan ja haluan avata asiaa teille, jos se vaikka selkeyttäisi samalla omia ajatuksiani.
 
En yleensä jännitä kisoissa tai kisaamista ylipäänsä, sillä se menee itselläni melkein rutiinilla. Nyt voin kuitenkin sanoa, että Hangon kisat jännittävät toden teolla: nukuin jo edellisenä yönä huonosti, katkonaista unta ja olen siksi nyt kovin väsynyt. Tunnistan jännityksen itsessäni ja tiedän, etten jännitä itse suoritusta. Luokkakorkeudet ovat meille sopivat ja niiden kanssa ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Jännitän kuitenkin sitä, miten meillä sujuu: onko Champ sellainen kuin alkukauden kisoissa vai stoppaako se heti ensimmäiselle esteelle; miten ratsastan itse, suoriudunko tehtävistä kiitettävästi.. Ja ennen kaikkea sitä, mitä muut ajattelevat suorituksistani.


Tämähän on ihan tyhmää! Tiedän, ettei mun pitäisi todellakaan miettiä sekuntiakaan sitä, mitä muut ajattelevat kisoissa ratsastuksestani. Meillä meni alkukausi ihan älyttömän hyvin ja Champ teki niin hienoja ratoja (kuskin mokista huolimatta), että sijoitus tuli jokaisesta luokasta kotiin. Keväällä ja alkukesällä sattuneet epäonnistumiset ovat kuitenkin tehneet lommon itsetunnolleni samalla, kun alkukauden tulokset "painostavat" onnistumiseen.
 
Nämä Hangon kisat ovatkin itselleni eräänlainen henkinen välietappi päästä takaisin normaaliin kisarutiiniin. Mun pitäisi ehdottomasti ajatella jokainen este samanlaisena, helppona esteenä ja pitää koko päivän ajan iloinen fiilis - tehdään niin kuin osataan ja se riittää. Bloggaajana väistämättä mieleen kuitenkin tulee ne paineet menestymiseen, vaikka tiedän, että se on turhaa ja oikeastaan todella typerää. Omalle alitajunnalle kun ei vain aina voi mitään..
 

 
Mutta ehkä se tästä iloksi muuttuu! Ainakin sää suosii, sillä Hankoon on luvattu torstaille taas hirveitä hellelukemia. Lähemmäs kolmenkymmenen asteen säätila tuo toki mukana omat haasteensa, kuten hevosen juominen, viilennyt ja ylipäänsä yleinen viihtyminen kisapaikalla. Meillä on lähtö aamulla jo kahdeksan jälkeen ja takaisin olemme perillä vasta lähempänä kahtatoista yöllä, joten pitkä päivä on tiedossa. Metrissä starttinumeroni on 39./160 ja 110cm-luokassa 124./130, joten odottelua noiden starttien välille tulee kuutisen tuntia.
 
Pakkasin tänään keskiviikkona valmiiksi suurimman osan tavaroista: satulan, vyön, rintaremmimartingaalin, harjoja, ämpäreitä, sienen, hikiviilan, ötökkämyrkkyjä, suojat.. Lista  on loputon! Koska sää on kovin lämmin, otan mukaan melassia ja elektrolyyttejä, joita voin sekoittaa hevosen juomaveteen. Lämpimällä säällä kun on ehdottoman tärkeää huolehtia paitsi nestetasapainosta, myös riittävästä suolojen saamisesta. Koska olemme reissussa koko päivän, pitää huomenna pakata mukaan vielä kauraa ja heinää, jotta hevonen saa normaalisti ruokansa kisapaikalla. En halua pakata heinää valmiiksi edellisenä iltana, sillä suljetussa muovipussissa näin lämpimillä keleillä se saattaa mennä huonoksi.
 

 
Arvoin myös pitkään, mahdanko letittää Champia ollenkaan Hangon kisoja varten. Hevonen olisi varmasti paljon siistimpi, mutta samalla sillä olisi päässään kiristävät letit koko päivän ajan kaiken kuumuuden lisäksi. Päätin siis, etten letitä sitä ainakaan ensimmäiseen luokkaan ja jos siltä tuntuu, voin väkertää letit ennen toista starttia hyvällä ajalla. Klippasin ruunan tiistaina, joten se on nyt oikein edustuskunnossa. Muuten olemme valmistautuneet tulevaan koitokseen melko rennosti, lähinnä maastoillen paljon ja tehden perustyöskentelyä sileällä sen mukaan, miten hevonen ja kuski ovat jaksaneet kuumuudesta johtuen.
 
Hangon kisareissusta haastavan tekee mulle myös se, etten saanut ketään kaveriani mukaan hoitajaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että reissussa olemme siis vain minä ja isäni, joka ei hevosia sen kummemmin harrasta. En voi olettaa, että hän haluaisi roikkua narun päässä koko päivää, joten olen sidottuna hevoseen suurimman osan koko kilpailupäivästä (mikäli siis traileri on niin kuuma, ettei sisällä voi pitää hevosta starttien välillä). Eihän se oikeastaan mikään ongelma ole, mutta kisoissa on muuten aina mukava moikata tuttuja ja vaihdella kuulumisia. No, välillä näinkin päin! Toivotaan, että mahdollisimman moni saisi varjoisen traileripaikan, jotta hevosia pystyisi seisottamaan edes jonkun tunnin autossa.
 
Oletteko te kisaamassa tai katsojina Hangossa? :)

maanantai 21. heinäkuuta 2014

#383: Millainen blogini on?

Kirjoitin viime vuoden loppupuolella mielipidepostauksen siitä, mitä bloggaaminen minulle merkitsee (voitte lukea sen täältä). Viimeisen muutaman viikon aikana hevostalli.netissä on syntynyt muutamia keskusteluja siitä, millainen on hyvä blogi ja miksi juuri tietyt blogit ovat nousseet lukijoidensa suosimiksi. Tai toisaalta, onko jokin blogeista mennyt huonompaan tai parempaan suuntaan.
 
Olen seurannut näitä keskusteluja sivusta tiiviisti, sillä mielestäni on mukavaa saada rehellistä, mutta toki ennen kaikkea rakentavaa ja asiallista palautetta omasta kädenjäljestäni. Vaikka joukkoon mahtui toki hevostalli.netille tyypillisiä pisteiden tai pilkkujen kirjoittamia hyvinkin negatiivissävyisiä kommentteja, oli suurin osa kuitenkin sellaisia, jotka saivat itseni pohtimaan asiaa enemmän. Millaista blogia haluan pitää, millaisena haluan tuoda itseäni siellä esiin?
 
Aloitetaan ensin näistä negatiivisemmista kommenteista. Monen mielestä blogini oli mennyt huonompaan suuntaan erilaisista syistä. Syitä ei sen tarkemmin kerrottu, mutta yleisesti teksteistä kerrottiin puuttuvan "sen jonkin". Toinen vaihtoehto oli, että postaukset olivat alkaneet toistamaan itseään. Muitakin vaihtoehtoja ja syitä oli varmasti, mutta näitä ette olleet tuoneet esille noiden keskustelujen puitteissa.
 

 
Allekirjoitan nämä väitteet mielelläni. Olen blogannut vuodesta 2011 asti ja koen, että olen kehittynyt bloggaajana sinä aikana melkoisesti eteenpäin. Toki olen myös kasvanut itse matkan varrella ihmisenä, mikä näkyy täällä blogin puolella teksteissä,  joita teille tuotan viikoittain. On kuitenkin suora fakta, että kolmen vuoden aikana on vaikea keksiä jatkuvasti jotakin uutta. Ihailen bloggaajia, jotka jaksavat kehitellä uusia ulkoasuja ja ovat kaikessa tekemisessään innovatiivisia. Miellän itseni hyvin mukavuudenhaluiseksi tässä tapauksessa, sillä olen laiska keksimään uusia asioita tai kehittelemään uusia tapoja ilmaista itseäni kirjallisesti. Valmennuspostauksen voi varmasti toteuttaa monella tapaa, mutta noudatan itse hyvin pitkälti samoja, itselleni mieluisia kaavoja.
 
Pidän kirjoittamisesta, mutta keksin harvoin hyviä aiheita. Kun saan idean, haluan jakaa sen yleensä kanssanne. Haluaisin synnyttää keskustelua, puhutella, saada aikaan erilaisia mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Naurattaa, herättää ajatuksia. Tiedän, että olen onnistunut tässä vaihtelevasti: olette jakaneet omia mielipiteitänne kommenteissa ja toisaalta myös ihan "oikeassa elämässä" postaukseni ovat herättäneet keskustelua. Joskus positiivisessa mielessä niin, että ystäväni ovat tulleet kiittelemään, mutta välillä myös niin, että olen pahoittanut jonkun mielen. Tietystikään en halua loukata ketään, toisaalta kaikkia ei voi miellyttää. "Kun kumarrat yhdelle, pyllistät toiselle."
 
Monelta tuli kommenttia siitä, miten postausvälini ovat pidentyneet. Katsoin mielenkiinnosta tilastoja: tammikuussa kirjoitin 13 postausta, kesäkuussa 17. Tuon puolen vuoden välissä määrä on ollut koko ajan nouseva. Vuonna 2013 kirjoitin 9-13 postausta kuukaudessa, sitä edeltävänä vuonna määrä oli vain 4-12 postausta yhtä kuukautta kohden. Kyse ei siis ainakaan ole postauksien määrällisestä laskusta, sillä olen kirjoittanut tänä vuonna - ja varsinkin tänä kesänä - enemmän kuin koskaan. Ehkä kyseessä on postauksien sisällön muuttuminen. Oletteko kiinnittäneet tähän huomiota?
 
Yksi kommentti nousi silmilleni muita enemmän (tämä siis koskien aihetta, miksi luet blogia x): "Luen, tosin en tiedä miksi. Osittain pidän kirjoittajasta, mutta osittain pidän häntä pinnallisena. No kaikissa on kuitenkin jotain mikä ärsyttää toista. Hieman kateuttakin saattaa olla kytköksissä." Ilahduin tästä kommentista varmaankin enemmän kuin muista "ihana blogi" kommenteista, vaikka nekin piristävät mieltä kummasti. Tässä kommentissa oli kuitenkin mukana se aito rehellisyys, jota arvostan. Tai ainakin se kaikki rehellisyys, mitä voin itse kommentin lukijana saada selville näin tietokoneen ruudun välityksellä.
 
 
 
Myönnän, että olen hieman pinnallinen ihminen. Pidän kivoista vaatteista, tykkään laittautua välillä juhlia varten. Olen kuitenkin myös se rempseä tallityttö, joka vetelee tallilla hiukset takussa ja vaatteet yltä päältä likaisina välittämättä yhtään siitä, miltä saatan näyttää. Muutama vuosi takaperin en olisi suostunut poistumaan edes pihallemme ilman meikkikerrosta ja nykyään meikkaan harvemmin ripsiväriä enemmän edes töihin.
 
Haluan olla rehellinen blogissani, enkä yritä esittää täällä jotain toista ihmistä, mitä en oikeasti ole. En ole muuntanut hevosasioitani niitä tänne kirjoittaessani tai yrittänyt kaunistella totuutta - ainakaan tietoisesti. On kuitenkin asioita, joista en blogissani mielelläni kirjoita: perheeni asiat ja muu hevoselämän ulkopuolinen elämä. Mutta kuten sanoin aiemmin, kaikkia en voi kuitenkaan miellyttää ja kaikissa on aina jotain, mikä ärsyttää toista.
 
En oikeastaan tiedä, mitä halusin tällä postauksella sanoa. Ehkä herättää teitä kertomaan, mikä blogissani on hyvää ja mikä parannettavaa? En halua blogata vain muita varten tekemällä postauksia, joista en itse tykkää. Esimerkiksi videopostaukset ovat itselleni harmaata aluetta, sillä niiden tekemisessä olen melko noviisi ja siksi joudun helposti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Toisaalta haluan haastaa itseni ja kehittyä bloggaajana, sillä se voi kehittää itseäni myös ihmisenä.
 
Kertokaa siis, mitä mieltä olette tästä blogista! :)

lauantai 19. heinäkuuta 2014

#382: Hyvänmielen treenit

Viime keskiviikko alkoi mitä parhaimmalla aktiviteetilla, nimittäin olimme menossa jo puoli yhdeksältä trailerin kanssa valmentajani luokse estevalmennukseen. Tarkoituksena oli hypätä vielä kerran ennen Hangon kisoja, joten nyt meillä on tämä viikko taukoa varsinaisesta treenistä.
 
Aina ennen ollessani Piuden luona valmennuksessa, on valmennus mennyt vähän niin ja näin. Hänen kenttä on meidän maneesia sen verran paljon pienempi, että siellä todella joutuu ratsastamaan kaarteet ajelehtimisen sijaan. Tämäkös on ollut mulle haastavaa! Viimeksi taisinkin vannoa, että käyn siellä nyt niin paljon, että homma alkaa varmasti sujumaan. Tuo lupaus on vähän jäänyt, mutta nyt onneksi pääsimme paikalle.
 
Tällä kertaa kuvia ei ole, mutta videota siis senkin edestä. Nämä ovat videolta kaappauksia, kun muuten olisi tullut kuvaton postaus :)

 
Ajattelin tehdä tällä kertaa tällaisen vähän lyhemmän treenipostauksen, sillä edelliset kaksi ovat olleet melko pitkiä ja selostavia. Latasin nettiin tunnista videopätkän, jossa on kaikki hyppymme lukuunottamatta yhtä linjatehtävää, jota hyppäsimme ennen varsinaista rataa. Sitä isäni ei valitettavasti ollut kuvannut, sillä kamerassa oli väärä asetus päällä.. Mutta tuossa on siis mukana ihan kaikki materiaali, mitä kamerasta löytyi.
 
Aloitimme itsenäisellä verryttelyllä ja hain samaa fiilistä kuin sunnuntain valmennuksessa: rentoa hevosta ja rauhallista tempoa. Hyppäämisen aloitimme kavaletilla (tällä kertaa konkreettisella sellaisella, kun jotkut teistä tuntuivat pahoittavan mielensä edellisen kerran nimetessäni kavaletiksi pienen pystyn). Tulimme tämän jälkeen muutaman kerran erilaisia radanpätkiä ihan pienillä korkeuksilla ja näytimme kaikki tehtävät paitsi hevosille, myös kuskeille. Ensimmäisen kerran lähestyttäessämme vesimatto-okseria kielsi Champ sille jo kaukaa, kun se jäi tuijottamaan sitä ja ratsastin itse sille eri tavoin kuin muille esteille. Tiesin, että ruuna katsoisi sitä, joten jännitin sitä itse jo valmiiksi. Millään muilla kerroilla ei hevonen edes yrittänyt stopata, vaikka toinkin sitä välillä vähän huonompiin paikkoihin.
 
 
Annoimme Champin olla vähän "villi" ja pyrimme pitämään sen mielen positiivisena. Se sai vähän spurttailla esteiden jälkeen ja vinkua omaan tapaansa ilman, että kiinnitin siihen sen enempää huomiota. Toki kontrolli oli oltava, mutten lähtenyt ratsastamaan hevosta pakettiin juuri yhtään. Tällä tavoin saimme tähän väliin meille molemmille positiivisen ja iloisen hyppykerran, jossa tekeminen oli helppoa ja molempien itseluottamus kasvoi. Emme nostaneet esteitä viimeisellekään radalle kuin metriin, jotta kaikki tekeminen oli varmasti helppoa ja mukavaa.
 
Yksi samassa valmennuksessa ollut ratsastaja totesikin tunnin jälkeen, että näytin jokaisen esteen jälkeen siltä, että olisin pidätellyt naurua tai ollut purskahtamaisillani nauruun. Se oli ihan totta! Champ teki välillä niin pyöreitä hyppyjä, että mulla oli vaikeuksia pysyä kyydissä ja naureskelin meidän menolle ratojen aikana. En voinut nauraa ääneen, sillä olen saanut siitä noottia sen verran usein, että osaan pitää suuni kiinni. Mutta kyllä meillä oli hauskaa! Tästä on hyvä jatkaa Hankoon - toivottavasti sama positiivinen meno jatkuu sielläkin :)

perjantai 18. heinäkuuta 2014

#381: Kuvapostaus - kesäkuvia 2/2

Mulla on tässä vielä yksi estevalmennuspostaus julkaisua vaille valmis, mutta koska valmennuspostauksia on tullut nyt kaksi peräkkäin, päätin julkaista tähän väliin vielä julkaisematta jääneitä kuvia reilun viikon takaisesta kuvauspäivästä. Idean muistatte varmaan: letitin hevosen ja panostin tällä kertaa vähän enemmän omaankin vaatetukseen.
 
Oletteko te kuvanneet hevostenne kanssa kesäisiä kuvia? Jos olette, laittakaa ihmeessä linkkiä kommentteihin! Ja jos jollakin on ideoita tulevia kuvauksia varten, saa niitä ehdottomasti laittaa tulemaan :)
 
Mikä kuvista on suosikkisi?
 













 

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

#380: Kouluvalmennuksessa

Mulla oli maanantaina pitkästä aikaa kouluvalmennus Jonnan ohjauksessa! Tai oikeastaan edellisestä kerrasta taisi olla aikaa vain kaksi viikkoa, mutta se tuntui ainakin ikuisuudelta omasta mielestäni.. En saanut paikalle kuvaajaa, joten tämän postauksen yhteyteen liitin kuvia viime viikon torstain ratsastuksesta, jolloin kaverini kuvasi ratsastustani kesäkuvausten jälkeen. Älkää siis ihmetelkö, miksi Champilla on letit päässään! Tuo kuvausratsastuskerta oli muuten ensimmäinen kunnollinen ratsastuskerta klinikkakäynnin jälkeen, joten hevonen ei ollut kovin hyvä ratsastaa ja kuvat ovatkin sitten sitä laatua.. Ja istuntani oli ihan kauhea, tuli muuten koulutunti tarpeen!

Meillä oli ollut estevalmennus edellisenä päivänä, joten päätimme jo valmennuksen alussa, ettemme tekisi ihan hirveästi asioita. Champ oli melko väsyneen oloinen, sillä lämpötila oli kohonnut johonkin +25 asteen tienoille siitä huolimatta, että koko päiväksi oli luvattu sadetta. Olin myös menossa seuraavana keskiviikkona estevalmennukseen, joten en halunnut rasittaa hevosta ihan hirveästi.





 
Aloitimme tunnin ravissa ympyrällä ja kun hevonen oli jotenkuten avuilla kevyessä ravissa, jatkoin suorille urille avotaivutuksia tehden. Champ oli vähän jäykkä, mikä johtui todennäköisesti edellisen päivän hyppäämisestä, sillä edellisestä hyppykerrasta (kunnollisesta) oli kulunut kuitenkin jonkin aikaa. Jatkoimme avotaivutuksia niin kauan, että hevonen "antoi periksi" ja malttoi suorittaa tehtävän kunnollisesti. Jos Champ kokee tehtävän vaikeana, se yleensä pyrkii vaihtamaan askellajia laukkaan. Näin kävi myös nyt, mutta paniikinomainen raviinsiirtymisen sijaan Jonna käski jatkaa avotaivutuksen ratsastamista laukassa ja siirtää hevonen raviin vasta, kun se on rentoutunut. Näin tuosta laukkaamisesta ei tehdä isoa numeroa ja hevonen ei hätäänny nostaessaan laukkaa.

Avotaivutuksissa suurin ongelmani on aina se, että ratsastan sitä liian suurella poikituksella, taivutuksella tai liian suuressa tempossa. Muutamia hyviä pätkiä saimme molempiin kierroksiin ja sitten annoimmekin hevoselle pienen kävelytauon.






Laukassa tarkoitus oli vain jatkaa samaa tehtävää, mutta koska Champ ei rentoutunut niin hyvin kuin halusimme, työstimme sitä avotaivutuksien lisäksi myös vastalaukassa. Laukassa taivutin välillä liikaa, jolloin ulkolapa pääsi karkaamaan ja hevonen vaihtoi laukkaa. Champ on todella vaihtoherkkä hevonen, joka rokottaa heti, jos kuski istuu vinossa tai antaa vääriä apuja - tosin vain silloin, kun sitä kokoaa ja paineistaa enemmän. Matalammassa ja pidemmässä muodossa se menee pyydettyä laukkaa vaikka maailman tappiin asti.. Tosin silloin se on kilometrin mittainen ja kaukana kouluratsastuksesta!

Emme nostaneet hevosta hirveän ylös missään vaiheessa tuntia, vaan annoimme sen olla siinä kohtaa, missä se itse pysyi rennoimpana. Turha kerjätä verta nenästään hevosella, joka on jo vähän väsynyt! Ravissa muoto oli aika syvä, mutta laukassa sain ottaa ohjia kunnolla lyhyemmiksi. Kun menimme laukassa avotaivutusta, ei väsymys näkynyt hevosessa juuri ollenkaan. Aina suoristaessani uralle avotaivutusta varten, lähti Champ kuin telkkä pöntöstä! Tai todennäköisempi vaihtoehto oli, että hevonen oli niin väsynyt, että olisi mieluumin mennyt kovaa kuin koonnut yhtään..






Menimme yhteensä vain ehkä 45 minuutin ajan, mutta teimme työskentelyt tehokkaasti. Pitkien loppukäyntien jälkeen hevonen pääsi suihkuun ja nautiskelemaan puhtaasta turpeesta karsinassa piehtaroimisen merkeissä. Voi että, miten nuutuneelta hevonen näytti! Seuraavana päivänä menimmekin pitkän maastolenkin, joka sisälsi pääosin käyntiä ja ihan pienet pätkät ravia sekä laukkaa. Yleensä Champ innostuu maastossa älyttömästi, mutta nyt se tyytyi vain kävelemään rauhassa. Kuumat säät tekevät tehtävänsä hyvin :)

maanantai 14. heinäkuuta 2014

#379: Superiloinen esteratsukko!

Mistähän sitä aloittaisi? Hehkuttamalla sitä, että pääsimme vihdoin hyppäämään kotitallimme kentällä vaiko kenties sitä, että pääsin ylipäänsä hyppäämään.. Vaiko sitä, että hyppääminen oli aivan älyttömän kivaa ja homma sujui pääosin hyvin? Vaikea valinta ja onneksi niin!
 
Sunnuntaina oli siis vuorossa ensimmäinen estevalmennus tai edes hyppäämiskerta tuon meidän pienen "saikun" jälkeen. Edellisen kerran hyppäsin kunnolla Kauniaisissa harjoituskisojen yhteydessä vajaa kuukausi sitten ja Piuden valmennuksesta onkin kulunut aikaa aivan liian pitkään, reilusti yli kuukausi. Koska hyppytaukoa oli kertynyt (ja koska en voinut kantaa kentälle kuutta tolppaa enempää tarvikkeita), rakensimme kentälle vain yhden pystyn ja okserin kahdeksikolle.
 
Aloitimme valmennuksen ratsastamalla ravissa ja laukassa hevosta lämpimäksi, vaikka ulkona olikin jo tuolloin 25 astetta lämmintä ja aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta. Huh! Piude halusi, etten ratsastanut hevosta kovinkaan paljon eteen, vaan Champin tuli olla rennossa ja pitkässä muodossa venyttäen päätään ja kaulaansa niin alas ja eteen kuin se vaan halusi. Hevosen piti toimia omalla moottorilla ja olla eteenpäinpyrkivä, muttei kuitenkaan missään nimessä juosta apuja karkuun. Sainkin heti noottia siitä, että ratsastin aivan liian kovassa tempossa ja lyhyellä kaulalla kerätessäni ohjat käteen.
 




 
Huomautuksia tuli myös siitä, etten saa jäädä jalalla naputtamaan hevosen kylkeä jatkuvasti. Tuo on itselleni varsin yleinen virhe ja sitä on vaikea korjata, koska en edes itse huomaa tätä ilman, että kiinnitän siihen huomioni kokonaan. Ärsyttävä, mutta tietysti korjattavissa oleva virhe. Tällä kertaa en saanut käsistäni niin paljon noottia, vaikka kuvista kyllä näkee, miten nyrkit eivät ole pystyasentoa nähneetkään.. Piude muuten totesi, että "anna sille pidemmät ohjat, ettei tarvitse maata siellä kaulalla etukenossa", kun menimme alkuraveja ja hevonen venytti päänsä aivan alas asti. Helppohan se olisi, mutta kun mulla on ponimittaiset ohjat, niin ne loppuivat kesken! :D
 
Käden tuli olla joustava ja hakea tuntumaa kuminauhan tapaan. Jos ajattelen käden vain paikalleen, siitä tulee helposti ikävän terävä hevosen suuta kohden ja tuntuma ei pysy tasaisena. Tuollaisessa hyvin syvässä ja matalassa muodossa ainakin itselleni tasaisen tuntuman säilyttäminen on haasteellisempaa, sillä hevonen voi muuttaa muotoa hyvinkin nopeasti, jolloin pitkä ohjaspituus vaikuttaa siihen, ettei kättä saa tarpeeksi nopeasti reagoimaan muutoksiin. Esimerkiksi jos hevonen nostaa päätään ylös, tulisi ulko-ohjalla tehdä puolipidäte ja tukea jalalla, mutta kun ne ohjat ovat silloin kilometrin verran liian pitkät, täytyy käsi vetää aivan liian taakse. On se vaan niin vaikeaa..!
 
 


 
Ennen hyppäämistä teimme töitä hetken aikaa ravipuomeilla. Välit olivat pitkähköt, sillä Champilla on melko iso ravi ja se on helposti vain sellaista lompsimista, mikäli sitä ei aktivoi tarpeeksi. Piude totesikin, että tämä hevonen tekee sileällä just eikä melkein sen verran, mitä ratsastaja pyytää, ei yhtään enempää. Ja kun yhdistelmänä on kaksi vähän mukavuudenhaluista "urheilijaa", ei yhtälö ole aina se kaikkein parhain. Haha! Puomit sujuivat kivasti, kunhan muistin ratsastaa kaarteesta ulos tasapainossa ja ilman, että ulkolapa pääsi karkaamaan sivulle. Champ oli aluksi ihan innoissaan puomeista, mikä näkyykin tuossa postauksen ensimmäisessä kuvassa.
 
Esteille siirryttäessä pidimme molemmat esteet pystyinä alkuun. Tulimme ensin muutaman kerran toista pystyä yksittäisenä niin, että se oli kavalettikorkeudessa, ehkä 70-80cm. Champ hyppäsi hyvin ja oli äärettömän innoissaan imien esteelle koko ajan. Jäin välillä ehkä hieman liikaa ratsastamaan kädellä kohti estettä, mutta koska pidin myös jalat kiinni, ei lähestymisissä ollut ongelmia. Noista kuvista näätte, ettei Champ jaksanut koukistaa takajalkojaan ollenkaan noilla pienillä esteillä. Se hyppäsi vain ylöspäin, jolloin takaset saivat tulla suorina mukana.
 



 
Kun teimme toisesta pystystä okserin, tulin tehtävää niin, että hyppäsin ensin oikeasta kierroksesta pystyn ja sitten vasemmasta okserin heti perään. Tuo oikeasta kierroksesta lähestyminen lyhyehköstä kaarteesta on mulle ehkä se kaikista vaikein tehtävä, mutta en onnistunut mokaamaan tuota lähestymistä kuin kerran! Tuolloin tulin vähän liian huonossa laukassa kaarteeseen ja jäin ratsastamaan kädellä kohti estettä näkemättä paikkaa, jolloin tein vuorotellen ratkaisuja eteen ja taakse eikä paikka osunut ollenkaan tullen aika pohjaan. Piude neuvoikin, että jos en nää paikkaa, tulee mieluumin jäädä vain odottamaan ja antaa esteen tulla sieltä itsekseen. Toisella kertaa tein vähän erilaisen ratkaisun ja lähdin ratsastamaan kaarteesta enemmän eteen, mikä ei ollut sekään hyvä vaihtoehto, vaikka paikka osuikin tällöin hyvin.
 
Melko alussa hyppäämistä korjasimme myös Champin tapaa siirtyä juuri viimeisessä askeleessa oikealle nojaten oikean puolen apuja vasten. Tämä on tietysti huono juuri silloin, kun edessä on tiukka kaarre oikealle ja seuraava tehtävä tulee nopeasti vastaan - hevonen nimittäin oikaisee tuolloin kaarteessa ja on poissa tasapainosta. Kenkäisin kerran esteen jälkeen hevosta oikealla pohkeella niin, että se meni kunnolla kulmaan, minkä jälkeen tuo virhe pieneni todella paljon. Pitää vain muistaa ratsastaa itse tarkasti koko ajan!
 



 
Toinen korjattava asia oli pystyn jälkeen hevosen saaminen nopeammin takastensa päälle. Meidän kenttä on nyt vähän kuiva ja siksi hieman liukas, joten hevonen tulee saada ylös edestä, jotta se pystyy laukkaamaan kaarteet tasapainossa. Jään helposti esteiden jälkeen matkustelemaan vaikka miten pitkäksi aikaa, jos seuraava tehtävä on vasta matkojen päässä. Piude huutaakin mulle usein esteen jälkeen, että nyt se peppu penkkiin ja ratsasta, äläkä matkustele!
 
Yleisesti ottaen mulla oli älyttömän hauskaa ja hevonenkin nautti. Champin laukka tuntui esteitä kohden niin voimakkaalta ja hyvältä, etten voinut olla nauttimatta. Ihan kuin olisin istunut pomppupallon päällä! Pienen hyppytauon vuoksi nuo 110-120cm esteet tuntuivat itsestäni jotenkin isoilta, mutta niiden kanssa ei ollut mitään ongelmia. Ruuna imi esteille todella voimakkaasti ja sitä pääsi ratsastamaan toden teolla niin kuin olen tottunut eli ilman, että sitä tarvitsee puskea jokaisella solullaan kohti estettä toivoen samalla, ettei se kieltäisi. Kertaakaan Champ ei edes ajatellut stoppaavansa, vaikka toinkin sen kerran huonoon paikkaan. Toivotaan, että tämä hyvä vire jatkuisi myös tulevaisuudessa.
 
Seuraavan kerran hyppään ehkä keskiviikkoaamuna, jos vain saan kyydin Piuden luokse. Ajattelin myös lähteä käymään Johanna Mikkolan valmennuksessa tulevalla viikolla, jos vain kyyti sinne järjestyy. Hankoon olen menossa kisaamaan näillä näkymin torstaina luokissa 100cm ja 110cm, joten meidän kisatauko jäisi sitten vain vajaan kolmen kuukauden mittaiseksi. Mutta katsotaan ensin, miten nämä tulevat treenit menevät :)