tiistai 15. tammikuuta 2019

#1042: Hevosentuoksuinen viikonloppu

Toimistoaikoihin työskentelevän ihmisen elämä rytmittyy usein kolmeen osaan: arkeen, viikonloppuihin ja lomaan. Koska lomia on suhteellisen vähänlaisesti, pyörii ainakin allekirjoittaneen tekeminen pitkälti siis arjen ja viikonloppujen ympärillä. Hyvin pelkistetysti se tarkoittaa sitä, että maanantaista perjantaihin istun päivät työpaikalla milloin missäkin päin Helsinkiä tai muuta Suomea siten, että tallille ja muiden harrastusten tai kavereiden pariin ehtii korkeintaan kello kolmen jälkeen - toisinaan ei ollenkaan. Viikonloput sen sijaan ovat varsinkin näin talviaikaan varsin vapaita, kun kisoja tai muita pakollisia menoja tuntuu olevan vähemmän. Silloin on siis toden teolla aikaa tehdä juuri sitä mitä kulloinkin parhaaksi näkee.

Ei liene tarpeen sanoa, että moni meistä hevosihmisistä haluaa käyttää vapaa-aikansa tallilla rakkaiden nelijalkaisten parissa. Niin kävi myös mulla, vaikka perjantaina pohdinkin ääneen sitä, miten mulla oli kerrankin viikonlopun osalta täysin tyhjä kalenteri tallireissuja lukuunottamatta. Viime viikolla tuli nukuttua ihan liian vähän viitenä yönä putkeen, joten nukahdin perjantaina käytännössä ennen kuin ehdin edes ajatella katsovani esimerkiksi jotakin hyvää elokuvaa illan päätteeksi. Univelat kuittaantuivat mukavasti yhdentoista tunnin yöunilla, jonka jälkeen olo oli yhtä pirteä kuin nuorella varsalla, joka laukkailee vihreällä niityllä perhosia jahdaten. Ei yhtään pöllömpi tapa aloittaa viikonloppu!

Hyvin pitkien ja levollisten yöunien jälkeen oli mukavaa syödä aamupala rauhakseltaan ja käydä kolaamassa pihamaata lumen peitosta. Enpä muistanut, miten tuokin harrastus käy urheilusta: tunnin lunta työnneltyäni oli selkä ihan märkänä hiestä, eikä kädetkään olleet välttyneet rakoilta. Mutta kivaa se oli siitäkin huolimatta, että lumi oli painunut varsin ikävästi kasaan ja saanut jo kertaalleen uudelleen jäätyneen pinnan tehden hommasta entistäkin raskaampaa. Sää oli kuitenkin kuin morsian konsanaan, eikä siinä musiikkia kuunnellessa ja iloisesti laulellessa voinut toivoa parempaa aktiviteettia siihen hetkeen. Tallillekin oli kiva lähteä, kun aamu oli aloitettu jonkinlaisella hyötyliikunnalla.

Kamalasti puhelinkuvia nyt tässä postauksessa! Tässä me Macon kanssa nautitaan lauantaista :)




Tallille päästyäni kello lähenteli kahta. Kävin heti ensi alkuun seuraamassa tovin verran Hauke Lutherin valmennuksia nyt, kun tämä saksalainen huippuvalmentaja sattui olemaan tallilla juuri samaan aikaan jakamassa oppejaan suomalaisille esteratsastajille. Hauke käy Stable Novassa noin kerran kuukaudessa aina kahden päivän ajan, joten noita valmennuksia pääsee halutessaan seuraamaan ihan säännöllisesti vaikka ulkopuolisetkin. Kauhean kauan en kuitenkaan maneesissa viihtynyt, sillä sää toden teolla houkutteli ulos. Siispä nappasin Macon karsinastaan kulkusuuntana maastoreitit, jonne lähdimme kävelemään ihan jalkaisin nauttien tammikuisesta auringonpaisteesta. Maco on aivan mainio kävelykaveri, joskin sen puuhakkuus on joskus kovin rasittavaa. Lauantaina meidän lenkin suurimmat ansiot Macon mielestä olivat ehdottomasti naapuritallin hevosien ihmettely ja lumen alta löydettävät heinänkorret. Kuten ruunan ulkomuodosta näkee, on se suorastaan nälkiintynyt ja tarvitsee siksi kaiken ylimääräisen ja saatavilla olevan ravinnon, vaikka sitten sieltä hangesta kaivettuna (ja jottei kukaan ottanut tätä tosissaan, painotan kyseisen virkkeen olevan huumoria - kutsummehan Macoa tallilla FätiMakkaraksi sen lihapullamaisen olomuodon vuoksi).

Hyvässä säässä ulkoilu tuo hymyn ihan kenen tahansa huulille. Kun päivälenkkimme oli ohitse, talutin ruunan takaisin talliin ja lähdin itse kävelemään parinsadan metrin päässä olevalle naapuritallillemme, jossa autoin kaveriani hänen hevostensa liikutuksessa. Tai tarkemmin ottaen en tokikaan kiivennyt itse ratsujen kyytiin, vaan toimin groomina hoitaen aina edellisen hevosen poislaiton ja seuraavan kuntoolaiton kävelytyksineen, jotta ratsastus sujui ratsastajalta aikataulussa. Groomina toimiminen oli kyllä mukavaa vaihtelua, vaikken sitä toki työkseni tai edes kovin säännöllisesti jaksaisi ihan hyvää hyvyyttäni tehdä. Tulee ihan nuoruusajat mieleen, sillä tuotahan se työ Belgiassa ja Hollannissa pitkälti oli! 



Lauantain päiväkävelyn saldona oli luminen turpa ja itseensä tyytyväinen hevonen.
Harmaata! Yksi groomattavista hevosista oli tämä tamma, väritykseltään kuin Maco :)
Vaan on se oma harmaa silti paras ♥

Jos jotain osaan, niin olla tehokas ja aikaansaava tuollaisissa tilanteissa. Siispä olin tyytyväinen lopputulokseen, kun ehdin kävelyttämään seuraavaa hevosta maneesiin ennen edellisen lopetusta tai kun kerkesin jaksottamaan jonkun hevosen kylmäyksen siten, että ehdin samalla harjaamaan toisen ja varustamaan sen kuntoon putsaten samalla edellisen varusteita. Ja kun kaikki varusteet olivat putsattuna paikoillaan, loimet kaapeissa ja hevoset karsinoissa ennen kuin aikaraja tuli vastaan, olin salaa ylpeä siitä, että olin voinut olla avuksi edes tuon verran. Eivät ne kaikki organisoitumistaidot ole menneet hukkaan sieltä ajoilta, kun maailman huiput käskyttivät tekemään asiat ripeästi ja järkevästi. Vaikka silloin se saattoikin tuntua ajoittain turhalta nalkuttamiselta. Mikäpä ei teinin mielestä olisi tuntunut ;)

Vaan eipä se tekeminen loppunut lauantain osalta tuohon, sillä olimme sopineet Macon hoitajan Idan kanssa ratsastusharjoitteita vielä illan päätteeksi Stable Novaan. Lähdinkin siis kuuden jälkeen takaisin Macon kotitallille, jossa tein ruunalle puuron valmiiksi ja aloitin jo sen kuntoonlaiton Idan liittyessä hetken kuluttua seuraamme. Yhdessä puuhastellen ruuna pääsi nauttimaan oikein tuplahuomiosta, mikä ei ollut sen mielestä yhtään hullumpi tilanne. Seitsemän aikoihin olimme maneesissa vähän normaalista poikkeavalla järjestelyllä, sillä satulassa istui mun sijaan Ida tarkoituksenaan kokeilla Macolla ratsastamista ensimmäistä kertaa ihan kunnolla. Aiemmin hän on toki kävellyt Macoa selästä käsin, mutta varsinaista ratsastusta ei ole tapahtunut, sillä haluan olla näissä tilanteissa itse paikalla Macon kiltteydestä huolimatta. Uusia haasteita siis Idalle!

Olin oikein iloinen siitä, miten kivasti parivaljakolla menikään. Ida on tottunut ratsastamaan pienemmillä hevosilla ja poneilla, joten ison hevosen kyytiin kipuaminen on aina oma juttunsa. Lisänä on tietysti jännitysmomentti, kun ratsastaa uudella hevosella ensimmäistä kertaa. Macoon Ida on toki saanut tutustua jo kohta parin kuukauden ajan, mutta onhan tilanne toki erilainen, kun hevosella pitäisikin mennä käynnin sijasta vähän reippaammin eteen. Turha oli kuitenkaan jännittää, sillä kaikki meni paremmin kuin hyvin ja ratsastuksesta taisi nauttia niin Maco kuin Idakin. Maco on siitä mahtava tyyppi, että kokeneemman ratsastajan alla se osaa olla herkkä ja reaktiivinenkin, mutta aremman tai kokemattomamman ratsastajan kanssa se ottaa selvästi varovaisemmin. Toki se on myös tottunut tietynlaiseen tapaan toimia, joten se ei välttämättä aina ymmärrä, mitä siltä halutaan, jos ratsastaja jää puristamaan vaikkapa polvella pyytäessään hevosta eteen. Ihan samalla tavalla, jos meikäläinen yrittää saada säkää ylös sallien kuitenkin samalla hevosen nojaavan kädelle. Ikuisia ongelmia, joista pitäisi vain yrittää päästä eroon.

Yksi groomattava lisää: 4v ori, tällä kertaa ruskeana.
Maco ja hoitaja Ida ♥

"Pakkohan sieltä on löytyä ruokaa?!"

Mutta olen kyllä niin kiitollinen ja iloinen noin ihanasta hoitajasta, joka on meidän tiimiin löytynyt! Ida on ihan huippu, ja sen ovat huomioineet myös muut meidän tallilaiset. Macokin tykkää, kun sillä on yksi lisäkäsipari paijaamassa ja antamassa herkkuja. Ida tekee kaiken niin tunnollisesti ja juuri mun ohjeiden mukaan ollen kuitenkin maalaisjärkinen ja oma-aloitteinen, etten kyllä toivoisi parempaa lisää helpottamaan hevosenomistajan arkea. 

Tallipäivä loppui lauantaina vasta pitkälti yhdeksän jälkeen. Naureskelin itsekseni, miten voikin olla ihmisellä vähän sisältöä elämässään, kun perjantainakin tuli vietettyä tallilla aikaa iltamyöhäisellä. Meitä oli perjantaina tallilla vielä kymmenen aikaan aika iso porukka normaaliin verraten, emmekä osanneet edes sanoa, mitä perjantai-iltaisin voisi tehdä toisin. Tallillahan sitä ollaan, tietysti! Ja hyvä niin.

Lauantaista jäi hymy huulille jo ihan säänkin vuoksi, mutta viikonlopun kruunasi ehdottomasti sunnuntai viiden tallin ja kolmen hevosen ratsastuksen osalta. Vai miltä kuulostaisi kunnon matkailu, jonka reitti menee kutakuinkin näin: Eriksnäsin ratsastuskeskus - Tiipii-talli - Stable Nova - Kytäjän kartano - Stable Nova - Stable Chablis. Ja ennen kaikkea hevoset, joiden selkään pääsin kipuamaan: Dumle, Maco ja Penno. Mutta näistä lisää ihan omassa postauksessaan, sillä tuo 11 tunnin tallipäivä ei valitettavasti mahdu enää tähän postaukseen. Jatketaan siis juttua taas myöhemmin tällä viikolla!

Oletko sä päässyt viettämään tallipäiviä oikein pitkän kaavan mukaan lähiaikoina? :)
Lue lisää

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

#1041: Ajatuksia nettikommentoinnista

Kuvien ystäviä on hemmoteltu viime postauksissa Rositan ottamilla kuvilla Macosta varsin talvisissa maisemissa, joten tähän väliin voidaan antaa videoiden kannattajilla oma areenansa. Julkaisin aiemmin tässä kuussa muutaman videon, jotka eivät vielä ole päätyneet blogin puolelle. Korjataan tilanne ja otetaan katsaus hieman taaksepäin!

Ensimmäinen video kertoo päivästä, kun olimme tallilla juurikin näiden talvisten kuvien ottohetkellä Rositan kanssa. Video oli tarkemmin ottaen varsinainen tallivideopostaus, sillä kuvailimme paikan päältä yhtä jos toista sen kummemmin asiaa miettimättä. Varsinaista ratsastamista ei videolla näy, sillä tuona päivänä Maco sai tyytyä kevyempään oleskeluun muun tekemisen ohella. Videolla on kuitenkin yleistä tunnelmaa, höpöttelyä ja tallilla oleskelua senkin edestä. On aina mukavaa saada tallille mukaan kavereita, joiden kanssa voi hyvillä mielin vaihtaa kuulumisia tai vain parantaa maailmaa jutustelemalla niitä näitä. Vai voiko joku väittää muuta?



Rositan kuvauspäivä (linkki videopostaukseen)


Ihan tavallinen perjantai (linkki MyDayhyn)

Toinen video onkin vähän tuoreempi, sillä se on kuvattu vain noin viikko sitten ihan tavallisesta perjantaipäivästä. Tarkoituksenani oli kuvata MyDay työpäivästä, tallilta ja illan menoista, mutta menojen peruunnuttua päädyinkin viettämään tallilla aikaa ihan kunnolla iltamyöhään saakka. Näin ollen Macon kanssa tuli puuhasteltua vaikke mitä ylimääräistä ja vietettyä aikaa ilman kelloon katsomista. Mikäs sen rentouttavampaa! Samalla innostuin juttelemaan videolle hieman enemmän ajatuksistani nettikommentointiin liittyen. Jos siis kiinnostaa, mitä mieltä olen esimerkiksi siitä, jos joku vihjailee aiheetta jonkun kiertävän veroja tai arvostelee muiden tapoja huolehtia hevosen hyvinvoinnista, suosittelen katsomaan tämän videon loppuun asti. Ei kuitenkaan mitään vakavamielistä, sillä eihän tuo aiheenakaan ole lopulta sen kummallisempi. Mielipiteitä mahtuu maailmaan, ja niinhän sen kuuluukin olla! On hienoa, että meillä on niin paljon mahdollisuuksia toteuttaa itseämme elämässä ja myös täällä sosiaalisessa mediassa. Jokainen valitsee sen tyylin, jolla haluaa itsestään viestiä - nimellä tai anonyymisti.

Tässä postauksessa ei sen enempää tekstille aikaa tuhlata, vaan keskitytään liikkuvan kuvan ihmeelliseen maailmaan. Tulevalla viikolla on luvassa paljon kaikkea kivaa, sillä tallipäiviin sisältyy paitsi sitä hauskanpitoa ja treenaamista, myös esimerkiksi Niclas Aromaan valmennusten seuraamista ja niiden kanssa auttelemista. Tiedä sitten, josko innostuisin kirjoittamaan näistä treeneistä tarkemmin ajatuksia myös tänne bloginkin puolelle. Miltä kuulostaisi?

Vietä ihan mahtava sunnuntai! :)
Lue lisää

torstai 10. tammikuuta 2019

#1040: Kolme ohjetta parempaan ratsastamiseen

Tammikuun alku tarkoitti sitä, että pääsin laskemaan päiviä päässäni hetkeen, jolloin olisimme jälleen Macon kanssa niin sanotusti normaalissa treenivaiheessa. Vaikka rennot hetket ihan selästäkin käsin tekevät välillä hyvää, menee homma ainakin omalta osaltani helposti ihan pelkäksi haahuiluksi, jos tuo olotila on päällä liian kauan. Tiedättehän: sitten, kun sitä ratsastusta pitäisi oikeasti jo alkaa tekemään ajatuksella, ei omasta niskasta olekaan niin helppoa napata kiinni. Ratsastaja lipsuu ja antaa hevosen levähtää liian pitkäksi. Tai ei oikeastaan edes anna, sillä jo se pyytäminen tai vaatiminenkin on unohtunut.

Haahuileminen alkaisi pikkuhiljaa riittämään. Tiistaina istahdin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Macon selkään siten, että ratsastuksen lopputulos oli jollain tavalla säntillinen. Olen toki yrittänyt tehdä avoja, väistöjä, siirtymisiä ja vaikka mitä muuta sillä ajatuksella, että ruuna tulisi paremmin avuille ja työskentelisi rehellisesti. Se ei vain auta, jos pääajatus on sieltä taustalta hukassa. Onnekseni tallikaverini sattui maneesiin samanaikaisesti ja muistutti muutamasta varsin tärkeästä ja yksinkertaisesta asiasta. 

Kaikki upeat kuvat c. Rosita Dahlberg, kiitos!



  1. ÄLÄ JAHTAA HEVOSTA
    Hevosen on pakko mennä eteenpäin ilman, että sitä jahdataan jokaisella askeleella. Mikään ei turruta hevosta apuihin niin hyvin kuin tilanne, jossa ratsastaja tiedostamattaan pyytää ratsuaan eteenpäin joko istunnalla tai vaikkapa niillä kantapäillä lähes jokaisella askeleella. Jalan pitäisi pystyä olemaan aivan rentona ja hiljaa hevosen kylkiä vasten, jopa hieman irti. Ainakin niin, että jalat irrottamalla hevonen ei suinkaan hidasta vauhtia, vaan jopa ottaa sen eteenpäinvievänä apuna.

    Jalkaa saa ja pitää käyttää. Se ei kuitenkaan saa olla jatkuva apu: jos hevonen ei reagoi jalkaan pienestä avusta, käytetään apu kerran kunnolla, jonka jälkeen jalka on taas aivan hiljaa. Lopputulos ei varmasti synny hetkessä, mutta jo yhden ratsastuksen aikana huomaa eron hevosen reaktioissa. Ratsastuksesta tulee lopulta paljon helpompaa, kun hevosellakin on aikaa suorittaa.
  2. ÄLÄ KANNA HEVOSTA
    Sitä hevosta ei myöskään tarvitse kantaa ja toimia samalla niin sanotusti viidentenä jalkana. Ratsujen pitäisi pystyä liikkumaan oman takaosansa päällä olematta etupainoisia ja aiheuttamatta ratsastajalleen käsikramppeja nojatessaan koko painollaan kädelle. Vähän liioitellusti ilmaistuna, mutta kuitenkin.

    Hevoset, ainakin Maco, ovat ihan mahdottoman hyviä käyttämään tilaisuuksia hyväkseen. Jos jään kantamaan kädellä ja jalalla, ei Maco varmasti jätä tilaisuuttaan hyödyntämättä. Se on fiksu ja vähän mukavuudenhaluinen, mutta todella reilu: tekee juuri sen, mitä ratsastaja osaa ja tajuaa pyytää. Ja kun siihen onnistumisen tunteeseen uppoutuu vahingossa liian pitkäksi aikaa unohtaen samalla varsinaisen ratsastuksen, kostautuu se heti sillä, että pakka levähtää uudelleen kasaan. Tuttu juttu!
  3. ISTUNTA KUNTOON
    "Sun alaselkä on suorassa, mutta yläselkä jää vähän turhan pyöreäksi." Niin, ne kuuluisat hartiat ja ryhti! Se huono puoli mukavissa työtuoleissa ja sata kilometriä päivittäin autossa viettämisestä on, että hartianseutu unohtuu usein ryhdittömäksi. Selkä saattaa olla suorassa, mutta hartiat edessä. Ei hyvä juttu ratsastuksen kannalta, mutta vielä huonompi tulevaisuuden terveyttä ajatellen. En halua olla tilanteessa, jossa poden nelikymppisenä nikamien ahtaumaa vain siksi, etten nuorempana tajunnut tai viitsinyt kiinnittää huomiota siihen, missä asennoissa työskentelen.

    Istunta vaikuttaa hevoseen ihan valtavasti. Jos puristan reidellä tai polvella, toimii hevonen pyynnön mukaisesti. Sama pätee ylävartaloon ja lantion alueeseen. Jos en istu suorassa ja ryhdikkäänä, on hevosen entistä helpompi valua kulkemaan alamäkeen. Miksi? Koska tällöin oma lantioni on paljon vaikeampaa pitää asennossa, joka ajattelee hevostakin ylämäkeen. En osaa selittää, missä asennossa lantion pitäisi olla, mutta eron tuntee ihan selvästi sen tietäessään. Jos lantion asennon vaikutus ratsastukseen on sulle vielä tuntemattomampaa aluetta ja tiedät jonkun, joka osaa sen sinulle neuvoa ihan konkreettisesti näyttämällä (esimerkiksi siten, että kädestä pitäen avustaa hevosen selässä istuessa lantion oikeaan asentoon jonkun CR- tai muun istuntapainotteisen opettajan neuvoin), suosittelen lämpimästi! Siinä tulee nopeasti aika isokin ahaa-elämys.




Nämä kolme asiaa jäivät päällimmäisenä mieleen tiistain ratsastustuokiosta. Macokin joutui töihin, vaikkei varsinaisesti pitkäaikaisesti - ehkä se joutui ajattelemaan, sillä korvantaustat hikosivat ihan kunnolla. Samaa ajatustyötä jatketaan tulevillakin ratsastuskerroilla, ja pääsemme toivottavasti soveltamaan tätä samaa myös puomeille ja kavaleteille tulevien viikkojen aikana ennen hyppäämiseen palaamista. 

Ensin kuitenkin odotetaan, että Tuhkimo saa kenkänsä takaisin. Maco oli nimittäin onnistunut pudottamaan toisen etukenkänsä jonnekin matkan varrelle tämän päivän aikana, ja sain tallilta soiton Macon hoitajan Idan huomatessa jonkin oleellisen puuttuneen. Eikun kengittäjälle lisää hommia! Treenejä jatketaan toivottavasti huomenna, jos vaan tähdet ovat kengittäjän aikataulujen suhteen kohdillaan. Muussa tapauksessa odotellaan tuleviin päiviin. Mikäs tässä kiire, valmiissa maailmassa.

Tunnustatko jääväsi itsekin joskus haahuilemaan ratsastamisen sijasta? :)
Lue lisää

maanantai 7. tammikuuta 2019

#1039: Henki salpautuu

Onni on, että maailma on täynnä lahjakkaita ihmisiä. Lahjakkuutta on toki monenlaista, mutta erityisen onnellinen olen visuaalisesti lahjakkaista ihmisistä, jotka ovat kaiken lisäksi osana lähipiiriäni. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat toteuttaa visioitaan kuvan tai videon voimalla. Joku joskus totesi, ettei hyvä kamera tee kuvaajaa: sen kameran pitelemisen lisäksi on osattava ajatella kokonaisuutta aina sommittelusta kuvanmuokkaukseen. Ei riitä, että kuvattava kohde osuu kuvan keskelle.

Ja jos tilanteen voi vielä viedä astetta paremmaksi, on pakko iloita niistä lahjakkaista lähipiiriläisistä, jotka ovat eläin- tai hevosihmisiä. On ihan eri asia ottaa kuvia ihmisistä, saati esimerkiksi maisemista - vaikka toki sekin taitoa ja luovuutta vaatii. Hevoskuvauksessa on kuitenkin aina se oma suolansa, kuten kaikessa eläin- tai lapsikuvauksessa. Liikkuvia osia on normaalia enemmän, emmekä koskaan voi määrätä täysin sitä, miten kuvattava kohde käyttäytyy tai tilanteeseen reagoi. On siis elettävä hetkessä. Ja oltava nopea, kadottamatta sitä taiteellisuutta. 

Blogia kirjoittaessani olen saanut tutustua valtavan ihaniin ihmisiin, jotka ovat toinen toistaan taitavampia valokuvaajia ja sisällöntuottajia. Kuvia on tullut otettua milloin ratsastuksesta, milloin poseeraten. Talvella ja kesällä. Hyvin tavallisia fiilistelykuvia, mutta myös pidemmälle mietittyjä otoksia, joissa hevonen on suorastaan satumaisessa ympäristössä jo ihan kuvanmuokkauksen puolesta. Harvemmin sitä tajuaa, miten paljon elämää hevosten kanssa onkaan tullut ikuistettua juuri sosiaalisen median käyttötarkoituksia varten. Ja se on yksi erittäin iso plussa blogin pitämisessä. En nimittäin usko, että olisin todella muuten päätynyt niin monesti kameran eteen hevosteni kanssa. Näitä tilanteita on ihana muistella jälkikäteen. Monia rakkaita muistoja, jotka ovat elävästi mielessä siitäkin huolimatta, että niistä on kulunut toisinaan pitkäkin aika. Kuvien ja videoiden kautta tilanteita voi helposti elää hyvinkin aidosti uudelleen.

Vaikka menneeseen ei kannata jäädä kiinni, olen silti äärimmäisen otettu joka ikinen kerta saadessani nähdä valmiita kuvia eri kuvaustilanteista, joissa Maco tai joku muu ratsastamani hevonen on ollut kuvattavana. Kuvat merkitsevät ainakin mulle paljon, kuten ehkä arvata saattaakin. Joskus haluaisin teettää jonkun kuvan mustavalkoisena asuntoni seinälle isona tauluna, ihan vain sisustuselementtinä. En mitään hyppykuvaa kisoista, vaan jonkun pienen hetken, joka on ikuistettu ikään kuin vahingossa. Vaikkapa kevyen kosketuksen Macon otsaan, hyvin tiiviillä rajauksella. Tarkoituksettomat kuvat ovat yleensä niitä, mitkä sisältävät suurimmat muistot ja tunteet. 

Välipäivinä sain jälleen nauttia lahjakkaan ihmisen seurasta, kun ystäväni Rosita saapui kuvaamaan Macoa Suomen vierailullaan. Kuvauspäivä oli hauska ja sää otollinen, mutta en silti olisi uskonut, miten hieno lopputulos kuviin tallentuisi. Jään harvoin sanattomaksi, mutta tällä kertaa tilanne on pitkälti se, ettei näin hienot otokset taida kaivata sen kummempaa selitystä. Lahjakkaiden kuvaajien lisäksi onni on toki kuvauksellinen ja kaunis hevonen, jota saan katsella päivittäin. Muistan, kun laitoin Macosta ensimmäisen kuvan sosiaaliseen mediaan sen ostettuani. Eräs suomalainen bloggaaja kysyi leikkisästi: "ostatko sä näitä hevosia aina ulkonäön perusteella?" En, mutta hyvä tuuri on kyllä käynyt. Toinen ehdokkaamme vajaan parin vuoden takaisessa hevosenhankintaprosessissa oli varsin tavallisen näköinen tummanruunikko, vähän kolho ruuna ilman mitään valkoisia merkkejä. Lähes sama tilanne oli aikanaan Champia ostettaessa. Silloin ruunikko ruuna jäi ostotarkastukseen.

Näillä sanoilla päästän teidät katselemaan Rositan ottamia kuvia ja toivottelen kaikille ihanaa alkanutta viikkoa! Tällä viikolla yritän päivitellä blogiin enemmän kuulumisia niin videoiden kuin kuvienkin muodossa. :)

Mikä kuvista on suosikkisi?















Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat