perjantai 19. lokakuuta 2018

#1021: Juuli tähtää World Cupin finaaliin

Jäähallin katsomossa istuvat ihmiset taputtavat ja osoittavat suosiotaan selvästi innokkaammin vaaleatukkaisen suomalaisratsastajan tervehtiessä tuomareita. Nuori, mutta jo paljon urallaan saavuttanut nainen nostaa laukan ja suuntaa hevosensa Nellin Helsinki Horse Show'n perjantaina ratsastettavan ensimmäisen viiden tähden kansainvälisen esteluokan radalle. Jokainen vähänkään kilparatsastusta seuraava suomalainen tunnistaa ratsastajan jo kaukaa: kyseessä on 27-vuotias esteratsastaja Anna-Julia Kontio, tutummin Juuli.

Lämmittelyluokkana toimineen, 140cm korkeudella hypätyn radan jälkeen Juuli kävelee tummanruunikon tamman kanssa takaisin verryttelyalueelle. Hevonen saa kävellä pitkin ohjin samalla, kun Juuli seuraa muiden ratsukoiden suorituksia alueelta löytyvästä screenistä. Sopivan kävelytyksen jälkeen Nelli jää hevosenhoitajan huomiin ja saa päällensä lämpimän loimen. Seuraavaksi vuorossa on hieman pidempi tauko ennen illan kansainvälistä esteratsastusluokkaa Fardonin kanssa 150cm korkeudella.

Ornellaia eli Nelli on toiminut Juulin ratsuna nyt neljän kuukauden ajan. Vaikka se tuntuu monen mielestä varmasti pitkähköltä ajalta, on ratsukon yhteistyö vielä alkutekijöissään.

"Vaikka meillä on neljä kuukautta takana, ei kuitenkaan vielä tunneta toisiamme Nellin kanssa täydellisesti. Se on muuttunut jokaisessa kisassa hieman ja siinä on sellaisia asioita, joita en vielä ole päässyt oppimaan. Uskon, että vuoden jälkeen me tunnetaan toisemme hyvin", Juuli pohtii. Vuoden aikana ratsukko ehtii käymään kaikenlaisia tilanteita läpi niin kisojen kuin treenienkin osalta, jolloin asioita on helpompi ennakoida. Se on tärkeää, kun halutaan kilpailla maailman parhaimpia ratsastajia ja hevosia vastaan 160cm esteillä. Tänä viikonloppuna Juulin tavoitteena on hypätä Nellin kanssa molemmat isot luokat: lauantain Grand Prix ja sunnuntain World Cup -osakilpailu. 


Kaikki postauksen kuvat vuoden 2016 Horse Show'sta.

Muut Juulin mukana olevat hevoset hyppäävät vähän pienempiä luokkia, sillä ratsastajat saavat valita vain yhden hevosen viikonlopun isoimpiin luokkiin. Yhteensä hevosia on Helsingissä mukana kolme, ja kotona odottaa lisäksi neljä muuta hevosta. 13-vuotiaan Nellin lisäksi Helsingin jäähallilla Juulin ratsuina nähdään monelle tuttu 17-vuotias kimo ruuna Fardon, sekä vasta vähitellen kansainväliselle viiden tähden radoille nouseva 8-vuotias tamma Antoinette Manciaise eli Antoinette.

"Antoinette on täällä opintomatkalla, ja se saa hypätä pienempiä 140cm luokkia. Se on vielä kokemattomampi kuin muut kaksi mukanani olevaa hevosta, joten en ole pettynyt tai huolissani, jos se tekee jotakin virheitä. Matkan tarkoitus on vain kerätä sille lisää kokemusta, sillä se ei ole vielä tehnyt kovinkaan montaa 140cm luokkaa", Juuli kertoo ja lisää, ettei oikeastaan osaa sanoa, millainen tamma tulee olemaan radalla.

Vaikka Antoinette ja Nelli ovat vielä tuoreita tuttavuuksia Juulille, on mukana yksi jo pidemmän aikaa kuvioissa mukana ollut luottoratsu - Fardon. Ratsukko on saavuttanut yhdessä kisakokemusta jo useiden vuosien takaa aina 160cm esteiltä asti. Moni tuntee heidän tarinansa, joka on kuin suoraan satukirjasta: Fardon jäi entiselle omistajalleen Juulin vaihtaessa työpaikkaa, mutta myöhemmin hevonen saapui yllätyksenä takaisin Juulille, ja tällä kertaa hänen omistukseensa. Helsingissä Fardon kilpailee heti perjantai-iltana 150cm kansainvälisessä luokassa, ja jatkaa sillä linjalla koko viikonlopun.


Juulin kannustusjoukkoja!

"Fardon on tehnyt ja nähnyt kaiken, mitä olen ikinä halunnut sen kanssa saavuttaa. Nyt sen kanssa kilpaileminen on nauttimista: ruuna saa kilpailla niin pitkään kuin se siitä nauttii", Juuli hymyilee. 

Kilpailemisesta ja kilpailuissa olemisesta Fardon tosiaan nauttii! Juulin mukaan se on isoissa kisoissa kuin kotonaan, ja käyttäytyy jopa paljon kotioloja paremin. Kotona ollessaan Fardon saattaa nimittäin esittää ihmettelevänsä vaikkapa maapuomeja tai olla muuten säikky, kun taas kisoissa ruuna on elementissään, eikä kyttäile mitään. Se on tärkeä elementti kilpahevosen luonteessa. Niiden on nautittava siitä, mitä ne tekevät monena viikonloppuna vuoden ympäri.

"Nelli ja Fardon ovat vähän samanlaisia. Ne molemmat ovat vähän vanhempia hevosia, ja ne tietävät hommansa tosi hyvin. Molemmat hevoset ovat ehdottomasti parempia kisoissa kuin kotona. En huolestu siitä, jos ne eivät esimerkiksi tunnu kotona hypätessä niin hyviltä, vaan pidän ne vain notkeana ja ratsastettavuudeltaan hyvinä. Ne kyllä suorittavat kisoissa hyvin."

Ja sitä koko Suomen hevoskansa todella toivoo! Viime viikonlopun sijoitus Oslon World Cupin osakilpailussa Nellin kanssa lupaa hyvää myös tälle viikonlopulle. Jos sama hyvä vire jatkuu, on tamman kanssa tavoitteena osallistua myös World Cupin finaaliin. Viimeksi suomalaisväriä on nähty samoissa merkeissä vuosia sitten. Pidetään siis peukut pystyssä, että saamme tänä vuonna jännittää kotikatsomoissa tai paikan päällä Juulin ja Nellin suorituksia ihan finaalissa asti! 
Lue lisää

torstai 18. lokakuuta 2018

#1020: Vuoden parasta aikaa - HIHS 1/5

Pitkä odotus palkitaan - Helsinki International Horse Show on jälleen täällä! Loppuviikko kuluukin kokonaisuudessaan Helsingin jäähallilla hienojen hevosten, onnistumisista iloitsemisten, hyvien ystävien ja huippu-urheilun parissa. En liene ainoa, jonka mielestä HIHS on valehtelematta vuoden parasta aikaa. Tämä loppuviikko kun eletään ihan omassa pienessä kuplassaan, jolloin elämä jäähallin ulkopuolella tuntuu olevan kovin kaukaista. Ja hyvä niin, pieni irtiotto arjesta sallittaneen kerran vuodessa! 

Tapahtumaa ei ole järjestetty vielä kovinkaan montaa vuotta viisipäiväisenä, mutta nyt kansallisten luokkien paljoudesta johtuen pääsemme nauttimaan kilpaurheilusta heti keskiviikosta alkaen. Se ei ainakaan meikäläistä haittaa, sillä voin hyvillä mielin istua katsomossa kuluttamassa punaisia penkkejä myös kansallisten luokkien aikaan. Vähänhän se on tänä vuonna haikeaa, sillä mun piti hypätä keskiviikkona ja torstaina Lucky Winners -luokissa 120cm tasolla muiden noin kolmenkymmenen osallistujan joukossa. Sen sijaan menemme tänään torstaina klinikalle Macon kanssa selvittämään, onko Macolla edessään sairaslomaa, ja jos on, miten pitkä sellainen olisi tiedossa. Tieto on kuitenkin tietämättömyyttä parempaa ainakin tässä kohden, joten pidetään todellakin peukut pystyssä, että olen huomenna aavistuksen viisaampi hevosenomistajana.

Liput tapahtumaan saatu Helsinki Horse Show'lta.



Seurasin keskiviikkona tiiviisti paitsi Amateur Tourilaiset ja poniluokan, myös tuon Lucky Winnersin, jossa munkin piti hypätä. Rata oli yllättävän tekninen, sillä jo heti kakkosesteeltä alkaen piti ratsastaa hieman haastavampi linja kolmannelle pystylle. Muutenkin radalla sai olla rytmiä, jotta tehtävät pystyi suorittamaan sujuvasti. Helpoksi ei siis rataa ensimmäiselle päivälle rakennettu, mutta siltikin voittaja saatiin maaliin puhtaalla suorituksella ja nopealla ajalla. Jäähallilla ratsastaminen on varmasti todella jännittävää, ja nostankin kaikille osallistuville ratsastajille isosti hattua! Ehkä meidät nähdään Macon kanssa paikalla ensi vuonna.

Lupasin kuvata jokaisesta päivästä materiaalia sosiaaliseen mediaan nyt, kun mulla ei ole muuta varsinaista roolia tapahtumassa. On ollut kyllä kummallista vain hengata kavereiden kanssa ja katsella kisoja, sillä vielä pari vuotta sitten olin yhteensä viiden vuoden ajan kansliassa töissä aamusta iltaan joka päivä. Eihän täältä kansliasta ihan hevillä pääse pois, vaan olen yhä linnottautunut koneineni Erjan valtakuntaan paitsi pitääkseni muille seuraa, myös ollakseni niin sanotusti kaiken kisatoiminnan ytimessä. Kanslia on siitä mahtava paikka, että täällä tosiaan näkee ja kuulee kaikenlaista sellaista, mitä ei katsomosta käsin voisi välttämättä tietää. Ja onhan kansliassa toimihenkilöinä vaikuttavat tyypit ihan mahdottoman kivoja kaikki!




Tässäpä siis sen pidemmittä puheitta ensimmäinen video keskiviikolta jokaisen teidän katsottavaksi. Jos joku on tulossa paikalle esimerkiksi viikonloppuna, voit nyt virittäytyä tunnelmaan katsomalla videon ennen saapumistasi. Toivottavasti se viihdyttää ja avaa hieman tapahtumia myös katsomon ulkopuolella! Ja samalla jokainen voi halutessaan esittää toiveita tulevien päivien videoille. Mitä sä haluaisit nähdä ja kuulla Horse Show'sta? Kenen haastattelu olisi kiva lukea blogista tai katsella videolta? Sen verran voin paljastaa, että myöhemmin tällä viikolla haastateltavaksi päätyy ainakin eräs World Cup -ratsastaja, joka on varmasti monen suomalaisen suosikki ;) Samalla koostan eräänlaista tunnelmavideota, jossa ääneen pääsevät niin suomalaiset kuin ulkomaalaisetkin ratsastajat, surevat omaiset, katsojat ja toimihenkilöt. Näitä on niin hauska tehdä. Äh, koko HIHS on hauskaa aikaa. Eipä tässä kannata edes yrittää muuta selitellä.

Ihanaa HIHS-viikkoa sulle! ♥
Lue lisää

tiistai 16. lokakuuta 2018

#1019: Parasta tässä syksyssä

En varmasti ole ainoa, joka voisi hehkuttaa tämän syksyn ruskaa ja lämpöä loputtomiin. Lämmin kesä vaihtui muutaman viikon koleampaan jaksoon, jonka jälkeen luonto puhkesi täyteen väriloistoonsa aivan yllättäen. Unelma ihan jokaiselle valokuvaajalle, mutta myös eläinten kanssa toimiville - mikäs sen parempaa kuin viettää mahdollisimman tehokkaasti aikaa ulkona rakkaiden nelijalkaistensa kanssa nauttien viimeisistä lämpöaalloista ennen pitkää (ja toivottavasti runsaslumista) talvea.

Olisi suorastaan rikollista olla hyödyntämättä näitä kelejä jotenkin. Siksipä kulunut viikonloppu sujui tehokkaasti talleillen, ensimmäisenä päivänä maastossa Macon kanssa ja seuraavana niin Pennon estetreenien kuin Stable Novan tallijengin sunnuntaimaaston merkeissä. Olen päässyt ratsastelemaan Macolla viime viikolla muutamaan otteeseen maneesissa pääosin käyntiä, ravia ja hieman laukkaa, joten uskalsin lähteä myös maastolenkille ajatuksena tuulettaa meidän kummankin päänuppia. Macohan on maastossa oikea kultakimpale, sillä se menee reippaasti minne vain ja pysyy käsissä, vaikka olisikin innokas. Jos ihan totta puhutaan, ei innokkuutta ollut ollenkaan vielä vuosi sitten. Ruuna ei yksinkertaisesti tainnut ymmärtää, että maastossa saa todellakin mennä ja irrotella mielin määrin. Vasta talven jälkeen Maco tajusi homman nimen, ja kuten olen monesti sanonut, on muutos valtaisa. 





Siispä lähdin lauantaina maastoon ihan tavallisella varustuksella: suitset ilman alaturpahihnaa, suora pehmeä kumikuolain suussa ja iloinen mieli mukana. Jo alkumatkasta huomasin kuitenkin, että Macolla oli virtaa enemmän kuin olin ajatellut. Normaalisti se ei nimittäin juuri katsele ympäristöä etsien pelottavia asioita, mutta nyt meno oli sellaista, että vähän joka suuntaan piti pöristä. Jos pysäytin hevosen hetkeksikin, alkoi se välittömästi kuopimaan vuorotellen etusillaan isosti kauhoen. Sitä ei kiinnostanut seistä, vaan se halusi mennä - ja kovaa. Tuo seikka kävi ilmi myös silloin, kun käänsin ruunan normaalisti jyrkästä kaarteesta käynnissä kohti alamäkeä ja sitä seurannutta toista mutkaa. Samalla sekunnilla Maco ampaisi kiitolaukkaan, eikä sillä ollut aikomustakaan hidastaa mutkaan. Voin kertoa, että siinä ei kumikuolaimet auttaneet pientä ihmistä hidastamaan korvat törreröllä päättömästi juoksevaa hevosta. Kuten muissa sosiaalisen median kanavissa totesin, oli maastolenkki kunnianosoitus lähestyvää joulua ajetellen hokiessani koko matkan "houhouta" liialti virtaa keränneelle eläimelleni. 

Loppumatkasta osasin onneksi ennakoida tuollaiset tilanteet, ja pääsimme ravaamaan ja laukkaamaan suhteellisen hallitusti (lue: ylämäet mentiin pukkilaukkaa ja muu aika passagemaista liikehdintää). Lenkki oli kuitenkin lopulta kaikkea muuta kuin rentouttava viikonloppumaasto, sillä Maco oli vaahdonnut satulan alusen lisäksi myös kaulastaan, eikä mun reisien hapottaminen meinannut loppua vielä satulasta laskeutumisenkaan jälkeen. Keventelin vielä kentällä lopuksi ravia, jossa meno oli jo normaalin rauhallista. Hyvin huomaa, että virtaa on todella kertynyt tämän reilun parin kuukauden kevyemmän jakson aikana. Vaikka Maco on käsiteltäessä ja maneesissa/kentällä edelleen oma lungi itsensä, ei sitä ole syytä päästää tallipihan ulkopuolelle ainakaan kokemattomien käsiin. 





Linkki videoon (ääniraidallinen video)

Sunnuntaina ajattelinkin lähteä maastoon paremmalla onnella kavereiden ja gramaanien kera. Meidän maastoseurueessa oli yksi pomminvarma ratsu, mutta me kolme muuta keikuimme enemmän ja vähemmän räjähdysalttiiden yksilöiden selässä. Maco käyttäytyi koo muun matkan erittäin hyvin, mutta yhdessä vaiheessa se "pelästyi" maassa olevaa pressua ja meinasi hypätä ojaan. Koska en antanut, alkoi se sohimaan etusillaan joka suuntaan. Ärsyttävä tapa, joka ei missään nimessä saa iskostua korvien väliin. Tuo kuopiminen on nyt kevyemmän jakson aikana noussut Macon bravuuriksi, ja ruunalla tuntuu olevan mielipiteitä aiempaa paljon runsaammin. Kiva tietysti, ettei hevonen ole ihan persoonaton. Käytöstavat saisi kuitenkin olla..

Loppujen lopuksi sunnuntain lenkiltä pääsimme kotiin pitkin ohjin rentoa isoa käyntiä. Lenkkiä edelsi aamuinen estetreeni Pennon kanssa sen kotitallilla Kytäjällä, jossa pääsimme nauttimaan kahlaamisesta läheisellä järven rannalla. Pakkohan siinä samalla oli ottaa muutamia ravi- ja laukkapätkiä! Tuonne aion lähteä Macon kanssa maastoilemaan heti, kun siihen on mahdollisuus. Itse treenit menivät Pennon kanssa kivasti, vaikka poni olikin ehkä aavistuksen väsähtäneen oloinen. Se on kuitenkin nykyään niin itsevarman ja helpon tuntuinen esteillä, että sitä on suorastaan kiva ratsastaa. Aiempi ryysäys ja epävarmuus on vaihtunut paremmaksi ratsastettavuudeksi: lähestyminen on helppoa, kun tiedän, että Penno tekee juuri siten kuin pyydän. Lyhyellä videolla on muutamia pätkiä sunnuntain treenistä.





Ihana syksy pitää sisällään myös varjopuolia. Vaikka Maco on tuntunut selkään nyt ihan hyvältä, eikä kaviossa oleva ruhje tunnu enää häiritsevän, ei sen liikkuminen silti vielä ole sellaista, että olisin siihen tyytyväinen millään tasolla. En tiedä, onko kyseessä ruhje, joka aristaa edelleen: näissä kun voi mennä monta kuukautta. Jalat eivät ole turvonneet tai nesteiset. Joku on kuitenkin vialla, enkä osaa sanoa yhtään, mikä se voisi olla. Eräs urheiluhevoseläinlääkäri kävi sunnuntaina meidän tallillamme ja halusi katsoa Macoa samalla. Aiemmin kuvattujen röntgenkuvien tsekkaamisen ja hevosen kopeloinnin jälkeen hän totesi, että syytä kannattaisi etsiä etujaloista ja mahdollisesti jostakin muualta kuin kaviosta. Kuvissa itsessään ei ole mitään hälyttävää, eikä kaviot hänen mielestään pitäisi vaivata. Siispä menemme jälleen torstaina klinikalle, tällä kertaa aikeena ultrata ja kuvata jalkoja vieläkin laajemmin. 

Torstain Horse Show vaihtuukin osaltani klinikkareissuun. Hyvässä tapauksessa mitään ihmeellistä ei löytyisi ja epämääräisyys voisi johtua kavion ruhjeesta. Huonossa tapauksessa Macolla saattaisi olla sanomista esimerkiksi hankositeessä tai jossakin muussa sellaisessa kohdassa, joka vaatisi lopulta useamman kuukauden tai jopa pidemmän ajan lepoa. Niin tai näin, olen kuitenkin varautunut pahimpaan vaihtoehtoon eli pitkään sairaslomaan. Siinä vaiheessa mun pitää miettiä uudelleen paitsi loppuvuoden suunnitelmat, myös ensi vuoden matka ulkomaille kisaamaan. Jos Maco vaatisi pidempää kuntoutusta, en varmasti ottaisi sitä mukaan reissuun. Se, lähtisinkö sinne jonkun muun hevosen kanssa, olisi toki yksi vaihtoehto. Tässä kohden on kuitenkin pohdittava resursseja, joita mulla on reissuun laittaa. Tavoitteista ei kuitenkaan kannata luopua, ja vaikka tulevaisuus näyttääkin nyt melko harmaalta, haluan silti nauttia syksyn tuomasta väriloistosta täysin siemauksin. Kävi miten kävi, mulla on kuitenkin maailman ihanin hevonen, joka piristää mun jokaista päivääni olemassaolollaan. Se, jos joku luo toivoa tulevaan ♥

Ihanaa syyslomaviikkoa sulle, jos pääset lomailemaan! :)
Lue lisää

maanantai 15. lokakuuta 2018

#1018: Meikkihaaste: Meikki tallilla kaverin tekemänä

Kuten monesti huomattu ja kerrottu, en ole varsinainen meikkiguru. Arkimeikkaaminen saattaa toisinaan jäädä ja vaihtua pidemmiksi yöuniksi, mutta joskus saatan yrittää taiteilla kasvoilleni jonkinlaista juhlameikkiä tai vähän arkisempaa luomusta ihan ihmisten ilmoilla liikkuessani. Kuulun siis varmasti siihen kategoriaan, johon suurin osa suomalaisista meikkiä käyttävistä naisista lukeutuu: tykkään panostaa, jos on aikaa, mutta taitoja ei ole liiaksi asti. 

Jo useampana vuonna Helsinki Horse Show'n yhteydessä on järjestetty perjantain ja lauantain ilta-aikaan sijoittuva kauneuteen ja hyvinvointiin keskittyvä Ladies Night, jonka merkeissä me yhteistyöbloggaajat olemme saaneet tutustua kulloisenkin yhteistyökumppanin kosmetiikkatuotteisiin. Tänä vuonna Ladies Nightissa päästään perehtymään paremmin Make Up Storen valikoimaan, joka olikin mulle entuudestaan tuttu kosmetiikkabrändi. Muutamat kaverini suosivat tuon merkin tuotteita ihan henkeen ja vereen, mutta en itse ollut aiemmin päässyt tutustumaan niihin sen kummemmin, jos lopputuloksen ihastelua ei lasketa mukaan. Horse Show'n ja Make Up Storen antaman meikkihaasteen vastaanottaminen tuntui siis varsin jännittävältä - millaisen meikin osaisin loihtia ammattilaiskäytössäkin nähtävillä kosmetiikkatuotteilla?

Postaus tehty yhteistyössä Helsinki Horse Show'n ja Make Up Storen kanssa.


Mutta hei, onhan se nyt vaan yksinkertaisesti tylsää yrittää meikata itsekseen ja höpistä videolle, jos meikkaaja ei tiedä, mitä on tekemässä. Tykkään katsoa taitavien meikkaajien lopputuloksia esimerkiksi videoiden muodossa, mutta harrastelijoiden luomukset eivät aina onnistu vakuuttamaan. Koska meistä yhteistyöbloggaajista löytyy myös sitä ammattitaitoa (Kultahippuja-blogin Daniela), päätin asettaa itselleni vähän viihteellisemmän roolin. Kaverille kilautuksen jälkeen kuvio olikin selvillä: luottokuvaajamme Vilma saapui tallille meikkaamaan mut Make Up Storen tuotteilla. 

Jos itsensä meikkaaminen voi olla haaste, on kaverin meikkaaminen ehdottomasti se kerrottuna kahdella. En kertonut entuudestaan toiveita meikin suhteen, joten Vilmalla oli vapaat kädet luoda haluamansa lopputulos. Ainoa kriteeri oli tuotteet, jotka olin tuonut paikalle: primerinä toimiva irtopuuteri, meikkivoide, puuteri, aurinkopuuteri, kaksi eri rajauskynävaihtoehtoa, kulmapaletti, huulipuna, huulikiilto ja kasa erilaisia siveltimiä. Näillä oli selvittävä! Otimme haasteeseen vielä yhden lisämausteen: videolla vastailin teidän Instagramissa esittämiin kysymyksiinne elämään ja Horse Show'hun liittyen. Vastauksissa paljastan esimerkiksi sen, mikä on elämän tarkoitus. Kannattaa siis ottaa tämä video oppimismatkana ;)

Ja hei - keskiviikkona alkaa HIHS! Oletko tulossa paikalle? :)


Lue lisää

perjantai 12. lokakuuta 2018

#1017: Mitä tehdä, kun valmentaja ei ole paikalla?

Uskallan väittää, että lähestulkoon jokainen ratsastaja on joskus ratsastanut ilman, että paikalla on ollut opettajaa, valmentajaa tai muuta neuvovaa käsiparia. Tilanteeseen ei vaadita edes kokonaista itsenäistä ratsastuskertaa oman hevosen tai vaikka sen vuokrahevosen kanssa, vaan kyseessä voi olla puhtaasti esimerkiksi ratsastuskoulujen itsenäinen alkuverryttely, jossa ratsastuksenopettaja antaa oppilailleen vapaat kädet toimia sovittujen ohjeistuksien puitteissa.

Kontekstista huolimatta itsenäisesti ratsastaminen saattaa toisinaan tuoda eteen pulman siitä, mitä ihmettä ratsastaessa sitten lopulta tekisi. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen pohtinut ratsastusta aloittaessani, että mitähän sitä nyt kannattaisikaan tehdä saadakseen edes jotakin järkeä omaan ratsastukseensa seuraavan puolesta tunnista tuntiin aikana. Vaikka tuollainen tunne saattaa tulla mieleen silloin tällöin, sujuu suurin osa itsenäisistä ratsastuskerroista kuitenkin niin sanotusti ajattelematta mitään sen kummemmin. Selvää siis on, että itsenäinen ratsastaminen on pinttynyt syvälle selkärankaan: niin syvälle, ettei sitä tarvitse miettiä joka kerta erikseen. Mutta se onkin asia erikseen, onko tuo loppujen lopuksi hyvä vai huono juttu!

Tätä pohtiaksemme voimme ottaa esimerkin omasta ratsastuksestani. Yritän pyrkiä siihen, että jokaisella ratsastuskerrallani olisi joku tarkoitus. Tätä varten on mietittävä muutamia seikkoja: miksi haluan nousta tänään hevosen selkään? Mitä haluan saavuttaa ratsastuksen aikana? Minkä verran mulla on käytettävissä resursseja (aika, oma energiataso jne.) ratsastukseen? Kun tämä on mietitty, voin alkaa pohtimaan sitä, mitä hevosen kanssa kannattaisi tänä päivänä tehdä kulloisenkin kontekstin puitteissa. Ennen hevosen selkään nousemista voin myös miettiä esimerkiksi sitä, mitä hevosella on tehty edellisenä päivänä ja miltä se on silloin tuntunut, sekä mitä sillä on tarkoitus tehdä tulevina päivinä.


Tässä pari kuvaa viime talvelta.
Näiden pohjalta voin jo miettiä suuntaa-antavasti sitä, mitä aion itsenäisen ratsastuksen aikana saavuttaa. Otetaan esimerkiksi ihan tavallinen ratsastuskerta, jolloin tarkoituksena on ratsastaa hevosella normaali aika saaden se hyvin avuille, raiteilleen ja notkeaksi. Oletetaan, että tuolloin mulla olisi itselläni hyvä fiilis ja tarpeeksi energiaa sekä aikaa ratsastaa kunnolla. Ideana on siis ratsastaa ihan normaali itsenäinen sileätreeni, ilman mitään kummempia kikkailuja. On hyvä tiedostaa, ettei liian väsyneenä kannata yrittää vaatia itseltäkään sitä parasta suoritusta, sillä silloin oma ajatuksenjuoksu tai fyysinenkin jaksaminen saattaa olla jotakin muuta kuin huipussaan. Et varmasti vaadi hevoselta parasta suoritusta sen ollessa väsynyt, joten mielestäni sitä ei kannata vaatia myöskään ratsastajalta. Väsyneenä voi ratsastaa hieman lyhyemmän aikaa tai lähteä vaikkapa maastoilemaan, sillä mikään ei virkistä mieltä yhtä hyvin kuin pirteä maastolenkki rakkaan karvakorvan kanssa.

Kun olet varustanut hevosen ja kävellyt sen kanssa alkukäynnit, osaat jo hieman aistia sitä, millaisella fiiliksellä hevonen on kyseisenä päivänä liikenteessä. Vaikuttaako se väsyneeltä vai normaalia pirteämmältä? Onko siinä jotakin jäykkyyksiä tai esimerkiksi pieniä ruhjeita, joita olisi syytä ottaa huomioon? Näiltä osin voit muuttaa aiemmin tekemääsi suunnitelmaa ratsastuskertasi kulusta. Jos olit ajatellut mennä kevyesti, mutta hevosella tuntuu olevan virtaa kuin pienessä kylässä, voit hyvin muuttaa ajatustasi ja ratsastaa hieman pidempään. Sama pätee myös toiseen suuntaan: jos hevonen vaikuttaa jo alkuverryttelyssä todella väsähtäneeltä, kannattaa varmasti pitää ratsastuskerta tiiviinä ja yrittää vain saada hevonen avuille mahdollisimman tehokkaasti ilman sen kummempaa hinkkaamista.

Tässä kohden tullaan varsin oleelliseen eroon hevosenomistajien ja esimerkiksi vuokraajien välillä. Jos tarkastelussa on hevosenomistaja, voi hän hyvin muuttaa omaa suunnitelmaansa ja mennä niin sanotusti hevosen ehdoilla koko ratsastuksen ajan. Jos kyseessä sen sijaan on vuokraaja, hän maksaa kuitenkin kertasumman joka vuokrauskerrasta. Järkevä vuokraaja osaisi tunnustella tilannetta ja tarpeen vaatiessa ratsastaa kevyemmin, jonka jälkeen omistaja voisi tulla hieman vastaan ja tarjota esimerkiksi hinnanalennusta seuraavasta kerrasta - olettaen siis, että hevosta vuokrataan kunnolliseen treenaamiseen. Toisaalta ymmärrän myös sen vuokraajan ajatuksen siitä, että hän maksaa kerrasta, joten hevosella mennään tunnin ajan kunnolla huolimatta siitä, onko se väsynyt vai ei. En sano, että tilanne olisi tuolloin järkevä, mutta osaan silti ymmärtää tuota ajatusmallia. Se onkin ehkä suurin syy, miksen halua omille hevosilleni vuokraajia, vaan pyydän mieluumin jonkun ystäväni ratsastamaan hevosella. Kun raha ei vaihda omistajaa, voin hyvin esittää pyyntöjä siitä, millaista liikutusta hevonen kulloinkin mahdollisesti tarvitsisi.



Tässä pari kuvaa tämän vuoden heinä-elokuulta.
Takaisin aiheeseen! Jos kaikki tähdet ja kuun asennot ovat kohdillaan, on ratsastuksessa hyvällä fiiliksellä oleva kuski ja rento, sopivalla vireystilalla varustettu hevonen. Näin ollen vain taivas on rajana sille, mitä itsenäisesti ratsastaessa kannattaisi tehdä. Jokaisella meistä ratsastajista on omat tapansa toimia, mutta voin tässä pohtia hieman niitä juttuja, joita itse teen ilman valmentajaa ratsastaessani. Yleisesti ottaen kaikki tehtävät ja ajatukset pohjautuvat valmennuksiin, joissa olen käynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Päällimmäisenä on tietysti ajatukset ihan viimekertojen valmennuksista ja sanoista, joita valmentajat ovat päähäni iskostaneet. Yritän siis noudattaa heidän ohjeitaan parhaani mukaan myös silloin, kun tarkkasilmäiset ammattilaiset eivät vahdi tekemisiäni haukan katseillaan.

Yleensä aloitan alkuverryttelyn jälkeen lähes poikkeuksetta kevyessä ravissa avotaivutuksilla ja isoilla pääty-ympyröillä. Avotaivutukset ovat muodostuneet lähes poikkeuksetta jokaisen ratsastuskertani vakiojutuksi, sillä sen avulla saan helpommin aktivoitua hevosen takajalkoja paremmin rungon alle ja toisaalta suoristettua hevosta ohjan ja pohkeen väliin. Haluan, että hevonen liikkuu isoa liikettä eteen kuitenkaan juoksematta alta. Helpommin sanottu kuin tehty! Avotaivutuksien ja ympyröiden sisällä voi hyvin vaihdella tempoa, jossa hevonen liikkuu. Muutokset voivat olla hyvinkin nopeita: muutama askel isommin, muutama kootummin. Tämä on hyvä tapa saada hevosta paremmin hereille ja vastaamaan nopeasti apuihin.

Avotaivutukset eivät ole ainoa liike, jota suosin hevosesta riippumatta. Teen usein avotaivutuksia yhdistettynä vastataivutukseen siten, että puolikkaan pitkän sivun ajan hevonen liikkuu avotaivutuksessa ja vaihtaa siitä vastataivutukseen. Tehokas ja hyvä tapa tsekata, onko hevonen tasapainossa! Kun pitkän sivun alkuun ja loppuun tekee vielä kahdeksasta kymmeneen metrin voltin, on kasassa jo ihan kiva harjoitus. Samaa suosin yhtä lailla laukassa, niin myötälaukassa kuin vastalaukassakin. Ylipäänsä vastalaukka on mulle sopiva harjoitus, koska joudun ratsastamaan jokaista askeletta - matkustaminen ei siis ole mahdollisuus!

Taivuttavien liikkeiden lisäksi suosin aika paljon myös ihan sitä perinteistä siirtymistyöskentelyä. Käynnistä raviin, ravista laukkaan ja käynnistä laukkaan - ja nämä tietysti myös toisin päin. Siirtymisten askellajien sisällä ovat myös yksi vakiojutuistani, sillä juuri ratsastuksen alkuvaiheessa tykkään ratsastaa hieman isompaa ravia tai laukkaa muutamia askeleita, ja sitten pyytää hevosta "kokoamaan" taas muutaman askeleen ajaksi. Kaltaiselleni hitaalle ratsastajalle se on myös hyvää herättelyä oman kropan osalta, kun päätöksiä on pakko tehdä nopeasti. Ei kannata myöskään tehdä aina sitä kolme laukkaa eteen, kolme kiinni -versiota, vaan vaihdella ihan reippaasti vaikka joka eteenratsastuksella sitä, kuinka monta askelta kulloinkin isommin ratsastaa.


Ja tässä muutama kuva kesältä 2017. Vuodessa on tapahtunut edes jotakin muutosta!
Ihan ykkössuosikkini on siirtymiset ympyrällä käynnistä laukkaan ja takaisin käyntiin siten, että nostan joka toisella kerralla myötälaukan ja joka toisella kerralla vastalaukan. Kun hevonen on ympyrän kaarella, jumppaa vastalaukka sitä hyvin, ja toisaalta vastalaukan nosto kaarevalla uralla vaatii tarkkuutta myös ratsastajalta. Laukkapätkät pidän usein ihan kolmesta neljään askeleessa, eikä käyntipätkäkään ole kovin pitkä: ihan muutamia metrejä. Tällaisten harjoitusten jälkeen tykkään antaa hevosen edetä esimerkiksi laukassa vähän avoimemmassa muodossa isompaa laukkaa samalla, kun olen itse kevyessä istunnassa.

Pyrin siis välttämään sitä, että hinkkaan koko ratsastuskertaa samassa tempossa, samassa muodossa ja samaa tehtävää. Maco on nykyään jo paljon paremmin takajaloillaan, ja sen ratsastettavuus tuntuu ainakin omaan käteeni ihan mukiinmenevältä verraten siihen, mikä tilanne oli vielä vuosi takaperin. Suurin ongelmani on ehdottomasti se, etten saisi ajatella kuitenkaan liikaa kokoavia liikkeitä ja työskentelyä, vaan mun pitäisi opetella ratsastamaan yhtä lailla myös isoa liikettä ja saada hevonen aktiiviseksi isossa liikkeessä koko sen kropasta. Muuten me ollaan tilanteessa, jossa hevonen on vetänyt vatsalihaksensa aivan jumiin ja sen vuoksi kompensoinut jumista oloaan kääntämällä lantiota vinoon, mikä vaikeuttaa sen liikkumista takaosan päällä. Tämä on siis huomio, jonka hieroja teki ihan tässä syksyllä Macosta. Voin kirjoittaa näitä ajatuksia erillisessä postauksessa, jos teitä kiinnostaa!

Tässä siis mun hyvin tiivis ja sekava sepustus niistä ratsastuskerroista, kun menen itsenäisesti sileän treeniä. Jos teillä jollakulla on jakaa ajatuksia ja tehtäviä hyväksi toteamistanne harjoituksista tai jostakin muusta itsenäiseen ratsastukseen liittyvästä, kuulisin niitä enemmän kuin mielelläni! Tähän aiheeseen liittyen kun ei koskaan voi saada liikaa ideoita. :)
Lue lisää

tiistai 9. lokakuuta 2018

#1016: Lippuarvonta: Macoa ei tänä vuonna nähdä HIHSissä

Tavoitehakuista ihmistä määriteltäessä esiin nousee usein yksi yhtenäinen linjaus: henkilö tietää täsmällisesti, mitä hän haluaa tehdä ja saavuttaa, ja ohjaa kaiken toimintansa tämän toteuttamiseen. Toki muutkin määritelmät ovat merkittävä osa tavoitehakuista ihmistä, mutta tuohon kiteytyy mielestäni oleellisesti se, minkä ympärille tällaisen ihmisen persoonallisuus rakentuu. 

Mä olen tavoitehakuinen ihminen. Se ei liene yllätys kenellekään, koska olen tätä asiaa pohtinut niin monesti blogissani menneiden vuosien aikana. Jos mun pitäisi valita, onko toiveeni tulevaisuudesta unelmia vai tavoitteita, ne ovat ehdottomasti tavoitteita. Ero on hiuksen hieno: unelmista unelmoidaan, mutta ne tuntuvat ehkä vielä hieman kaukaisilta ja saavuttamattomilta. Tavoitteiden eteen sen sijaan tehdään töitä joka ikinen päivä, vaikka ne olisivat vasta kaukana tulevaisuudessa. Nämä ovat toki vain omia ajatuksiani, ja joku muu voi kokea määritelmät ihan eri tavoin. 

Asetin tänä vuonna itselleni kaksi tavoitetta ratsastusurheilun suhteen. Ensimmäinen näistä oli saada alle hyviä ja tasaisia ratoja 120cm korkeudelta ja mahdollisesti nousta 125cm luokkiin. Se oli mielestäni erittäin realistinen tavoite, jonka voin sanoa jo tässä vaiheessa kautta saavuttaneeni. Toki tasaisuus on suhteellista, ja jokaista suoritusta voi parantaa jatkuvasti, mutta olen silti mahdottoman tyytyväinen siihen fiilikseen, joka mulla oli radalla kesän kilpailuissa. Olo oli suurimmaksi osaksi levollinen, ja syynä tähän oli oma varmuuteni siitä, etteivät esteet tai tehtävät tuntuneet enää isoilta. Tämä taas tuli tutuksi toistojen ja oikeanlaisen valmennuksen kautta - unohtamatta hevosta, jonka kanssa kehittyminen ja varmuuden hankkiminen on ollut helppoa. Suoranainen ilo!

Postauksen lippuarvonta tehty yhteistyössä Helsinki Horse Show'n kanssa.

Talvella treenattiin kovaa vauhtia kohti HIHSiä.


Toinen konkreettinen tavoitteeni kaudelle 2018 oli osallistua Helsinki International Horse Show'hun ja tarkemmin juuri Lucky Winners -luokkiin, jotka hypätään keskiviikkona ja torstaina 120cm tasolla Helsingin Jäähallilla. Tuo tavoite asetettiin maaliskuussa, ja muistan elävästi ne keskustelut, joita kävimme valmentajani kanssa. En silloin ollut varma 120cm luokkien ratsastaja, vaan hain vasta kokemusta siltä tasolta. Oli kuitenkin rauhoittavaa asettaa itselleen selvä tavoite, johon koko kausi tähtäisi. Yhdessä Juulia Jyläksen valmennuksessa ymmärsin itsekin, ettei tavoite olisi mitenkään saavuttamattomissa, sillä onnistuimme tekemään sujuvia ratoja osan esteistä ollessa jopa 130-140cm korkeudella. Tuohon aikaan kun elettiin vasta alkuvuotta.

"Jos jotain olen hevosilta oppinut, niin sen, etteivät hommat mene aina suunnitelmien mukaan. Olen todella joutunut opettelemaan pettymyksien sietoa. Milloin olen jäänyt karvan verran mitalisijoilta, hevonen on sairastunut juuri ennen h-hetkeä tai se ei ole mennyt ostotarkastuksesta läpi."

Yllä oleva sitaatti on osa lokakuun Sport-lehdessä ilmestynyttä pientä haastatteluani, jossa pohdin tiiviisti ajatuksiani kilpailemisesta ja hevosurheilusta ylipäänsä. Jutussa mut esiteltiin esteratsastajana, joka "tähtää lokakuussa pidettävään Helsinki International Horse Show'hun hevosensa Maroccon kanssa". Haastattelu ei olisi voinut osua sopivampaan kohdaan, ja tässä kohden nimenomaan tuon yllä olevan sitaatin osalta. Horse Show'ssa kilpailemiseen liittyvä tavoitteeni päättyi nimittäin tänä vuonna pettymykseen Macon loukkaantumisen vuoksi. Kaikkea ei voi hallita etukäteen, ja vaikka miten varmistelisi ja toivoisi parasta, voi lopputulos olla kuitenkin kaikkea muuta kuin se, jota on tavoitellut lähes vuoden ajan.

Kaiken piti olla valmista Horse Show'ssa kilpailemista ajatellen: oli kesältä kertynyttä kisarutiinia, hevonen hyvässä vireessä ja oma pääkoppa valmiina ratsastamaan isommalla areenalla. Toki ajatus jännitti etukäteen, mutta se kuului asiaan. Lokakuun alussa sain varmistuksen muiden Wild Card -hakijoiden kesken siitä, että Macolla ja mulla olisi osallistumisoikeus tapahtumaan. Ainoa musta pilvi tavoitteen yllä oli ruhje, jonka Maco oli onnistunut hankkimaan kavioonsa syyskuun viimeisinä päivinä. Kolme pahaista viikkoa ennen h-hetkeä Helsingin jäähallilla.




Kun olin Macon kanssa klinikalla sunnuntaina päivystyksessä, olivat ajatukseni vielä varsin toiveikkaat kilpailemisen osalta."Muutama päivä paiseen hoitoa ja kaikki on ok", pyöri mielessäni. Seuraavan viikon tiistaina diagnoosi muuttui ruhjeeksi kaviossa, joka ei sekään vaikuttanut mahdottomalta ajatukselta - joskus paraneminen saattaisi viedä vain viikon verran. Nopeasti kuitenkin tajusin, ettei me välttämättä selvittäisi niin pienellä vaivalla, sillä monet tallikaverini ja ammattiratsastajat kertoivat, että he olivat parannelleet kavion ruhjeita jopa kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen. Lupasin itselleni, että katsoisin tilannetta siten, että tekisin päätöksen kilpailemisestamme 1,5 viikkoa ennen Horse Show'n alkamista. Siihen asti annoin armonaikaa itselleni elätellä toiveita siitä, että pääsisimme vielä toteuttamaan kauden toisen tavoitteen.

Niin koitti viime viikon torstai, jolloin tapahtumaan oli vajaat kaksi viikkoa aikaa. Kipusin hevosen selkään, joka oli enemmän kuin innoissaan maastokävelystä ja ravasi kuin mikäkin maitovarsa häntä tötteröllä puhkuen energiaa. Toiveet heräsivät, ja perjantaina ratsastin varovaisesti ensin pitkään käyntiä, sitten hieman ravia ja lopussa muutaman kierroksen laukkaa. Ravi tuntui normaalihkolta, ehkä aavistuksen verran vain jäykältä kropastaan pitkän kävelykuurin ja karsinassa seisomisen vuoksi. Laukkaa en oikein uskaltanut edes pyytää rullaamaan, vaikka hevonen kyllä paineli korvat pystyssä kiihdytellen ja heitellen riemuloikkia. Seuraavana päivänä menin taas selkään, ja totesin, ettei meno ollut muuttunut merkittävästi. 

Mietin tilannetta. Mulla oli vaihtoehtona, että ratsastaisin tulevan viikon ajan normaalisti ja ehtisin ehkä hypätä kertaalleen kotona ennen Horse Show'ta. Edellisen ratatreenin olimme ehtineet tehdä elokuun ensimmäisellä viikolla kisoissa hypätessäni 125cm luokan Ainossa. Väliin mahtui yksi kavalettivalmennus. Voisin siis mennä jäähallille yrittämään parastani siltä osin, mitä se olisi näissä olosuhteissa mahdollista. Hevonen tuskin olisi kovinkaan hyvin läpiratsastettu ja kuski enemmän tai vähemmän epävarma siitä, millaisia ratkaisuja radan aikana olisi hyvä tehdä. Ja pahimmassa tapauksessa kavion ruhje ei olisi parantunut vielä kokonaan, ja alkaisi vihoitella hyppäämisestä johtuen. 





Totesin, ettei kyseinen asetelma olisi reilu minulle, saati sitten hevosellekaan. Vaikka olen tavoitehakuinen ja kilpailuhenkinen, tiedostan kuitenkin ne puitteet, joissa tätä harrastusta pystyn tekemään. Vaikka Maco olisi täysin terve, eikä kavion ruhje enää vihoittelisi, ei tällä treenimäärällä ole järkevää lähteä hyppäämään kilpaa olosuhteisiin, jotka edellyttävät onnistumiseen oikeanlaista valmistautumista. Tällainen treeni ei ole oikeanlaista valmistautumista, ainakaan allekirjoittaneelle. Mun kokemuksella ei ole mahdollista lähteä tekemään parasta suoritustaan ilman, että alla on varma tunne sujuvuudesta. Maco olisi kyllä varmasti hypännyt, sillä se hyppää vaikka harmaan kiven läpi ratsastajan niin pyytäessä. Ei olisi kuitenkaan ollut oikein käyttää sen valtavan suurta sydäntä väärin ja viedä sitä kilpailemaan noin vähän treenin jälkeen isolle areenalle, jossa kuskikaan ei ole kartalla siitä, mitä tuleman pitää.

Näin ollen me keskitytään seuraavaan tavoitteeseen, joka käy toteen tammikuussa 2019: Espanjan kilpailumatkaan. Tavoitteena on päästä kilpailemaan siellä siistejä ratoja 120-130cm tasolla terveen hevosen ja kuskin kanssa huhtikuuhun asti. Jos onni on puolellamme, ei kavioruhje vaivaa meitä enää jatkossa ja pääsemme näin ollen treenaamaan ja kilpailemaan normaalisti Suomessa jo tämän kuun puolella. En kuitenkaan halua ottaa mitään stressiä tai paineita siitä, että meillä olisi mikään kiire takaisin treeniin. Nyt haluan antaa hevoselle ihan reippaasti aikaan toipua, vaikka sitten ihan ylimääräistäkin. Ensi viikko on tästä oiva esimerkki, sillä aion viettää Horse Show'ssa kaikesta huolimatta aikaa keskiviikosta sunnuntaihin, joten Maco saa sillä välin keskittyä kävelyyn ja ulkoiluun ihan itsekseen.

Tavoitteet pitää toisinaan asettaa uudelleen. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä pettymyksien kanssa on opittava elämään - ja kaikella on varmasti lopulta tarkoituksensa! Ehkä me kilpaillaan ensi vuonna entistä taitavampana ratsukkona jäähallilla ja päästään toteuttamaan yksi tavoitteistani. Ja tämän muutoksen myötä mulla onkin aikaa keskittyä jäähallilla päivästä toiseen juuri siihen ratsastuksen seuraamiseen, kavereiden kannustamiseen ja heidän kanssa hengailuun - expon kiertämistä, tunnelmasta nauttimista ja somejuttuja unohtamatta!

Sitä odotellessa haluan jakaa teille vielä viimeisen lippuarvonnan yhteistyössä Helsinki Horse Show'n kanssa. Tämä lippupaketti (2kpl lippuja) on keskiviikon Finland Finals -näytökseen ja sen arvo on 59,80 euroa. Keskiviikkona tapahtuma starttaa noin klo 11, ja luokkina nähdään Lucky Winnersin lisäksi esimerkiksi Amateur Tour, Pony Tour ja Junior Tour. Päivä päättyy nuoriin hevosiin, joiden viimeinen luokka alkaa klo 23:00. Päivän täydeltä esteratsastusta siis! Arvontaan osallistut jättämällä tähän postaukseen oman nimesi/nimimerkkisi ja toimivan sähköpostiosoitteesi. Arvon voittajan postitusaikataulun vuoksi jo torstaina 11. lokakuuta klo 21:00, joten osallistua kannattaa heti. Toivotan kaikille onnea arvontaan! :)

Oletko sä tulossa HIHSiin tänä vuonna? Kisaajana vai katsojana?
Lue lisää

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

#1015: Toivepostaus: Kurkistus varustekaappiini

Jos mun pitäisi nimetä yksi ja ainoa postaus tai video, jota multa toivotaan päivittäin, ei vastausta tarvitsisi miettiä kahtaa sekuntia pidempään: varustekaappini esittely. Olen tehnyt vastaavan postauksen kahdesti aiemmin, vuosina 2016 ja 2013. Vuoden 2016 postaus oli videon muodossa ja kesti melkein 40 minuuttia, mutta se oli pituudestaan huolimatta ihan älyttömän suosittu. Viisi vuotta sitten tehty postaus sen sijaan muodostui kuvista ja tekstistä, ja oli sekin aikanaan suosituimpien postauksien joukossa. 

Varusteet siis kiinnostavat, vaikka se kummalta kuulostaakin. Lupasin jo aikaa sitten toteuttaa videopostauksen varustekaappini sisällöstä, koska kuten arvata saattaa, on sen sisältö muuttunut aikalailla Macon saapumisen jälkeen verrattuna Champin aikoihin. Siksipä vietin tällä viikolla yhden arki-illan kuvaten varustekaappini sisällön kokonaisuudessaan katsottavaksenne. Yritin tiivistää homman mahdollisimman tiiviiksi, koska pitkiä videoita on syystäkin raskasta katsoa. Etenkin, kun videolla höpöttää yksi ihminen hevosensa varusteista!

Joissakin varusteissani on mielenkiintoinen tarina taustalla historioineen, mutta monen kohdalla kyse on vain varusteesta: ostettu käyttöön ja siinä hyväksi todettu. En sen kummemmin esittele varusteiden ominaisuuksia tai laatua videolla, joten jos jokin asia kiinnostaa tietystä varusteesta tarkemmin, kannattaa rohkeasti kysäistä! Yritän vastailla parhaani mukaan :)

Löytyykö sun varustekaapista samoja varusteita?

Kuvasta kiitos Vilma Töyräs <3


Lue lisää

torstai 4. lokakuuta 2018

#1014: Voihan hevosenomistajan arki...

Siinäpä se oli otsikkoon tiivistettynä. Toissa viikon sunnuntai alkoi erittäin aurinkoisena ja kirkkaana syyspäivänä, ja päivästä piti tulla kaiken kaikkiaan piristävä vapaapäivä ennen tulevaa työviikkoa. Luvassa oli paitsi maastoilupäivä Macon kanssa, myös klippaamisoperaatio, lounas perheen kesken ja illan huipennus esteratsastuksen maailmanmestaruuskilpailuiden finaalin osalta. Paperille kirjoitettuna erittäin mukavan kuuloinen kokonaisuus siis! Mutta kuinkas kävikään...

Aurinkoinen päiväni sai tumman pilven yleensä puolen päivän aikoihin, kun sain tallilta puhelun. Jokainen hevosenomistaja tietänee sen tunteen, kun puhelin soi ja soittajana näkyy tallinomistaja. Yleensä kun puheluita ei siltä suunnalta tule, ilman varsinaista asiaa. Vihreää luuria painettuani epäilyni vahvistui oikeaksi: "Moikka Aada, ikäviä uutisia. Maco ontui todella vahvasti tarhasta tullessaan." Sepä on oikeastaan juuri se asia, mitä kukaan eläinten kanssa tekemisissä oleva ei halua kuulla. 

On mielenkiintoista, miten nopeasti ihmisen mieli voi muuttua. Iloinen fiilis muuttui hetkessä huolestuneeksi. Tallilta onneksi rauhoiteltiin, sillä Macon jalkaa oli kylmätty, siltä irrotettiin kenkä ja se sai eläinlääkärin ohjeistuksen mukaan kipulääkettä. Siltä mitattiin lämpö ja pulssi, kokeiltiin pihdeillä kavion pohjaa ja kylmättiin jälleen uudelleen. Ja mikä hienointa, kaikesta informoitiin mulle reaaliaikaisesti, joten en jäänyt mistään pimentoon, vaikken heti tallille lähtenytkään perhelounaan vuoksi. Sain nimittäin ajan päivystykseen Hyvinkään hevossairaalalle kolmeksi, joten totesimme, ettei mun olisi syytä kiirehtiä tallille sen nopeampaa. Hevonen oli hyvässä hoidossa tallilaistemme toimesta.

Postauksen kuvat c. Vilma Töyräs
Kahden aikaan olin tallilla katsomassa tilannetta. Yritin ottaa Macon käytävälle päästäkseni katsomaan jalkaa ilman kuivikkeita, mutta ruuna ei halunnut ottaa etuselleen painoa ollenkaan. Kyllähän siinä sydän itki verta, kun katsoin, miten kipeänä ruuna oli. Silti se urhoollisesti jaksoi olla sosiaalinen ja lempeä. Talutimme sen viiden ihmisen voimin traileriin, sillä se tarvitsi hieman tukea malttaakseen linkata kolmella jalalla eteenpäin. Vaikka tilanne tuntui lohduttomalta, jaksoi tallilaisemme silti tsempata. Ja kyllähän siinä tuli itsekkin vitsailtua tilanteesta. Huumori lienee paras selviytymiskeino silloin, kun tietoa tulevaisuudesta ei ole. Niinpä ajoimme vajaan kilometrin matkan klinikalle ja odottelimme autossa eläinlääkärin lupaa tulla sisälle tutkimuksiin.

Niinhän siinä sitten tutkittiin, oikein urakalla suorastaan. Ensin kopeloitiin kaviota ja jalkaa muutenkin. Yritettiin kaivaa paisetta esiin eri kohdista. Suurimmat pihtiarkuudet olivat kavion sisäsyrjällä ja aavistuksen verran kärjessä. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Mentiin röntgeniin ja kuvattiin neljästä eri suunnasta jalkaa useilla eri kuvilla. Jatkettiin vielä erikseen kaviopaiseen etsintää. Kuvat puhtaat, ei mitään paiseeseen viittaavaa. Pihtiarkuus ja pulssi jätti kuitenkin kaviopaiseen suurimmaksi epäilyksi. Klinikalta lähdettiin siis kotiin hauteen ja kahden päivän karsinalepokäskyn kera.

Maanantaina Maco käveli jo normaalisti päivällä. Sain videota ollessani töissä, enkä olisi voinut olla onnellisempi. Ajattelin tietysti, että paise olisi nyt puhjennut - jes! Tallilla vaihdoin hauteen vielä kertaalleen, mutta mitään ei ollut tullut ulos. Tiistaina menimme klinikalle uudelleen, jolloin Suomen parhaaksikin tituleerattu kengittäjä Jaska tsekkasi kavion uudelleen kuvineen ja loihti etujalkoihin uudet kengät. Hänen mukaansa kyseessä ei ollut kaviopaise, vaan ikävä ruhje kaviossa. Ohjeeksi saimme, että liikutuksen saisi aloittaa heti, kun hevonen siltä tuntuisi. Ulkoilu ja kävelytys normaalisti. Ja soittoa uudelleen, jos mitään muutosta ei tapahtuisi. Ravia kun ei edes voinut ajatella vielä tiistaina menevänsä, sillä Maco oli niin kolmijalkainen silloin.



Viikonloppuun tultaessa jalka oli edelleen kuiva, viileä ja kaviokaan ei enää ollut lämmin. Pulssi kuitenkin tuntui, paitsi sen jälkeen, kun jalkaan laittoi Bemeriä. (Tästä voi olla montaa mieltä, enkä itsekään tiedä, uskonko tähän hoitomuotoon, mutta joka kerta bemeriä käytettyäni jalan pulssi on hävinnyt. Kylmäyksen lisänä siitä ei siis liene ainakaan haittaa.) Soitin klinikalle uudelleen lisäohjeita saadakseni. Sovimme, että jos hevosen jalka olisi vielä tällä viikolla huono, katsoisimme asiaa uudelleen. Jos kyseessä on ruhje, voi parantumisessa mennä pahimmillaan useampikin kuukausi. Toisaalta, jos kyseessä olisi kuitenkin paise, voisi se hoitamattomana johtaa hyvinkin ikäviin seurauksiin. Mitä siis tehdä?

Soitin klinikalle uudelleen maanantaina. Ehkä mulle voisi tämän jälkeen antaa Vuoden hysteerisin hevosenomistaja -tittelin, mutta eipä sen väliä! Maco ravaa päivä päivältä paremmin, mutta ei todellakaan mielellään. Se on niin kiltti ja viisas, että se osaa kertoa selvästi, jos ravaaminen on sen mielestä epämukavaa. Siitäkin huolimatta se tekee sen nätisti. Jo pelkästään se piirre saa mut rakastamaan tuota hevosta niin valtavasti. 

Ohjeeksi klinikalta tuli katsoa tämän viikon loppuun ja ilmoitella tilanteesta silloin uudelleen. Kaikki viittaisi ruhjeeseen, koska liike paranee päivä päivältä, mutta huonoimmassa tapauksessa tilanne voi toki pahentua merkittävästikin. Siinä tapauksessa mennään toki klinikalle ihan samantien. Sormet ja varpaat ristissä, ettei tätä tilannetta pääsisi käymään!


Itse tapahtumapäivän alussa en tosiaan kuvitellut, että sitä seuranneiden viikkojen ohjelma olisi tämä. Ajattelin, että pääsisimme treenaamaan esteillä kunnolla kohti Horse Show'ta. Nyt tuo tavoite alkaa näyttää toivottomalta, ja seuraavaksi vain toivotaan, että hevonen on kunnossa tammikuussa Espanjaa varten. Tärkeintä on tietysti, että ruuna tulisi kuntoon, jotta sillä ei olisi kipuja. Loppujen lopuksi kisaamisella ei ole tässä kohden mitään väliä.

Hauskaa oli se, että aloitin kuvaamaan tuona tapahtumapäivänä videopostausta. Iloisen fiiliksen vaihtuminen huolestuneeksi näkyy videolla erinomaisesti, kun kerron videolle puhelun saatuani tunnelmiani. Halusin kuitenkin kuvata videon loppuun, koska se kuvastaa mielestäni erinomaisesti sitä, miten suunnitelmat voivat muuttua hetkessä. Videosta tulikin lopulta kovin erilainen kuin olin ajatellut: tallipätkiä en juuri kuvannut, sillä kamera kädessä hengaamisen sijaan halusin huolehtia hevosesta. Siksipä videolla näkyy tällä kertaa normaalia enemmän allekirjoittaneen puhuvaa päätä ja ajatuksia. Vaihtelua tämäkin!

Toivottavasti pidätte silti videosta. Toivottavasti pääsemme jatkamaan vähän kevyemmällä ja iloisemmalla teemalla tulevien videoiden osalta. Tiedä, vaikka ihmeparantuminen tapahtuisi ja pääsisimme treenaamaan jo tällä viikolla tervehtyneen hevosen kanssa! Silloin meillä olisi vielä pieni mahdollisuus päästä jäähallille kilpailemaan. Siihen asti otetaan päivä kerrallaan :)


Lue lisää

maanantai 1. lokakuuta 2018

#1013: Inspiraatiota ja oppia huipuilta

Oppiminen tapahtuu käsitykseni mukaan useimmiten kahdella tavalla: tekemällä itse tai seuraamalla muiden tekemistä. Kumpaankin oppimismalliin pätee halutun ja ei-toivotun lopputuloksen antama esimerkki. Kun teet tai näet jonkun tekevän halutun asian, tiedät, miten sinun tulisi jatkossa toimia. Toisaalta myös epäonnistumiset opettavat vastaavalla tavalla, ja saavat jopa onnistumisia tehokkaammin sanomaa perille. 

Ratsastuksen opettelemisessa toistot ovat kaiken alku ja juuri. Oppiakseen hyväksi ratsastajaksi tulee ratsastajan jaksaa ja pystyä tekemään tuhansia toistoja, jotta erilaisista reaktioista tulee automaattisia. Sujuvan ja "huomaamattoman" apujenkäytön salaisuus lieneekin siinä, että kaikki toiminta tulee ratsastajan selkäytimestä. Silloin, kun omaa toimintaa ei tarvitse miettiä ennen sen tekemistä, helpottuu oma toiminta ihan valtavasti. Ja tätä varten on vain yksinkertaisesti kulutettava tunteja satulassa. Paremmaksi ei voi tulla miettimällä, miten asiat pitäisi hoitaa.

Vai voiko? Hevosen selässä voi kuitenkin viettää vain rajallisen määrän tunteja, joten oppimista on hyvä tukea myös mallioppimisella. Uskon, että valtaosa tavoitteellisista ratsastajista ja ratsastuksesta muuten laajemmin kiinnostuneista harrastajista viettää suhteellisen paljon aikaa seuraten itseään parempien ratsastajien tekemistä: kansainvälisia kilpailuja, valmennuksia, klinikoita, erilaisia opetusvideoita.. Liikkuvan kuvan ja livekuvan kirjo on valtava! Jokaiselle on tarjolla jotakin, eikä mallioppiminen jää varmastikaan uupumaan siksi, etteikö halukkaille olisi tarjontaa saatavilla. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei netistä katsottua ratsastusta voi verrata paikan päällä seurattuun ratsastukseen esimerkiksi kilpailu- tai valmennustilanteissa. Siksi suosin ehdottomasti ratsastuksen seuraamista livenä silloin, kun se on suinkin mahdollista.

Kuvituskuvina kisakuvia vuodelta 2016, kun oltiin Pämppiksen kanssa Horse Show'n karsinnoissa Ypäjällä :)

Tänä syksynä tuntuu siltä, että suomalaisia hemmotellaan ihan toden teolla huippuratsastuksen tiimoilta. Viime viikolla Ratsastuskeskus Aino järjesti esteratsastusklinikan, jossa Rolf-Göran Bengtsson, yksi maailman parhaimmista ratsastajista, valmensi muutamia Suomen kärkiratsastajia ja demosi ratsastusta itsekin nuoren estehevosen kanssa. Viikko jatkui tästä kohti kansainvälisiä kilpailuja, joissa suomalaisten lisäksi starttasi ratsastajia esimerkiksi Virosta, Venäjältä ja Ruotsista. Ratsastajia, jotka ovat kilpailleet myös niissä viiden tähden huippukisoissa, jonne monella suomalaisella on vielä matkaa. Esimerkiksi viime vuoden esteratsastuksen Maailmancupin finaalissa, jos sellainen karkelo on tutun kuuloinen konsepti. Tällaisten ratsastajien suorituksia kannattaa seurata livenä, kun siihen maassamme mahdollisuus tarjoutuu.

Ei varmastikaan tarvitse mainita, että Helsinki Horse Show'hun on tulossa tänä vuonna ennätyksellisen kova kattaus huippuratsastajia. Ennen jäähallille siirtymistä on kuitenkin pakko päivitellä meidän kotitallinkin tilannetta. Tässä tulevan parin viikon aikana pääsen nimittäin seuraamaan ammattiratsastajien ja -valmentajien oppeja ihan lähietäisyydeltä, kun tallimme maneesin varauskalenteri näyttää seuraavaa: lokakuun 10. päivä Niclas Aromaa tulee pitämään tallillamme estevalmennuksia, joita aion seurata silmä kovana olettaen, ettei Maco ole vielä tuolloin hyppykunnossa. Tätä seuraavat päivät eli 11.-12. lokakuuta maneesimme valtaa Mikko Mäentaustan estevalmennukset. Kaksi suomalaista isojen kisojen hyppääjää peräkkäin siis, ei hassumpaa! Mutta leikki ei suinkaan jää siihen, sillä samana viikonloppuna arvostettu Hauke Luther saapuu jälleen jakamaan oppejaan esteratsastajille, ja seuraavalla viikolla tämän vuoden maailmanmestaruuskilpailuissakin Sveitsiä edustanut Arthur da Silva pitää kaksipäiväiset estevalmennukset juuri ennen Horse Show'n alkua. 

Tuota rimpsua luetellessaan on pakko myöntää, ettei harjoittelu jää ainakaan mallioppimisesta kiinni. Tilanne on myös mulle uusi, sillä aina aiemmin olen joutunut lähtemään kotitallilta pois halutessani seurata ammattilaisten pitämiä valmennuksia. Nyt tarjontaa tuntuu olevan enemmän kuin käytettävissä olevaa aikaa! Samalla tilanne on hyvin houkutteleva: uskon, että jokainen yllä mainituista valmentajista on erilainen, painottaen harjoittelussaan erityyppisiä asioita. Näin ollen voikin olla, että pääsen havainnoimaan lyhyen ajan sisällä varsin monipuolisia harjoitteita ja ratsastajille annettavia ohjeita. Kutkuttavaa - ja ennen kaikkea inspiroivaa!



Viime viikon Bengtssonin klinikka sai aikaan tunteen, että haluan tosissani olla paikalla kaikissa tulevien viikkojen valmennuksissa ja imeä itseeni mahdollisimman paljon tietoa. Vaikka Bengtssonin klinikalla ei keksitty pyörää uudelleen, oli sen anti perusharjoitteineen ajatuksia herättävää. Klinikan suurin anti oli mielestäni osuus, jossa Bengtsson ratsasti nuorella La Petit Amourilla, joka palkittiin tänä vuonna parhaana 6-vuotiaana suomalaisena puoliverisenä. Hevonen tuli areenalle jännittyneenä, mutta jo parin minuutin jälkeen tamma rentoutui silminnähden ja suoritti tyytyväisenä ruotsalaisen ammattiratsastajan alla. Suurin ero ei kuitenkaan ollut itse jännittymisen vähentyminen, vaan hypyn parantuminen. Roffe hyppäsi tammalla isohkoa okseria, jonka edessä oli maapuomi muistaakseni kahden laukka-askeleen päässä esteestä. La Petit Amour oli aluksi todella kiireinen estettä lähestyessään, ja se pudotti etupuomia useaan kertaan. Näin ollen Roffelle esitettiin kysymys: muutatko jotain omassa ratsastuksessasi auttaaksesi hevosta selviytymään hypystä puhtaasti.

Roffen vastaus oli ehdottomasti sellainen, joka avasi silmiä ainakin mulle. Hän ei halunnut muuttaa mitään, vaan antoi hevosen miettiä tilannetta itse. Täten hevonen oppii itse viisaammaksi - sitä ei tarvitse auttaa jatkuvasti. Kolmannella kerralla Roffe kommentoi hyppyä sanomalla laskeutumisessa "woah". Se varmasti kertoi kaiken tarpeellisen. Hevonen korjasi oman virheensä ja hyppäsi ihan eri tavalla okserin yli. Sen jälkeen se oli selvästi enemmän ratsastajan kanssa, eikä juossut esteiden alle niin voimakkaasti. Tältä se ainakin näytti kaltaiseni harrastelijan silmään. Roffen ratsastusta oli muutenkin ihana seurata, sillä hän on uskomattoman tasapainossa ja eleetön ollessaan hevosen selässä. Tuota voisi seurata tunnista toiseen väsymättä! 

Siispä aion käyttää tilaisuuden hyväksi ja seurata valmennuksia kotitallillamme, jonka lisäksi istun tänä vuonna aiempaa paljon enemmän jäähallin verryttelyalueen reunalla katsomassa ammattilaisten valmistautumista kilpailusuoritukseen. Se jos jokin on asia, missä voin oppia huomattavasti paremmaksi. Jännä nähdä, mitä kaikkea oppia päähäni siirtyy tulevien viikkojen aikana! Kysymys kuuluukin: haluatteko te kenties jonkinlaista koostetta esimerkiksi huippuratsastajien verryttelystä jäähallilta tai erilaisia vertailuja eri valmentajien pitämistä valmennukista: mihin asioihin kiinnitetään huomiota, minkälaisia tehtäviä suosittiin ja niin edelleen? Jaan näitä mielelläni, jos kiinnostusta löytyy :)

Tykkäätkö sä seurata valmennuksia tai kilpailuja oppimisnäkökulmasta?
Lue lisää

perjantai 28. syyskuuta 2018

#1012: Estevalmennukseen eri hevosella

Kyllähän siitä ennätti melkein puolitoista vuotta kulua - nimittäin valmennuksesta jonkun muun kuin oman hevosen kanssa. Pidempään blogiani lukeneet muistanevat varmaankin ajan, jolloin Champ lähti Saksaan. Pääsin tuolloin ratsastamaan niin este- kuin kouluvalmennuksissa eri hevosilla, joista tähän voisin nostaa esiin Acsun, Vilhon ja Hämpsin. Silloin kuvio tuntui todella loogiselta, sillä valmennuksia oli hyvä päästä jatkamaan oman hevosen puuttumisesta huolimatta. Itsenäinen ratsastaminen on aina hyväksi, mutta valmentajan tärkeyttä ei voi silti koskaan vähätellä.

Uskallan väittää, että suurin osa ratsastajista ratsastaa vielä asteen verran paremmin valmentajan ollessa läsnä kuin itsekseen töitä tehdessään. Tähän syynä voi olla yksinkertaisesti parempi keskittyminen siihen ratsastushetkeen - valmentajan itsessään ei välttämättä tarvitse sanoa mitään ohjeita. Hassua, eikö! Allekirjoitan tämän ainakin omalta osaltani täysin, sillä suoritan aina paljon paremmin silloin, kun valmentaja on paikalla vahtimassa perääni. Siksi suosin valmennuksia ja pyrinkin käymään niissä niin este- kuin koulupuolella vähintään kerran viikossa.

Valmentajaan nojautuminen ei toki ole pelkästään positiivinen asia, sillä silloin oppii herkästi "avuttomaksi". Jos valmentaja on aina paikalla ratkaisemassa oppilaansa virheitä ja neuvomassa sopivia tehtäviä kuhunkin tilanteeseen, ei ratsastaja joudu ajattelemaan itse aktiivisesti. Siksi pidän myös sellaisista valmentajista, jotka aktiivisesti haastavat ratsastajien ajattelua. Haastamisen ei tarvitse olla valintojen kyseenalaistamista, vaan jo pelkkä vuorovaikutus ratsastajan kanssa on hyvä alku: "miltä se hevonen nyt tuntuu?"

En valitettavasti saanut sopivia kuvia aiheeseen, joten tässä kuvituskuva viime talvelta. Alla video! c. Vilma Töyräs
Itsenäinen ratsastus paitsi pakottaa ratsastajaa ajattelemaan enemmän ja miettimään ratsastuksensa kulkua pidemmälle kuin juuri meneillään olevaan hetkeen, tuo se mukanaan myös virheitä, jotka korjaamatta muodostuvat tavoiksi. Toisaalta yksikin valmennus taitavan valmentajan silmän alla voi tuoda ihan uudenlaista ajattelua omaan ratsastukseen, vaikkei tunti itsessään pitäisi sisällään mitään maailmaa mullistavaa. Siksipä päätin hakea Pennon viime viikolla Macon kotitallille Stable Novaan valmennusta varten - halusin, että estevalmentajani Sanna näkisi pikkuhevosen tositoimissa ja kertoisi mahdollisesti vinkkejä siitä, miten mun kannattaa ruunan kanssa edetä itsenäisissä treeneissä.

On pakko myöntää, että odotin Pennon valmennusta paljon enemmän kuin Macon samana päivänä ollutta valmennusta. Aika jännää, eikö! Syynä oli ehdottomasti se, etten ollut aiemmin käynyt Pennon kanssa valmennuksissa, eikä ruuna ollut vieraillut Novassa kertaakaan tuota ennen. Meillä oli siis odotukset melkolailla neutraaleina, sillä emme tienneet, josko Penno esimerkiksi jännittyisi maneesissa niin paljon, ettei se uskaltaisi edetä. Tai jos erikoisemmat esteet olisivat pelottaneet ruunaa jotenkin erityisen paljon. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan poni hyppäsi kaikki esteet erittäin iloisesti ja yritteliäästi siitäkin huolimatta, että se sai eteensä ensimmäistä kertaa ainakin nykyisellä omistajalla ollessaan esteradan useamman erikoisesteen, suhteutettujen linjojen ja sarjan kera. Se todella ylitti mun ja varmasti monen muunkin odotukset!

Penno on kyllä mainio tapaus, jonka kanssa on ilo tehdä töitä. Valmentajani tykästyi ruunaan, sillä vaikkei se ole koskaan mikään isojen ratojen estetykki, on sillä hyvä asenne työntekoon ja kokoonsa nähden kivan hevosmainen laukka. Ja se on kyllä niin tasainen sileällä mentäessä, etten heti keksi toista vastaavaa. Tänään taas jatkamme estetreenejä Pennon kanssa sen kotitallilla, ja katsotaan sitten, miten lokakuu alkaa estehyppyjen osalta. Viime viikon ratatreenin jälkeen vuorossa on tänään todennäköisesti hieman jumppaa. Vaihtelua arkeen, ja parasta sellaista. Sen enempää valmennuksesta selittämättä päästän teidät halukkaat katsomaan tarkemmin alla olevalta ääniraidalliselta videolta Pennon ja mun urakointia viime viikon valmennuksesta. :)

Ihanaa viikonloppua ♥


Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo)
Lue lisää

tiistai 25. syyskuuta 2018

#1011: Mitä Macolle kuuluu?

Viittasin edellisessä postauksessa lyhyesti siihen, miten olemme päässeet Macon kanssa jälleen treenaamisen makuun. On ehkä liioiteltua puhua suoranaisesta paluusta vanhaan hyvään vireeseen, sillä tällä hetkellä Maco on kaiken kaikkiaan aivan älyttömän huonosti läpiratsastettu. Emme vielä hyppää 130cm ratoja valmennuksissa (saati kisoissa) tai väännä koulua hampaat irvessä, mutta arkirutiineihin siirtyminen on toden teolla aloitettu niin este- kuin kouluratsastuksenkin parissa valmentajien silmien alla. Tällä hetkellä en voisi olla onnellisempi, koska tulevaisuus näyttää valoisalta niin syksyn kisasuunnitelmien kuin myöhempienkin ajatusten suhteen!

Nyt kai pitäisi koputtaa sitä surullisen kuuluisaa puuta. Iloita ei saisi koskaan, mutta pienistä asioista on pakko olla iloinen - eihän tästä muuten tulisi mitään. Tärkein asia koko tässä lepojakson jälkeisessä elämässä on ehdottomasti oivallukseni siitä, että mun on nyt pakko opetella ratsastamaan Macoa entistä paremmin ajatuksella ylämäestä ja avoimemmasta muodosta. Tämä on toki aina ollut tavoitteena, mutta jostain syystä homma konkretisoitui mulle, kun Niclas Aromaa sanoi asiasta kahdella lauseella ja käski samalla laittamaan hevoselle pehmeämmän kuolaimen suuhun ohuen kolmipalan sijaan. Siitähän se riemu repesi, sillä mulla ei ole hirveästi kokemusta kuolaimista, enkä sen vuoksi osaa oikein lähteä testaamaan sopivia vaihtoehtoja.




Juteltuani valmentajani ja parin ystävän kanssa lainasin Stall Solbackan kuolainvuokraamosta neljä kuolainta, joista käytössä on nyt ollut yksi: suora kumikuolain kielentilalla ja kiinteillä "tuteilla". Kuten varmasti jokainen tietää, on Maco luonnostaan melko pitkä, etupainoinen ja jatkuvasti lapojensa päällä. Se seisoo vapaanakin ollessaan herkästi hyvin ryhdittömänä, eikä siis anna täten helpotusta ratsastajalleen, joka on itsekin helposti pulassa etupainoisten ja pitkien hevosten kanssa. Olemme Macon kanssa siis melkoinen yhdistelmä, sillä hitaana ratsastajana mun on hankala saada ratsu kunnolla pohkeen eteen ja herkäksi kädelle, jotta se voisi edes ajatella liikkuvansa takaa eteen. Siksi olen suosinut sillä kolmipalaa, ja esteillä siihen on lisätty vielä keskiosaan kuparirolleri ja viikset. Tämä on tuntunut toimivan hyvin, joskin ruuna on herkästi ollut haluttuakin lyhyempi edestä ja painuu näin herkästi kuolaimen taakse. Niinhän sitä sanotaan, että kuolaimen pitäisi aina olla suhteessa ratsastajan jalkaan ja istuntaan. Mitä enemmän "rautaa" suussa, sitä enemmän jalkaa. En esimerkiksi voisi ikinä laittaa hevoselleni suuhun vaikkapa pelhamia, jolla se on hypännyt viisivuotiaana Saksassa, koska mulla ei riitä istunta ja jalat siihen kuolaimeen. Toista se on ammattilaisella, joka on vielä kaiken lisäksi mies.

Tässä viikon kestäneen kuolainpohdikselun jälkeen olen päässyt kokeilemaan neljästä kuolaimesta vain yhtä, mutta se osoittautui heti ensiyrittämällä sellaiseksi, joka tuntuu Macolle miellyttävämmältä kuin aiempi kuolain. Se on aina ollut aika levoton kielensä kanssa, eikä pelkästään kuolaimen ollessa suussa, vaan ihan tylsistyessäänkin esimerkiksi kuntoonlaittopaikalla seistessä. Kielensä Maco on tunkenut suustaan ulos ratsastaessa etenkin muotoillun kolmipalan kanssa, mutta myös yhtä lailla estekuolaimella ratsastaessani. Nyt testasin sille siis Beriksen suoraa kumikuolainta kielentilalla, jossa on tutit. Aiemmin olen testannut Macolla tutillista niveltä, enkä huomannut mitään eroa kolmipalaan. Jostain syystä tuo kielentilallinen suora kumikuolain teki hevosesta välittömästi tyytyväisemmän, eikä se ole heittänyt kieltä ulos suustaan kertaakaan sillä ratsastaessani.





Ainoa miinuspuoli kuolaimessa on sen hitaus. Syy on toki ratsastajan, mutta tarvitsisin hieman enemmän kuolainta varsinkin esteille, koska muuten olen auttamatta pulassa hevosen päästessä vahvaksi, pitkäksi ja matalaksi. Ensimmäinen kouluvalmennus tuon kuolaimen kanssa (joka toimi samalla ensimmäisenä ratsastuskertana) oli melkoinen kokemus, koska Maco tuntui olevan ajoittain ihan puuta suustaan. Se oli kyllä tasainen, mutta ei todellakaan miellyttävä. Tunnin jälkeen mulla oli paitsi kädet rakoilla, myös tunto hävinnyt neljästä sormestani. Tunto ei ole edelleenkään palautunut takaisin nimettömien päihin, mutta se kuulemma johtuu vain siitä, että hartiani ovat menneet niin pahasti jumiin. Kyllä tämä harrastus on aivan mahtavaa! :D

Seuraavat ratsastuskerrat eivät olleet enää yhtä tuskaisia, ja keskiviikon estevalmennus kavalettien kanssa sujui kohtuullisesti uuden kuolaimen kanssa. Vaikka olinkin avoimesti sitä mieltä, ettei omaa ratsastusta kannattanut kehua kovinkaan suureen ääneen, totesi valmentajamme positiivisesti: "Mutta hei, oli tämä silti parempaa tekemistä kuin silloin, kun kävin vajaa vuosi sitten ensimmäisen kerran teitä katsomassa." Siihen onkin hyvä tiivistää aikalailla kaikki tunnelma. Sovimme, että hankin samasta kuolaimesta version, jossa olisi hieman enemmän vipua apuna tavallisen pyöreän kuolainrenkaan sijaan. Tuo tavallinen kuolainrengas saa kelvata sileälle, siinä mun on vain yksinkertaisesti pakko opetella ratsastamaan paremmin hevonen avuille sen kuolaimen kanssa.

Jotta elämä ei olisi liian tylsää, sain sunnuntaina kokea pienimuotoisen sydämenpysähdyksen, kun talliltamme soitettiin Macon olevan kolmijalkainen. Siinä ehdin jo hetken ajan nähdä silmissäni kaiken suunnitellun peruuntumisen: ei kisoja syksyllä, ei matkaa Espanjaan. No, onneksi tallilla oltiin hoidettu hevonen eläinlääkärin ohjeistuksen mukaan ensiluokkaisen hyvin, ja pääsimme vielä sunnuntaina klinikalle päivystykseen kuvaamaan jalkaa muiden tutkimusten ohella. Diagnoosi oli helpottava: kaviopaise, joskaan se ei kuvissa näkynyt. Haudetta ja tänään uudelleen klinikalle ja samalla Jaskan kengitettäväksi, vaikka hän oli kengityksen yhdessä meidän kengittäjän, eläinlääkärin ja Vermon klinikkakengittäjän kanssa suunnitellutkin. Tuleepahan nyt laitettua kaikki osaaminen Macon kengitykseen - jos ei sillä kulje, niin ei sitten millään!

Nämä kuvat ovat elokuulta. En muista julkaisseeni näitä tänne aiemmin, toivottavasti näin! C. Sofia Kerstinen


Huomenna menen hakemaan inspiraatiota ratsastukseen Ratsastuskeskus Ainoon, kun yksi kaikkien aikojen suurimmista idoleistani, Rolf-Göran Bengtsson, saapuu Suomeen pitämään esteratsastusklinikkaa. Näitä tapahtumia ei todellakaan näe Suomessa liian usein, joten olimme tietysti kaveriporukalla menossa jo heti siitä hetkestä asti, kun tämä julkaistiin aiemmin tänä vuonna. Eniten odotan ehdottomasti Roffen oman ratsastuksen näkemistä, mutta toki yhtä lailla mua kiinnostavat kaikki ne ratsukot, jotka lähtevät suorittamaan annettuja tehtäviä yleisön silmien alle. Mukana on onneksi kavereitani ja muutenkin tuttuja nimiä, joten mielenkiintoista nähdä, miten tekeminen muuttuu Roffen ohjeistuksen myötä.

Entuudestaan tiedän, että juuri tällaisten tapahtumien jälkeen into treenata on yleensä ihan huipussaan. Voin siis jo etukäteen kuvitella, miten innoissaan olen viikonloppuna virittelemässä treenejä pystyyn, jahka Maco saa luvan normaaliin liikuntaan kaviopaisejuttujen jälkeen. Vielä päälle Aino Mastersin kansainväliset kisat, joita aion seurata paikan päällä viikonloppuna. Siinä onkin hyvä paketti kasassa, ja matka kohti HIHSiä voikin vähitellen alkaa :)

Onko sulla ollut viime aikoina kuolainkokeiluja?
Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat