perjantai 28. kesäkuuta 2019

#1062: Ensimmäinen kansallinen startti melkein vuoteen

Kirjoittelin teille toissa viikolla suoraan tallilta, jossa olimme parhaillamme valmistelemassa samalla viikolla alkavia esteratsastuksen Suomen Mestaruus -kilpailuja. Kuten kerroin, kyseiset kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa Hyvinkäällä Stable Novassa, joka on Macon kotitalli. Tästä syystä olin tiiviisti mukana järjestelyissä eri rooleissa koko tapahtuman ajan majoittuen tallialueen viereen parkkeeratussa hevosautossa yhdessä muun tallitiimini kanssa. Meillä oli ihan mielettömän hauska viikonloppu, joka sujui kaikkinensa yli odotusten. 

Tällä kertaa en kuitenkaan tule kertomaan tarkemmin toimihenkilöhommista, vaikka jokainen paikalla vapaaehtoisena ollut ansaitsee ison kiitoksen tekemästään työstä ja panoksestaan kisaviikonlopun onnistumiseen. Toimihenkilöjuttujen sijaan ajattelin kertoa hieman tarkemmin itse kisasuorituksistani, joita ehdin tekemään tuon viikonlopun aikana kaksi kappaletta: yhden perjantaina ja toisen sunnuntaina. Pitkään aikaan en ole kirjoittanut blogiin varsinaista analyysia omasta ratsastuksestani, joten pohdin, että tällainen voisi olla hauskaa vaihtelua - itse kun tykkään kovasti kirjoitella ja analysoida ratsastustani. Aiemminhan tällaisia postauksia nähtiin tässä blogissa lähes joka viikko milloin valmennuksista ja milloin kilpailuista, joten tämä olkoon hyppy menneisiin aikoihin ja niihin hetkiin, kun elämässä tuntui olevan rajattomasti aikaa tuottaa syvällisempääkin tekstiä sosiaalisen median kanaviin.





Tosiaan, perjantai aloitti kolmipäiväisen kisaviikonlopun Stable Novassa esteratsastuksen SM-kisojen osalta. Kilpailuja käytiin koko viikonlopun ajan kahdella areenalla eli Stable Novan kotikentällä sekä Hyvinkään kaupungin kentällä, joka sijaitsee kivenheiton päässä Stable Novasta. Hyyppärän alue on muutenkin hevoskeskittymä, mutta tuon viikonlopun ajan tuntui siltä kuin olisimme sukeltaneet hevosihmisten paratiisiin. Joka puolella oli hevosia ja vilinää, mutta kaikki tuntui silti olevan hyvin organisoitua ja selkeää. Yhteensä startteja käytiin kolmena päivänä noin 850 kappaletta, joten voitte uskoa, että meininkiä riitti! Hyvinkään kentällä kilpailtiin ykkös- ja kakkostason luokkia 60-110cm korkeudella, kun taas Stable Novan kentällä kilpailtiin kolmostasolla nuorten hevosten 110cm luokista aina SM-kisojen senioreiden isoimpaan 150cm kierrokseen asti. 

Alue oli muuttunut toden teolla oikeaksi kilpailukeskittymäksi, sillä kotikentän laidoille oli pystytetty paitsi expo ja ravintolat, myös iso katsomo ja eri kokoisia näyttöjä tuloksien seurantaa varten. Stable Nova -areenan aidat oli vuorattu laitamainoksilla ja kentälle rakennettiin Suomen ratsastajainliiton pitkä vesihauta SM-luokkia ajatellen. Ajattelin etukäteen, että Maco saattaisi ihmetellä tätä kaikkea ja muuttua pöllöksi, mutta olin totaalisen väärässä jälleen kerran. Reipas ruuna ei ihmetellyt mitään, vaan tarkasteli tyytyväisenä elämää avoimesta ikkunastaan karsinasta käsin kisakentälle päin seuraten tapahtumia kiinnostuneena. Satuinpa kertaalleen ratsastamaan torstaina juuri ennen kisojen alkua kentällä samalla, kun vesihautaa rakennettiin kolmen ison koneen voimin. Siinä me seistä pällisteltiin hevoseni kanssa metrin päässä koneista, jotka kaivoivat isoilla kauhoillaan maata metelin saattelemana. Maco yritti myös kertaalleen kävellä hautaan, niin kovasti se kiinnosti. On kyllä oltava iloinen tuon hevosen hermorakenteesta!





Olimme päättäneet yhdessä valmentajani kanssa, että hyppäisin perjantaina avoimen 120cm luokan ensimmäistä kertaa sitten viime elokuun. Treenejä aloimme tekemään pidemmän tauon jälkeen esteiden parissa maaliskuun alussa, mutta taukoa tuli uudemman kerran maaliskuussa reissuni ja Macon klinikkakäynnin vuoksi. Jos olisin tehnyt päätöksiä itse, olisin varmasti startannut Macon kanssa ensimmäiset kisat ja 120cm luokan jo kauan sitten, mutta valmentajani toppuutteli ja kehotti antamaan hevosellekin aikaa nostaa kuntoaan ja hyppyjen määriä. On ihanaa, miten sitoutunut ja oikeasti asioista kiinnostunut valmentaja meillä nyt onkaan - ei sillä, etteikö ennen olisi ollut. Hän halusi mun hyppäävän toukokuussa ensin metrin luokan, joka tuntui naurettavan pieneltä, mutta oli näin jälkikäteen ajateltuna ainoa oikea vaihtoehto paitsi hevoselle, myös mulle. Tauon jälkeen on otettava askel taaksepäin ja katsottava, miten homma lähtee sujumaan.

Toukokuun ensimmäisen metrin startin jälkeen kisasimme kaksi 110cm luokkaa seurakisoissa, joten ratoja ei ollut liiaksi alla ennen 120cm startteja SM-kisojen yhteydessä kansallisella tasolla. Halusin kuitenkin hypätä kotikentällämme, ja siellä pienin luokka oli tuo mainittu korkeus. Siispä oli vain pakko yrittää parhaansa ja tehdä niin kuin valmentaja on tunneilla neuvonut. Jostain kumman syystä mua ei edes jännittänyt kovinkaan paljon, vaikka kisaaminen on aiemmin ollut suorastaan hermoja raastava kokemus kaikkine yksityiskohtineen. Toki pieni hermostuneisuus varmasti välittyi olemuksestani, mutta suurimmaksi osaksi olin tosi rauhallinen ja luottavainen. Tiesin, että osaisin suorittaa radan, jos tekisin asioita yhtään siihen suuntaan kuin valmennuksissa. Se jos jokin on nimittäin muuttunut kevään aikana: olen saanut ihan valtavasti itsevarmuutta, kun valmennuksissa on keskitytty ihan perusasihin, jotka ovat parantaneet ratsastusta esteiden välissä valtavasti.

Ahkerana seuraan kisoja :D



Stable Novan kentällä toimi ratamestarina Britannian mestaruuksienkin radat rakentanut ulkomaalainen mieshenkilö (jonka nimeä en kuollaksenikaan muista), enkä olisi voinut olla iloisempi hänen radoistaan. Kaikki kehuivat hänen työtään valtavasti: radat olivat sujuvia, mutta niissä oli juuri sopivasti tekemistä. Esimerkiksi perjantain luokkani oli kivan tekninen, muttei missään nimessä liian haastava. Radalla oli vaihtoehtoesteenä pitkä vesihauta, jota emme olleet hypänneet Macon kanssa koskaan aiemmin. Kävelin radan yksin, koska valmentajani oli kisaamassa samassa luokassa omalla hevosellaan ja halusi tietysti keskittyä omaan suoritukseensa. Radan jälkeen vaihdoimme kuitenkin pari sanaa, ja sain ohjeeksi hypätä haudan. Ai minä vai? Juuri olin kertonut kaikille, etten varmasti ratsasta hautaa, kun sitä ei ole treenattu. Toisaalta kokeilematta jättäminen olisi ollut tyhmää: nyt, kun hauta oli kentällä, sitä kannattaakin kokeilla hypätä. Ja jos ei olisi onnistunut, niin ei se tällaisessa avoimessa luokassa haittaa - treenejä voi jatkaa sen jälkeen kotona.

Verryttelin itsenäisesti rataa varten normaaliin tapaan. Aluksi vuorossa oli pitkät alkukäynnit, josta siirryin maneesiin ravailemaan ja lopulta laukkaamaan ennen hyppyjen aloittamista. Vaikka olen aina ollut kova jännittämään, ei startti jostain syystä nostanut sykettä liian korkealle. Maco tuntui ihan suhteellisen hyvältä ratsastaa, vaikka en ollut ehtinyt treenaamaan sen kanssa liiaksi asti aiempina päivinä. Toisaalta olen todennut, että ruuna pysyy tyytyväisenä ja suorittaa parhaiten silloin, kun sen kanssa tekee monipuolisesti kaikkea aina maastoilusta hyppäämiseen. Ainoa huono puoli tässä on se, että hevonen on ansainnut uuden lempinimen Käpylehmä ollessaan niin mielettömän lihava, ettei tosikaan. Vaikka se syö kohtuullisia määriä, ei laihdutus ole alkuunkaan helppoa. Ongelma lienee kuitenkin positiivinen, sillä muistanette ehkä ajan pari vuotta taaksepäin.. Maco kun oli tuolloin varsinainen kuikelo, jolla ei ollut massaa saati lihaksia kropassaan. Nyt se menisi jo kouluhevosesta mahansa puolesta. Siksi sen ovessa on magneetti, jossa lukee very fat ;)




Itse rata oli suhteellisen tasaista suorittamista muutamaa stiplua lukuunottamatta. Suoritus alkoi okserilla, joka oli rakennettu suoralla linjalla suoraan portista poispäin. Tähän sain hyvän rytmin alusta asti, josta matka jatkui pystyltä kaarevalla, suhteutetulla linjalla okserille. Hyvät hypyt näihin, eikä sen suurempia ongelmia matkalla. Seuraavana vuorossa oli okseri, josta ratsastettiin jälleen suhteutettu linja yhden askeleen sarjalle. Otin okserille aika ison hypyn, enkä päässyt ihan suunnitelmaani ratsastaa sarjalle hieman ulkoreunaan, joten hyppy a-osalle tuli aavistuksen pieneen paikkaan. Ei kuitenkaan katastrofia ja yli puhtaasti ilman, että rytmi häiriintyi. Seuraavaksi olikin vuorossa pitkä vesi, joka oli vaihtoehtoeste. Olin aivan varma, että onnistuisin sössimään tuon kokonaan, sillä veden jälkeen oli ahdas kuuden laukan väli pystylle. Klassinen tapa saada ratsastajat pudottamaan puomit! Mutta niin vain kävi, että Maco pomppasi isolla hypyllä veden yli ja jatkoi puhtaasti myös pystyn. Otin turhan ison pidätteen tuohon väliin, joten jouduin ratsastamaan voimakkaasti eteen kohti pystyä, mutta onneksi Maco oli kartalla. Tästä kaarsimme ensimmäisen vaiheen viimeiselle esteelle eli kahden askeleen sarjalle, jonka jälkeen alkoikin heti toinen vaihe. Yksittäiseltä okserilta sujuen pysty-okseri -linjalle, jossa väliin tuli muistaakseni neljä laukkaa. 90 asteen kulmassa lyhyen sivun keskellä olevalle pystylle ja tästä kaareva tie yksittäiselle pystylle, jonne lähestyessä päästin hevosen vähän pitkäksi ja aloin pyytämään sitä takajaloille vasta pari askelta ennen estettä. Virhe. Siitä saimmekin radan ainoan puomin etujalkavirheestä, ihan oman ratsastukseni tuloksena. Päätin kuitenkin kääntää vielä esteen jälkeen lyhemmän tien viimeiselle okserille, jonka jälkeen ylitimmekin maalilinjan tyytyväisinä.

Vaikka radassa oli paljon parannettavaa, olin kokonaisuuteen ihan äärimmäisen tyytyväinen. Pystyin toimimaan ja mulla oli koko ajan tunne siitä, että ratkaisujen tekemiseen oli aikaa. Se on tunne, joka on tullut mukaan kuvioihin vasta ihan viime aikoina. On uskomatonta ratsastaa neljän askeleen väliä ja ehtiä miettimään, mitä pitäisi tehdä. Aiemmin menin kokonaisen radan sellaisessa sumussa, etten muistanut radan jälkeen mitään koko hommasta! Iso parannus vanhaan siis. Loppujen lopuksi meidän luokkamme jaettiin kahtia osallistujamäärän noustessa yli 80:een, joten loppusjoituksemme oli 11. Maco sais ruusukkeen muistoksi ja minä hymyilin loppupäivän kuin Naanantalin aurinko. Valmentajani ja kaverini nauroivat, että on aivan ihanaa nähdä, miten iloinen olin. No niin olinkin! Tuolla fiiliksellä oli hyvä jatkaa sunnuntain Amatöörisarjaan.

Kisatournee jatkui osaltani tosiaan vasta sunnuntaina, sillä lauantaina juhlin kaverini häitä. Kerron sunnuntain startista lisää seuraavassa postauksessa, sillä tästä riittää analysoitavaa yhtä paljon kuvineen ja videoineen! Sen sanon jo nyt, että tuo rata oli varmasti yksi parhaista, joita olen elämäni aikana ratsastanut. Se oikeuttikin meidät sijoille, ja vielä hyville sellaisille. Mutta tästä lisää myöhemmin :)

Aivan ihanaa viikonloppua sulle! ♥
Lue lisää

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

#1061: Valmistuin maisteriksi - vihdoin!

Otsikossa se tulikin, nimittäin tieto valmistumisestani. Pääsin sisälle Helsingin yliopistoon vuonna 2015 ja siitä asti tavoitteena on ollut valmistua valtiotieteiden maisteriksi. Kesäkuun 1. päivä sain tiedon siitä, että kokonaisuus hyväksyttiin, mikä tarkoitti yksinkertaisesti yhtä asiaa: musta tuli virallisesti VTM. Viestiä lukiessani hymyilytti. Olin onnellinen, ja olen edelleen.

Niin vain tuli saavutettua yksi etappi elämässä. Nyt on aika suunnata kohti uusia tavoitteita, jotka ovat vielä hieman auki, kuten pari postausta sitten kirjoitinkin. Suurimmat ajatukset kohdistuvat paitsi harrastukseen ja siinä kehittymiseen, myös ammatilliseen puoleeni. Haluan kehittyä mahdollisimman osaavaksi viestintäasiantuntijaksi, jolla on monipuolinen kokemus sosiaalisesta mediasta ja organisaatioviestinnästä. Koen olevani positiossa, jossa pääsen oppimaan tätä kaikkea ja paljon muutakin. Hevosharrastuksen jakaminen sosiaaliseen mediaan tukee hyvin kokonaisuutta, vaikka se puhtaasti vapaa-aikaa onkin. Ja sellaisena sen haluan pitää - jo pelkkä ajatus sosiaalisen median kanavieni liiallisesta kaupallisestamisesta tuntuu hassulta. Somellako voisi elää? Varmasti, mutta minusta ei varmasti olisi yrittäjäksi.

Kaikki upeat kuvat c. Vilma Töyräs!
 









Itseään pitää kuitenkin haastaa, jotta voi kehittyä paremmaksi. Siksipä suostuin juontamaan SuomiAreenan yhteydessä järjestettävän ensimmäisen Lasten keskustelutilaisuuden, jonka järjestäjänä toimii työnantajani lisäksi myös SuomiAreena. SuomiAreena julkaisi keskiviikkona lehdistötiedotteen ja ohjelmansa sekä uuden SuomiAreena2019-sovelluksen. Näin lomalaisena en seurannut tätä aktiivisesti ja hämmennyinkin, kun kollegani pommitti tekstiviestillä: "Sä olet mukana SuomiAreenan lehdistötiedotteessa". Jahas, minäkö? Totta tosiaan näin pääsi käymään. Tiedotteessa lukee, että tilaisuuden juontaa bloggaaja-tubettaja Aada Lätti. Aiheesta oli keskusteltu myös tänään televisiossa MTV:llä. Hurjaa. Jännittää jo etukäteen. Samana päivänä juonnan myös torivartteja eli 20 minuutin mittaisia ohjelmanumeroita MTV-lavalla. Siinä sitä onkin itselle haastetta, sillä en todella ole kokenut esiintyjä!

Kuvasin valmistujaisviikonlopusta MyWeekend-videon, jossa on mukana paitsi juhlahumua siskoni ylioppilasjuhlista, myös useamman hevosen ratsastusta. Video on melkein puolen tunnin mittainen, joten katsottavaa riittää. Toivottavasti tätä on kiva katsella, sillä viikonloppu oli ainakin todella mukava viettää, kuten videolta voittekin lopussa kuulla. 

Aivan ihanaa viikonloppua sulle :)


Linkki videoon (MyWeekend)
Lue lisää

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

#1060: Kohti SM-kisoja

Terveisiä auringon keskeltä! Tämä viikko on vuoden ensimmäinen kesälomaviikko, joka kuluu täysin tallilla esteratsastuken SM-kisojen valmisteluissa. Istuskelen parhaillani tallimme kahvion ikkunoiden edessä löytyviltä penkeiltä katsellen kentälle, jossa ratsastajat treenaavat perjantaina alkavia kilpailuja varten. Kentän viereen pystytetään parhaillaan katsomoa jo aiemmin kasaan kyhättyjen ravintolatelttojen ja VIP-telttojen viereen. Kentälle on kaivettu vesihauta, väliaikaistallit ovat valmiina ja kylttejä on ripoteltu ympäri Hyyppärää. Paljon on vielä viimeistelyä tekemättä, mutta hirmuinen määrä hommaa on jo tehty useamman kuukauden ajan! Vitsit, miten innolla odotan kilpailuja niin työntekijän, katsojan kuin kisaajankin roolissa.

Aivan, luit aivan oikein - tarkoituksena on startata itsekin avoimissa 120cm luokissa viikonlopun aikana. Jännittää hieman, mutta onneksi meillä on aivan mahtava tiimi kasassa, joka osaa ottaa tilanteen haltuun niin tallien kuin sosiaalisenkin median osalta. Mun vastuulla SM-kisoissa on tällä kertaa tallialue ja sosiaalinen media, jonka lisäksi puuhaa riittää muiden juoksevien asioiden osalta. Onnekseni tiimissäni on rautaisia ammattilaisia, jotka ovat tehneet tallihommia jo monet kerrat sekä keskenään että kanssani. Voin siis huoletta luottaa siihen, että kaikki tapahtuu suunitellusti siitäkin huolimatta, että joudun lähtemään lauantaina kaverini häihin ja starttaamaan pari luokkaa kisoissa. On oikeasti valtavan suuri ilo, että meillä on edelleen Suomessa ihmisiä, jotka haluavat tulla tekemään töitä kisoihin vapaaehtoisina yhteisen hyvän eteen. Hommissahan ollaan niin sanotusti palveluammatissa, sillä tehtävänämme on taata ratsastajille ja katsojille parhaimmat mahdolliset kilpailut. Siihen pyritään! Tervetuloa siis katsomaan SM-kisoja Stable Novaan perjantaista sunnuntaihin (14.-16.6.), jos on vielä tekemistä vailla. Tapahtumaan on vapaa pääsy, paikalla on runsas expo ja ravintolatarjoilu. Lauantai-iltana on erikseen iltaohjelmaa.








Päätin vasta maanantaina, että uskallan lähteä starttaamaan kisoissa ensimmäiset 120cm luokat sitten viime elokuun. Kisoissa on mennyt hyvin, mutta olemme menneet tähän mennessä vain kaksi luokkaa 110cm korkeudella ykköstasolla. Vaikka sijoitukset ovat olleet hyviä (voitto ja toinen sija), ei vaikeustaso ja korkeus ole välttämättä ollut sellainen, että se olisi mitenkään verrattavissa kolmostason luokkiin ja aavistuksen isompiin esteisiin. Menimme kuitenkin maanantaina Venlan treeneissä rataa, jossa korkeus oli 115cm-135cm pitkän veden kera, eikä Macon suorittamisessa ollut mitään moitittavaa. Itse sen sijaan ratsastin ajoittain kovinkin epämääräisesti, sillä tyhmyydessäni nautin kaksi energiajuomaa juuri ennen ratsastusta sillä lopputuloksella, että tärisin kauttaaltaan samalla, kun sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Valmentaja totesi, ettei hän ole koskaan nähnyt mua yhtä tiloissa. Siltä se kyllä tuntuikin, sillä en ehtinyt ajattelemaan mitään, kun kaikki tapahtui niin nopeasti. Kofeiiniherkkänä ihmisenä muutenkin turhat energiajuomat ovat aivan vihoviimeinen lisä, mutta näin se taas piti erikseen todeta kantapään kautta.. 

Maco on tuntunut viime aikoina muutenkin hyvältä, kuten edellisessä postauksessa kerroinkin. Olemme hypänneet säästeliäästi noin kerran viikossa, jonka lisäksi treenit ovat keskittyneet pääosin puhtaaseen maastoiluun ja kävelyyn narun päässä. Joskus toki on pakko ratsastaa hevonen avuille kentällä, mutta näin kuumilla säillä se perinteinen "takapuoli satulassa avoja ja sulkuja" -treeni on jäänyt kuin huomaamatta vähemmälle. Macon päälle sopii hyvin se, ettei sitä prässätä liikaa, mutta sen kroppa vaatii kuitenkin myös sitä sileäntreeniä, jossa se ratsastetaan paremmin takaosalle. Onneksi meidän maastoreissut eivät ole pelkkää suoraa uraa, vaan mukana on reippaita laukkapyrähdyksiä ylämäkeen ja suoralla, kiipeilyä mäissä ja hieman epätasaisempaakin maastoa. Hevonen joutuu siis ajattelemaan ja käyttämään kroppaansa eri tavoin kuin tasamaalla, mikä parantaa sen fysiikkaa. Siitäkin huolimatta ruunan karsinan oveen on kiinnitetty "fat"-magneetti, joka kertoo tallityöntekijöille, että hevonen saisi saada vähän vähemmän heinää. Siitä on nimittäin tullut jälleen melkoinen pullukka ;)








Tämän päivän ohjelmassa on vielä Macon klippaaminen ja kahden hevosen hyppääminen illasta. Olenkin saanut viime aikoina hypätä erilaisilla hevosilla, joka on tuonut paljon varmuutta omaankin tekemiseen. Mukana kuvioissa on säännöllisesti jo aiemmin blogistakin tuttu Penno ja 3,5-vuotias poniruuna Reiska, joilla menen viikottain esteitä omilla talleillaan. Näiden lisäksi hyppään säännöllisen epäsäännöllisesti kaverini estehevosella Cassulla, jolla hyppäsin rataa myös Stall Solbackan kisoissa omistajan murrettua olkavartensa. Toisinaan päädyn myös Pennon tallilla majailevan Mikun selkään, joka sekin on kisannut 120cm luokkia aiemmassa elämässään ulkomailla ennen Suomeen muuttoa. Tänä iltana vuorossa on Penno ja Miku, eilen hypättiin Reiskan kanssa sen elämän ensimmäinen okseri. Niin kivoja hevosia kaikki, ja todellakin erilaisia keskenään! Olisiko kiva kuulla näistä hieman enemmän?

Mutta sen pidemmittä puheitta lähdenkin tästä klippaamaan ratsuani, jotta se olisi edustavana perjantaiaamuna. Jos ei muuta, niin ainakin se näyttää hyvältä, haha! Kuski yrittää olla mokailematta parhaansa mukaan. Tällä hetkellä on niin epätodellinen olo, sillä tallilla aika menee aina aivan hujauksessa ja yhtäkkiä huomaan viettäneeni reissussa 14 tuntia ilman, että kelloa on tajunnut katsoa kertaakaan kunnolla. Siitä saan kiittää ihania ihmisiä, jotka tekevät päivistä niin mahdottoman mielenkiintoisia ja iloisia! Oli kyllä hyvä idea ottaa lomaviikko tähän kohden, sillä muuten olisin ollut aivan pihalla kaikesta viikonlopun kisoihin liittyvästä. Huomenna alkaakin varsinaiset karkelot, kun ensimmäiset hevoset saapuvat Pohjois-Suomesta paikalle. Pitäkää peukkuja, että meillä menee kaikki hyvin täällä!

Aiotko katsoa SM-kisoja livenä tai netin kautta? :)
Lue lisää

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

#1059: Sata syytä olla onnellinen - missä nyt mennään?

Nyt on kyllä pakko nostaa virtuaalista hattua päästä ja kiittää kaikkia edelliseen postaukseen kommentoineita osallistumisestanne keskusteluun. Mieltä lämmittää se, että blogeissakin voi yhä edelleen aikaansaada vuorovaikutusta aikakaudella, jolloin muut somekanavat tuntuvat vievän suurimman huomion video- ja kuvasisällöt kärjessä. Henkilökohtaisesti nautin valtavasti kirjoittamisesta, minkä takia arvostan myös tänne saamaani palautetta, vaikka blogipostauksia ehtiikin nykyään kirjoitella harmittavan harvoin. Onneksi on kuitenkin nuo muut somekanavat, jonne on helppo julkaista materiaalia hyvinkin reaaliaikaisesti. 

Toukokuu lähentelee loppuaan, mitä on aivan uskomattoman vaikea ymmärtää. Vastahan tässä aloiteltiin vuotta 2019 ja mietittiin, onko meillä edessä kisakautta tai edes kokonaista vuotta hevosenomistajana. Opeteltiin uuden työnkuvan tuomia vastuita ja suunniteltiin kevään lomamatkaa. Viimeisteltiin maisteriopintoja ja katsottiin jännittyneinä tulevaisuutta kohden: millaista olisikaan olla ihan oikeasti "aikuinen", eikä enää opiskelija. Näin kesäkuun kynnyksellä huomaan miettiväni, miten valtavasti näihin kuluneisiin viiteen kuukauteen onkaan lopulta mahtunut, niin hevos-, työ- kuin opiskelurintamalla. Ja ihan sen sosiaalisenkin elämän ja oman henkisen kasvamisen saralla. 

Salossa kisoissa toukokuun puolivälissä. Ensimmäiset hyppykuvat ja palkintojenjakokuva c. Saija Laaksonen






Mulla on aina ollut tavoitteita elämässä - sellaisia, joita kohden olen pyrkinyt jokapäiväisillä valinnoillani tietoisesti tai tiedostamattani. Jo lukioikäisenä asetin muutaman tavoitteen: halusin omistaa hevosen, asua Helsingissä, valmistua maisteriksi ennen 25 vuoden ikää ja tehdä töitä vakituisella pestillä alalla, josta nauttisin ja jossa pääsen kehittymään jatkuvasti työntekijänä sekä ihmisenä. Havahduin vastikään siihen tosiasiaan, että olen tällä hetkellä saavuttanut kaikki nuo tavoitteet. Puhuin tästä avoimesti vanhempieni ja ystävieni kanssa: mitä seuraavaksi? Olo oli hetken ajan jopa hämmentynyt, sillä ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin mulla ei ollut selvää suunnitelmaa siitä, mitä haluaisin tehdä seuraavaksi. Tässäkö se oli, nuoruus? Ei kai sentään! Nopeasti tajusin, että olin jo alitajunnassani kehitellyt seuraavia suunnitelmia pidemmän aikaa. Ei ehkä yhtä konkreettisia kuin aiemmat, mutta suunnitelmia joka tapauksessa. Haluaisin kilpailla harrastelijana kansallisissa luokissa esteratsastuksessa niin vaativissa luokissa kuin kokemukseni tulee sallimaan, ostaa oman asunnon Helsingistä lähivuosina ja muuttaa ainakin joksikin aikaa työskentelemään ulkomaille. Oppia yhä enemmän maailmasta ja haastaa omaa ajattelua. Ja muistaa nauttia siitä kaikesta, mitä joka päivä pääsee kokemaan elämässä.

Kliseistä, mutta silti jotenkin rauhoittavaa. Ennen kaikkea olen äärettömän iloinen siitä mahdollisuudesta, jonka olen saanut Macon kanssa kaikista meidän viime syksynä alkaneista ongelmista huolimatta - ja juuri niiden jälkeen. Olin henkisesti valmistautunut siihen, että saattaisin tällä hetkellä olla hevoseton ja suunnitella jotain aivan muuta osana elämääni. Sekään ei olisi ollut huono asia, sillä kuten todettu, ei elämän pitäisi mielestäni rakentua liiaksi yhden asian ympärille. Väitän, että vaikka hevoset ja ratsastaminen ovat mulle ja monelle muulle valtavan rakas harrastus ja elämäntapa, löytyisi elämästä lopulta varmasti paljon muutakin, joka voisi tuoda arkeen yhtä paljon iloa ja mielekkyyttä. Onnekseni mun ei vielä tarvinnut testata tätä vaihtoehtoa, vaan saan nauttia komean ruunan kanssa nopeasti lähestyvää kesää tavoitteet korkealla.


Dumlen kanssa on tullut tehtyä muutaman kerran töitä.
Tässäpä Reiska-poni 3,5v ♥
Penno-ruuna palasi myös hyppyjen pariin :)

Macoakin nauratti ;)
Voitte uskoa, miten onnellinen olin maanantaina saadessani Macon hierojalta seuraavan viestin: "Moikka! Maco oli kokonaisuudessaan parhaimmassa kunnossa, mitä olen sitä hieronut. Nyt pääsin kunnolla sisälle lihaksiin paljon nopeammin, molemmat lavat sai myös tehtyä paremmin kuin aiemmin. Takapäässä sillä on edelleen suurimmat jumit, mutta nekin menneet paljon eteenpäin, ja sain käsiteltyä sen lantion alueelta ja vatsasta hyvin. Nyt vain, kun sen saa pysymään tuolla tavalla liikkeessä ja se saa vielä lisää lihaksia takaosaan, niin näyttää paremmalta."

Hymyhän siinä tuli kasvoille. Jes! On ihan mielettömän hienoa saada lukea moinen kommentti, sillä Macon hieroja on osannut kertoa meille hevosen ongelmista jo ennen kuin eläinlääkärit ovat näitä asioita sen enempää hoitaneet tai tiedostaneet. Kaiken lisäksi Maco tuntuu tällä hetkellä todella hyvältä myös selkään, ja sen koko olemus on positiivinen ja innostunut. Väitän, että sille on toiminut oikein hyvin tuo liikutusmalli, jossa se työskentelee kaksi tai kolme päivää ja pitää sitten aina yhden kävelypäivän väliin. Kävelypäivänä ruuna on saanut olla ilman satulaa, mikä nykytutkimuksen valossa lienee hyväksi hevosen lihaksistolle. Toki tutkimuksia on suuntaan ja toiseen, mutta ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna tällaisen vähän diesel-mallisen hevosen päänuppi tykkää hyvää siitä, ettei sitä rassata joka päivä kentällä tai maneesissa. Oikeastaanhan me ollaan viime aikoina keskitytty ansiokkaasti paljolti maastoiluun sen sijaan, että olisimme viilanneet aitojen sisällä koulukiemuroita. Niitäkin toki pitää harjoitella ihan perusratsastettavuuden parantamiseksi, mutta toisaalta valmentajammekin totesi tässä jokin aika sitten, ettei hän ole nähnyt Macoa noin hyvin avuilla olevana vielä kertaakaan. Joku siis toimii. Ja hyvä niin!

Kotona on treenattu - käsien kanssa tai ilman!






Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Tässäpä muutama lisävideo Macosta ja Cassusta. Kaksi hyvin erilaista hevosta 🐎 Maco on tunnetusti vähän hidas ja pitkä, mutta toisaalta esteitä lähestyessä tunnen sen kuin omat taskuni ja osaan siksi ennakoida ainakin joissain määrin tulevia tilanteita. Toki virheitäkin sattuu, aivan kuten tämän julkaisun kolmas video näyttää 😉 Maco hyppäsi kuitenkin tänään tosi kivasti ja väläytteli sellaisia pomppuja, etten ole varmasti koskaan istunut moisissa kyydissä aiemmin. Olo oli varma ja fiilis siksi korkealla 😍 Cassu taasen olikin mulle aivan uusi tuttavuus, joka yllätti! Kyseessä on aika iso tamma, mutta se on kuitenkin herkkä ratsastaa. Esteillä sopivan innokas ja positiivinen, eivätkä erikoisesteet kummastuttaneet sitä laisinkaan. Teimme aluksi yksittäisiä esteitä ja hain fiilistä, miten tätä hevosta pitäisi ratsastaa. Lopuksi tulimme jo ihan 13 esteen rataa, mikä meni tasaisen kivasti. Viimeisillä vähän isommilla esteillä tuntui jo siltä, että Cassu hyppäsi selän läpi ja alkoi käyttää itseään - pienillä kun se ei vielä ole hänen mielestään tarpeellista 😎 Valitettavasti niitä hyppyjä ei kuitenkaan ole videolla, sillä sade yllätti. Kiitos vielä hevosen lainasta @hannahelasmeri ❤️ Huomenna tuleekin sitten kuvaa ja videota Pennon ja Mikun hypyistä. Mitä pidätte tällaisesta tarkemmasta selityksestä täällä Instagramin puolella? Jatkoon vai ei? 🤔 #equestrian #showjumping #oldenburg #horsesofinstagram #cheval #horse #lovemyhobby #horsebackriding #happiness #häst #riding #bestthingsinlife #followme #like4like #equestrianlife #spring #Marocco #ElMacoAirlines #VauhtiMakkara #StableNova #esstockholm #equestrianstockholm #veljwahlsten #veljeksetwahlsten
Henkilön Aada Lätti (@aadalatti) jakama julkaisu

Meidän toukokuuhun mahtui loppujen lopuksi valtavasti positiivisia asioita, joista olisin halunnut kirjoittaa teille yhtä jos toista. Koska aika on rajallista, päätin kuitenkin tiivistää muutamat seikat postauksen loppuun. Jos haluatte kuulla näistä joistakin enemmän, voin hyvin kirjoitella aiheesta erillistä postausta esimerkiksi huomenna, kun helatorstai tuo päivään muutaman tunnin lisää aikaa.

MITÄ NYT ON TAPAHTUNUT?
  • RATATREENIT ERIKSNÄSISSÄ
    Kävimme toukokuun puolessa välissä hyppäämässä ratatreenit oman kotitallimme ulkopuolella ensimmäistä kertaa sitten viime vuoden elokuun. Korkeutena oli metri, eikä tarkoituksena ollut hakea muuta kuin hyvää fiilistä ja sujuvaa ratsastusta. Tässä onnistuttiin: Maco oli tietysti innoissaan, mutta kuitenkin kuuliainen. En itse tehnyt kamalia ratsastusvirheitä, vaikka välillä tuntui siltä, että käsijarru meinasi unohtua päälle kaarteissa. Ilta oli rento ja seura hyvää. Ennen kaikkea olo oli helpottunut, sillä tuo reissu ei ollut itsestäänselvyys vielä vuoden alussa.

  • ENSIMMÄISET KISAT TAUON JÄLKEEN
    Kun ratatreenit olivat sujuneet järkevästi, uskaltauduin ilmoittautumaan ensimmäisiin virallisiin kisoihin Saloon. Lähdimme reissuun tallinomistajiemme hevosrekalla lauantaista sunnuntaihin, ja samalla reissulla toimin heidän kolmelle hevoselle hevosenhoitajana. Meillä oli ihan mahtava reissu, joka huipentui siihen, että hyppäsin Macon kanssa päivän ainoan luokkamme sunnuntaina 110cm tasolla yhdeksän kuukauden kisatauon jälkeen toiselle sijalle vajaan 30 lähtijän joukosta. Tuolta paluumatkalta ei riemua puuttunut, ja vaikka viikonloppu oli raskas fyysisesti, antoi se sellaisen boostin tulevaa kautta kohden, etten pysty sanoiksi pukemaan.

  • ONNISTUMISIA JA OIVALLUKSIA VALMENNUKSISSA
    Kotitreeneissä meillä on mennyt pääosin hyvin. Olen melko kriittinen omaa tekemistäni kohtaan, eikä "ok"-suoritus tuo sitä tunnetta, että kaikki voitava on tehty onnistumisen eteen. Valmentajani on erittäin tarkka ja haluaa korjata pienimmätkin virheeni, joten toisinaan valmennuksissa on ollut aivan kamalan epäonnistunut olo. Jokainen kerta on kuitenkin päättynyt voimaantumiseen ja siihen, että huomaan oppineeni aivan valtavasti lisää. Tämä konkretisoitui Salon kisoissa, kun tajusin radalla, että mulla tuntui olevan runsaasti aikaa ajatella apujani ja päätöksiä esteiden välissä jopa viiden askeleen linjoilla. Vielä vuosi sitten saatoin ratsastaa kokonaisen radan tajuamatta, mitä olin tehnyt missäkin kohden. Tämä, jos jokin realisoi sen, että tiukasta valmennuksesta on hyötyä.

  • UUSIA HEVOSTUTTAVUUKSIA VANHOJEN RINNALLA
    Viime viikonloppuna pääsin heppailemaan oikein urakalla, kun hoidin lauantaina viisi hevosta, joista neljällä hyppäsin. Sunnuntaina pääsin jälleen yhden uuden ruunan kyytiin esteiden parissa. Mitä ja keitä - ja ennen kaikkea miksi? Olen tosiaan ratsastellut toukokuussa toisinaan parhaan ystäväni Millan viisivuotiaalla Dumlella, jonka lisäksi Penno on palannut kuvioihin mukaan omien kiireideni helpottaessa estetreenien osalta. Lauantaina hyppäsin lisäksi kaverini Hannan Cassu-nimisellä estehevosella ja Pennon tallikaverin, Miku-ruunan kanssa. Molemmat olivat kovin mukavia tapauksia ja etenkin Cassu herätti kiinnostusta Instagramin puolella.

  • UUSI TREENIKAVERI
    Kesän myötä kuvioihin astuu pidempiaikaisella tähtäimellä myös täysin uusi nelijalkainen tuttavuus, 3,5-vuotias poniruuna Reiska. Aloitimme tämän ihanuuden kanssa estehevosen uran viime viikonloppuna, enkä voi uskoa, miten reipas pikkumies tämä tumma komistus onkaan! Tarkoituksena olisi esittää kyseinen poni syksyllä laatuarvosteluissa, jahka yhteistyömme hioutuu sellaiseen pisteeseen, että hommassa on ideaa. On kyllä hienoa päästä mukaan tekemään nuorta ponia alusta alkaen, sillä tuossa matkassa oppii paljon koko ajan. Reiskan omistaja on mulla entuudestaan tuttu aiemman ratsastettavani Hämpsin myötä, joten odotan innolla, mitä kaikkea tämä mahdollisuus tuo kesän mittaan tullessaan.

Tanskassa on tullut käytyä viime aikoina riittämiin. Viimeisin reissu oli eilen, kun lähdimme suoraan kultajuhlista lentokentälle ja palasimme viime yönä Suomeen. Tässä meikäläinen poksauttaa samppanjaa Tanskan torilla, ihan vaan leijonien ja meidän tiimin voiton kunniaksi. Meillä oli siis kevään kestänyt Digital Community -kilpailu kaikkien pohjoismaalaisten kollegoiden kesken, ja meidän tiimi voitti koko homman. Hauska päivä!

Siinäpä olikin listaa niistä asioista, mitä viime aikoina on hevosrintamalla tapahtunut. Tai ainakin niistä, mitä on päällimmäisenä mielessä! Seuraavaksi keskitymme Stable Novassa järjestettäviin SM-kilpailuihin, joissa olen tallivastaavana huipputiimini kanssa pyörittäen samalla somea tapahtuman ajan. Tarkoituksena olisi tosin itsekin yrittää hypätä parina päivänä jotain, mutta myöhemmin sen sitten näkee, onko moiseen lopulta aikaa. Yhdet häätkin kun tulivat kyseisen viikonlopun lauantaille. Onneksi otin tuon viikon töistä kesälomaksi, joten aikaa pitäisi olla kaiken valmisteluun. Ja toivotaan hyvää säätä, jotta saamme paikalle runsaasti innokkaita katsojia!

Ihanaa toukokuun loppua sulle - nauti 
huomisesta vapaasta, mikäli sellainen kohdalle sattuu ♥
Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat