tiistai 6. elokuuta 2019

#1064: Rahat ruokaan vai harrastamiseen?

Oletko koskaan laskenut, miten paljon olet käyttänyt rahaa hevosharrastukseen kuukauden, vuoden tai kenties koko harrastuksesi aikana? Koonnut kaikki kulut taulukkoon allekain ja pysähtynyt katsomaan, miltä lukemat näyttävät valkoisella paperilla. Vaikka lähes jokainen harrastaja varmasti tiedostaa lajimme kalliuden, tulee monelle varmasti yllätyksenä se, miten paljon rahaa aktiivinen harrastaminen lopulta vaatii. Paljon. Ja siitähän ei juuri ääneen puhuta.

Elokuun ensimmäinen viikonloppu vietettiin Etelä-Suomen aluemestaruuksien merkeissä Stall Solbackassa. Kyseessä oli edustamani ratsastusseuran kotikilpailut, joten olin paikalla kahtena päivänä talkoohengessä auttelemassa milloin radanrakennuksen, juoksevien hommien kuin sosiaalisen median sisältöjen kanssa. Yhteisen tekemisen rinnalla ehdin startata itsekin lauantaina senioreiden aluemestaruusluokassa 120cm tasolla, josta kotiintuomisina olivat keltaiset ruusukkeet aluemestaruuksien viidennestä sijasta ja luokkasijoituksesta. Kisapäivä oli mahdottoman mukava, kuten viikkoa aiempi reissu Hangon Sea Horse Weekiinkin. Ihmiset olivat iloisia, sää suosi ja hevonen suoritti yli odotusten. Ratsastinpa itsekin ajoittain kohtuullisen hyvin.

Tämä postaus ei kuitenkaan kerro kisamenestyksestä tai siitä, mitä mun olisi pitänyt tehdä toisin ollakseni nykyistä taitavampi ratsastaja. Haluan puhua avoimesti niistä ajatuksista, joita mulla heräsi mieleeni viime sunnuntaina useamman samanhenkisen kysymyksen jälkeen. Valehtelematta ainakin kymmenen kilpailijakollegaa, toimihenkilöä tai kaveriani kysyi kisapaikalla ja tallilla ollessani, miksen kilpaillut sunnuntaina Amatöörisarjan osakilpailussa. Lähtijöitä oli vähän ja nollatuloksella olisi ollut kiinni palkintorahoissa ruusukkeineen. Olen kisannut koko kauden tuota tasoa ja osallistunut jopa pariin kertaan kyseisen kilpailusarjan osakilpailuihin sijoittuen, joten olisi ollut vähintäänkin loogista koittaa onneaan myös näissä karkeloissa. Etenkin, kun kyseessä oli kotiseuran kilpailut. Mikä ihme oli syynä siihen, etten lähtenyt toisena päivänä kisoihin Macon kanssa valmentajankin suosituksista huolimatta?


Kaksi ylempää kuvaa c. Tanja Vaak
Kuva c. Heidi Lammi
Raha. Mitä sitä kiertämään - mulla ei yksinkertaisesti ollut rahaa lähteä kilpailemaan toista päivää putkeen edes näin lähellä oleviin kisoihin, vaikka olisin kuinka halunnut. Vaikka heinäkuu oli palkkakuitin mukaan varsin antelias, on kolme peräkkäistä kisaviikonloppua verottaneet osansa siitä, etten toden totta halunnut laittaa viimeisiä rahojani yhteen starttimaksuun. Syödäkin pitäisi, eikä vuokraa voi jättää maksamatta vedoten siihen, että kisoissa on kiva käydä. Olisihan se, jos taloudelliset asiat eivät olisi esteenä. 

Tiedän olevani monella tapaa etuoikeutetussa asemassa. Olen 24-vuotias maisteri, joka pääsi kiinni työelämään oman alansa vakituiseen työsuhteeseen jo ennen valmistumistaan. Tienaan kivasti, reippaasti yli sen, mitä oman ikäiseni tai samassa työssä tällä kokemuksella olevat tilastojen mukaan tienaavat. Sain ensimmäisen oman hevoseni siten, että vanhempani auttoivat kuluissa tarpeen mukaan koko opiskeluaikani ajan, eikä taloudellinen tuki ole ollut ainoa tuki, jota perheeni on antanut. Yhtä lailla vanhempani ovat antaneet mulle aikaa ja olleet läsnä harrastukseni parissa. Vaikka rahaa pidetään monesti kaiken mahdollistajana, on vanhempien tuki ja länsäolo usein nuorelle vieläkin merkittävämmässä roolissa - silloinkin, kun äidin tai isän ohjeet tuntuisivat typeriltä ja kaikki ottaisi päähän. Nuori kaipaa elämäänsä rakkautta ja rajoja. Tai ainakin minä kaipasin, ja voin vain kiittää vanhempiani siitä, että he ovat kuskanneet allekirjoittanutta kisa- ja valmennusreissuille silloinkin, kun teinivuosien tunteenpurkaukset jännityksen vallassa ovat äityneet turhan voimakkaiksi. Enkä edes tiuskinut usein, sillä siitä tuli samantien sanomista.


Kaksi ylempää kuvaa c. Tanja Vaak
Kuva c. Sara B.
c. Tanja Vaak
Tosiasia on kuitenkin se, että ratsastusharrastus on Suomessa valtavan kallis harrastus, joka sitouttaa perheitä kokonaisvaltaisesti niin rahan kuin ajankäytön suhteen. YLE teetti tutkimuksen Taloustutkimus Oy:lla tämän vuoden heinäkuussa, josta selvisi se, että joka kolmas suomalaisvanhempi on joutunut kertomaan lapselleen, että tämän harrastus maksaa liikaa ja se tulee sen vuoksi lopettaa. Lopetettavien harrastuksien kärkipaikkaa piti jääkiekko, mutta heti toisella sijalla komeili meille jokaiselle tuttu ratsastus. Yhtä lailla kolmasosa vastanneista kertoi lapsen harrastuksen olevan perheelle suuri rahallinen rasite, vaikka harrastusta ei vielä toistaiseksi ole tarvinnut lopettaa. Kuuntelin juttua puoli yhdeksän uutisista ja tutustuin aiheeseen lisää jälkikäteen eri artikkelien kautta surullisin mielin. Vaikka moni meistä tietää, ettei ratsastus ole kovinkaan halpa laji ja se mielletään usein eliitin harrastukseksi, on silti todella surullista, miten moni vanhempi joutuu vasten tahtoaan kumoamaan lapsensa unelmia ja haaveita vain siksi, ettei perheellä ole varaa panostaa yhden lapsen harrastukseen tarvittavaa määrää. Ja ymmärrän täysin, miksi perheissä tällaisia päätöksiä joudutaan tekemään. 

Lasten ja nuorten unelmat ovat olleet mielessäni paljon viime aikoina. SuomiAreenassa järjestettiin tänä vuonna historian ensimmäinen Lasten keskustelutilaisuus, jossa aiheena olivat lasten ja nuorten unelmat ja se, miten he itse voivat näitä mahdollistaa ja toisaalta se, miten vanhemmat ja yhteiskunta voivat tukea lapsia heidän unelmiensa saavuttamisessa. Juonsin tuon tunnin kestäneen tilaisuuden, jonka voi halutessaan katsoa MTV:n Katsomosta ilmaiseksi. Oli ilahduttavaa nähdä, miten paljon lapset unelmoivat ja miten he ovat itse valmiita näkemään vaivaa unelmiensa eteen. Lapset ovat tunnetusti aitoja, koska he eivät useinkaan koe esteitä unelmiensa saavuttamisessa. Kaikki nähdään mahdollisuutena. "Jos haluan olla Suomen paras ratsastaja, aion olla!" Ja tuota positiivisuutta meidän kaikkien tulisi pyrkiä vaalimaan myös aikuisena. On niin helppo kyynistyä ja valahtaa siihen tunteeseen, ettei mitään kannata edes yrittää, kun ei oikeastaan ole edes mahdollisuutta. 



Kaikki kolme kuvaa c. Tanja Vaak
Lapset nostivat esiin monia hyviä pointteja kysyttäessä siitä, pitäisikö yhteiskunnan tukea sellaisia lapsia, jotka eivät voi saavuttaa unelmiaan muuten. Tai pitäisikö unelmien saavuttamiseen ylipäänsä saada tukea muilta kuin omalta perheeltä? Tällähän hetkellä tuoreen hallituksemme hallitusohjelmaan on kirjattu maininta niin kutsutusta harrastustakuusta, joka lupaa 40 miljoonaa euroa investointirahaa siihen, että myös Suomeen saataisiin Islannista tuttu malli lasten harrastuksille. Käytännössä tällä pyritään tarjoamaan kouluikäisille lapsille ja nuorille kunnan kustantama yksi matalan kynnyksen harrastus koulupäivän jälkeen. Malli lisää lasten tasa-arvoa, sillä monissa vähäosaisissa perheissä ei välttämättä ole mahdollista tarjota lapselle yhtäkään harrastusta - edes halvempaa sellaista. Ihana ajatus, mutta mielenkiintoista nähdä, miten toteutus tulee toimimaan, sillä eroja kuntien välille tulee varmasti syntymään. Kävi niin tai näin, ratsastus tulee tuskin koskaan osaksi tätä harrastustakuuta.

Ratsastus on kallis laji Suomessa monestakin syystä. Ruotsiin verraten valtiomme tukee harrastustamme häviävän vähän, sillä naapurissa esimerkiksi maneeseja rahoitetaan samaa tahtia jääkiekkohallien kanssa kunnallisella tasolla. Suurin syy lienee hevoskulttuurissamme, joka on aivan lapsen kengissä vaikkapa juuri Ruotsiin tai mihin tahansa Keski-Euroopan maahan verraten. Ruotsissa ratsastus on yksi suosituimmista urheilulajeista, ellei jopa suosituin. Lajia arvostetaan ja siihen halutaan panostaa kunnolla. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun ratsastaja on valittu Ruotsissa Vuoden urheilijaksi.


Kaksi ylempää c. Tanja Vaak
c. Sara B.
Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä kulttuurisesta erosta. Suomessa on kallista olla yrittäjä, ja yritystoiminnallahan kaikki hevostalous pyörii. Kukaan täysjärkinen ei tee pitkää päivää edes kutsumusammatissaan siten, ettei käteen ja lainkaan ylimääräistä. Työstä on saatava palkka, se on aivan selvää. Kun yrittäjä maksaa verottajalle ison siivun tuloistaan ja päälle kustantaa kaikki mahdolliset muut sivukulut mahdollisine palkkoineen, on esimerkiksi ratsastuskouluissa yksinkertaisesti pakko pitää suhteellisen korkeita tuntihintoja ja isoja ryhmäkokoja. En ihmettele laisinkaan, miksi yhden valmennustunnin hinta omalla hevosella on 70 euroa tunnilta tai miksi ratsastuskoulussa maksetaan pääkaupunkiseudulla kuuden hengen ryhmätunnista 50 euroa kappaleelta. Jollainhan sen yrittäjän on yksinkertaisesti elettävä. Hintoja on helppo kritisoida, mutta helposti unohtuu, miten paljon globaalit kansantaloudelliset seikat vaikuttavat hintojen kehitykseen tai miten vaikkapa uuden hallituksen verotusratkaisut yrittäjiä kohtaan voivat muuttaa suuntaa. 

Julkaisin tästä aiheesta lyhyen postauksen Instagramissa, jossa kerroin avoimesti, miten mun oli pakko jättää sunnuntain startti väliin kisoissa siksi, ettei rahaa yksinkertaisesti ollut kahteen starttiin. Yllätyin, miten paljon aihe sai aikaan jopa todella avointa kommentointia rahapuheesta. Ilahduin, mutta samalla huomasin, miten suurta joukkoa aihe koskettaa. Jos ratsastuskouluissa harrastaminen on kallista, on hevosen omistaminen kilpailemisineen sitäkin tyyriimpää ja monella tavoin järjettömämpää. Vanhemmat laittavat lastensa harrastukseen kaiken aikansa ja rahansa. Yhtä lailla tähän lajiin käyttävät resurssejaan yksin asuvat tai lapsettomat aikuiset sekä nuoret. Monet tekevät niska limassa töitä jo nuoresta iästään asti, jotta he voivat rahoittaa tuntejaan ja lähteä vaikkapa yhtiin tallin ulkopuolisiin kisoihin kuukaudessa. Aivan, kuten minäkin tein 14-vuotiaasta asti. Talutin hevosia alkeiskurssilla saadakseni ratsastaa toisen kerran viikossa, sillä äidilläni oli yksinhuoltajana varaa maksaa juuri ja juuri se yksi viikkotunti halvalla tallilla, jonne kävelin toppahousut korviin vedettynä ala-asteikäisestä lähtien kesät talvet äidin ollessa myöhään töissä tekemässä rahaa elämistä varten. 


Kaksi ylempää kuvaa c. Heidi Lammi

Kaksi ylempää kuvaa c. Tanja Vaak
Mutta halusin ratsastaa, ja siksi näin sen kaiken vaivan. Haluan ratsastaa edelleen, ja siksi näen edelleen vaivaa ja priorisoin menoja siten, että hevosjutut tulevat lähes aina ykkösenä. Nykyään elätän itseni ja hevoseni omilla rahoillani, mutta äiti on mukana harrastuksessa olemalla läsnä ja toki auttamalla esimerkiksi yllättävien eläinlääkärikulujen kanssa - onhan kyseessä yhteinen hevosemme. Meidän perheessä oli alusta asti se mentaliteetti, että jos ratsastaa haluaa, on sen eteen tehtävä töitä itse. Siksipä olinkin töissä ylä-asteelta asti viikonloppuisin tallilla ja heti täysi-ikäisyyden saavutettuani kaupan kassalla abivuoden ohella. Vanhemmat halusivat opettaa, ettei raha kasvanut puussa. Koska sinne kisoihin ei vain "mennä" - ne startit maksavat aina rahaa, ja se raha on aina pois jostain muusta.

Kun laitan kiinteästi 1500 euroa kuussa harrastukseeni ilman mainintaa eläinlääkärinkuluista ja mahdollisista varustehankinnoista, tulee väkisinkin pohdittua, olisiko tuo raha järkevää sijoittaa tai käyttää vaikka asunnon ostamiseen. Tai miten monta ihanaa matkaa tuolla summalla tulisikaan tehtyä! Niinhän se on, että tästä lajista on rationaaliset valinnat monesti kaukana. Siltikin haluan harrastaa ja käyttää tähän monesti enemmän kuin järkevää olisi, sillä laji antaa aivan valtavan paljon henkisellä, sosiaalisella ja toki fyysiselläkin tasolla. En tunne olevani onnellisempi missään muualla kuin rakkaiden ihmisten ja hevosten ympäröimänä. Siitäkin huolimatta, että talvella on kylmää ja pimeää, hevosella on kenkä irti tai kisoissa epäonnistuu. Niistäkin asioista huolimatta tämä on laji, jota tekee ympäri vuoden täydellä palolla. En kuitenkaan enää ajattele, etten voisi koskaan elää ilman hevosia. Jos joskus päätän lopettaa, keksin varmasti paljon muitakin asioita, jotka voivat tehdä mut monella tapaa yhtä onnelliseksi. Ja ainahan voi palata takaisin lajin pariin. Jos ei muuten, niin iloitsemalla muiden onnistumisista ja onnellisista hetkistä.

Oletko sä koskaan pohtinut tarkemmin ratsastuksen hintavuutta?

27 kommenttia

  1. Voi, olen! Oma hevonen pääkaupunkiseudulla on valtava rahareikä - oman excelini mukaan siihen kuluu juuri tuo 1500€ kuukaudessa hyvin maltillisella kilpailutahdilla. Ja vaikka tuo summa on vain kolmasosa omista nettotuloistani, enkä maksa lainanlyhennyksiä, käy kyllä joskus mielessä, mitä kaikkea muuta voisin sillä summalla tehdä. Jos olisin superjärkevä, sijoittaisin kaiken, jotta voisin jäädä eläkkeelle vielä jotakuinkin täysijärkisenä ja -voimaisena... Tiedän, että monelle hevosen omistaminen merkitsee valtavia uhrauksia ja venymistä, kun taas itse en kuitenkaan joudu luopumaan mistään muusta kuin vapaa-ajasta, joka on pois perheeltä ja ystäviltä. Ennen omaa hevosta rahaa ei jäänyt yhtään enempää, ja "sijoitin" merkkivaatteisiin ja -kenkiin kaiken - niitä onkin edelleen kaapit pullollaan.

    Kun hevonen seisoo toipilaana, ja käyt muutaman viikon taluttelemassa JA maksat ell-laskut siinä samassa, voi hetkellisesti kyseenalaistaa omat valintansa. Sitten tulee se idyllinen, aurinkoinen maastolenkki tai poikkeuksellisen sujuva ja ehjä esterata, ja kaikki on unohdettu. Onneksi <3

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti ja hyvää pohdintaa. Itsekin toivon, että valtio joskus hamassa tulevaisuudessa tukisi lajia mm osallistumalla maneesihankkeisiin, mutta toisaalta se tuntuisi kyllä oudolta, koska niin harva talli on voittoa tavoittelemattoman seuran omistuksessa. Eihän valtio tue muitakaan yrittäjiä.

    Itse mietin kulupuolta joka kuukausi julkaistessani kuukausittaiset muulimenot. Minulla menot ovat siinä 9000 euron kieppeillä vuodessa. Muuli on maneesittomalla tallilla enkä kilpaile ja valmentaudun halvalla. Tänä kesänä mietin ensimmäistä kertaa kisakuluja. Matkaratsastuspäivään saa kaikkineen menemään reilun satasen ja onhan se paljon. Siellä kisatessani mietin, onko tämä sen arvoista enkä oikein päässyt mihinkään tulokseen.

    Asuntolainaa olen maksanut nyt kuusi vuotta yhdessä mieheni kanssa. Kun tarkastelimme lainanmaksua totesin, että olen lyhentänyt omaa osuuttani noin 20 000 eurolla. Ja kun mietin, että olen viimeisen kolmen vuoden aikana käyttänyt muuliharrastukseen 27 000 euroa, niin eihän tätä kuviota nyt mitenkään saa myytyä itselleen järkevästi.

    Mutta olisinko onnellinen katsellessani hulppean kotini seiniä? Hmm, en ehkä. Olenko onnellinen laukatessani maastossa viimeinkin kaikkien vaikeuksien jälkeen? Olen. Me eletään täällä vain kerran ja oman onnensa eteen pitää tehdä näitä aika järjettömiäkin ratkaisuja :)

    VastaaPoista
  3. Itse jouduin lopettamaan rakkaan hevosharrastuksen 10 vuoden jälkeen,sillä rahat eivät vaan yksinkertaisesti riitä välillä edes ruokaan vuokran ja laskujen jälkeen

    VastaaPoista
  4. Mä oon ratsastanut koko ikäni ja olen ollut todella onnekas että oon saanut ratsastaa niin monenlaisia hevosia monella paikkakunnalla mutta vuoden vaihteessa tuli vastaan tilanne ettei mulla ole enää varaa ratsastaa koska paikallisliikenne poisti bussikortin jolla aiemmin kuljin. Mulla ei ole varaa maksaa busista yhdeltä kerralta enemmän kuin mitä vuokraaminen maksaa. Se harmittaa todella koska niin monta kivaa heppaa jäi taakse. Onneksi saan ratsastaa aina välillä ystävien hepoilla kun olen niillä käymässä ja vuoden päästä menen naimisiin ja muutan sit heppaystävien kaa samalle paikkakunnalle.
    Toinen on ei liity tähän mut mulla on kaneja iso lauma, mä alkuvuodesta päätin että kerään kaikki kuitit ja teen kuluista itselle blogia. Se jäi, ehkä sitten ensi vuonna mutta kyllä harrastukseen kuin harrastukseen saa menemään rahaa ihan huomaamatta.

    VastaaPoista
  5. Rahaa on tässä lajissa tullut mietittyä enemmän kuin tarpeeksi. Etenkin nyt, kun kaiken maksaa itse omilla rahoilla.

    Tiedostan aina olleeni etuoikeutetussa asemassa. Kaksi vanhempaa, joilla on molemmilla riittävästi tuloja mahdollistamaan harrastuksia. Lisäksi olin ainut harrastava alaikäinen talossa. Itselleni ei kuitenkaan riittänyt yksi rahaa vievä harrastus, vaan harrastin yhtä aikaa taitoluistelua ja ratsastusta. Luistelin aloitin jo ihan pienenä, mutta jätin sen aikakauden taakseni peruskoulusta päästyäni. Kolmannella luokalla aloitin ratsastuksen, joka teki yhteensä 8 vuotta päällekkäin harrastusta. Ja kun lasketaan 5 jää(+kuiva)treeniä, 2-3 ratsastustuntia opettajan silmän alla, ylimääräiset harjoitukset, kilpailut (molemmissa lajeissa), varusteet, matkat... En yllättyisi, jos omiin harrastuksiin olisi mennyt viisinumeroisia summia vuodessa. Lisäksi pääsin kerran tai kahdesti vuodessa ulkomaille (yhdeksännellä luokalla jätin ensimmäistä kertaa reissun väliin, mutta sen rahan sain varmaan ansioituneesti kulumaan harrastuksiin).

    En voi olla kuin kiitollinen, että vanhemmat onnistuivat pitämään paketin kasassa paitsi aikataulullisesti, myös taloudellisesti. Vaikka tilannetta luultavasti helpottikin, että asuttiin omakotitalossa ilman asuntolainaa tai muita maksettavia, kuulostaa viisinumeroiset summat harrastuksiin hurjilta. Etenkin, kun vanhempana siihen lisättiin muutama lääkärikäynti ja muu tapaaminen loukkaantumisten myötä (onni on ettei mitään vakavampaa käynyt ja vakuutukset oli kunnossa, kopkop).

    Nyt vanhempana kun maksaa itse kaiken, ei enää ratsastakaan kuin kerran viikossa. Ja sekin tuntuu välillä aika paljolta. Opiskelemaan muuttaessa on varmaan alkuun turha kuvitella harrastamista kummassakaan "omassa" lajissa, joten ainakin toistaiseksi elämä muuttu joksikin sellaiseksi, mitä ei pienenä osannut kuvitella. Mutta ei jotain huonoa, ettei varmasti jotain hyvääkin. En usko, että tulen katumaan opiskelua. Ja ehkä se opiskelu myöhemmin mahdollistaa uudelleen sen, että on varaa mennä ja tehdä mitä haluaa ilman miettimistä, ostaako riisiä vai leipää kaupasta!

    VastaaPoista
  6. Tämä oli todella hyvä postaus! Alussa kysyttiin olenko laskenut koskaan mitä hevosharrastus todella maksaa, niin en tarkalleen, koska en uskalla :E :,,D Parempi etten laske tarkkoja summia, koska tieto lisää tuskaa, heh... En kuitenkaan käytä rahaa mihinkään ylimääräiseen. Tallipaikkavuokra on suurin kuluerä, mut siitä ei oikein voi tinkiä. Totesit että rahasta ei oikein ole tapana puhua esim. juuri hevosharrastuksen yhteydessä, niin toi on kyllä totta, vaikka kaikki tietää että kyllä se rahaa vie. Nykyään mulla kuluu rahaa omaan hevoseen, aikaisemmin sitä meni aika paljon ratsastustunteihin.

    Sun blogi on kyllä huippu! :)

    VastaaPoista
  7. Itse lopetin ratsastuksen 18-vuotiaana. Itse olin onnekas siitä, että vaikka vanhempani eivät voineet ratsastusta maksaa, niin isovanhempani pystyivät. Kunnes täytin 18. Vaikka teen kahta osa-aikaista (matalapalkka)työtä, en halua joutua luopumaan niin monesta muusta, jotta pääsisin harrastamaan. Oma kuukausipalkkani nettona on alle 1400 euroa, ja siitä jo asumismenojen jälkeen saa aika tarkkaan laskea jokaisen pennin, jos haluaa jäädä plussalle :D

    Hevoset on onneksi siitä kiva harrastus, että tallilla voi käydä silti ja siihen voi liittää liikunnan, vaikkei ratsastaisikaan.

    VastaaPoista
  8. Mullakin osittain ratsastusharrastus päättyi siihen, että vei motivaatiota se, että tiesi, että rahaa ei tule ikinä - ainakaan tässä ammatissa - olemaan siihen, että voisin edetä ja kehittyä, päästä kilpailemaan. Rahaa oli juuri siihen yhteen ratsastuskoulutuntiin viikossa, ja silloinkaan ei saanut kehittyä ja syventyä vaikkapa edes siihen yhteen hevoseen. Sinällään harmi, koska hevoset ja nimenomaan ratsastus ovat olleet minulle suuri intohimo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama täällä - opiskelen kiertoteiden kautta ammattiin, jossa köyhyys on enemmän kuin todennäköistä tulojen ollessa apurahojen ja hyvin epävarmojen muiden purojen varassa, mutta vaikka ratsastus on rakas harrastus,on minulle silti tärkeintä valita ammatikseen se jonka sydän sanoo ja joka tuntuu henkilökohtaisella tasolla merkitykselliseltä. Ratsastusmahdollisuuksia löydän puskaradion kautta ja välillä säästän tunteihin. Eikä sitä tiedä mitä elämä tuo, mutta olen priorisoinut nyt aikuisiällä näin ja se tuntuu oikealta.

      Poista
  9. Kerrankin tämäkin aihe nostetaan esille, tuntuu että nyky maailmassa on kuvitelma siitä että jos harrastat ratsastusta kuuluisi sun olla rikas ja eikä murehtia rahankäytöstä. Jos kerrot tuntemattomalle ihmiselle että harrastat ratsastusta leimataan heti sut rikkaaksi koska harrastathan sä "rikkaiden harrastusta" vaikka oikeasti todellisuudessa asia voi olla päinvastoin. Toivon että joskus tähänkin asiaan tulisi muutos ja eikä ratsastus olisi vain varakkaiden harrastus vaan siihen olisi mahdollisuus kaikilla.

    VastaaPoista
  10. On kyllä todella harmi, että ratsastus on niin kallista, itse en esimerkiksi saa toista viikkotuntia pelkän rahan takia.
    Tosi kivan postauksen kirjoitit kuitenkin tärkeästä aiheesta!

    VastaaPoista
  11. Lapsena erovanhempien (joista toinen vielä työtön) kera ratsastus onnistui joka toinen viikko ja tuntui jo se silloin kalliilta. Jostain syystä lopetin viideksi vuodeksi ja kun välivuotena tuli vielä asuttua kotona, mutta töissä käytyä mahdollisti se aivan uuden harrastamisen. Nyt tuntuu niin luksukselta, kun voi omista säästöistä mennä oman mielen mukaan ryhmätunneille ja kehittyä ihan eri tasolla. Kuitenkin koko ajan tietäen, että rahat on tienattu pakkasessa kuudeksi töihin menemällä ja montako työtuntia yksi ratsastuskerta vaatii. Uutta kipinää toi myös mahdollisuus ratsastaa Espanjassa työtä vasten erilaisia hevosia ja tekemällä niitä pitkiä päiviä sielläkin.
    Nyt kouluun päästyä alkaa hurjistuttamaan onnistuuko opiskelijabudjetilla harrastaminen, mutta toivoen, että tulevaisuus ja työpaikka tuo mahdollisuuksia omaan hevoseen.

    Harmillista miten Suomessa raha-asiat jää usein puhumatta eikä uskalleta avata suuta. Ihanaa että avataan suoraan lukuja ja tuodaan ilmi myös varjopuolia!

    VastaaPoista
  12. Täysin samaa mieltä ylläolevan kanssa. Jotenkin todella ärsyttävää lukea kaikkia tekstejä tyylillä "Näin tavallisesti tienaavalla on mahdollisuus pitää hevosta kohtuuhintaisella tallilla." kun voisi yhtä hyvin kertoa suoraan lukuja. Tätä kautta esim. nuorien olisi varmasti helpompi päästä kärryille mitä ja mikä missäkin maksaa, millaisia summia missäkin ammatissa tienaa yms. Itse ainakin oisin kaivannut paljon enemmän ihan oikeaa tietoa kaikesta nuorempana.

    Pikkuhiljaa omassa kaveripiirissäni jokainen on enemmän uskaltanut puhua rahasta ääneen, vaikka tulot voivat vaihdella 1000-6000 euron väliltä.. Ei ole minusta häpeä kertoa jos tienaa vähän, tai jos on päässyt paremmille tienesteille opiskelemalla. Meilläkin jokaisella on omat hevoset, mutta tietysti jollain nipistetty muusta elämästä paljonkin enemmän kun toisella. Mutta eipähän tule ihmeteltyä kenenkään, miksi tuo nyt taas osti noin kalliin tavaran, käy niin paljon tunneilla, tai kun joku ihan vaan "puskailee"

    Ymmärrän että kynnys kirjoittaa nettiin raha-asioista on varmasti suuri, mutta KIITOS! että kuitenkin teit sen. 1500 euroa kuukaudessa on kyllä aivan järjetön summa rahaa, vaikka teillä onkin upeat puitteet. Onneksi asun Turun seudulla :D

    VastaaPoista
  13. Tämä on ehdottomasti parhaimpia tekstejäsi koskaan! Voi kyllä - samojen asioiden kanssa on kamppailtu.

    Aloitin ratsastuksen 10-vuotiaana - nimenomaan sillä 10x ratsastuskortilla paikassa, missä oli tarpeeksi lähellä ja kohtuuhintainen. Sen 10x kortin jälkeen pidin kuukausia taukoa, että vanhemmilla oli varaa ostaa uusi kortti. Heppaleirit oli halvimpia muutaman päivän leirejä. Tätä jatkui noin 5 vuotta, koskaan en kausikortilla ratsastanut.

    Kun menin vielä pidemmälle kouluun, niin harrastus oli pakko lopettaa. Tietenkin se tuntui epäreilulta, että pikkuveli sai harrastaa jalkapalloa 3x viikossa ja käydä kaikki mahdolliset leirit, mutta eihän sitä tajua, miten iso hintaero niilläkin harrastuksilla on. Pienenä se vaan tuntui niin epäreilulta.

    Kokeilin välissä muita harrastuksia ja yks kaks olikin aika muuttaa kotoa. Olin duunissa, jossa sain 7,60€ tunnilta, miinus verot. Painoin niskalimassa, että sain maksettua vuokran ja välillä piti siihenkin pyytää läheisiltä lainaa. Elin kirjaimellisesti kädestä suuhun. Sitten alkoi koulut ja rahatilanne ei luonnollisesti siitä parantunut, vaikka teki töitä koulun ohella.

    2018 ollessani vielä opiskelijana päätin, että nyt riittää. 10 vuoden tauko rakkaasta harrastuksesta on tarpeeksi pitkään. Vaikkei minulla ollut varaa ostaa kausikorttia tai edes 10x korttia, päätin käydä satunnaisilla maastoilla ja irtotunneilla, jotta pääsin edes vähän olemaan taas hevosten kanssa.

    Täytän 27 ja nyt takaisin työelämässä (määräaikaisessa suhteessa, mutta kumminkin) ja vihdoinkin voin aloittaa kausitunnit - ensimmäistä kertaa elämässäni. Ja vaikka olen ok palkkaisessa työssä, niin kyllä saa suunnitella, että on varaa maksaa harrastaminen. Mutta nyt ainakin voin harrastaa toistaiseksi ja se on hemmetin ihanaa!

    VastaaPoista
  14. Asun maaseudulla. Täällä ratsastus on huomattavasti edullisempaa. Käyn srl:n virallisella tallilla, jossa opetus on hyvää ja ryhmät pieniä.
    Helsingissä asuva sisareni käy viikonloppuleireillä noin kerran kuukaudessa täällä. Hänelle ratsastus on edullisempaa näin ja tiivis pe-su ratsastus kehittää häntä hyvin. Jopa paremmin kuin kerta viikkoon ratsastus.

    VastaaPoista
  15. Itse en myöskään hypännyt kahta päivää, koska raha. Olen kilpaillut muutenkin vähemmän verrattuna huippuvuosiin, jolloin kiersin ympäri suomea hypäten 130-145cm tasoa. Viikonloppu Savonlinnassa tai Hangossa maksoi saman verran kuin lennot Thaimaahan.
    Mulla on nykyään muuta elämää kuin ratsastus. 2016 jouduin sairaskohtauksen takia auto-onnettomuuteen mikä laittoi arvot uusiksi. Lopetin kilpailemisen. Tällä kaudella olen kisannut lähikisoissa Aino, stable nova ja solbacka pieniä kansallisia luokkia mikä ei vaadi sen suurempaa panostusta taloudellisesti tai ajallisesti.
    Ennen kaikki viikonloput meni kisoissa tai valmennuksissa. Kaikki lomapäivät käytin kilpailuihin. En käynyt ulkona tai tehnyt muuta kuin töitä, saliharrastus ja ratsastus.
    Nykyään tosiaan on muutakin elämää: aviomiehen radio shown tuotannossa ja eri tapahtumissa jeesaaminen/promo. Matkustelu: kun voi käyttää lomat lomailuun ja kaikki rahat ei mene kisoihin, pystyy esim aika ex tempore viettää viikon Portugalissa, viikonloppu Tallinnassa. Kun ei ole mitään kummempaa tavoitetta vaan harrastaa ”huvikseen”, ei kahden kolmen viikon lomamatka tee lovea treeniin tai kisakalenteriin.
    Mulla meni huippuvuosina pelkkiin kilpailumaksuihin n 5000e vuodessa. Siihen bensat päälle. Suuntaa antava lomamatka: 2 viikkoa Malediiveilla pariskunta 3000e. Sanoisin että viidellä tonnilla tekee useamman reissun.
    Viikonloppu kisoissa Hangossa: 40-50e startti, jaba 100e, hostel 180e. Löpöt päälle. Ruuat päälle.
    Viikonloppu Tallinnassa: lautta auton kanssa kahdelta 82e, hyvä premiumluokan hotelli 200e, ruuat ja juomat päälle.
    Ja sitten päästään tavallisen arkeen. Hevosen tallivuokra on enemmän kuin omakotitalon lainan lyhennys. Ikinä en ole kalliita myslejä syöttänyt hevoselleni: hyvin se on pärjännyt ilmankin :)!!
    Rahaa tämä harrastus on syönyt: 1995 eka hevonen hommattu. En edes halua laskea. Nykyinen hevonen on ollut minulla 11v ja aina maneesitallilla.

    VastaaPoista
  16. Täysin samaa mieltä! Tää ei nyt liity tähän postaukseen mutta onko sulla postausta hevosten kuvauksesta? Siis vinkkejä miten kuvata hevosta ja ratsukkoa? �� Jos ei ole se olis todella kiinnostava jos tekisit ��

    VastaaPoista
  17. Hyvä postaus tämäkin, niinkuin yleensä kaikki mitä julkaiset. Mutta onko tätä blogia järkeä jatkaa kun postauksia ei tule kuin 1-2 kuussa? Minä ainakin haluaisin kuulla kuulumisia vähän useammin, mielummin lyhyitä postauksia kerran viikossa kuin pitkä kerran kuussa.
    Terveisin taustailija joka ollut mukana ihan alusta asti

    VastaaPoista
  18. Raha ei tee onnelliseksi,mutta se helpottaa elämää. Valitettavasti Suomikin eriarvoistuu ja kehitys on pitkälti karkeasti sanottuna, että köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu... Tiedän hyvin itse, mitä on kun harrastus loppuu, kun ei ole rahaa. Mutta vaikka tunneille ei ollut rahaa pidin sitkeästi hevosista kiinni menemällä aina sinne missä niitä oli ja kysyin tarvittaisiinko apua. Aika nöyrä saa olla.. Olen todella yllättynyt siitä että moni nykyinen tuttavanikin pyytää rahaa heti jos hevosen selkään haluaisi edes kokeilumielessä kerran. Itse en koskaan ole pyytänyt rahaa siitä, että olen voinut mahdollistaa jonkun nuoren ensikosketuksen hevosiin ja hevoskulttuuriin. Olisiko pitänyt? Mielestäni ei. Enemmäb on antanut se, että on nähnyt miten tärkeää se hetki on toiselle kuin se viisi tai kymmenen euroa omassa taskussa. Toisaalta ymmärtäähän sen että kulut ne on omistajallakin, mutta miksi kaikesta pitää maksaa? Jos pyydät apua tänä päivänä siitäkin pitää olla valmis maksamaan. Yleensä tämä ei sitten edes toimi toisinpäin... Mutta kyllä kaikki harrastukset maksavat, varsinkin jos sitä aletaan tekemään tosissaan ja kilpatavoitteellisesti. Kyllä tänä päivänä yhteiskunnassa on paljon asioita, jotka vaatisivat korjausta.. Moni perhe on jo ahdingossa siitä, kun työstä ei jää kunnon palkkaa käteen. Jos olet matalapalkka alalla ja työmatkaa on paljon kuten itsellä, ei paljon naurata se että yli kolmasosa palkasta menee vaan siihen iloon että pääsee sinne työpaikalle. Meillä on lähtökohtaisesti se ajatus että mitään sellaista ei tehdä mihin rahat ei riitä, ja itse olen joutunut luopumaan paljosta lasten myötä, mutta olen ajatellut että jonain päivänä toivottavasti tilanne muuttuu.

    VastaaPoista
  19. Olipa kiva lukea tällainen postaus ja huomata, ettei sitä ole yksin tällaisessa tilanteessa! Itsekin ostin hevosen opiskelijana, ja vastaan itse sen kaikista kuluista. Oli ehkä elämäni tyhmin ratkaisu ostaa hevonen tässä tilanteessa, mutta samalla paras asia mitä mulle on tapahtunut. Ennen en ole joutunut opintolainaa nostamaan, mutta nyt se on pakko käyttää kokonaisuudessaan hevosen pitoon siihen asti, että valmistun. Paljon olen stressannut rahojen riittävyyttä, ja kun ongelmatilanteissa on pakko käyttää rahaa esimerkiksi eläinlääkärikuluihin tai satulan toppaukseen, niin sitä saattaa kirota, että miksi meni hankkimaan hevosen. Mutta joka kerta kun sen kanssa kokee jonkun pienenkin onnistumisen, niin kummasti ne rahahuolet unohtuu. :D

    Päädyin sun blogiin googlettelun kautta johonkin vanhaan sponsorointipostaukseen, missä kirjoitit miten olit saanut yhteistyönä jalustinhihnat. Pakko sanoa, että kateellisuus heräsi, kun toiset saavat vain uusia jalustinhihnoja blogin kautta, ja itse vaihtelen yksiä hihnoja este- ja koulusatulan välillä, kun tällä hetkellä ei vain ole varaa ostaa toisia. Kun klikkasin blogin uusimpaan postaukseen, oli jotenkin helpottavaa huomata myös sun pohtivan kuitenkin myös näitä samoja asioita. Palaan varmasti jatkossakin lukemaan postauksia! :)

    VastaaPoista
  20. Hei ja kiitos tosi hyvästä blogista. Huomasin että youtube-kanavan nimi on muuttunut. Tarkoittaako se blogin kuoppaamista? :/

    VastaaPoista
  21. millon tulee jatkoa HIHS- videoille? kun nyt on jo aikaa menny edellisen videon julkasusta niin innolla ootan 4/5 osaa :) ja tännekin kaipaisin uusia blogi tekstejä

    VastaaPoista
  22. Koska tulee uusia blogi tekstejä! :)
    Odotan innolla!❤

    VastaaPoista
  23. Onko blogi kuopattu? Toivottavasti ei! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä myös ihmetellyt. Missään ei ole ainakaan ilmoitusta. Jos blogi on kuitenkin kuopattu niin olisi lukijana kiva tietää. Joku ilmoitus asiasta ym. olisi kiva.

      Poista
    2. Jep, olisi kiva saada edes joku ilmoitus jos nyt blogi on kuopattu.

      Poista
    3. Ainakin jodelissa aada oli vastannut että ei ole blogia kuopattu!

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat