perjantai 28. kesäkuuta 2019

#1062: Ensimmäinen kansallinen startti melkein vuoteen

Kirjoittelin teille toissa viikolla suoraan tallilta, jossa olimme parhaillamme valmistelemassa samalla viikolla alkavia esteratsastuksen Suomen Mestaruus -kilpailuja. Kuten kerroin, kyseiset kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa Hyvinkäällä Stable Novassa, joka on Macon kotitalli. Tästä syystä olin tiiviisti mukana järjestelyissä eri rooleissa koko tapahtuman ajan majoittuen tallialueen viereen parkkeeratussa hevosautossa yhdessä muun tallitiimini kanssa. Meillä oli ihan mielettömän hauska viikonloppu, joka sujui kaikkinensa yli odotusten. 

Tällä kertaa en kuitenkaan tule kertomaan tarkemmin toimihenkilöhommista, vaikka jokainen paikalla vapaaehtoisena ollut ansaitsee ison kiitoksen tekemästään työstä ja panoksestaan kisaviikonlopun onnistumiseen. Toimihenkilöjuttujen sijaan ajattelin kertoa hieman tarkemmin itse kisasuorituksistani, joita ehdin tekemään tuon viikonlopun aikana kaksi kappaletta: yhden perjantaina ja toisen sunnuntaina. Pitkään aikaan en ole kirjoittanut blogiin varsinaista analyysia omasta ratsastuksestani, joten pohdin, että tällainen voisi olla hauskaa vaihtelua - itse kun tykkään kovasti kirjoitella ja analysoida ratsastustani. Aiemminhan tällaisia postauksia nähtiin tässä blogissa lähes joka viikko milloin valmennuksista ja milloin kilpailuista, joten tämä olkoon hyppy menneisiin aikoihin ja niihin hetkiin, kun elämässä tuntui olevan rajattomasti aikaa tuottaa syvällisempääkin tekstiä sosiaalisen median kanaviin.





Tosiaan, perjantai aloitti kolmipäiväisen kisaviikonlopun Stable Novassa esteratsastuksen SM-kisojen osalta. Kilpailuja käytiin koko viikonlopun ajan kahdella areenalla eli Stable Novan kotikentällä sekä Hyvinkään kaupungin kentällä, joka sijaitsee kivenheiton päässä Stable Novasta. Hyyppärän alue on muutenkin hevoskeskittymä, mutta tuon viikonlopun ajan tuntui siltä kuin olisimme sukeltaneet hevosihmisten paratiisiin. Joka puolella oli hevosia ja vilinää, mutta kaikki tuntui silti olevan hyvin organisoitua ja selkeää. Yhteensä startteja käytiin kolmena päivänä noin 850 kappaletta, joten voitte uskoa, että meininkiä riitti! Hyvinkään kentällä kilpailtiin ykkös- ja kakkostason luokkia 60-110cm korkeudella, kun taas Stable Novan kentällä kilpailtiin kolmostasolla nuorten hevosten 110cm luokista aina SM-kisojen senioreiden isoimpaan 150cm kierrokseen asti. 

Alue oli muuttunut toden teolla oikeaksi kilpailukeskittymäksi, sillä kotikentän laidoille oli pystytetty paitsi expo ja ravintolat, myös iso katsomo ja eri kokoisia näyttöjä tuloksien seurantaa varten. Stable Nova -areenan aidat oli vuorattu laitamainoksilla ja kentälle rakennettiin Suomen ratsastajainliiton pitkä vesihauta SM-luokkia ajatellen. Ajattelin etukäteen, että Maco saattaisi ihmetellä tätä kaikkea ja muuttua pöllöksi, mutta olin totaalisen väärässä jälleen kerran. Reipas ruuna ei ihmetellyt mitään, vaan tarkasteli tyytyväisenä elämää avoimesta ikkunastaan karsinasta käsin kisakentälle päin seuraten tapahtumia kiinnostuneena. Satuinpa kertaalleen ratsastamaan torstaina juuri ennen kisojen alkua kentällä samalla, kun vesihautaa rakennettiin kolmen ison koneen voimin. Siinä me seistä pällisteltiin hevoseni kanssa metrin päässä koneista, jotka kaivoivat isoilla kauhoillaan maata metelin saattelemana. Maco yritti myös kertaalleen kävellä hautaan, niin kovasti se kiinnosti. On kyllä oltava iloinen tuon hevosen hermorakenteesta!





Olimme päättäneet yhdessä valmentajani kanssa, että hyppäisin perjantaina avoimen 120cm luokan ensimmäistä kertaa sitten viime elokuun. Treenejä aloimme tekemään pidemmän tauon jälkeen esteiden parissa maaliskuun alussa, mutta taukoa tuli uudemman kerran maaliskuussa reissuni ja Macon klinikkakäynnin vuoksi. Jos olisin tehnyt päätöksiä itse, olisin varmasti startannut Macon kanssa ensimmäiset kisat ja 120cm luokan jo kauan sitten, mutta valmentajani toppuutteli ja kehotti antamaan hevosellekin aikaa nostaa kuntoaan ja hyppyjen määriä. On ihanaa, miten sitoutunut ja oikeasti asioista kiinnostunut valmentaja meillä nyt onkaan - ei sillä, etteikö ennen olisi ollut. Hän halusi mun hyppäävän toukokuussa ensin metrin luokan, joka tuntui naurettavan pieneltä, mutta oli näin jälkikäteen ajateltuna ainoa oikea vaihtoehto paitsi hevoselle, myös mulle. Tauon jälkeen on otettava askel taaksepäin ja katsottava, miten homma lähtee sujumaan.

Toukokuun ensimmäisen metrin startin jälkeen kisasimme kaksi 110cm luokkaa seurakisoissa, joten ratoja ei ollut liiaksi alla ennen 120cm startteja SM-kisojen yhteydessä kansallisella tasolla. Halusin kuitenkin hypätä kotikentällämme, ja siellä pienin luokka oli tuo mainittu korkeus. Siispä oli vain pakko yrittää parhaansa ja tehdä niin kuin valmentaja on tunneilla neuvonut. Jostain kumman syystä mua ei edes jännittänyt kovinkaan paljon, vaikka kisaaminen on aiemmin ollut suorastaan hermoja raastava kokemus kaikkine yksityiskohtineen. Toki pieni hermostuneisuus varmasti välittyi olemuksestani, mutta suurimmaksi osaksi olin tosi rauhallinen ja luottavainen. Tiesin, että osaisin suorittaa radan, jos tekisin asioita yhtään siihen suuntaan kuin valmennuksissa. Se jos jokin on nimittäin muuttunut kevään aikana: olen saanut ihan valtavasti itsevarmuutta, kun valmennuksissa on keskitytty ihan perusasihin, jotka ovat parantaneet ratsastusta esteiden välissä valtavasti.

Ahkerana seuraan kisoja :D



Stable Novan kentällä toimi ratamestarina Britannian mestaruuksienkin radat rakentanut ulkomaalainen mieshenkilö (jonka nimeä en kuollaksenikaan muista), enkä olisi voinut olla iloisempi hänen radoistaan. Kaikki kehuivat hänen työtään valtavasti: radat olivat sujuvia, mutta niissä oli juuri sopivasti tekemistä. Esimerkiksi perjantain luokkani oli kivan tekninen, muttei missään nimessä liian haastava. Radalla oli vaihtoehtoesteenä pitkä vesihauta, jota emme olleet hypänneet Macon kanssa koskaan aiemmin. Kävelin radan yksin, koska valmentajani oli kisaamassa samassa luokassa omalla hevosellaan ja halusi tietysti keskittyä omaan suoritukseensa. Radan jälkeen vaihdoimme kuitenkin pari sanaa, ja sain ohjeeksi hypätä haudan. Ai minä vai? Juuri olin kertonut kaikille, etten varmasti ratsasta hautaa, kun sitä ei ole treenattu. Toisaalta kokeilematta jättäminen olisi ollut tyhmää: nyt, kun hauta oli kentällä, sitä kannattaakin kokeilla hypätä. Ja jos ei olisi onnistunut, niin ei se tällaisessa avoimessa luokassa haittaa - treenejä voi jatkaa sen jälkeen kotona.

Verryttelin itsenäisesti rataa varten normaaliin tapaan. Aluksi vuorossa oli pitkät alkukäynnit, josta siirryin maneesiin ravailemaan ja lopulta laukkaamaan ennen hyppyjen aloittamista. Vaikka olen aina ollut kova jännittämään, ei startti jostain syystä nostanut sykettä liian korkealle. Maco tuntui ihan suhteellisen hyvältä ratsastaa, vaikka en ollut ehtinyt treenaamaan sen kanssa liiaksi asti aiempina päivinä. Toisaalta olen todennut, että ruuna pysyy tyytyväisenä ja suorittaa parhaiten silloin, kun sen kanssa tekee monipuolisesti kaikkea aina maastoilusta hyppäämiseen. Ainoa huono puoli tässä on se, että hevonen on ansainnut uuden lempinimen Käpylehmä ollessaan niin mielettömän lihava, ettei tosikaan. Vaikka se syö kohtuullisia määriä, ei laihdutus ole alkuunkaan helppoa. Ongelma lienee kuitenkin positiivinen, sillä muistanette ehkä ajan pari vuotta taaksepäin.. Maco kun oli tuolloin varsinainen kuikelo, jolla ei ollut massaa saati lihaksia kropassaan. Nyt se menisi jo kouluhevosesta mahansa puolesta. Siksi sen ovessa on magneetti, jossa lukee very fat ;)




Itse rata oli suhteellisen tasaista suorittamista muutamaa stiplua lukuunottamatta. Suoritus alkoi okserilla, joka oli rakennettu suoralla linjalla suoraan portista poispäin. Tähän sain hyvän rytmin alusta asti, josta matka jatkui pystyltä kaarevalla, suhteutetulla linjalla okserille. Hyvät hypyt näihin, eikä sen suurempia ongelmia matkalla. Seuraavana vuorossa oli okseri, josta ratsastettiin jälleen suhteutettu linja yhden askeleen sarjalle. Otin okserille aika ison hypyn, enkä päässyt ihan suunnitelmaani ratsastaa sarjalle hieman ulkoreunaan, joten hyppy a-osalle tuli aavistuksen pieneen paikkaan. Ei kuitenkaan katastrofia ja yli puhtaasti ilman, että rytmi häiriintyi. Seuraavaksi olikin vuorossa pitkä vesi, joka oli vaihtoehtoeste. Olin aivan varma, että onnistuisin sössimään tuon kokonaan, sillä veden jälkeen oli ahdas kuuden laukan väli pystylle. Klassinen tapa saada ratsastajat pudottamaan puomit! Mutta niin vain kävi, että Maco pomppasi isolla hypyllä veden yli ja jatkoi puhtaasti myös pystyn. Otin turhan ison pidätteen tuohon väliin, joten jouduin ratsastamaan voimakkaasti eteen kohti pystyä, mutta onneksi Maco oli kartalla. Tästä kaarsimme ensimmäisen vaiheen viimeiselle esteelle eli kahden askeleen sarjalle, jonka jälkeen alkoikin heti toinen vaihe. Yksittäiseltä okserilta sujuen pysty-okseri -linjalle, jossa väliin tuli muistaakseni neljä laukkaa. 90 asteen kulmassa lyhyen sivun keskellä olevalle pystylle ja tästä kaareva tie yksittäiselle pystylle, jonne lähestyessä päästin hevosen vähän pitkäksi ja aloin pyytämään sitä takajaloille vasta pari askelta ennen estettä. Virhe. Siitä saimmekin radan ainoan puomin etujalkavirheestä, ihan oman ratsastukseni tuloksena. Päätin kuitenkin kääntää vielä esteen jälkeen lyhemmän tien viimeiselle okserille, jonka jälkeen ylitimmekin maalilinjan tyytyväisinä.

Vaikka radassa oli paljon parannettavaa, olin kokonaisuuteen ihan äärimmäisen tyytyväinen. Pystyin toimimaan ja mulla oli koko ajan tunne siitä, että ratkaisujen tekemiseen oli aikaa. Se on tunne, joka on tullut mukaan kuvioihin vasta ihan viime aikoina. On uskomatonta ratsastaa neljän askeleen väliä ja ehtiä miettimään, mitä pitäisi tehdä. Aiemmin menin kokonaisen radan sellaisessa sumussa, etten muistanut radan jälkeen mitään koko hommasta! Iso parannus vanhaan siis. Loppujen lopuksi meidän luokkamme jaettiin kahtia osallistujamäärän noustessa yli 80:een, joten loppusjoituksemme oli 11. Maco sais ruusukkeen muistoksi ja minä hymyilin loppupäivän kuin Naanantalin aurinko. Valmentajani ja kaverini nauroivat, että on aivan ihanaa nähdä, miten iloinen olin. No niin olinkin! Tuolla fiiliksellä oli hyvä jatkaa sunnuntain Amatöörisarjaan.

Kisatournee jatkui osaltani tosiaan vasta sunnuntaina, sillä lauantaina juhlin kaverini häitä. Kerron sunnuntain startista lisää seuraavassa postauksessa, sillä tästä riittää analysoitavaa yhtä paljon kuvineen ja videoineen! Sen sanon jo nyt, että tuo rata oli varmasti yksi parhaista, joita olen elämäni aikana ratsastanut. Se oikeuttikin meidät sijoille, ja vielä hyville sellaisille. Mutta tästä lisää myöhemmin :)

Aivan ihanaa viikonloppua sulle! ♥

3 kommenttia

  1. Hyvin toimi järjestelyt, ainakin sunnuntaina kun oltiin hyppäämässä siellä Hyyppärän kentän puolella. Ehdittiin kierrellä expossakin ja vähän vilkuilla niitä isoja ratojakin, onneksi on rauhalliset hevoset, jotka uskaltaa jättää traileriin heinää syömään..

    Kivat noi sun kisahousut, minkä merkkiset? Ja onnea sijoituksesta!

    VastaaPoista
  2. Teillä meni hienosti, onnea! Oli kiva katsoa videolta teidän rataa :)

    VastaaPoista
  3. Miten vaikuttaa hevosen terveyteen, kun sitä treenataan ja sillä kisataan sen ollessa ylipainoinen? Miten otetaan huomioon tuo ylipaino. Tiedän koiria rikotun kun on ylipainoista koiraa rasitettu liikaa. Kysyn kun en hevosista tiedä.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat