lauantai 30. kesäkuuta 2012

065: Ypäjän Pohjoismaiden Mestaruuskilpailut osa 2

Ypäjällä kaikki on mennyt hyvin. Kaikki päivät, lukuunottamatta tätä päivää, ovat olleet aurinkoisia ja olen palanut todella pahasti - rajat ovat suorastaan järkyttävät ja naama punoittaa. No, ei se mitään. Huomiseksi on luvattu ihanaa säätä ja sen takia kuvaaminen onnistuu entistä paremmin. 

Eilinen ja tämä päivä ovat menneet niin sanotusti mitään tekemättä, sillä vaikka olen täällä töissä, en ole radalla paljoa ollut. Suurimmaksi osaksi istun verryttelyssä ja juoruan kilpailijoiden ja valmentajien kanssa tai kuvaan ja juoruan radalla muiden kuvaajien kanssa. Sitten lähden kiertämään expo-aluetta ja ostan jotain, sen jälkeen lähden taas istumaan ja juoruamaan. Aki Ylänne eli kilpailun ratamestari antaa mulle aina esteiden numerointia (koska osasin sen kuulemma hyvin viime vuonna :D), mikäli olen perusradan ja uusinnan välissä kentällä, joten pari kertaa olen tämän homman hoitanut. Lisäksi pääsin tänään kenttäkilpailuiden maasto-osuuden ajaksi vahtimaan metsään sen kulkua ja siinä vierähti mukavasti parisen tuntia. 

Olen yrittänyt ottaa paljon kuvia ja monet ovat sen täällä huomanneet. Olen esimerkiksi saanut tehtäväksi kuvata Tanskan ponijoukkueen yhteiskuvat joukkuekullan jälkeen ja saan niitä sitten heille lähettää. Yksi tanskalaisen poniratsastajan isä antoi mulle käyntikorttinsa ja pyysi laittamaan kuvia tyttärestään: samainen tyttö voitti PM-kultaa poneissa yksilötasolla ja joukkueessa. Ei huonosti :) Juttelin muutenkin miehen kanssa ja hän oli oikein mukava, joten kuvia on kiva antaa. Suomen joukkueenjohtaja Henrik "Henkka" Ehnrooth on pyytänyt samaa, joten hänellekin lähtee kuvia. Monet suomalaiset ovat niitä myös pyydelleet, eli tekemistä riittää :D

Kuvasin teitä varten jokaisen joukkuuen vaatetusta ja varustusta. On hauska huomata, että kaikilla muilla paitsi suomalaisilla on hyvin yhtenäiset joukkueteemat ja -vaatetukset hevosten varusteista lähtien. Tämähän on FEIn sääntö, mutta suomalaiset totesivat, etteivät olleet saaneet infoa asiasta. Tyypillistä. No, jotkin meistä ovat sentään käyttäneet vanhoja maajoukkuevarusteita! Tässä ensin tanskalaisten värit:

Tanskan joukkueen koulupuolen loimet. Huomaa kengät ja paidan lippu myös!
Verryttelyssä tanskalaisilla on punaiset pintelit. Palk.jaossa valkoiset, joissa maan lippu.
Tanskalaiset myös pukeutuvat sävy sävyyn hevosen kanssa!
Takki, joka punainen + tanskan lippu, rintaremmissä myös lippu.
Kaikilla estepuolella tällainen satulahuopa, eli Tanskaa edustaen!
Give me five, joukkuetuloksen selvittyä! Estepuolella kaikilla tällaiset loimet.
Tanskalaisilla on liput kypärissään :)
Tanskan poni- ja pikkuponijoukkue ottivat kultaa PM-joukkuekisassa!
Isojen ponien palkintojenjaon lippu oli hyvä keksintö myös :)
Tanskan värit näkyivät myös korvahupuissa!
JES! Pikkuponikultaa :)
Sitten vuoroon astuu ruotsalaiset. He luottivat tietysti sinikeltaiseen ja väri näkyi kaikkialla. Paras idea oli mielestäni palkintojenjaossa laittaa maan lippu loimen etuosaan:

Kaikilla ruotsin edustajilla on tällainen kypärä. Merkistä en ole varma, joten en sano mitään :D
Ruotsi käytti samaa tekniikkaa kuin Tanska.
Oman maan värinen takki ja korvahuppu (+lippu) sekä huopa, ei huono!
Kaikilla ruotsalaisilla on samanlainen takki ja samanlaiset hupparit.
Jokainen ruotsalainen estetuuppari käyttää tällaista huopaa hypätessään-
Tällä ponilla oli siniset kantasuojat. Otsapanassa oli sinikeltainen swarovski-koristelu :)
Tällainen oli ruotsalaisten toinen vaihtoehto korvahupulle. Tummansinisellä pohjalla lippu :)
Norjalaiset puolestaan pukeutuivat sinipunavalkoiseen. Jos tanskalaiset kannustivat ratsukoitaan estepuolella eniten, oli norja hyvin kakkosena. Ruotsi tosin välillä pisti hanttiin! Norjalaisilla oli hienot teamloimet, joista en ole ottanut kuvia vielä: Kingslandin siniset loimet, joissa on maan lippu ja teksti Norway. Muistaakseni niihin on vielä kirjailtu NBC Ypäjä 2012!

Kannustusjoukot Norjalla kunnossa: jopa naamat täynnä lippuja ja tekstejä!
Jokaisella norjalaisella on esteillä sininen Animon takki, jossa on lippu.
Jokaisella norjalaisella on estepuolella (ja koulupuolella) huovassaan lipun kuva.
Norjaan meni esteratsastuksen henkilökohtaisessa kilpailussa kaikki kolme sijaa!
Norjalainen ratsastajatyttö maalattu lippu poskessa :)
Sitten Suomi. Okei, oli Suomallakin jotain yhtenäistä perjantaista lähtien päällään, mutta esimerkiksi meidän teami-takit ovat niin hirveitä, ettei yksikään suomalainen kehtaa niitä päällään pitää. Esimerkiksi avajaisseremoniaan kaikki riisuivat nämä kyseiset takit pois ja jättivät päälleen vain hupparit. Takit ovat liiloja vaaleanpunaisilla raidoilla.. No, ensi vuonna yritetään paremmin!

Iloinen Suomen joukkue PM-juniorijoukkuekisan jälkeen: hopeaa! Stefanie hymyilee.
Eveliina "Evis" Talvio Soyl Y Sombralla kunniakierroksella. Parin kolmas 140-rata!
Miisa Pulkkanen sijoittui PM-pikkuponiesteillä toiseksi. Takki, huppu ja huopa sävyyn.
Suomen huopa on tällainen. Toisella puolella on teksti "FINLAND" ja tämä siis esteillä.
Miisalla oli myös rintaremmissä suomenlipun kuva.
Jenna Yrjövuorella oli kypärässään suomen värit.
Tällainen postaus tänään. Huomenna pääsen kotiin Ypäjältä ja sitten ensi viikolla alkaa taas ratsastusurakka. Kohta viikkoon en ole ratsastanut, outoa! Postailen varmaankin maanantaina tai tiistaina jotain lisää. Jännitetään nyt junioreiden ja nuorten puolesta, että saataisiin Suomeen henkilökohtaisia mitaleja :)

10 kommenttia

  1. kivoja yksityiskohtia oot bongannu ! :D

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvät raportit olet kerännyt pm:eistä! Jos sinulta löytyy lisääkin kuvia, niin laita ihmeessä esille! :)

    VastaaPoista
  4. Haastoin siut
    http://enni-heppoilu.blogspot.fi/2012/06/haaste_30.html

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus ja hienoja kuvia oot ottanut :)

    VastaaPoista
  6. Kivoja kuvia ja mun muistaakseni nuo ruotsalaisten kypärät ovat joko Lami-Cell- tai Mountain Horse- merkkiset. :)

    VastaaPoista
  7. huippu ja mielenkiintoinen tämä postaus! :)

    VastaaPoista
  8. Heppatyttö! Liitythän hevospainoitteiseen lifestyle blogiini: http://ponyyears.blogspot.com !

    Kiva blogi:)

    VastaaPoista
  9. Ihania yksityiskohtia olet keräillyt meille, jotka emme päässeet sinne kisoja tuijottelemaan!!

    VastaaPoista
  10. Minkähän merkkinen toi Jennan kypärä on;)?

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat