Olin pitkästä aikaa Equstomin ratsastuskoululla tunnilla tiistaina. Olen siellä aikoinaan ratsastanut kolmen vuoden ajan, mutta lopetin viime talvena Kaprin tullessa minulle. Talli on antanut ihan hirveästi, sillä se on opettanut ratsastusta kokonaan istunnan kautta ja kehittänyt omaa ratsastustani valtavasti eteenpäin. Siitä saan kiittää paitsi tallin omistajaa Sannaa, myös vakituista ex-opettajaani "Minkkiä" sekä aikoinaan Equstomissa opettajanani toiminutta Kristaa. Heidän kaikkien ansiosta saavutin ratsastuskouluaikoinani mm. ratsastuskouluoppilaiden Suomen Mestaruus-pronssia juniorikoulussa viime kesänä.
Voisin hehkuttaa Equstomia koko tämän postauksen ajan, mutta taidan kuitenkin jättää sen väliin ja keskittyä sen sijaan istunnan tärkeyteen. Equstom on istuntapainotteinen talli, joka näkyy esimerkiksi opettajien koulutuksessa: suurimmalla osalla ellei jopa kaikilla (en muista tarkkaan) opettajista on centered riding eli CR-koulutus, joka tarkoittaa ratsastusta istunnan kautta. En ole löytänyt netistä mitään suomenkielistä sivua, josta CR:stä voisi lukea, mutta jos sellaisen löydätte, suosittelen tutustumaan! Tästä näkökulmasta ratsastaminen on avannut monille uusia reittejä oppia ratsastamaan paremmin ja itse hahmotan nykyyään ratsastuksen kokonaisuutena, jossa istunta on tietysti tärkeimmässä roolissa.
Kuva vuoden 2011 keväältä, ruskea hevonen on siis Rokki ja selässä minä. Taisi olla istuntatreeniä ja pysähdysten harjoittelua sitä kautta aiheena :) |
Olin siis tiistaina liinatunnilla, jossa keskityttiin omaan istuntaani. Halusin käydä tällaisella tunnilla ennen Hollantiin lähtöä, sillä koko kesänä en ole ollut kuin yhdellä koulutunnilla ja siitäkin on jo aikaa. Oli siis tarpeellista päivittää omaa istuntaa ;) Tunnin aikana opettajani Reetta katsoi aluksi istuntaani kaikissa askellajeissa pitkin ohjin ja sen jälkeen työskennellessäni.
Käynnissä ei istunnassani ollut suurempia ongelmakohtia, joten työskentelimme paljon ravissa ja laukassa. Aluksi Reetta korjasi omaa istuntaani pois takakenosta - jos vatsalihakset eivät työskentele koko ajan aktiivisesti, pääsee oma ylävartalo helposti takakenoon. Tähän auttoi ajatus, että työnnän omaa lantiota eteenpäin ja samalla istuinluita taaksepäin, vähän kuin näyttäisin takataskuja enemmän. Omalla kohdallani notkoselkä ei ole ongelma, mutta tässä on oltava tarkkana, ettei sitä pääse muodostumaan, jos siihen on taipumusta. Toinen korjaus taaksepäin nojaamiselle on myös se, että ajattelee hetkellisesti olevansa ryhditön ja näin saa myös omaa ylävartaloaan eteenpäin.
Vasemmassa kierroksessa vasen kylkeni oli hieman enemmän painunut kasaan kuin oikea, joten Reetta auttoi sen suoristamisessa. Hyvä keino tähän oli, kun ajattelin diagonaalin oikeasta lonkasta vasempaan hartiaan. Jos vasen kylki on "kasassa", ei kannata yrittää suoristaa sitä nostamalla vasenta hartiaa ylöspäin, sillä silloin koko hartialinja jännittyy ja suoritamisesta häviää teho. Sen sijaan kannattaa kuvitella nostavansa kylkeä suoraksi kainalon kohdalta. Hyvä tapa suoristumiseen on myös nostaa vasen käsi aivan suoraksi ylöspäin ja pitää omaa kättä niin, että peukalo osoittaa taaksepäin. Kun hyvän ryhdin ja suoruuden on löytänyt, voi käden laskea rauhallisesti alas säilyttäen äsken saavutetun linjan. Näiden harjoitusten avulla saatiin korjattua oma pieni vinouteni vasemmasta kyljestä.
Epätarkka kuva, muttasiis tämäkin Equstomista. Taitaa olla vuoden 2010 lopulta.. |
Oikeaan kierrokseen oikea lonkkani oli paljon liikkumattomampi kuin vasen vastaava. Lähdimme korjaamaan asiaa laukassa, sillä se on tahtinsa ansiosta helpoin istuntavirheiden - varsinkin näin pienien - korjaamiseen. Lantio pääsi liikkumaan heti paljon enemmän, kun sain oikean lonkan auki. Tähän auttoi todella simppeli korjaus: työnsin hetkellisesti oikeaa pohjetta taaksepäin (jännittämättä reittä tai polvea) ja rentoutin sen jättämällä sitä vähän omaa normaalia paikkaani taaksemmas. Näin ollen huomasin, että olin päässyt kehittelemään oman oikean jalkani paikkaa liian eteen, mikä aiheutti tämän pienen liikkumattomuuden oikeassa lonkassa.
Vasemmassa kierroksessa oli myös tärkeää vahtia, ettei oikea istuinluu lähtenyt työntymään liikaa oikealle, jolloin istuisin vinossa. Virheen tuntee silloin, kun vasen istuinluu tuntuu oikeaa enemmän satulaa vasten. Tähän auttoi myös diagonaalikorjaus.
Kun istunta saatiin hiottua nappiin, tuntui meno todella vaivattomalta ja helpota: pystyin pelkillä syvillä vatsalihaksilla siirtämään hevosen hitaampaan askellajiin ja tekemään puolipidätteet. Menin tunnin hevosella, joka on todella herkkä istuntavirheille eli mm. takanojan sekä jännittymiset ilmenee tällä juoksemisella ja heti kun itse pääsee oikeaan asentoon, hevonen kiittää ja rentoutuu niin hitaaseen raviin kuin haluat istunnallasi pyytää. Vaikka menin suurimman osan tunnista pitkin ohjin, aina kun istuin oikein, hevonen myötäsi päänsä eteen-alas ja oli todella tyytyväinen. Kyseessä oli siis Takku, jolla menin paljon viime syksynä ja josta itsekin opin tykkäämään paljon :)
Oma istuntani on kehittynyt vuosien mittaan eteenpäin ja toivottavastise kehittyy vielä tulevaisuudessakin paljon lisää! |
Sain paljon kehuja omasta istunnastani ja Reetta totesikin, että ulospäin harvat osaisivat löytää siitä mitään suurempia virheitä. Tällaisilla pienillä hiomisilla on kuitenkin todella suuri vaikutus ratsastettaessa esimerkiksi koululiikkeitä grand prix -tasolla, sillä silloin jokaiseen liikkeeseen saa paljon enemmän laatua istunnan avulla. Reetta kuitenkin sanoi, ettei istunnassani ole mitään, mikä häiritsisi hevosta ja estäisi sitä työskentelemästä, vaan juuri tällä pienellä säätämisellä kaikkeen liikkumiseen saadaan vielä lisää laatua.
Istunta on tärkeässä osassa ratsastajan kokonaisuutta, sillä ilman sitä emme pystyisi kommunikoimaan hevosen kanssa täydellisesti. On sinäänsä harmi, kuinka vähän ratsastuskouluissa loppupeleissä tehdään töitä istunnan eteen - yleensä se korvataan teknisellä työskentelyllä. Erään opettajan sanojen mukaan monissa ratsastuskouluissa laitetaan ihmiset tekemään "temppuja" ja liikkeitä, joihin he eivät oman istuntansa puolesta ole valmiita. Monilla ratsastuskoulun oppilaista ei välttämättä ole edes tietoa, mitä koko istunta tarkoittaa.
On tietysti totta, että monien mielestä on hauskempaa suorittaa joka tunti avotaivutuksia ja laukanvaihtoja sen sijaan, että keskittyisi lonkan taaksepäin menevään ympyränmuotoiseen liikkeeseen tai polven joustoon - koko tunnin ajan siis. Mutta yleensä näiltä ratsastuskouluilta kehittyy maailmalle ne ratsastajat, jotka menestyvät kansainväliselläkin tasolla. En tietysti väitä, että pelkällä istunnalla kaikki olisi täydellistä, sillä mukana pitää olla teknistä osaamista ja tarpeeksi toistoja: mutta istunta on suuressa osassa vuorovaikuttamista.
Tein nyt tällaisen tekstin, toivottavasti se miellyttää teitä ja herättää ajatuksia. Laitan illemmalla varmaankin kuvia Hauholta, jossa pääsin kuvaamaan maamme tämän hetken yhtiä hienoimpia siitosoriita: Königs Kronos KS:ää, Satisfaction II:sta, Fernettiä sekä Park's Talenttia. Alle pari fiilistelykuvaa eiliseltä, joita otin!
Fernet on osallistunut nuorten hevosten MM-kisoihin ollen muistaakseni hienosti neljäs! |
Königs Kronos KS on jo vanha herra, 19-vuotias hurmuri. Se on kilpaillut aikoinaan kouluratsastuksessa GP-tasolla Ori on voittanut PM-kultaa ja osallistunut EM-kisoihin ollen 7. |
Park's Talent on 20-vuotias kouluponiori, joka on voittanut EM-kisat kahdesti. |
Satisfaction II on huippuori Satisfaction I:n täysiveli. Upea estehevonen kuten veljensä :) |
Fernet on kyllä kuvankaunis ja niin kuvauksellinen! |
Tää oli erittäin mielenkiintoinen postaus! Pisti oikeesti miettimään, lisää tämmösiä vaan.
VastaaPoistaMuutenkin tää sun blogis on tosi kiva. (:
Kiva kuulla, että herätti ajatuksia! Ja kiitos paljon :)
Poistaloistava postaus ! :) koska ilman istuntaa ei kyllä ratsastuksesta tule yhtään mitään. Huono istunta ei ole hevosestakaan mukavaa !
VastaaPoistaKiitos :) Tuo on totta, ettei hevonenkaan pidä huonosta istunnasta!
PoistaAi että mitä oreja.. ! *.* <3 Jaja ihan mahtava postaus. Mä oon kans huomannu, että kun siirryin ratsastuskouluilta yksityisen opetukseen, niin mun istunta ja yleensäkin perusratsastus on kehittynyt todella paljon. Isossa ryhmässä opettaja ei edes kerkee keskittyä niin paljon yhteen oppilaaseen, että tällaisiin asioihin kiinnitettäisiin niin paljon huomiota.. ^^
VastaaPoistaKiitos :) Oot ihan oikeassa, ettei suurissa ryhmissä opettaja kerkeä katsomaan istunann perään juuri ollenkaan, yleensä huomautetaan tyyliin "lyhennä ohjia" tai "ravaa enemmän". Pitää vaan toivoa, että ratsastuskouluillekin saataisiin tätä istuntaa lisää, sillä monilla ei ole varaa yksityiseen opetukseen.. Mikä on kyllä harmi!
PoistaIhan samaa mieltä! Voisin täysillä samaistua Hannzin kommenttiin! (: Itekkin menen yksityisellä, ja useimmiten opettajani voi keskittyä vain minuun, joten istuntakin saa enemmän huomiota. Ratsastaminen muuttuu oikeanlaisen istunnan kanssa selässäroikkumisesta ratsastamiseksi. :D Tuntuu ratsastajalle itselleenkin niin paljon paremmalta. (:
VastaaPoistaEi aivan Centered Riding-sivusto mutta paljon samanlaista näkemystä löytyy Mintin blogissa http://mintti.blogspot.fi/ :) ..
VastaaPoistajotain pientä aiheesta löytyy esim. tuolta http://www.scanarab.net/centeredriding/index.html ..
Hyvä postaus, paljon aihetta ajatella :)
Kiitos noista linkeistä, täytyy käydä tutustumassa pikimmiten! Kiva kuulla, että kirjoitus herätti ajattelemaan :)
PoistaTosi kiva postaus! :)
VastaaPoistaKiitti :)
PoistaMissä toi talli jolla kävit niin sijaitsee ja onko sillä netti sivuja??
VastaaPoista