torstai 30. lokakuuta 2014

#435: Viimeiset tunnelmat HIHSistä

Moni on varmaan jo korviaan myöten täynnä Horse Showsta kertovia postauksia, mutta eiköhän oteta vielä yksi kerta kiellon päälle. Nyt jokaisella on ollut hyvä tovi aikaa palautua viime viikon tapahtumasta,  kukin omalla sarallaan: katsojat ovat päässeet mietiskelemään näkemäänsä ja kokemaansa, toimihenkilöt ehkä nukkuneet univelkaansa takaisin ja kilpailijat fiilistelleet omia suorituksiaan videoiden ja kuvien kera.
 
Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun Horse Show järjestettiin Helsingin Jäähallilla. Kuulun itse siihen sukupolveen, jolle tapahtuma on mieltynyt järjestettäväksi Hartwall Areenalla - ensimmäisen kerran kuullessani siirrosta Jäähalliin, olivat tunteet melko ristiriitaisia. Odotin tietysti siirtoa jännittyneenä, sillä paikka oli minulle aivan vieras, mutta toisaalta olo oli haikea: Hartwallille jäi kaikki ne tutut huoneet ja käytävät, joissa olimme saaneet työskennellä aikaisempina vuosina.  
 
Tämän kuvan otti Tiia Suomalainen, kiitos! http://www.lillivoitto.fi
 


 
Kuukausien kuluessa ja tapahtuman lähestyessä sain yhä enemmän ja enemmän tietoa siitä, miten Horse Show tulisi tänä vuonna toimimaan Jäähallin tiloissa. Yleensähän sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta tällä kertaa se lähinnä lisäsi odotuksia ja antoi uskoa siihen, että siirto oli pelkästään hyvä uudistus. Jäähallille siirtyminen toi haasteita tietysti koko kilpailuorganisaatiolle, mutta myös osallistujille - niin katsojille kuin kilpailijoillekin. Tutuiksi tulleet paikat oli opeteltava uudelleen.
 
Horse Show'n ensimmäinen päivä oli vielä opettelua ainakin itseltäni paikkojen suhteen. Toisaalta myös järjestäjän kannalta tämä oli varmasti haasteellinen päivä, sillä tuossa tilassa ei ole koskaan aikaisemmin järjestetty mitään vastaavaa tapahtumaa. Aluksi hallilla oli melko kylmä, mutta lämpötilaa nostettiin seuraaville päiville ja ainakin itse tarkenin paremmin kuin hyvin aivan normaaleissa vaatteissa. Sää sattui juuri harmillisesti tavanomaista kylmemmäksi, mikä tietysti toi omia haasteita ulkona asuvien hevosten suhteen. On kuitenkin pakko sanoa, että ainakaan omiin korviini ei kantautunut yhdenkään ulkomaalaisen, kansainvälisiä luokkia kilpailevan ratsastajan tai groomin valitus huonoista sääolosuhteista tai talleista. Taitaa se sääkin olla pitkälti pukeutumiskysymys! Toisaalta edellisen viikon Oslon maailmancupin osakilpailussa hevoset olivat seisseet vedessä, kun tallialue oli lainehtinut.
 



 
Työntekijöiden kannalta Jäähalli oli näin jälkikäteen ajateltuna oikein toimiva, sillä kaikki oli paljon lähempänä toisiaan. Katsojille uudistuksia oli paljon, suurimpana ehkä expon erillinen paviljonki ja katsomot, jotka tulivat lähemmäksi itse kilpailukenttää. Kyselin paikallaolleilta kavereiltani, oliko tunnelma heidän mielestään erilainen verrattuna edellisiin vuosiin ja vastaus oli lähes jokaiselta yhtenäinen: tunnelma oli ollut paljon korkeammalla ja yleisö oli elänyt vahvasti suoritusten mukana varsinkin isommissa luokissa.
 
Odotan innolla seuraavan vuoden Horse Show'ta, jota on varmasti taas helpompi lähteä järjestämään, mikäli se edelleen samoissa tiloissa pidetään. Jos vain saan mahdollisuuden, olen ehdottomasti mukana toimihenkilötehtävissä! Sitä ennen on kuitenkin jaksettava odottaa yksi pitkä vuosi. Horse Show on itselleni yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista monista syistä: tapaan siellä ystäviäni ja tuttujani, joita en muuten kerkeä näkemään heidän asuessa ulkomailla, luon suhteita uusiin ihmisiin, saan motivaatiota ja vinkkejä treenaamiseen sekä ennen kaikkea saan olla mukana omalta pieneltä osaltani luomassa Suomen suurinta hevostapahtumaa.
 



 
Enää reilu kuukausi aikaa Pariisin matkaan ja siihen, kun pääsen uudelleen näkemään maailman huiput livenä Gucci Mastersissa. Horse Show'ssa tutustuin erääseen saksalaiseen naiseen, joka lupasi hankkia mulle ja isälleni rannekkeet kyseiseen tapahtumaan. On ihanaa huomata, miten avuliaita ihmisiä maailmasta löytyy! Pitää vain itse uskaltaa avata suunsa ja tutustua erilaisiin ihmisiin mahdollisimman erilaisissa paikoissa. Kun ympärilläsi on laaja verkosto ihmisiä tämän lajin parissa, voit olla varma, että joltakin löydät vastauksen tarvitessasi apua!
 
Kiitos kaikille mukana olleille ihmisille, nähdään taas ensi vuonna!
Mitkä mietteet teiltä jäi HIHSin suhteen?

8 kommenttia:

  1. Vitsi, että tuo Gucci Masters saa mut niiiiin kateelliseksi! =) Nauti reissusta kun sen aika on!

    VastaaPoista
  2. Täällä yksi katkera gucci mastersista :D otat sitten paljon kuvia!

    VastaaPoista
  3. Harmi ku en ole koskaan päässyt käymään horse show'ssa. Ois varmaan aivan mahtavaa!:) musta näitä horse show postauksia ei ole ollut liikaa:)

    VastaaPoista
  4. Wau, olen niin kateellinen kun pääset gucci mastersiin! Pitää varmaan ensi vuonna yrittää kyllä itsekin mennä, niin mahtava tapahtuma kuitenkin kyseessä! Muista ottaa sieltä paljon kuvia ;) Itse olin kyllä hyvin tyytyväinen uuteen HIHSin kisapaikkaan, ei mitään valittamista! Varsinkin se vapaapääsy verkkaan oli mahtava uudistus! :) Lisäksi kiitosta vielä teille toimihenkilöille, olitte todella mukavia ja asiallisia, ainakin kaikki ne joiden kanssa juttelin!

    VastaaPoista
  5. Vitsi ois kiva lähtee joskus Cucci Mastersiin mutta tänävuona kuitenkin kutsuu Jumping Mechelen :)

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia, Anna Julia Kontio on kyllä niin super ridaaja, oli varmaan huikeet fiilikset siel katsomon puolel, minä kun joudun tyytymään telkkarin tuotoksiin :)

    VastaaPoista
  7. oletko muuten huomannut että kaupoissa myydän suomalaisia herkkusieniä Champ nimellä ? :D

    VastaaPoista
  8. Mun nuoruudessa Hihs oli messukeskuksessa. Tunnelma oli mahtava (tai aika kultaa muistot) :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä