tiistai 25. marraskuuta 2014

#447: SRL:n Urheilufoorumi 2014

Blogiani lukee varmasti moni aktiivisestikin kilpailuissa pyörivä ratsastaja, mutta luulen, että suurin osa lukijoista on puhtaasti harrastajia. Tämän postauksen sisältö saattaa siis tuntua aluksi kuivalta tai sellaiselta, joka ei itseä välttämättä niin kosketa, mutta suosittelen kaikille silti lukemista. Olin nimittäin lauantaina Suomen ratsastajainliiton urheilufoorumissa kuuntelemassa esteratsastuksen lajiseminaarin oman yliopistoluentoni jälkeen, kun sain pyynnön tulla paikalle.

Urheilufoorumi oli osa SRL:n toimintaviikonloppua, jonka toisena päivänä (sunnuntaina) puitiin monenlaisia asioita aina maksujen korotuksista uuden puheenjohtajan  valitaan syyskokouksen merkeissä. Sunnuntaina olin itse muissa puuhissa, joten kokouksen sisältö on jäänyt omalla kohdallani selvitettäväksi median kautta. Eniten ennakkospekulaatiota sai varmasti aikaan maksujen nostaminen, mutta tästä asiasta en kirjoita sen enempää tähän postaukseen, jottei ihan eksytä aiheesta.
 
Lauantain ohjelma oli alkanut jo aamulla erilaisten tietoiskujen ja puheiden merkeissä, mutta saavuin itse konferenssikeskukseen vasta kolmen jälkeen. Aamun vietin yliopistolla johtamisen ja asiantuntijaviestinnän luennolla, jossa yksi blogini lukija blongasikin minut. Kävimme sitten lounaalla yhdessä, kiitos seurasta Sofia! Luennon jälkeen vietin hetken aikaa Kaivopuistossa kuvaillen lumista Helsinkiä, sillä halusin olla ulkona ennen pitkää iltaa sisätiloissa.
 


Tässä Stefan Wirth esittelee tekemäänsä kaaviota Magna Racino Spring Tourille. Hän on listannut jokaisen neljän viikon ajalle jokaiselle ikäluokalle, mitä millekin radalle tulee (sarjat, maapuomit, vesimatot, avoin vesi jne..).
Illan ohjelma urheilufoorumissa oli lajiseminaarit: jokaiselle ratsastuslajille omansa. Valitsin luonnollisesti esteratsastuksen, sillä sitä harrastan ja siinä pääosin haluan kilpailla. Seminaari alkoi tulevan kauden toimintasuunnitelman esittelemisellä, jatkui saksalaisen  ratamestari Stefan Wirthin luentoon modernista radanrakentamisesta ja nuorten hevosten radoista, eteni sitten vuoden 2015 kilpailukalenteriin ja lopulta estekomitean esittelyyn. Kokonaisuudessaan vietin paikan päällä noin neljä ja puoli tuntia, minkä aikana mieleen ehti painautua vaikka mitä uutta ja mielenkiintoista.
 
Itseäni erityisesti kiinnostanut osuus alkoi neljältä, kun Stefan Wirth pääsi ääneen. Hän on saksalainen ratamestari, joka on mukana Ludger Beerbaumin uudessa koulutuskeskuksessa. Wirth aloitti luentonsa kertomalla hevosurheilusta huippu-urheiluna ylipäänsä: siitä, miten hevosurheilun keskus on laajentunut Euroopasta kaikkialle maailmaan aina Aasiaan ja Afrikkaan asti. Kisat eivät enää painotu vain yksittäisiin viikonloppuihin, vaan ne kulkevat formaatteina (GCT, Sunshine Tour, Central Park Horse Show, Arezzo..) ja tämä vaikuttaa paljon siihen, miten ratamestarien tulee suunnitella radat. Media on mukana ratsastuksessa entistä laajemmin ja voit olla melkein varma, että jokaisesta startistasi löytyy jonkinlaista materiaalia jostain.
 
Kilpailuja suunnitellessa on otettava huomioon monta seikkaa. Järjestäjä haluaa pienet kulut ja pehmeästi etenevän sekä aikataulussaan pysyvän kisan. Sponsorit etsivät parasta näkyvyyttä, urheilijat taas odottavat ammattimaista ja reilua ratamestaria sekä informaatiota. Yleisö haluaa nähdä kilpailua, tunnetta ja vauhtia. Ratamestarin tehtävä kisoissa on valtava: hänen tulee kyetä rakentamaan rata, joka sopii kisan formaattiin, aikatauluun ja luokassa hyppääville hevosille. Ratamestari ei voi lukea pelkästään ratsastajien nimiä, vaan myös heidän hevosiaan: jokaisella huippukuskilla on myös kakkos- ja kolmoshevoset, eivätkä kaikki ykköshevoset tee kaikkea yhdessä kisassa. Balanssi tulisi siis löytää "parhaimmalle esitykselle" ja reiluille radoille.
 
Nämä muut kuvat otin kävellessäni Helsingin Kaivopuistossa, joten ne eivät oikein liity postauksen muuhun sisältöön tällä kertaa :)

 
Ollakseen hyvä ratamestari, tulee ihmisen päivittää tietämystään. Itseäni ärsytti valtavasti, miten Wirthin luentoa oli saapunut kuuntelemaan paikalle ilmeisesti vain kolme suomalaista ratamestaria, joista yksi olikin maamme ehdoton ykkönen. Ratamestarilla tulee olla hallussa hevosmiestaidot ja aivojen käyttö, sillä vaikka säännöt ovat tehty noudatettaviksi, ei niitä pidä lukea orjallisesti ilman omaa ajattelua. Kisatilanteessa ympärillä tulee olla tiimi rakentajista, joihin ratamestari voi luottaa. Tarvitaan myös sosiaalisia taitoja, halua kehittyä ja kyseenalaistaa itseään. Wirth totesikin, että kisan jälkeen on helppo käydä kysymässä voittajalta tämän mielipidettä radasta - se on yleensä aina positiivinen. On hyvä välillä kritisoida omaa kädenjälkeään, sillä muuten jää helposti junnaamaan paikalleen.
 
Huippu-urheilu on muuttumassa yhä paremmaksi maailmalla. Rakennetaan parempia ratoja, nähdään parempaa ratsastusta, rahapalkinnot kasvavat ja yhä nuorempia hevosia nousee maailman kärkeen. Radanrakentaminenkin on kokenut muutoksia. USA:ssa on esimerkiksi keskusteltu ilmeisesti jonkin aikaa siitä, pitäisikö vesihauta ja jopa vesimatot jättää kokonaan pois kilpailuista. Myös aikarajoituksia halutaan tiukemmiksi.
 
Kun yleinen osa oli käyty läpi, aloitti Wirth nuorten hevosten radoista luennoimisen. Hän painotti, että tärkein asia on se, että hevonen opetetaan menemään esteille. Nuorten hevosten radoissa vähemmän on aina enemmän, sillä niiden kanssa kilpailu on aina treenaamista, kouluttamista ja esteiden esittelemistä hevosille. Nuorten hevosten luokat ovatkin aina koulutusluokkia, eivät testausluokkia ja se pitäisi kaikkien ratamestareiden pitää mielessä.
 

 
Wirthin mukaan nuorille hevosille sopivia arvosteluja ovat tyyliarvostelu (jos osaavat tuomarit), 367.1 special (kaikki jatkavat toiseen vaiheeseen, vaikka ensimmäisessä olisi virheitä) ja A.0.0, muutamia mainitakseni. Aikaa ja virheitä vastaan kilpailu ei ole hyvä, joskin sitä tulee treenata aina loppukautta kohden esimerkiksi mestaruuksiin valmistautuessa. Saksan ja Suomen välillä suuri ero on siinä, että jokaisella radalla minimestemäärä Saksassa on kymmenen siinä, missä Suomessa se on yleensä kahdeksan. Wirthin mukaan neljä ensimmäistä hyppyä ovat usein nuorilla vielä hakemista ja jos radalla on vain kahdeksan estettä, ei hevonen pääse jatkamaan flowssa kuin hetken. Huomasin viimeksi Ypäjällä, että kun radat suunnitteli virolainen ratamestari, oli A.2.0 arvostelussakin kymmenen estettä kahdeksan sijaan. Ja esimerkiksi 367.1 radalla kahdentoista esteen sijaan esteitä tulisi olla 13-14.
 
Saksassa neljävuotiaat kilpailevat 105cm luokkia ja niillä on mukana vesimatto puomien kanssa. Viisivuotiaat hyppäävät 105-110cm luokkia ja saavat startata kaksi kansainvälistä kisaa vuodessa. Niillä on mukana vesimatto ja vesihauta puomin kanssa. Kuusivuotiaat hevoset hyppäävät 120-130cm luokkia ja niillä radoilla on vesimaton lisäksi vesihauta. 7-8-vuotiaat hevoset kisaavat 135-140cm luokissa, niitä valmistellaan kansainväliselle tasolle isoihin luokkiin ja ne hyppäävät myös avoimen vesihaudan.
 
Seminaarissa keskusteltiin myös siitä, miten Suomessa on usein nuorille hevosille (5-7v) aina sama rata, mutta vain eri korkeuksilla. Tätä perustellaan usein aikataulusyinä (aikatauluun ei sovi rakentaa kolmea eri rataa). Wirthin mukaan ratamestarin tulee olla niin fiksu, että saa pienillä muutoksilla aikaan eri radat eri-ikäisille hevosille, sillä kolme eri ikäluokkaa ei voi mennä samoja ratoja: silloin viisivuotiaat menevät liian vaikeaa tai seitsemänvuotiaat liian helppoa.
 

 
Varsinkin nuorilla hevosilla tulee muistaa, että esteelle tullessa sekä sieltä poistuttaessa tulee radan puolesta löytyä balanssi. Esimerkiksi esteitä lähestyessä esteiden väliin tulisi jäädä tilaa ainakin viisi metriä, jotta hevonen ei joudu menemään liian pienistä väleistä esteille. Tällöin hevonen yleensä katsoo pientä väliä, eikä keskity tulevaan esteeseen. Hallikisoissa tämä on tietysti haastavaa varsinkin pitkillä puomeilla, mutta se vaatii ratamestarilta taitoa rakentaa rata oikein.
 
Wirth painotti maapuomien tärkeyttä nuorilla hevosilla myös kilparadoilla. Hän näytti paikalla oleville kuvasarjan yhdestä kisaradastaan, jossa neljästätoista esteestä yhdessä ei ollut maalinjaa noin 20cm irti esteestä. Esteet tulee rakentaa niin, että niistä näkee hyvin läpi, muttei kuitenkaan liian ilmaviksi. Nykyäänhän trendinä tuntuu olevan todella ilmava rakentaminen, jolloin puomeja esteissä on erittäin vähän. Sarjojen rakentamisesta nuorten hevosten kohdalla Wirth kertoi sen verran, että niiden tulee olla kutsuvia, eikä toisina elementteinä linjalla (eli siis niin, että ensin olisi pysty ja siitä esimerkiksi neljä laukkaa sarjalle).
 
Viimeisenä asiana mulle jäi mieleen Wirthin luennosta, että ratamestarin ei tulisi koskaan rakentaa hevosta vastaan, vaan mieluumin aina ratsastajaa vastaan. Se vaatii älykkyyttä, mutta se onkin hyvän ratamestarin piirre.
 
Olitko paikan päällä urheilufoorumissa?

24 kommenttia:

  1. Älyttömän hyvä ja kiinnostava teksti! Ja niin täyttä asiaa, itsekkin nuorten hevosten kanssa kilpaillessani olen miettinyt etteikö nuorillekkin voisi suoda sen verran aikaa aikataulusta, ettei kaikkien tarvitsisi hypätä samaa rataa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, saadaanko muutoksia aikaan nuorten hevosten osalta ensi vuoteen :) Toivottavasti!

      Poista
  2. Todella mielenkiintoista asiaa, mutta varmasti totta.... :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä Aada! En päässyt paikalle ja erityisesti tämä Wirthin osuuden missaaminen jäi vähän harmittamaan. Erittäin hyviä pointteja, sääli jos kotimaisten ratamestareiden osanotto jäi noinkin vaisuksi. Tästä aiheesta voisi ottaa oppia ja paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä, kiva että tästä oli hyötyä :) Joo, mä olisin todella toivonut enemmän ihan ratamestareita/tuomareita paikalle, sillä niitä vartenhan tällaiset järjestetään. Jos mun kaltainen harrastajakin saa näin paljon luennosta irti, olisi ollut mielenkiintoista tietää, miten paljon ratamestari saa - ja vielä, kun luennon jälkeen oli mahdollisuus keskustella Wirthin kanssa ihan kasvotustenkin..

      Poista
  4. Kiitos tästä :) olisipa ollut mukava päästä itsekin näille luennoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ensi kerralla tuut sitten mukaan! :)

      Poista
  5. Tosi hyvä postaus! Hienosti saatu tiivistettyä luento :) Harmittaa etten paikalle päässyt, olis ollut monia mielenkiintoisia aiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ensi vuonna tuut sitten paikalle myös!

      Poista
  6. Todella mielenkiiintoinen postaus minustakin!

    VastaaPoista
  7. Tosi kiinnostavia ajatuksia, kiitos Aada!!

    VastaaPoista
  8. Todella kiva postaus! Kirjoitat todella hyvin tällaisia asiapostauksia!

    Jos tapahtuma olisi järjestetty pohjoisemmassa olisi paikalle saapunut useampi ratamestari. Ihan täältä pohjoisestakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Toivottavasti tällaisia järjestetään ympäri Suomea jatkossa!

      Poista
  9. Kuiva ja tylsä teksti ja kuvat, lisäksi aivan liian pitkä. Muissa blogeissa näkyi paljon tiivistetympiä ja mielenkiintoisempia postauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki eivät tykkää kaikesta, itse luen ja kirjoitan mieluumin pidempiä asiatekstejä, sillä silloin niissä on enemmän sisältöä (jos se ei ole pelkkää liibalaabaa) :)

      Poista
  10. En juuri lue blogeja, luin tämän ystäväni kehoituksesta. Aloittelevana ratamestarina ja myös nuorilla hevosilla hypäänneenä & kisanneena, teksti upposi meikäläiseen. Nimenomaan maalaisjärki & hevosmiestaito radanrakentamisessa kunniaan. Ja olen myös pohtinut ihan samaa: Miksi 5v ja 7v hyppäävät racingissä saman radan, ainoastaan eri korkeuksilla? Aikataulu ei saisi mennä hevosten edelle. Joo, ja harmittaa, että en päässyt paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että päädyit lukemaan tämän! :) Olen kanssasi ihan samaa mieltä.

      Poista
  11. On kiva, että kaikki halukkaat pääsevät kuuntelemaan tällaista gurua eikä vaan joku tietty pieni kohderyhmä esim.ratamestarit. Stefan Wirth oli maaliskuussa täällä luennoimassa jo tuomareille.

    Ratsastajainliitolle voi varmasti esittää toiveita ja käsiteltäviä aiheita seuraavaa kertaa varten, jos ei nyt päässyt paikalle ja se jäi harmittamaan.

    http://www.ratsastus.fi/EnrolmentClient/info.aspx?Key=F8CC4F362825620682627A451179D52E

    http://www.ratsastus.fi/srl/uutiset/101/0/tuomariyhdistys_lopetti_tyylilla_-_stefan_wirth_srl_n_esteseminaariin

    Mistä muuten Aada poimit tuon, että Saksassa 5-vuotiaat saisivat mennä 2 kansainvälistä kisaa vuodessa? Kuvissasi Itävallan 'Tour-kisoista' kaavio, jossa kolmena päivänä neljänä peräkkäisenä viikkona nuoret eri-ikäiset hevoset hyppäävät vähitellen vaikeutuvia ratoja alkukaudesta ulkona. Jo tämä yksi Tour koostuu neljästä eri kisasta.

    Luennolla puhuttiin suurimmaksi osaksi kansainvälisistä kisoista, mutta tieto on hyvin sovellettavissa alemmille tasoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni Stefan sanoi, että 5v:t saavat mennä 2 kv luokkaa vuodessa. Kirjoitin sen ylös, kun hän oli kirjoittanut sillä tavoin diaansa - voi toki olla, että käsitin sen väärin :) Tuo tour ei liittynyt siihen millään tavalla, oli eri kohdassa.

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä