tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 2. luukku - Tieto lisää tuskaa

 
Ikivanha sanonta "tieto lisää tuskaa" sopii mielestäni ratsastusurheiluun kuin nenä päähän. Tulin miettineeksi asiaa muutama päivä sitten ja haluan nyt jakaa mietteitäni teille, jotta voimme jatkaa keskustelua kommenttien puolella aiheeseen liittyen.
 
Ollessani huomattavasti nuorempi hevosharrastaja, en pahemmin tiennyt ratsastuksesta tai hevosenhoidosta mitään faktatietoa. Tiedättehän, olin sellainen iloinen alle 15-vuotias tyttönen, joka tykkäsi harjailla hevosia, osallistua tallin kilpailuihin ja jakaa neuvojaan kaikille muille hoitajille ratsastuskoulussa. Tiesin kaikesta kaiken - siis omasta mielestäni. Paluu maan pinnalle noista pilvilinnoista on ollut pitkä ja kivinen, mutta kehittyäkseni ratsastajana on se ollut välttämätön osa harrastustani.
 
Mitä enemmän tiedän ratsastusurheilusta ja hevosista, sitä vaikeammaksi tekeminen muuttuu. Nuorempana teimme hevosten kanssa kaikkea vailla minkäänlaista järjenjuoksua, sillä kenelläkään meillä ei käynyt pienessä mielessäkään asioita, jotka voivat olla seurasta ajattelemattomalle toiminnalle. Kuvittelimme olevamme lähes voittamattomia asiassa kuin asiassa: hyvänä esimerkkinä oli esimerkiksi se, että jos hevosen kaulan sai kaarelle ratsastustunnin aikana, kuvitteli oman tasonsa lähtökohtaisesti vähintään helpoksi A:ksi. Hevosten terveyteen ei niin kiinnitetty huomiota, sillä ei pienellä hoitajatytöllä edes käynyt mielessä, että irtojuoksutuksessa kannattaisi pitää suojia jalassa tai sulkea katsomon portti, ettei hevonen juokse maneesista ulos.
 
Kun en ollut ratsastuskunnossa, kerkesin tutkia hevosmaailmaa erilaisin silmin seuraamalla valmennuksia ja muiden tekemistä ilman, että tein itse. Se antoi paljon, mutta herätti samalla miettimään.
Ensimmäisiä päiviä, kun Champ tuli Suomeen. Jättäisinkö enää hevosen seisomaan vapaaksi varusteet päällään maneesiin ottaakseni siitä kuvan? En usko.
Sitten alkoi tiedonjanoisuus. Etsin tietoa erilaisista lähteistä internetistä, asiantuntijoilta, kirjoista. Seurasin tunteja ja tunteja valmennuksia kentän ulkopuolella, imin jokaisen tiedon itseeni ympäriltäni yrittäen muodostaa selkeää kokonaiskuvaa siitä, mitä on hevosurheilu. Sillä tiellä olen edelleen. Etsimässä sitä, mikä on oikein ja mitä kannattaa tehdä, jotta hevonen voisi mahdollisimman hyvin ja ratsukko pystyisi suorittamaan omalla tasollaan sekä kehittymään nousujohteisesti. Tässä vaiheessa on vaara mennä monesta kohdin metsään.
 
Ensinnäkin, liika ajattelu ja analysointi on turhaa. On tärkeää miettiä valmennuksen sisältöä ja purkaa esimerkiksi kilpailusuoritus osiin, mutta liallinen asioiden toistaminen omassa mielessään vie tekemisestä tunteen ja fiiliksen, joka on suuri osa onnistumista. Jos löydät itsesi harjoittelemasta kouluohjelmaa viidennellä erilaisella tavalla analysoiden sen jokaista kirjainta (vaikka osaisit ohjelman jo ulkoa), voit olla varma, ettet ratsasta radalla kuunnellen hevosta, vaan miettien sitä, miten suunnittelit ratsastavasi paperilla. Tai jos soitat aina valmennuksesi jälkeen parituntisen puhelun ystävällesi kertoen metrin tarkkuudella jokaisesta askeleesta, on jokin mennyt jo pahasti pieleen. Ajattelu on tärkeää, sillä se mahdollistaa oppimisen, mutta välillä on tärkeää muistaa ajatella vähemmän ja tehdä enemmän, tuntea liike ja antaa alitajunnan tehdä omat päätöksensä.
 
Saa nähdä, uskallanko päästää Champin tänä vuonna pellolle laukkaamaan ilman suojia. Otin vajaa kaksi vuotta sitten Champista monia todella ihania lumikuvia, joissa se rallitteli pellolla täydestä sydämestään. Viime vuonna en uskaltanut toteuttaa sitä enää ilman suojia, tänä vuonna tilanne tuskin muuttuu.

Klinikalla olen joutunut käymään hevosen kanssa näiden vajaan kahden vuoden aikana enemmän kuin jaksan edes muistaa. Niiden asioiden vuoksi olen tullut entistä varovaisemmaksi, vaikka syytä ei välttämättä olisikaan.
Toisekseen liika asioiden miettiminen johtaa usein siihen, että jokaista asiaa aletaan varomaan tai suurentelemaan. Jos kuvittelet tietäväsi ruokinnasta kaiken, saattaa hevosesi ruokinta koostua mitä mielenkiintoisemmista yhdistelmistä erilaisia lisäravinteita, jotka mittaat ruokiin milligrammoissa. Tai et uskalla liikuttaa hevostasi tänään kahta käyntikierrosta pidempään, sillä se tuntuu vähän jäykältä - naapurikarsinan hevonen kun oli alkanut ontumaan kaksi vuotta sen jälkeen, kun se oli yhtenä päivänä liikkunut jäykemmin kahden vapaapäivän jälkeen.
 
Liika analysointi, ajattelu ja "turha tieto" (onko sellaista edes olemassa?) kertovat yleensä vain siitä, että ihminen on kokematon tai ei luota itseensä, valmentajiinsa tai muihin tukihenkilöihinsä. En todellakaan tarkoita tällä, että jokaisen meistä pitäisi nyt heittää aivot narikkaan ja lähteä pelleilemään hevostensa kanssa kuin päätön kanalauma. Tarkoitan sitä, että välillä olisi hyvä jättää ylimääräinen ajattelu pois ja kokeilla, miten asiat sujuvat silloin, kun tekemisessä on mukana myös tunnetta. Se tuntuu unohtuvan monelta meiltä, jotka ovat ohittaneet huolettoman alkutaipaleen hevosteluajan ja päässeet käsiksi kaikkeen siihen rajattomaan määrään tietoa, joka on saatavilla ympärillämme online-aikaisesti. Tieto lisää tuskaa, jos se hallitsee tekemisiäsi.
 
Löydätkö itsestäsi tai lähipiiristäsi näitä piirteitä?
 

33 kommenttia:

  1. Toisaalta ymmärrän pointtisi ja olen samaa mieltä, mutta toisaalta en :D Omassa tekemisessä asioiden oppiminen ja tiedon lisääntyminen on vain ja ainoastaan tuonut harrastukseeni ja ammatinharjoittamiseeni lisäturvallisuutta. Aivan super toi talvinen laukkakuva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, että jos tietoa osaa käsitellä oikein, ei se vaikeuta omaa elämää. Monet eivät vaan tunnu osaavan sitä taitoa, välillä en myöskään itse :D kiitti Siiri!

      Poista
  2. Juurikin tuo otsikko on täyttä totta, kun tietää jotain ei niin mukavaa, on mahdollisesti surullinen ja tuskastunut. Mutta jos ei asiasta tiedä, elämää elää aivan normaalisti. Kuten eilen kuulin lempihevoseni tuntityöskentelyn lopetuksen, eli ei loppu ole enää kaukana kun issikka kyseessä... Samalta tallilta toinen lempihevoseni myytiin eläkekotiin kesällä, juuri ennen ratsastusleiriäni, kyllähän siellä itkettyä tuli. Tuntuu aina siltä kun ne hevoset joihin rakastuu, eivät ole kösien ulottuvilla. Voi kasvaa liian suureksi, jäädä liian pieneksi, taso ei riitä, hevonen menehtyy, se vanhenee, myydään... Lista on pitkä. Olen menettänyt lyhyen ratsastusharrastukseni aikana yhteensä yli kymmenen hevosta, joita rakastin. Kuten kahdeksan arabia kerralla, jonka yhden arvellaan törmänneen autoon ja kuolleen muutama viikko sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tsemppiä sulle, toivottavasti et joudu menettämään vähään aikaan muita hevosia! :/

      Poista
  3. Olen 100% samaa mieltä! Ikivä on huolettomia ponivuosia kun tehtiin tismalleen sitä mikä on kivaa ajattelematta sen suurempia tai riskejä. Nyt elän liiankin ajattelevaisesti ja varpaillani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on osa tätä kehittymistä.. :)

      Poista
  4. Allekirjoitan teksitisi kokonaan! Oon kans ite miettiny tätä ihan samaa ja päätynyt siihe tosiaankin että mitä enemmän oppii sitä vähemmän tajuaa osaavansa. Muistelen kauhulla iseäni jo vuoden takaa, kun sain hoitaa ja liikuttaa itsenäisesti yhtä ponia, voi hirveetä, ei tullut ruumiita muttei kyllä haavoitta selvinnyt minä eikä poni.. Nykyään olen paljon rauhallisempi ja jos sanoa voi, sopivan rauhallinen. En hössötä turhasta (kuten kaverini, joka vuosi sitten rellesti mun kans) ja omistan ponin melkolailla järkevästi. :) t. 15-v poninomistaja Porista!

    http://anniinajasupermiehet.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet samaa mieltä! Tsemppiä ponin kanssa jatkoon :)

      Poista
  5. Tunnistin itseni! Ennen oli niin huoletonta ja välillä myös melko hullua meininkiä, siitä on menty seuraavaan äärilaitaan ja nyt etsitään sitä kultaista keskitietä. Ehkä se joskus vielä löytyy =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan etsiskellä yhdessä, jos vaikka löydettäis paremmin :D

      Poista
  6. Voisitko joskus kirjoittaa postauksen hevosen omistamisen kuluista? :) Vaikka tän joulukalenterin yhteydessä tms. Tykkään tavastasi kirjoittaa ja pidän blogistasi hirmuisesti! Vuoden 2011 postauksia katsellessa oot myös kehittynyt bloggaamisessa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, voin mä jotain sellaista ehkä tehdäkin, mutta katsellaan.

      Poista
  7. Miksi sulla on tossa ensinmäisessä kuvassa kädessä tommonen kanto jutska? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli solisluu katkennut kolmeen osaan ratsastusonnettomuudessa Hollannissa, kun olimme ostamassa hevosta. Oli kantositeessä reilun kuukauden verran :)

      Poista
  8. Ihan totta! Ratsastuskoulun ponien kanssa tuli baanateltua paljon huolettomammin sillon joskus, nyt oman hevosen kanssa miettii jatkuvasti että polkaseeko se nyt kenkänsä irti tai vuohisensa auki tai jotenkin muuten rikkoo ittensä... Pitää silti koittaa muistaa antaa hevosen elää hevosen elämää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hevosen pitää kuitenkin antaa olla hevonen :)

      Poista
  9. Itse just vielä vähän päälle vuosi sitten olin tallin kaikkitietäväinen - häpeän itseäni nyt. Mä itse olin ennen ratsastaen tosi varovainen jne, nykyään taas menen esim maastoissa miten sattuu. Se kyllä tämän tekstin jälkeen jää pois. Itselläni on vuokrahevonen, jonka kanssa toimin (joudun toimimaan) ilman suojia - kappas, sen omistaja sanoi, ettei tarvitse. No onneks ei sentään hypätä tällä hepalla. Mutta kyllä sitä pistää mitettimään, ilman suojaa voi jalka mennä katki ja siinä onkin monen tuhannen euron hevonen montussa, tai jossain muualla. Maastakäsin olen ollut ja olen nytkin aika tarkka, ennen olin tarkempi, mutta nykyään olen taas juuri näistä kentällä riehumisista tarkempi jne.

    Tiedän kyllä pari ihmistä, jotka liikasuojelevat hevosiaan, hevosia pitää vahtia joka ikinen sekuntti, kun ne on pihalla tai karsinassa, aina pitää olla suojat tai jotkut muut vastaavat jalassa ja ruoka mitää olla joka milli tarkalleen. Sellaiseen en itse kyllä ryhtyisi. :D Kuten Emilia laittoi, antaa hevosten elää hevosten elämää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että teksti antoi ajattelemista :) Ei pidä hävetä itseään, tuollaiset vaiheet kuuluu osaksi kehitystä - ei me voida aina tietää kaikkea! Tsemppiä vuokrahevosesi kanssa :)

      Poista
  10. Itse olen hevosasioissa sitä mieltä, ettei niiden elämästä voi kaikkia riskitekijöitä poistaa. On turhaa ylivarovaisuutta suojella hevostaan kaikelta mahdollisilta vahingoilta: jännevamma voi vaania tuloaan, vaikka tarhassa suojat olisivatkin. (Ja juuri kirjoitin blogiini, kuinka hankin tarhasuojat...).

    Ratsastuskoululaisen elämä on varsin huolimatonta, koska siinä ei hevosessa ei ole omat rahat kiinni. Hevosenoston myötä moni tulee varovaiseksi kun tietotaito kasvaa kohisten. Osan saa jo pyörtymään kuinka kalliita eläinlääkinnälliset hoitotoimet ovat. Puhumattakaan siitä, että kuinka sidottuna siihen yhteen yksittäiseen nelijalkaiseen on. Jos oma hevonen loukkaantuu, tulee monelle harrastajalle väkisin ratsastustaukoa. Tuntihevosen loukkaantuessa tuleville tunneille löytyy silti tallista terve ratsu.

    Silti omalla käytöksellään voi ehkäistä tulevia vaaratilanteita, esimerkiksi sulkemalla kentänportti ratsastuksen ajaksi tai miettimällä riskitekijät reippaamalle maastolaukalle. Vaikka itsekin menen melko reipasta vauhtia hevosellani maastossa pidän aina omaa turvallisuuttani tärkeämpänä kuin hevosen.

    http://aaveennet.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! :) Vaikka se hurjalta kuulostaakin, pitää ihmisen turvallisuus oikeasti katsoa ennen hevosta, mikäli jommassa kummassa pitäisi jostain syystä joustaa..

      Poista
  11. Rupesin tässä miettimää omaa hevoshistoriaa, ja täytyy kyllä myöntää että noihan se aika pitkälti on mennyt. Ennen saatettii mennä ihan päättömästi ilman valvontaa, eikä puhettakaan mistään turvallisuus seikoista hevosta tai itseään kohtaan. Nyt kun ratsastusvuosia on kertynyt rapiat 12 ja käyn säännöllisesti kerta viikkoon valmentamassa lähinnä esteillä itseäin ja toki ratsastettavaa hevostain niin huomaa tekevänsä asiat ''hieman'' eritavalla. :D Toki parannettavaa aina löytyy, mutta tää teksti pisti kyl ajattelemaan (niikuin yleensäkkin siun kirjoitukset saa aivonystyrät hommiin!) Kiitos tästä ja lukuisista entisistä ja toki tulevista kirjotuksistasi, oon oppinut niistä hirveesti! :)

    VastaaPoista
  12. Oon vasta alottanu lukee sun blogia ja tää on tosi kiva... Jos saan kysyy nii miks sulla on tossa kuvassa käsi paketissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa kysyisin :)

      Poista
    2. Mulla oli solisluu katkennut kolmeen osaan ratsastusonnettomuudessa Hollannissa, kun olimme ostamassa hevosta. Oli kantositeessä reilun kuukauden verran :)

      Poista
  13. Tosi hyvä teksti! :) Sulla on niin mahtava asenne tähän lajiin että tuut varmasti pääsemään vielä pitkälle.
    Tuo tunteella menemisestä puhuminen kyllä osu ja uppos. Mun jalkavaivaisen (nivelrikkonen) kanssa tulee välillä jopa ihan neuroottisena mietittyä niiden jalkojen kuntoa, onko ne jalat nyt kipeet ja arkooko se nyt noita etusiaan ja entä jos tää onki jatkuvasti niin kipee että lopettaminen olis armeliaampi vaihtoehto ja viittiiköhän tämmösellä pohjalla nyt mennä jos se meneeki pahempaan kuntoon jajajaja.... Pitäis vaan pystyä luottaa siihen, että niin kauan kun se mielellään ja innoissaan liikkuu ja ilme on pirteä ja eloisa, ei se myöskään todennäkösesti kärsi. :D Muttaku entä jos se ei vaan näytä sitä kipuaan ja muttaku entä jos en vaan huomaa että ne jalat onki turvonneet ja lämpimät? Muttakumuttaku- ja entäjosentäjos-listoja vois jatkaa vaikka kuinka pitkälle, tai sit vaan luottaa siihen että tunnen hevoseni ja huomaan kyllä sitten ku ne jalat vaivaa jo liian paljon. Muttaku jälkimmäinen on vaan niin kovin hankalaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Jep, oon sun kanssa samaa mieltä!

      Poista
  14. Ihana teksti! Totta joka sana ja toi ajattelusi on mahtava! Sitä saattaa mennä ääripäästä ääripäähän ajattelultaan myös tietty tilanteesta riippuen :)

    VastaaPoista
  15. Itse olen päässyt kasvamaan hevosihmisenä pienestä asti hyvien ihmisten parissa, jotka ovat opettaneet taitoja ennen kuin olen ehtinyt töppäillä. Olin lapsena myös todella innokas lukija, joten siitäkin opin paljon. Mutta kun opiskelut vei muualle, niin tuo kupla puhkesi ja tajusin miten muut, jotka eivät ole saaneet samanlaisia lähtökohtia, käsittelevät hevosia. Se tieto oli todella tuskallinen, koska olin aina kuvitellut monet asiat ihan perusjutuiksi, mutta joista toisilla ei ollut hajuakaan. En itse tietenkään tiedä kaikkea tai tee kaikkea oikein, mutta nuorien tietotaitoon pitäisi ehdottomasti panostaa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että oot päässyt varttumaan hyvien ihmisten parissa :)

      Poista
  16. Hyvää asiaa löytyy mutta liika jossittelua ja miettiminen on liikaa. Hevosen pitää olla hevonen, ei siinä paljon suojat auta jos se menee esim. nurin tarhassa ja katkaisee nilkkansa. Jos hevonen kulkee "suoraan" eikä heilauta jalkojaan vinosti, hivuta ym. ei se suojia tarvi.
    Liika hyssyttely että jos se nyt sitä ja tätä ei auta mitään. Tietysti asiat kuten maneesin oven sulkeminen irtojuoksutuksessa on ihan hyvä (ja pitäisi olla ihan itsestäänselvyys). Maalaisjärjellä pääsee pitkälle myös hevosten kanssa. En ole vielä tavannut yhtäkään primadonna hevosta, ihmiset vain kohtelevat niitä kuin lasia.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä