sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

#522: Terveisiä Keski-Euroopasta..!?

Ahkerimmat sosiaalisen median käyttäjät pääsivät kurkistamaan tämän postauksen aiheeseen jo hyvä tovi sitten, kun lisäsin kuvia viime viikon sunnuntain estehyppelyistä blogin Facebook-sivuille sekä Instagramiin. Täytyy kyllä sanoa, että kerrankin olen oikeasti innoissani maneesissa otetuista kuvista - näistä tuli nimittäin aika mageita!
 
Miltähän kuulostaisi, jos täällä Suomessa keskellä ei-mitään pystyisi treenaamaan puitteissa, jotka vastaavat Keski-Euroopan kisakeskuksien tasoa? Rantahiekkaakin vaaleammalla kuitupohjalla varustetussa maneesissa komeilisi toinen toistaankin hienompia ja värikkäämpiä esteitä, normaalien maneesin reunojen sijaan laidat olisi valmistettu kauniista, vaaleasta kaarevasta puusta ja peltisten seinien sijaan lattiasta kattoon ylettyvät ikkunat avaisivat näkymän valtavalle ulkokentälle. Aika hulppea ajatus, pakko myöntää. Kaikista hulluinta tässä on se, että päästäkseni tuollaiseen paikkaan ratsastamaan riittää, että pakkaan Champin traileriin ja ajan puolen tunnin verran Hyvinkään Riders Inniin.

Osan postauksen kuvista on kuvannut Salla, osan Asta Peräkylä! Kiitos heille :)






 
Nostan isosti hattua paikan omistajille, jotka ovat nähneet valtavasti vaivaa ja todennäköisesti käyttäneet myös hyvän summan rahaa tuon kaiken pystyttämiseen. Sosiaalinen media kuhisi alkuvuodesta tämän aiheen ympärillä ja nyt tallin avauduttua piti meidän lähteä heti testaamaan uusi maneesi. Kannatti lähteä! Kyllähän siellä hyppäsi, oikeinkin mallikkaasti. Itse ihastuin maneesiin välittömästi, vaikka olen nähnyt maailmalla jos jonkinlaista toinen toistaan hienompaa viritystä. Pakko myöntää, että tämä veti vertoja jopa Stephexin maneesille.
 
Alun perin olin lähdössä yksin, mutta sain houkuteltua kaverini mukaan ja vielä edellisenä iltana eräs tallikaverini päätti myös liittyä joukkoon hevosensa kanssa. Niinpä sunnuntaiaamuna Riders Innin pihalla seisoi kolme motivoitunutta ratsukkoa (millä muulla adjektiivilla voi nimittää ihmistä, joka herää vapaaehtoisesti sunnuntaina ennen seitsemää. Aivan.) valmiina kohtaamaan jotain uutta. Meillä ei ollut valmentajaa mukana matkassa, sillä vaikka Piude onkin meidän jokaisen estevalmentaja, ei hän päässyt paikalle omien kiireidensä vuoksi. Joku oli kysynyt, miten hän uskalsi päästää meidät kaikki hyppäämään itsekseen vieraaseen paikkaan. Piude oli todennut, että jos hän ei uskaltaisi, olisi hän tehnyt työnsä huonosti.
 








 
Sitten itse ratsastukseen! Riders Innin maneesissa on aina rata valmiina, se vaihdetaan käsittääkseni kerran viikossa. Tarkoituksenamme oli hypätä tätä rataa, joten aloitin ratsastuksen aivan kuten normaalistikin hyppytunneilla: ravasin ensin hölkkäämällä ja laukkasin sitten kevyessä istunnassa maneesia ympäri siihen tahtiin, kun hevonen halusi edetä. Varsinainen sileätyöskentely tapahtui sitten ravissa ja laukassa ympyröiden, taivutusten, väistöjen ja temponvaihteluiden avulla. Champ tuntui aika hyvältä heti alusta asti, se ei juuri kyttäillyt mitään uudessa paikassa, mutta oli ehkä vähän tahmea alkuun.
 
Verryttelyhyppyjä tein ristikolle ja pystylle. Champ ei oikein imenyt esteille, mutten ottanut asiasta sen kummemmin stressiä. Tuo pieni eteenpäinpyrkimättömyys näkyy siinä, että hypyt eivät ole kovinkaan teräviä. Kun aloin hyppäämään rataa, löytyi hevosellekin moottori omasta takaa ja pääsin kiinni siihen tunteeseen, jonka saimme edellisenä viikonloppuna Niclaksen valmennuksessa. Toki olimme hypänneet tässä välissä myös kotona valmennuksessa - sekin oli mennyt oikein kivasti.
 









 
Äitini kuvasi todella hyvin kaikki hypyt ja paljon sileätyöskentelyä videoille sen lisäksi, että paikalla oli kaksi kameramiestä, joten tällä kertaa materiaalia on runsaasti. Videoilta näkyy hyvin se, mitä tein esteillä ja mikä meni pieleen. Pienillä korkeuksilla radalla ei ollut mitään ihmeellistä ongelmaa. Annoin hevosen laukata aika vapaasti ja istuin kevyesti satulassa ollen paljon jopa ihan kevyessä istunnassa. Yritin olla paineistamatta hevosta yhtään ja mielestäni onnistuin siinä paikoitellen kiitettävästi. Esteiden ollessa reilun metrin korkeudella tulin radan, joka oli melko onnistunut. Halusin kuitenkin nostaa korkeutta vielä reippaasti ja tulla lyhemmän radan isompana.
 
Isommalla radalla esteet olivat noin 110-120cm korkeudella, vaikea arvioida näin jälkikäteen. Ensimmäisellä kerralla jäin ratsastamaan ensimmäiselle okserille kaarteesta taaksepäin, mikä koitui kohtaloksi. Champ kyllä pelasti tilanteen hienosti ponnistamalla esteen yli puhtaasti, vaikka se joutui kyllä jumppaamaan itsensä todella pienestä askeleesta. Loppurata oli ok, ei erityisen hyvä, mutta sain vähän paremmin tahdista kiinni. Viimeiselle sarjalle en saanut hevosta koskaan suoraksi ja se lähti hirveän hätäisesti a-osan hyppyyn eikä pääsyt b-osalle tarpeeksi nopeasti ylös, minkä vuoksi siitä tuli etupuomi mukaan.
 
 
Linkki videoon. (alkuverryttely sileällä)
 
 
Linkki videoon. (verryttelyhypyt ja pienet radat)
 
 
Linkki videoon. (viimeinen rata)
 
Eikun uusi yritys! Toisella kertaa sain sellaisen flow'n, ettei ole vähään aikaan ollut. Kaikki oli niin helppoa! Ensimmäiselle okserille vähän kaukaa, mutta ei mitään ongelmaa. Todella sujuva ja hyvä väli pystylle, kaarteesta hienosti ratsastus pysty-okseri -linjalle, jossa neljä sujuvaa laukkaa ei tuottanut mitään ongelmia. Sarjalle meinasin tehdä edelleen saman virheen kuin edellisellä kerralla, mutta puomi ei tullut mukaan. B-osan tasaokseri ei oikein tuonut hevosen hyppyä tarpeeksi nopeasti ylös edestä, joten pyysin nostamaan takapuomia vielä lopuksi 10cm verran tullakseni pelkän sarjan uudelleen. Ja sittenhän hevonen hyppäsi paremmin. Edelleenkään se ei joutunut tekemään töitä, mutta nuo esteet ovat sille niin matalia, että ei sen tarvitsekaan.
 
Hyppäämisestä jäi todella kiva fiilis ja menemme varmasti paikan päälle uudestaan niin pian kuin vain mahdollista. Pääsiäisenä samalla tallilla järjestetään kisat, joissa luokkia on 90cm alkaen aina 140cm GP-luokkaan asti. Olisin halunnut osallistua, mutta kun hevosella ei saa vielä kilpailla, on haaveet näistä karkeloista haudattava toistaiseksi. No, onneksi kisoja tulee myös kesällä :)
 
Miltä paikka näytti teidän mielestänne?
Oletteko jo käyneet Riders Innissa tai aiotteko käydä?

56 kommenttia:

  1. Olen käynyt kurkkimassa paikan rakennusvaiheita tallin fb-sivuilta ja nyt kun näin kuvia valmiista paikasta, ei voi muuta sanoa kuin että upealta näyttää! Luin myös hiljattain tuosta ratamahdollisuudesta, eikä se ainakaan vaimentanut harmitusta siitä, että asun ihan väärällä suunnalla siitä hyötyäkseni. :D Maneesi näyttää jopa valoisammalta kuin meillä, ja se on paljon! Nuo pääsiäisen kisat olivat alunperin suunnitelmissa, mutta joudunkin malttamaan uteliaisuuteni kanssa vappuviikonlopulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti käydä paikan päällä, todella hieno on :)

      Poista
  2. Ihan mieletön paikka, olisipa täällä Turun seudulla samanlainen! Ei olla kyllä Suomessa totuttu näkemään valoisia ja vaaleita maneeseja, ne kun lähes poikkeuksetta on pimeitä halleja tummalla pohjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tottunut aina sellaisiin ihan pimeisiin ja ei niin prameisiin paikkoihin, että tällaiset näyttävät ihan luksukselta :D

      Poista
  3. Wau, vaikuttaa aivan upealta paikalta! :D Tuonne kun joskus pääsisi! :)

    VastaaPoista
  4. Mikset saa? Syökö champ jotain lääkettä vatsahaavaan jossa on dopingvaroaika? Vai ei ole vielä lupia :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ettei vaan johtuisi siitä, että ell kieltänyt ettei vatsahaava uusi jos näin pian paranemisen jälkeen menee kisahässäkkään, koska se on kuitenkin aina stressaavaa ja stressi on yksi syy vatsahaavaan. Olipas muuten pisteliään kuuloinen kommentti sinulta...

      Poista
    2. Eläinlääkäri sanoi, ettei kisaamista toistaiseksi. Sen takia mennään treeneissä muualla paljon ja sitten rataharjoituksissa tai harjoituskisoissa, jos vastaan tulee. Ja ei, en ole myöskään maksanut omaani tai hevosen kilpailulupaa vielä, koska se ei ole ollut ajankohtaista :) Todennäköisesti huhtikuun lopussa mennään Ypäjälle kisaamaan, jos hevosen mahahaava on parantunut, joten silloin sitten kisakausi starttaa!

      Poista
    3. Mahahaavahevosen omistajana ymmärrän täysin kilpailukiellon koska se on meilläkin voimassa kunnes mahahaava paranee, mutta itse pohtisin jatkuvaa valmennuksiin lähtöä ja kuljettamista. Loppujen lopuksi, en nää suurta eroa kilpailutilanteessa ja vieraassa paikassa treenaamisessa

      Poista
  5. Älyttömän upea toi maneesi ! Itsellä ei kotitallilla ole minkäänlaista maneesia niin vähän vihreeksi kateudestahan toi vetää :D Champ näytti videoilla tosi rennolta ja hienolta, upeesti osaat mennä sen kanssa (:

    VastaaPoista
  6. Nuuksiossa on samanlainen maneesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuuksion maneesi ei ole kyllä niin hieno kun riders inn, pienet ikkutnat, pienempi maneesi jA infastruktuuri on riders innissä nätimpo

      Poista
    2. Nuuksion maneesissa en ole itse vieraillut, joten en pysty vertailemaan :)

      Poista
  7. Vau, siis aivan mieletön maneesi, ei voisi edes uskoa Suomessa olevan näin hienoa valkeapohjaista maneesia ja mitkä esteet, ihastuin niiden väreihin <3..tosi kiva postaus ja teidän meno on vaan jotain niin upeeta, en voi käsittää teidän edistymistä, ainakin mitä olen seurannut aika alusta kehittymistänne niin olet Aada tehnyt hurjasti töitä Champin kanssa, hienoa! Ja onnea jatkoon, aijotteko kisailla nyt tänä kautena ahkerasti? Ainakin osaamisenne riittäisi loistavasti kisaradoille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Vaikka eihän Champ ole kanssani mihinkään kehittynyt, olen vain itse oppinut ratsastamaan sillä paremmin tässä kuluneiden vuosien aikana. Kyllä mä ajattelin kisata kesällä niin paljon kuin töiltä kerkeän, tietysti hevosen ehdoilla :)

      Poista
  8. Toi maneesi on kyllä tosi upee! Itsekkään en pääse nyt sinne kisaamaan ja harmittihan se. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset tulevaisuudessa! :)

      Poista
  9. Me ollaan menossa ensi lauantaina 100cm ja 110cm tonne, huikeen näköistä kyllä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, odottelen postausta sitten! :)

      Poista
  10. Käytätkö ikinä hypätessä turvaliiviä?

    VastaaPoista
  11. Olen tammikuusta asti kuolannut tälle paikalle, ois huippua päästä käymään ponin kanssa tuolla valovoimaisessa keskieuroopan veroisessa maneesissa hyppimässä uskomattomia esteitä, mut sen verran kaukana asutaan ettei viitsi yli 5h sinne ajaa:D Mut tosi hienosti meette!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, teillä olisi kyllä matkaa :D kiitti!

      Poista
  12. Hienoja kuvia ja kivan nälköinen maneesi - samanlaiset seinät ja samanlainen pohja missä minä ratsastan, on kyllä hyvät puitteet :)
    ps. Saanko käyttää kuviasi blogissani kollaasin muodossa "lempi blogit" postausta varten? :)
    (laitan linkin sinulle kun postaus on julkaistu)

    VastaaPoista
  13. onko teillä oma traikku?

    VastaaPoista
  14. On kyllä aivan upea ja mahtavan VALOISA maneesi! WAU! :D

    VastaaPoista
  15. Olisihan se tyhmää jos omalla hevosellasi et saisi ilman valmentajaasi hypätä. Ymmärrän täysin esim että isompia esteitä ei haluta hypätä ilman valmentajaa mutta on se toisaalta vähän naurettavaa miettiä että et pärjäisi ilman apua. Mutta siis todella kivaa menoa ja minun pointti oli tosiaankin se että se on todella terapauttista mennä yksinkin esteitä, juuri vaikka vähän pienempiä millä tietää pärjäävänsä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, ymmärrän molempien näkökantojen puoltajat. Helposti menee vaaralliseksi, jos kokematon hyppää yksinään :) Mutta tosiaan hyvä mennä välillä pieniä ilman valvovaa silmää, silloin joutuu koko ajan ajattelemaan itse!

      Poista
  16. Ihastuin näihin kuviin ja koko paikkaan kuvien perusteella. D: Mäki haluun tonne ratsastamaan! :)

    VastaaPoista
  17. Hienon näkönen paikka!! Ja hyvän näköstä menoa! :)
    Saako kysyä mikä satula Champilla on? Ja oletko ollut tyytyväinen? Kuvissa selkä näyttää samankaltaiselta kuin omalla hevosellani ja sen kanssa painiskelen sopivan satulan löytymis ongelman kanssa... Korkea, pitkä säkä ja suora selkä...

    t. ^..^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Champilla on Prestigen Versailles. Olen tykännyt! Tsemppiä satulan etsintään :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta. Monta satulaa (yli 10) kokeiltiin, mutta tuo Versaillesin satula oli se mikä sopi meillekkin! :D

      Poista
  18. Oliko maneesi teillä yksityiskäytössä? Olisi kiva tietää onko siellä kauhea ruuhka jos ei varaa yksityiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut, mentiin ihan muiden sekaan, mutta siellä ei ollut aamulla ketään :)

      Poista
  19. Hei! Näin sut kuvaamassa Haimihallissa sunnuntaina niin laitatko niitä kuvia johonkin? :) Haluaisin tietää onko musta kuvia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kuvannut siellä ollenkaan, kävin vain kävelyttämässä yhtä hevosta hetken verran :)

      Poista
  20. Haha kelpais kyl itellekki tommone maneesi ;)!

    VastaaPoista
  21. Aada mua häiritsee kun vähättelet ittees,ettet muka oo hyvä ratsastaa jne. Mut totuus on et oot HYVÄ ratsastaa ja sen todistaa myös tän postauksen videot. Okei, ymmärrän sun pointtis siin mikset pidä ittees hyvä koska hyviä ratsastajia on ne gp tason ratsastajat, mut mun mielestä hyviä ratsastajia on eri tasosia ja sen voi luokitella erilailla esim. osaava on ihan eri asia kuin hyvä. Oon kuullut kun ratsastuskouluissa puhutaan jo hyvästä ratsastajasta kun saa hepan laukkaamaan ja pääsee laukassa puomin yli, usein se meneekin niin että ratsastuskoululaiset pitää itseensä hyvinä ratsastajina mut sitten taas oman hevosen omistavat 120 ratoja hyppäävät ratsastajat luokitteleet itsensä ei nyt huonoksi ratsastajaksi mut ei kuitenkaan hyväksikään. Tää meni nyt ehkä vähän ohi mut mun pointti oli et en haluu enää lukee sun kirjotuksia jossa kerrot ettet oo hyvä ratsastaa, koska se ei pidä paikkaansa. Huonot tai keskivertoratsastajat ei ratsasta noin siististi tai hyppää edes 110cm ratoja. Älä vertaa itsees gp ratsastajiin, sillä musta ne huippu ratsastajia eikä vain hyviä. Jos vain gp ratsastajat olisi hyviä ratsastajia niin hyviä ratsastajia olisi tosi vähän ja kaikki muut ratsastajat olis sit huonoja tai keskitasoisia, mikä ei olisi oikein ratsastajia kohtaan. Tästä tuli nyt aika pitkä kommentti mutta toivon että ymmärrät mitä tarkoitan. Ja tsemppii treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän pointtisi, eihän itseään pidä verrata gp-ratsastajiin - sellaiseksi kun en koskaan tule :D En halua vähätellä yhtään ketään ratsastajaa, kaikki ovat omalla tasollaan ja varmasti jossain hyviä! En vain koe olevani hyvä ratsastaja, tieto lisää tuskaa ja mitä kokeneemmaksi tulee, sitä enemmän tietää virheensä.

      En toki sano olevani surkea, mutten hyväkään. Sanoisin, että kehityskelpoinen olisi aika kuvaava adjektiivi :D

      Poista
  22. Sori kirjoitusvirheet, kun kirjoitin puhelimella :)

    VastaaPoista
  23. Ymmärän Aadaa täysin, koska itse olen samanlainen, tosin kouluratsastuksessa. Niin se vaan on, että tieto lisää tuskaa. Kun tietää miltä sen pitäisi tuntua eikä se siltä tunnu, on vähän haastavaa pitää itseään hyvänä... :)

    VastaaPoista
  24. Tiedän että tideostat nuo sun mopokädet, mutta mikset lähde korjaamaan niitä? Varmasti ainakin kouluvalmentajat siitä sulle huomauttaa, mutta musta on aika jännä, että välillä siitä ihan avoimesti täälläkin kirjoitat, muttet vaikuta lainkaan halukkaalta asiaa korjaamaan. Miksi? Lisäksi nuo sun varpaas sojottaa aika kivasti ainakin näissä kuvissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän päättelet, etten ole halukas korjaamaan virheitäni? Pitäisikö mun sun mielestä kirjoittaa jokaiseen postaukseen lista kaikista virheistäni ja kertoa sitten samalla, miten niitä juuri sillä kerralla korjattiin? Silloin ette lukisi mitään muuta kuin listaa virheistä, sillä se lista on pidempi kuin nälkävuosi.

      Joka ikinen ratsastuskerta yritän korjata virheitäni. Muistaa katsoa eteen, pitää nyrkit pystyssä, kädet lähellä kylkiä, muistaa ravissa lonkan liikkeen, tukea syvillä vatsalihaksilla, aktivoida eri kohtia kehosta jne. Tuo lista on vaan yksinkertaisesti aivan liian pitkä kirjoitettavaksi kokonaisuudessaan ylös, sillä eihän mun ratsastuksessa yksikään asia ole niin hyvä, ettei sitä tarvitsisi korjata. Ei mikään.

      Se, että muistan yhden kierroksen aikana nostaa katseen ylös, on hyvä tulos. Toistoja, toistoja ja toistoja se vaatii, että virheet lähtevät pois ja oikea tekeminen tulee selkärangasta lihasmuistiin. Se, että joku huutaa mulle sekunnin välein "nyrkit pystyyn" riittää ehkä sen ratsastuksen ajaksi, mutta jotta siitä tulisi osa mun liikemekaniikkaa ja että se automatisoituu osaksi tekemistä, vie vuosia. Varsinkin jos käy valmennuksissa vain 1-4krt viikossa ja lopun ajan ratsastaa itsekseen.

      Itseasiassa mun kouluvalmentajani ei ole huomauttanut käsistä juuri ollenkaan tämän vuoden puolella, yksittäisiä kertoja lukuunottamatta. Vuosia sitten, ennen vuotta 2009 istuntani oli ihan hirveä, mutta se parani vähitellen mennessäni toiseen ratsastuskouluun istuntapainotteisille tunneille. Tuolla tallilla opin istumaan juuri enkä melkein oikein, mutta lähtiessäni sieltä reilu vuosi sitten istuntaopit ovat vähän jääneet. Toki opin siellä istumaan nätisti, mutta hevoseen vaikuttaminen ei tod.näk. olisi edes tällä tasolla kuin nyt, mikäli en olisi vaihtanut valmentajaa sileällä. Huomaat tämän kyllä, jos olet lukenut blogiani kauemmin (2-> vuotta).

      En toki vähättele istunnan tärkeyttä ratsastuksessa, päinvastoin! Mutta on pakko huomata, että kokonaisuuteen vaikuttaa niin monet muutkin asiat. Mun estevalmentaja sanoikin joskus hyvin kärjistetysti: "ihan sama vaikka seisoisitte siellä hevosten selässä päällänne, jos hevoset liikkuvat hyvin".

      Mitä noihin varpaisiin tulee, mun vasemman jalan jalkaterä osoittaa enemmän sivulle kuin oikea (joka on suoraan eteenpäin). Varmasti osasit itsekin päätellä tähän syyn, joka näkyy selkeästi kuvissa: mun lantio on kiertynyt hypyssä niin, että oikea puoli on edempänä kuin vasen ja samalla aukeaa enemmän. Tällöin vasen puoli menee enemmän kiertoon myös sivusuunnassa, mikä näkyy siinä, että koko jalan profiili on kääntynyt sivulle. Ponnistuksessa tämä on kaikista selvimmin esillä, verraten kuviin joissa hevonen on esteen päällä ja lantio paremmin suorassa. Noitakin asioita pitää harjoitella jatkuvasti, ei sitä pysty kerralla korjaamaan tai ainakaan sillä, että joku siitä vieressä huutaa - sekin pitää saada osaksi liikemekaniikkaa. Ja kun kuitenkin mietit, niin ei, kukaan valmentaja ei ole sanonut mulle tästä ongelmasta, vaan tiedostan sen ihan ilmankin. En mä ole tyhmä, vaikken osaakaan asioita toteuttaa. Teoriassa kaikki on aina niin helppoa, käytännön suoritus voi sitten olla se haastava puoli ;)

      Ihan mielenkiinnosta lukisin mielelläni sun postauksia virheiden korjaamisesta, jos blogia kirjoitat. Mallia siitä, mikä on sun mielestä riittävä tapa tuoda omat virheensä esiin. Näkemyksiä on varmasti monia, enkä väitä, että omani on oikea :)

      Mukavaa kevättä sulle ja tsemppiä treeneihin tämän ihanan, haastavan lajin parissa! Yritetään parantaa omaa ratsastustamme ja vähentää piilosarkastisten kommenttien lähettämistä :)

      Poista
    2. Hihi, ihana kun vastasit niin pitkästi! Jep, tottahan se, että aina on parannettavaa, kaikki :) Mktään ei voi kerralla oppia, kaikki on pitkän harjoittelun tulosta. Ymmärrän, että näitä sunkin ongelmia on varmasti vaikea korjata! Joo, oon sun blogias jo useemman vuoden seurannut, kehityksen kyllä huomaa! Niin ja uskon, että saat nuo kätes korjattua kyllä, kunhan vaan kiinnität niihin aina enemmän huomiota. Muutenhan sun istuntas on ihan mielettömän siisti ja eihän nuo varpaat muuten sojotakkaan, kuin hypyissä. Kirjoituksissa kyllä tuot virheitä esille ihan hyvin, mutta mielestäni olisi kivaa ja mielenkiintoista lukea vaikka postaus oman istunnan virheistä ja mkten niitä voisi lähteä purkaa. Olisi apua varmasti monille ja myös minulle, sillä omassa istunnassani on jonkinverran samantyyppisiä virheitä. :) Mikähän tämä talli on, missä noin tehokkaita tunteja pidetään?

      Hyvää kevättä teillekin Champin kanssa ja motivaatiota istuntaharjoituksiin! ;)

      Poista
  25. Aivan mahtavan näköinen maneesi ja täydet pointsit kyllä kuvaajille! Tosi hienoja kuvia :) Ja nyt on kyllä varma määränpää ensi kesälle kun saan vihdoin ajokortin! Kisat ovat tuolla kyllä varmasti niin omaa luokkaansa että pakko päästä joskus täältä pohjoisesta katsomaan :D Mutta hyvän näköistä ratsastusta Aada! ;) Monet lopettavat ratsastuksen ilman valmentajaa mutta sinä kyllä ratsastat ilman valmentajaakin todella hyvin :) Ihanat te<3

    VastaaPoista
  26. Hieno näköistä menoa ja tunnemme perheeni kanssa paikan toisen omistajan, mutta emme vielä tuolla ole käyneet! :D

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä