Rakas, sinusta on tullut pullukka.
Niinhän siinä on käynyt - Champista on tullut melkoinen pulla! Mahahaavahevosen ei tietenkään pidä olla mikään kukkakeppi (itseäni on aikoinaan tällä nimellä kutsuttu, sen jälkeen tosin tullut muutama kilo lisää), mutta Champ voisi olla hivenen verran hoikemmassa kunnossa. Estehevosen kun kuuluu näyttää estehevoselta, ei heinämahaiselta tankkerilta. Vaikka eihän niissäkään mitään vikaa ole, oma paikkansa jokaiselle.
Kouluvalmentajani totesi hyvin, että ruokamäärää voisi vähentää, mikäli ruuna aloittaisi valtaisan paisumisen ulos omista mitoistaan. Ei tietenkään ottamalla heinää pois, vaan laskemalla väkirehuja. Mutta milläs vähentää, kun Champ syö tälläkin hetkellä vain 1½ litraa selectidiä päivässä ja siihen päälle pellavapuuro lisäravinteineen. Toki väkirehut voisi jättää vaikka kokonaan pois, sillä tuosta määrästä hevonen ei edes saa energiaa juuri ollenkaan. Samalla voin todeta, etteivät ne väkirehut sitä energiaa juuri muutenkaan tuo, vaan se, miten hevosta ollaan ratsastettu. Jos se on pohkeen takana, ei se energia sieltä päästä tule ainakaan työntekoon, vaan ihan kaikkeen muuhun. Ei, vaikka miten tuijottaisi erilaisten pussien ja purnukoiden tuoteselosteita.
 |
| Tämä auringonlaskukuvien ottaminen on paljon tärkeämpää kuin itse ratsastus. Eikö? :D |
 |
| Etupainoinen - no kyllä on! |
 |
| Vinompaa hevosta sai tuolla kerralla hakea. Kuski yrittää epätoivoisesti tehdä edes jotain suoristaakseen ratsuaan, mutta tulos taisi olla melko vaatimaton. |
 |
| "Huomaaksä, se on edelleen etupainoinen?" Eihän, en olisi kyllä uskonut... :D |
 |
| "Jos me nyt tässä vaan kevennellään, se on ihan hyvää liikuntaa". |
Kaikista karuin totuus Champin runsaasta mahasta näkyy silloin, kun katsoo kuvia, joissa se ei käytä ratsastaessa ollenkaan vatsalihaksiaan liikkuen selkä alhaalla ja takajalat kilometrin etäisyydellä muusta kropasta. Kyllähän siinä yksi jos toinenkin pitkärunkoinen näyttää urheiluhevosen sijaan valtamerialukselta! Ja jos ihan rehellisiä ollaan, maanantain ratsastuskerralta näitä kuvia tallentui kameran muistikortille enemmän kuin kehtaan edes myöntää. Hevonen tuntui "ihan kivalta" selkään ja kuskia ei huvittanut ratsastaa ihan niin hyvin kuin olisi ollut suotavaa, joten hevonenkaan ei joutunut työskentelemään. Ollenkaan. Vaikka kulutin kentällä aikaa puolitoista tuntia, ei hevonen ollut edes vähän hengästynyt. Masentavaa? Ei. Surkuhupaisaa? Kyllä.
Mä niin tarvitsisin kentän laidalle sen valmentajan - tai edes äänitteen - joka huutaisi jokaisella ratsastuskerralla "puolipidäte!", "istu sinne satulaan ja ratsasta!", "suorista se!", "nyt se juoksee sun alta pois!". Vaikka motivaatiota on, tuppaa itsenäiset ratsastukset varsinkin pitkän työ- tai lukupäivän jälkeen olemaan sellaista suuntaan ja toiseen haahuilua, joka kyllä käy hevosen liikutuksesta, mutta ei sitä hyvänä päivänäkään voi ratsastukseksi kutsua. "Harrastatko sä ratsastusta?", kysyy työkaveri. "Ei, kun mä ratsastelen."
 |
| Ja nytkö se muka työskentelee? No ei kyllä! Tai ainakin kuski könöttää kyydissä kuin wc-ankka. |
 |
| "Tehdään vähän pohkeenväistöjä, ne on ihan mukavia harjoituksia". |
Mutta hei, jokaisella meillä on petrattavaa jossain ja mulla se on ainakin näin talvikauden loputtua sen itsekurin löytäminen. Talvella treenasin todella ahkerasti sileällä, nyt tekisi lähinnä mieli mennä maastoilemaan ihanan sään takia. Jos talvella hevonen olisi "pelästynyt" maneesin katolta tippuvaa lunta, olisi se pistetty heti kuriin ja nuhteeseen jatkaen nuttura kireällä avotaivutusta kohti katsomopäätyä. Nyt ulkokaudella, jos hevonen päättää laukata kentällä korvat tötterössä eteen melko hallitsematonta laukkaa nostaen pään taivaisiin, mitä tekee Aada: nousee kevyeen istuntaan, nauraa kuin mikäkin mielipuoli ja harkitsee ehkä viiden kierroksen jälkeen paluuta työntekoon.
Kuten mun kaveriporukkani sanoisi, nää on näitä. Ei aina tarvitse mennä ihan niin kireän pipon kanssa, vaikka toki järki tulee aina olla päässä (tästä tuli muuten mieleen Ystäväni hevonen -blogin aloittama somekampanja #järkipäässä!) ja homman muuten turvallista sekä järkevää. Jos viisi kuudesta ratsastuskerrasta viikossa on edes jotenkin järjestelmällistä, kai sitä yhden voi viettää hieman huolettomammin. Tai edes antaa sen jälkeen itselleen anteeksi, kun mitään järkevää ei ole saanut aikaiseksi.
 |
| Champ: "Mamma, pidä tukasta kiinni, NYT MENNÄÄN!" |
 |
| Katsokaa nyt, millainen plösö :D |
 |
| No nyt kun ei sileätreeni maistunut, otetaan esteet mukaan! Hyvä ratkaisu...? |
Tulipahan pohdintaa taas koko postauksen verran ihan aiheen vierestä! Mun oli siis tarkoitus kertoa, että ensi viikolla on tiedossa toivottavasti viimeinen kontrollitähystys ja mahdollisesti kauden ensimmäiset kisat, mutta ehkä tämä oli tällä kertaa tässä. Viikonlopusta on tulossa aivan superkiva: perjantaina kuvaamme koko päivän kaikkea jännää Champin kanssa ja lauantaina tapaan bloggaajia pidemmän kaavan mukaan täällä Etelä-Suomessa! Sitä odotellessa :)
Onko teillä tapana jäädä haahuilemaan varsinaisen ratsastuksen sijaan?
