torstai 23. huhtikuuta 2015

#535: "Mä vähän ratsastelen"

Rakas, sinusta on tullut pullukka.
 
Niinhän siinä on käynyt - Champista on tullut melkoinen pulla! Mahahaavahevosen ei tietenkään pidä olla mikään kukkakeppi (itseäni on aikoinaan tällä nimellä kutsuttu, sen jälkeen tosin tullut muutama kilo lisää), mutta Champ voisi olla hivenen verran hoikemmassa kunnossa. Estehevosen kun kuuluu näyttää estehevoselta, ei heinämahaiselta tankkerilta. Vaikka eihän niissäkään mitään vikaa ole, oma paikkansa jokaiselle.
 
Kouluvalmentajani totesi hyvin, että ruokamäärää voisi vähentää, mikäli ruuna aloittaisi valtaisan paisumisen ulos omista mitoistaan. Ei tietenkään ottamalla heinää pois, vaan laskemalla väkirehuja. Mutta milläs vähentää, kun Champ syö tälläkin hetkellä vain 1½ litraa selectidiä päivässä ja siihen päälle pellavapuuro lisäravinteineen. Toki väkirehut voisi jättää vaikka kokonaan pois, sillä tuosta määrästä hevonen ei edes saa energiaa juuri ollenkaan. Samalla voin todeta, etteivät ne väkirehut sitä energiaa juuri muutenkaan tuo, vaan se, miten hevosta ollaan ratsastettu. Jos se on pohkeen takana, ei se energia sieltä päästä tule ainakaan työntekoon, vaan ihan kaikkeen muuhun. Ei, vaikka miten tuijottaisi erilaisten pussien ja purnukoiden tuoteselosteita.
 
Tämä auringonlaskukuvien ottaminen on paljon tärkeämpää kuin itse ratsastus. Eikö? :D
Etupainoinen - no kyllä on!


Vinompaa hevosta sai tuolla kerralla hakea. Kuski yrittää epätoivoisesti tehdä edes jotain suoristaakseen ratsuaan, mutta tulos taisi olla melko vaatimaton.
"Huomaaksä, se on edelleen etupainoinen?" Eihän, en olisi kyllä uskonut... :D
"Jos me nyt tässä vaan kevennellään, se on ihan hyvää liikuntaa".
Kaikista karuin totuus Champin runsaasta mahasta näkyy silloin, kun katsoo kuvia, joissa se ei käytä ratsastaessa ollenkaan vatsalihaksiaan liikkuen selkä alhaalla ja takajalat kilometrin etäisyydellä muusta kropasta. Kyllähän siinä yksi jos toinenkin pitkärunkoinen näyttää urheiluhevosen sijaan valtamerialukselta! Ja jos ihan rehellisiä ollaan, maanantain ratsastuskerralta näitä kuvia tallentui kameran muistikortille enemmän kuin kehtaan edes myöntää. Hevonen tuntui "ihan kivalta" selkään ja kuskia ei huvittanut ratsastaa ihan niin hyvin kuin olisi ollut suotavaa, joten hevonenkaan ei joutunut työskentelemään. Ollenkaan. Vaikka kulutin kentällä aikaa puolitoista tuntia, ei hevonen ollut edes vähän hengästynyt. Masentavaa? Ei. Surkuhupaisaa? Kyllä.
 
Mä niin tarvitsisin kentän laidalle sen valmentajan - tai edes äänitteen - joka huutaisi jokaisella ratsastuskerralla "puolipidäte!", "istu sinne satulaan ja ratsasta!", "suorista se!", "nyt se juoksee sun alta pois!". Vaikka motivaatiota on, tuppaa itsenäiset ratsastukset varsinkin pitkän työ- tai lukupäivän jälkeen olemaan sellaista suuntaan ja toiseen haahuilua, joka kyllä käy hevosen liikutuksesta, mutta ei sitä hyvänä päivänäkään voi ratsastukseksi kutsua. "Harrastatko sä ratsastusta?", kysyy työkaveri. "Ei, kun mä ratsastelen."
 


Ja nytkö se muka työskentelee? No ei kyllä! Tai ainakin kuski könöttää kyydissä kuin wc-ankka.

"Tehdään vähän pohkeenväistöjä, ne on ihan mukavia harjoituksia".
Mutta hei, jokaisella meillä on petrattavaa jossain ja mulla se on ainakin näin talvikauden loputtua sen itsekurin löytäminen. Talvella treenasin todella ahkerasti sileällä, nyt tekisi lähinnä mieli mennä maastoilemaan ihanan sään takia. Jos talvella hevonen olisi "pelästynyt" maneesin katolta tippuvaa lunta, olisi se pistetty heti kuriin ja nuhteeseen jatkaen nuttura kireällä avotaivutusta kohti katsomopäätyä. Nyt ulkokaudella, jos hevonen päättää laukata kentällä korvat tötterössä eteen melko hallitsematonta laukkaa nostaen pään taivaisiin, mitä tekee Aada: nousee kevyeen istuntaan, nauraa kuin mikäkin mielipuoli ja harkitsee ehkä viiden kierroksen jälkeen paluuta työntekoon.
 
Kuten mun kaveriporukkani sanoisi, nää on näitä. Ei aina tarvitse mennä ihan niin kireän pipon kanssa, vaikka toki järki tulee aina olla päässä (tästä tuli muuten mieleen Ystäväni hevonen -blogin aloittama somekampanja #järkipäässä!) ja homman muuten turvallista sekä järkevää. Jos viisi kuudesta ratsastuskerrasta viikossa on edes jotenkin järjestelmällistä, kai sitä yhden voi viettää hieman huolettomammin. Tai edes antaa sen jälkeen itselleen anteeksi, kun mitään järkevää ei ole saanut aikaiseksi.
 

Champ: "Mamma, pidä tukasta kiinni, NYT MENNÄÄN!"
Katsokaa nyt, millainen plösö :D


No nyt kun ei sileätreeni maistunut, otetaan esteet mukaan! Hyvä ratkaisu...?


 
Tulipahan pohdintaa taas koko postauksen verran ihan aiheen vierestä! Mun oli siis tarkoitus kertoa, että ensi viikolla on tiedossa toivottavasti viimeinen kontrollitähystys ja mahdollisesti kauden ensimmäiset kisat, mutta ehkä tämä oli tällä kertaa tässä. Viikonlopusta on tulossa aivan superkiva: perjantaina kuvaamme koko päivän kaikkea jännää Champin kanssa ja lauantaina tapaan bloggaajia pidemmän kaavan mukaan täällä Etelä-Suomessa! Sitä odotellessa :)
 
Onko teillä tapana jäädä haahuilemaan varsinaisen ratsastuksen sijaan?

30 kommenttia:

  1. Hahhaa tämä postaus olisi hyvin voinut olla osittain mun kirjoittama! Meillä samaa holtittomuutta ja haahuilua myöskin etupainoisen hevosen kanssa ja liian helposti jäädään mukavuusalueelle, mutta onneksi nyt saatiin hyvä orjapiiskuri viikoittain tsemppaamaan ja pistämään meidät ruotuun! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että sielunkumppaneita löytyy :D itsekuri on niin vaikeeta!

      Poista
  2. Hahhaa vähän liianki tuttu tunne! Useesti tulee huomattua ettei olla tunnin kentällä pyörimisen jälkeen tehty kunnolla ees töitä,haahuiltu vaan ympäriinsä.. Kentän reunalla pitäis aina vaan joka kerta jonkun olla karjumassa ja käskemässä ratsastamaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, koskaan ei jaksa itse tsempata samalla tavalla kuin jos joku olisi vieressä neuvomassa :D

      Poista
  3. Sama täällä! Tosi useesti on myös "vaikea" keksiä millaisia harjoituksia tekisi. Useasti käy vaan silleen, että saattaa mennä vain pari kertaa väistöjä kumpaankin suuntaan ja sitten mennäänkin vaan taas pääty-ympyröitä tai ratsastellaan haahuillen :D

    VastaaPoista
  4. Pääty-ympyrät ja keskiympyrät, ja ehkä mäihällä jokunen avotaivutus pitkällä sivulla ja viiden markan väistöpätkät - siitä itsenäinen ratsastukseni koostuu. :D Aivan hirveää. Mistä sitä itsekuria saa ostettua? Etenkin suoraan ratsastusta tulisi ihan oikeasti treenata myös yksin, ja ympyräfiilistelyt eivät tilannetta oikein paranna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos löydät sen itsekurin jostain myytävänä, tuu ihmeessä vinkkaamaan myös mulle :D !

      Poista
  5. sama täällä! joskus käy niin, että ensin ajattelen, että nyt on kunnon treenit ja kun kentälle pääsee niin sitä löytääkin ittensä pian kentän nurkasta kavereitten kans juttelemasta tai ihan vaan miettimässä että mitäs mää huomenna tekisin :D

    VastaaPoista
  6. Meillä on taas niin päin että ratsastan hevosta välillä liian rankasti ja valmentaja aina sanookin että hellitä välillä ei se hevonen mikään kone oo joka jaksaa tehä töitä 6 kertaa viikossa täysillä. Jotenkin vaan aina vahingossa ratsastan hevosen liian rankasti vaikka tarkoituksena olisi vain hölkkäillä :D onneks nykyään oon oppinu löysäämään nutturaa välillä ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että joku on toisin päin "ongelmainen" - tasapainottaa meitä muita höveleitä :D liikaahan ei tosiaan kannata treenata, mutta hyvä, että osaat pitää itsekurin mukana :)

      Poista
  7. Usein yksin ratsastaessa, hevosen ollessa vähän vaikeampi tai hitaampi niin se menee siihen: "tehdään tuollainen ympyrä tuohon, ja voisi vaikka vähän ottaa pohkeenväistöä tuonne" tai "laukataan nyt vähän rennommin, ravataan hevosen tahtiin" ja sitten olet vain höntsäillyt sitä ja vähän tota koko tunnin etkä kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne tämäkin aina välillä :D

      Poista
  8. Tuohan on just huippua kun pystyt riehumaan hevosen kanssa kun se haluaa laukata,eikä aina heti kiskota käyntiin :D!! Mut siis saahan niitä hölläily päiviäki olla joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai saa olla ja pitääkin, en mä ikinä pystyisi ratsastamaan yhtä hevosta tiukkapipoisesti päivästä toiseen! Silloin kyllä menisi hevoseltakin maku koko touhusta :D

      Poista
  9. Hahhah eikä :D Mä tunnistan niin itseni tosta haahuilusta ja "ratsastelusta", mutta mulla on se onni että käydään äitin kanssa niin paljon valmennuksissa ettei varaa laiskotteluun juuri ole. Coda sai taas hieman lisää ruokaa ja vähän melassia energianlähteeksi, mutta toki kuntoa pitää kasvattaa kokoajan lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin käyn yleensä 1-3krt viikossa valmennuksissa, sen lisäksi sitten ratsastan itsenäisesti pari kertaa ja loput on maastopäiviä tai muuta kevyttä :) Sulla on kyllä hyvä se, että äitisi ratsastaa myös!

      Poista
  10. Onks tuol kentän vieressä joku järvi tai joku vesi "lammikko"?:D Mutta kyllä tähän tekstiin voin samaistua, ainakin joskus;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kentän vieressä on järvi, kyllä :)

      Poista
  11. Oon kyllä sitä mieltä, että hyvä hömpöttelyrutiini ja runsas maastoilu pitävät vain molempien mielenkiinnon yllä. Kieltämättä säännöllisemmät kouluvalmennukset tekisivät pelkkää hyvää, oon niin mielikuvitukseton että sitten kun treenaan, väännän samoja luottoharjoituksiani, joita tuntuu mahtuvan tähän päähän vain kourallinen kerralla. No, kai se on sentään hevoselle johdonmukaista, se loputon kertaaminen. :D

    Ei tuo Champin maha nyt ees oo mitenkään paha, tuosta pääsee vielä kivuttomasti eroon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai pitää, en ikinä haluaisi tehdä hevoselle sellaista viikkorutiinia, johon ei sisältyisi maastoilu tai joku muu maneesin/kentän ulkopuolinen toiminta. Yleensä meidän viikkorutiini menee niin, että kerran viikossa on estevalmennus, kerran kouluvalmennus, kerran vapaapäivä, kerran kunnon pitkä maastolenkki (kesällä kaksikin viikossa), yhtenä päivänä kävelytystä/juoksutusta/muuta puuhaa ja sitten jäljelle jääneet päivät itsenäistä ratsastusta, treenin teho riippuen siitä, mitä hevonen tehnyt edellisinä päivinä ja mitä tulee tekemään tulevina. Ja kesällä me mennään paljon ennen tai jälkeen treenin esimerkiksi pellolla tai maastoteillä ravaillen tai pitkään kävellen eli pelkästään maneesissa tai kentällä ratsastusta on ehkä kerran tai kaksi viikossa :)

      Onneksi ei ole vielä sen suurempi, ei sen tarvitse mikään laiheliini ollakaan, mutta kunhan ei lihoisi yhtään ja saisi vähän kiinteytyä ;) kuten ratsastajansakin!

      Poista
  12. Höh, miksi aina pitää mennä veren maku suussa? Onko se nyt niin suuri itsepetos jos jokaisella kerralla ei saa tehtyä tähtisuoritusta? Mitä hauskaa siinä on hevoselle? Mahahaavahevosella en itse menisi 5-6 kertaa viikossa täydellisyyteen pyrkivää treeniä, vaan suurimmaksi osaksi hevosen ehdoilla, niin että sillä on kivaa. Ratsastuksesta saa ja kuuluu nauttia! Muutenkin, rakastan sun blogia, mutta täältä ei kyllä välity rakkaus hevosiin millään muotoa, ainakaan Champpia kohtaan :/ no, onhan sekin tietysti erottava juttu heppablogien valtavassa kirjossa. Tunnistatko itsessäsi pikku perfektionistin?

    Joo anteeksi purkaukseni : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit sekoittaa tässä vähän termejä keskenään. Mä puhuin postauksessa järjestelmällisestä, suunnitellusta ja järkevästä ratsastamisesta - en suinkaan pyrkimyksestä täydelliseen suoritukseen, saati rankasta treenaamisesta. Se, että ratsastaa jonkun suunnitelman mukaan, voi tarkoittaa esimerkiksi 20 minuuttia kentällä eteen-alas kevennystä tai kahden tunnin kävelymaastoa. Se, ettei ratsasta järjestelmällisesti, on esimerkiksi sitä, että haahuilee kentällä välillä kavereiden kanssa jutellen ja välillä kännykkää tutkien tunnin saamatta aikaan mitään konkreettista hevosen liikutuksen eteen.

      Yleensä meidän viikkorutiini menee niin, että kerran viikossa on estevalmennus, kerran kouluvalmennus, kerran vapaapäivä, kerran kunnon pitkä maastolenkki (kesällä kaksikin viikossa), yhtenä päivänä kävelytystä/juoksutusta/muuta puuhaa ja sitten jäljelle jääneet päivät itsenäistä ratsastusta, treenin teho riippuen siitä, mitä hevonen tehnyt edellisinä päivinä ja mitä tulee tekemään tulevina. Ja kesällä me mennään paljon ennen tai jälkeen treenin esimerkiksi pellolla tai maastoteillä ravaillen tai pitkään kävellen eli pelkästään maneesissa tai kentällä ratsastusta on ehkä kerran tai kaksi viikossa :)

      Mahahaavahevoselle rutiinit ovat kaikki kaikessa. Hevonen ei stressaa oikeanlaista treeniä, vaan kaikkia muutoksia, joita sen elämässä on. Jos mä hömpöttelisin Champin kanssa viikon verran vaikka ratsastamalla ilman varusteita pellolla joka päivä, voisin olla varma, että se olisi viikon lopussa stressaantuneempi kuin jos viikkorytmi olisi ollut normaali. Asia olisi tietysti toinen, jos hevonen olisi tottunut sellaiseen liikutukseen päivästä toiseen.

      Kiva että tykkäät blogistani, se on ihanaa kuulla :) Harmi, ettei sulle välity se fiilis näin ruudun kautta, mikä mulla on hevosia kohtaan. Voit uskoa, että mä en rakasta elämässäni mitään niin paljon kuin tuota hevosta, joka aiheuttaa mulle päivittäin ison kasan sekä huolia ja murheita että valtavasti iloa elämään. Jos se hevonen ei olisi mulle ihan kaikki kaikessa, en todellakaan jaksaisi elää tällaista elämää kuin nyt: opiskella, käydä töissä, blogata ja harrastaa hevosia täyspäiväisesti. Aikaa ei tosiaan jää millekään ylimääräiselle, mutta itsehän olen tilanteeni valinnut, enkä siitä valita ;) Ja jos hevonen ei olisi kultaakin tärkeämpää, en mä sitä veisi pienimmistäkin ongelmista klinikalle monien satojen tai tuhansien eurojen tutkimuksiin. Mulla ei olisi varaa tehdä niin sellaisille asioille, jotka eivät merkitsisi jotain suurta mun elämässä.

      Yksi konkreettinen esimerkki tästä "rakkaudesta hevosiin" oli tällä viikolla, kun Champ oli saanut päivällä pienen ruhjeen jalkaansa. Se ei ollut putsauksen jälkeen edes silmin havaittavissa, mutta lähdin illalla asiakseen yövaatteet päällä tallille puhdistamaan pienen haavan. Normaalisti sellaiseen ei edes reagoitaisi, mutta mä kylmäsin jalan, pesin haavan, laitoin siihen haavasumutetta ja päälle vielä voiteen - vaikken edes kunnolla erottanut, missä kohtaa koko haava oli (ja jalka tosiaan on klipattu eli karvaa ei ole yhtään tiellä). Jos mä en rakastaisi tuota hevosta, miksi mä näkisin niin paljon vaivaa sen hyvinvoinnin eteen? :)

      Mutta kiitos kommentistasi, onhan se ihan totta, että mitään rääkkitreeniä ei kannata tehdä kuutena päivänä viikossa. Silloin katoaa into koko harrastukseen, molemmilta :)

      Poista
  13. Niin tuttu tunne! Olisi parempi kun ratsastaisi hevosen kunnolla avuille 30min, kuin että pyörisi etupainoisena mitään aikaansaamatta tunnin kentällä...Olen yrittänyt nyt tehdä niin, että jos yhtään tuntuu, ettei oma energia riitä kunnon ratsastukseen, tai hevonen vaikuttaa olevan "humppailutuulella", suuntaan suosiolla maastoon, enkä kuluta hevosta turhaan pääty-ympyrällä päämäärättömästi. Kentälle mentäisiin sitten aina tekemään töitä, vaikka se olisikin harvemmin (nyt menty niin, että maastoon 2-3 kertaa viikko, kentällä kolmisen kertaa viikko). Hevonen vaikuttaa ainakin paljon motivoituneemmalta hommiin tällä systeemillä. Silti huomaan pahojen tapojeni välillä aina palaavan ja löydän itseni tekemässä sadattakahdettakymmenettä pääty-ympyrää ravissa, joka ei ole muuttunut alun hölkötyksestä mihinkään suuntaan, tai ei ainakaan parempaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä aivan totta! Nina F sanoi mulle joskus, että jos musta tuntuu siltä, etten jaksa ratsastaa kunnolla, niin kannattaa ehdottomasti mennä mieluummin laukkaradalle tai maastoon tuulettumaan. Hevosta ei haittaa yksi maastoilupäivä, mutta jos kentälle menee jo valmiiksi huonolla asenteella, voi olla varma, ettei hommasta tule yhtään mitään :D

      Poista
  14. Tuli tällänen vastaan ja tuli vain mieleen, että eikö teillä ollu onkelmia sen kanssa? :) https://www.facebook.com/AnimagiHevossairaalaHyvinkaa/posts/416438375201403?fref=nf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mutta tuohon tutkimukseen ei valitettavasti päästä mukaan:(

      Poista
  15. Joo niin tuttua. Monesti ajattelen että nyt sitten tehdään siirtymisiä joita minä että heppa vihaamme. Sitten kun päästään laukkaamaan en jaksaisi millään siirtyä raviin koska laukka on niin ihanaa ja hevonen työstää laukkaa hyvin muutenkin melkeinpä itsestään. Sitten jos ratsastan joillain vieraammalla ja laiskemmalla hevosella en laukkaa pitkään koska laukkaa pitää oikeesti työstää.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä