maanantai 7. syyskuuta 2015

#600: Yhdessä - ei erikseen

Huh, miten onnellinen voi ihminen olla kaikesta väsymyksestä huolimatta! Viimeiset neljä päivää on tullut paahdettua sellaista vauhtia, että itseäkin hirvittää. Yöunia on kerinnyt kertymään aivan liian vähän, mutta minkäs sille mahtaa - töissä pitää käydä ja hevonen on liikutettava. Kun siihen päälle lisätään vielä yhdet syntymäpäiväjuhlat toisella paikkakunnalla sekä kisat, on melkoinen soppa valmis.

Lyhyt katsaus viikonloppuun. Lauantaina heräsin ennen kuutta ja lähdin tallille ratsastamaan. Champ oli ihan älyttömän kiva, joskin vähän vino ja hidas pohkeelle. Odotukset seuraavan päivän kisoja ajatellen olivat kuitenkin korkealla! Kotiin päästyäni kiiruhdin töihin kymmeneksi ja vietin siellä aikaani aina iltakuuteen saakka, jonka jälkeen tein kotona pikakaunistautumisen ja lähdin Itäkeskuksen kautta Saloon suuntana parin ratsastajan synttärikemut. Vähän kyllä mietitytti koko lähteminen seuraavan päivän kisojen takia, mutta koska kutsu oli käynyt jo keväällä ja sain matkaan loistavaa seuraa, ei vaihtoehtoja luonnollisestikaan ollut. Hauskaahan meillä oli ja nukkumaan pääsin lopulta puoli viiden aikaan sunnuntaiaamuna.  

Mulla ei ole tähän postaukseen juuri kuvia, sillä isä otti kisoista vain videota. Tässä siis muutama kuva lauantain synttäreiltä :) 
Kauan ei unia kerinnyt nähdä, sillä herätyskello soi yhdeksän jälkeen kisa-aamuun. Vuorossa oli Etelä-Suomen alueen väliset joukkuemestaruudet! Meidän seuralla piti alunperin olla joukkue, mutta yksi jäsenistä ei voinutkaan startata ja näin ollen jouduimme perumaan osallistumisen. Arvoin vielä pitkään edellisenä iltana omaa osallistumistani, sillä tuntui tylsältä lähteä hyppäämään vain yksi 110cm-luokka - kaiken kukkuraksi maneesissa. Edellisen illan juhlissa monet tulivat osoittamaan mulle myötätuntoa halliin joutumisen takia, sillä jokainenhan tietysti toivoisi ulkokauden kestoa pidemmäksi. Sääolosuhteille ei kuitenkaan voi mitään, ainakaan täällä Suomessa.

Joukkuekisamme peruuntumisen jälkeen olin ollut yhteydessä kilpailunjärjestäjään siinä toivossa, että voisin hypätä joukkuekilpailun radan ulkopuolisena, mikäli tarvetta siihen olisi. Yleensä kun mulla tuo ensimmäinen rata on aina enemmän tai vähemmän säätämistä. Silloin harmittaa, jos kisoissa ei ole mitään mahdollisuutta korjata omia virheitään osallistumalla esimerkiksi jälki-ilmoittautuneena seuraavaan luokkaan. Keravalla tuo 110cm oli viimeinen avoin luokka, sillä sen jälkeen jäljellä oli enää joukkuemestaruus. Sain päätuomarilta luvan hypätä radan kilpailuiden loppumisen jälkeen uudelleen ns. harjoituksena, jos siihen tarve olisi tullut. Iso kiitos siis heille joustavuudesta, vaikkei tilaisuutta onneksi tarvinnut tällä kertaa hyödyntää :)

Nämä kaikki ovatkin sitten screenshotteja videolta.. Pahoittelut, näin tällä kertaa!


Tallilta lähtö kävi tällä kertaa ennennäkemättömän vaivattomasti, sillä olin oikeasti ajoissa. Ensimmäistä kertaa koskaan? Pakkailin varusteet rauhassa, harjasin Champin huolellisesti ja kerkesin jopa tekemään kaikki hevosen ruoat ja muut valmistelut ennen isäni saapumista. Lähdimme hänen kanssaan matkaan kahdestaan ilman hoitajaa, mikä oli vaihteeksi ihan kivaa. Välillä tuntuu, että ihmisiä on mukana jopa vähän liikaa ja silloin kaikki menee enemmän tai vähemmän säätämiseksi. Toki olen erittäin onnellinen jokaisesta mukana olevasta ihmisestä, sillä he uhraavat aikaansa auttaakseen mua ja antavat valtavasti tsemppiä suorituksiin. 

Keravalle ajaessamme mietin vuoden takaisia kisoja (linkki postaukseen) samaisessa paikassa. Tuolloin meillä oli takana pidempi alamäki, jonka syytä en osannut vielä sillä hetkellä täsmentää. Olin pohtinut suorituspaineita ja bloggaamisen vaikutusta kilpailemiseen, mistä monet lukijat olivat pitäneet. Yhä edelleen tuo postaus keikkuu kaikkien aikojen toisiksi luetuimpana postauksena tämän blogin sisällöstä. Kisat menivät tuolloin kaksijakoisesti, sillä ensimmäisen luokan epäonnistuneempi rata korjattiin seuraavan luokan sijoittumisella. 


Champin kanssa metsäilemässä :D
Tuosta hetkestä on kulunut aikaa vuoden ja 190 postauksen verran. Autossa istuessani mietin, miten erilaiseksi suhtautumiseni kisaamiseen on muuttunut. Tuosta vuoden takaisesta postauksesta voi lukea rivien välistä sen, miten paljon stressasin kilpailemista ja miten se aiheutti mulle valtavia paineita, vaikken sitä ehkä ääneen suoranaisesti sanonut. Nykyään kilpailemisesta on tullut mulle pelkkä lisä harrastamiseen. Toki jännitän edelleen, mutta se ei ole enää muista ihmisistä johtuvaa - ei sellaista, että jännittäisin siksi, koska pelkäisin muiden mielipiteitä suorituksistani. Kyseessä on enemmänkin jännitämistä omien ratkaisujeni puolesta. Muuttunut asenne näkyy ihan ulkoisestikin: en jaksanut edes meikata aamulla kisoja varten. Vielä vuosi sitten en olisi edes pystynyt kuvitella lähteväni kisoihin tai hevostapahtumiin ylipäänsä ilman huolitellumpaa ulkoasua. 

Oli miten oli, löysin itseni vuoden jälkeen Keravalta samoissa tunnelmissa ja entistä varmempana kohtaamaan tulevat haasteet. Tavalliseen kisapäivään kuuluvaan tapaan kävin kansliassa näyttämässä rokotustodistuksen, katsoin ratapiirrustuksen ja seurasin muutamien ratsukoiden suorituksia edellisestä luokasta. Kun olin opetellut radan, lähdin päästämään isäni kahville ja aloin varustamaan Champia yksin kuntoon. Jossain vaiheessa isäni tuli takaisin ja lähti kävelyttämään hevosta sillä välin, kun puin itseni kisakuntoon ja kiiruhdin kävelemään rataa. 


Palkintojenjaossa Champ katseli aina sitä hevosta, joka sai ruusukkeen. Se selkeästi arvioi vastustajiaan ;) (tai sitten sen päässä oli edelleen se apina, joka paukuttaa lautasi yhteen... todennäköisempi vaihtoehto)
Rata oli todella simppeli: ei mitään suhteutettuja linjoja, mutta kuitenkin kaarevia teitä ja lähes pelkkiä puomiesteitä. Joitakin laatikkoja tai kaaria esteiden alla oli, mutta muuten kokonaisuus oli melko koruton. Arvosteluna luokassa oli A.2.0 eli se ratsukko, joka suoritti yhdeksän esteen radan pienimmällä virhepistemäärällä ja nopeiten, oli luokan voittaja. Suunnittelin ratsastavani hyvässä tempossa koko radan läpi ja kääntäväni mahdollisuuksien mukaan päätyjen kaarteita pienemmiksi, mikäli hevonen tuntuisi hyvältä ja yhteistyökykyiseltä.

Verryttelyssä sain huomata, että Champ oli todellakin menossa mukana. Ensimmäistä kertaa koko kauden aikana se oli hommassa kiinni koko sydämensä pohjasta! Esteiden jälkeen se vinkui ja viskoi päätään "hurjana", niin hauskaa sillä oli. Se ei välittänyt, tulinko esteille vähän kaukaa tai läheltä, vaan se paikkasi virheitäni tunnollisesti. Kehuin ruunaa vuolaasti taputuksin ja kehuin, sillä halusin ylläpitää sen hyvää fiilistä niin hyvin kuin mahdollista. Hyppäsin normaalin verryttelyn verran: muutamia pystyjä aina 120cm asti ja okserille samat toistot. Isäni on vielä melko untuvikko verryttelyalueella toimimisessa, mutta onneksi hän sai tarvittaessa apua muilta surevilta omaisilta. Yhteishenki kunniaan!

Kunniakierros!

Kun olin mielestäni valmis verryttelystä, lähdin maneesia kohti ja pääsinkin heti sisälle. Jokaisella osallistujalla oli mahdollisuus ottaa yksi hyppy-yritys alle mille tahansa haluamalleen esteelle sarjaa lukuunottamatta, joten kun edellinen ratsukko tuli maaliin, hyppäsin heti esteen numero kolme. Valitsin sen siksi, että se oli mielestäni haastavin este meille: poispäin kulkuportista, väriltään sininen ja pysty. Champ meinasi epäröidä hetken, mutta ylitti esteen kuitenkin reippaasti. Heti esteen hypättyäni kuuluttaja kertoi vuorossa olevan lähtönumeron kuusi, joten olin tullut maneesiin ratsukon liian aikaisin. Pahoittelin sekaannustani vuorossa olevalle, joka ei onneksi ollut asiasta moksiskaan ja suoritti oman ratansa hienosti lähtömerkin saatuaan. 

Oman vuoroni vihdoin koittaessa olin liikkeellä melko luottavaisin mielin. En tiedä miksi, mutta mulle hallikisat ovat aina olleet ulkokisoja helpompia. Luulisi tosin, että asia olisi aivan päinvastoin! Hallissa kun on enemmän kulmia jäädä pomppimaan, haha.. Mutta ehkä se liika tila johtaa mun kohdalla sellaiseen ajehtimiseen, joka kostautuu ratsastamattomuutena. Maneesissa joudun oikeasti ottamaan kaiken tilan hyödyksi ja miettimään jokaisen askeleen, joten lopputulos on yleensä parempi.


Heppaselfie :D Näin hehkeänä sitä oltiin paikan päällä..
Suoritus oli kokonaisuudessaan muuten ihan kelvollinen, mutta viimeiset kaksi estettä onnistuin toheloimaan kunnolla. Esteen numero seitsemän jälkeen laukka oli päässyt aika pitkäksi, joten yritin tasapainottaa tilannetta kaarteessa ennen sarjaa eli estettä numero kahdeksan. Miten kävikään - nypin laukan lähes kokonaan pois, jolloin Champ oli jo hetken aikaa epäröimässä lähestymisen kanssa. Tällä kertaa olin onneksi itse hereillä ja pienellä kannustuksella hevonen hyppäsi sarjan puhtaasti. Puhtaan radan hurmoksessa painelin menemään kohti viimeistä estettä sellaista haipakkaa, että heikompia hirvittäisi. Mulla ei ollut minkäänlaista askelta viimeiselle esteelle, joten Champ ponnisti sen yli kirjaimellisesti paikaltaan. Mutta kuten aiemmin sanottu: kun en vetänyt, vaan etenin pohjaan, ei hevonen nähnyt tilannetta niin ongelmallisena. Radan jälkeen ruuna sai valtavasti kehuja. Niin reipas poika, kun se pelasti kuskin mokia!

Lähdimme vielä loppukäynneille lähipoluille ja voi että, miten Champ nautti. Siitä on tullut oikea maastohirmu, sillä se haluaa väkisin poiketa jokaiselle metsäpolulle ja kiitää tutuista reiteistä poispäin tuulispäänä. Heti, kun käännytään takaisin kotiin, hidastuu vauhti konkreettisesti. Niinpä samoilin lähimaastossa luokan loppuun asti ja odotin palkintojenjakoa: sijoituimme nimittäin lopulta sijalle neljä! Näin ollen Champ pääsi palkintojenjakoon oikein polleana pällistelemään maailman tapahtumia. Se on kyllä aina vähän tärähtäneen näköinen. Kun muut hevoset lähtivät kunniakierrokselle, oli Champin ilme ihan loistava. Se ikään kuin heräsi jostain omasta mielikuvitusmaailmastaan ja oli kuin ekaluokkalainen, jolle annettiin uusi kiinnostava tehtävä nenän eteen: "jaahas, mitäs täällä tapahtuu? Ai nyt mennään? Mennään sitten!". 



Kotimatka taittui perinteisesti roskaruokaa syöden. Tallilla Champ pääsi pesulle ja sai eteensä heiniä, jalkoihin kylmäyssuojat ja paljon lisää rapsutuksia. Olin aivan kuolemanväsynyt, joten jätin varusteet hetkeksi kasseihin odottamaan ja suuntasin kentälle seuraamaan estevalmennusta. Pienen levähdystauon jälkeen palasin takaisin putsausoperaation pariin, jossa aikaa vierähti lopulta reilun tunnin verran. Kotiin pääsin kuuden jälkeen, mutta ei päivä vielä siihen loppunut. Illan projektina oli englannin esitelmän tekoa, jonka jälkeen aloin kirjoittamaan tätä postausta. Kello näyttää nyt puolta yhtä yöllä, joten lienee korkea aika mennä unten maille. 

Kisapäivä oli todella onnistunut, sillä nyt mulla oli alla sellainen hevonen, jonka olen koko kauden halunnut viedä kotoa "näytille". Se tsemppasi mun puolesta ja oli oikeasti mun kanssa radalla, eikä välittänyt siitä, jos tulin liian isossa laukassa esteelle. Tai jos makasin liikaa kaulalla. Tai jos ratsastin liikaa taaksepäin. Me oltiin radalla yhdessä, ei erikseen. Kuten vuosi sitten totesin - nyt on hyvä fiilis lähteä kohti ensi viikon aluemestaruuksia, jotka ovat mun vuoden päätavoite. Toivotaan, että säät suosivat tulevalla viikolla ja Laakson kenttä olisi lauantaina valmiina ottamaan vastaan mitaleista kamppailevat ratsukot!

Ps. 600 postauksen kunniaksi blogi sai uuden ulkoasun! Mitä pidätte? :)

22 kommenttia:

  1. Onnea sijoituksesta!

    VastaaPoista
  2. Wau hienoa! Tästä alkaa matka ylöspäin ;)

    VastaaPoista
  3. Jee, hienoa! Alkoi itseäkin ihan hymyilyttää videon lopussa. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana Champ! <3 Sen ilmeet on kyllä parhaita! Onko tuosta palkintojenjaosta videota, olisi ollut hauska nähdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On video, mutta mä unohdin lisätä sen tuohon loppuun ja tajusin vasta kun otin screenshotteja :D harmi...

      Poista
  5. Kauhen näkönen ton videon kohdassa 1:51 kun läimäytät champpia raipalla kaulaan!! Muuten meno näyttää tosi kivalta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, toinen vaihtoehto olisi ollut ottaa kielto. Aina ei kaikki voi mennä oppikirjan mukaan :)

      Poista
  6. Heips! Kommentoin nyt tähän uusimpaan postaukseen...

    Tosi kiva lukea muidenkin opiskelujen aloituksesta yliopistossa, samalla innolla täällä aloitellaan oikisopintoja Helsingissä, tosin englannin kielellä :)
    Tsempit opiskeluusi ja rapsutukset Champille!

    http://alliheppailee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsi, tosi kiva, että mulla on "kohtalotovereita"! Tuo yliopistomaailma on vielä sen verran uusi juttu, että oon ihan hukassa siellä :D Nytkin tässä viimeistelen englannin esitelmää, joka pitäisi pitää keskiviikkona. Kääk!

      Tsemppiä sullekin opintoihin :)

      Poista
  7. Champilla on uskomattoman hieno hyppy! Oikein terävä ja asettelee jalat huolellisesti alleen :-) Ja hitsi sun istunta on hyvä... niin kevyt ja rauhallinen! Muutenki teidän yhteistyö näyttää tosi varmalta ja helpolta! Paljon tsemppiä seuraaviin kisoihin ja ihanaa syksyä! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) ihanaa syksyä myös sulle!

      Poista
  8. Hienon näköistä menoa! Olette hieno ratsukko! Olisitte vielä tyylikkäämpiä, jos tukkasi olisi enemmän kiinni. Nykyään näkee usein tyylikkäitä ratsukkoja, mutta tyylikkyyttä himmentää ratsastajan vapaana/ponnarilla heiluva pitkä tukka. Olisi paljon tyylikkäämpää, jossa tukka olisi letillä tai "nutturalla" enkä nyt todellakaan tarkoita mitään kouluratsastajan kireää nutturaa. Kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) haluaisin laittaa mun hiukset kypärän alle, mutta ne ei mahdu sinne :/

      Poista
  9. Moi!
    Miten liikutat Champin kaksi päivää kisojen jälkeen? Voitko kertoa lyhyesti Champin normaalista, sekä kisaviikosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä niin, että kisapäivän jälkeisenä päivänä ratsastan kevyesti tai juoksutan hevosen, riippuen aikataulusta. Pyrin kuitenkin aina ratsastamaan, koska juoksutusta pyrin minimoimaan niin vähäiseen kuin mahdollista. Sitten seuraavana päivänä hevosella on yleensä vapaa ja se kävelee kävelytyskoneessa vajaan tunnin.

      Voin joskus tehdä noista muista oman postauksensa :)

      Poista
  10. Miksi pyrit minimoimaan juoksutuksen niin vähäiseen kuin mahdollista?

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä