sunnuntai 22. tammikuuta 2017

#841: Ihan tavallinen päivä

Multa on pyydelty paljon MyDay-tyyppistä videota, mutta koska tykkään kirjoittaa, haluan toteuttaa vastaavia välillä ihan näin teksimuodossakin. Videoiden ystäville mulla on kuitenkin iloisia uutisia, sillä tallivideopostauksia, valmennusvideoita ja muutakin materiaalia on tulossa lähiviikkoina enemmän. Tässä välissä keskitytään kuitenkin hetkeksi ihan niihin kirjallisiin versioihin, sillä mun mielestä blogin suola on nimenomaan tekstien takana.

Käännetään katseet hetkeksi muutama päivä taaksepäin, tarkemmin ottaen torstaille. Pääsette nyt kurkistamaan ihan tavallisen arkipäiväni sisältöön aikataulupostauksen avulla, jonka kylkeen liitin muutamia kuvia ratsastuksistani tältä viikolta. Kyseessä oli siis päivä, jolloin ei ollut töissä, mutta sen sijaan istuin hetken aikaa luennolla yliopistolla. Postauksen lopussa on pieni videokooste kaikista snapchat-videoista, joita olen julkaissut mun mystoryssa sekä lähetellyt kavereilleni. Tuota oli hauska koota, sillä mukana on paljon muistoja syksyltä alkaen. Enennäkemätöntä materiaalia, jota ei varmasti tulla näkemään muussa yhteydessä uudelleen! Kertokaa ihmeessä, mitä piditte tästä postauksesta ja haluaisitteko nähdä näitä jatkossa lisää, näin pitkän tauon jälkeen.

8.15 : Herätyskello soi. Mulla on tapana asettaa kolme herätystä kahden minuutin välein, sillä tykkään laittaa silmät kiinni vielä hetkeksi herätyksen jälkeen. En koskaan nukahda uudelleen, mutta lämpimän peiton alta nouseminen on usein työn ja tuskan takana. Joskus ne muutamat lisäminuutit ennen ylös pomppaamista voivat tehdä ihmeitä!

8.30 : Syön hieman aamupalaa, sillä tyhjällä vatsalla ei kannata lähteä urheilemaan. Sen jouduin toden teolla kokemaan tiistaina, kun tein salitreenin ilman aamupalaa tai edellisen päivän iltapalaa: treenin jälkeen olin aivan loppu, eikä näkökään toiminut normaalisti. En kuitenkaan pysty syömään aamuisin paljon, sillä mun ruokarytmi on aivan päälaellaan. Normaalisti syön ensimmäisen kerran joskus yhden aikaan päivällä..

8.50 : Lähden ajamaan salille. Herätessä salille lähtö tuntuu inhottavalta ajatukselta, mutta mua motivoi ihan älyttömästi se, minkä fiiliksen tiedän saavani liikunnan jälkeen. Laitan edellisenä iltana aina salivaatteet ja tavarat valmiiksi lähtökuntoon, jotta se edesauttaisi mun lähtemistä omalta osaltaan.

9.10 : Olen päässyt salille, vaihtanut salikengät jalkaan ja asettanut kuulokkeet korville. Treenimusiikkina toimii paitsi vanhat hitit aina Velvetin Fix Me:stä aina Tippa T:n Mehuun, myös uudet ja radiossakin paljon soitetut kappaleet, kuten Mäkin Mixet Tahdo ja Starleyn Call On Me. 

9.15 : Salilla käynti on kivaa, koska mulla on personal trainer, joka on suunnitellut mulle juuri ratsastusta tukevan ohjelman. Tästä saatte kuulla lisää ensi viikolla! Aloitan treenin aina juoksemalla matolla reilut parisenkymmentä minuuttia, sillä juokseminen on ihan mun lempihommaa. Sen jälkeen teen varsinaisen saliohjelman, jonka jälkeen palaan loppuverryttelemään juoksumatolle ja venyttelen lopuksi ennen pukuhuoneeseen siirtymistä.

Kalle on kuvissa esiintyvä kimo hevonen, Vilho ruunikko :)


10.45 : Salihommat valmiita! Mun sali sijaitsee suoraan juna-aseman vieressä, joten menen suoraan salilta kouluun. Käyn suihkussa, vaihdan samalla siistimmät vaattet ja meikkaan salin pukuhuoneessa, joka on onneksi todella siisti ja viihtyisä. Samalla saa kuunneltua hyvin musiikkia! Juttelen samalla muutamille kavereilleni whatsapissa. Ihana päivä tiedossa, liikunnasta saa paljon virtaa!

11.40 : Kiirehdin juna-asemalle, sillä juna lähtee alle kymmenen minuutin päästä. Kehäradan hyvä puoli on se, että junia menee kymmenen minuutin välein ja matka Rautatieasemalle eli Helsingin ydinkeskustaan kestää tasan kymmenen minuuttia. Normaalisti menen bussilla, sillä asema on aivan kotini vieressä. Bussilla matkaan kannattaa varata varsinkin aamun ruuhka-aikoina reilummin aikaa, muuten matka taittuu reilussa vartissa. 

12.00 : Perillä keskutassa! Lähden kävelemään kohti Kaisaniemeä, sillä luentoni alkaa varttia yli Unioninkadulla. Raitiovaunulla pääsisin ihan viereen, mutta toisaalta pieni happihyppely tekee hyvää ennen istumista. Eikä matkaakaan ole kuin noin kilometrin verran.

12.15 : Luento alkaa, kerrankin olen ajoissa paikalla. En ollut päässyt paikalle edellisellä eli ensimmäisellä luentokerrallamme, sillä mulla oli samaan aikaan viestinnän maisterikurssi. Kyselen professorilta, onko nuo poissaolot sillä selviä, sillä niitä tulee olemaan jatkossa toiset kaksi kappaletta samaisesta syystä. Saan infon, että mun pitää tehdä joku korvaava tehtävä tämän takia. Harmittaisi, ellei kyseessä olisi kiva aihe, johon käytän mielelläni aikaa. Kyseessä on siis valtio-opin politiikan tutkimuksen linjan kurssi nimeltään "Poliittiset puolueet, instituutiot ja prosessit". Luennon aikana syön mangopiltin, jottei nälkä yllättäisi.

13.45 : Panostan täysillä ja istun eturivissä tehden luentomuistiinpanoja seitsemän sivun verran koko luennon ajan. Voittajafiilis ;) Pakko sanoa, että lopussa keskittyminen meinasi karata jo hieman puhelimen puolelle. Onneksi luento ei ole pitkä, yhteensä puolitoista tunia. Yliopistossahan on käytössä akateemiset vartit eli luennot alkavat varttia yli ilmoitetun ajan ja loppuvat varttia ennen vastaavaa ilmoitettua lopettamisaikaa. 

13.55 : Istun junassa odottamassa lähtöä. Matkalla juna-asemalle ehdin juttelemaan puhelimessa enoni kanssa, sillä hän vietti nimipäiväänsä. Junamatkan aikana luen edellisen luentokerran diat netistä, sillä en ollut ehtinyt tehdä sitä ennen luentoa. Onneksi materiaali on helppoa, eikä sen omaksuminen vie paljoakaan ajastani. 

14.30 : Vihdoin kotona! Ulkona paistaa aurinko, vaikka aluksi näyttikin siltä, ettei pilvet väisty taivaalta minnekään. Vaikka mua meinaa vähän väsyttää, en anna sen pilata fiilistäni. Teen itselleni nopean ruoan, jonka syön ikkunani edessä lueskellen samalla uutisia. Alunperin mun piti ratsastaa tänään vain yksi hevonen, mutta luennon aikana sain pyynnön kahdelta eri ihmiseltä liikutusavusta. Siispä edessä on kolmen hevosen urakka, joten mun on syytä lähteä reippaasti tallia kohden.




15.20 : Lähtö venyi, mutta vihdoin pääsen ulos ovesta ja starttaamaan autoni tallimatkaa varten. Mun olisi kannattanut lähteä jo tasalta, sillä olisin säästänyt siinä muutaman minuutin - ruuhka alkaa nimittäin heti puoli neljän maissa, kun ajan kehää ja E12-tietä pitkin tallille. Pahin aika on aina neljän ja puoli kuuden välissä, jolloin pyrin välttämään liikennettä mahdollisimman pitkälle. Onneksi käyn tallilla yleensä aamulla tai iltapäivällä, jolloin ajan ikään kuin ruuhkaa vastaan. 

16.15 : Ensimmäinen hevonen vuorossa, tänään se on Vilho. Kyseessä on puoliveriruuna, jolla olen ratsastanut jo hyvän aikaa, viime aikoina enemmän myös sileällä. Käymme yhdessä estevalmennuksissa ja tarkoituksena on ilmeisesti päästä starttaamaan estekisojen merkeissä tällä kaudella. Ruuna on melko fresh esteillä, mutta on alkanut malttamaan ensimmäisistä hyppykerroistamme jo valtavasti. Se on kaikella tapaa erilainen kuin Champ, todella eteenpäinpyrkivä ja herkkä kaikelle ympärillä tapahtuvalle. Olenpa kerran tullut sen selästä alaskin, kun tiemme erosivat kymmenen metrin alkuravien jälkeen hevosen pompattua täyskäännöksellä toiseen suuntaan. Mutta tuon hevosen kanssa on todella kiva tehdä töitä, tällä hetkellä se on varmaankin mun suosikki, "keskeneräisyydestään" huolimatta.

17.00 : En ratsasta kovinkaan pitkään ja lopetan jo viiden aikaan. Meillä oli edellisenä päivänä Vilhon kanssa estevalmennus, ja seuraavana päivänä eli perjantaina edessä on kevyt ratsastus ennen hevosen hierontaa. Hauskaa puuhastella pojan kanssa kolme päivää putkeen! 

17.30 : Seuraavaksi vuorossa on Kalle, joka on paljon Champia korkeampi estehevosruuna. Hevosen omistaja on matkoilla, joten pääsin liikuttamaan ruunaa useamman päivän ajan. On oikeasti opettavaa mennä erilaisilla hevosilla, jotka ovat erilaisia myös osaamistasoiltaan. Tällä hetkellä mun ratsastamista hevosista esimerkiksi Kalle ja Acsu ovat osaavia ja isompia luokkia hyppääviä kisahevosia, Vilho hieman raaka, mutta nopeaa vauhtia kehittyvä hevonen ja lisäksi ratsastan nyt erästä viisivuotiaaksi kääntynyttä ruunaa, joka on tietysti vielä aika vauva, vaikka ikäisensä tasolla sekin koulupuolella. 

18.45 : Laskuista ei kannata unohtaa Wallua, joka on illan viimeinen ratsu. Pappa on saavuttanut jo kunnioitettavan iän, mutta sitä ei aina uskoisi sen touhuja katsellessa. Isoja luokkia aikanaan hypännyt ruuna tekee vaikka mitä temppuja myös koulupuolella, mutta tällä kertaa yritän ratsastaa sen lähinnä rennoksi ja pidemmälle kaulalle. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä ruuna haluaisi mieluumin mennä kovaa ja kyttäillä mennessään maneesin toista päätyä.

19.30 : Kun viimeinenkin hevonen on ratsastettu, on aika käydä varusteiden putsaamisen kimppuun. Teen yhden hevosen ruoat valmiiksi, tarjoilen toiselle puuroa ja järjestelen jokaisen kamppeet omiin kaappeihinsa. Omat varusteet putsataan yhtä huolellisesti, jonka jälkeen tsekataan vielä kertaalleen, että kaikki hommat on varmasti tehty. Tallilla sattuu olemaan samaan aikaan nuorempaakin porukkaa, joten aika kuluu nopeasti rupatellessa sekä heidän, että vanhempien kanssa. Talliyhteisö on muuten todella tärkeä osa mun elämää, sillä siellä tulee käytyä läpi juttuja ihan päivän asioista aina yhteiskunnallisempiinkin keskusteluihin asti. 

Vilhon kanssa mulla on ongelmana välillä liian pitkät ohjat, kuten kuvassa näkyy. Silloin mun käsi menee liian taakse ja jään vetämään helposti. Nämä kuvat on toissaviikolta, joten osasin korjata asiaa jo tällä viikolla, kun tajusin virheeni.


20.25 : Saavun porukoideni luokse. Matkaa meidän tallilta sinne kuluu vain vartin verran, mikä on kiva, sillä olin sopinut käyväni piipahtamassa tallireissun jälkeen. Alun perin luulin olevani aiemmin paikalla, pitihän mulla olla vain yhden hevosen ratsastus. Isäpuoleni vaihtaa mun autoon pyyhkijät, sillä välin äitini ja minä juttelemme niitä näitä sisätiloissa. Hyödynnän heti mahdollisuuden ja käyn käsiksi jääkaapin sisältöön, josta löytyykin mulle sopivat iltapala-ainekset. Vaikka auto on hoidettu, en malta lähteä heti kotiin, vaan juttelu äidin kanssa venyy. Opetanpa hänelle vielä niin kutsutun dapin, jonka lopulta teemme äidin kanssa yhdessä samalla, kun isäpuoleni kuvaa sen mun Snapchattiin. Meidän perhe on ihan hullu :D

21.15 : Kotiinlähdön aika. Kotimatka kestää onneksi vain parisenkymmentä minuuttia, jonka aikana ehdin hyvin laulaa kaikki mahdolliset radiohitit läpi ja miettiä, mitä tekisin loppuillan ajan. Fiksuna menisin nukkumaan, mutta kuka sitä fiksuinta ratkaisua tekisi..

22.00 : Heti kotiin tultuani kävin suihkussa ja purin pyykkivuoren, jonka olin jättänyt kaksi päivää aiemmin kuivumaan telineelle. Mulla on tosi pieni teline ja pesin kolme koneellista pyykkiä, eivätkä ne kaikki mahtuneet kunnolla telineelle. Ratkaisin asian niin, että laitoin yhdelle telineen "narulle" esimerkiksi kaksi pyyhettä, paidan ja alusvaatteita päällekäin. Kuivuivat muuten melko hitaasti, mutta lopulta kuitenkin. Tämä on sitä soveltamista parhaimmillaan. 

22.30 : Haahuilen tehden kaikkea hyödytöntä, jonka jälkeen päädyn sänkyyn ja selaan läpi sosiaaliset mediat. Se on ikään kuin pakollinen tapa, joka mulle on muodostunut - teen sen aina herätessäni ensimmäisenä ja viimeisenä ennen nukkumaanmenoa. Nyt en kuitenkaan mene nukkumaan, vaan alan lukemaan Tampereen yliopistolla tehtyä tutkimusta nimeltä "Kovaa työtä olla minä". Se on vajaa parisataasivuinen, mutta suosittelen ehdottomasti lukemaan, mikäli kiinnostusta ja aikaa löytyy! Tutkimus käsittelee blogeja media-alustoina, bloggaajien minätyötä, brändäämistä ja kaikkea blogien julkisuuteen liittyvää. Vaikkei itse bloggaisi, tuo tutkimus voi avata paljon myös sitä, mitä lukijana ei välttämättä ymmärrä.

01.30 : Rupean nukkumaan, sillä seuraavana päivänä edessä on jälleen muutaman hevosen ratsastusta ja kouluhommien tekemistä. Kiva päivä takana, vaikka vähän harmitti, etten saanut tehtyä erästä koulutyötä, joka olisi pitänyt palauttaa jo hyvän aikaa sitten. Onneksi sekin tuli hoidettua pois alta seuraavana päivänä. Vielä viimeisenä ennen nukahtamista tsekkaan somet ja katson uutissivun. Ei mitään mullistavaa, aika siirtyä unien maailmaan!

24 kommenttia

  1. Puolitoista tunia ;) Kiva postaus ja komean näköistä menoa lainaheppojen kanssa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho :D sen siitä saa, kun ei oikolue tekstejään ennen julkaisua!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Postauksen lopusta ei löytynyt Snapchat koostetta mutta en tiedä onko vika mun puhelimessa vai missä :( Mutta hyvä postaus ja erittäin kiva tapa tehdä myday:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OHO! Hitsi, mä unohdin poistaa sen kohdan, kun se video ei ehtinyt lataamaan julkiseksi asti vielä :D No Johan tää meni nyt aivan putkeen taas.. sorry :D

      Poista
  3. Tosi kiva postaus! Tämmösiä lisää, ei edes väliä onko videon, kuvien vai kirjoitusmodossa ;)
    Sullehhan on löytynyt ratsastettavia vaikka muille jakaa! Ja pakko kyllä sanoa että ihailen kyllä tuota aamuherätystä salille lähdön takia, mulla treenit jää jostain syystä aina iltaan.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! Näitä on siis luvassa jatkossakin :) Joo, ratsastettavia on kyllä riittänyt, nytkin sain kyselyä uudesta hyppykaverista ja yhdestä muuten vaan ratsastettavasta. Ei vaan meinaa aika riittää kaikkeen :D

      Poista
  4. Tykkäsin paljon tästä postauksesta! Mukava lukea nyt muistakin hevosista postauksia :)

    VastaaPoista
  5. Tykkään enemmän MyDay videoista. Ne on ihan parhaita 😊

    VastaaPoista
  6. Todellakin tämmösiä lisää! :) Kiinnostaa myös muutenkin enemmän kuulla treeneistä näiden vieraiden heppojen kanssa!

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva postaus! :) Täytyy vaan sanoa, että mä en vois viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa katsoa mitään uutissivustoa, kun oon niin herkkä ihminen että heti jos on jotain hirveetä tapahtunut niin sitten alankin miettiä sitä enkä saa unta... :o :/ ;) Tosi nättejä hevosia sulla on ratsastettavana! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, onneksi mä en oo kovinkaan herkkä. Tykkään kyllä jutella ääneen kaikista ikävistä tapahtumista esim vanhempieni kanssa :) mutta mä nukun muutenkin tosi levottomasti, näen aina ihan ihme unia :D kiitti!

      Poista
  8. Tosi kiva postaus, lisää vaan tällaisia! :)

    VastaaPoista
  9. Tosi kiva postaus! Ehdottomasti lisää näitä! Ihailen kyllä tota että vaikka Champ lähti niin jatkat vaan eteenpäin! Mä itse kriisin koko loppuelämäni jos luopuisin poneistani! Toivottavasti Champ saa hyvän kodin Nicken luona!
    Aiotko muutes ostaa uutta hevosta?:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uusi hevonen tulee kyllä jossain vaiheessa :) Ja Champhan ei jää Niken luokse, se on siellä vaik treenattavana. Ei se ollut helppoa muillekaan :)

      Poista
  10. Osaisitko osaavana ratsastajana selittää kokemattomalle että missä tilanteissa käytät ulko- ja milloin sisäpohjetta? Kun esim. voltilla hevosta käännetään ulkopohkeella, niin mitäs sisäpohkeella tehdään? Ja voltilla pitäisi pitää ulko-ohja tuntumalla mut miten silloin sitten pystyy asettamaan tai taivuttamaan hevosta sisälle? Ja mulla käy sit usein niin että joko se hevonen pienentää sit sitä volttia, tai karkaa ulos voltilta ku ulkolapa työntää ulos.. Miten hevosen saa ratsastettua herkäksi, tai mitä tehtäviä itse käytät, joka edesauttaisi hevosta tulemaan herkemmäksi?

    Mulla tuo ulko-ohja ja ulkopohje on semmoinen ikuinen mysteeri, en vaan tajua mikä rooli sillä ulko-ohjalla varsinkaan on. Silti aina hoetaan sitä että useimmat hevoset nauttii tukevasta ulko-ohjan tuesta. Eikö sillä sisäohjalla sitten ole niin tärkeää roolia?

    Olen opettajalta näitä asioita kysynyt, mutta en aina muista selittää ja tarkentaa tarpeeksi, näin kirjoittaessa se on paljon helpompaa. Tiedän, että sinun on varmaan vaikea selittää näitä juttuja, mutta olisin SUPER kiitollinen jos viitsit yrittää! Minun mielestä kun sinä ratsastat niin eleettömästi ja rauhallisesti, niin olisi hienoa oppia juuri sinun ratsastustyylistäsi :) Tiedätkö, jos mulla olisi vaan joku hevonen niin mielelläni tulisin ihan sun oppiin!😜 Joskus oppilaalta voi oppia tiettyjä asioita paremmin kuin opettajalta, koska oppilas voi hyvin eläytyä toisen oppilaan asemaan, koska on itsekin vielä "opettelija", toivottavasti sait kiinni ajatuksestani!😅

    Kiitos paljon jo etukäteen, ja mielelläni blogissasi kuulisin jatkossakin näistä liikutettavanasi olevien hevosten kuulumisia ja teidän puuhasteluja! Olisi muuten kiva, jos joskus voisit enemmän kertoa siitä, että jos vaikka hevonen ei vastaa pohkeeseen tms, niin miten olet puuttunut asiaan ja näin, kertoa ratsastuksistasi vaikka hieman analyyttisemmin, samalla tavalla kuin kerroit aina estevalmennuksistakin (Champ kielti, johtui käden joustamattomuudesta, korjasit asian laskemalla kättä ymsyms..)! Siitä oppisi paljon myös hieman vähemmän kokeneet 😊

    Ihanaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin kiitos kehuista ja kivasta kommentistasi! Yritän vastata parhaani mukaan, mutta tässä tuli sen verran paljon kysymyksiä, että niihin vastaamiseen pitäisi melkein käyttää yksi postaus per aihe :D

      Ulko- ja sisäpuolen apujen eli ohjan ja pohkeen merkityksen ja käytön oppii ihan parhaiten tekemällä eli kokemuksen kautta. Antamallasi voltti-esimerkillä ulkopohje kääntää hevosta, sisäpohje pitää hevosen sisäkyljen taipuneena. Sisäohja asettaa hevosta, ulko-ohja huolehtii siitä, ettei ulkolapa karkaa ulos. Tuntuma eli ohjan tuki ei missään nimessä tarkoita vetämistä eli molemmat ohjat ovat samaan aikaan tuntumalla, vaikka käyttäisitkin toista kättä enemmän. En tiedä auttaako, mutta voit ajatella ohjien käyttämistä vaikkapa pyörällä ajamisena: kun käännät vasemmalle, siirtyy vasemmalle kädelle enemmän painoa ja saman verran painoa lähtee oikealta pois, jolloin homma pysyy tasapainossa.

      Sisä- ja ulko-ohjan merkitys vaihtelee varmaan ihan hevosesta riippuen. Sisäohja asettaa, mutta toisaalta niin voi tehdä ulko-ohjakin. Kaikki riippuu niin paljon liikkeestä, jota ollaan tekemässä: ohjien ja pohkeiden avut ja merkitykset vaihtelevat niin paljon esim riippuen mennäänkö avotaivutusta tai suoraan. Mutta ei kannata stressata, niin sitä tekemällä oppii! Ja parasta on se, että sä olet kysynyt apua opettajaltasi. Kannattaa pyytää häntä neuvomaan asiaa ihan kädestä pitäen tai pyytää jotain kokeneempaa ratsastajaa näyttämään mallia siten, että hän selittää asioita samalla sulle kun ratsastaa :)

      Ja noita toivomiasi postauksia on tulossa tällä viikolla kaksikin kappaletta! Tsemppiä sulle jatkoon ratsastuksen parissa :)

      Poista
  11. Kiitos aada sulle, näistä sun viimeaikaisista teksteistä on saanut itselle paljon ajateltavaa ja rohkeutta <3 uskalsin viimein tehdä päätöksen koskien omaa heppaystävää sillä hevonen oli itselle epäsopiva, mutta en vain halunnut myöntää sitä itselleni - nyt kuitenkin tiet eroaa ja parempi loppujenlopuksi näin♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että näistä on ollut jollekin konkreettista hyötyä <3 Tsemppiä paljon, ollaan molemmat samassa veneessä! Tule joskus kertomaan, miten sulla sujuu hevosrintamalla :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat