torstai 21. kesäkuuta 2018

#984: Onhan sullakin systeemi?

On yleisesti tunnettu totuus, että naimaton varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon. Näillä sanoilla alkaa englantilaisen kirjallisuuden klassikkoteos Ylpeys ja ennakkoluulo. Yhtä lailla Jane Austenia lainatakseni taitanee yleisesti tunnettu totuus olla sekin, että sileätyöskentely on esteratsastuksen perusta. Vai onko joku lähtökohtaisesti eri mieltä?

Vaikka esteratsastus on päälajini, käytän suhteessa hyvin vähän aikaa varsinaisten esteiden ylittämiseen. Kun käytössä on yksi hevonen, ei hyppyjä voi tuhlata määräänsä enempää. Tiedättehän sen sanonnan, jonka mukaan jokaisella hevosella on tietty määrä hyppyjä elämässään. Siksi jokainen hyppy tulisi ottaa harkiten ja jonkun syyn takia - ei vain siksi, että hyppääminen on kivaa. Samalla jokaisessa hypyssä tulisi olla ajatus mukana. Mikään ei liene niin kuluttavaa hevosen lihaksistoa ja jalkojen hyvinvointia ajatellen kuin vääränlainen ratsastus, jota ei edes yritetä parantaa. Ja tämän voin sanoa ihan omakohtaisesti, koska en itsekään ole mikään mestariratsastaja ja joudun näin ollen tekemään jatkuvasti töitä sen eteen, että hevosellani olisi mahdollisimman monta tervettä vuotta edessään ratsastusta ajatellen. 

Ihanista kuvista kiitos Roosa Järvinen! :) Nämä siis lauantailta Ainon kisoista.

Yksi avain parempaan ratsastustaitoon on oikeat valmentajat. Käyn noin kerran viikossa estevalmennuksessa sellaisen valmentajan silmän alla, joka on kiinnostunut myös siitä, miten hevonen liikkuu perustyöskentelyssä. Teemme estevalmennuksissa paljon myös puomi- ja kavalettitehtäviä, eikä hyppääminen kuulu välttämättä jokaisen tunnin sisältöön. Näin kisakaudella saatamme tehdä kisojen välissä hyppäämisen sijaan pelkästään perusratsastuksellisia juttuja. Ja onhan se vaan niin, että juuri tällaiset perusratsastukseen liittyvät tunnit ovat antaneet mulle kaikista eniten niitä ahaa-elämyksiä, joita on sitten voinut siirtää omaan tekemiseen myös esteiden väliin.

En siis voisi olla tyytyväisempi omaan estevalmentajaani, joka sopii meille ratsukkona kuin nenä päähän. Hyvän estevalmentajan rinnalla tiimistä pitäisi aina kuitenkin löytyä myös se kouluvalmentaja, joka on tässä tapauksessa kiinnostunut myös estehevosten perustyöskentelyn parantamisesta. Me emme tarvitse Macon kanssa varsinaisia koulutunteja, joissa harjoittelisimme esimerkiksi avotaivutusta tai tasajalkapysähdyksiä juuri kouluratojen parempia pisteitä saavuttaaksemme, vaan teemme kaiken aina parantaaksemme hevosen ratsastettavuutta esteillä ja lisätäksemme hevosen käyttöikää tulevaisuudessa. Kouluvalmennuksien sijaan näitä tunteja olisi ehkä hyvä nimittää pikemminkin sileävalmennuksiksi tai perustyöskentelytunneiksi. 

Sisälläni asuu edelleen se intohimoinen koulutuuppari, joka haaveili aikoinaan urasta kouluratsastajana. Ehkä tämä on syy, minkä vuoksi nautin valtavasti onnistumisista kouluvalmennuksissa ja sileätyöskentelyssä ylipäänsä. Meillä on takana kouluvalmentajani kanssa melkein kymmenen vuoden yhteistyö eri hevosten parista, joten hän todellakin tuntee omat heikkouteni ja vahvuuteni. Silti onnistun ymmärtämään asioita uudella tavalla, eikä valmennukset hinkkaa niitä samoja kaavoja, mitä helposti pitkäaikaisen valmentajan kanssa voi käydä. Mun mielestä tärkein ominaisuus valmentajassa onkin paitsi taito pukea asiat sanoiksi, myös aito kiinnostus siitä ratsukosta, johon valmennussuhde kulloinkin on. Kouluvalmentajani haluaa tietää, miten meillä menee kisoissa ja estevalmennuksissa. Vastavuoroisesti valmennettavan on osattava kunnioittaa valmentajaa ja sitouduttava hänen systeemiinsä. Mikään ei liene valmentajista niin epämotivoivaa kuin oppilaat, jotka käyvät vähän siellä ja täällä valmennuksissa sitoutumatta oikein mihinkään. 



Monesti onkin sanottu, että jokaisella ratsastajalla pitäisi olla systeemi. Ei haittaa, jos systeemissä on parannettavaa, kunhan sellainen löytyy. Suomessa näkee ihan liikaa niitä ratsastajia, jotka käyvät tänään tämän ja huomenna tuon valmennuksessa, ja lopulta menevät ihan sekaisin, kun opit eroavat toisistaan. Kun aikoinaan lopetin valmennukset Piuden kanssa, joka oli valmentanut mua esteillä ja sitä ennen ratsastuskoulussa varmaan kymmenen vuoden ajan, painotti hän mulle seuraavaa: sitoudu yhteen systeemiin. Harrastelija ei pysty noukkimaan eri valmentajilta niitä tiettyjä oikeita, ratsukolle sopivia juttuja, vaan menee entistä enemmän sekaisin. Silloin mun oli tehtävä päätös siitä, jatkanko Piia Pantsun vai Niklas Aromaan valmennuksissa oman kotivalmennuksen lisäksi. Vaikka molemmat olivat hyviä, ei yhtälö sellaisenaan olisi toiminut. Tavoite hyvään ratsastukseen pääsemisestä voidaan toteuttaa niin monella eri tavalla. 

Itselleen sopivassa systeemissä kannattaa pysyä, vaikka tuloksia ei tuntuisi tulevan jokaisella ratsastuskerralla. Nykyajan trendi tuntuu olevan "kaikkimullehetinyt", mikä ei sovi ratsastukseen alkuunkaan. Esimerkiksi meillä oli Macon kanssa alkutalvesta vaihe, jolloin tunsin kehittyvämme ratsukkona ihan valtavan suuria harppauksia eteenpäin. Tuli kevät, enkä enää oikein löytänyt samanlaista fiilistä. Hyvää fiilistä oli hankalampi saavuttaa, Maco oli välillä ihan kamalan vahva edestä ja esteillä meno tuntui epätasaisemmalta kuin aiemmin. Hetkeäkään ei käynyt mielessä, että olisin vaihtanut systeemiäni. Luotin siihen, että ratkaisuja löydetään. Ei mennyt aikaakaan, kun tekeminen alkoi muuttua positiivisemmaksi. Ratsastuksessa kaikki menee niin sykleissä, ja tuollaisia parin kuukauden taantumisaikoja voi tulla useinkin näiden nopean kehityksen vaiheiden myötä. 

Nyt kesäkuussa olen saanut ihan uutta fiilistä sileätyöskentelyyn, mikä on heijastunut positiivisesti myös esteille. Maco on alkanut käyttämään omaa kroppaansa paljon paremmin, eikä se enää makaa omien lapojensa päällä etupainoisena niin vahvasti kuin vielä talvella tai loppukeväästä. Onhan se toki vielä voimaton, mutta ero vanhaan on ainakin mun mielestä iso. Mitä tässä on sitten muutettu? Suurin muutos lienee tapahtunut ihan omassa tekemisessäni: olen löytänyt ainakin osittain oman keskivartaloni.



Linkki videoon (ääniraidallinen kouluvalmennusvideo)

Tämän voi paikallistaa kesäkuun alkuun, kun yhden koulutunnin aikana menin taas ihan kivasti, mutta joku tekemisessä tuntui kuitenkin olevan vinossa. Kouluvalmentajani sanoin olen helposti ollut viime vuosina niin sanotusti kottikärry-asennossa, eli vaikka selkä olisi ollut suorana ja ryhti kunnossa, on käteni jäykät kuin kottikärryllä ajeltaessa. Maco oli liikkunut tunnin aikana hyvin, varmaan paremmin kuin koskaan. Loppukäynneissä valmentaja käski pysähtymään ja käveli viereeni, jonka jälkeen hän tökkäisi mua sormellaan ylimpien vatsalihasten väliin ja totesi: "tämä kohta". Siitä päivästä lähtien olen tuntenut ratsastaessani vatsalihakseni ihan eri tavalla - jopa niin, että ne ovat kipeinä useamman hevosen ratsastuksen jälkeen. Enää en työnnä kottikärryjä, vaan ratsastan. Ainakin osan aikaa. 

Ja hevonen tietysti liikkuu paljon paremmin, jälleen kerran! Oma stabiilius näkyy esteillä siinä, että olen hyppyjen välissä paljon paremmassa tasapainossa. Nyt, kun sanon tämän ääneen, olen varmaan ihan mikkihiirenä merihädässä illan kilpailusuorituksen aikana. Eipä mitään, toivottavasti osaan siirtää tämän fiiliksen yhtä lailla myös sinne esteratsastuksen puolelle joka kerta tästä lähtien! Ainakin viikonloppuna ratsastuskeskus Ainossa järjestettyjen kisojen aikaan olo oli parempi kuin koskaan aiemmin, ja väitän ratsastaneeni parhaimman ratani hetkeen 125cm luokassa. Kisojen jälkeen mieltä lämmitti kummasti myös valmentajan laittama kommentti: "ratsastit erinomaisesti, 130cm luokat häämöttää jo!". Se luo uskoa siihen, että oikealla reitillä ollaan. 

Tässä postauksessa on nyt paljon asiaa itse aiheen vierestä, koska halusin tehdä tuon ääniraidallisen kouluvalmennusvideon rinnalle jotain muutakin kuin itse valmennuksesta kertovaa juttua. Toivottavasti tykkäätte tällaisesta yhdistelmästä! Myöhemmin tällä viikolla on luvassa juttua kisoista pariltakin eri kerralta, koska nyt tuntuu tapahtuvan niin nopeasti kaikkea, etten ehdi kirjoittaa mukana päivityksiä blogiin. Me tosiaan kisataan taas tänään Solbackassa 120cm luokka, joka alkaa vasta 21.50. Yötöiksi menee! Onneksi huomenna on vapaapäivä :) Seuraavat kisat onkin sitten Lohjan Derbyssä heinäkuun ensimmäisellä viikolla, kun hyppään 115cm ja 125cm luokat. Tässä välissä keskitytään perusratsastukseen Macon ja Kallen kanssa.

Onko sulla systeemi, johon olet tyytyväinen? 

10 kommenttia

  1. Tälläistä postausta oli ihana lukea! Tsemppiä kisoihoin ja treeneihin! Mahtavaa kesää ja Macolle tietty rapsutukset!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanaa kesää myös sinulle :)!

      Poista
  2. Itselläni tulee ainakin raha vastaan valmennuksissa säännöllisesti käymisessä. Itse hevosen ylläpito maksaa jo niin paljon sekä valmennusten hinnat ovat nousseet paljon. Haluaisin kovasti käydä joka viikko koulu sekä estevalmennuksissa, mutta raha ei vain yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totista totta! Mäkin olen joutunut priorisoimaan siten, että käyn toisinaan joka toinen viikko kouluvalmennuksissa ja skippaan estetunteja, jos tiedossa on esim. Juulian treenit. Mutta mielestäni tärkeää on silti käydä sillä samalla valmentajalla systeemin mukaan vaikka sitten harvemmin kuin että vaihtelisi niinä satunnaisinakin kertoina eri valmentajien välillä :)

      Poista
  3. Sun tekstejä on kyllä ihana lukea! Sujuva ja virheetön kieli, pohdiskeleva ote ja monipuoliset aiheet saavat mut aina palaamaan sun blogin ääreen :) Plussaa myös laadukkaista kuvista ja siististä ulkoasusta, ne elävöittävät kivasti tekstiä.

    Tsempit treeneihin ja kivaa kesää teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, kiitos! Aurinkoisen lämmintä kesää myös sulle :)

      Poista
  4. Olipas hyvä teksti kerrankin joku puki mun ajatukset sanoiksi!
    Itselläni lähti oma vakituinen kotikouluvalmentaja Saksaan ja on ollut äärettömän vaikea löytää tilalle uutta. Nyt olen jo hieman luovuttanut koko uuden valmentajan suhteen ja käyn vain Jankarilla aina kun hän tulee Suomeen.

    Hyvää Kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi harmi, että sulla lähti valmentaja vaihtoon :/ Toivottavasti jossain vaiheessa löydät juuri teille sopivan valmentajan vakituiseksi :)

      Poista
  5. Hyvä teksti ja tuollainen nöyrä asenne on aina ratsastajalle plussaa! :) Hyvä pointtikin on kirjoituksella, toivottavasti meillekin löytyy joskus toimiva systeemi! Vielä ei olla ehditty sellaista rakentamaan, kun heppa on ratsunurallaan vielä ihan ensimetreillä.

    VastaaPoista
  6. Todella mielenkiintoinen ja oivaltava postaus. Sekä teksti, että video. :) Videolla todellakin huomaa teidän kehittyneen hurjasti, ja innolla odotan, mitä tulevan pitää. Maco on tosiaan laadukkaan ja kehityskelpoisen oloinen hevonen ja sun asenne on niin oikea tähän hommaan. Yritän siitä ottaa itsekin aina mallia.

    Olen itse aina ollut enemmän kouluratsastaja ja siksi arvostan kovasti näitä sileän videoita. Näistä saa aina paljon itsekin irti, ja nyt odotan innolla huomisen ratsastuksia. :D Videolta päällimmäisenä mieleeni jäi kohta, jossa yritit saada Macoa nostamaan rintakehää/saamaan painoa takaosan päälle pyytämällä sitä tulemaan "avoimempaan" muotoon, eli luotiviivan eteen (tai jotain sinne suuntaan, toivottavasti tajusin oikein), ja pitää sanoa, että se oli ihan huippu neuvo/oivallus. Monesti, kun hevonen kulkee luotiviivan takana, sillä on helposti "kaikki paino" etuosalla. Tottakai välillä voi kulkea, ja toisille, esimerkiksi notkeille korkeamman tason kouluhevosille se voi juurikin olla se helppo asento. Mutta vähän tavallisemmille hevosille, ainakin kokemukseni mukaan, tuntuu olevan huomattavasti helpompaa saada se paino takaosan päälle, kun turpa on hivenen luotiviivan edessä. Kai se toisaalta on ihan loogistakakin, onhan se hevosen pääkin jo aika painava. Tai no, en tiedä onko oikein ajatella noin. :)

    Hävettää myöntää, että en ole käynyt aikoihin kenenkään valmennuksissa. Onneksi välillä tallin omistaja on pitänyt minulle jomman kumman ylläpitohevoseni kanssa tunteja. On kyllä ehdottoman tärkeää saada joku katsomaan ja neuvomaan ratsastuksessa aina vähän väliä.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat