Kevyemmän toukokuun jälkeen saapunut kesäkuu olikin yllättävän tapahtumarikas, sillä kävimme Macon kanssa yhteensä kolmet kilpailut. Aiempaan tahtiin verraten siinä on kisa jos toinenkin, sillä esimerkiksi toukokuun puolella emme tainneet kisata ollenkaan, ja sitä ennen kisoja kertyi alkuvuodesta yhden käden sormilla laskettava määrä. Ratatreeniä saa kuitenkin vain kisaamalla, joten sen puolesta tällainen reippaampi kisarupeama on ehdottomasti hyväksi!
Missäs kaikkialla me sitten kilpailtiin ja miten meillä meni? En ehtinyt kirjoitta blogiin postauksia näistä kisoista, vaikka se oli alunperin tarkoituksenani. Näin jälkikäteen on tylsä yritää kertoa sanatarkasti verryttelystä tai siitä, mitä milläkin radalla tapahtui - nämä seikat kun olisi hyvä kertoa heti tuoreeltaan, jotta ajatukset olisivat edelleen selkeitä. Jos haluatte, voin toki palata näihin ratoihin vielä tarkempien analyysienkin kera, mutta tässä postauksessa keskitytään pohtimaan tarkemmin sitä, millaisia oppeja mulle jäi käteen kustakin kilpailusta. Toivottavasti tällainen malli toimii, ettekä suotta ihmettele puuttuneita kisapostauksia.
 |
| Nämä kuvat c. Vilma Töyräs |
Kesäkuun ensimmäinen kisareissu oli lähitallillemme Stall Solbackaan (tai no, 31.5., mutta lasketaan kesäkuulle!). Okei, kyseessä oli tuttuakin tutumpi konsepti iltakisojen muodossa, mutta olin 120cm-luokan ainoa lähtijä, ja näin ollen rata hypättiin ratatreeninä. Hyppäsin siis vain yhden luokan juuri tuolla mainitsemallani korkeudella, eikä tästä tullut tulosta luokan statuksen vuoksi. Sain kuitenkin radasta samalla tavalla treeniä kuin mistä tahansa muustakin kilpailusuorituksesta, joten lasken sen tässä mukaan kilpailutilastoihin. Mukana oli valmentaja, jonka kanssa otimme perinteisesti alkuverryttelyn ohjeistettuna hyppyineen päivineen, ja siitä matka jatkui suoraan itse suoritukseen. Olin liikkeellä rennolla mielellä, sillä tavallinen kisajännittyneisyys oli tipotiessään ollessani henkisestikin tietoinen siitä, ettei kyseessä ollut oikea kilpailutilanne.
Itse rata oli varsin helppo ja sujuva, jos en ihan väärin näin jälkikäteen muista. Maco tuntui pirteältä lomansa jälkeen, ja ajoittain se oli jopa villi verryttelyssä. Loman huomasi kyllä, koska nämä olivat vasta kolmannet hypyt ja toiset ratatreenit neljän viikon hyppytauon jälkeen. Se heijastui vähän ratsastettavuuteen, sillä normaalisti niin lungi ja helposti raiteillaan pysyvä ruuna esimerkiksi "pelkäsi" kentän toisessa päässä olevaa ajanottolaitetta ottaen siitä kimmokkeen ja vetäen ritolaa ennen ensimmäistä estettä, jonne en sitten ikinä saanut hevosta suoraksi. Tästä tulikin mukaan puomi, koska hyppy oli vähän laaka ja pienestä ponnistuspaikasta. Kakkosesteelle tuli hyvä hyppy, jonka jälkeen pääsin ratsastamaan kivasti kolmannelta neljännelle. Välissä tein ehkä turhan ison pidätteen, mutta ainakin hevonen tuli takaisin! Viidenneltä kuudennelle kaareva linja oli ihan super, koska siinä välissä kaikki tuntui olevan balanssissa: hevonen takajaloillaan, kuski pystyssä ja elämässä asiat hyvin. Seuraavalle sarjalle kaikki oli taas loistavasti, jonka jälkeen kahdeksikolle ehkä hieman turhan kulmikas tie, mutta kuitenkin rytmillä. Hevonen hyppäsi sen verran isosti, että lensin kaulalle, joten yhdeksikölle piti keräillä itseään ennen kymppiä, joka oli helppo yksittäinen pysty kaarteesta. Siitä sujuva kaareva linja okserille, josta taas sarjalle toisesta suunnasta. Tästä me otettiin muistaakseni a-osalta hipaisupuomi. Lopuksi vielä viimeinen okseri, jolle ratsastin turhan isosti.
Kaiken kaikkiaan ihan ok rata: paljon hyvää, mutta muutamia turhia virheitä kuskilta. Erityisen onnellinen olen siitä, että voin kirjoittaa sanat "helppo pysty kaarteesta", koska jokainen blogiani pidempään seurannut tietää, ettei kaarteesta ratsastettavat esteet ole aiemmin olleet mulle helppoja. Mitä tästä radasta opin? Keskity ratsastukseen siitä asti, kun menet radalle. Kivaa saa olla, mutta hevosen pitää olla töissä. Jos mä annan sen tehdä mitä huvittaa, juosta pitkänä ja painaa kädelle, ei ensimmäisestä hypystä tule mitään. Muuten olin tyytyväinen suoritukseen kokonaisuudessaan.
Seuraavat kisat olivatkin Ainossa kuun puolessa välissä 3-tason merkeissä. Hyppäsin tuolloin luokat 115cm ja 125cm, joista jälkimmäinen oli ensimmäinen 125cm luokka meille ratsukkona. Jännitti etukäteen, muttei enää paikan päällä. Koostin tästä videopostauksen ja ääniraidalliset videot, joita näette enemmän seuraavassa postauksessa! Lyhyestä virsi kaunis: olin tosi tyytyväinen kisaviikonloppuun, ja ihan realistisesti aavistuksen paremmalla ratsastuksella meille olisi tuolta ruusukkeetkin lähteneet molemmista radoista mukaan. Mutta turha se on jossitella, yhtä lailla ne ruusukkeet olisi voinut lähteä kenelle tahansa toisellekin.
Ensimmäinen luokka oli meille helppo korkeus. 115cm tuntuu oikeasti pieneltä, enkä jännitä sitä korkeutta enää ollenkaan. Rata oli mun mielestä ihan sujuva, eikä siinä tullut mitään varsinaisia mokia. Nollatulos, mutta aika riitti ensimmäiseen tai toiseen ei-sijoittuneeseen. Aikaluokissa pitäisi paitsi edetä, myös kääntää. En tehnyt kumpaakaan, vaikka ihan perinteistä ratalaukkaa meninkin. Nyt yhteistyön kehittyessä uskallan ehkä vähitellen alkaa miettimään enemmän myös sitä kääntämistä, jotta ruusukkeista voisi edes haaveilla. Tuo rata oli siis mielestäni ihan kiva, mutta nimenomaan paino sanalla "ihan". Ei mikään wow. Keväällä olisin kyllä varmasti hyppinyt riemusta noinkin tasaisen radan jälkeen, mutta nyt se tuntui enemmänkin suoritukselta siinä, missä muutkin.
Päivän toiseen luokkaan valmistautuessa Maco oli sata kertaa parempi verryttelyssä kuin ensimmäisessä luokassamme. 125cm esteet tuntuivat jäätävän isoilta radankävelyssä, ja radalla oli muutamia teknisesti haastavampia kohtia esimerkiksi edelliseen luokkaan verraten. Esimerkiksi sarja oli rakennettu okseri-pysty -sarjaksi lyhyellä kahdella laukalla kohti verryttelyä aidan viereen siten, että okserissa oli ihan vitivalkoiset puomit. Ilmeisen monelle tuo rata tuotti haasteita, koska luokassa nähtiin vain kolme nollatulosta. Aikavirheitä otti moni, koska tempovaatimus oli asetettu tiukaksi. Itsekin onnistuin saamaan kaksi aikavirhettä, vaikka etenin koko radan ajan ihan asiallista vauhtia. Valitettavasti se ei riittänyt, kun en tein kaiken kukkuraksi oikein pitkät ja huolelliset tiet. Toisaalta en olisi voinut alkaa baanaamaan kovempaa, sillä välit olisivat jääneet auttamatta pitkiksi. Laukka pitäisikin saada lyhyemmäksi ja aktiivisemmaksi, ei pidemmäksi ja nopeammaksi. Rata oli muuten ihans super, mutta kolmannelle tulin ehkä aavistuksen verran pohjaan ja siitä innostuneena tykitin sarjalle niin isolla hypyllä sisälle, että emme mahtuneet b-osalle edes puolikkaaseen askeleeseen ja siitä tulikin sitten puomi oikein reilusti mukaan. Muuten iso iso peukku omalle ratsastukselle! Paras rata multa tähän asti, se on varmaa :)
Kesäkuun viimeiset kisat olivat jälleen Stall Solbackassa 120cm luokassa, tällä kertaa ihan oikeina kisoina rataharjoituksien sijaan. Luokassa ei tullut yhtään nollatulosta - ei meillekään. Maco hyppäsi hyvin ja tuntui kivalta selkään, mutta meidän radan aikana neljännen esteen viereen kentän toiselle laidalle juoksi kaksi tyttöä suoraan kentän laidassa olleen esteen viereen, alamäkeen, jossa oli n. kahden metrin levyinen kaistale ennen tarhoja. Maco pelästyi tätä ja väisti tyttöjä, jolloin tietysti jouduin pysäyttämään sen, tekemään voltin ja lähestymään estettä uudelleen paineella. Tästä siis neljä virhettä ja rutkasti aikavirheitä. Ärsytti niin paljon, koska ilman noiden tyttöjen ajattelemattomuutta olisimme tehneet tosi kivan radan. Nyt olimme kolmansia. Kaikki tekevät joskus ajattelemattomuuttaan virheitä, mutta kun kävin sanomassa radan jälkeen tytöille kohteliaasti siitä, että hevoseni pelkäsi heitä (paikassa, joka ei ollut tarkoitettu yleisölle), eivät he todenneet tähän muuta kuin "jaa". Siinä kohden olisi kyllä tehnyt mieli sanoa ikävästi, mutta tyydyin kohtalooni ja ratsastin kisojen jälkeen tuon linjan vielä uudelleen ilman ongelmia.
Kisoissa sattuu ja tapahtuu, mutta tämä tietysti toi mieleen vain sen, ettei vaan hevoselle jää nyt jatkoa ajatellen vastaavaa reaktiota aidan vieressä seisovista ihmisitä. Maco ei kyttää mitään, mutta tuo tuli niin puskista, ettei se voinut hahmottaa tyttöjä kunnolla. Seuraavat kisat meillä on Lohjalla, ja toivon sydämeni pohjasta, että siellä tämä ei enää heijastu. Maastoesteillä nimittäin huomasi, että Maco jännittyi heti, jos valmentaja seisoi liian lähellä hyppypaikkaa. Ärsyttävää! Jos meille tulee tästä ongelma, mä kyllä kiroan jokaisen väärässä paikassa seisovan ihmisen maanrakoon ja saan itsekseni itkupotkuraivarit. Varsinkin, kun edessä on Hangon kisat, joissa yleisö on ihan kiinni esteissä.
Nyt mun pitäisi vaan nollata oma pääni ja olla ajattelematta tilannetta. Pahinta on, kun alan itse ajattelemaan, että kohta se kyttää. Ihan varmasti kyttääkin silloin! Nyt vaan hengittelyä ja parempaa onnea seuraaviin karkeloihin. Kaiken kaikkiaan oon kyllä ihan supertyytyväinen meidän kesäkuun kisoihin, ja uskon, että olemme oikealla suunnalla kohti parempaa yhteistyötä. Tällä menolla voisi uskoa, että pääsemme starttaamaan ekat 130cm luokat jo ennen Espanjan reissua esimerkiksi elokuussa. Mutta nämä nyt ovat ihan pelkästään haaveita - kaikista isoin juttu on se, että Maco pysyy terveenä ja suorittaa mielellään. Se on kaikista tärkeintä koko hommassa!
 |
| Nämä kuvat Ainosta c. Reetta Roth |
Kaiken kaikkiaan ihan ok rata: paljon hyvää, mutta muutamia turhia virheitä kuskilta. Erityisen onnellinen olen siitä, että voin kirjoittaa sanat "helppo pysty kaarteesta", koska jokainen blogiani pidempään seurannut tietää, ettei kaarteesta ratsastettavat esteet ole aiemmin olleet mulle helppoja. Mitä tästä radasta opin? Keskity ratsastukseen siitä asti, kun menet radalle. Kivaa saa olla, mutta hevosen pitää olla töissä. Jos mä annan sen tehdä mitä huvittaa, juosta pitkänä ja painaa kädelle, ei ensimmäisestä hypystä tule mitään. Muuten olin tyytyväinen suoritukseen kokonaisuudessaan.
Seuraavat kisat olivatkin Ainossa kuun puolessa välissä 3-tason merkeissä. Hyppäsin tuolloin luokat 115cm ja 125cm, joista jälkimmäinen oli ensimmäinen 125cm luokka meille ratsukkona. Jännitti etukäteen, muttei enää paikan päällä. Koostin tästä videopostauksen ja ääniraidalliset videot, joita näette enemmän seuraavassa postauksessa! Lyhyestä virsi kaunis: olin tosi tyytyväinen kisaviikonloppuun, ja ihan realistisesti aavistuksen paremmalla ratsastuksella meille olisi tuolta ruusukkeetkin lähteneet molemmista radoista mukaan. Mutta turha se on jossitella, yhtä lailla ne ruusukkeet olisi voinut lähteä kenelle tahansa toisellekin.
Ensimmäinen luokka oli meille helppo korkeus. 115cm tuntuu oikeasti pieneltä, enkä jännitä sitä korkeutta enää ollenkaan. Rata oli mun mielestä ihan sujuva, eikä siinä tullut mitään varsinaisia mokia. Nollatulos, mutta aika riitti ensimmäiseen tai toiseen ei-sijoittuneeseen. Aikaluokissa pitäisi paitsi edetä, myös kääntää. En tehnyt kumpaakaan, vaikka ihan perinteistä ratalaukkaa meninkin. Nyt yhteistyön kehittyessä uskallan ehkä vähitellen alkaa miettimään enemmän myös sitä kääntämistä, jotta ruusukkeista voisi edes haaveilla. Tuo rata oli siis mielestäni ihan kiva, mutta nimenomaan paino sanalla "ihan". Ei mikään wow. Keväällä olisin kyllä varmasti hyppinyt riemusta noinkin tasaisen radan jälkeen, mutta nyt se tuntui enemmänkin suoritukselta siinä, missä muutkin.
 |
| Solbacka kesäkuun lopulla (kaksi seuraavaa myös), c. Minttu Koponen |
Päivän toiseen luokkaan valmistautuessa Maco oli sata kertaa parempi verryttelyssä kuin ensimmäisessä luokassamme. 125cm esteet tuntuivat jäätävän isoilta radankävelyssä, ja radalla oli muutamia teknisesti haastavampia kohtia esimerkiksi edelliseen luokkaan verraten. Esimerkiksi sarja oli rakennettu okseri-pysty -sarjaksi lyhyellä kahdella laukalla kohti verryttelyä aidan viereen siten, että okserissa oli ihan vitivalkoiset puomit. Ilmeisen monelle tuo rata tuotti haasteita, koska luokassa nähtiin vain kolme nollatulosta. Aikavirheitä otti moni, koska tempovaatimus oli asetettu tiukaksi. Itsekin onnistuin saamaan kaksi aikavirhettä, vaikka etenin koko radan ajan ihan asiallista vauhtia. Valitettavasti se ei riittänyt, kun en tein kaiken kukkuraksi oikein pitkät ja huolelliset tiet. Toisaalta en olisi voinut alkaa baanaamaan kovempaa, sillä välit olisivat jääneet auttamatta pitkiksi. Laukka pitäisikin saada lyhyemmäksi ja aktiivisemmaksi, ei pidemmäksi ja nopeammaksi. Rata oli muuten ihans super, mutta kolmannelle tulin ehkä aavistuksen verran pohjaan ja siitä innostuneena tykitin sarjalle niin isolla hypyllä sisälle, että emme mahtuneet b-osalle edes puolikkaaseen askeleeseen ja siitä tulikin sitten puomi oikein reilusti mukaan. Muuten iso iso peukku omalle ratsastukselle! Paras rata multa tähän asti, se on varmaa :)
Kesäkuun viimeiset kisat olivat jälleen Stall Solbackassa 120cm luokassa, tällä kertaa ihan oikeina kisoina rataharjoituksien sijaan. Luokassa ei tullut yhtään nollatulosta - ei meillekään. Maco hyppäsi hyvin ja tuntui kivalta selkään, mutta meidän radan aikana neljännen esteen viereen kentän toiselle laidalle juoksi kaksi tyttöä suoraan kentän laidassa olleen esteen viereen, alamäkeen, jossa oli n. kahden metrin levyinen kaistale ennen tarhoja. Maco pelästyi tätä ja väisti tyttöjä, jolloin tietysti jouduin pysäyttämään sen, tekemään voltin ja lähestymään estettä uudelleen paineella. Tästä siis neljä virhettä ja rutkasti aikavirheitä. Ärsytti niin paljon, koska ilman noiden tyttöjen ajattelemattomuutta olisimme tehneet tosi kivan radan. Nyt olimme kolmansia. Kaikki tekevät joskus ajattelemattomuuttaan virheitä, mutta kun kävin sanomassa radan jälkeen tytöille kohteliaasti siitä, että hevoseni pelkäsi heitä (paikassa, joka ei ollut tarkoitettu yleisölle), eivät he todenneet tähän muuta kuin "jaa". Siinä kohden olisi kyllä tehnyt mieli sanoa ikävästi, mutta tyydyin kohtalooni ja ratsastin kisojen jälkeen tuon linjan vielä uudelleen ilman ongelmia.
Kisoissa sattuu ja tapahtuu, mutta tämä tietysti toi mieleen vain sen, ettei vaan hevoselle jää nyt jatkoa ajatellen vastaavaa reaktiota aidan vieressä seisovista ihmisitä. Maco ei kyttää mitään, mutta tuo tuli niin puskista, ettei se voinut hahmottaa tyttöjä kunnolla. Seuraavat kisat meillä on Lohjalla, ja toivon sydämeni pohjasta, että siellä tämä ei enää heijastu. Maastoesteillä nimittäin huomasi, että Maco jännittyi heti, jos valmentaja seisoi liian lähellä hyppypaikkaa. Ärsyttävää! Jos meille tulee tästä ongelma, mä kyllä kiroan jokaisen väärässä paikassa seisovan ihmisen maanrakoon ja saan itsekseni itkupotkuraivarit. Varsinkin, kun edessä on Hangon kisat, joissa yleisö on ihan kiinni esteissä.
Nyt mun pitäisi vaan nollata oma pääni ja olla ajattelematta tilannetta. Pahinta on, kun alan itse ajattelemaan, että kohta se kyttää. Ihan varmasti kyttääkin silloin! Nyt vaan hengittelyä ja parempaa onnea seuraaviin karkeloihin. Kaiken kaikkiaan oon kyllä ihan supertyytyväinen meidän kesäkuun kisoihin, ja uskon, että olemme oikealla suunnalla kohti parempaa yhteistyötä. Tällä menolla voisi uskoa, että pääsemme starttaamaan ekat 130cm luokat jo ennen Espanjan reissua esimerkiksi elokuussa. Mutta nämä nyt ovat ihan pelkästään haaveita - kaikista isoin juttu on se, että Maco pysyy terveenä ja suorittaa mielellään. Se on kaikista tärkeintä koko hommassa!
Miten teidän kesäkuun kisat menivät? :)
Ikävä tollanen tapaus, mutta kaikenlaista käy just niin kuin sanoit! Meidän kesäkuun kisat meni vähän vaihtelevasti, neljät kisat joista kahdesta hylätyt ja yhdestä voitto, toisesta kolmas sija.
VastaaPoistaKauhun tasapaino selvästi ;) onnea sijoituksista!
Poista"Jos meille tulee tästä ongelma, mä kyllä kiroan jokaisen väärässä paikassa seisovan ihmisen maanrakoon ja saan itsekseni itkupotkuraivarit."
VastaaPoistaMuiden tekemisiä ei voi hallita mutta omaan ajatteluun ja tekemiseen voi vaikuttaa - no excuses! Kannattaa lukea allaoleva blogiteksti, auttoi ainakin minua :)
https://tmipulliainen.blogspot.com/2015/01/tee-se.html
Tuo on kyllä tosi hyvä teksti, mutta uskallan silti olla eri mieltä yhdessä seikassa. Jos hevonen oikeasti pelästyy jotakin tilannetta, ei siinä auta oma tahtotila, vaikka päällään seisoisi. Sitä samaa, aiemmin ollutta rentoutta ei saa takaisin silmänräpäyksellä, jos se hevonen on ottanut tilanteesta itseensä. Ihan sama, vaikka miten uskoisi, tekisi, tahtoisi ja ilmestyisi paikalle. Ja keksisi ratkaisun.
PoistaEn jää vellomaan epäonneeni (jos sellaista edes tässä kohden voi sanoa olleen), vaan laitan hevosen vastaavan tilanteen eteen turvallisesti kotona: ihmisiä seisomaan esteiden viereen, takaviistoon ja alamäkeen. Ihan siksi, että se tottuisi tilanteeseen uudelleen. Mun mielestä se on tuota blogitekstissäkin mainittua "tee se"-asennetta, jota valehtelematta tarvitaan varmasti ihan jokaisessa hetkessä läpi elämän. En koe, että sen puute olisi mun kohdalla suuri heikkous, koska yleensä olen kyllä tehnyt kaiken sen eteen, mitä haluan elämässä saavuttaa. Paremmalla ja huonommalla menestyksellä - mutta tehnyt kuitenkin kaikkeni.
Vaikka ihminen olisi kuinka "tee se"-ihminen, voi hän silti olla toisinaan turhautunut eri syistä. Monesti etenkin silloin, kun asiat eivät mene suunnitellusti ulkoisten tekijöiden vuoksi. Tottakai näissä tilanteissa tehdään kaksi kertaa enemmän töitä, että asiat sujuvat taas haluttuun tapaan, mutta on mielestäni väärin ajatella, etteikö epäonnistumiset/suunnittelemattomat asiat saisi ottaa päähän. Jos ihminen on kykenemätön tunnistamaan itsessään erilaisia tunnetiloja ja yrittää aina olla yltiöpositiivinen, ei se mielestäni vie kauhean pitkälle elämässä. Jossain kohtaa tulee väkisinkin se hetki vastaan, kun elämä lyö vasten kasvoja, ja sitten niitä esiin nousevia tunteita ei osaa käsitellä oikein. En mä silti kannusta ketään synkistelemään, enkä ymmärrä myöskään niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan yritä tehdä asioita saavuttaakseen omia päämääriään. Kultainen keskitie on aika kova sana monessa asiassa :)
Ihan asian vierestä, mutta ymmärsit varmasti pointtini :) Ihanaa kesää!