keskiviikko 12. syyskuuta 2018

#1007: Kuka saa loimittaa ja koska?

Kesä tuntui jatkuvan tänä vuonna kamalan pitkään, sillä aiemmista vuosista poiketen pääsimme nauttimaan lämpimistä säistä aina toukokuun alusta syyskuun alkuun saakka. En tiedä teistä, mutta ainakin mulle syyskuu on aina ollut se virallinen syksyn aloitus. Oli hämmentävää kävellä vielä viime viikolla kaupungilla t-paidassa lämpötilojen ollessa lähellä 25 astetta. Vielä enemmän hämmennystä toi kuitenkin loimitustilanne. Yleensä syyskuussa on saanut alkaa kaivamaan kaapista ties miten lämmintä loimea ulos ja sisälle, mutta nyt tältä on kyllä toden totta vältytty. Sisäloimituskausi ei ole vielä alkanut meidän kohdallamme ajankohdasta poiketen.

Tiedän, että monet teistä ovat jo kirjoittamassa kommenttia alas siitä, miten turhaa loimittaminen on näin lämpimillä säillä. Loimittaminen jos joku jakaa mielipiteitä laidasta laitaan, eikä mikään muu liene yhtä hedelmällinen alue erimielisyyksille. Aina on joku, jonka hevonen pärjää Siperiassakin ilman loimea ollen silti hikinen ja toisaalta joku, jonka hevonen ei voi olla edes +30 asteessa ilman loimea kuolematta hypotermiaan. Sitten on ihan tavallisia hevosia, ja niiden erilaisia tarpeita. Ja niiden omistajat. Ne, jotka eivät loimita ihan periaatteen vuoksi ja ne, jotka loimittavat hysteerisinä. Tavalliset ihmiset, jotka loimittavat hevosten tarpeiden mukaan. Vai loimittavatko? Tekipä mitä tahansa, teki silti jotain väärin. Jonkun mielestä. Mutta niin se vaan on, ja toisaalta hyvä niin! Saadaanpahan mekin suomalaiset avattua suutamme joskus. Jos ei toinen toisillemme, niin ainakin anonyymisti netissä. 

Nämä kauniit kuvat on ottanut Sari Tuomaala viime viikon sunnuntaina. Iso kiitos <3

Macolla ei siis vielä ole ollut sisäloimea päällään tallissa. Helppoa tuo loimeton elämä ei kuitenkaan ole ollut. Tai no, en varmasti voi puhua loimettomasta elämästä, sillä Macolla on kyllä päällään ulkoloimi tarhassa ollessaan. Aamujen lämpötilat ovat olleet siinä kymmenen asteen tietämillä, joten vuoreton ja kaulakappaleeton loimi on ollut oikein sopiva vaihtoehto ulos. Tallillamme on niinkin hyvä palvelu, että loimet riisutaan hevosilta pois siinä tapauksessa myös kesken tarhauksen, jos lämpötila alkaa nousemaan liialti. Samalla tavalla hevosten lämpötilaa käydään testailemassa myös talvisin, ja loimitusta muutetaan tilanteen mukaan myös kesken päivän. Isoin plussa tulee ehdottomasti kuitenkin siitä, että hevosten talliloimet otetaan aamuisin pois ulkoloimen alta, jos niin omistaja tahtoo. Voimme siis halutessamme loimittaa hevoset sisälle kevyellä sisäloimella ilman pelkoa siitä, että loimi jää ulkotakin alle paahtamaan nelijalkaista karvakorvaa. Tällaista palvelua ei ole ollut aiemmilla talleillamme, joten pitää kyllä nostaa hattua!

Miksi ihmeessä elämä vähillä loimilla ei sitten ole helppoa? Syynä on joukkopaine. Mä olen aina lukeutunut aiemmilla talleilla niihin ihmisiin, jotka mieluumin loimittavat liikaa kuin liian vähän. Kaikessa loimittamisessa on toki hyvät ja huonot puolensa, mutta siinä, missä paksukarvaiset suomenhevoset ovat oleskelleet ulkona tyytyväisinä ilman rihman kiertämää, on Maco tai aiemmin Champ saattanut nauttia talven pakkaskeleistä useamman toppaloimen vuoraamana. En ole kuitenkaan kokenut olevani himoloimittaja, joka vetää homman ihan överiksi. Siltikin Keski-Euroopassa vietetyt kesät ovat tuoneet oman vaikutuksensa käsitykseeni hevosten loimituksesta - siellä kun loimitettiin hevoset kesäöidenkin läpi huolimatta lämpöasteista. 

Nykyisellä tallillamme en olekaan enää se, joka loimittaa hevostansa kaikista ahkerimmin. Joukossa on monia mun kanssa samaan kategoriaan lukeutuvia hevosenomistajia, mutta monilla on ollut loimi päällä tallissa jo kuukauden verran. Ei tietenkään mitään kovin paksua loimea, sillä puuvillainen loimi ajaa asiansa erittäin hyvin viileässä kivitallissa. Kyllä mäkin olen miettinyt loimen pukemista useampana päivänä, ja jo kertaalleen sen yhdeksi yöksi elokuun puolella Macolla päälle puinkin. Ikkunaa kun olisi kiva pitää auki yön läpi, ja silloin loimi olisi hyvä vaihtoehto tallissakin. Toisaalta tuntuu tyhmältä laittaa sisäloimea päälle, kun ulkona on yli 15 astetta lämmintä. Samalla sitä katsoo viereisen karsinan hevosta, joka mutustaa tyytyväisenä heiniään siisti loimi päällään ja tallipintelit jalassaan. Väkisinkin tulee mieleen, että "Pitäisikö munkin?".



Fiksuinta on elää sen mukaan, mitä oma hevonen tarvitsee. Macoa ei kannata loimittaa vielä näillä säillä sisälle, sillä se pärjää oikein hyvin ilmankin loimea. Asia olisi erikseen, jos pitäisin yöllä sen ikkunaa auki silloin, kun ulkona olisi syysmyrsky. Aamulla se menee ulos kuoriloimessa, jossa ei ole kaulakappaletta, mutta kyllä sitä pikkuhiljaa pitää alkaa pohtimaan kaulakappaleellisen tai satagrammaisen loimen vaihtamista. Ei toki vielä, mutta sitten, kun lämpötila alkaa laskemaan alle kymmeneen ja vettä tulee vaakatasossa tuulenpuuskien saattelemana. Syksyn tuntien se voi olla ihan koska tahansa, mutta toivottavasti ei aivan näillä näppäimillä.

Jos loimittaminen alkaa ahdistamaan, kannattaa ehdottomasti kääntyä samanhenkisten ihmisten puoleen. Sellaisten, jotka myötäilevät päätöksiäsi: "Joo, kyllä meillä on jo sen paksuinen loimi ulkona" tai "Ei, en mäkään todellakaan laita hevoselleni vielä loimea ulos." Jos haluat haastaa omaa ajatteluasi, kysy mielipidettä sellaiselta henkilöltä, joka toimii ihan toisin kuin olet tottunut. Vastuu on kuitenkin kysyjällä itsellään, sillä loimikeskustelut voivat olla myös draumatisoivia. Onhan kyse kuitenkin elämääkin suuremmasta ilmiöstä, joka herättää muiden isojen urheilulajien tapaan suuria tunteita. Suuntaan ja toiseen.

Joko sun hevosella on loimi päällä? Sulaudutko muiden tallilaistesi 
tapaan loimittaa hevostasi, vai poikkeatko valtavirrasta? :)

32 kommenttia

  1. Toinen hevoseni vihaa loimia - se loimitetaan vasta kun on todella tulossa kaatosadetta koko päivälle tai oikeasti kylmää tallissa. Tämä pätee myös ötökkäloimiin - kestää paremmin ötökät kuin loimet ja jollei mitään aivan katastrofaalista paarmainvaasiota ole ilmassa, menee se ilman loimea myös laitumelle. Tämä ennemmin hikoaa ja on aina tosi lämmin iholtaan kun sitä kokeilee. Loimet se repii edestä silpuksi, että mielipide on harvinaisen selvä.

    Toinen sen sijaan ottaa ahkerasti mutakylpyjä (mikä on keuhkovaivaiselle omistajalle oikeasti ongelma!) ja on todella herkkä palelemaan. Sen kanssa pyrin menemään mahdollisimman pitkälle vain ötökkäloimella ja syksyllä sitten ulkoloimilla, mutta tätä valitettavasti joudun käärimään ihan kunnolla vatsaläpällisiin sisätoppaloimiin talvella. Eikä se koskaan hikoa loimen alla.

    Että hevosen mukaan meillä puetaan.

    VastaaPoista
  2. Tällähetkellä meillä toinen töitä tekevä loimitetaan ulos ja syksymmällä/talvella sekä ulos että sisään, koska vetää selän todella herkästi jumiin, jos tuuli/kylmä pääsee siihen yhtään tuivertamaan.

    Nuorempi vuosikas taas loimitetaan vaan ulos ja vain jos on märkää tai paljon pakkasta.

    VastaaPoista
  3. Kolmen vuosikymmenen ajan eri talleilla rampanneena pidän kyllä itsekin loimitusväittelyitä aika turhina. :) Ylipäänsä meidän hevosharrastajien pitäisi minusta kyräillä vähemmän ja tukea toisiamme enemmän - tässä ja monessa muussa asiassa.

    Itse olen aikamoinen luomuilija hevosten kanssa ja omiksi hevosiksi onkin aina valikoitunut säänkestäviä ja paksuturkkisia tyyppejä. Toukokuussa ostamaani ponia en ole loimittanut vielä kertaakaan. :D Mun tapani ei todellakaan sopisi klipatulle kisahevoselle ja ymmärrän täysin myös loimittamisen merkityksen.

    Onpa kyllä ihana tuo tallin palvelu, että hevonen tsekataan loimen alta päivällä! Toivottavasti käytäntö yleistyy muillakin täysihoitotalleilla. Itse olisin valmis maksaman tuollaisesta palvelusta vaikka ekstraa niinä kuukausina, kun loimittamiselta ei vaan voi välttyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä sun kanssa! Pitäisi tosiaan tsempata ja tukea enemmän sitä kaveria ja tuntematontakin :)

      Poista
  4. 3vuotiaan töitä tekevän ja super kiiltävässä lyhyes karvassa olevan loimitan ulos, jos näyttää että lämpötila laskee sen verran alas että koen sen tarpeelliseksi sen kannalta, ettei se alkaisi kasvattamaan paksua karvaa ennen kuunvaihteessa olevia näyttelyitä. Jää nähtäväksi miten mun käy, klipata en viitsis tän ikäistä vielä kuitenkaan.. Viileässä kivitallissa ohut puuvillaloimi päällä.

    VastaaPoista
  5. Hyvä postaus! :) Ootko kesälläkin klipannu Macon/millon meinaat ekan kerran klipata talvea ajatellen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klippasin kesällä muistaakseni kahdesti :) piti kilpata jo pari viikkoa sitten, mutta menee varmaan parin viikon päähän!

      Poista
  6. Hyvä postaus, eikä lainkaan draumatisoiva ;D

    VastaaPoista
  7. Aikalailla samanhenkistä porukkaa tallilla ja en kokisi ongelmaksi vaikka olisivatkin täysin eri linjalla tai siis se ei lisäisi omaa painetta. Liikutetaan tarpeen mukaan ja vältetään liikaloimitusta. Hevosia ei klipata.

    Hevoseni vihaa loimia ja onkin mahdollisimman paljon ilman. Viime talvena oli alle 10 päivänä loimi niskassa. Näyttää pärjäävän, kun katos, jossa kunnon tuulensuoja. Yöksi saa nutun niskaan jos olen illalla liikuttanut. Ulos jos tulee todella kovasti vettä tuulen kanssa tai oikeasti kunnon pakkanen. Ei kasvata mitään mammuttikarvaa kuitenkaan. Ja Itä-Suomessa asustetaan eli ihan oikeat talvet on.

    Se saa pääni pyörimään, että loimitetaan hevosta, koska itsellä on kylmä. Mietityttää miten kaukana ihmiset luonnosta kohta ovatkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa fiksulta tavalta loimittaa :) ja jep, hevosen mukaan se pitäisi mennä!

      Poista
  8. Ei ole vielä loimea kun tammani on suomenheppa, niin se tarvitsee aika harvoin loimea.

    Tosi upeita noi kuvat! :o :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja suokit taitavat kestää näin yleistäen tosi hyvin kylmää :)

      Poista
  9. Meillä klipattu ruuna joka pitää nyt yöt puuvillaloimea jo sisällä ja ulos siihen kuoreton loimi päälle varsinkin nyt meillä on päivittäin tullut joku sadekuuro jossain vaiheessa päivää, sisäloimi siksi että meillä kaikki ovet ja osa ikkunoista yötä päivää auki, ja minusta tuntuisi jättää klipattu ja liikutettu hevonen ilman mitään kun tiedän että yöt on viileitä ( ja lisänä meillä aivan kauheasti polttiaisia se auttaa mukavasti niihinkin )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiksua varmasti tuokin tapa! Jokainen hevonen on niin oma yksilönsä :)

      Poista
  10. Meillä on oma talli ja siellä myös ilmalämpöpumppu joten talvella on ainakin se 10-13 lämmintä tallissa:) Munkin klipattu kisaheppa [jalat, pää ja vartalo ajeltu] niin pidetään kans ihan kevyttä loimea sisällä koska sen ristiselkä menee niin helposti jumiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä talvella ja vähänkään viileämmillä säillä on Macollakin loimi tallissa :)

      Poista
  11. meidän hevonen vihaa loimia, mutta palelee ja vetää itsensä jumiin eikä siedä ötököitä, sillä siis ulkona lähes vuoden ympäri loimi..

    VastaaPoista
  12. Vaikka mulla ei enää hevosta olekkaan (rehellisesti, mulla oli klipattuja treenattavia shettiksiä joita loimitettiin), otan silti osaa tähän keskusteluun. Mulla on nykyisin koiria ja just nyt tuossa vieressä sohvassa nukkuu sileäkarvainen, mutta lihasvammainen koira takki päällä. Samoin toinen, nivenrikkoinen, koira on ulkona juuri nyt haalari niskassa. Ulkona näyttää olevan lämmintä mittarin mukaan 13.4 astetta. Jos tästä yhtään tuulis tai satais olis haalarin päällä vielä sadetakki. Yleensä tämän rodun koiria loimitetaan vasta kovalla pakkasella pitkälle lenkille.

    Oon ajatellut asian niin, että jos nämä koirat pystyy notkeampana ja paremmin liikkuvana vammoista ja sairauksista huolimatta sillä, että pidän ne lämpimänä, totta hemmetissä teen niin.

    Jos se jotain haittaa, se ei ole millään tavalla multa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin just! Niinhän se pitää mennä, että eläimen tarpeen mukaan laitetaan takkeja niskaan :)

      Poista
  13. Mun äskönen kommentti ei tainnu lähteä, kokeilenpa uusiks.

    Melkeinpä enemmän ku liiallinen loimittaminen mua ärsyttää se, että hevoset otetaan sisälle yöks ihan turhaan sellasilla talleilla, joissa ois mahdollisuus ympärivuorokautiseen ulkoiluun. Meille ihmisille se kai vaan tuntuu jotenki luonnolliselta ottaa ne sisälle lepäämään ku mennäänhän me itsekin yöksi sisälle nukkumaan, mut hevosillehan se on ihan turhaa.

    Meidän tallilla hevoset loimitetaan nimenomaan tarpeen mukaan ja sitä varten, että se mahdollistaa ympärivuorokautisen ulkoilun. Hevosia löytyy ihan laidasta laitaan klippaamattomista klipattuihin, ratsuista ravureihin ja suomenhevosista puoliverisiin, ja kaikille on ihan samat periaatteet. Käytännössä siis klipatuilla on talvikaudella koko ajan joku loimi, klippaamattomilla jos on huono karva, huono sää (mikä siis tarkottaa sitä että vettä tai räntää tai jotain muuta sataa ja tuulee samaan aikaan) tai jos on hikinen (ja toisaalta vaikka oliskin hikinen, nii jos keli on sellanen että hevonen kuivuu nopeemmin ilman loimea, nii sit mennään ilman loimea).

    Jotenkin tästä tunnutaan tekevän niin hirveen vaikeeta ja mennään äärilaidoista toiseen. Joko tuijotetaan hysteerisesti lämpömittaria eikä fiilistellä millanen se keli sit oikeesti on (esim. kuivaa pakkaskeliä meillä kyllä kestää lähtökohtasesti kaikki hevoset tosi hyvin vaikka sitä olis se -25 kun taas +5 voi olla tosikin kolee keli jos on edellä mainittu huono sää) tai sit laitetaan hevoselle loimi aina kun itseä palelee ja laitetaan hevoselle sisälle loimi koska laitanhan itsekin yöpuvun päälle iltaisin.

    Tuli tosi pitkä kommentti, mut ehkä tästä tulee pointti ilmi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee, että moni tuijottaa liikaa mittareita, vaikka pitäisi aidosti olla enemmän tietoinen siitä hevosen tarpeesta :) kiva, että teillä on mahdollisuus kaikenlaiseen loimitukseen ja ennen kaikkea halutessaan ympärivuorokautiseen ulkoiluun! Peukku :)

      Poista
  14. Jos hepallani olisi vielä karvat tallessa, saisi olla ilman loimea. Kun sen muutama päivä sitten klippasin, jo kauheaksi kasvattaneen talvikarvan takia, on sillä tallissa ja ulkona ohut talliloimi ja ulos laitetaan vuoreton loimi. Tallissa vielä öisin ovet saattaa olla auki ja hevoset menee aikasin aamulla ulos. Samalla vähän koitan rajoittaa sen karvan kasvua, ettei sitä tarvitsisi joka viikko klipata. Sitten kun pakkaset tulee aattelin vaihdan paksumpaan loimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, fiksun kuuloinen yhdistelmä. Talleissakin voi olla yllättävän viileää, varsinkin ovien/ikkunoiden ollessa avoinna :)

      Poista
  15. Vältän tietynlaista ehdottomuutta loimituksessa - monille on jopa ideologia. Aina tulisi mennä hevosen hyvinvointi edellä. Loimitus ja hevosen hoito yleensä nostattaa tunteita samaan tapaan kuin lasten kasvatus; kysymys on niin herkästä aiheesta, että ihminen ottaa arvostelun loukkauksena. Asian herkkyydestä huolimatta tosiasioita ei tulisi kuitenkaan kieltää tai luottaa yksinomaan ihmisten mutuiluun oman hevosen hyvinvoinnista. Loimitusta on jonkin verran tieteellisesti tutkittu. Tähän saakka evidenssi on viitannut siihen, että kuumudesta on hevoselle enemmän haittaa kuin kylmästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, erittäin osuva vertaus nuo lapset! :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat