maanantai 27. helmikuuta 2012

037: Tottakai näin tapahtuu..

Takaisin Suomessa! En kerennyt tehdä teille toista postausta viime viikolla Itävallasta, joten kirjoittelen tähän vielä vähän kuulumisia matkasta. Ensin täytyy kuitenkin kertoa, että olipa taas ihana päästä sunnuntaina tallille viikon pakollisen poissaolon jälkeen! Tein siis sunnuntaina tallia koko päivän ja Kaprin ratsastelun lisäksi menin myös Mikillä, Jonnaa ei tarvinnut liikuttaa kun Nea suostui sen selkään kapuamaan.

Tänään mulla onkin aikaa kirjoittaa teille, koska yllätys yllätys: istun kotona tällä hetkellä 38.5 asteen kuumeessa.. Ehkä se lauantain +12 astetta Itävallassa olisi kuitenkin kannattanut vetää muuten kuin t-paidalla ja eilen vaihtaa kastuneet kengät kuiviin tallihommissa. No, tehty mikä tehty. Ärsyttävää on se, että Kapri oli eilen tosi hyvä lopuksi ja nyt kun pääsin sillä viikon tauon jälkeen taas ratsastamaan, tulee väistämätön liikuntakielto ainakin täksi päiväksi. Toivottavasti huomenna ei olisi enää kuumetta, jotta pääsisin tallille! Kaiken lisäksi mulla oli tänään koulussa kokeiden palautukset (jos näissä ei ole, hylätään kurssit - toivottavasti saan sumplittua jotenkin tämän..), iltapäivällä Jonnan piti tulla pitämään tuntia Kaprilla, olin lupautunut sijaistamaan Solbackan rats.koulun opettajaa Piudea, kun hän on kipeänä ja illalla olisi ollut pienten Heppakerho. Jouduin järjestelemään kaiken uudelleen, mutta onneksi ystävät auttavat hädässä :)




Nuo ylläolevat videot on otettu myös sunnuntailta, kun laskin Kaprin vähän riehumaan ulos ilman loimia. Oli tammalla vissiin hiukan virtaa! Alemmassa videossa taapersin pellolla perässä niin, että mulla itsellä lunta oli puoleen reiteen saakka..

Eilen tallilla odotti kiva yllätys, kun Hollannista tilaamani loimi, suojat ja juoksutusliina olivat tulleet. Otin teille kännykällä pari kuvaa Kaprista uusi loimi päällä. Huomatkaa, että Amandalla eli Kaprin tarhakaverilla on just eikä melkeen samanlainen loimi ;)

Kaprin viime viikko oli siis tällainen: maanantaina rokotus, tiistaina kävelyä puolisen tuntia. Keskiviikkona Ronja kävi vähän ravailemassa hepan kanssa niin, ettei se hionnut. Torstaina ja perjantaina Sini meni Kaprilla suht kevyesti, oli kuulemma tehnyt siirtymisiä ja hionut käynnistä laukannostoja. Lauantai oli Kaprilla vapaa ja sunnuntaina pääsin itse kapuamaan selkään. Koska tamma oli ollut niin kauhean kevyellä liikutuksella viime viikon, päästin sen aluksi riehumaan energiaansa pellolle ilman ratsastajaa. Välissä tamma sai päiväruoat, jonka jälkeen ratsastin sillä noin tunnin: aluksi pellolla, jotta kasaantunut energiamäärä vähän laskisi, sitten kentällä reilu 40 minuuttia. Tein aluksi pysähdyksiä ja siirtymisiä, joissa Kapri tuntui heti hyvältä ja malttoi. Ravissa ja käynnissä aloin työskentelemään suoruuden ja väistöjen parissa, jotka sujuivat itseasiassa oikein hyvinkin. Lopuksi otin vielä avoja jokaisessa askellajissa. Aiemminhan Kaprilla on menty avoja vain laukassa, koska se on sille helpointa. Nyt, ensimmäisellä kerralla ikinä, hevonen tuntui heti hyvältä ja ymmärsi, mitä silta haettiin. Selkeästi ratsastettavuus on jo sillä tasolla, että vaativampiakin asioita pystyy vähitellen alkaa hakea. Vielä ennen eteen-alas-ratsastusta tein muutamat vaihdot molempiin suuntiin.

Uusi toppaloimi. Näköjään en ollut vielä edes
irrottanut hintalappua tuosta edestä.. QHP
Kapri oli hyvin ylpeä uudesta loimestaan, joka muuten sointuu
hyvin riimuun - sävy sävyyn, tottakai! ;)
Samikset! Kapri taaempana ja Amanda -poni portin vieressä.
Itävallassa vietettiin mukavat viimeiset päivät. Perjantai oli luvattu kokonaan shoppailulle, joten emme lähteneet enää rinteisiin laskettelemaan. Lauantaina oli lähtö takaisin Suomeen. Se, mitä Itävallasta jäi todella kaipaamaan, oli siellä vallinnut keväinen fiilis: linnut lauloivat, aurinko paistoi, lumet sulivat ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Tuli niin sellainen fiilis, mikä joka ikinen kevät on - mikään ei voisi olla paremmin! Ja kaiken lisäksi teki kauheasti mieli lähteä jonnekin kaupunkilomalle, esimerkiksi Prahaan tai Roomaan..

Meidän hotellihuonetta. Vähän on sotkunen kuva, kun just puretaan
tavaroita pois laukuista + Juho heti koneella istumassa..
Nää oli niitä vähän kylmempiä päiviä, kun aurinko oli jo laskenut.
Käytiin pizzalla ja kattokaa nyt kun lasistakin lähtee noin hienot
säteet, eli selkeesti on kevät jo tuolla! :)
Perjantaina oli shoppailupäivä!
Tän olis voinut jättää tekemättä: t-paidalla ulkona, kun +12..
Tässä oli teille hiukan kuvia Itävallan-matkasta ja pieni tiivistys Kaprin voinnista. Ajattelin tänään olla ahkera ja kirjoittaa kohtiin "allekirjoittanut" sekä "Königs Kapris KS" muutaman rivin tekstiä teitä varten, jotta uudet (ja miksei vanhatkin) lukijat pääsevät paremmin mukaan blogiin. Ainiin, kiitos kaikille teille lukijoille, teitä on jo lähes 240! Maaliskuu tuo mukanaan pari yllätystä, joista te lukijatkin pääsette nauttimaan.. Mutta niitä en vielä paljasta ;)

3 kommenttia

  1. Missä rinnekuvat? :D
    psst, ota sanavahvistus pois - kivempi kommentoida!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikoilta päiviltä ei ollut enää rinnekuvia ja tossa edellisessä Itävalta-postauksessa oli jotain jo, niin en tähän laittanut enää :D

      Aapua, miten sen saa pois päältä? En oo edes itse huomannut tota..!

      Poista
    2. Okei, tyydytään siis niihin edellisiin. ;)

      Sanavahvistuksen saa jostain sieltä kommenttiasetuksista pois. Taitaa olla kohta "Näytetäänkö sanavahvistukset kommenteissa?".

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Yhteistyössä