torstai 9. elokuuta 2012

080: Valokuvauskilpailun äänestys alkaa!

Noniin, valokuvauskilpailun äänestys alkaa vihdoin! Sain kun sainkin ladattua koneelle kaikki kuvat ja valittua jokaisesta sarjasta viisi parasta kuvaa, jotka jatkavat tässä "semifinaalissa" kamppailua sarjojen voitoista ja pääsystä varsinaiseen finaaliin.

Kilpailuun osallistui reilu viitisenkymmentä kuvaa. Suurimmasta osasta kuvia huomasi, että niitä oli mietitty pitkään (tai ainakin niiden valitsemista tiettyyn sarjaan). Tällaisista kuvista välittyi kuvan tunnelma, joka oli joissakin tapauksissa jopa "käsin kosketeltavissa". Muutamiin kuviin rakastuin heti ne nähtyäni niin paljon, että lupaan palkita ne jotenkin, jos eivät sarjassaan menesty tai voita koko kilpailua. Niistä huomasi, että kuvaaja on hallinnut tehtävänsä.

Muutamien kuvien yhteydessä ei ollut mainintaa kuvaajan nimestä tai sukunimestä, joten jos tunnistat oman kuvasi tässä postauksessa, ilmoitathan jotakin kautta nimesi, jotta osaan lisätä sen mukaan!

Tiina Tuunanen eli Ninan hevosenhoitaja auttoi mua valitsemaan nämä jatkoon päässeet kuvat. Kiinnitimme huomiota muun muassa seuraaviin asioihin: teeman näkyminen kuvassa, kuvan laatu, onko kuvassa jotain yksilöllistä, millainen tunnelma kuvasta välittyy. Olimme melko samalla linjoilla kaikkien kuvien jatkoon pääsemisestä, joten valinnat oli helppo tehdä.

Muutamien kuvien kohdalla oli suorastaan sääli jättää ne jatkopaikan ulkopuolelle - kuvat olivat laadunsa ja asettelunsa puolesta hienoja, mutta toisaalta ne eivät välittäneet teemaan tarkoitettua tunnelmaa tai kuuluivat mielestämme väärään sarjaan. Älkää siis missään nimessä pettykö, jos kuvianne ei näy näiden alla olevien joukossa - mukaan mahtui silti suuri joukko upeita otoksia!

Seuraavan kerran valokuvauskilpailuun osallistuessanne muistakaa kiinnittää huomiota siihen, että lähetätte kuvat hyvälaatuisina ja sopivan kokoisina ja nimeätte ne niin, että kuvat on helppo tunnistaa kuhunkin sarjaan. Jonkin verran tuli myös kuvia, joiden sarjaa ei oltu ilmoitettu, jolloin jouduin jättämään ne kilpailun ulkopuolelle.

Nyt siis alkaa valokuvauskilpailun äänestys! Löydätte äänestyksen blogin oikeasta reunasta (kolme ensimmäistä kyselyä). Jokaisessa sarjassa saa äänestää kerran mieleistään kuvaa. Sääntönä on se, että eniten ääniä kussakin sarjassa saanut kuva voittaa sarjansa. Sarjan voittajista Nina Fagerström valitsee sen koko kilpailun virallisen voittajan, joka sitten palkitaan jollakin tavalla :) Palkintoja saa edelleen ehdotella, sillä en ole vieläkään keksinyt mitään kivaa..


SARJA 3: LIIKE

Ensimmäisenä sarjana esiin pääsee liike. Kiinnitimme huomiota kuvissa kuvien rajaukseen, liikkeen ilmenemiseen ja etenkin siihen, että kuvista jäi positiivinen fiilis. Olin ottamassa mukaan yhtä tippumiskuvaa, mutta Tiina halusi välttämättä vaihtaa sen toiseen mukaan päässeeseen, sillä kuva oli hänen mielestään turhan negatiivinen. Kaiken kaikkiaan juuri liike-sarja oli mielestäni kaikista kuvarikkain ja se pitää sisällään eniten omia suosikkejani!

Pahoittelen muuten jo tässä vaiheessa, että sähköpostista kopioidut ja sitten bloggeriin lisätyt kuvat ovat menettäneet sen parhaimman laatunsa jo aikapäiviä sitten.. Eli lujiat, kuvat olivat vielä paljon parempilaatuisia ennen tänne lisäämistä :D

NRO 1: Eerika Kotijoki
NRO 2: Riikka Miettinen
NRO 3: Jasmiina Sulkumäki
NRO 4: Tiia Suomalainen
NRO 5: Emmi Kiviluoma

SARJA 1: RAKKAUS

Tähän sarjaan osallistuneista kuvista noin 90% oli suunnilleen samalla teemalla toteutettuja, joten mukaan pääsi hyvin myös omaperäisellä idealla ja hyvällä toteutuksella. Mukana oli paljon sydämiä sulattavia kuvia, joista näkyi pitkälle hevosen ja ihmisen välinen luottamus. Yritimme valita mukaan mahdollisimman erilaisia kuvia.

NRO 1: Hanna Heinonen
NRO 2: Jasmiina Sulkumäki
NRO 3: Mardiis (oikeaa nimeä ei kerrottu?)
NRO 4: Riikka Miettinen
NRO 5: Tiia Suomalainen

SARJA 2: HETKI

Viimeisenä esittelyyn päässyt hetki-sarja sisälsi laajimman skaalan erilaisista kuvista. Mukana oli paljon kuvia, jotka olisin päästänyt heti mukaan jatkoon liike-sarjassa, mutta toisaalta myös kuvia, jotka olisivat sopineet rakkauteen. Hetki on niin yksilöllinen ja moniulotteinen teema, että oli ilo huomata sen herättäneen teissä mitä erilaisimpia ajatuksia! Mukaan mahtui myös eniten kuvia eri vuodenajoilta.

NRO 1: Janika (sukunimi?)
NRO 2: Meri Tervo


NRO 3: Eerika Kotijoki
NRO 4: Emmi Kiviluoma
NRO 5: Siiri Holma

Nyt eikun äänestämään! Parhaat voittakoon, tsemppiä kaikille kisaan :)

63 kommenttia

  1. Oho tuolta on jäänyt multa nimi pois :D Elikkä tuo Mardiis on Mari Tienpää :D

    VastaaPoista
  2. Janika Kaskenoja, jäänyt sukunimi pois.. :)

    VastaaPoista
  3. nuo sarjat on tuossa vähä hassussa järjestyksessä piti kattoo aika tarkkaan et äänesti oikeeta koska tuolla sivu palkissa ne on 1. 2. 3. järjestyksessä ja postauksessa onkin 3. 1. 2. järjestyksessä joten aika sekava :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huomasin kanssa ite nyt.. Enää en viitti vaihtaa ettei vaan sekoita lisää :)

      Poista
  4. Mikä poni tossa rakkaussarjan nro 2 kuvassa? Ei sattuisi olla Prudence? :-D

    VastaaPoista
  5. En pysty laittamaan nii liike nro5 j rakkaus4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile uudelleen myöhemmin tai jollain muulla koneella? Valitettavasti selkeyden vuoksi lasken mukaan vain tuonne äänestyspalkkiin tulleet äänet :)

      Poista
  6. Liike nro 2 ja hetki nro 3 !!! ihania <3

    VastaaPoista
  7. Liike nro. 4 ja Rakkaus nro. 5 (:

    VastaaPoista
  8. Sorry olin unohtanut että Liike nro. 4 ja Rakkaus nro. 5!! :D

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. On niin monta hyvää kuvaa, että vaikee päättää!! :D

    VastaaPoista
  11. Sulla on tosi ihana elämä ja blogi tietenkin, ja haluisin myös itse kokea samanlaisia juttuja kuin sä!:) (Itse en vaaan saa/pysty tällä hetkellä muuta kuin kävelemään:() Meillä on muuten hevonen samasta isästä (Königins Sohn Ks) kun toi Kapri ja se on myös luonteeltansa ihan oma persoonansa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kotterilaiset on kaikki kivoja, niillä on paitsi hyvä rakenne myös ihana luonne :)

      Poista
  12. liike nro neljä ja rakkaus nro 5

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. 1 ja toisesta 3 ja kolmannesta 1

    VastaaPoista
  15. En tykkää siitä että blogissa voi pyytää apua varsinkin kun tiian blogilla on niin monta lukijaa....-.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasinkin jo tuonne yhteen alempaan kommenttiin, että en tehnyt kisalle mitään virallisia sääntöjä, joten blogeissa mainostaminen on yhtä sallittua/kiellettyä kuin mikä tahansa muukin. Äänestäjistähän se loppupeleissä on kiinni, haluavatko he äänestää parhainta kuvaa vai kuvaa, jolla on kivoin ottaja :)

      Poista
  16. ^^ Samaa mieltä! Tälläkin hetkellä Tiia johtaa molempia sarjoja joihin osallistui, eivätkä kuvat todellakaan ole hienoimpia! Ei sillä että ne rumiakaan olisivat mutta voittoa eivät ainakaan ansaitse...

    VastaaPoista
  17. hetki numero kolme

    VastaaPoista
  18. Todella epäreilua että tiia saa mainostaa blogissaan! Diskaa Aada sen kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa mieltä ..... ei ne tiian kuvat niin hienoja oo !

      Poista
    2. En nyt vastaa tähän samalla tavalla kuin aikaisempiin, voitte lukea mielipiteeni muista vastauksista :) Mutta siis diskaamaan en kuvia rupea, se olisi tyhmää ja epäoikeudenmukaista, vaikkakin Tiia on kuvilleen kannatusta bloginsa ansiosta saanut.

      Se, otanko vain yhden kuvan per kuvaaja lopulliseen finaalin, voisi olla vaihtoehtona :)

      Poista
  19. liike numero 4 ja rakkaus 5 <3

    VastaaPoista
  20. Sarja 3: nro 3, sarja 1: nro 4 ja sarja 2: nro 5.

    Nuo kaksi sarjan 2 emä-varsa kuvaa olisivat olleet paremmas sarjassa 1. Harmi, että ihmiset ovat laittaneet ne "väärään" sarjaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, paljon tuli sellaisia kuvia mukaan :)

      Poista
    2. Pakko näin kuvaajan roolissa sanoa, etten itse näe hevosten välistä kuvaa kys. kategoriaan sopivaksi. Sen vuoksi ainakin omani on laitettu hetkeen, sillä onhan tuo sitäkin:)

      Poista
  21. Rakkaus nro. 5 ja liike nro. 4

    VastaaPoista
  22. rakkaus nro.5 & liike nro.4

    VastaaPoista
  23. AADA! Tee silleen, että jatkoon pääsee yhdeltä kuvaalta _vain_ yksi kuva, koska muuten kisa on epäreilu, kun tuo neiti suomalainen haalii äänet blogillaan, ei valokuvaustaidoilla....... ärsyttävää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mietin tätä, koska muutamalla kuvaajalla on kahdessa sarjassa kuvia. Toisaalta tää kilpailu on nyt virallisesti jo käynnissä, joten olisi tyhmää mennä muuttamaan vielä sääntöjä. Pitää vähän katella, että miten olisi fiksuinta toimia :)

      Poista
    2. Voi kaikki muutkin mainostaa blogissaan äänestystä. Ja tiian kuvat on hienoja. Ja älä valita se ei sun elämää haittaa jos tiia mainosti blogissaan äänestystä.

      Poista
  24. MITÄÄH :D onko toi ensimmäinen hope's Chokotoff ??? nimittäin taitaa olla wanhankouluntallilla ja minun leirihoitsu :D

    VastaaPoista
  25. liike: nro. 1
    rakkaus: nro. 1
    hetki: nro. 5 (ihana kuva <3)

    VastaaPoista
  26. Voisitko mahdollisella seuraavalla kerralla, kun jotain äänestyshommaa pidät, niin jättää kokonaan kuvat tms. nimettömiksi, niin ei tulisi läheskään niin paljon ongelmia juurikin siinä, että bloggaajat mainostavat kuviaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on yksi vaihtoehto :) Toisaalta haluaisin, että jokaisen valokuvan ottaja saa kuvan yhteydessä nimensä julki. Mutta jotainhan voisi kehitellä!

      Poista
    2. tietäähän silti kilpailuun osallistuja mikä kuva on hänen ja voisi näinkin mainostaa että äänestääkää kuvaa nro 5, jossa on musta hevonen tms.

      Poista
  27. Onpa vähän tyhmää kun nuo tiian kuvat ei ole edes hienoimpia noista, mutta kun se on kalastellut ääniä blogissaan.. :( tietty kaikki sen lukijat äänestää niitä. ei ne kuvat huonojaakaan toki ole. En itse ole osallistunut tähän kisaan, mutta ärsyttää vaan noiden muiden hienojen kuvien puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jokainen saa mainostaa kuviaan tietysti miten parhaaksi näkee.. Tässä tapauksessa se on saattanut tuoda toki joillekin kohtuutonta etua. Äänestäjäthän loppupeleissä päättävät, ketä äänestävät: sitä hienointa kuvaa vai sitä kuvaa, jonka ottajasta pitävät :)

      Poista
    2. Niinpä, ne olivat mielestäni huonoja.
      Varsinkin tuo ponikuva. Sehän on ihan heilahtanut, mutta vertaa vaikka tuohon mustaan hevoseen, joka pukittaa, siinä vasta laatua ja tyyliä!

      Tuon Tiian pitäisi lähinnä osallistua valokuvauksen opetteluryhmään.

      Ärsyttää kun joukossa oikeasti hienoja ja laadukkaita kuvia, joiden kuuluisi voittaa. Ja en ole itse osallistunut kisaan.

      Poista
    3. ponikuva on totta tosiaan heilahtanut muihin verrattuna... :D

      Poista
  28. Liike; nro 2

    Rakkaus; nro 3

    Hetki ; nro 4

    VastaaPoista
  29. Äänestän molempien sarjojen kakkoskuvia ;)

    VastaaPoista
  30. noi äänestys palkit on eri järjestyksessä tuol sivussa, ku ne ite kuvat. Äänestin vahingossa ihan väärää kuvaa vaikka oisin halunnut eri kuvaa äänestää. Mutta paremmin en kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, harmi :( Joo huomasin kanssa äsken että laitoin ne eri tavalla, olisi tietty voinut laittaa kaikki samassa järjestyksessä. Ensi kerralla sitten!

      Poista
    2. Huomasin juuri, että mieltään pystyy vaihtamaan äänestyksen jälkeenkin vielä. Eli se kohta, missä lukee "äänestä", muuttuu äänestettyäsi linkiksi "muuta mieltäsi" ja sitten voit valita uudelleen :)

      Poista
  31. Nuo tiian ottamat kuvathan on huonolaatuisimpia ja huonoimpia, kuinka niitä on kuitenkin äänestetty eniten? MIELISTELYÄ??;)

    VastaaPoista
  32. Mä ehdottaisin, että vaikka kisa onkin käynnissä, niin kaikille tasapuolisuuden nimissä tekisit silleen, että lopulliseen finaaliin 1 kuva/kuvaaja, kun Tiian kuvathan luultavasti voittavat omat sarjansa niin ottaisit loppufinaaliin sen Tiian kuvan kummalla on eniten ääniä, ja toisesta sarjasta toiseksi tulleen kuvan finaaliin. Mieti miltä tämä kuulostaisi :))

    VastaaPoista
  33. Hei te anonyymit mikä on ongelma?

    VastaaPoista
  34. Liike nro.4 rakkaus nro.5 :))

    VastaaPoista
  35. Hei oikeesti, eihän tiia missään vaiheessa blogissaan ole sanonut että teidän on nyt pakko äänestää näitä kuvia tai tapahtuu jotain kamalaa ? Se on ihan jokaisen äänestäjän oma asia äänestääkö tiian kuvia vai mitä kuvia ? En ymmärrä mikä ongelma asiassa on ?

    VastaaPoista
  36. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  37. Aivan sattumalta löysin tämän blogisi, ja kuinka ollakkaan olen itsekin Klaukkalasta! Luin läpi melkein jokaisen tekstin jota olet tähän blogiin kirjoittanut, ja täytyy sanoa että tämä blogi nousi heti lempiblogieni listalle! :) Selkeät ja mielenkiintoiset tekstit ja upeat hyvälaatuiset kuvat siivittävät lukemista eteeenpäin, ja lukeminen on helppoa. Ratsastustaitojasi voi tietenkin vain kadehtien ihailla. Upea blogi, toivottavasti jatkat postailua vielä pitkään. :) Sait nimittäin juuri uuden lukijan. ;)

    VastaaPoista
  38. Liikkeessä 2,rakkaus 1, hetki 2. Ihainia kyllä kaikki!<3

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat