maanantai 3. joulukuuta 2012

#113: Joulukalenterin 3. luukku - talvi tulee


Johonkin joulukalenterin tulevista luukuista olen suunnitellut jonkinlaista kattavampaa ja pohtivampaa mielipidetekstiä (esimerkkinä Varoitus: loimiä näkyvissä sekä Muistakaa kiittää perhettänne), ja teillä lukijoilla on nyt mahdollisuus vaikuttaa tekstin aiheeseen. Kertokaa ihmeessä, mistä haluaisitte kuulla tarkempaa selostusta - aiheen olisi kuitenkin hyvä (muttei pakollista) liittyä jotenkin ratsastukseen tai harrastamiseen hevosten parissa. Toki joulukalenterin muihinkin luukkuihin saa ehdotella omia ideoitaan.
 
Mutta sitten maanantain eli joulukalenterin kolmanteen luukkuun! Talvi tekee tuloaan ja maa on yhä valkoisempi kuin eilen. Kokosin teille viime talvena otettuja maisemakuvia sekä hieman kuvasatoa eiliseltä päivältä (olin kuin olinkin vielä sunnuntaina Tuomarinkylän kartanolla ja kävin iltapäivällä kuvaamassa vielä toisella tallilla). Tunnistatte varmaankin lumenmäärän perusteella, mitkä kuvat ovat miltäkin päivältä: neljä ensimmäistä viime talvelta, loput eiliseltä.
 
Valkea maa saa aina hyvälle tuulelle, vai mitä? :)
 
 


 










 
 


8 kommenttia

  1. TOI TALLI! Se on Klaukkalassa eikö vain, meidän heppa oli siellä pari vuotta sitten :) Ratsastajakin (jos oikeen nään) on mennyt meidän hevosella monen monituista kertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä muistankin sen ajan kun Ronja meni Lissulla :)

      Poista
  2. Ihanii kuvia :) Toi estekuva on jotenki tosi kiva ^^

    VastaaPoista
  3. ihania kuvia on ja mikä on sun lempi hevos rotu

    VastaaPoista
  4. ihania kuvia on ja mikä on sun lempi hevos rotu

    VastaaPoista
  5. ihania kuvia on ja mikä on sun lempi hevos rotu

    VastaaPoista
  6. Tykkään näistä sun kuvista tosi paljon ! Tykkään itekki kuvailla canonilla, koska se vaan on paras :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat