keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

#178: Lyhyehkö kuvapostaus

Muutama lukija onkin saattanut huomata uuden sivun, jonka loin blogiini viime viikolla. Kyseessä on tuolta bannerin alta löytyvä Blogikirpputori, josta voit bongata vaikka mitä myytävää tavaraa niin itsellesi kuin hevosellesikin. Kerkesin lisäämään sinne vain muutamia tavaroitani viimeksi, joten lähiaikoina lista tulee jatkumaan huomattavasti.
 
Muokkasin teille nyt muutamia kuvia viime sunnuntailta, mutta muuta en kerkeä tekemään, sillä minun on lähdettävä Helsinkiin valmennuskurssille yliopistoa varten. Ensi viikosta lähtien olen töissä vain alle 20 tuntia viikossa ja olen yrittänyt minimoida kaiken "turhemman" menon, jotta saisin oikeasti luettua edes kuukauden ennen pääsykoetta. Hmm, saa nähdä! Kirjoittelen teille tällä viikolla myöhemmin tästä ikävästä sunnuntai-illan tapaturmasta, joka johti meidän eiliseen klinikkareissuun. Champin oikeasta takajalasta otettiin kolme röntgen-kuvaa ja se ultrattiin huolellisesti, onneksi mitään ei löytynyt ja näin ollen ohjeeksi saatiin kaksi viikkoa sairaslomaa Metacam-kuurin siivittämänä!
 
Mikä kuvista on suosikkinne? (Älkää kiinnittäkö muhun huomiota, nää on valehtelematta niistä 600:sta kuvasta ainoat, joissa olen tunnistettavasti ihminen - vaikka näissäkin näytän lähinnä vesikauhuiselta.. Jotkut eivät vaan ikinä onnistu kuvissa :D). Klikatkaa muuten kuvat isommiksi, jotta näätte ne parempilaatuisina!
 
Ps. Kiitos kaikille sähköpostia viime aikoina lähettäneille lukijoille! Olen saanut teidän kaikkien viestit ja lukenut ne läpi, mutta kiireistä johtuen en ole kerennyt yhteenkään kunnolla vastaamaan. Viimeistään ensi viikolla otan asian käsittelyyn, pahoittelen siis pientä viivettä :)
 


"lällälläääääää ei kiinnosta sun kameras hah!"






Viimeinen kuva ennen kohtalokasta maastolenkkiä - toinen on niin söpönä <3
 

18 kommenttia

  1. Ensimmäinen kuva on kaikista kivoin! (;

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo kuva missä Champilla kieli ulkona:D

    VastaaPoista
  3. Eka on ihanin<3 Mut muutki tosi kivoja (:

    VastaaPoista
  4. Eka, kolmannes eka tai neljänneks eka kuva oli lemppari, mutta aiiiivan ihania kaikki!♥

    VastaaPoista
  5. Kuudes alhaalta jossa Champin kaula on sun edessä.

    VastaaPoista
  6. eka ja seittemäs! oottepa niin söpöinä!<3

    VastaaPoista
  7. Toi, missä Champin kieli on ulkona :)

    VastaaPoista
  8. ihana tää sun uus ulkoasu! :3 ja kivoja kuvia kanssa: )

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia, varsinkin tuo jossa Champilla on kieliulkona!:)

    VastaaPoista
  10. Toiseksi viimeinen on upee ! Mutta kaikki on tosi hienoja ja sulla on tosi kuvauksellinen hevonen :)

    VastaaPoista
  11. http://sanniandpounit.blogspot.fi/2013/04/arvonta.html käy katoon;DD

    VastaaPoista
  12. Kaikki noi kuvat on ihan super söpöjä! :)

    VastaaPoista
  13. Ihana heppa, ihana blogi. Kertoisitko vihjeenä näin amatöörillekin. Sulla on varmaan hirveä määrä kuvia. Minkälainen kuva-arkisto sulla on? Itse en ymmärrä tekniikasta mitään, ja kotiväki valittaa että tietokone täyttyy mun kuvista. Toipumisia ja tsemppiä pääsykokeisiin!

    VastaaPoista
  14. Champin illistyskuva ehdottomasti paras! :D Tsemppiä pääsykokeisiin! :)

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  15. kolmas kuva on kyllä ihana missä champilla on kieli ulkona! :D

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat