torstai 27. kesäkuuta 2013

#199: Sponsorituote-esittely Veljekset Wahlsténilta

Tämä postaus on pitänyt saada valmiiksi pitkän aikaa sitten, mutta koska kuvaus ei ole aiemmin onnistunut, ei mitään valmista postausta ole saatu aikaiseksi. Muutama päivä sitten sain kaverini mukaan tallille ja saimme vihdoin otettua kunnollisia kuvia viime kuun sponsorituotteesta! Luvassa on siis Veljekstet Wahlsténilta saadun satulahuovan esittely kuvien ja tekstien kera :)
 
Toukokuun sponsorituotteeksi pyysin jotain kivaa ja tyylikästä satulahuopaa, sillä olin uuden tummansinisen valmennus-/kisahuovan tarpeessa. Mielestäni tummansininen väri sopii rautiaalle hevoselle erittäin hyvin, ehkä väreistä parhaiten, joten siksi alan pikkuhiljaa keräilemään ruskean rinnalla sinisiä tavaroita.
 
Keräilettekö te jotain tiettyjä värejä hevosienne varusteissa?
 
Sain Veljekset Wahlsténin edustajalta Annelta muutamia vaihtoehtoja satulahuovista, jotka olivat kaikki kivoja ja olisivat voineet koristaa Champin selkää koska vain. Halusin kuitenkin valita huovan, jossa ei ole mitään isoa logoa, jotta voisin käyttää huopaa kisoissa uusien logosääntöjen puitteissa. Niinpä posti toi tullessaan nopeasti paketin, joka sisälsi Horse Comfortin Quick Dry -satulahuovan.
 

Kuvattiin huopa ilman satulaa, sillä sellaista ei ollut tuona päivänä meillä mahdollisuutta käyttää. Jos haluatte katsoa, miltä
huopa näyttää satulan kanssa, katsokaa viimeisin valmennusvideoni - siinä huopa on käytössä ja näkyy kokonaisuudessaan :)
Horse Comfortin Quick Dry -satulahuopa on nimensä mukaisesti nopeasti kuivuvaa kangasta satulahuovan sisäpuolelta, joka on mielestäni enemmän kuin välttämätön ominaisuus kesäkuumilla esimerkiksi kisamatkoilla. Jos matkassa on vain yksi huopa (tai haluaa käyttää sitä yhtä kivointa koko kisaviikonlopun ajan), tulee huovan kuivua nopeasti seuraavan päivän startteja varten. Yleensä tukevat ja hyvin muotonsa säilyttävät huovat kuivuvat todella hitaasti, mutta Quick Dry -huovassa yhdistyy sekä nopea kuivuminen että tukeva kangas.
 
Jokainen kiinnittänee ensisijaisesti huomiota satulahuovassa sen ulkonäköön, joten kerrotaan hieman huovan teknisten ominaisuuksien lisäksi sen mallista. Horse Comfortin Quick Dry -satulahuopaa on saatavana Veljekset Wahlsténilta kolmessa värissä (harmaa, tummansininen, ruskea) ja niissä kaikissa yksiväristä huopaa koristaa reunojen kaksinkertaiset koristenyöripunokset - esimerkiksi omassa tummansinisessä huovassani nyörit ovat väreiltään sininen ja hopea. Satulahuovan yksiväristä pintaa elävöittää salmiakkikuvioiset tikkaukset, jotka tuovat huopaan ryhtiä. Itse varsinkin pidän tällaisten yleishuopamallisten huopien kohdalla enemmän juuri isommista tikkauskuvioista pienien sijaan. Miten sinä ajattelet?
 
Kyseessä on siis yleishuopa, mutta se on sopinut paremmin kuin hyvin jokaiseen satulaan, johon olen sitä sovittanut. Nämä kaikki satulat ovat olleet estesatuloita, eikä huovan reuna ole jäänyt yhtään liian alas satulan siivestä katsottuna, vaikka joskus yleishuopien kanssa saattaa näin käydä. Erikoisplussana pidän Quick Dry -satulahuovan kohdalla sitä, että siinä on erittäin iso ja tilava säkätila, eikä se näin ollen jää vähän hutiloidummassakaan satuloinnissa painamaan säkää ikävästi. Hevosen on mukavampi liikkua, kun on enemmän tilaa sään kohdalla. Perusominaisuutena huovassa on kiinnityslenkit vastinhihnoihin sekä satulavyön lenkit molemmilla puolilla huopaa.
 

 
Kerkesin testaamaan satulahuopaa noin viikon ajan ennen kuin Champ jäi sairaslomalle millon mistäkin syystä. Kertaakaan satulahuopa ei jättänyt hevosen karvoja satulan alta vinoon/ryttyyn, mitä epäsopiva satulahuopa voi aikaansaada epäsopivan satulan ohella. Huopa kuivui oikeasti todella nopeasti, eikä se muuttanut pesussakaan muotoaan. Usein satulahuovista tulee pesun jälkeen epämuodostuneita ja sen näköisiä kuin ne olisivat kutistuneet koon verran.. Siinä sitten miettii, mihin rötkyihin sitä on rahansa käyttänyt!
 
Veljekset Wahslténilta Horse Comfortin Quick Dry -satulahuopaa saa siis kolmessa värissä ja yhdessä koossa, fullina. Huopaa ei ole hinnalla pilattu, sillä se kustantaa huippuominaisuuksistaan huolimatta vain 42€! Jos siis mietit jotakin kivaa huopaa kesäksi, suosittelen ehdottomasti tätä. Ja koska huovassa ei ole mitään koristelogoja tai tekstiä reunoissa, voi sitä halutessaan tuunata esimerkiksi swarovskeilla tai kirjailuttamalla siihen hevosensa nimen.
 
Nyt kannattaa myös käydä tutustumassa Veljekstet Wahlsténin Facebook-sivustoon, sillä sieltä löytyy kesäkuun varustekisa, josta voit voittaa itsellesi upean Lami-Cellin kristalleilla koristellun satulahuovan ihanan kesäisissä väreissä! Myös tässä huovassa on Quick Dry -vuori, joten se vastaa ominaisuuksiltaan pitkälti yllä esittelemääni Horse Comfortin huopaa. Veljekset Wahslténin Facebook-sivusto muuten lähenee koko ajan 7000 tykkääjän rajaa, joten eikun kaikki tykkäilemään. Sitä kautta saat myös nopeimmin tiedot uutuksista ja vinkkejä jokaiseen vuodenaikaan sopien.
 
Loppuun vielä maininta uudesta katalogista, joka ilmestyi keväällä. Kannattaa selata se kätevästi läpi verkossa, mikäli ette vielä omista painettua versiota.  

37 kommenttia

  1. mä tykkään kerätä tummansinistä, vaaleansinistä (meidän kenttäkisaväri), ja vähän pinkkiäkin löytyy... hehh minulla on siis mustanruunikko ruuna :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja toi banneri on tosi hieno :)!

      Poista
    2. Sulla on monia värejä, mut toisaalta pastellivärithän on nyt muotia ;) Kiitos!

      Poista
  2. Entiselle ponilleni keräsin viininpunaista sekä ihan normaalia punaista :) nyt se sitten kostautui kun tuli ruuna, jolla pitäisi sitten sitä miehekästä väriä käyttää ;)

    Oi että kun on muuten ihanan näköinen huopa! Harmi vain kun tili sanoo vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eikä tarvii, punanen on ihan hyvä ruunallekkin ;)

      No, onneks tuo huopa on varmasti pitkään myynnissä eli seuraavaa tiliä sitten käyttämään :D

      Poista
  3. meillä rautiaalla ruunalla tummansinistä ja ruskeeta kans! :) sitten tummanruunikko ruunalla löytyy kaiken näköistä.. :D

    VastaaPoista
  4. Nyt on tullut keräiltyä pikkuhiljaa tuota tummansinistä toiselle ja punaisia tavaroita on kertynyt hyvin toiselle! :D Tummansininen on mielestäni niin mukavan neutraali väri ja on hyvän ja asiallisen näköinen joka tilanteessa :)

    VastaaPoista
  5. Olen kerännyt omalle kimolleni ruskeaa!:)

    VastaaPoista
  6. Mun punarautiaalla ponilla on sama huopa ja oon tykännyt hirmusti! Meillä kerätään ruskeaa ja tumman- sekä vaaleansinistä, yksi vaaleanvihreäkin huopa löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että sullakin samanlaisia kokemuksia :) Kivoja värejä, mullakin on yksi vaaleanvihreä huopa :D

      Poista
  7. Tosi hieno satulahuopa

    VastaaPoista
  8. Vaikuttaapa istuvalta huovalta! Omalla hepalla monia värejä, nyttemmin olen alkanut kerätä meille sinistä, harmaata ja ruskeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä istuu ainakin meidän hepalle hyvin :) kivoja värejä ja yhdessä elegantti kokonaisuus!

      Poista
  9. Näistä sposoripostauksista alkaa mennä maku kun kuulostavat joltain ostostv hommalta :DD ihan hieno huopa ei siinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä sitä hyvää tuotetta haukkumaan ;D

      Kyseessähän on otsikon mukaisesti sponsorituote-ESITTELY. OstosTV onkin aina ollut mun suosikkiohjelma.....! En osaa vaan päättää, minkä kanavan ostosTV olisi paras: subin, MTV3:n vai nelosen...! Kaikissa on tosi kiva tunnusmusiikki....!

      Okei, noniin. Kiitos palautteesta :)

      Poista
    2. Hah hyvä kommentti Aada nauroin tolle hieman :D

      Poista
  10. Meidän kimolla lv-ruunalla on kolme tummansinistä huopaa, eniten pidän siitä :)

    VastaaPoista
  11. Omalla tummanruunikko ponilleni kerään erityisesti tumman- ja vaaleansinistä, mutta muitakin ollaan kokeiltu.

    Harmillisesti yhteiset hetket alkavat käymään vähiin, kun kasvan ponille liian isoksi, mutta yritän näistä viimeisistä hetkistä nauttia täysin siemauksin :')

    Sinun ja Champin varusteet vaikuttavat niin hinoilta ja hyviltä, että meinasin jos voisit varustepostauksen tehdä teidän varusteista kuvina ja pienen tekstin kera :D

    Sun blogia on kiva lukea selkeän- ja hyvien tekstien takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voisin tehdäkin, jos saan joskus aikaiseksi. Siitä tulisi nimittäin melko pitkä! Kiitos tosi paljon :)

      Ja muista nauttia kaikista yhteisistä hetkistä. Sanonta kuuluu, että elä tässä päivässä ja ole onnellinen kaikista sen hetken saavutuksista: älä murehdi eilistä tai stressaa tulevaa :)

      Poista
  12. Omalla kirjavalla ruunalla on kaikki varusteet konjakin ja ruskeen värisiä, siihen punainen, ruskea ja tummansinisiä huopia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aika näyttävä varmasti! Mäkin haluaisin satulan, suitset ja suojat jne tummanruskeina :)

      Poista
  13. meidän tallilla pyörii ratsastusterapia, niin kaikilla tallin hevosilla on oma värinsä terapiatyötä suuresti helpottaen. Ja on se myös tuntilaisille helpompaa löytää harjat, satula(huopa) ja muut varusteet, kun yhdelle hepalle on yhtä väriä jne. :)

    Esim. mustalla shettiksellä on kaikki harjat, satulahuopa yms. tummansinisiä, punarautiaalla welshponilla ruskea, voikolla minishettiksellä vaaleanpunainen, kimolla welsh part-bredillä viininpunainen ja niin edelleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aika kätevää! Varmastikaan ei mene sekaisin :)

      Poista
  14. Kiva postaus! Ja myös uus banneri on tosi hieno(:

    VastaaPoista
  15. Mulla ja meijän tallilaisilla on tollanen samanlainen tummansininen huopa joka on varutstettu seuran omalla logolla jolla edustetaan kisoissa :) ihan superhuopa mun mielestä eikä oo mitenkään nukkaantunut tai lössähtänyt pesukoneessa vaan säilyttänyt napakan muotonsa, tää on myös ehdottomasti yks mun lempihuovista :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla! Mäkin ajattelin, että voisin kirjailuttaa tuohon Champin nimen, mutta saas nähdä :)

      Poista
  16. Voiko verrata equilinen huopaan? Onko edes vähän sinnepäin laadullisesti/ jämäkyydeltään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on itselläni vain kaksi equilinen huopaa joista toinen on flättäri ja toista en käytä koskaan, joten en käyttökokemuksia niistä huovista niin hyvin tiedä. Sanotaanko, ettei tämä huopa ole käsituntumalla yhtä "kova", mutta kuitenkin yhtä napakka ja asettuu huvin hevosen selkään. Tuolla yhdellä pesukerralla ei menettänyt muotoaan tai muuten nukkaantunut, kuten eivät equilinetkaan ilmeisesti tee. Mun equilinen flättäri kuivuu todella hitaasti, joten kuivumisnopeudessa tämä Quick dry kyllä voittaa.

      Joillakin hevosilla equilinen "kovuus" on hangannut karvaa pois esim satulan takaa, toisille kovat huovat sopivat hyvin. Eli kannattaa kokeilla erilaisia malleja :)

      Poista
  17. Mäkin kerään tumman sinistä rautiaalle ponille:)

    VastaaPoista
  18. Tosi kivan näkönen huopa! Sopii Champille mielestäni tosi hyvin :)

    VastaaPoista
  19. Mulla punaruunikol ruunallani lähinnä sinistä, vaaleempaa ja tummaa,sekä pari valkosta huopaa, tammallani joka mustanruunikko on punasen erisävyjä, oranssi ja ruskea huopa :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat