torstai 19. syyskuuta 2013

#229: Hevoset Stadikalla 1/2

Tämä postaus tulee auttamattomasti myöhässä, mutta mulla on ollut älyttömän kiireinen viikko töiden ja hevostelun suhteen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Toinen osa stadikan tapahtumista tulee julkaisuun huomenna ja viikonloppuna on luvassa paitsi tarkempaa selostusta viikon tapahtumista sisältäen kouluvalmennuksen Paavolla sekä klinikkareissun, myös sponsorituote-esittelypostaus kuukauden tuotteista ja omia mietteitäni hevosten jalkojen hyvinvoinnista. Pysykää siis "kuulolla"!
 
Tosiaan, viime viikonloppuna järjestettiin Helsingin Olympiastadionilla kauden isojen sarjakilpailuiden finaalit Hevoset Stadikalla -tapahtumassa. Moni lukijoista varmasti oli joko paikalla, on lukenut muista blogeista tapahtumasta tai seurasi koostelähetyksen televisiosta, joten en kerro stadikan yleisistä tapahtumista hirveän tarkkaa selostusta. Koska työskentelin itse paikan päällä perjantaista sunnuntaihin ajattelinkin kuvastaa kuvin ja pienin selostuksin hieman tapahtuman sitä puolta, mikä ei yleisölle ehkä niin hyvin avaudu - verryttelyn, taustajoukkojen ja kilpailijoiden tunnelmia ja fiiliksiä.
 
Kuvasin lauantain ja sunnuntain aikana yli 2000 kuvaa, joista valitsin viitisenkymmentä teille esitettäviksi. Yhteen postaukseen tässä oli aivan liikaa, joten jaoin tämän siksi kahteen erilliseen postaukseen. Muistakaahan kommentoida, minkälainen tapahtuma oli teidän mielestänne ja avasivatko nämä ja seuraavan postauksen kuvat yhtään "kulissien takaista" elämää? :)
 
Vaikka tää kuva on otettu liian myöhään hypystä, on mun mielestä Joonaksen hevosen ilme julkaisemisen arvoinen!
Stadikan kuvausolosuhteet olivat haasteelliset ja kuvista tulikin todella ylivaloittuneita.. Kuvassa Julia ja Verdi.
Työsarkamme alkoi itseasiassa jo edeltävän viikon tiistaina palaverien merkeissä, jolloin tutustuimme paitsi itse tapahtumaformaattiin, myös stadikan tiloihin hevosten näkökulmasta. Pohdimme stewardikokoonpanon kanssa mm. paikkaa käsihevosalueelle, vet checkille ja muulle tarpeelliselle. Stadikan tapahtumassa toimihenkilöt oli jaettu eri ryhmiin, kuten HIHSissäkin ja kuuluin itse stewardien ryhmään, vaikken stewardina toiminutkaan. Nimikkeeni oli virallisesti ringmaster eli huolehdin verryttelyssä lähtöjärjestyksestä, tuloksien ylläpitämisestä kilpailijoille, ruusukkeiden/palkintoloimien jakamisesta yhdessä palkintoryhmän kanssa ja niin edelleen. Koska kaikki kilpailijat olivat kokeneita, ei aikaa kulunut seuraavan ratsukon huutelemiseen, joten ns. vapaatakin aikaa oli mukavasti.
 
Koko tapahtumassa oli älyttömän mukava olla paikalla! Kaikissa kisoissa on niin kivaa olla töissä tai kisaamassa, kun paikalla on aina tuttuja ja kuulumisia tulee vaihdettua yhden jos toisenkin kanssa. Innolla odottelen loppukuun Ypäjän kisoja ja HIHSiä sekä tietysti ensikertaa järjestettävää Rider's Galaa, jonne sain kutsun. Loistava syksy tulossa!
 
Nämä kuvat ovat kaikki lauantailta ja huomenna luvassa sunnuntain otoksia.
 
Tällaisia kukka-asetelmia kukkaryhmä kokosi neljän kappaleen verran areenalle.
Lauantaiaamuna oli seitsemästä kahdeksaan mahdollisuus kävelyttää hevosia kentällä ja tämän ratsun mielestä paikallaan hengailu olisi ollut paljon kivempaa :D


Sunnuntain VW Leading Rider -luokan voittoauto!
Lauantain aamuratsastuksessa oli paljon porukkaa, sunnuntaina vain kaksi. Kuvassa Hanna ja Prinssi!
Lauantain aamuratsastuksessa myös Marikan viisivuotias ihmetteli stadikan ympäristöä :)
Kullo samaisessa aamuratsastuksessa

Tässä oli mun työalusta! Ensimmäisen Stadikkaluokan lähtölistaa ennen luokan alkua :)
Ville voitti kuusivuotiaiden Racing-sarjan finaalin, tosin kokonaiskilpailu meni Petrille!
Sannalle seitsemänvuotiaiden voitto :)
Wistin viisivuotias ei olisi halunnut lähteä verryttelystä pois muiden hevosten luolta

Tästä kuvasta näkee hyvin, että Stadikan iso näyttö oli hieman myöhässä - Sebbe on jo esteen päällä, kun näytössä ponnistus on vasta meneillään!
Julian hevonen hieman menossa esteelle :D
Stadikalla nähtiin lauantaina Hannan kaksi harmillista tippumista, joiden seurauksena hänen rintalastansa murtui.. Todella harmillista :(
Hanna ja Prinssi!
Tunnelma oli aika juhlallinen, kun näytöltä näytettiin vuoden 1952 Olympialaisia!
Tältä esteeltä ei oikein saanut kivoja kuvia, mutta tämä kuva Marinasta onnistui jotenkuten..
Satun ja Seben hevoset olivat parhaimmat kaverukset ja rapsuttelivat toisiaan verryttelyssä :3
Meidän stewardit + minä! Tässä kuvassa värisuhteet ovat pielessä, jonka vuoksi naamamme ovat oudon värisiä, mutta kyllä vaan - paloin itse lauantain aikana tosi pahasti naamasta ja näytinkin ihan kärähtäneeltä vielä pitkälle tälle viikolle...
Lauantaina mukana oli myös vikellystä!
Emma hyppäämässä nuorten luokkaa
Evis radalla lauantain nuorten luokassa
Future Challenge -luokan voittajaruusuke!
... ja onnellinen voittaja :)
Supertiimi! Evis ja Sally voittivat paitsi Future Challenge U25-sarjan finaalin, myös koko sarjan. Mukana kuvassa sisko Johki ja loistava hevosenhoitaja Vilma
Vilma sai vähän suklaata :D
Lauantain show-ohjelmaan kuului mm. valjakkoajonäytös kansanedustajien johdolla!
Tämä heppa oli niin ihana! :3
Kenttäratsastusnäytös kuului myös lauantain ohjelmaan


Six Bar kutistui Five Bariksi, kun kuusi estettä ei mahtunutkaan areenalle.. Viimeisen esteen korkeus oli n. 175cm!

42 kommenttia

  1. Löytyiskö sulta yhtään kuvaa 5-vuotiaiden luokasta lauantailta? :) meidän heppa meinaan oli siinä luokassa, mutta mistään en ole löytänyt kuvan kuvaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on niitä vaikka kuinka, laita s-postia tulemaan :)

      Poista
  2. kiva postaus ja tosi hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus ja ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  4. Näin sut! Sulla on ihan sairaan pitkä objektiivi sun kameras ! :D ja muute hieno toi tippumiskuva, vaikka huonosti kävikin. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha joo semmonen semiputki :) harmi tippuminen joo :(

      Poista
  5. Heh, muuten ihan hyvä mutta Julian Verdi on vihreimmillä laitumilla ja kuvassa on Nysä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmph olin ite stadikalla ja mun mielestä siel hyppäs kyllä Verdi tai ainaki kuulutettiin :D en sit tiiä

      Poista
    2. Se Verdi oli Julia Engblomin, kys Julia on Sjöman

      Poista
    3. Samaa meinasin kommentoida, että kuvatekstiin päätynyt väärä heppa. Kiva postaus! :)

      Poista
    4. hups, my bad! tän siitä saa kun väsyneenä kirjottelee..

      Poista
  6. Ootko menossa hihssiin töihin, miten sinne pääsee töihin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep meen, kuten ennenkin ja suhteillahan sitä :)

      Poista
  7. ei ole julia ja verdi vaan narazo de nyze:)

    VastaaPoista
  8. Kuvan4 hevonen on meidän mahti seuran ratsastajan ratsu.P-Kur:n Milla Tarnanen ja Lahori.

    VastaaPoista
  9. Wow miten hienoja kuvia! Omani näyttivät siltä, että ne oltaisiin otettu leivänpaahtimella 2km korkeudesta, siksi en niitä kehdannut julkaistakkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EI VITSI repesin tolle mielikuvalle leivänpaahtimella 2km korkeudesta XDDD

      Poista
  10. Juu ei ole Julialla Verdi tossa kuvassa kun ei koko hevosta enää ole..

    VastaaPoista
  11. Hitto eiköhän yhestä kommentista jo tajuu ettei oo Verdi, tarvii sataa samanlaista kommenttia laittaa :D:D:D hemmetin idiootit taas liikenteessä täällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noh, ei tääkään asiallisin kommentti ollut.. :)

      Poista
  12. Tosi kiva postaus, ja tosi hienoja kuvia! Sä osaat kyllä kuvata!

    VastaaPoista
  13. Mikä tuo Hannan sukunimi on?

    VastaaPoista
  14. Tunnetko jotenkin Tardiveaun Hannan? :)

    VastaaPoista
  15. Hihi, kyseinen hevonen jota kehuit valjakkohevosista sattuu olemaan kummitätini siskon kaverin, joka oli tuossa ohjastajana ja kummitätini sisko oli groomina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin muuten tuolla töissä, lähetin hommia :)

      Poista
  16. Hei, ei sulla sattuisi olemaan lisää noita vikellyskuvia? Olisin tosi kiitollinen, jos niitä olisi mahdollisuus saada omaan käyttöön. :)

    ~ Tuo oranssi pallero tuossa vikellyskuvassa

    VastaaPoista
  17. Julia Engblum (siis se ketä omistaa Verdin) on minun BFF isosisko.. :):) Olisiko sinulla muita kuvia Jullesta ja Eevestä?:) Jos on voisitko laittaa :)
    bugefalos@gmail.com
    Myös jos on kuvia kun Julle menee Chap (kirjoitettiinkohan noin..) tai Benzillä, niin voisitko laittaa?:)

    VastaaPoista
  18. Ja muuten, siis puhutaanko Julia Engblum nimisestä tyypistä? Nimittäin hänen hevosensa Verdi EI ole kuollut xDD. Nimittäin juuri viikonloppuna olin sitä katsomassa xDD

    VastaaPoista
  19. Hei en todellakaan tiiä tuutko koskaan näkemään tätä kommenttia, mutta yrittänyttä ei laiteta! Oon tuo yhessä kuvassa esiintyvä oranssi vikeltäjä ja mietin, etteikö sulla sattuisi olemaan muita vikellysaiheisia otoksia tuolta stadikalta?

    -Heta

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat