maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 16. luukku - opiskelua avoimessa yliopistossa


Kirjoitin yhteen joulukalenteriluukkuun hieman aikatauluistani ja siinä sivussa satuin mainitsemaan opiskelustani avoimessa yliopistossa. Olen joskus aiemminkin asiasta täällä blogin puolella maininnut, mutta koska tunnuitte olevan kiinnostuneita aiheesta, päätin kirjoittaa siitä teille oman luukun.
________________
 
Hain viime vuoden keväällä opiskelemaan Helsingin yliopistoon viestintää. En päässyt sisään, sillä lukeminen jäi vähäiseksi oman hevosen uutuuden huumassa ja kävinkin pääsykokeissa lähinnä katsomassa millaisesta tilanteesta on kyse. Tiesin kuitenkin haluavani juuri viestinnän opiskelijaksi, joten kesällä keräsin hieman opiskeluintoa ja alkusyksystä ilmoittauduin Helsingin avoimeen yliopistoon opiskelemaan viestinnän perusopintoja.
 
Moni varmaan miettii, mitä on viestintä. Oikeastaan kaikki samalla tietävät, mistä on kyse (sillä jokainen on päivittäin, lähes jatkuvasti asian parissa), mutta toisaalta eivät osaa pukea termiä sanoiksi. Kannattaa lukea hieman täältä, mistä viestinnän opiskelussa on kyse. Monelle tulee sanasta mieleen journalistit eli toimittajat, mutta itse en haluaisi suuntautua sille puolelle. Olen kiinnostunut enemmän juuri organisaatioviestinnästä ja haluaisinkin tulevaisuudessa työskennellä jossakin organisaatiossa esimerkiksi ulkoisen tiedottamisen parissa.
 
Mutta sitten opiskeluun! Aloittaessani opinnot avoimessa yliopistossa en todellakaan tiennyt, mitä tuleman pitää. Sain etukäteen tietää luentopaikat, kirjallisuuden ja luentopäivät sekä ajankohdat. Ilmoittauduin kaikkiin viiteen eri opintojaksoon, joista kolme suoritin tässä syksyn aikana ja joista kaksi jää ensi keväälle.
Alkukesä 2013
Loppukesä 2013
Kaikki Helsingin avoimen luennot ovat tietääkseni samoissa tiloissa kuin yliopiston luennot, eli Porthaniassa, Yliopiston päärakennuksella tai Metsätalolla. Luentoja mulla oli ajankohdasta riippuen yksi tai kaksi viikossa ja ne olivat pääosin joko maanantaina, tiistaina tai keskiviikkona iltaisin. Kerkesin siis hyvin käydä ratsastamassa tai töissä ennen neljältä alkavaa kolmetuntista opiskelua. Luennot itsessään ovat olleet joko todella mielenkiintoisia tai vaihtoehtoisesti erittäin tylsiä - sellaisia, joiden aikana olen saattanut käyttää aikani esimerkiksi tenttikirjojen lukemiseen tai blogin kirjoitukseen.
 
Opiskelu avoimessa yliopistossa eroaa paljon esimerkiksi lukio-opiskelusta. Yleensä luennoilla ei ole läsnäolopakkoa, eikä niistä tule varsinaisia kotitehtäviä, eli opiskelu on todella opiskelijan omalla vastuulla. Luennot menevät perinteisesti niin, että luennoitsija kertoo yksin salin edessä opiskelijoille asiastaan ja halutessaan ihmiset voivat esittää kysymyksiä. Usein saattaa käydä niin, että luennot tiettyyn opintojaksoon käydään monta viikkoa, jopa kuukausi ennen tenttiä! Tällöin  luentomateriaalit auttavat muistelemaan luennoilla käytyjä asioita. Kannattaa siis aina kirjoittaa hieman muistiinpanoja luentojen aikana.

Kirjoitinkin jo yhdessä joulukalenteriluukussa, miten paljon bloggaaminen on auttanut esseevastauksien kirjoittamisessa ja toisaalta kuinka paljon itse bloggaaminen, kaikki julkisuusverkostot ja mediajärjestelmät ovat auenneet viestinnän opiskelemisen myötä. Vaikkei luennoilla puhuttaisi asioista käyttäen bloggaamista esimerkkinä, avaavat kaikki asiat aina toisistaan uusia puolia esiin. Opiskelusta on tullut niin mielenkiintoista, että haluan jatkuvasti lisää tietoa ja sovellan oppimaani aivan normaalissa arjessa, ihan tiedostamattanikin. Hieman erilaista kuin lukiossa!

Lukion wanhojentanssit helmikuu 2012
Itävalta alkutalvi 2012
Helsingin avoimen yliopiston viestinnän opinnot ovat pääosin suomenkielisiä, mutta esimerkiksi kahdessa ensimmäisessä tentissä oli molemmissa yksi englanninkielinen tenttikirja. Tenttimateriaali vaihtelee tentistä riippuen, mutta keskimäärin kirjoja on suoritustavasta riippuen yhteen tenttiin yleensä 2-4 ja tähän päälle luentomateriaalit. Kirjat poikkeavat paljon peruskoulu- ja lukiokirjoista, sillä niitä ei ole välttämättä tehty opetukseen, vaan ne ovat yleensä ns. "kuivaa tekstiä" ilman kuvia jonkun tutkijan kirjoittamana.

Lähdin yliopistomaailmaan avoimin mielin ja toivoin pääseväni kaikista tenteistä läpi: en siis todellakaan osannut toivoa suurta menestystä arvosanoissa. Ensimmäisen tenttini jälkeen olo oli vähän tyhjä, sillä en osannut yhtään aavistaa, millaista arvosanaa uskaltaisin odottaa. Odotuksena oli toive läpipääsystä, mutta kuukauden kuluttua tulokset tulivat ja arvosana oli 5/5! Myös seuraava tenttini meni samalla kaavalla ja tulos oli sama. Muista tenteistä arvosanoja ei ole vielä julkaistu.

Rakastan yliopistomaailmaa ihan näin avoimen opiskelijankin näkökulmasta, sillä yliopistoalueella Helsingin keskustassa ihmiset kävelevät jutellen rennosti toisilleen take away-kahvit kädessään ja ympärillä kuulee monia eri kieliä. Voisin hyvin kuvitella lähteväni joskus opiskelijavaihtoon ulkomaille, jos siis pääsen joskus yliopistoon sisälle! Tosin hevonen rajoittaa hieman tätä suunnitelmaa.

Ylioppilas vuosimallia 2013! Serkkukuva :)
Nyt mulla alkoi pieni opiskelutauko, sillä sain tänään palautettua viimeisen esseeni ja viime viikolla vuorossa oli viimeinen tentti tältä vuodelta. Esseen piti käsitellä jotakin viestintäpoliittista kiistakysymystä tai itsesääntelyongelmaa ja päädyinkin pohtimaan blogien piilomainontaa kuluttaja-asiamiehen antaman linjauksen innoittamana.
Seuraavana keväänä aion hakea yliopistoon ja lukea pääsykokeisiin täysillä. Vaikka kirjoitin kolme laudaturia ylioppilaskokeissa, ei niistä ole mulle lähtöpisteissä hyötyä, sillä Helsingin yliopistoon viestinnän puolelle taso on huiman korkea.. Sisään otetaan vuosittain 25 opiskelijaa ja hakijoita on varmaan 600. Jos en pääse yliopiston kirjoille, aion jatkaa viestinnän aineopintoja avoimessa ja pyrkiä sitten seuraavana vuonna sisään uudelleen. Tai mistä sitä tietää, miten elämä on siihen mennessä muuttunut!

Jos teille jäi jotain kysyttävää, laittakaa ihmeessä kysymyksiä tulemaan! Yritän vastata kaikkeen, mutta esimerkiksi yliopisto-opiskelusta en tiedä sen tarkemmin kuin mitä tällainen avoimen kautta sitä tarkastellut osaa sanoa. Toivottavasti piditte tällaisesta hevosettomasta joulukalenteriluukusta :)
 

28 kommenttia

  1. mistä muuten kirjoitit l:llät? ja mitkä aineet ylipäätänsä kirjoitit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laudaturit äikästä, yhteiskuntaopista ja psykologiasta. Kirjotin myös enkun ja ruotsin :)

      Poista
    2. Vau, L psykasta. Itse aion myös kirjoittaa sen. Millaista sen kirjoituksiin valmistautuminen oli, oliko laudatur tavoitteenakin? :)

      Poista
  2. tosi kiva postaus, voisitko tehdä jonku mydayn tapaisen videon? :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia:) ja Hyvää nimipäivää!:)) ^^

    VastaaPoista
  4. apua mikä on avoin yliopisto? :D ja miten se eroaa tavallisesta yliopistosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän minäkin haluaisin kuulla! :)

      Poista
    2. Avoin yliopisto on opintojärjestelmä, joka tarjoaa yliopistotasoista opetusta. Avoin yliopisto ei ole itsenäinen yliopisto kuten Ison-Britannian Open University, vaan osa yliopistolaitosta. Suomessa 15 yliopistoa eli lähes kaikki yliopistot järjestävät avointa yliopisto-opetusta. Suomen avoimelle yliopisto-opetukselle on ominaista yhteistyö aikuiskoulutusoppilaitosten (kesäyliopistot, kansalais- ja työväenopistot, kansanopistot) kanssa. Avoin yliopisto luo osaltaan mahdollisuuksia elinikäisen oppimisen sekä koulutuksellisen ja alueellisen tasa-arvon toteutumiselle. [1]Avoin yliopisto järjestää opetuksen yhteistyössä yliopiston tiedekuntien ja ainelaitosten kanssa, mikä takaa sen, että opetus vastaa tavoitteiltaan ja vaatimuksiltaan ainelaitosten antamaa, tutkimusperustaista opetusta. Vastuu opetuksen tasosta, suorituksista ja todistuksista kuuluu aina yliopistolle. Avoimessa yliopistossa ei voi suorittaa tutkintoa, mutta opinnot voidaan sisällyttää varsinaiseen yliopistotutkintoon.Opinnot ovat avoimia pohjakoulutuksesta, iästä ja tavoitteista riippumatta. Opiskella voi esimerkiksi kehittyäkseen ammatillisesti, tutkinto tavoitteena tai parantaakseen yleissivistystä. Avoimessa yliopistossa opiskelupaikat ja -ajat sekä opetusmenetelmät on sovitettu aikuisväen opiskeluedellytyksiin.Avoimet yliopisto-opinnot ovat opiskelijalle maksullisia. Avoimen yliopiston opintomaksut perustuvat yliopistolakiin (24.7.2009/558) ja Valtioneuvoston asetukseen yliopistojen toiminnassa perittävistä maksuista (1082/2009).[2] terveisin ystävämme wikipedia:)
      Sori en kerenny tiivistää kun on kiire niin länttäsin vaa tuohon :D

      Poista
    3. Tossa olikin tosi kattavasti, en osaa paremmin selittää itse :D Kannattaa googlata esim. Helsingin avoimen yliopiston sivut ja lukea sieltä vaikka tiedekuntakohtaisesti, jos kiinnostaa enemmän!

      Poista
  5. Mäkään en päässyt ekalla yrittämällä yliopistoon sille linjalle, mille olisin halunnut, mut pääsin kuitenkin sisään lukemaan luonnontieteitä, ja sitä on nyt maisteltu tää syksy. Aion kyllä hakea uudestaan keväällä. Tsemppiä sullekin luku-urakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, sitä samaa sulle! Varmasti pääset sisään toisella kerralla :)

      Poista
  6. Oxfordissa opetetaan, että luennoilla ei tulisi koskaan tehdä muistiinpanoja, mutta tämä tuskin on ihan sama asia :)

    Kuinka paljon muuten avoimessa maksaa opiskelu? Oman käsitykseni mukaan jonkinlainen maksu peritään per kurssi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos niistä luennoista haluaa jotain kertailla niin on hyvä kirjoittaa ydin asioita ylös :) kaikki luennoitsijat eivät laita dioja nettiin saataville jälkikäteen..

      Poista
    2. Yleensä 10e per opintopiste. Eli 5op opintojakso maksaa usein 50e.

      Poista
    3. Varmaan ylipäänsä jokaisen yliopiston ja jopa luennoitsijan ohjeet eroavat toisistaan, jokaisen pitää löytää vaan se oma tapa, mikä kenellekin opiskelujen kannalta sopii! :) ja kuten toinen anonyymi sanoikin, ei kaikki laita dioja nettiin eli sitten olisi hieman hankala lukea tenttiin.

      Helsingin avoimessa yliopistossa yksi opintojakso on 50€ ainakin valtsikan puolella, eli esim. viestinnän perusopinnot on 250€ :)

      Avoimessa maksaa

      Poista
  7. Vau! mikä vanhojen puku!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun vanhojen tanssit on tanssittu eikä taida olla käyttöä muuten ;)

      Poista
  8. Aivan ihana postaus! Tää oli tosi kivaa vaihtelua heppa aiheisiin ja anto mullekkin uutta näkökulmaa! Oon nimittäin hakemassa yliopistoon ja koko ajan päällä pieni paniikki etten pääse sisään, mutta tää pelasti mun päivän ku rupesin aattelee avointa yliopistoo ja tutustuin siihen vähän tarkemmin!
    Jatka samaan malliin, sun blogias on ilo lukee ja oot vielä niin mielettömän kauniski!:)
    Terkut Champille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei kannata panikoida, mäkin olin aika rennolla mielellä liikenteessä näin ensimmäisenä vuonna. Jos en pariin seuraavaan vuoteen pääse, niin sitten voi olla, että alkaa paniikki iskemään :D

      Kiitos aivan tosi paljon ihanasta kommentista <3 :)

      Poista
  9. Ootko miettinyt hakemista johonkin muuhun, kun Helsingin yliopistoon? Käsittääkseni ainakin Tampereella ja Vaasassa voi myös opiskella viestintää, ja ovathan nuo myös hieman halvempia kaupunkeja hevosenpidon ja asumisen kannalta. :)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanat hiukset sulla ja toi musta mekko on sanoinkuvaamattoman kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Se on tummanruskea, näyttää tossa mustalta vaan ;)

      Poista
  11. Tää on kyllä niin onnistunut, joulukalenteri nimittäin (vaikka onkin vielä päiviä jäljellä). Ihanaa, miten jaksat paneutua tähän oikein kunnolla! :) Oli tosi mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla! Yritän panostaa myös viimeiset luukut :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat