Joulukalenterin kuudes luukku saakin
näin itsenäisyyspäivän kunniaksi oikein superyllätyksen, kun kirjoittajaksi
päästetään vuoden 2012 ”koko maailman parhaimmaksi hevosenhoitajaksi” valittu
Heidi Mulari! Heidi työskentelee olympiakultamitalisti Steve Guerdatin
hevosenhoitajana Sveitsissä ja saatoitte bongata hänet televisiosta
olympialaisten aikaan.. Nyt annetaan vuoro Heidille!
_________________
”Lukion jälkeen lähdin viettämään
välivuotta Hollantiin, hevosia hoitamaan. Tästä on nyt aikaa 14 vuotta, eli minun
lisäopintoni ovat taitaneet jäädä haaveiksi. Olen siis Heidi Mulari ja toimin
nykyisin Steve Guerdatin hevosenhoitajana. Oltuani viisi vuotta Hollannissa
päädyin hänelle töihin ja yhteistyömme on jatkunut viimeiset yhdeksän vuotta. Tässä
ajassa on nähty ja koettu monet ylä- ja alamäet, mutta päivääkään en vaihtaisi
pois.
Hevosenhoitajan työ on äärimmäisen laaja, koska usein tunnen olevani sekä hoitaja, eläinlääkäri, rekkakuski, sihteeri että Steven personal assistant. Eipähän
käy aika pitkäksi tai tylsäksi! Teen omasta mielestäni paremmin töitä pienen
paineen alaisena, joten tämä sopii minulle mitä parhaiten! Kilpailumatkat ovat
myös vieneet minua ympäri maapalloa, joten monta eri maata on myös tullut
tutuksi: Brasilia, USA, Kanada, Kiina, UAE - vain muutamia mainitakseni. Lentomatkat
hevosten kanssa myös sujuvat useimmiten vaivattomasti. Kaikki meidän hevoset
matkustavat erittäin hyvin, joten lentäminen ei myöskään tuota ongelmia. Näitä
reissuja ei kuitenkaan tehdä kuin kerran pari vuodessa, muuten matkustamme
hevosautolla ympäri Eurooppaa. Kilometrejä kertyy vuodessa todella paljon - katsoin
juuri viime viikonloppuna, että auton huollon jälkeen elokuussa on
trippimittariin tullut 30000 km lisää...
Hevosenhoitajan työ on äärimmäisen laaja, koska usein tunnen olevani sekä hoitaja, eläinlääkäri,
Nasan kyydissä otettu kuva Dohasta, Qatarista. Puitteet ovat siellä ensiluokkaiset! Rahalla saa ja hevosella pääsee... |
Meressä kahlailevat minä ja Carpalo tänä vuonna La Baulessa. Siellä saa kilpailuiden aikana mennä aamuisin ratsastamaan beachille.. |
Työn miinuspuolena voisin mainita oman sosiaalisen elämän puutteen. Kun olen
kotona yleensä maximissaan kolme päivää viikosta, ei ole kovin helppoa
ylläpitää minkäänlaisia ihmissuhteita. Toki joka viikonloppu näen useimmat
ystäväni kilpailuissa ja he ovatkin melkein kuin toinen perheeni. Päivät
kilpailuissa venyvät useimmiten todella pitkiksi. Olen erittäin huono heräämään
aamuisin, joten välillä vähien yöunien jälkeen olen todella vaikeuksissa
herätä. Onneksi kaikki ystäväni tietävät tämän, joten aikavarmasti joku heistä
soittaa ja herättää minut jos he huomaavat, että hevosiani ei ole vielä
ruokittu.
Yleensä lähden kilpailuihin tiistai-iltana tai keskiviikkona, riippuen vähän milloin kisat alkaa ja kuinka kauaksi pitää matkustaa. Esimerkiksi viime viikonloppuna lähdin tiistai-illalla kohti Tukholmaa, jonne saavuin torstaiaamuna. Koska matkaa oli lähemmäksi 2000 kilometriä, olin varannut hevosille tallit Puttgardenista, missä pysähdyimme noin kahdeksaksi tunniksi. Onneksi sain kuskin matkaan, joten en joutunut ajamaan koko matkaa yksin. Oli myös paljon mukavampaa saapua kilpailuihin freesinä eikä silmät ristissä! Näin vanhemmalla iällä myös nukkumattomat yöt vaativat paljon enemmän palautumisaikaa kuin ennen. Hevosten levättyä pari tuntia, juoksutin ne, jotta he eivät olisi niin kovin jäykkiä, kun mennään vet checkkiin (eli eläinlääkärintarkastukseen). Myöhemmin päivällä myös ratsastin hepat, koska Steven lento saapui vasta myöhään illalla perille. Tältä reissulta emme valitettavasti saaneet mainetta taikka mammonaa, mutta toivottavasti ensi kerralla paremmin.
Hyvää joulua kaikille!!"
Minä ja Nino odotetaan palkintojenjaon alkamista Lontoon Olympialaisissa - voitto tuli! |
Yleensä lähden kilpailuihin tiistai-iltana tai keskiviikkona, riippuen vähän milloin kisat alkaa ja kuinka kauaksi pitää matkustaa. Esimerkiksi viime viikonloppuna lähdin tiistai-illalla kohti Tukholmaa, jonne saavuin torstaiaamuna. Koska matkaa oli lähemmäksi 2000 kilometriä, olin varannut hevosille tallit Puttgardenista, missä pysähdyimme noin kahdeksaksi tunniksi. Onneksi sain kuskin matkaan, joten en joutunut ajamaan koko matkaa yksin. Oli myös paljon mukavampaa saapua kilpailuihin freesinä eikä silmät ristissä! Näin vanhemmalla iällä myös nukkumattomat yöt vaativat paljon enemmän palautumisaikaa kuin ennen. Hevosten levättyä pari tuntia, juoksutin ne, jotta he eivät olisi niin kovin jäykkiä, kun mennään vet checkkiin (eli eläinlääkärintarkastukseen). Myöhemmin päivällä myös ratsastin hepat, koska Steven lento saapui vasta myöhään illalla perille. Tältä reissulta emme valitettavasti saaneet mainetta taikka mammonaa, mutta toivottavasti ensi kerralla paremmin.
Hyvää joulua kaikille!!"
Tosi kiva postaus! :) Näitä kokemuksia hevosalan eri ihmisiltä lukee todella mielellään, varsinkin maailmalla toimivien hevosenhoitajien. Sulla on ollut tosi kivoja postauksia tähän mennessä :D
VastaaPoistaKiva kuulla, kiitoksia paljon! :)
PoistaOlipa kiva lukea tälläinen postaus oisin voinu lukea enemmänkin! :)
VastaaPoistaKiitoksia Heidin puolesta :)
PoistaTää oli superkivaa luettavaa :)!
VastaaPoistaJee :)
PoistaVitsi miten kiva postaus! Oot huippu ku sait näin cooleja ihmisiä tähän :DD
VastaaPoistaHaha ite sitten :P !!
Poistatätä oli tosi kiva lukea ja sai vähän mietteitä hevosenhoitajan arjesta! :) tosi kiva kun jaksat panostaa näihin luukkuihin :3 hyvää itsenäisyyspäivää!:)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Yritän panosta parhaani mukaan, hyvää itsenäisyyspäivää sullekin :)
PoistaTämä sun joulukalenteri on ollut ihan tosi hyvä ainaki tähän mennessä. :) On ollut tosi mielenkiintoisia ja sellaisia "asiallisia" nämä postaukset. :-D
VastaaPoistaKiitoksia kovasti :) !
PoistaHei loistava postaus :) ihanaa kun oikeasti panostat tähän blogiin ja täältä löytyy jotakin uutta :) mun silmään vaikutat ihmisenäkin hirveen ihanalta! Ainakin hevosten parissa hirvittävän nöyrältä :)
VastaaPoistaVoi kiitoksia <3 :D Joo, pyrin kyllä pitämään nöyrän asenteen, kun sillä tässä hevoshommassa pääsee parhaiten eteenpäin - ja tällaisena amatöörinä kaikilta voi oppia :)
PoistaTosi hyvä postaus, ja todella mielenkiintoinen! Yhdyn täysin Annika6. joulukuuta 2013 10.50- kommenttiin! :)
VastaaPoistaKiitos sullekin ihanasta kommentista :) !
PoistaTosi kiva postaus! Mun mielestä voisit tehä omastaki näkökulmastas tämmösen "hevosen omistajan arki" postauksen. Ois tosi kivs! :) ja muuten, onks sulla Champille vaan yks satula vai useempii? Onks ne este-, koulu-, vai yleissatuloita?
VastaaPoistaJoo katsotaan jos teen, jonkun sellaisen olenkin jo tehnyt :) mulla on vaan estepenkki, ostan joskus koulusatulan jos rahaa on ylimääräistä!
PoistaIhana postaus :) Ja samaa mieltä ylemmän anon kanssa, että voisit tehdä itsestäsi hevosen omistaja-postauksen :)
VastaaPoistaKiitos paljon :) katsotaan!
Poistatosi kiva postaus taas!:) nää on tosi mielenkiintoisia postauksia, tykkään paljon!
VastaaPoista