perjantai 17. tammikuuta 2014

#295: Lainaratsu

Olen saanut tällä kuluneella viikolla ratsastaa tallimme yhdellä yksityishevosella Unskilla, kun ruunan omistaja lomailee lämpimässä. Hevosen vakituinen vuokraaja käy omistajan lomailun aikana kahdesti ratsastamassa Unskilla, mutta muuten sen liikutus on tämän aikaa omalla vastuullani. Nyt olenkin päässyt ratsastamaan kahdella hevosella lähes päivittäin ja voitte kuvitella, miten paljon olenkaan tästä iloinnut!
 
Mielestäni on tärkeää pyrkiä ratsastamaan mahdollisimman monenlaisilla hevosilla, eikä vain aina jäädä sen oman "tutun ja turvallisen" (just, todella hyvä kuvaus Champpiin, heh) ratsun kyytiin junnaamaan. Kun ratsastaa erilaisilla hevosilla, oppii jokaiselta joka kerta jotakin uutta - jos ei muuta, niin ainakin sen, että muiden hevosten kanssa sujuu paremmin. Olisi suoranainen lahja osata ratsastaa monenlaisia hevosia, sillä koskaan ei voi tietää, millaisen hevosen selkään seuraavaksi pääsee. Vain harjoittelemalla erilaisten hevosten kanssa tämä taito voi kehittyä. Onneksi lähes jokainen hevonen on erilainen ratsastettavuudeltaan! Tai onko se kuitenkaan onni, sitä en mene varmaksi sanomaan..
 
Kaikki postauksen kuvat on otettu viime sunnuntaina, kun olin Unskin selässä toista kertaa.


 
Unskin omistajan kysäistessä liikutusapua tämän viikon ajalle olin siis todella innoissani, sillä tämä on oiva tilaisuus treenata omaa ratsastustani muiden kuin Champin kanssa. Tämä viikko on itselleni tosin melko kiireinen: olen 35 tuntia töissä ja valintakoemateriaalimme julkaistiin tiistaina, mikä tarkoittaa opiskelun intensiivistä aloittamista. Ratsastan Champilla päivittäin, minkä lisäksi liikutan Unskia eli tallilla aikaa kuluu helposti viitisen tuntia puunaillessani tavaroita ja seilaillessani itselleni hyvin tuttuun tapaan paikasta toiseen tietämättä mitä tehdä. No, hyvin olen tähänkin asti selvinnyt ja tämä upea sää tuo kyllä aivan valtavasti lisää tarmoa!
 
En halua kertoa Unskista kauheasti enempää, sillä hevonen ei oikeastaan tänne blogin puolelle tämän enempää kuulu. Kyseessä on kuitenkin osaava ja todella kiltti, parhaassa iässä oleva hevonen, joka on kilpaillut isoja luokkia Euroopassa. Sen kanssa on kiva mennä sileätyöskentelyä, maastoilla ja kerran jopa sain hypätä sillä Piuden silmien valvonnassa. Kivaa vaihtelua :) Olin kyllä aika hukassa itse ensimmäisillä ratsastuskerroilla, mutta kerta kerralta tajuan taas vähän lisää.
 


15 kommenttia

  1. Hienosti meet ja ihanan näkönen hevonen tuo Unski :)

    VastaaPoista
  2. vitsit että toi heppa näyttää ihan yheltä unskilta kenet tunsin aikoinaan.. Minkä ikäinen tuo on tai mikä on oikea nimi (jos siis saat kertoa)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en tiedä ollenkaan oikeaa nimeä, enkä tarkkaa ikää (suunnilleen samanikäinen kuin champ) :)

      Poista
  3. Onko hevonen siis kilpaillut koulua vai esteitä? :)

    VastaaPoista
  4. Musta on ihana kuulla ja nähä kuinka sä oot innoissasi kun saat ratsastaa enemmän! Nimittäin monet hevosen omistajat on silleen, että ei jaksais mennä tänään tallille. :)

    VastaaPoista
  5. Oot tosi hyvä ratsastamaan. Unski on tosi söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos, vaikkakin kaukana siitä - halu oppia on kyllä suuri! :)

      Poista
  6. Oi, vähän kiva, Unski on ihana :)! Voisitko joskus tehä semmosen postauksen, että mitä teet aina kun ratsastat yksin, tyyliin: alkuverkka 15min - ekana kävelyä pitkillä ohjin, kevyttä ravia yms. Sellanen olis tosi kiva :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voin tehdä joskus, mutta ei siinä kauheasti ole kerrottavaa, kun meen aina aika samalla tavalla :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat