torstai 13. helmikuuta 2014

#305: Paluuta lomailusta

Ajattelin kirjoitella teille kuulumisia pitkästä aikaa! Nykyään taitaakin olla niin, että välillä postaukseni ovat jotakin täysin normaalista elämästä irrallaan olevaa ja välillä sitten ihan näitä peruskuulumisia. On niin vaikeaa keksiä erilaisia postauksia, mutta toivottavasti jaksatte silti näitä lukea!
 
Champ tosiaan rokotettiin ja raspattiin viime viikon maanantaina Vermossa. Rokotus meni nappiin, sillä ruuna ei nostanut kuumetta seuraavina päivinä ja näin ollen säätyin pakolliselta lomailulta. Halusin kuitenkin pitää hevosella hieman rennomman viikon, joten maastoilin paljon ja palasin maneesityöskentelyyn vasta viikon hömpöttelyjakson jälkeen. En seisottanut hevosta kuin yhden päivän rokotuksen jälkeen, mutta maastoilin reilusti yli tunnin lenkkejä pelloilla ja teillä. Kyllä hevosestakin huomasi, että se jaksoi taas tehdä töitä aivan eri motivaatiolla!
 
Kaikki postauksen kuvat C. Vilma T.
Champ on keksinyt uuden, todella ärsyttävän "leikin". Se ottaa suuhunsa riimunsa ja heiluttelee
sitä edestakaisin, kunnes joku ärähtää sille, jolloin se pudottaa sen maahan. Ja se toistaa sitä koko
ajan uudelleen, kunnes karsinan oven laittaa kiinni!
Raspauksessa suusta löytyi aikalailla jälleen sanomista: oli aaltopurentaa, koukkuja ja haavaumia suussa - ei kuitenkaan mitään niin pahaa kuin viimeksi! Juti sanoi, ettei Champilla kannata pitää normaalia englantilaista turparemmiä, sillä se painaisi juuri vanhojen haavautumien päälle. Tämän vuoksi remonttiturparemmi sopii meille hyvin ja en ihmettele, miksi hevonen on toiminut sillä aina paremmin kuin "normaalilla" turpahihnalla. Haluaisin kokeilla ihan mielenkiinnosta myös Micklem-suitsia, sillä olen kuullut niiden käyttäjiltä vain positiivisia kokemuksia. Mielestäni ne ovat oikeasti aika rumat, mutta olin kyllä samaa mieltä myös ihan remonttiturpiksestakin, joten kai siihen tottuu.. Ja ainakin hevonen näyttää paremmalta, jos se toimii paremmin ;) Nyt kun saisin vielä jostakin sellaisen kokeiluun, en nimittäin viitsi paria sataa laittaa suitsiin, jotka eivät välttämättä toimi meillä.
 
Onko kenelläkään kokemuksia Micklemeistä?
 
Kuvasimme Vermon käynnillä myös Champin suun viimeisen tarkistuksen syksyisen hammasjuuren ja -tukikudoksen tulehduksen osalta ja kaikki näytti hyvältä. Alue ei ollut aktiivinen eli muutoksia ei ollut tullut lisää. Jes! Jos me siis pääsimme tällä ohi.. Ohjeeksi sanottiin, että todennäköisintä on, ettei muutoksia enää tule, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
 
Estevalmennuksissa on nyt ollut taukoa, sillä viime viikko meni kevyesti maastoillessa ja tämä sekä seuraava viikko kuluvatkin estevalmentajan matkustellessa muualla. No, valmennuksien sijaan olen mennyt itsenäisesti puomeja, kavaletteja ja hieman jumppaa, mikä on toisaalta ollut ihan kivaa vaihtelua. Olen vain ehkä maailman surkein ihminen keksimään minkäänlaisia järkeviä tehtäviä, joten valmentajan läsnäolo on siltä osin mulle oikea lottovoitto. En myöskään millään jaksaisi raahata kaikkia tarvikkeita edestakaisin vain itseäni varten.. Pakko kuitenkin jotain puomeja ratsastella, sillä olen ilmoittautunut loppukuun Ypäjän aluekansallisiin hyppäämään kolme luokkaa (100+110+110cm). Menemme sinne perjantaina ja palaamme sunnuntaina, joten kiva viikonloppu on tiedossa. Mukaan lähtee muuten myös Susanna, joten siltäkään osin ei huumoria puutu!
 

Tässä meidän yksi namileikki, jossa Champin pitää kertoa, kummassa nyrkissä mulla on nami. Hevonen siis haistaa kyllä
kummassa kädessä herkku on, mutta se katsoo aina ensin molemmat kädet ja jää sen jälkeen sen käden kohdalle, jossa se
ajattelee herkun olevan. Ja joka kerta mennyt oikein ;) Ahne!
Koulupuolella sain todistella keskiviikkona, että kyllä mulla on vain maailman ihanin hevonen. En tiedä miksi, mutta siitä irtosi niin kivaa ja tahdikasta ravia, ettei koskaan aiemmin! Teimme paljon ravityöskentelyä, mutta myös laukassa pääsin kunnolla hommiin: muutaman kerran lähdimme ajatuksella ympyrän pienentämisestä ja laukan kokoamisesta - ihan siis muutamia askelia kerrallaan - mutta vitsi, miten kivoja askelia sieltä tulikaan! Ja mikä parasta, hevonen oli yhtä hyvä molempiin suuntiin tässä harjoituksessa eli se oli symmetrisesti vahvistunut molemmilta puolilta kokoamisia ajatellen. Loppusyksyyn verrattuna olemme tulleet niin paljon eteenpäin, että ihan itsekin vaikea pysyä perässä. Nyt vain toivon koko sydämestäni, että hevonen ja kuski pysyisivät terveinä.
 
Loppuun pakko sanoa, että olen taas koukussa Pretty Little Liarsiin.. Olen kohta katsonut kaikki jaksot Netflixistä ja yritän epätoivoisesti etsiä paikkaa, josta voisin katsoa loput kolme tuotantokautta. Ehei, eihän koulujutut tai kotityöt olekaan yhtään niin tärkeitä kuin PLL:n katsominen sunnuntaisin kahdeksan tuntia putkeen..? Ehkä yritän ryhdistäytyä. Vaikka tiedän, miten viimeinenkin tuotantokausi päättyy (luen aina juonipaljastukset, paha tapa), on tuo sarja silti vaan niin hyvä! Ehkä koukuttaudun seuraavaksi takaisin Gossip Girliin. Voi että, kumpa olisi kesä ja koulujutut jo ohi!

36 kommenttia

  1. Täähän oli oikeinkin kattava postaus! Tsemppiä Ypäjälle, siellä todnäk nähdään :)

    VastaaPoista
  2. Kiva tälläinen normaali postaus :) ja ihanat leikit Champilla ;D
    PLL kaikki jaksot löytyy Svefilmer.se sivulta mutta siellä on valitettavasti kaikki tekstitykset ruotsiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiiitti vinkistä, vois vähän reenata ruotsia :D

      Poista
  3. Ororo.tv ja megashare :)

    VastaaPoista
  4. Ohohoho apua en ees uskalla miettii miten väsynyttä tulee olee Ypäjäl........ !! Meil nii pitäis olla semmoset minions pipot tiiäkkö !!! :DDDDDDDDD Pitää heti guuglettaa jos vois tilaa jostai lol.... XD

    JA TODELLAKII JAKSETAA LUKEE NÄIT POSTAUKSII !!

    P.S. PLL tulee melkee Amerikan tahtii hdfin.comii ! Tai ainaki ennen tuli en oo varma täst neloskaudesta... :D Mut voin antaa sinne tunnukset hohoo !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikä hahah XD varmaan joku nettikauppa myis semmosii!

      ou voisiks oikeesti antaa ne tunnukset? :ooo ois mun elämän pelastus <3

      Poista
  5. Hdfin.com on nykyään ilmainen sivusto, joten sinne ei tarvita tunnuksia, jos haluaa katsoa leffoja/sarjoja :)

    Toisella vuokriksellani on micklemit ja mielestäni ne ovat ihan ok perussuitset... En siis ole huomannut mitään eroa niillä vs normaaleilla suitsilla menoon, tällä hevosella kun ei ole alaturpista missään sen suitsissa. Tietty plussaa, että näitä voi käyttää helposti myös kuolaimettomina. Tälle hevoselle ovat kuitenkin pikkuisen liian pienet ja isompia ei edes saa (hevonen on kylmäverimix), joten se on pieni miinus . Hevosen omistaja kyllä tietääkseni vannoo näiden nimeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. okei, kiitti tiedosta! :)

      ja kiitos paljon, mun pitää kokeilla itsekin kunnolla!

      Poista
  6. Tosi kiva postaus ja ihana Champ ❤️

    VastaaPoista
  7. watchseries sivustolta löytyy lähes kaikki sarjat ilmaiseksi :) tekstityksiä ei tosin ole!

    VastaaPoista
  8. Englannista tilaamalla saat micklemit reilulla satasella

    VastaaPoista
  9. Meillä edellisellä tallilla oli kahdella hepalla micklemit. Toinen klassinen kielenheittäjä jolla aiemmin lusikkakuolain ja tiukat turpikset. Micklemillä aivan normikireys, melkein voisi sanoa olevan löysällä, ja normikuolain. Ja ottaa tätä nykyä pidätteet paljon paremmin vastaan - selkeä ero siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos myös sulle kokemuksien jakamisesta, katsotaan miten meillä vaikuttaa :)

      Poista
  10. Pyydä jos saisitte kokeilla Hobitin micklemeitä! :)

    VastaaPoista
  11. Tuo "kiva" riimuleikki on tuttu! Lempiponini Peikin tallilta tekee samaa mutta siltä pitää ns. "vetää" riimu suusta, koska muuten on turha luulla että tämä kyseinen Peikin tallilta sitä laskee suustaan.

    VastaaPoista
  12. Ehkä törmätään Ypäjällä, oon itekin siellä la-su... Jos vaikka uskaltaisin tulla moikkaamaan ;)

    VastaaPoista
  13. Kannatta tosiaan kattoo PLL:ää hdfin.comista, sieltä näkee suomiteksteillä. Mä lataan ne jaksot yleensä netistä mutta tuoltakin voi kattoo helposti :) Ja muakin kiinnostais ihan hirveesti kokeilla niitä Rambo Mickelemeitä, kun ainakin parilla meidän tallilaisella on ne ja ovat tykänneet tosi kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos kokeilet, niin kerro sitten miten teillä meni niiden kanssa! :)

      Poista
  14. Tähän PLL ongelmaan cucirca.eu... ei tosin ole tekstejä, mutta on kaikki tuotantokaudet kokonaan ja lisää tulee

    VastaaPoista
  15. Näemme sitten Ypäjällä, itse tulen hyppäämään pe-su 110,115&120cm!:)

    VastaaPoista
  16. Mullakin on Micklemit, kyllä ne paremmat taitaa olla kuin englantilainen alaturpiksella. Tosin klipsejä en käytä, ei sopineet mun hepalle yhtään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mäkään en ole klipsejä kokeillut, ideana vissiin, että pitää kuolaimen tasaisempana? :)

      Poista
  17. Haha ihana toi Champin leikki! :D

    VastaaPoista
  18. Micklemit on ehdottomasti kokeilun arvoiset, mulla ks. suitset käytössä nuorella projektisuokilla, ovat kyllä auttaneet jo parempaan suuntaan :-) Ja silmä kyllä tottuu näihin, tietysti ne vaatii törkeen hienon otsapannan että niitä kestää katsella ;-)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat