lauantai 3. toukokuuta 2014

#340: Ensimmäinen estevalmennus ulkona..

.. ja päällimmäisenä suuri kysymys siitä, miksen osaa ratsastaa! No, eihän se aina suju, mutta nyt viimeiset kaksi hyppykertaa (kisat ja tämä valmennus) ovat menneet vähän niin ja näin. Kyllä tästä vielä noustaan, kun keskityn ratsastamaan kunnolla säheltämisen sijaan..
 
Olimme siis maanantaina valmentajani Piuden luona hyppäämässä, sillä hänellä on todella hyväpohjainen ulkokenttä kattavalla estekalustolla. Hyppään tällä viikolla Laaksolla ensimmäiset ulkokisat, joten ajattelin olevan hyvä ottaa edes yksi valmennuskerta ulkona ennen niitä. Piuden kenttä ei ole mikään järjettömän suuri, joten siellä korostuu oikein hyvin perusvirheeni esteratsastuksessa: en ratsasta kaarteita tarpeeksi hyvin (hevonen jää pohkeen taakse, en tue ulkoavuilla tarpeeksi -> hevonen ei nää estettä tai lukittuu väärälle esteelle).
 
 




 
Aloitimme verryttelyllä, jossa ratsastin laukkaa isommaksi ja otin sitten kiinni. Mulla on paha tapa jäädä naputtamaan oikealla jalalla oikeassa kierroksessa jatkuvasti Champin kylkeen, koska se on vino tässä kierroksessa ja kaatuu herkästi varsinkin kaarteissa oikealle. Sain ohjeeksi nostaa vaikeammassa kierroksessa kaarteissa vasenta kättä vähän ylemmäs ja tukea oikealla pohkeella, jolloin hevonen suoristui vähän. Hevosen vinous johtuu alkujaan varmasti siitä, että istun itse paino liikaa vasemmalla jalustimella, jolloin hevonen väistää painetta.
 
Verryttelyhyppynä tulin pystyä ja okseria hieman kaarevalla lähestymisellä. Tulin aluksi vähän "soitellen sotaan" ja vain käänsin kahden esteen välistä yrittäen hakea jotain järkevää linjaa pystylle, mutta kun tajusin suoristaa hevosta jo kaarteessa, sai paikankin osumaan automaattisesti. No ihmekös, on se vaan välillä niin vaikea sisäistää, vaikka ehkä noin miljoona kertaa tämänkin ohjeen olen todennut itse. Haimme suoruuden lisäksi sitä, että laukkaan esteelle kaarteesta läpi. Nysvääminen kun oli Ypäjällä viimeksi se suurin ongelma!
 





 
Kun olimme verrytelleet esteiden kanssa, teimme muutaman kerran hyppyjä pysty-okseri -linjalle ja sitten muutamia radanpätkiä ennen varsinaista rataa. Voi että, miten onnistuin koheltamaan! Noinkin pienellä kentällä pitää oikeasti ratsastaa ne kaarteet ja kun se ei onnistu, ei lähestymisistä tule yhtään mitään. Pari kertaa tulin linjalle ihan puolikkaaseen askeleeseen, mutta Champ pelasti tilateet hienosti. Linjalta jatkettiin lyhyestä kaarteesta okserille - vähän saman tyyppisesti kuin Ypäjällä okserille, jolle kielsin - ja tämä olikin mulle itselleni se haastavin este. Este tultiin oikeasta kierroksesta ja kun yritin pitää hevosen suorana niin, ettei se kaadu kaarteessa sisäpohjetta vasten, ei se nähnyt estettä ollenkaan ja kielsi sille. Sen jälkeen jokaisella kerralla Champ jäi vähän "katsomaan" estettä eli ei imenyt sille samalla tavoin kuin muille esteille.
 
Tulimme lopuksi muutaman kerran rataa, joka meni näin: pitkällä sivulla pieni trippeli, lyhyen sivun kautta diagonaalilla pysty-pysty -sarja yhdellä laukalla, lyhyen sivun kautta pysty-okseri -linja kahdella laukalla, lyhyen sivun kautta lyhyellä diagonaalilla okseri, josta takaisin pysty-pysty -linja toisesta suunnasta. Viimeinen rata oli hyvä ja ratsastin tsempaten oikein kunnolla. Niin siitä näkee, että kun keskittyy, alkaa hommatkin sujumaan. Piude muistuttikin aina ennen ratoja hengittämään kunnolla ja keskittymään täysin, mutta kuitenkin olla tekemättä liikaa: ylävartalo pystyssä, tuntuma loppuun asti ja laukka kaarteissa hyväksi, jolloin ei haittaa, vaikka hevonen tulisi vähän lähelle.
 
 
Yllä on kaksi radanpätkää, sillä en kerennyt koota pidempää videokoostetta ja odottaa sen latautumista YouTubeen.. Pahoittelen! Tuleva kuukausi tulee muutenkin olemaan vähän hiljaisempi täällä blogissa, sillä yritän panostaa täysillä pääsykokeisiin lukemiseen.

Yritän ottaa kesän tavoitteeksi käydä mahdollisimman monta kertaa Piuden luona hyppäämässä, sillä tuolla kentällä joudun ratsastamaan kaarteet kunnolla - tai siis opettelemaan niiden ratsastamista. Ehkä sitten loppukesästä homma alkaa tuntumaan helpolta! Mutta mikä positiivista, nyt on hyvä lähteä Laakson isolle kentälle hyppäämään, kun pienen kentän kaarteenratsastus on vielä tuoreena mielessä. Kunhan osaisin toteuttaa sen vielä "tositoimissa"!

11 kommenttia

  1. Mitä luokkaa hyppäät ja kumpana päivänä? :)

    VastaaPoista
  2. apua! kauhee kun valkun aikana valkku polttaa:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hui kauheeta, ihan kun sinä siihen kuolisit?

      Poista
    2. Mua ainakin ärsyttää tupakkaäänellä tupakka huulessa huutavat valmentajat, ällöttävää.

      Poista
    3. sitä paitsi eihän se hevosellekkaan oo kiva...

      Poista
    4. Noh, ei se meitä oo loskaan häirinnyt enkä itse edes kiinnittänyt asiaan huomiota.

      Poista
    5. Pakko sen verran kommentoida, että on niitäkin jotka maneesissa polttaa, mikä on erittäin epämiellyttävää. Mutta ei sen luulis ulkokentällä haittaavan, ehkä eriasia jos opettaa alaikäisiä, silloin se ei ole kovin asiallista.

      Poista
  3. Mun mielestä hyppäät tosi hyvin! :) Ja eikä se varmaan kovin kivaa ole kun valkku polttaa vieressä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojaa, tossa ei ollut niitä epäonnistumisia pahimmillaan! :)

      Poista
  4. Hyvinhän tuo menee, ihan perusvirheitä on just noi könötykset, mistä Piude sua korjasi. (Pystyyn! :D) Ratsastat kyllä ihanan siististi :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat