sunnuntai 11. toukokuuta 2014

#345: Minun päiväni

Melkein puolitoista vuotta sitten tein viimeksi ns. aikataulupostauksen, jossa kerroin päivästäni kellontarkasti tekstin ja kuvien muodossa. Lukijat tykkäsivät siitä silloin paljon, joten ajattelin toteuttaa sen teille uudestaan! Laittakaahan kommenttia alle, onko tällainen kiva "my day":n malli, vai haluatteko näitä jatkossa jotenkin eri tavalla toteutettuna?

KESKIVIIKKO 7.5.2014 - "MY DAY"

7:05 Herään alakerrasta kuuluviin ääniin, sillä nukun yläkerran olohuoneen sohvasängyllä. Pari yötä sitten oman sänkyni petauspatja oli ulkona tuulettumassa siivouksen yhteydessä ja se kastui sateen vuoksi, enkä vieläkään ollut jaksanut vaihtaa nukkumapaikkaani takaisin omaan huoneeseen. Yritän jatkaa unia, sillä herätys olisi vasta kahdeksalta.

7:24 Isäpuoleni tulee herättämään ja kysyy, voinko käydä ostamassa äidilleni äitienpäivälahjan. Mutisen jotain unisena ja lupaan hoitaa asian.

7:55 Nousen viimein ylös, vaikka en saanut enää herätyksien jälkeen unen päästä kiinni. Vaikka unta on kertynyt vain seitsemän tuntia, ei väsymys onneksi paina silmiä. Olen vieläkin vähän kipeä ja otan siksi 600mg tulehduskipulääkkeen sekä silmätippoja, jotta olo helpottaisi viikonloppua kohden.
 
8:10 Koomaan hetken lukemalla Facebookia ja tarkastamalla blogin kommentit sekä vilkaisemalla nopeasti päivän uutiset. Ei mitään ihmeellistä, joten aamutoimet ja juotava jogurtti vatsaan!

8:25 Lähden tallille, jonne meiltä ajaa vajaat viisi minuuttia. Luksusta! Champ odottaa karsinassaan pirteänä ka venyttelee kuin kissa saapuessani sen karsinan eteen. Harjaan ja varustan sen ratsastusta varten.

8:57 Istun hevosen selässä ja suuntaan kulkuni maastoon alkukäyntien ajaksi. Kiipeilemme vähän mäkiä pitkin ja mietin, miten ihanaa on omistaa Champin kaltainen hevonen. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja järvi kimaltelee vieressä timanttien lailla - vielä on vähän viileää, mutta jo kunnolla vihertävät pellot ja pienet lehdet puissa korvaavat sen täysin!
 
Aamun ratsastukset! Tähän postaukseen ei valitettavasti tule muita kuvia päivältä kuin tämä, sillä kuten kuvasta näätte, kännykkäkamerani laatu on surkea. No, hyvälaatuisia ja ajankohtaisia kuvia on luvassa sitten tulevaisuudessa!
9:10 Teen Champin kanssa jumppaavaa treeniä: paljon ajatuksella eteen-alas, pitkiä ja isoja taivutuksia sekä vastataivutuksia ympyröissä ja suorilla urilla. Laukkaan myös pääosin vastalaukkaa, sillä se on hyvää jumppaa lavoille ja toisaalta kertoo hyvin, onko hevonen apujen välissä. Champ vaihtaa laukan heti, jos se pääsee jostain mutkalle, mutta tällä kertaa keskityn kunnolla ja vaihtoja tulee vain yksi, kun ruuna pelästyy järvestä lentoon lähtevää lintua.

9:40 Loppukäyntien jälkeen takaisin tallissa. Tällä kertaa ratsastin vain noin 20 minuuttia + kävelyt, mutta vuorossa olikin kevyt ratsastus ennen päivän hierontaa. Ennen hierontaa hevosta ei saisi rasittaa liiaksi, sillä silloin lihakset voivat olla "arkoja" hieroa.

9:40-10:30 Puuhastelen tallilla kaikkea mahdollista: putsaan kamppeita, yritän juottaa Champille psyllium-melassivettä, teen hevosen iltaruokia valmiiksi ja ennen kaikkea yritän olla nopea!

10:30 Champin hieroja saapuu paikalle ja aloittaa hierontatyöskentelyn. Jututan häntä hetken, jonka jälkeen jatkan omia puuhiani. Kuvaan muutamia kuvia Veljekset Wahlstenilta saamistani jalustinhihnoista, mittaan Champin heinät valmiiksi koreihin, teen iltapuuron loppuun ja loppuajan seuraan hierontaa.

11:50 Hieronta valmis! Champ oli lihaksistoltaan parhain, mitä se on koskaan meidän hierontasuhteen aikana ollut - jes! Missään ei oikeastaan ollut juuri mitään jumeja, ainoastaan oikean puolen lavassa (apua, muistankohan oikein) oli pientä kireyttä. Hierojaa nauratti Champin luonne ja hän totesikin, että se on ihan uskomaton puuhapete ja hauska persoona! Se esimerkiksi takaosaa hierottaessa työntää itse koko painonsa hierojan käsiä vasten ja liikuttaa takamustaan eestaas niin, että hierojan tarvitsee vain pitää käsiä paikallaan ja ottaa paino vastaan. Aika omatoiminen heppa..

11:55 Heitän ruunan tarhailemaan päiväheinien pariin ja suuntaan pikaisesti kotiin. Kiire!

12:08 Olen kotona ja käyn nopeasti suihkussa. Meikkaan kevyesti ihan pelkällä ripsivärillä, sillä olen vähän myöhässä aikataulusta. Ruoaksi käyvät kaksi karjalanpiirakkaa ja vaatteiksi farkut sekä normaali paita.
 
Tämä kuva on vappupäivältä, siksi mulla on päässä ylioppilaslakki..
12:35 Lähden kotoa kohti Vantaankosken juna-asemaa. Kuuntelen autossa musiikkia ja nautiskelen ruuhkattomasta liikenteestä. Moottoritiellä on onneksi kesänopeudet, jes!

13:02 Juoksen tuulispäänä junaan ja kerkeän juuri minuutilleen kyytiin ennen lähtöä. Loistava ajoitus ;) Tosin junassa saan järkyttävän yskäkohtauksen juoksemisen vuoksi (kipeänä ei kannata urheilla) ja meinaan tukehtua. Mulla ei edes ole vettä mukana ja silmistä valuu kyyneliä kuin itkisin tosissani. Muut kanssamatkustajat varmaan luulevat, että mulla on joku hätänä. Yritän hymyillä, vaikka vatsa kramppaa. Noloa..

13:23 Juna on perillä Helsingissä ja itsekin vielä hengissä. Kiiruhdan nopeasti (vahingosta viisastuneena kuitenkin kävellen) Vanhalle Ylioppilastalolle kahvilaan tapaamiseen, josta saatte varmaan kuulla joskus lisää. Nautiskelen kuumaa kaakaota kermavaahdon ja vaahtokarkkien kera.

14:35 Lähdemme takaisin kohti juna-asemaa ja juttelemme vielä Pasilaan asti samojen aiheiden merkeissä. Junamatkalla yritän vastata blogin kommentteihin ja juttelen Facebookissa, mutta sitten junassa alkaa kiinnostava episodi: nuori poika, noin 16-vuotias, ei ole ostanut lippua ja lipuntarkastajien tullessa hän yrittää pakoon. Kolme tarkastajaa ottavat kaverin kiinni ja istuttavat hänet penkkiin vaatien henkilötietoja. Poika ei niitä suostu antamaan ja yrittää väkivaltaisesti karkuun, mutta neljännen tarkastajan tullessa paikalle (ja vartijoita hälytettäessä) istuu hetken paikoillaan antamatta kuitenkaan mitään tietoja itsestään. Lopulta tyyppi yrittää hypätä penkkien yli ja moni matkustaja pakenee toiseen vaunuun. Rytäkässä tarkastajat saavat vähän osumia ja lopulta tyyppi lähtee Vantaankoskella poliisisaattueessa jonnekin. Istuin tämän episodin aikana viereisillä penkeillä ja naureskelin pojan kohtalolle. Päivän opetus: älä lähde karkuun lipuntarkastajia.

15:30 Olen takaisin kotipaikkakunnallani ja käyn ostamassa äidilleni äitienpäivälahjaksi lahjakortin kasvohoitoon läheiseen kauneussalonkiin (vai miksi niitä kutsutaan).

15:50 Vihdoin kotona! Aloitan siivoamisen, sillä kotimme on melko räjähtänyt. Siistin molemmat kerrokset ja silitän pyykit, vien tavaroita varastoon ja järjestän omia tavaroitani. Tykkään kuunnella musiikkia samalla kun siivoan, joten iPadilta soi uutuusbiisejä sekä vanhoja hittejä.
 
Jottei menisi ihan kuvattomaksi, tässä kaksi kuvaa viime kesältä Champista :)

18:09 Siivous on valmis ja nälkä alkaa olemaan hirmuinen. Otan jääkaapista leipätarvikkeet ja teen itselleni kaksi isoa voileipää. Istuskelen rauhassa keittiön pöydän ääressä ja luen hevostalli.nettiä, muiden blogeja ja Facebookia. Äitini tulee kotiin ja vaihdan hänen kanssaan muutaman sanan.

19:00-20:30 Luen hetken aikaa pääsykokeisiin, mutta aihe ei oikein kiinnosta. Saan kuitenkin luettua ne tylsemmätkin artikkelit ja olen tyytyväinen itseeni, vaikkei viime päivinä lukemista ole juuri liiaksi kertynyt. No, kerkeäähän sitä myöhemminkin, eikö..

20:30 Aloitan kirjoittamaan tätä postausta, koska se on vielä tuoreena muistissa. Soitan samalla pari puhelua ja juttelen taas kavereideni kanssa whatsapissa sekä Facebookissa. Aika vierii nopeasti ja kohta huomaan kellon olevan yli yhdeksän. Vastailen vielä blogiin tulleisiin kommentteihin.

21:55 Lähden iltalenkille, sillä olen tuijottanut koko illan ruutua ja aivot tarvitsevat happea. Tykkään juosta ihan vain siksi, että saan raitista ilmaa ja kuuntelen musiikkia. En tee pitkää lenkkiä ja ajallisesti lenkillä menee vain reilu puoli tuntia.

22:40 Käyn suihkussa ja syön pientä iltapalaa. Huomaan, että olen syönyt tänään todella huonosti, oho! Yleensä syön oikeasti todella paljon, mutta ehkä tämä pieni kipeänä oleminen vähentää ruokahalua.

23:10 Makoilen sängyssä ja selailen vielä vähän blogeja, Facebookia sekä uutisia. Ainoa vähän ihmeellisempi asia on, että Venäjä on ilmoittanut vetävänsä joukkonsa Ukrainan rajalta pois. Uni ei ole kaukana, joten otan mukavan asennon ja nukahdan jossain vaiheessa odottaen seuraavan aamun maastolenkkiä.

Tällainen oli mun vapaapäivä! Selitin aika pitkästi, mutta toivottavasti se ei haittaa. Kiva, jos jaksoit lukea tämän alusta asti loppuun saakka :)

30 kommenttia

  1. Tämä oli tosi kivaa luettavaa! Ainoastaan plussana olisi samalta päivältä kameralla otetut kuvat, mutta muuten oikein hyvä postaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, yritän ottaa seuraavaan kertaan mukaan :) kiitti!

      Poista
  2. Oli superkiva postaus! Jaksoin lukea kokonaan:)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus!

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Tykkäsin, tee useamminkin näitä!! :D Voisitko tehdä joskus my day videon? :)

    suomenhevostamma.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. ihan hyvin jaksoi lukea! ja tosi kiva tämmönen postaus :) lisää näitä

    VastaaPoista
  6. Toteat itse ensin tekstissä, että kipeänä ei kannata urheilla mutta menet silti illalla juoksemaan..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka sanoo menevänsä juoksemaan, ei se automaattisesti tarkoita hikitreeniä ja armotonta urheilua! :) Kuten aada tekstissä sanoi " Tykkään juosta ihan vain siksi, että saan raitista ilmaa ja kuuntelen musiikkia."

      Poista
    2. Jep, kuten veraaae totesikin asian :) En mä juoksemassa ollut juoksumielessä, vaan hölkkäsin normaalisti/reippaasti ja lähinnä otin raitista ilmaa!

      Poista
  7. Onks sun kisatakki se competition crw exclusive vai joku muu?:) oon meinannu ostaa sellasen mut mietin tota kokoo... Mikä koko sulla on ja mitä oot tykänny? Ja pitääkö koot hyvin paikkansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muista mikä malli se on, mutta se missä on ne valkoiset reunat taskuissa :) Ja koko on 36! Oon tykännyt paljon, kokojen paikkaansa pitävyydestä en osaa sanoa, kun ei ole muuta mihin verrata :)

      Poista
  8. Millä tallilla Champ asuu :)?

    VastaaPoista
  9. Huii miten vähän söit :0 mut kiva postaus :)!

    VastaaPoista
  10. Videona toi olis kans kiva! :)

    VastaaPoista
  11. Söit kyllä tosi vähän :D :o
    Jaksoin lukea, mutta minäkin olisin ehkä kaivannut kuvia samalta päivältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, en tajua miten onnistuin syömään noin vähän, kun normaalisti oon hirveä syöttöporsas :D

      Poista
  12. Tosi kiva postaus kun oli tässä muodossa! Hyvin jaksoi lukea loppuun asti ja kivalta kuulostava päivä:)

    VastaaPoista
  13. Super kiva!:) Jaksoin lukea hyvin loppuun asti!;)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat