perjantai 30. toukokuuta 2014

#354: Estevalmennus videoiden kera

Vihdoin pystyn kirjoittamaan teille estevalmennuksesta videoiden kera! Tällaista vähän tarkempaa valmennuspostausta ei olekaan tullut vähään aikaan, mutta seuraavaksi sellaisen saatte kyllä vielä Hippolan esteklinikalta. Kyseisestä tapahtumasta on luvassa postaus myöhemmin tulevalla viikolla, mutta nyt palataan kuitenkin hetkeksi eilisen aamupäivän tapahtumiin.
 
Lähdin valmennukseen vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Edellinen valmennus oli mennyt lähinnä kahdella jalalla hyppien, kun hevonen osoitti selvästi olevansa eri mieltä esteiden ylittämisestä. Olimme tuolloin valmentajan kotikentällä ja kaikki esteet olivat jostain kumman syystä kovin pelottavia: Champ ei kieltänyt niille, vaan se kääntyi jo hyvän matkaa ennen estettä pois ja takajaloilleen, huolimatta esteiden korkeudesta. Saimme lopuksi hyvän pätkän 100-110cm korkeudella, johon oli hyvä lopettaa silloin. Tuota valmennusta edeltänyt valmennus taasen oli mennyt ihan superhyvin, josta kerroinkin jo aiemmin.
 

 
Tällä kertaa Piude oli suunnitellut vähän teknisempää harjoitusta, mikä olikin todella tarpeen meille kaikille! Rata oli seuraavanlainen: ympyrän kaarella vasemmassa kierroksessa lyhyen sivun keskellä kavaletti, josta jatkettiin ympyrän kaarella pituushalkaisijan suuntainen kavaletti, mutta jatkettiin siitä oikealle. Maneesin toiseen päätyyn asti ei saanut ratsastaa, vaan ennen lyhyttä sivua kääntyminen toiselle pitkälle sivulle ja lyhyellä diagonaalilla ristikko-okseri, josta lyhyen sivun kautta diagonaalilla kolme in-and-out-kavalettia. Siitä pitkältä sivulta täyskaarto, jonka suoralla sivulla oli pysty ja samalla suunnan vaihto, josta lyhyen sivun kautta pitkällä lähestymisellä yksittäinen pysty ja loppuun vielä poikkihalkaisijalla kavaletti ja suunnan vaihto. Videolta näette paremmin!
 
Ideanahan tuolla kaikella oli testata, että hevoset olivat apujen välissä. Kompastuskohtia olivat ainakin täyskaarto, jossa piti huolehtia ulko-ohjasta, jotta hevonen tulee suorana esteelle; yksittäinen pysty, jolle pitkä suora lähestyminen aiheuttaa ainakin itselleni pakonomaista tarvetta ratsastaa takapakkia; kavaleteilta laukan lisääminen okserille ja toisaalta sen takaisin saaminen ennen ahtaita innareita, jotta hevonen pysyy niillä pystyssä. Tekemistä siis riitti, mutta onneksi tällä kertaa mukana oli myös onnistumisia.
 
 
Champ tuntui koko tunnin ajan oikeastaan melko tahmealta, mutta kuitenkin innostuneelta. Menimme aluksi ympyrällä kahta kavalettia. Pienemmät kavaletit eivät oikein jaksaneet kiinnostaa sitä ja ruuna nojasi varsinkin oikeassa kierroksessa ihan älyttömän paljon sisäjalkaani vasten. Jouduinkin kenkimään sitä pois, sillä annan Champin liian herkästi jäädä nojaamaan omaa jalkaani vasten, jolloin siitä tulee superhidas pohkeelle. Sain myös huomautuksen ihanista ranteistani: "Aada noi sun ranteet on ihan kamalat..!" No hupsista, sattuuhan sitä ;) Ohjien lyhentäminen auttaa kummasti oravakäsiin!
 
Kun olimme tulleet radan pätkiä yksittäisinä, tulimme loppuun kokonaisen radan muutamia kertoja. Itselleni hankalinta oli ehdottomasti ratsastaa ensin sallien kohti okseria ja sitten ottaa hevonen takaisin lyhyeen, mutta aktiiviseen laukkaan ennen innareita. Monta kertaa kävi niin, että olin valmis innareille vasta niiden jälkeen tai juuri viimeisellä askeleella. Kysyin Piudelta, kannattaisiko mun katsoa a) ensimmäistä kavalettia b) viimeistä kavalettia vai c) suoraan kaikkien yli. Silloin, kun on taipumusta ratsastaa liikaa laukkaa eteen, kannattaa katsoa ensimmäistä kavalettia ja vastaavasti liian hidasta laukkaa ratsastaessa ehdottomasti viimeistä. Itselläni tuo toimii sarjoilla hyvin, jolloin pyrin lähes poikkeuksetta katsomaan b-osaa ja pääsen näin a-osalle perille paljon sujuvammin.

 
 
Mulla on myös vähän uudenlainen ongelma! Ennen olen ratsastanut kaarteissa liikaa kiinni ja paahtanut suorilta kohden esteitä tuulispäänä. Nyt osat ovat kääntyneet niin, että saan kaarteissa hyvän laukan ja alan nyppimään sitä pois kohti estettä. Olen kuitenkin tyytyväinen tähän kehitykseen, sillä tuosta nyppimisestä on paljon helpompi päästä pois kuin silmät kiinni päin esteitä laskettelemisesta. Sainkin korjattua viimeisen radan pystyjen lähestymiset korjauskierroksella hyvin.
 
Kun esteet nousivat pois maahankaivettujen puomien tasolta, oli Champ aika hyvä ratsastaa niitä kohden. Se ei välittänyt, toinko sen liian lähelle tai liian kauas, eikä kertaakaan edes miettinyt stoppaavansa tai kääntyvänsä pois ennen estettä. Kokeilin taas Ninan neuvoa ja kehuin sitä äänellä todella paljon esteiden välissä, mikä toimii hyvin joidenkin hevosten kohdalla lisäämällä niiden itseluottamusta. Tiedä sitten, toimiiko se tämän hevosen kohdalla, mutta ainakin ruuna oli oikeinkin tyytyväisen näköinen itseensä tunnin päätyttyä.

12 kommenttia

  1. Muuten ihan kivan näköisesti teillä menee, mutta ootko kuullu sellaisesta kuin istunnalla siirtymien ratsastus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei varmasti ole kuullut, sä olet ainut joka ikinä asiasta on saanut tietää :)

      Poista
    2. Haha joo en oo koskaan kuullut ;)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää, hevonen vaikuttaa tyytyväiseltä! Onko parempi hypätä micklemeillä? Tilasin nuo nyt myös, katsotaan miten käy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein osaa sanoa, sanotaan ainakin että tasaisempi on edestä! :) toivottavasti toimii myös teillä!

      Poista
  3. Voi, tota teijän menoa on aina yhtä kiva seurata! :)
    Pääsispä ittekkin hyppäämään kunnolla! :)

    VastaaPoista
  4. Toi teidän meno näyttää niiin hyvältä :) Sun blogi on muutenki tosi kiva ja oon oppinukki täältä kautta jotain juttuja jotka on auttanu mua tosi paljon ratsastuksessa. Oot kyllä paras ratsastaja mitä oon hetkee nänhy! Tos tokas videos menit ehkä vaan hieman liian hiljaa esteille niinku sanoitki, mut tos viimeses videos parantu tosi paljon. Kaikkee onnee teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kivi kuulla, että blogista on löytynyt vinkkejä omaan ratsastukseesi :) ja kiitos, vaikken mikään kummoinen ratsastaja olekaan - tekemistä on vielä paljon!

      Poista
  5. Ootte nii coolei !!

    P.S. HAASTOIN SUT ! http://puoliverinenprinssi.blogspot.fi/2014/05/pidan-huolta-hevosestani.html

    VastaaPoista
  6. Olisi tosi kiva, jos laittaisit nuo videot myös linkkeinä, eikä pelkästään upotettuna, koska itse en ainakaan kännykällä pysty noita videoita katsomaan..:) (tämä on sitten vain ehdotus!)

    VastaaPoista
  7. Nää on niin kivoja nää valmennusvideot, näistä oppii aina itsekin jotain! :) Ootte niin hienoja!

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat