sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

#360: Kesäloma alkoi vihdoin!

Varsinaista kuulumispostausta ei ole tainnut vähään aikaan tullakaan, joten sellainen on vuorossa seuraavaksi. Nyt keväällä olen tehnyt blogin puolella todella monesti niin, että olen kirjoittanut postauksia 3-5kpl valmiiksi varastoon yhtenä iltana ja ajastanut ne julkaistaviksi tiettyinä päivänä. Näin olen saanut itselleni enemmän aikaa lukemiseen, sillä koneen ääressä ei ole tarvinnut blogin puolesta roikkua niin paljon. Siksi esimerkiksi kommentteihin vastaaminen on saattanut venähtää - pahoittelen tätä!
 
Champille kuuluu aika hyvää, tai niin ainakin olettaisin. Sen vatsa on pysynyt nyt Pro-Paste-kuurin loputtuakin suhteellisen hyvänä ja se on tehnyt töitä mielellään. Luulen, että kuivaheinä tulee olemaan jatkossakin osana meidän normaalia ruokavaliota, jotta vatsan tilanne ei huonone tulevaisuudessa. Ruusunmarjajauheen syöttäminen on jatkunut myös tasaisena ja pian kokeilen lopettaa sen hetkeksi, jotta näen, reagoiko vatsa siihen millään tavalla. Hevonen ainakin syö sitä kovin mielellään.
 

Viime viikon lauantaina juhlittiin uusia ylioppilaita ja kävin itse neljissä juhlissa, huh!
Viime tiistaina mulla olikin edessä mahdollisesti loppuelämäni ensimmäinen päivä, nimittäin pääsykokeet Helsingin yliopistolla. Kirjoitin koko koeajan eli viisi tuntia, mutta vasta vajaan puolentoista kuukauden päästä saamme tietää tuloksia tarkemmin. Siihen asti aion unohtaa koko asian ja olla miettimättä sitä sen enempää - paljon tein tuon kaiken eteen, mutta toki aina voi parantaa. Nyt katsotaan, mihin tämä panos riittää.
 
Ette voi kuvitella, miten tyhjä olo mulla on nyt, kun lukemista ei enää ole! Aloitin pääsykokeisiin lukemisen helmikuun alussa ja tahkosin materiaaleja läpi koko kevään lukien samalla avoimen yliopiston tentteihin, käyden töissä ja ratsastaen. Nyt olen ollut lomalla kaksi viikkoa ja pääsykokeen ollessa ohi mulla ei ole mitään muuta pakollista tekemistä kuin hevosen hoitaminen. Ja vielä olisi viikko edessä tätä ihanuutta ennen töihin paluuta! Olen kerrankin siivonnut suursiivouksella koko talon, herännyt kukonlaulun aikaan ratsastamaan ennen helteitä ja maannut päivän kuumimmat ajat rannalla kuunnellen hyvää musiikkia, syöden kaikkea hyvää ja viettäen aikaa kavereiden kanssa.
 
Tässä vielä muutamia kuvia Hippolan esteklinikalta!






 
Champin kanssa arki on rullannut omalla painollaan. Olemme käyneet niin este- kuin kouluvalmennuksissakin ja tahkonneet samoja asioita kuin aiemmin. Hevonen on tuntunut hyvältä ja se on ollut sopivan motivoitunut. Lämpöasteet näkyvät ruunan olemuksessa lähinnä niin, että kun laitan sen ratsastuksen jälkeen laitumelle hetkeksi ja otan sen jonkin ajan päästä pois sieltä, nuokkuu hevonen silmät kiinni nauttien karsinan viileydestä. Olen jättänyt yhden kunnollisen treenipäivän näin kuumalla ajalla viikosta pois. Sen sijaan olemme esimerkiksi maastoilleet enemmän ja löytäneet uusia kivoja reittejä, joissa on ollut mukava hölkötellä!
 
Vielä loppuun pakko sanoa, että olen löytänyt uuden lempisarjan. En katso koskaan televisiota, mutta hurahdin Pretty Little Liarsin takia Netflixin saloihin. Kun olin tahkonnut koko PLL:n neljä tuotantokautta läpi, siirryin katsomaan Gossip Girliä uudelleen alusta asti toisen tuotantokauden puoleen väliin saakka. Sarja ei kuitenkaan tuntunut enää kovin kiinnostavalta, joten aloitin uudelleen menneiden vuosien suosikkini The Vampire Diaries! Voi että, vajaassa kahdessa viikossa olen katsonut miltei kokonaan kaksi tuotantokautta. Hupsista.. Mikä on teidän lempisarjanne?
 
Miten teidän alkukesänne on mennyt?

48 kommenttia

  1. Hyvin on mulla ainakin mennyt! Olen ratsastellut omalla ponillani ja ollaan myös hypitty esteitä, mutta kaikista kivointa tässä lomassa on se että voi vaan olla kotona ja nauttia kesästä...kun taas koulua oli niin joutui lukemaan kokeisiin yms. Nyt se kaikki on aikanakin vähäksi aikaa pois!:) ja kahden päivän päästä mä menenkin neljäksi päivää ratsastusleirille:) jee!

    Mutta kiva kuulla että Champin maha voi jo paremmin:) ja tän blogin uusi banneri on tosi kiva. Itse tykkään ainakin kovasti.

    Hyviä kesän jatkoja teille!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ihanaa vaan olla välillä :) vietä tosi mukava loma! Ja kiitos paljon :)

      Poista
  2. Tvd <3 niin paras sarja !! Itse vain olen nyt jumittunut ykköskauden viimeisimpiin jaksoihin kun ei näy hdfin :/ ja oli tässä viime viikolla isosena olemista niin tänään varsinainen kunnon lomapäivä, jei !
    Te olette kyllä Champin kanssa upea pari, kaikki nuo kuvat ovat mahtavia ja muutenkin aina teidän kuvia katsellessa tulee itsellekkin hyvä fiilis ! :)

    VastaaPoista
  3. Mitä hait opiskelemaan? :)

    VastaaPoista
  4. Olen aivan samaa mieltä sun kanssa :) On aina jotenkin tyhjä olo kun ei oo enää tenttejä ja pääsy kokeita! Itse olen kans ratsastanu paljon mun hepoilla ja ihanaahhan meillä on ollut!

    VastaaPoista
  5. Olen aivan samaa mieltä sun kanssa :) On aina jotenkin tyhjä olo kun ei oo enää tenttejä ja pääsy kokeita! Itse olen kans ratsastanu paljon mun hepoilla ja ihanaahhan meillä on ollut!

    VastaaPoista
  6. Voi ei miten kivoja sarjoja! Oon noihin iha hulluna...Ian..Damon..:3

    VastaaPoista
  7. Ite oon ehkä kuukaudessa kattonu 3, 4 ja 5 kaudet... xD tai oon 9 jaksossa mutta anyway :Ddd

    VastaaPoista
  8. Oho ootpa taiteillu hienon bannerin, oikeesti :o!

    VastaaPoista
  9. Ite oon kattellu netflixistä supernaturalii. Suosittelen ja siinä on monta kauttakin ettei lopu katsottava heti kesken ;)

    VastaaPoista
  10. Vampyyripäiväkirjat on ihan täydellinen sarja! Oikeesti ihan huikee suosittelen kaikille sitä! Näyttelijätkin on nii kauniita ja komeita, parissa ekassa tuotantokaudessa ei yhtään nii hyviä kun vaikka vitostuotantokaudella! :D

    Ite oon kahlannut kaikki jaksot melkein vitoskauden loppuun asti, mutta nyt niitä ei oo tullu jostain syystä netflixiin :(

    Jos teillä on suositeltavaa jotain hyviä "teinirakkaus" sarjoja jossa ois jotain fantasiaa tai yliluonnollista mukana suositelkaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *siis korjaan, ei oo tullu hdfiniin :)

      Poista
    2. Joo oon sun kanssa ihan samaa mieltä! :)

      Poista
  11. Ota nyt vain rennosti, hevosten ja ystäviesi parissa, kun on aikaa! :) Kyllä se koe hyvin on mennyt, varmasti! Kaikkea hyvää sinulle, ja Champille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kivasta kommentista! :) samoin sulle!

      Poista
  12. Ja vielä yksi juttu: Sinun banneri on aivan ihana!!!

    VastaaPoista
  13. Tosi kiva postaus ja mullakin kävi TVDn kanssa samoin, ainoo vaan että katsoin kaksi tuotantokautta kolmessa päivässä... :D

    VastaaPoista
  14. oliko se esteklinikka ilmainen?

    VastaaPoista
  15. Netflixistä aivan mahtava sarja Drop Dead Diva on koukuttanut mut ihan täysin! Suosittelen katsomaan kyllä :)

    VastaaPoista
  16. Siun omista varusteista olis kiva saada postausta.

    VastaaPoista
  17. TVD ja PLL on ehdottomat lempparit! :)

    VastaaPoista
  18. Toivottavasti pääset sisään! Pääsykokeaika on niin kauhean stressaavaa, että siinä kyllä todella tuntee jäävänsä ihan tyhjän päälle, kun kokeet vihdoin on ohi ja on vain odotettava tuloksia.

    Pidetään peukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Jep, inhottaisi lukea uudelleen ensi vuonna :(

      Poista
  19. mistä katoit pll 3 ja 4 tuottarit?

    VastaaPoista
  20. Arrested Development on sellanen sarja jota tulee kaikille suositeltua (joka löytyy netflixistä). Aika erilainenhan se on kun PPL tai vastaavat, mutta ehdoton komedia helmi. :) Tai Uusi Sherlock on myös todellakin katsomisen arvoinen ja se on parasta brittituotantoa vähään aikaan.

    Ja pidän peukkuja sulle pystyssä opiskelu paikan suhteen, tiedän kokemuksesta miten stressaavaa itse kokeet ja tulosten odottelu on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja pitääkin katsella millaisia nuo ovat !

      Poista
  21. millä ohjelmalla teet sun bannerit? ja mistä sä oot ton sun taustan repassu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Photoshop cs5 ja tausta on the inspiration gallerysta :)

      Poista
  22. Toivottavasti pääsykoe menee hyvin! Onnea!

    VastaaPoista
  23. Ehdottomasti drop dead diva ja PLL on suosikkejani :)

    VastaaPoista
  24. Olet tosi kaunis! Millaisia ratsastushousuja tykkäät muuten ite käyttää? Pitäis ostaa uudet, niin onkohan kokopaikkaisilla ja polvipaikkaisilla millaisia eroja? :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat