tiistai 10. kesäkuuta 2014

#361: Sata unelmaa, yksi kesä 2014

 
 

 
Mitä minä odotan kesältä 2014? Odotan helteitä, auringonpaistetta, kimaltelevaa järjenpintaa, raikkaita sadepäiviä, hyvää musiikkia, herkullista ruokaa, loistavaa seuraa, hevosen hännän heilahtelua, aamukasteen kosteaa nurmikkoa, pitkiä maastolenkkejä, onnistuneita kisoja. Odotan onnellisia hetkiä, naurua, ukkoskuuroja, onnistunutta pohkeenväistöä, oranssina hehkuvaa ilta-aurinkoa, nuotiohetkiä, kavereiden kanssa hulluttelua, leikkimielisyyttä.
 
Odotan festareita, aurinkorantoja, yökerhoissa tanssimista, jäätelöä, automatkoja, hevosen hörinää, sitä tunnetta, kun voit kaatua nurmikkoon katse kohti taivasta vailla huolia. Rakkautta, elämäniloa, täydellistä kisasuoritusta, mukavia postauksia muilta bloggaajilta, aktiivista keskustelua lukijoilta, uusien lukuelämysten löytämistä, kaupunkilomailua, shoppailua, aikaa ilman mitään kiirettä.
 
Odotan hyviä juttuhetkiä, hyvinvointia, onnistumisia työelämässä, maastoesteiden ylittämistä, puhuttelevia asioita yhteiskunnassa, aamupalan nauttimista ulkona varvassandaaleissa, lempivaatteiden pitämistä, fiilistelyä, rakkaan hevoseni halaamista. Täydellistä kesää. Sitä minä odotan tulevalta kesältä.
 
Mitä teidän kesänne 2014 tulee pitämään sisällään?
 
Jos haluatte fiilistellä uusia ja vanhoja kappaleita maailman parhainta kesää odotellessa, käykää katsomassa uusi soittolista, jonka tein viikonloppuna! Sieltä löytyy jos jonkinlaista kappaletta melkein 200 biisin verran.

15 kommenttia

  1. Aika samanlaisia odotuksia kuin sulla lisäten vielä ulkomailla matkustelun. Soittolista oli muuten ihana, soi mulla nytkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei valitettavasti ole aikaa lähteä ulkomaille tänä kesänä, harmi :( mutta kiva, että soittolistalla on käyttöä!

      Poista
  2. Kimalteleva järjenpinta on mun suosikki ;) siis ihan positiivisena huomautuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja kuvia!! Kesällä samoja juttuja :)

      Poista
    2. Toi on muute aika siististi sanottu vaikka ilmeisesti virhe olikin xD

      Poista
    3. haha oho hupsista :D no kai se menee noinkin...

      Poista
  3. Moikka! Haluisitko kuvia vaikka sähköpostiin, kun minä tänään heiluin siellä kameran takana sunkin valmennuksen aikaan! Olin siis se blondi, jolla oli leopardihousut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei todellakin haluisin, vitsi miten kiva! :) laita säpöä os aadalatti@gmail.com niin sovitaan korvauksesta!

      Poista
    2. Laitoin sulle sähköpostiin viestiä! :)

      Poista
  4. Voi miten kivasti kirjoitettu! (: ja hei, kiva toi soittolista, kiitos :) niitä maastoesteitä jään odottamaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että oli hyötyä :) jep kyllä me niitä vielä hypätään!

      Poista
  5. "kimalteleva järjenpinta" .. Vitsi mä nauroin..:D . Mut kiva postaus ja kiva blogi. Mun kesään kuuluu paljon paljon hevosia :D .. :). Hyvää kesää sulle ja Champille! :D

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat